Tekijä: admin

Teemu Lahti toipui vatsataudista voittajaksi Swedish cupissa

Teemu Lahti kuvattuna viime kesän EM-kilpailuissa.

Teemu Lahti sairastui vatsatautiin perjantaina. Se kiusasi häntä koko yön ajan, mutta niin vain kävi, että hän voitti miesten ilmapistoolikisan lauantaina Ruotsin Sävjössä järjestettävässä Swedish cupissa. Aleksi Jarva sijoittui toiseksi poikien ilmakiväärissä ja Konsta Kivi samoin toiseksi poikien ilmapistoolissa. Noora Kivistö oli kolmas tyttöjen ilmapistoolissa.

Ruotsin Sävsjössä järjestettävä ilma-aseiden Swedish cup alkoi perjantaina. Avauspäivänä Kyrkslätt Skytteförening -seuraa edustava Katarina Långström voitti naisten ilmakiväärin. Muita lajivoittoja ei Suomeen perjantaina tullut. Myös lauantaina suomalaisille tuli yksi lajivoitto, jonka otti pistooliampuja Teemu Lahti.

Lahden Ampumaseuraa edustava Lahti oli Swedish cupin avauspäivänä 20:s tuloksellaan 559. Kilpailun jälkeen hän sairastui vatsatautiin, joka kiusasi koko yön ajan.

– Luulin jo, että kilpailu jää ampumatta. Peruskisassa jaksoin ampua viisi ekaa sarjaa normaalisti, mutta sen jälkeen iski väsymys ja viimeinen sarja romahti 91 pisteeseen, peruskilpailussa tuloksen 569 ampunut Lahti kertoi.

Tämän jälkeen kuume nousi uudestaan, mutta Lahti sen laskemaan buranalla ennen finaalia.

– Se meni yhtä osumaa lukuun ottamatta (8,3 pistettä) hyvin. Kisasta jäi hyvä fiilis – etenkin kun finaalitulokseni oli uusi Suomen ennätys. Tosin se pitää vielä vahvistaa, tyytyväinen voittaja sanoi.

Swedish cupin tulospalvelussa oli ongelmia lauantaina. Välillä se ei toiminut lainkaan, ja viimeiset tulokset päivittyivät kisan kotisivuille vasta varhain sunnuntaiaamuna.

Avauspäivänä kolmanneksi sijoittunut Turun Seudun Ampujien Konsta Kivi oli taas poikien ilmapistoolissa paras suomalainen. Hän sijoittui nyt toiseksi, mutta ei ollut peruskilpailuunsa (556) tyytyväinen. Eilen hän ampui seitsemän pistettä enemmän.

– Tänään peruskisa ”töppi”. Tuli todella monta huonoa suoritusta, ja itsevarmuus katosi totaalisesti. Onneksi pääsin finaaliin yhden napakympin turvin eli nipinnapin, Kivi sanoi.

Hän sääti ennen finaalia kahvakulmaa valmentajansa Juhani Forsbergin kanssa. Se kannatti, sillä ampuminen muuttui Kiven mukaan paljon helpommaksi.

– Finaalissa tuli välissä pari huonoa osumaa, mutta sain kerättyä homman taas kasaan. Hyvä fiilis jäi tietenkin finaalin jälkeen.

Poikien ilmapistoolin finaalissa oli mukana Kiven lisäksi kolme muutakin suomalaista.

Poliisien Ampumaseuraa edustava Aleksi Jarva oli toinen poikien ilmakiväärissä. Hän oli peruskilpailun tulokseensa (614,7) tyytyväinen, ja hänelle jäi päivästä ”kaiken kaikkiaan hyvä fiilis”.

– Peruskisa oli hyvää ammuntaa. Finaali oli muutamaa laukausta lukuun ottamatta ookoo, hän sanoi.

Kuortaneen Kunnon Noora Kivistö otti eilisen toisen sijan jatkoksi tänään pronssia tyttöjen ilmapistoolissa. Perjantaina hänen peruskilpailun tuloksensa oli 366 pistettä, nyt 359.

– Peruskilpailu oli jälleen hankala, eikä finaali ollut aivan yhtä hyvä kuin eilen. Mutta mahtui siihen paljon hyvääkin, Kivistö summasi kilpailunsa.

Vaasalaista VS-VA-seuraa edustava Janika Brauer sijoittui naisten ilmapistoolissa neljänneksi. Hän ampui peruskilpailussa tuloksen 371.

Naisten ilmakiväärissä paras suomalainen oli viidenneksi sijoittunut Turun Seudun Ampujien Hanna Pitkänen. Hän tähtäsi peruskilpailussa 412,3 pistettä. Eilinen voittaja Katarina Långström oli nyt 22:s tuloksellaan 409,0.

Ilma-aseiden Swedish Cupissa ammutaan kolme erillistä kilpailua kussakin sarjassa. Kolmipäiväisen kilpailun viimeinen päivä on huominen sunnuntai. Swedish cup on suomalaisurheilijoille samalla kansainvälinen EM-näyttökisa. Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Moskovassa helmi-maaliskuussa.

Swedish cup viettää juhlavuottaan, sillä se järjestetään nyt kymmenennen kerran. Etelä-Ruotsissa sijaitsevaan Sävsjöhön on kokoontunut ennätysmäärä eli 603 ampumaurheilijaa seitsemästä maasta. Ne ovat Ruotsi, Suomi, Tanska, Viro, Saksa, Norja ja Sveitsi.

