Kategoria: Practical

Nammo Lapua Oy ja Ampumaurheiluliitto 3-vuotiseen sopimukseen

Nammo Lapua Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Heikki Savikko ja Suomen Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi allekirjoittivat yhteistyösopimuksen.

Suomen Ampumaurheiluliitto ja Nammo Lapua Oy ovat allekirjoittaneet kolmevuotisen yhteistyösopimuksen. Sopimus jatkaa aiempaa menestyksellistä yhteistyötä ja sen huippu-urheilutavoitteena on suomalaisten menestys 2008 olympialaisissa Pekingissä.

– Sopimus on Ampumaurheiluliitolle erittäin merkittävä. Se varmistaa suomalaisten ampujien kilpailevan tulevaisuudessakin maailman parhailla patruunoilla, toteaa Suomen Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi.

Myynti- ja markkinointijohtaja Heikki Savikko kertoo Nammo Lapua Oy:n haluavan tukea suomalaista ampumaurheilua niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin kilpailuissa.

– Me haluamme osaltamme auttaa suomalaisia ampumaurheilijoita varmistamalla, ettei menestys kilparadoilla jää kiinni patruunoista. Jokainen sopimuksen piirin kuuluva ampuja löytää valikoimastamme varmasti itselleen täydellisesti sopivan patruunaerän, Heikki Savikko kertoo.

Ampumaurheiluliiton ja Nammo Lapua Oy:n sopimus on laaja. Sen piirissä on yhteensä noin 140 kivääri-, pistooli-, riistamaali-, siluetti-, kasa-, practical- ja paralympia-ampujaa.

– Sopimus luo suomalaiselle ampumaurheilulle jatkuvuutta, kun sen piirissä ovat nykyisten huippuampujien, esimerkiksi Juha Hirven, Marko Talvitien, Marjo Yli-Kiikan ja Minna Leinosen, lisäksi myös tulevaisuuden lupaukset, Risto Aarrekivi kiittelee.

– Juha Hirvi ampui olympiahopean Sydneyssä 2000 ja Marko Kemppainen myöskin olympiahopean Ateenassa 2004. Nyt Juha Hirvi on jo ampunut maapaikan 2008 olympialaisiin Pekingiin, josta liiton tavoitteena on ainakin yksi mitali. Osa tämän sopimuksen piirissä olevista urheilijoista tavoittelee mitalia 2012 olympialaisista Lontoosta.

Kun mittarina on arvokilpailumenestys, Ampumaurheiluliitto on yksi Suomen menestyneimmistä urheilumuodoista vuosina 2000-2005. Sen urheilijat ovat saavuttaneet kaksi olympia- ja paralympiamitalia, yli 60 EM- ja MM-mitalia ISSF:n lajeissa sekä yli 100 EM- ja MM-mitalia lajeissa, jotka eivät ole ISSF:n kilpailuohjelmassa.

Nammo Lapua Oy on maailman johtavia patruunanvalmistajia. Nammo Lapua -konsernilla on tuotantoyksiköt Lapualla, Vihtavuoressa, Uudessakaupungissa ja Saksassa. Puolustusvoimien asiakkuustoimisto ja konsernin Civil Centerfire -patruunoiden myyntitoimisto sijaitsee Tampereella. Konsernin liikevaihto on noin 45 MEUR ja henkilöstömäärä 250.

Nammo Lapua Oy kuuluu pohjoismaiseen puolustusmateriaali- ja teknologiakonserniin Nammoon, jonka toiminta ulottuu rakettimoottorien kehittämisestä ja tuotannosta ampumatarvikkeisiin ja logistisiin demil-palveluihin. Nammo-konsernin päämarkkina-alueet ovat Eurooppa ja Yhdysvallat. Konsernin liikevaihto 2005 oli noin 200 MEUR ja sen palveluksessa oli 1250 henkilöä.

mv

Juha Hirvi vuoden ampuja

Noin 120 ampujaa osallistui lauantaina Suomen urheiluopistolla alkaneeseen lajiparlamenttiin, Grande Finaleen. Iltajuhlassa suoritettiin juhlava palkitseminen. Vuoden ampujaksi nimettiin kivääriampuja Juha Hirvi. Hän hankki keväällä olympiapaikan 50 m kiväärin täysotteluun ja voitti EM:n kesällä 300 m kiväärin 3×40 laukauksen kilpailussa.

