
Ilmapistoolin viikonlopun toinen EM-näyttökilpailu ammuttiin sunnuntaina Tampereella. (lisää…)
Ilmapistoolin viikonlopun toinen EM-näyttökilpailu ammuttiin sunnuntaina Tampereella. (lisää…)
Tampereella ammutaan viikonloppuna peruuntuneiden ja siirtyneiden EM-näyttöjen tilalla korvaava pistoolikilpailu. (lisää…)
Arvokilpailumenettely 2022 liittyen EM-Venäjä (kaikki lajit) sekä MM-haulikko (Kroatia) ja MM-kivääri/pistooli (Egypti) on julkaistu ja löytyy Huippu-urheilun-väliotsikon alta. Valitse vuosi 2022 ja alta löytyy aiheen oma välilehti!
Arvokilpailuvalintamenettely käännetään vielä suomeksi pikimmiten ja julkaistaan liiton nettisivuilla myös suomeksi.
Pistooliampuja Jenni Rytkönen on nimetty Suomen kisajoukkueeseen, joka osallistuu kuurojen olympialaisiin toukokuussa Brasiliassa. Kisojen alkuun on 100 päivää. (lisää…)
Aluehallintovirastojen päättämät koronarajoitukset ovat aluekohtaisia, joten toimijoiden on tärkeää tarkastaa oman alueensa tilanne Aluehallintoviraston sivuilta. Rajoitukset koskevat yleisötilaisuuksia (kokoontumisrajoitukset), tilojen käyttöä ja koronapassin käyttömahdollisuutta rajoituksista vapautumiseen.
Lisätietoa ja ajantasaiset rajoituspäätökset, ohjeistukset, suositukset ja määräykset koronavirusepidemiasta Valtioneuvoston, THL:n ja AVI:n ja kuntien sivuilla.
Ammattiurheilu jää rajoitustoimenpiteiden ulkopuolelle. Ammattiurheilulla tarkoitetaan sarjalisenssisopimukseen tai Olympiakomitean urheilijasopimukseen perustuvaa urheilutoimintaa sekä A-maajoukkuetoimintaa silloin, kun sitä harjoitetaan ilman yleisön läsnäoloa. Olympiakomitean tulkinnan mukaan ammattiurheilua koskeva rajaus tarkoittaa käytännössä ammattiurheilun rajaamista huippu-urheiluun kattaen palloilulajeissa kaksi ylintä kansallista aikuisten sarjatasoa, aikuisten A-maajoukkuetoiminnan sekä kansallisen lajiliiton valintajärjestelmän kautta kansainvälisiin arvokilpailuihin valmistautuvat urheilijat. Ammattiurheilun käsitteen piiriin kuuluvat lisäksi Olympiakomitean tukiohjelmiin kuuluvien lajien nuorten maajoukkuetoiminta ja harjoittelu aikuisten tai nuorten kansainvälisiin arvokilpailuihin (EM- tai MM-kisat tai seuraavat kesä- tai talviolympialaiset).
Lopulliset päätökset, joita toiminnassa on noudatettava, tekee aina asiaa käsittelevä ja valmisteleva alueellinen tai paikallinen viranomainen.
Valtioneuvosto hyväksyi 28.12.2021 tartuntatautilain 58 i §:ssä tarkoitetun asetuksen koronapassin käytön rajoittamisesta määräaikaisesti. Asetuksella rajoitetaan poikkeuksellisesti koronapassin vaikutuksia siten, että 30.12.2021–20.1.2022 koronapassia ei voi käyttää yleisötilaisuuksissa ja asiakastiloissa vaihtoehtona alueellisille rajoituksille. Tätä poikkeusta sovelletaan leviämisvaiheen tunnusmerkit täyttävien sairaanhoitopiirien alueilla. Asetus koskee kaikkia yleisötilaisuuksia ja asiakastiloja, joihin kohdistuu voimassa olevia rajoituksia.
Terveysturvallinen toiminta
Maajoukkuetoiminta
Urheilujärjestön oikeuteen vaatia tieto siitä, onko henkilö rokotettu, liittyy juridisia ongelmia tietosuojan ja perusoikeuksien näkökulmasta. Oikeustila on selkiytymätön, joten jokainen toimija vastaa viime kädessä itse mahdollisista seuraamuksista, koska oikeudellisesti täysin varmaa toimintaohjetta on oikeuskäytännön puuttuessa mahdoton antaa.
Suomessa ei ole pakko ottaa koronarokotusta. Rokotusta koskeva tieto on terveystieto, jonka antaminen edellyttää henkilön aitoa suostumusta. Työnantaja ei voi vaatia työsuhteen aikana tietoa koronarokotteen ottamisesta tai vaatia rokotteen ottamista. Työsuhdetta solmittaessa rokotusta voidaan sen sijaan vaatia.
Olympiakomitea tulkitsee, että joukkueenjäsen- tai maajoukkuesopimusta solmittaessa rokotusta voisi vaatia, jos se on kerran mahdollista myös työsopimusta solmittaessa.