Suomella on cupin kolmanneksi suurin joukkue, 71 urheilijaa. Ilmapistoolissa on mukana 30 ja ilmakiväärissä 41 suomalaista. Ruotsista kilpailuun osallistuu 363 ja Norjasta 104 urheilijaa.

Ilma-aseiden Swedish cup
3.-5.1. Sävsjö, Ruotsi

Tuloksia la 4.1. (finalistit ja parhaita suomalaisia)

Miesten ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Are Hansen Norja 209,6 (623,9), 2) Henri Junghänel Saksa 206,5 (623,9), 3) Karl-Johan Jönsson Ruotsi 184,8 (625,5), 4) Björn Bergström Ruotsi 161,6 (617,4), 5) Öyvind Slobrekken Flatla Norja 142,0 (621,7), 6) Mikael Svensson Ruotsi 122,4 (621,9), 7) Endre Hagelund Norja 101,8 (619,8), 8) Steffen Olsen Tanska 797, (620,2), … 30) Olli Hahl MA 608,3.

Naisten ilmakivääri 40 ls + finaali: 1) Stine Nielsen Tanska 205,6 (420,8), 2) Karin Blom Ruotsi 204,4 (412,6), 3) Rikke Maeng Tanska 183,6 (411,9), 4) Lotten Johansson Ruotsi 162,8 (413,8), 5) Hanna Pitkänen TSA 140,4 (412,3), 6) Andrea Franzen Ruotsi 119,4 (414,1), 7) Emma Skenning Ruotsi 96,5 (412,2), 8) Karina Rodriquez Ruotsi 74,9 (411,8), 9) Marjo Yli-Kiikka IMAS 411,2, … 19) Pauliina Frilander-Soini PiekSA 409,6, … 22) Katarina Långström KSF 409,0.

Poikien ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Jörgen Elstad Norja 203,8 (616,8), 2) Aleksi Jarva PAS 202,1 (614,7), 3) Mads Rimer Hansen Tanska 180,1 (614,6), 4) Ola M Strand Norja 161,4 (614,9), 5) Håkon Sörli Norja 139,8 (613,6), 6) Tim Pettersson Ruotsi 119,8 (613,4), 7) Joar Karlsson Ruotsi 99,8 (611,9), 8) Niels Henrik Overgaard Tanska 79,0 (614,2), 9) Joni Stenström RS 611,6, 10) Sebastian Långström KSF 611,5, 11) Cristian Friman ESF 611,1, … 17) Matias Pukaralammi KaA 605,2, … 22) Aleksi Leppä HAS 603,8.

Tyttöjen ilmakivääri 40 ls + finaali: 1) Astrid Steffensen Tanska 205,3 (411,2), 2) Karoline Hansen Norja 204,7 (412,7), 3) Valeria Koljuhina Viro 183,1 (412,0), 4) Louise Nilsson Ruotsi 160,0 (410,7), 5) Sina Busk Norja 139,6 (412,8), 6) Nathalie Hyytiäinen Ruotsi 119,9 (412,3), 7) Hilde Karlsson Ruotsi 100,0 (410,2), 8) Michaela Arvidsson Ruotsi 79,2 (410,5), … 15) Inka Havukainen KitA 407,7, … 17) Saana Peltonen KeuSA 407,6, … 19) Saana Tattari NoSA 407,2, … 21) Henna Viljanen PAS 406,6.

Miesten ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Teemu Lahti PAS 197,8/SE (569), 2) Pål Hembre Norja 196,5 (578), 3) Mathias Navne Ruotsi 172,8 (569), 4) Jesse Peltomäki P-HA 152,9 (571), 5) Joakim Strömberg Ruotsi 134,2 (567), 6) Pontus Olsson Ruotsi 112,2 (573), 7) Johan Ahlbeck Ruotsi 95,0 (565), 8) Daniel Johansson Ruotsi 75,6 (571), … 16) Ari Huhtamäki RSA 562.

Naisten ilmapistooli 40 ls + finaali: 1) Linn Iren Flaate Norja 196,2 (379), 2) Anna-Karin Bonander Ruotsi 194,0 (382), 3) Vera Rumjantseva Viro 172,6 (374), 4) Janika Brauer VS-VA 149,4 (371), 5) Emma Nilsson Ruotsi 130,4 (373), 6) Ingeborg Gran Norja 112,1 (379), 7) Aina E Flörli Norja 91,7 (370), 8) Maria Prandl-Norrgård Ruotsi 72,9 (379).

Poikien ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Oscar Nilsson Ruotsi 199,2 (562), 2) Konsta Kivi TSA 194,1 (556), 3) Frederik Larsen Tanska 174,8 (567), 4) Carl Larsson Ruotsi 154,4 (561), 5) Karri Turunen NAS 134,0 (567), 6) Aleksi Pirttimäki SsA 112,8 (556), 7) Carl Sandberg Ruotsi 90,9 (569), 8) Niko Roos RSA 73,0 (557), … 14) Julius Jänismäki T
SA 543, 15) Tuomas Pukaralammi KaA 542, 16) Otto Suuronen MA 542.

Tyttöjen ilmapistooli 40 ls + finaali: 1) Vendela Sörensson Ruotsi 195,0 (365), 2) Molly Hermansson Ruotsi 194,1 (362), 3) Noora Kivistö KuKu 173,9 (359), 4) Josefine Johansson Ruotsi 153,7 (369), 5) Emma Numminen ESF 131,5 (359), 6) Lisa Enocsson Ruotsi 112,0 (376), 7) Linh Gunnarsson Ruotsi 91,6 (365), 8) Julia Lawner Ruotsi 71,9 (368), … 16) Anna Lakkisto TSA 344, … 20) Ada Pekola TSA 339.
 