SAL:n puheenjohtaja Helena Walldén onnitteli ampujia hienosta vuodesta, jonka tuloksena oli 25 MM- ja EM-mitalia. Häntä ilahdutti myös nuorten kiinnostus syksyllä alkaneita ampumakouluja kohtaan ja laaja, onnistunut työ ympäristöasiain parissa.

Rehtori Tapani Ilkka esitteli juhlaväelle opistolle rakennettavaa ammunnan harjoitus- ja kilpailukeskusta. Sen kustannusarvio on 7 miljooonaa euroa ja Ilkka arveli laitoksen palvelevan ampujia jo Pekingin olympiakisoja edeltävänä vuonna 2007. Pistooli- ja kivääriradat täyttävät laajuutensa ja ajanmukaisuutensa osalta kansainväliset normit. Uuden keskuksen lisäksi Kuortaneen ja Tanhuvaaran urheiluopistojen palveluita tarvitaan jatkossakin.

Grande Finale päättyy sunnuntaina.

VUODEN AMPUJA 2005

Juha Hirvi

Olympiapaikka, 50m kiv. 3×40 ls, 1. sija maailman cupissa,

300m kivääri 3×40, EM 1. ja joukkuekultaa ME:tä sivuavalla tuloksella

VUODEN NUORI AMPUJA

Jesse Louhelainen

Skeet pojat MM-kilpailun 6:s, MM-joukkuepronssia

VUODEN YLLÄTTÄJÄ

Timo Laitinen

Skeet EM 3:s, MC Belgrad 7:s

VUODEN VALMENTAJA

Mauri Turunen

Timo Laitisen henkilökohtainen valmentaja

VUODEN VAMMAISAMPUMAURHEILIJA

Minna Leinonen

Ilmakivääri, EM toinen sija, Puola

VUODEN CUP-KILPAILUN VOITTAJA

Juha Hirvi, 21 pistettä.

LIITTO PALKITSI LISÄKSI

YMPÄRISTÖPALKINTO:

Heinolan Ampujat, vastaanottajina puheenjohtaja Jari Pekkola ja sihteeri Seija Saittakari.

STIPENDIT:

– Jorma Kotkatvuori, practical
– Jari Raudaskoski, kasa-ammunta
– Jyrki Vuorjoki, kasa-ammunta
– Seppo Kesänen, kasa-ammunta
– Sakari Viertola, mustaruuti
– Tarmo Ansamaa, mustaruuti
– Ari Salin, mustaruuti
– Marjo Salmijärvi,siluetti
– Juhani Lehto, siluetti
– Hannu Piirto, siluetti
– Juhani Lehtosaari, sil
– Pasi Hakala, siluetti
– Petri Savinainen, siluetti
– Juha Hirvi, kivääri
– Minna Leinonen, kivääri, paralympialajit
– Marjo Yli-Kiikka, kivääri
– Timo Laitinen,skeet

AMPUJIEN ANSIOMERKIT:

JARI RAUDASKOSKI

-ampujan kultainen ansiomerkki jalokivellä, henkilökohtainen MM)

JYRKI VUORJOKI

-ampujan kultainen ansiomerkki, henkilökohtainen MM-hopea + pronssimitali

ERIKOISMAININNAT:

EM-kultajoukkue, 300m kiv. 3×40 ME:tä sivuavalla tuloksella

Juha Hirvi, Henri Häkkinen, Jussi Puustinen

Kari Pennanen

300m kiv. 60ls makuu, 600 pistettä

Jari Raudaskoski

Kasa-ammunnan maailmanmestari 2005 arvostetuimmassa kasa-ammunnan lajissa

Marjo Salmijärvi

Euroopan mestari 2005, siluetti .22 vakiopistooli

Juhani Lehto

Euroopan mestari 2005, siluetti, isopistooli U

Osmo Leivo

Pitkäaikaisesta ja merkittävästä valmennustyöstä

Jaostojen palkitsemiset

HAULIKKO:

