Tekijä: admin

MARKO KEMPPAINEN KOHTI ATEENAA

Viimeisenä ampujana lähti Marko Kemppainen kohti Ateenaa.

Lentokentällä skeetampuja Kemppainen pyöri matkalaukun ympärillä ja pakkaili viimeisiä varusteitaan laukkuun. Kun olympiakomitean vaatteet tulivat, niin oli siinä vähän hymyssä pitelimistä kun kokeilin housuja. Vaikka äitini onkin ompelija, niin hänkin puisteli päätään ja totesi, ettei noista nyt ihan housuja sulle saa vaikka kuinka kaventaisi. No asia selvisi,kun katsottiin lappuja housun takana. Niissä luki Timo Tompuri…No kentällä saatiin housut vaihdettua ja pakaasit kuntoon ja keskustelu vakavoitui hieman.

– Ei siellä olosuhteiden puolesta pitäisi olla mitään outoa. Kuumuudessa ja tuulessa on ammuttu ennekin mm. Kairossa. Eihän nuo tulokset mairittele, mitä sieltä on kuulunut, mutta mitään ei ole menetetty enkä lähde mitenkään lyötynä tai harmissaan ampujien alkukangertelun takia, suomussalmelainen mietti.

Marko astuu areenalle lauantaina 21.8, jolloin ammutaan skeetin peruskilpailun ensimmäinen puolisko ja toinen osa sekä finaali ovat sitten sunnunataina.

-ra-

OLKKOSEN TARKKUUS KATEISSA

Kova tuuli häiritsee 2-trapin kilpailua Ateenassa. Joonas Olkkosen ammunta hajosi totaalisesti.

Ensimmäinen kierros alkoi Joonas Olkkosella todella tahmeasti, mutta sitten Joonas sai otteen ammunnastaan ja paukutteli ensimmäisen sarjan tulokseksi 41. Joonas oli ensimmäisen sarjan jälkeen 16. tienoilla.

Kisaa johtaa ensimmäisen sarjan jälkeen 48 kiekolla Arabiemiraattien Ahmed Almaktoum, 46 kiekossa ovat Intian Rathore ja Ruotsin Dahlby, 45 kiekossa Italian Di Spigno ja Kiinan Hu.

Toinen sarja on alkanut ja sekin on lähtenyt Joonakselta tahmeasti liikkeelle. Kova tuuli haittaa koko kilpailua ja hyviin tuloksiin ei kisassa yllättäne.

Joonaksen toinen sarja ei kulkenut myöskään mitenkään hyvin, tulos vain 38.

Kisaa johtaa ehdelleen Arabiemiraattien Ahmed Almaktoum, joka ampui jälleen 48. Samaan tulokseen ylsi myös Ruotsin Dahlby. Tähän mennessä parhaimman tuloksen toisessa sarjassa on ampunut Kiinan Hu – vain yksi pummi -49 kiekkoa alas!

 Joonaksen kolmas sarja meni edellisten sarjojen mukaan ja toi tuloksen 39, yhteistulos 118.

Kärkimies Ahmaktoum ampui kovassa kelissä huikean 144 tuloksen ja johtaa tällä hetkellä viidellä kiekolla Kiinan Hu:ta ja mikäli onnistuu finaalissa kohtuullisesti on Ahmaktoum viemässä olympiakultaa. Ja näin myös kävi. Ahmed al-Maktoum toi Yhdistyneille Arabiemiirikunnille maanensimmäisen olympiamitalin. Hänen tuloksensa 189 sivuaa  olympiaennätystä.  

Joonas Olkkosen ammunta hajosi totaalisesti ja hän putosi finaalista.Hänen tulos 150 kiekon karsinnassa oli 118 (41+38+39). Olkkonen jäi viimeiseksi (25:s).  