Seuratuen haku päättyy 10. tammikuuta

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen (vas) keskeisiä liikuntapoliittisia tavoitteita on taata jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus liikuntaharrastukseen urheiluseurassa. Liikunnan määrärahoista suunnataan edelleen rahoitusta ruohonjuuritason toimintaan. Seuratuki kasvaa tänä vuonna viiteen miljoonaa euroon edellyttäen, että eduskunta hyväksyy 2014 vuoden talousarvioesityksen. Haku päättyy 10. tammikuuta.

Seuratuki on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen. Sen avulla vahvistetaan seuratoiminnan laatua, kehitetään ja uudistetaan perustoimintaa sekä mahdollistetaan liikunnan harrastaminen taloudellisesti erityisesti lapsille ja nuorille. Seuratuen avulla vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja tuetaan seurojen tekemää vapaaehtoistyötä sekä halutaan edistää monimuotoisen liikunnan kansalaistoiminnan toteutumista. Tuen avulla voidaan edistää myös koko perheen liikkumista.

Arhinmäen mukaan valmistumassa olevan tutkimuksen mukaan lasten ja nuorten liikunnan harrastuskustannukset ovat jopa kolminkertaistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Arhinmäki myönsi vuonna 2013 seuratukea 3,8 miljoonaa euroa 309 eri hankkeeseen. Yhtenä kriteerinä oli alhaiset harrastamisesta perityt maksut. Ylärajana oli kuukausimaksun pysyminen alle 50 eurossa. Sama kriteeri on yksi edellytys myös 2014 vuoden seuratuessa. 

Seuratuen jakaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Tarkemmat hakuohjeet, kriteerit ja lomakkeet löytyvät ministeriön verkkosivuilla alla olevista linkeistä. Haku päättyy 10.1.2014. 

Lisätietoja ministeriöstä: 
– erityisavustaja Jussi Saramo, puh. 041 503 4000 
– ylitarkastaja Sari Virta, puh. 0295 330377

Lisätietoja Suomen Ampumaurheiluliitosta:
– seurakehittäjä Rainer Hirvonen, puh. 0400 505199
– nuoriso- ja koulutuspäällikkö Timo Rautio, puh. 040 820 2300 

Tiedote OKM-sivuilla

www.minedu.fi   
www.seuratuki.fi  

Katarina Långströmille Suomen ainoa lajivoitto Swedish cupin avauspäivänä

Swedish cup järjestetään Sävsjössä nyt kymmenennen kerran. Kuva: leppa.fi

Katarina Långström otti Suomen ainoan lajivoiton ilma-aseiden Swedish cupissa Ruotsissa perjantaina, kun hän voitti naisten ilmakiväärin. Noora Kivistö sijoittui tyttöjen ilmapistoolissa toiseksi ja Konsta Kivi poikien ilmapistoolissa kolmanneksi.

Ilma-aseiden Swedish cup viettää juhlavuottaan, sillä kolmipäiväinen kilpailu järjestetään nyt kymmenennen kerran. Etelä-Ruotsissa sijaitsevaan Sävsjöhön on kokoontunut ennätysmäärä eli 603 ampumaurheilijaa seitsemästä maasta. Ne ovat isäntämaa Ruotsin lisäksi Suomi, Tanska, Viro, Saksa, Norja ja Sveitsi.

Ruotsista kilpailuun osallistuu 363 ja Norjasta 104 urheilijaa. Suomella on cupin kolmanneksi suurin joukkue, 71 urheilijaa. Ilmapistoolissa on mukana 30 ja ilmakiväärissä 41 suomalaista.

Kilpailu on suomalaisurheilijoille samalla kansainvälinen EM-näyttökisa. Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Moskovassa helmi-maaliskuussa.

Kyrkslätt Skytteförening -seuraa edustava Katarina Långström voitti naisten ilmakiväärin. Muita lajivoittoja ei Suomeen perjantaina tullut. Långström ampui peruskilpailussa 412,5 pistettä.

– Kisa kulki omalla painollaan ilman sen suurempia ongelmia. Finaali oli yllättävän helppo ampua. Minulla oli tosi hyvä fiilis koko kilpailun ajan, tyytyväinen voittaja hymyili.

Kuortaneen Kunnon Noora Kivistö sijoittui tyttöjen ilmapistoolissa toiseksi. Hänen peruskilpailun tuloksensa oli 366 pistettä. Finaalissa hän hävisi voittajalle, Ruotsin Lisa Enocssonille 0,6 pistettä. Kivistö piti peruskilpailua vaikeana, mutta pystyi kuitenkin pitämään ajatuksensa hyvin ammunnassa.

– Finaali sujui kokonaisuudessaan hyvin, mutta lopuksi tuli muutama pieni lipsahdus, ja kulta jäi saamatta, hän harmitteli.

– Mutta kaiken kaikkiaan päivä oli hyvä, ja tyytyväinen saa olla, Kivistö summasi.

Turun Seudun Ampujien Konsta Kivi sijoittui kolmanneksi poikien ilmapistoolissa. Peruskilpailussa hän tähtäsi 563 pistettä.

– Peruskisassa tuli muutamia huonoja laukauksia, mutta paljon myös hyviä suorituksia. Ongelmana oli se, että jyvä liimautui täplään kiinni tosi herkästi. Finaalissa Tanskan Frederik Larsen pääsi ohi yhden 7,6 pisteen laukauksen takia, Kivi kertoi kisan päätyttyä.