Kaksoistrap

N: Noora Antikainen
Y: Mikko Mäkitalo

Trap

N: Satu Mäkelä-Nummela
Jun: Antti Helin
Y: Tommi Andelin

Skeet

N: Maarit Lepomäki
Jun: Miikka Rintala
Y: Timo Laitinen

KIVÄÄRI:

Kiväärimies: Juha Hirvi, EM 1.
Kiväärinainen: Marjo Yli-Kiikka,
Kivääripoika: Henri Lahtinen,
Kiväärityttö: Laura Sandholm, 

PISTOOLI:

Pistooliampuja: Kai Jahnsson
Pistoolinuori: Rami Viljamaa
Yllättäjä: Jesse Peltomäki

SILUETTI:

Vuoden siluettiampuja

Marjo Salmijärvi, EM-kulta

PRACTICAL:

RD:n malja (ampujan kehityspalkinto), Ville Kohonen, SSG
Jaoston malja (seuran kehityspalkinto), VSG-VA ja PoP yhdessä

KASA-AMMUNTA:

Vuoden kasa-ampuja: Seppo Kesänen

Matti Erkkilä

ON KIITOKSEN AIKA!

Suomalainen ampumaurheilu on ollut positiivisessa pyörityksessä koko kuluneen vuoden. Nyt kun 85. vuotemme on kääntymässä kohti loppuaan, täyttää mieleni rauhallisuus ja kiitollisuus.

                                                       

Kun suunnittelimme alkuvuodesta Kansallista Ampumaurheiluviikkoa, antoi se jo viitteitä innostuksesta ja halusta markkinoida ja tuoda lajiamme esille. Lähes neljäkymmentä tapahtumaa oli hieno lähtölaukaus ja vastaanotto tapahtumaketjulla oli erinomainen, väkeä tuli tapahtumiin. Tulevana vuonna jatkoa seuraa eli järjestämme yhdessä jälleen Ampumaurheiluviikon ( 20-29.5.2005). Tästä on hyvä jatkaa.

Olympialaisten ja paralympialaisten mitalit (Marko Kemppainen ja Minna Leinonen) elo-, syyskuulla kruunasivat hienosti juhlavuotta. Seurakierroksemme aikana (tapasimme 66 seuraa) saimme myös kuulla, kuinka ampumakoulut vetivät uusia tulokkaita. Ja koko loppu syksy onkin ollut ampumaurheilulla sellaista aallon harjalla kulkua.

Marraskuussa olivat sitten Lajiparlamentti, Grande Finale sekä isot kokoukset (liittovaltuusto ja SAL:n kokous). Liittokokouksessa saimme sitten myös uuden puheenjohtajan, ensimmäisen naisen Helena Walldénin vetämään liittoamme. Ja sekin asia huomioitiin valtakunnallisesti samoin kuin pari päivää sitten myönnetyt Pro Urheilu-palkinnotkin. Ja jännittämistä toki riittää vielä Vuoden urheilija-valinnoissa!

Ampumaurheilu ja ampumaurheilijat otetaan nyt entistä ”vakavammin” huomioon ja pääsemme esille myös julkisuudessa. Eikä syyttä, sillä ovathan urheilijamme tuoneet vuosien 2000-2004 aikana 2 olympiamitalia, paralympiamenestystä, ISSF-lajeissa 59 EM-ja MM-mitalia, toistasataa EM- ja MM-mitalia siluetissa, kasa-ammunnassa, mustaruuti- ja practical- ammunnassa. Voimme surutta ja ylpeydellä sanoa, että ampumaurheilu on Suomen menestynein laji kansainvälisesti.

Tulevaisuus on omissa käsissämme, kuten puheenjohtajamme Alpo Vehanen läksiäispääkirjoituksessaan kirjoittaa. Se on aivan totta. Hyvät uutiset saavat jatkoa, vain jos haluamme sitä ja teemme niitä. Tulevaisuuteen voi vaikuttaa, kun itse sitä suunnittelee ja haluaa rakentaa sitä.

Ampumaurheilun hieno juhlavuosi on rakentunut juuri niin kuin sen pitääkin, seurojen, urheilijoiden ja kaikkien meidän yhteisillä toiminnoilla ja positiivisilla ”ulostuloilla”. Jatketaan tätä hyvää yhteistyötä myös ensi vuonna.