 1. Ahmed al-Maktoum  UAE 189 (144)
     2. R. Singh Rathore  IND 179 (135)
     3. Wang Zheng        CHN 178 (137)
     4. Hu Binyuan        CHN 177 (134)
     5. Håkan Dahlby      SWE 177 (138)
     6. Waldemar Schanz   GER 175 (135) 
                                        
                   
                                        
    

– ra –

SM COMPACK KILPAILU 22.8 ALKAA JO KLO 9.00

Compak sporting ammunnan SM-kilpailu Laukaan Rajamäessä 22.8. alkaa poikkeuksellisesti jo klo 9.00 runsaan osanottajamäärän vuoksi.

Tiedustelut: Keski-Suomen Ampujat, Heikki Pietikäinen puh. 040 869 4298

 

JUHA ALOITTI OLYMPIALAISET

Juhan kakkos tai oikeastaan kolmoslaji on Ateenassa lähtenyt käyntiin jokin hetki sitten. Ilmakiväärihän on Juhan sivulaji, mutta tosissaan joka tapauksessa mies kisaa.

Ilmakivääri on Juha Hirven sivulaji, mutta huippuampujathan  ampuvat kaikki lajit. Juhan aloitus ei ole ollut aivan paras mahdollinen. Ensimmäiseen sarjaan mahtui jopa 4 yhdeksikköä: 2. laukaus ja sitten lopussa tuli vielä komen ysin putki. Sarja päättyi kuitenkin kymppiin.

Toinen sarja alkoi kympeillä ja niitä riitti aina 8 kappaletta. Kaksi viimeistä laukausta olivatkin sitten ysejä. Juhan sarjat siis 96 ja 98.

Kolmas sarjakin toi kaksi ysiä eli tulos 98 samoin kuin neljäskin.

Rankingin ykkösmies Slovakian Josef Gönzin ensimmäinen sarja oli 98, mutta Korean nuori Min Ho Cheo aloitti huikeasti 100, 100, 99,99. Debevecin aloitus oli 96, sitten 100 ja 99. Jason Paker aloitti 100, sitten 99 ja 98.

Kaksi viimeistä sarjaa oli Juhalta vain 94 ja 96. Juhan lopputulos oli 580 ja sillä ei päästä finaalin!

– Ainakin kymmeneen laukaukseen en tiedä missä meni pieleen, kun ne karkasi kympistä. Sitten tuli kyllä ihan omiakin mokia, kommentoi Juha Niina Vanhatalolle radiohaastattelussa.

Finaalin menivät  Kiinan Zhu 599 ja  Li 598, Intian Bindra 597, Slovakian Gönzi 596, Korean Cheon 595 ja Saksan Maik Eckhardt 595,  Korean Je 594 sekä USA:n Jason Paker 594.

ra

URHEILIJAKUVA JUHA HIRVESTÄ TV:ssä

Aamun tv:n olympialähetyksessä tulee henkilökuva kivääriampuja Juha Hirvestä. Ohjelman on toimittanut Mikko Hannula ja se kuvattiin kesäkuussa Kouvolassa.

MOPSI VEROMAA JA MIKKO MÄKITALO 2-TRAPIN SUOMEN MESTARIT

Viikonloppuna kisattiin muuallakin kuin Ateenassa. Orimattilassa ammuttin 2-trapin Suomen mestaruuksista.

2-trapin SM-kisat ammuttiin Orimattilassa. Lauantaina kisoja häiritsi melkoinen sade ja tuulen tuiverrus. Naisten sarja ja ikäkausisarjat ammuttiin lauantaina ja yleinen sarja Sunnuntaina, jolloin ilmakin oli jo suotuisampi.

Naisten sarjan Suomen mestariksi ranakassa kelissä ampui SSG:n Mopsi Veromaa tuloksella 110. Seuraavat sijat menivätkin Orimaattilaan: hopeaa vei Satu Mäkelä-Nummela(106) ja pronssia Noora Antikainen (103).

Y-sarjan mestaruuteen ampui SaSA:n Mikko Mäkitalo, joka palkittiin myös kisojen parhaasta suorituksesta. Mikon sarjat olivat 49+43+41 ja finaalissa 44, lopputulos (133+44) 177. Hopea OSUn Jussi Anttoselle(126+41) ja pronssi Joonaksen veli, Sauli Olkkoselle LAS:sta. Sekä naisten että yleisen sarjan joukkuemestaruudet jäivät järjestävälle seuralle OSU:lle.