– Muuten olen tyytyväinen suoritukseeni. Olen alkanut oppia ampumaan sen sykkeen ja jännityksen keskellä harjoittelun myötä.

Swedish Cupissa ammutaan kolme erillistä kilpailua kussakin sarjassa. Kilpailupäivät ovat perjantain lisäksi lauantai ja sunnuntai.

Ilma-aseiden Swedish cup
3.-5.1. Sävsjö, Ruotsi

Tuloksia pe 3.1.

Miesten ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Pål Hembre Norja 199,1 (572), 2) Pontus Olsson Ruotsi 196,2 (576), 3) Håkan Bengtsson Ruotsi 173,9 (565), 4) Tobias Håkansson Ruotsi 151,4 (566), 5) Jan-Olof Danielsson Ruotsi 133,9 (568), 6) Alexander Pettersson Ruotsi 114,4 (568), 7) Mathias Navne Ruotsi 94,5 (572), 8) Anders Magnusson Ruotsi 71,4 (567), 9) Jesse Peltomäki P-HA 565, … 15) Ari Huhtamäki RSA 562, … 20) Teemu Lahti LAS 559, 27) Ari Meinander LAS 557.

Naisten ilmapistooli 40 ls + finaali: 1) Vera Rumjantseva Viro 194,6 (367), 2) Maria Prandl-Norrgård Ruotsi 193,7 (374), 3) Sara Lindahl Ruotsi 172,3 (374), 4) Ingeborg Gran Norja 149,6 (373), 5) Aina E Flörli Norja 130,9 (370), 6) Johanna Carlsson Ruotsi 110,7 (370), 7) Emma Nilsson Ruotsi 91,8 (367), 8) Monica Rundqvist Ruotsi 71,6 (373), … 13) Janika Brauer VS-VA 363.

Poikien ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Oscar Nilsson Ruotsi 197,6 (560), 2) Frederik Larsen Tanska 194,2 (554), 3) Konsta Kivi TSA 174,5 (563), 4) Carl Sandberg Ruotsi 152,9 (566), 5) Karri Turunen NAS 135,1 (556), 6) Aleksi Pirttimäki SsA 115,0 (558), 7) Carl Larsson Ruotsi 89,4 (554), 8) Magnus Palmgren Ruotsi 74,3 (559), … 12) Niko Roos RSA 550, … 16) Otto Suuronen MA 543, 17) Tuomas Pukaralammi KaA 537.

Tyttöjen ilmapistooli 40 ls + finaali: 1) Lisa Enocsson Ruotsi 192,6 (361), 2) Noora Kivistö KuKu 192,0 (366), 3) Molly Hermansson Ruotsi 171,2 (366), 4) Vendela Sörenson Ruotsi 152,5 (362), 5) Josefine Johansson Ruotsi 132,2 (365), 6) Julia Lawner Ruotsi 111,3 (360), 7) Emma Numminen ESF 92,2 (358), 8) Kristina-Kai Kölv Viro 73,7 (361), … 19) Anna Lakkisto TSA 339, 20) Essi Kuisma PAS 337.

Miesten ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Karl-Johan Jönsson Ruotsi 205,6 (625,0), 2) Are Hansen Norja 205,1 (625,8), 3) Henri Junghänel Saksa 184,2 (624,4), 4) Steffen Olsen Tanska 162,4 (616,9), 5) Jörgen Persson Ruotsi 141,8 (616,5), 6) Robin Lindberg Ruotsi 118,9 (620,5), 7) Björn Bergström Ruotsi 100,6 (618,0), 8) Mikael Svensson Ruotsi 80,2 (619,7), … 34) Juho Autio OMAS 605,6, … 38) Juha Soini JjA 604,1.

Naisten ilmakivääri 40 ls + finaali: 1) Katarina Långström KSF 207,3 (412,5), 2) Stine Nielsen Tanska 206,0 (414,1), 3) Line Petermann Tanska 185,3 (412,9), 4) Karin Blom Ruotsi 164,1 (413,2), 5) Hanna Pitkänen TSA 141,7 (415,8), 6) Sabina Fagerlund Ruotsi 121,9 (411,2), 7) Maria Hägglund Ruotsi 100,7 (416,0), 8) Camilla Andersen Tanska 78,8 (413,8), … 13) Pauliina Frilander-Soini PiekSA 410,4, 14) Riikka Parviainen SMAS 410,3, … 18) Jenni Leppänen V-SA 409,9, … 21) Marjo Yli-Kiikka IMAS 409,1.

Poikien ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Marcus Madsen Ruotsi 206,5 (622,3), 2) Ola M Strand Norja 203,2 (610,7), 3) Håkon Sörli Norja 182,3 (613,3), 4) Cristian Friman ESF 161,1 (614,3), 5) Tim Pettersson Ruotsi 140,3 (613,2), 6) Mathias Sjöström Ruotsi 120,5 (614,8), 7) Niels Henrik Overgaard Tanska 98,7 (613,7, 8) Joni Stenström RS 78,9 (614,0), … 16) Sebastian Långström KSF 605,5, … 24) Aleksi Leppä HAS 600,0.

Tyttöjen ilmakivääri 40 ls + finaali: 1) Astrid Steffensen Tanska 205,4 (409,0), 2) Louise Nilsson Ruotsi 204,7 (411,2), 3) Nathalie Hyytiäinen Ruotsi 183,4 (408,6), 4) Camilla Birch Nielsen Tanska 162,8 (409,3), 5) Sina Busk Norja 141,9 (413,7), 6) Saana Peltonen KeuSA 121,5 (407,9), 7) Diana Henriksen Tanska 99,5 (408,6), 8) Valeria Koljuhhina Viro 78,7 (409,2), 9) Katariina Laine HlAS 407,9, … 14) Inka Havukainen KitA 406,8, … 20) Elin Liewendahl ÅSSF 405,2.