Nyt päättyvä juhlavuosi on hyvä päättää kiitoksen juhlaan. Juhlaan ja kiitokseen Teille kaikille, jotka olette olleet mukanamme viemässä ampumaurheilua eteenpäin: kiitokseen tekemästänne työstä ja toisaalta kiitokseen Joulun sanomasta!

Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä Menestystä Vuodelle 2005!

Suomen Ampumaurheiluliitto ry

Risto Aarrekivi

toiminnanjohtaja

AMPUMASEURA PAIKALLINEN VOIMAVARA -JUHLASEMINAARI

Suomen Ampumaurheiluliitto järjestää 1.9. klo 9.30 alkaen Juhlaseminaarin teemalla Ampumaurheiluseura, paikallinen voimavara. Seminaaripaikka on SLU-talo, Radiokatu 20, Helsinki. Seminaarissa luodataan ampumaseuratoiminnan merkitystä yhteiskunnassamme, sen kokoavaa voimaa, yhteisöllisyyttä ja mahdollisuuksia toimia paikkakunnan resurssina ja voimavarana tulevaisuudessa. Seminaari on ilmainen. Tervetuloa!

Ohjelmarunko

Keskiviikko 1.9.2004

09.00             Aamukahvit

09.30            Seminaarin avaus

 09.45           85 vuoden virstan pylväät   

                     – Alpo Vehanen  puheenjohtaja,  SAL

10.30            Ampumaurheiluseura paikallisyhteisön voimavarana

                     ajan  saatossa                                         

                     – liikuntahistorian dosentti Kalervo Ilmanen Jyväskylän Yliopisto

 

11.30             Tulevaisuuden ampumaurheiluseura  –

                      Seuranäkökulma tulevaisuuteen                        

                      – Kari Sankala, puheenjohtaja,  Hyvinkään Metsästysampujat

12.15             Ampumaurheiluseura, kotiseura –        

                      kohtaamispaikka?                                

                       – Samuli Rasila, nuorisopäällikkö, SAL

                      – Risto Aarrekivi, toiminnanjohtaja, SAL

                     Keskutelu teemasta jokaisen alustuksen jälkeen

                    Johtopäätökset

13.00             Lounasmahdollisuus   SLU-talon ruokala

                      – 3 lajin lounas a´ 7,30 €

                      – jokainen maksaa itse, etukäteisilmoitus ruokailusta tarvitaan

 

14.00             Mitalikahvit ja ampumaurheilun avoimet ovet    SLU-salit 1-3

                      – pääosassa kesän SAL:n mitalistit

                        – siluetti, practical, mustaruuti, kasa-ammunta, kivääri,   

                          riistamaali, haulikko ja pistooli ja mahdolliset olympiamitalistit

 

Seminaariin ja ruokailuvaraukset/ilmoittautumiset 28.8. mennessä

puh. 09-3481 2481 tai fax 09-147 764 tai e-mail: maila.pynnonen@sal.slu.fi  Kiitos!

MITALIKAHVIT SLU TALOSSA 1.9.KLO 14.00

SAL järjestää 85 vuotisjuhlaseminaarin jälkeen klo 14.00 mitalikahvit! Mitalikahveilla siluetin, mustaruudin, kasa-ammunnan, practicalin mitalistit sekä tietysti olympiamitalistimme Marko Kemppainen! Tervetuloa!!!

AMPUMAURHEILUVIIKKO ONNISTUNUT KOKONAISUUS

Ensimmäistä kertaa järjestetty Kansallinen Ampumaurheiluviikko oli onnistunut kokonaisuus. Ympäri Suomen on kantautunut positiivisia uutisia tapahtumista.

Ampumaurheiluviikon aikana järjestettiin kaikkiaan 36 tapahtumaa ympäri Suomea. Tapahtumissa on esitelty kaikkia lajejjamme laidasta laitaan. Huono keli rajoitti joissanin tapauksessa osallistujia, mutta pääsääntöisesti se ei häirinnyt viikkoa. Jyväskylässä, josta jutun kuvat ovat vieraili ampumaradalla yli 80 ammunnasta kiinnostunutta ihmistä. Jyväskylässä kokeiltiin mm. kivääri-, pistooli-, haulikko- ja practicalammuntaa.

