Suomen Olympiakomitea on päättänyt Tokion olympiajoukkueen tämän vuoden valintapäivät, mikäli valintakriteerit täyttäviä urheilijoita on. (lisää…)
Liikkuvan maalin maajoukkue kohti Tsekkejä
Suomen liikkuvan maalin maajoukkue leireilee ja kilpailee loppuviikon Tsekin Pilsenissä. Pilsen GP on tärkeä kilpailu ennen EM-kisoja.

Pilsen GP kisataan liikkuvan maalin osalta torstaina ja perjantaina. Sitä ennen liikkuvan maalin maajoukkue pitää kilpailupaikalla leiriä ja harjoittelee täysillä.
– Tämä on tärkein viimeistely ennen EM-kisoja. Täällä saadaan vielä kaksi kovaa kisaa ja paljon laukauksia alle, jonka jälkeen olemme valmiit talvikauden päätavoitteeseemme, summaa valmentaja Ville Häyrinen.
Myös comebackin maajoukkueeseen tehnyt Tomi-Pekka Heikkilä on mukana. Mielenkiinnolla seuraamme kuinka hallitsevan maailmanmestarin valmistautuminen kohti EM-kisoja on sujunut.
– Tomppa on kovassa kunnossa ja niin on myös meidän muutkin urheilijat. Uskallan odottaa mitalisijoja sekä aikuisten, että nuorten sarjoissa, hehkuttaa Häyrinen.
HIFK Stadin kingit on vuoden urheilukirja
Vuoden urheilukirja 2019 on Harri Pirisen kirjoittama HIFK Stadin kingit. Vuoden 1969 mestarijoukkue ja Carl Brewerin perintö. (lisää…)
EM-kisojen tekninen delegaatti tutustui Kisakallioon

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään vuoden kuluttua Kisakallion urheiluopistossa. Kisojen tekninen delegaatti, ranskalainen Ghislaine Briez tutustui kisapaikkaan tiistaina. (lisää…)
Anne Grethe Jeppesen: ”Ison kehittymisen mahdollisuus!”

Norjalainen kiväärivalmentaja Anne Grethe Jeppesen on ollut tiistaista lähtien Turussa maajoukkueen leirillä. Innostus näkyi hänen kasvoiltaan perjantaina: ”On mukava tehdä töitä, kun näen ison kehittymisen mahdollisuuden.” (lisää…)
Yksitoista ampumaurheilijaa sai urheilija-apurahan
Yksitoista ampumaurheilijaa saa urheilija-apurahan. Kaikkiaan 162 kesälajien urheilijaa saa yhteensä 1 434 000 euroa verovapaina urheilija-apurahoina. (lisää…)
Muutoksia liiton valmennusorganisaatiossa
Ampumaurheiluliiton hallitus on nimittänyt kaksi uutta valmentajaa viime viikolla pitämässään kokouksessa. (lisää…)
Nyt voi hakea Puolustusvoimien Urheilukouluun!
Puolustusvoimien Urheilukoulun hakuaika on nyt käynnissä, ja se päättyy 28. helmikuuta. (lisää…)
Trap-ampujat aloittivat kilpailukautensa Malagan GP:ssä

Suomalaiset trap-ampujat aloittivat viikonloppuna kilpailukautensa, kun Espanjan Malagassa kilpailtiin kansainvälinen GP-kilpailu. (lisää…)
Kilpailutoiminnan yleissäännöt ja ohjeet KY/2020 painos saapunut
Kilpailutoiminnan yleissäännöt ja ohjeet KY/2020 painos saapui SAL:n toimistolle ja on nyt saatavilla.
Voit tilata uuden painoksen SAL:n verkkokaupasta tai tilaamalla Olli Törniltä sähköpostiosoitteesta olli.torni@ampumaurheiluliitto.fi tai numerosta 0400 930527.