Lisää tietoa ja kaikki tulokset löydät täältä.

Etelä-Suomen parhaat nuoret palkittiin

Etelä-Suomen alue palkitsi alueensa vuoden 2013 SM- ja kultahippufinaalin mitalistit 10.12.2013 Helsingin Valo-talossa järjestetyssä tapahtumassa.

Etelä-Suomen parhaat nuoret palkittiin

Etelä-Suomen alueen nuoret vuoden 2013 SM- ja kultahippufinaalin mitalistit palkittiin Mitalikahveilla Valo-talossa Helsingissä 10.12.2013. Tilaisuuden avasi puheellaan Suomen Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Per-Ole Lindell ja ilta jatkui palkitsemisseremonialla sekä buffet-pöydän merkeissä. Ilta huipentui leikkimieliseen laserammuntakilpailuun, jossa jokainen ampui ilmakiväärillä, ilmapistoolilla ja haulikolla yhteistuloksen ratkaistaessa sijat. Voittajasta tuli mestareiden mestari! Tilaisuudessa palkittiin myös hyvästä ja pitkäaikaisesta työstä tehtävänsä kiväärin nuorten aluevalmentajana kuluvana vuonna päättänyt Ari Mäkelä.

Mestareiden mestari -kilpailun kolme parasta:
1. Jesse Peurasaari
2. Björn Friman
3. Aleksi Jarva

Top 10 eniten Pohjola-maljapisteitä keränneet nuoret urheilijat Etelä-Suomesta:
1. Cristian Friman, ESF (97,67)
2. Henna Viljanen, PAS (68,00)
3. Björn Friman, ESF (66,00)
4. Armi Häkkinen, PAS (55,33)
5. Sebastian Långström, ESF (53,00)
6. Aleksi Jarva, ESF (49,00)
7. Jenna Kuisma, PAS (40,33)
8. Sandra Toivonen, PAS (31,33)
9. Aina Kivi, ESF (26,67)
10. Katarina Långström, ESF (26,33)

Kaikki palkitut urheilijat:
Aappo Korpi, SSG
Aina Kivi, ESF
Aleksi Jarva, ESF
Armi Häkkinen, PAS
Axel Lilius, ESF
Björn Friman, ESF
Cristian Friman, ESF
Emma Numminen, ESF
Essi Kuisma, PAS
Fredrik Rönnberg, PorkkA
Henna Viljanen, PAS
Henrik Wejberg, HyMAS
Jenna Kuisma, PAS
Jesse Peurasaari, ESF
Joni Stenström, RS
Tuomas Tapper, PAS
Katarina Långström, ESF
Luukas Koota, ESF
Martina Aspelin, KSF
Matias Kiuru, PAS
Melinda Moring, KSF
Otto Mäkelä, HyMAS
Roni Vitali, SSG
Sandra Moring, KSF
Sandra Toivonen, PAS
Sebastian Långström, ESF
Stefan Rönnberg, PorkkA
Therese Lindgren, RS

Lisää kuvia Etelä-Suomen alueen kuvagalleriassa osoitteessa http://etelasuomeneliitti.kuvat.fi

Vuoden viimeinen Urheiluampuja on ilmestynyt

Vuoden viimeinen Urheiluampuja-lehti on ilmestynyt. Lehdessä ovat muun muassa SM-tulokset 2013.

Lehdestä voi lukea kymmenen ampumaurheilijan joululahjatoiveet sekä toiveet ensi vuodelle. Lehdessä ovat myös puheenjohtaja Pia Nybäckin katsaus, kansanedustaja Reijo Hongiston ajatukset aselakien nykytilanteesta ja vuoden parhaiden haastattelut sekä paljon muuta!

Urheiluampujan pdf-version voit lukea täältä.

Vuoden kultahiput: Cristian Friman, Timo Keskilammi ja PiekSA

Cristian Friman huhtikuussa järjestetyissä Kultahippufinaaleissa Maaningalla. Kuvat: Lassi Palo
Timo Keskilammi oli vuosi sitten ottamassa vastaan LappjA:n Vuoden kultahippuseura -palkintoa.
Pieksämäen Seudun Ampujien puheenjohtaja Merja Sikanen hioo Hiekanpään koulun 9H-luokkaa käyvän Oona Auvisen ampuma-asentoa. Kuva: Pieksämäen Lehti / Jari Asikainen

Ampumaurheiluliiton nuorisovaliokunta on valinnut Vuoden kultahippuampujaksi Cristian Frimanin, jonka seura on Esbo Skytteförening. Lappajärven Ampujien Timo Keskilammi on Vuoden kultahippuohjaaja, ja Pieksämäen Seudun Ampujat valittiin Vuoden kultahippuseuraksi.

Vuoden kultahippuampuja: Cristian Friman

Cristian Friman on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt saavuttaa ampumaurheilussa paljon. Esbo Skytteföreningissä uskotaan, että Frimanin saavutuksista ”on nähty vasta alku”. Hän kilpailee 10, 25, 50 ja 300 metrin matkoilla kuudella eri aseella.

– Friman on ampunut kilpailuissa vuodesta 2006 lähtien. Ahkera harjoittelu yhdistettynä hänen lahjakkuuteensa tekee hänestä yhden Suomen lupaavimmista kultahippuikäisistä sekä kiväärissä että pistoolissa, valintaperusteluissa sanotaan.