Vaasassa tutustui 350 ampumaurheiluun

Suurin tilaisuus oli luultavimmin Vaasassa, jossa tilaisuuteen osallistui 350  kiinnostunutta. Ohessa Pia Nybäckin kommentit tilaisuudesta:

Vasa Skyttegille – Vaasan Ampujat järjesti avoimien ovien päivän Vaasan ampumaradalla, jossa ammunnasta kiinnostuneilla henkilöillä oli mahdollisuus tutustua lajiin ja kokeilla eri ammuntalajeja (pistooli-, kivääri- ja haulikkolajit). VA:n edustajat neuvoivat ja opastivat kävijöitä erittäin ammattitaitoisesti ja ihmiset viihtyivät hyvin. Eilen paikalla oli 350 henkilöä, ja suuri osa siis ensimmäistä kertaa ampumaradalla!

Vaasa on järjestänyt vuosittain vastaavan avoimien ovien päivän vuodesta 2001 lähtien, ja tuloksia on tullut: seuran jäsenmäärä on kasvanut vuosittain n. 20 %:lla vaikka vanhoja jäseniä jää vuosien myötä pois. Uusia jäseniä on siis tullut todella paljon.

Paikalla oli alueen lehden toimittaja, joka kokeili kaikkia lajeja ja tekee siitä jutun, sekä YLE:n ruotsinkielisen radion toimittaja tekemässä juttua suoraan lähetykseen. Radalla oli ammunnan lisäksi mahdollista tutustua aseisiin, SAL:n materiaaliin sekä täyttää seuran jäsenanomuskaavake.

Tapahtumassa kiteytyivät kaikki ne tavoitteet, joista liitossa ja liiton viestinnässä on puhuttu pitkään. Ihmiset saivat myönteisiä elämyksiä, asiallista tietoa ja laji sai reilusti positiivista julkisuutta.

Kerromme vielä tapahtumista, kunhan saamme sekä kuvia eetä tietoja seuroilta tapahtumista.

ra

WEST SHOOTERSIN JÄSENMÄÄRÄ TUPLAANTUI

Helsinkiläisen West Shooters seuralla menee hyvin, mikäli katsoo heidän jäsenmäärän kehitystään.

West Shooters liittyi muutama vuosi sitten SAL:iin. Seurassa harrastetaan pääasiallisesti practicalammuntaa. Liittyessään seuralla oli noin kolisenkymmentä jäsentä. West Shooters pyörittää tyylikästä jamodernia ampumarataa Helsingin Tähtitornin vuorella ja muutenkin toiminta on jämäkkää ja hyvin hoidettua.

Vuonna 2002 heidän jäsenmääränsä oli hiukan päälle 40 ja vuonna 2003 heidän jäsenmääränsä tuplasi. Juuri tulleessa jäsenilmoituksessaan seura kirjasi 63 uutta jäsentä!

Seuran toiminnassa on osattu hyvin ottaa toimintaympäristön tarpeet huomioon ja lähdetty rakentamaan palvelut halukkaiden mukaan.

Hieno homma ja menestystä edelleen!

RA

HYVÄ SEURA KOULUTUS TALLINNASSA

Vuoden 2003 Hyvä Seura-koulutusryhmä teki päätösjaksostaan kansainvälisen käymällä Tallinnassa.

Vuoden 2003 Hyvä Seura koulutus alkoi helmikuussa ja sai päätöksen nyt 10.-11. tammikuuta ryhmän tekemään päätösmatkaan Tallinnaan. Kursin aikana ryhmät kokoontuivat 4 kertaa, jonka lisäksi ne tekivät etätöitä/kotitehtäviä seurojen hallitusten kanssa. Tämän lisäksi jokainen seura valitsi itselleen kehityskohteen, josta he tekivät analyysit ja muutostoimintasuunnitelmansa sekä seuran toimintasuunnitelman tulevalle (2004) vuodelle.

Koulutuksessa kahlattiin läpi ja analysoitiin seuran lähtökohtatilanne ja ympäristön muutokset  sekä sieltä nousevat tarpeet toiminnan muokkaamiselle. Sen jälkeen seurat tarkensivat ja osin loivat uudet toiminta-ajatuksensa sekä loivat seuralleen suuren vision, jonka pohjalta alettiin rakentamaan toimintasuunnitelmaa.