Rokotusta voidaan vaatia myös, mikäli kansainvälinen lajiliitto tai kisojen järjestäjämaa / kisajärjestäjä sitä vaativat. Muussa tapauksessahan urheilija ei voi viime kädessä osallistua kilpailuun. Olympiakomitean tai lajiliiton ja sitä myötä joukkueenjäsenen on tällöin taivuttava järjestävän tahon määräyksiin.
Lievempänä vaihtoehtona olisi vaatia urheilijalta tai taustahenkilöltä koronapassia, toisin sanoen selvitystä siitä, että henkilö on ottanut rokotteen, hänellä on negatiivinen testitulos tai hän on todistettavasti sairastanut koronan.
Olympiakomitean mukaan olympiajoukkueen jäsenen velvollisuutta esittää koronattomuutensa puoltaa urheilun erityispiirteistä juontuvat syyt. Huippusuorituksen saavuttamiseksi urheilijan on oltava täysin terve. Myös suoritukseen keskittymisen kannalta on tärkeää, että urheilija voi luottaa siihen, ettei kisaympäristössä ole terveyttä vaarantavia henkilöitä. Myös kanssakilpailijoiden turvallisuus tulee taata. Tärkeää on myös toimia vastuullisesti ja varmistaa terveysturvallisuus matkustettaessa ja kokoonnuttaessa urheilun harjoitus- ja kilpailutoiminnan vuoksi.
Koronastatukseen liittyviä tietoja kerättäessä ja joukkueen toimintaa organisoitaessa on otettava huomioon seuraavat asiat:
Koronarokotukset
Olympiakomitea suosittelee kaikille urheilijoille, valmentajille, huoltajille ja taustahenkilöille kahta koronarokotusta tartuntojen ehkäisemiseksi sekä terveysturvallisuuden varmistamiseksi matkustettaessa ja kokoonnuttaessa urheilun harjoitus- ja kilpailutoiminnan vuoksi.
Kolmannen koronarokotuksen suhteen seurataan THL:n ohjeita.
(OK:n päivittämä uutinen 11.1.2022 klo 20.00)
Tampereella järjestetään peruuntuneiden (Swedish Cup ja Espoo Open) EM-näyttöjen tilalla korvaava kilpailu, jonka tulos hyväksytään EM-näyttötulokseksi liittyen Norjan ilma-aseiden EM-kilpailuihin 2022.
Korona-pandemiasta johtuvat kilpailujen peruuntumiset sekä hyvin nopealla rytmillä muuttuvat alueelliset rajoitukset aiheuttavat lisähaasteita ja olemme pistoolin päävalmentajan kanssa yrittäneet selvittää tiiviisti mahdollisuuksia korvaaviin toimintoihin, huomioimalla samalla terveysturvalliset järjestelyt. Tästä johtuen informaatio tulee monessa asiassa hyvin lyhyellä varoitusajalla, jota pahoittelemme.
Korvaavan EM-näyttöön osallistumisen kriteerit:
Osallistuminen tähän korvaavaan EM-näyttökilpailuun on ilmainen.
Korvaavan EM-näyttökilpailun aikataulu ilmoitetaan myöhemmin osallistujille suoraan.
Tapahtumapaikka: P-HA:n ilma-aserata. Os. Peltokatu 6C. Tampere
Huom. EM-valintaan voi hyödyntää yhtä yksittäistä tulosta ko. viikonlopun kilpailuista!
Pahoittelemme syvästi, että tämä informaatio erillisestä EM-kilpailunäytöstä 22.-23.1.2022 julkaistaan näin lyhyellä varoitusajalla, mutta korona-pandemian johdosta olemme pakotettuja seuraamaan tiiviisti rajoituksia sekä kilpailujen peruuntumisia ja sen jälkeen rakennamme kokonaisuutta uudelleen siten, että urheilijoillamme olisi terveysturvallisesti mahdollisuus antaa EM-näyttö myös kotimaassa.
Terveysturvallisuudesta johtuen radalle saa tulla ainoastaan kilpailuun osallistuvat urheilijat.
Osallistujien on käytettävä kasvomaskia rata-alueella, paitsi kilpailun aikana. Lisäksi kehotamme huolehtimaan hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Suosittelemme myös lämpimästi, että osallistujat tekisivät koti-koronatestin ennen radalle saapumistaan.
Yhteydenoton ilmoittautumisiin liittyen: päävalmentaja John Leighton-Dyson jgld1504@gmail.com
Kansainvälinen ilma-asekilpailu Swedish cup on peruttu. Se piti järjestää heti ensi vuoden alussa, tammikuun ensimmäisellä viikolla. (lisää…)
Ampumaurheiluliiton hallitus vahvisti viime viikon kokouksessaan tehoryhmät vuodelle 2022. (lisää…)
Kivääriampuja Viivi Kemppi on tasaisen varmassa kunnossa: hän ylitti tyttöjen EM-kisarajan viikon sisällä jo viidennen kerran, kun kansainvälinen ilma-asekilpailu päättyi lauantaina Luxemburgissa. (lisää…)
Suomalaiset kivääri- ja pistooliampujat jatkoivat lauantaina urakointiaan Kisakallion urheiluopistossa. Nyt oli EM-näyttöjen vuoro. (lisää…)