On myös sanottu, että Friman on ”oiva esimerkki siitä, kuinka tukiampujasta voi huolellisella harjoittelulla kasvaa taitava ampuja sekä kivääriin että pistooliin”.

Friman, 14, on voittanut 29 henkilökohtaista kultahippu- ja SM-mitalia. Lisäksi hän on ollut voittamassa viittätoista SM-joukkuemitalia ja yhtä kultahippujen joukkuemitalia. SFS:n mestaruuskilpailuissa hän on tehnyt yhdeksän henkilökohtaista ennätystä ja Etelä-Suomen aluemestaruuskilpailuissa seitsemän sekä ollut osallisena kahdessa SM-kilpailujen joukkue-ennätyksessä.

– Valinta tuntuu mukavalta, ja se oli kiva viimeinkin saada. Pitkä odotus palkittiin, Friman sanoo.

– Vuosi meni hyvin. Kehityin sen aikana paljon, ja tulokseni ovat parantuneet. Ilmakiväärissä 40 ls ennätykseni on 394 ja 60 ls ennätykseni 584. Ensi vuoden tavoitteeni on nostaa ennätykseni 396 ja 590 pisteeseen. Ne vaativat paljon töitä, mutta olen siihen valmis. Olen määrätietoinen, ja teen aina parhaani, noin 25 000 laukausta vuodessa ampuva Friman kertoo.

ESF:n juniorijaoston vetäjän Lauri Peurasaaren mukaan seura on saanut useita kultahippuikäisiä ammunnan pariin, kun Frimania on käytetty esimerkkinä. Seura on kertonut hänen harjoittelustaan ja menestyksestään sekä edustustehtävistään ulkomailla.

Friman on osallistunut muun muassa Swedish cupiin, Pääkaupunkiotteluun ja Suomi–Viro -maaotteluun. 300m pääkaupunkikisassa hän oli viidenneksi paras 20 suomalaisen ampujan joukossa. Tavoitteet ovat huomattavasti kauempana kuin naapurimaissa:

– Olympiavoitto. Tokion olympialaisten aikaan olen 20-vuotias. Tulen kuitenkin pyrkimään jo Rio de Janeiroon (2016). Kaikki on saavutettavissa, jos on määrätietoinen.

Vuoden kultahippuohjaaja: Timo Keskilammi

Kun ehdokkaita vuoden ohjaajaksi pyydettiin nimeämään, Lappajärven Ampujien Timo Keskilammi nousi vahvasti esille. Myös perustelut olivat vahvoja. Yksi niistä kuului näin: ”Keskilammi on ollut viimeksi kuluneen kymmenen vuoden ajan LappjA:n kantava voima.” Taustaltaan hän on painimiehiä, mutta harrastaa niin ilma-ase- kuin ruutiaseammuntaakin. Practical kuuluu myös hänen harrastuksiinsa.

Valintaperusteluiden mukaan Keskilammen ansiosta LappjA:ssa on virinnyt ensimmäisen kerran varsinainen nuorisotoiminta.  

– Se on tuonut pienelle seuralle hienoa menestystä viime vuosina myös valtakunnallisesti. Keskilammi on varsinainen pistooliekspertti, ja se on näkynyt lappajärveläisten menestyksenä Kultahippufinaaleissa. Hän on rauhallinen, levollinen ja vaatimaton pohjalaismies, joka ei turhia hötkyile. Hänen ohjattavinaan haluavat olla niin hiljaiset ja arat tytöt kuin ne vilkkaimmat pojatkin.

Keskilammesta, 52, on todettu myös se, ettei hän ole ensimmäisenä laittamassa lapsia kilpailuihin, mutta kun perhe kilpailusta innostuu, hän ”kyllä kannustaa ja soittelee onnittelupuheluita ja lähtee tarvittaessa myös kisoihin mukaan”. Keskilammen sanotaan myös jaksavan tulla ampumaradalle monena iltana viikossa, ja kesällä hän houkuttelee porukkaa myös ulkoradalle.

– Keskilammen pyyteettömästä nuorien hyväksi tekemästä työstä kertoo myös se, etteivät hänen omat lapsensa harrastaneet ampumaurheilua aktiivisesti. Hän vain nauttii siitä, että saa olla lasten ja nuorten ampumaharrastuksessa mukana. Keskilammi ei vaatimattomana miehenä kiitosta ja erityishuomiota välttämättä kaipaa, mutta hän kyllä olisi hyvin varteenotettava vaihtoehto Vuoden kultahippuohjaajaksi.

Kun näin nyt kävi, mitä sanoo mies itse?

– Valinta tuli puskista! Se on tietysti mukava huomionosoitus. Valintaperustelut kuulostavat vähän liioitelluilta omiin korviini, Keskilammi sanoo.

– Mikään ei ole vain yhden miehen ansiota. Meillä on ollut hyvä porukka, joka on lähtenyt viemään asioita eteenpäin. Olemme nyt kouluttaneet uusia valmentajia, jotka alkavat ottaa enemmän vastuuta. Minäkin voin hiukan vähentää aktiivisuuttani ja ottaa aikaa omiin harrastuksiini.

LappjA huomioitiin vuoden kultahippuvalinnoissa nyt toisen kerran peräkkäin, sillä se valittiin viime vuoden kultahippuseuraksi.  

Vuoden kultahippuseura: Pieksämäen Seudun Ampujat

Pieksämäen Seudun Ampujat on valintaperustelujen mukaan toiminut laadukkaasti nuorisotyön parissa jo vuosien ajan.