Palaute kurssista on ollut positiivista ja innostunutta, josta esimerkkinä erään kurssilaisen toteamaa: ” On tärkeää että meillä on visio ja toiminta-ajatuskirkkaana. Silloin on helpompi lähteä toteuttamaan asioita ja viemään niitä eteenpäin. Tärkeää on tietää mihin seuran toiminta pohjautuu ja mille arvoille tulevaisuutta rakennetaan. Kun seuralla on oma visio, on seuralla silloin tulevaisuutta. Kun ne (visio ja toiminta-ajatus, arvot) vielä laitetaan esille kaikkien saataville/tietoisuuteen, on helpompi miettiä toimintoja ja samalla myös johtaa ja delegoida eri henkilöitä  eri tehtäviin ja ennekaikkea edistää seuran toimintaa ja ampumaurheilua.”

Seuran johtamiskoulutuksen lisäksi Hyvä Seura-koulutuksessa kurssilaiset saivat myös preppausta omien johtamistaitojen kehittämiseen. Työparien soveltuvuutta erilaisiin tehtäviin ja vastaavasti toisaalta  mietittiin henkilöiden luonteeseen sopivia tehtäviä mm. enneagrammin ja Tom Lundbergin  avulla.

Kurssilaisten viesti muille seuroille ja tulevalle kurssille oli, että ”menkää ihmeessä mukaan Hyvä Seura-koulutukseen ja ennenkaikkea ottakaa mukaan  jos ei koko seuran johtokunta niin ainakin 3-4 hengen porukalla, koska silloin seurassa alkaa tapahtua ja asioiden eteenpäin vienti johtokunnassa helpottuu”.

Mukana olleet seurat ja henkilöt: Haapajärven Ampumaseura (Erkki Pekkala, Juha Murisoja), Haminan Practical Ampujat(Risto Palmola, Markku Koistinen), Isojoen Urheilijat(Markku Leino), Jakobstads Skytteförening(Börje Brännbacka), Kankaanpään  Ampujat(Pirjo Juhala, Seija Anttila, Esa Esala), Keski-Suomen Ampujat(Pirkko Karjalainen, Jarmo Jääskeläinen, Markku Uusitalo), Kotkan Ampumaseura(Eija Häsä), Lohjan Ampujat (Ursula Klemetti, Aarne Klemetti, Risto Kaukinen, Klaus Aremaa), Seinäjoen Seudun Ampujat(Seppo Korpimäki), Tohmajärven Urheilijat(Hannu Kattelus, Erkki Lehtovaara, Toijalan Urheiluampujat(Hannu Lötjönen, Kati Tanskanen).

ra

ps. vielä mahtuu pari kolme seuraa uuteen Hyvä Seura kolutukseen, joka alkaa helmikuussa. Pikaiset yhteydet toiminnanjohtajaan.

 

ONNISTUNUT LAJIPARLAMENTTI JA GRANDE FINALE

Toista sataa ampumaurheilijaa ja valmentajaa kaikista SAL:ssa harrastettavista kahdeksasta (8) ampumalajista kokoontui Pyhäinpäivänä perinteiseen Lajiparlamenttiin ja Kauden palkitsemistilaisuuteen Grande Finaleen Hyvinkään Rantasipiin.

Lajiparlamentissa käsiteltiin ampumaurheilun ajankohtaisia asioita liiton näkövinkkelistä sekä jokaisen lajin omia tärkeitä asioita. Lauantaiaamun aloitti puheenjohtaja Alpo Vehanen selvittämällä SAL:n uuden strategian työstämisen näkymiä ja painotuksia. Lisäksi aamupäivällä keskusteltiin ensi vuoden painopistealueista ja tulevasta 85-vuotisjuhlavuodesta. Juhlavuoden painopisteinä tulevat olemaan seuratoiminnan tukeminen sekä olosuhteiden kehittäminen.

Juhlavuoden ulostuloja/jalkautumisia pidettiin hyvinä asioina, mutta Kansallisen Ampumaurheiluviikon ajankohdaksi toivottiin yleisesti kevättä, touko- kesäkuun vaihdetta, jonne se tultaneenkin siirtämään. Ampumaurheiluviikon järjestämisestä totesi parlamentti:”Meidän on tultava ulos ja jalkauduttava sinne, missä ihmiset ovat: toreille, kauppakeskuksiin, kouluihin jne. Aina itse ampuminen ei ole se pääasia,vaan tärkeintä olisikin esitellä seurojen omaa toimintaa ja olla esillä. Mikäli seura haluaa tehdä haastekisoja tai houkutella väkeä radalle kokeilemaan, niin mikäs siinä. Pääasian on, että olisimme yhdessä esillä.”

Kevään tapahtumien lisäksi, seurojen johto kutsutaan kokoon syyskuun alussa alueittain järjestettäviin Juhlatapaamisiin (9 tilaisuutta,1/alue), jossa seuroille tuodaan juhlaviestit ja palvelupaketit.

Iltapäivä oli varattu kokonaisuudessaan lajien omille parlamenteille ja ensi vuoden toimintasuunnitelmien läpikäymiselle.

Juhlavuoden parlamentti päätettiin pitää 6.-7.11.2004 Helsingissä.           

Liitto jakoi urheilijoille stipendeinä 6.700 €

Päivä huipentui illalla vietettyyn Grande Finale palkitsemistilaisuuteen, jossa palkittiin lajien parhaat. 

Jaostojen valinnat: 

KIVÄÄRI                                       

Vuoden miesampuja                       Juha Hirvi                             

Vuoden naisampuja                        Viivi Koivu   

Vuoden poika-ampuja:                   Joni Röman

Vuoden tyttöampuja:                     Hanna Pitkänen

Vuoden kivääriampuja                    Juha Hirvi                             

PISTOOLI                                                                                           

Vuoden pistooliampuja: Teijo Kimpimäki  

HAULIKKO

Ranking -kilpailujen voittajat                                                    

Kaksoistrap

Pojat      Arto Peltola                                                                   

Naiset    Satu Mäkelä-Nummela                                                

Yleinen    Joonas Olkkonen                           

Trap

Pojat        Tuukka Laurila                                                             

Naiset      Satu Pusila                                                                   

Yleinen    Petri Nummela                                                

 Skeet

Pojat      Lauri Leskinen                                                                 

Naiset    Marjut Heinonen                                       &nbsp
;        

Yleinen   Marko Kemppainen                                                              

 SILUETTI

 Vuoden siluettiampuja: Petri Savinainen                     

2 kultaa, 3 hopeaa, 1 pronssi

 MUSTARUUTI                                                                                     

Pentti Kataja sekä Ari Salin, stipendi  pitkäaikaisesta puurtamisesta  lajin eteen                 

PRACTICAL                                                                                              

Jaoston malja: Keuruun Ampujat, voimakas kehitys

practical -kilpailuja järjestävänä seurana

(level II vuonna 2002, level III / SM vuonna 2003)

RD:n malja: Manni Matti, PK-IPSC,

monipuolinen menestys vuonna 2003 (Standard-SM, Standard-PM paras suomalainen, Open-SM hopea)

Liiton stipendin saajat

Liitto jakoi menestyneille urheilijoille myös stipendejä yhteensä 6.700 €:n arvosta. Suurimmalla stipendillä (1.050€) palkittiin Petri Savinainen, siluettin   2 EM-kultaa, 3 hopeaa, 1 pronssi olivat Petrin saavutukset.     

Seuraavassa stipendin saaneet urheilijat:

Practical

Petri Runtti, practical, EM pronssi                                                    

Raine Peltokoski, practical, EM hopea                           

Mustaruuti

Sakari Viertola  EM hopea, Miquelet repl.                                  

Jari Janhunen EM hopea, Maximilian repl.                                     

Kivääri

Hanna Pitkänen, EM hopea kivääri 3x20ls                                             

Pistooli

Teijo Kimpimäki, EM kulta vakiopistooli                                                  

 Kasa-ammunta

 Jari Ollila, kasa-amm. MM pronssi                                              

Seppo Kesänen, kasa-amm. MM hopea                        

Veikko Välioja, kasa-amm. MM hopea                          

Janne Juntunen, kasa-amm. MM hopea, pronssi                       

Sune Abrahamsson, kasa-amm. 2 MM kultamitalia                     

Siluetti

Pekka Salo, 2  EM pronssi                                                    

Juha-Matti Saari, 2 EM pronssi                                           

Allan Granlund,  1 EM hopea

Sami Mäkelä, EM-kulta                                            

Juhani Lehtosaari,2 EM kultaa,1 hopea                                  

Petri Savinainen, 2 EM-kultaa, 3 hopeaa, 1 pronssi     

Lisäksi Nammo Lapua jakoi erikoispalkinnot vuoden pistooli ja kivääri ampujille Juha Hirvelle ja Teijo Kimpimäelle.