– PiekSA tarjoaa laadukasta ampumakoulutoimintaa lapsille ja nuorille unohtamatta vanhempaa väkeä. Parin viimeksi kuluneen vuoden aikana seura on kouluttanut kahdeksan ampumakouluohjaajaa ja kaksi on suorittanut valmentajatutkinnon, perusteluissa todetaan.

PiekSA:n toivomuksesta järjestettiin valtakunnallinen kultahippuseminaari marraskuussa Tanhuvaaran urheiluopistolla. Tämän syksyn aikana paikkakunnan koulut huomioivat PiekSA:n tekemän työn. Radalla vieraili lokakuun aikana 140 yläasteen oppilasta. Myönteistä palautetta tuli niin rehtorilta kuin ryhmiä tuoneilta opettajiltakin. Joulukuun alussa seura teki kaksi vierailua ala-asteen kouluihin, joista toisessa ammuttiin kahdella optisella kiväärillä ja toisessa niiden lisäksi kahdella ilmakiväärillä, kertoo PiekSA:n puheenjohtaja Merja Sikanen.

– Rehtorit luottivat ja sanoivat, että osaamme hommamme.

PiekSA on ollut vuodesta 2008 lähtien myös yksi Ampumaurheiluliiton sinettiseuroista. Sinetti takaa sen, että toiminta on laadukasta. Syksyn aikana ampumakoululaisia oli 35 eli sana hyvin tehdystä nuorisotyöstä on kiirinyt paikkakunnalla.

Kun l
uetteloon lisätään vielä hyvin asiaan perehtyneet ohjaajat, niin tässä on tulos: valinta kultahippuseuraksi. Sikanen on valintaan ”tosi tyytyväinen”.

– Olemme tehneet paljon töitä ja panostaneet ohjaaja- ja valmentajakoulutukseen. Osallistuimme kultahippuseminaariinkin viiden ohjaajan voimin. Ratatyöskentelyssä meillä on neljä ohjaajaa kymmenpaikkaisella radalla. Annamme lapsille mahdollisimman paljon aikaa, Sikanen sanoo.

– Näkyvin työmme on lasten ja nuorten parissa, myös heidän syrjäytymisensä ehkäisemiseksi. Koska meillä on melko uusia toimijoita, meillä ei ole vanhaa perua ”rasitteena”. Joudumme tekemään asiat uudella tavalla, koska emme tiedä miten ne on ennen tehty. Yritämme tehdä ja muokata asiat niin, että ne toimisivat ja vanhemmat olisivat tyytyväisiä.

– Homman toimimisen ja vanhempien tyytyväisyyden lisäksi meille ovat tärkeitä lapsien onnistumisen kokemukset, joilla he tervettä itsetuntoa rakentavat, ja asiallisen tiedon levittäminen ampumaurheilusta. PiekSA on perustettu vuonna 1959, ja jäseniä seurassa on runsaat kaksi sataa.

Vuoden kultahippujen virallinen palkitsemistilaisuus on Hämeenlinnassa 5.-6. huhtikuuta järjestettävien Kultahippufinaalien yhteydessä.

I- ja II-luokan kiväärin ja pistoolin tuomarikurssi 11.1.2014, Etelä-Suomi

SAL Etelä-Suomen alue järjestää I- ja II-luokan kiväärin ja pistoolin tuomarikoulutuksen 11.1.2014 Tuusulassa.

Ilmoittautumiset 31.12.2013 kuluessa sähköpostilla osoitteeseen torsti.annala@saunalahti.fi
Ilmoittautumiseen tarvitaan nimi, laji, luokka ja seura. Huom. ensin suoritetaan II-luokka, sitten vasta I-luokka.

Kurssimaksu 30€ maksetaan alueen tilille FI85 8000 1970 3588 76 ilmoittautumisen yhteydessä, selitekenttään maksajan nimi ja seura. Kurssimaksu sisältää II-luokan kortin ja kahvituksen.

Sääntökirjat KY2013 ja P2013 tai K2013 on oltava mukana tultaessa kurssille. Kirjat voivat olla myös sähköisessä muodossa. Sääntökirjoja voi tilata Ampumaurheiluliiton toimistosta Maila Pynnöseltä, puh. (09) 3481 2481.

Kouluttajat:
– G-P Björkqvist, YT (yleinen osa)
– Väinö Ylitalo, YT (kiväärin lajiosa)
– Matti Mähönen, YT (pistoolin lajiosa)

Tarkentunut aikataulu lähetetään 8.1.2014 ilmoittautuneille.

 

AIKATAULU

Koulutus järjestettään Tuusulassa IT-museolla osoite Klaavolantie 2

Ohjelma
09.00 – 11.00           Yleinen osa   vetäjänä G-P Björkqvist
11.00 – 12.00           Yleisen osan koe
12.00 – 13.00           Lounastauko
13.00 – 16.00           Lajiosat  pistoolin vetäjä Matti Mähönen ja kivääri Väinö Ylitalo
16.00 – 18.00           Lajiosan koe

Yleinen osa kaikille IT-museolla ja iltapäivällä jakaannutaan niin, että pistoolin lajiosan suorittajat jäävät IT- museolle ja kiväärin lajiosan suorittajat siirtyvät Tuusulan uimahallin tiloihin ampumaradan vieressä olevaan kokoustilaan.

Mukaan kirjojen lisäksi myös muistiinpanovälineet.