Vuoden ampumaurheilijan, nuoren urheilijan, yllättäjän tittelit ovat edelleen auki, koska Göteborgissa kilpaillaan vielä ilma-aseiden EM-kisoista 3-9.11. välisenä aikana. Edellä mainitut palkitsemiset tapahtuvat Liittovaltuuston yhteydessä marraskuun 29. päivänä.    

 

 ra

Practical-ampujat EM-mitalikantaan

Practical-ammunta, nuorin SAL:n lajeista, tekee kovaa tuloa kansainväliselle huipulle. Siitä osoituksena ensimmäiset EM-mitalit.

 Suomen practical-ampujat saavuttivat EM-hopeaa ja pronssia Italiassa 22.-30.8.2003 pidetyissä EM-kilpailuissa. Limited semi-auto sarjassa paukutti Vaasan Raine Peltokoski upeasti hopeaa ja pronssi valtasi Oulun Petri Runtti. Jaoston puheenjohtaja Petteri Aro ampui sijalle 27. Joukkueena Suomi oli myös toinen. Kilpailijoita ko. sarjassa oli 80.

Sunnuntain shoot off kisan voiton korjasi Raine Peltokoski.

Tuloksia näet myös osoitteesta www.esc2003.it

Ohessa limited semi-autotuloksia:

EUROPEAN SHOTGUN CHAMPIONSHIP

                             FINAL OVERALL RESULTS

LIMITED SEMI AUTO DIVISION

 

                Printed Saturday August 30th 2003 at 11:42 hours

 

             TOTAL     COMPETITOR

    PERCENT  POINTS    # NAME                    AFFILIATION          C L TAG

 

  1 100.00 1160.0264 149 Roberto F. Vezzoli      Military                   

  2  95.65 1109.5619 160 Raine Peltokoski                                   

  3  91.79 1064.7864 161 Petri Runtti                                        

  4  91.24 1058.3528 148 Dario Forlani                                      

  5  90.52 1050.0580 184 Andrej Fegus                                       

  6  86.19  999.7786 147 Davide Cerrato          Military                   

  7  85.99  997.5402 150 Rossano Zallocco                                   

  8  83.09  963.9233 156 Michael Mayer                                      

  9  82.08  952.1692 185 Uros Jereb                                         

 10  77.68  901.1567 152 Mike Darby              Military                   

 11  77.39  897.7806 187 Damijan Pesek           Military                   

 12  77.31  896.7847 214 Laszlo Doboczy          Military                   

 13  76.48  887.1473  40 Daniel Roch                                         

 14  76.22  884.1387 151 Brian Neil Beverley                                

 15  76.17  883.6214 186 Boro Licina                                      SEN

 16  73.91  857.3974 261 Fabrizio Ferrario                                  

 17  73.19  849.0692  91 Giuseppe Lo Presto      Military                   

 18  72.11  836.5488  54 Pius Kuoni                                         

 19  72.06  835.9125  41 Eric Pochon                                        

 20  70.47  817.4454 153 Dave Dowding                                       

 21  70.34  815.9270  90 Emilio Saulino          Military                   

 22  69.76  809.1781  89 Sergio Grazioli         Military                   

 23  69.75  809.1533  55 Pierluigi De Zanet      Military                   

 24  67.69  785.2745 154 Graham Hill                                        

 25  67.49&nbsp
; 782.8697  60 Salvatore Giacalone     Military                   

 26  66.78  774.6456  43 Sandro Licini                                       

 27  66.51  771.5032 162 Petteri Aro                                        

 28  66.46  770.9498 155 Uwe Haussler                                       

 29  66.02  765.8098  56 Stefano Alviti          Military                   

 30  65.60  760.9972 158 Georg Moskopp                  

 

ra