Nuoret tuloskunnossa Kupittaalla

Espoon Aina Kivi laukoi 18-vuotiaiden tyttöjen SE:ksi 396 pistettä. Vasemmalla Emmi Hyrkäs (393 pistettä) ja oikealla Inka Havukainen 387 pistettä.
Joni Stenström tähyää nuorten EM-finaaliin. Kupittaalla hän nousi vahvan finaalinsa ansiosta 20-vuotiaiden voittajaksi.
15-vuotias Essi Anttila tähtäsi naisten sarjassa ilmapistoolillaan toiseksi. Vain kokenut Ritva Karri oli sodankyläläistä vajaat kaksi pistettä tarkempi.

Kupittaan 41. ilma-asekisat päättyivät sunnuntaina Turun Kupittaan urheiluhallin ampumaradalla. Uudet finaalisäännöt ovat tehneet ampumakilpailuista aiempaa mielenkiintoisemmat. Sen todistivat Turun kisat, joissa peruskilpailun kärkipaikalla olleista moni joutui luopumaan johtoasemastaan finaalissa. Finaalit kiinnostivat ainakin katsojia, mutta kärkiasemat menettäneet saattoivat olla uusista finaalisäännöistä toista mieltä. Toivottavasti eivät!

Sunnuntainakin tehtiin lupaavia tuloksia ja ne liipaisivat useimmin nuoret luvaten siten ampumaurheilullemme lisää menestyksen vuosia. Poimimme tähän niistä muutamia ja. Turun Seudun Ampujien kotisivuilta löytyvät tulokset kokonaisuudessaan.

Naisten ilmapistoolissa Kokkolan ruutilajien parissa viihtyvä Ritva Karri teki voitollaan pienen yllätyksen. Sitä tosin helpotti Karoliina Hellen poisjäänti ja olympiafinalisti Mira Suhosen käsivaivat. Karrin kanssa laukoi lopulta voitosta Sodankylän 15-vuotias Essi Anttila. Kokenut Karri oli 1,9 pistettä yllättäjää tarkempi.

Karri sanoi harjoittelun sujuneen hyvin ja hän odotti peruskilpailusta parempaa kuin 374 pistettä. Anttila oli ihmeissään.

-Olin eilen tyttöjen sarjassa toinen tuloksella 356. Nyt paransin ennätykseni 368 pisteeseen. En olisi uskonut pärjääväni näin hyvin kovien naisten joukossa. Harjoittelen isän ohjauksessa lähes päivittäin ja kuulun SAL:n tehoryhmään. Tavoitteenani on nousta maajoukkueeseen, hymysyy selvitti.

Aina Kivelle SE 396!

Nuoret tekivät kiväärilajeissa sunnuntain parhaat tulokset. Kovimmasta vastasi 18-vuotiaiden tyttöjen voittaja Espoon Aina Kivi. Hänen SE-tuloksensa oli 396 pistettä. Emma Hyrkäs kiritti häntä hyvin 393 pisteellään.  Kärkitulos on ikäluokassaan kansainvälisestikin erittäin hyvä.

 Juho Kurki ja Jaakko Björkbacka nakuttivat Y24-vuotiaissa 593 ja 592 pisteen tulokset. Suunnilleen samalla tarkkuudella laukoivat 20-vuotiaiden sarjoissa Espoon Sebastian Långström (592) ja Helsingin Henna Viljanen (393 pistettä 40 laukauksella). Hienosti osui myös 24-vuotiaiden naisten voittaja Sodankylän Nita Törmänen, joka paransi ennätyksensä 393 pisteeseen. Huomionarvoinen on tietysti myös 16-vuotiaiden voittajan, Christian Frimanin 391 pisteen tulos.

Kupittaan kisojen tulosluettelo osoittaa, että kiväärilajeissa on tulossa edustustehtäviin kykeneviä nuoria ampujia – erityisesti tyttöjä. Pistoolilajeissa tilanne ei ole yhtä hyvä.

Ampujiemme seuraavana mittarina ovat Ruotsin Sävsjössä  järjestettävät ilma-asekilpailut tammikuun alkupäivinä. Siellä vastassa on ainakin pohjoismaiden parhaimmisto. Seuraavana mittarina on edustusampujien osalta tammikuun lopussa käytävät Münchenin ampumakilpailut. Siellä kohtaa maailman eliitti.

Ilma-aseiden EM-kisat järjestetään Moskovassa helmi-maaliskuun vaihteessa. Kupittaan kisojen tulosten perusteella Venäjältä voidaan odottaa muutamia finaalipaikkoja. Mitalit ovat tarkan työn takana.

Talven toinen Etelä-Suomen alueen ilma-aseleiri 28.12.2013

SAL:n etelä-Suomen alue järjestää


YHTEISHARJOITUKSEN ALUEEN ILMAASEAMPUJILLE

La 28.12.2013 klo 12:00-16:00 K-UAS:n ampumarata, Rykmentintie 1 Tuusula (uimahallin alakerrassa)
 

Leiri on tarkoitettu nuorille (alle 24v) ilma-aseampujille taitotasosta riippumatta. Myös
tehoryhmätoiminnassa mukana olevat nuoret ovat tervetulleita. Uintimahdollisuus leirin jälkeen saman rakennuksen uimahallissa.

Paikalla on sekä kiväärin että pistoolin valmentajia. Harjoitusohjelma laaditaan
ilmoittautumistietojen perusteella.

Ilmoittautumiset kimmo.loponen(at)kolumbus.fi ma 23.12. mennessä. Lisätietoja Kimmolta
nrosta 050-3835464 (miel. iltaisin)
 

TERVETULOA !