Y 17 mestaruus matkasi SSG:n Jesse Kinnuselle ja Y 20 sarjaa hallitsi OSUn Arto Peltola. Y50 sarja oli puolestaan LAS:n Heikki Siivosen heiniä, Y60 mestaruuden otti sitten KP-V:N Kalevi Juoperi. Y 70 sarjaa hallisti puolestaan P-HA:n Aulis Mäkinen.

Lisää tuloksia tulossivuilta.

– ra –

PETRI NUMMELAN KIIRASTULI

Petrin aamun ensimmäinen sarja sujui yhtä aurinkoisesti kuin Ateenan sää – 25 kiekosta Petri pudotti kaikki. Viimeinen sarja oli kuitenkin Via Dolorosaa, kiirastulessa kulkemista.

Petrin eilisen päivän hieno ammunta sai jatkoa tänään. Nyt kun Petri on ampunut puolet viidestäkymmenestä, näytti vahvasti siltä, että hän on menossa vahvasti finaaliin. Toisessa ryhmässä yhtä aikaa ampunut Italian Pellielo pummasi kerran ja niimpä Pellielo ja NUmmela ovat nyt tasatuloksella toisena.Kilpailua johtaa tuloksella 99 Venäjän Alipov. Tällä hetkellä 98 tuloksessa on 4 ampujaa ja kiekon päässä 3 ampujaa. Eli puhtaalla ammunnalla Petri on reilusti finaalissa ja yhdellä pummilla sitten uusitaan finaalipaikasta riippuen tietysti muiden tuloksista. Näin spekuloivat asiantuntijat.´

Viimeinen sarja käynnistyi Petriltä hyvin, mutta sitten viides laukaus toi valitettavsti pummin. Seuraavat neljä laukausta osuivat, mutta sitten tuli perään kaksi pummia laukauksiin 9 ja 10.

Seuraaviin laukauksiin tuli sitten osumia, mutta 18. laukaus toi jälleen pummin.

Loppuihin laukauksiin tuli vielä kaksi pummia ja Petrin tulos jäi 19 kiekkoon. Lopputulokseksi Petrille tuli 117 ja sillä tuloksella finaalipaikka valitettavasti kirpoaa olympialaisten ensikertalaiselta.

– Lähdin rennosti päivään. Yöllä heräsi kahdesti, mutta ammunta ei ollut mielessä. Piti käydä vessassa…Päivän ensimmäinen sarja meni putkeen. Sitten viimeiseen sarjaan lähtiessä katosi jotenkin syke kokonaan. Ei se jännitys vatsanpohjassa tuntunut, mutta en saanut sykettä nouseemaan ja vauhtia itseeni. Ensimmäisen pummin jälkeen en ollut vielä huolissani, mutta sitten toisen jälkeen aloin varmistella ja tuloksena toinen pummi. Siinä olivatkin katastrofin ainekset näkyvissä ja niinhän siitä sitten tulikin. Kyllä nyt o aika matalat fiilikset ja jumalaton pettymys, kertasi ääni vavisten silmäkulman kimmeltäessä kostena Petri.

– Aivan huikeat tunnelma ampua Olympialaisissa, ei tälläistä muualla voi kokeakkaan. Ja kun menee hyvin on fiilikset korkealla ja nyt sitten todella alhaalla. Huikea kokemus tämä on ollut, mietti Nummela.

Kun suomalaisen mielen täyttivät tummat pilvet, niin samaan aikaan alkoi Ateenan ylle kertyä massiivinen pilviverho ja tuuli alkaa nousta oikei peduiini myrskyksi. Eli hiekka lenttää. Ikään kuin taivaskin surisi Petrin mukana. Toisaalta tuuli vie pilvet ja taivas seestyy. Ammunta ja urheilu  on joskus tälläistä…. vain yksi osa elämää.

Petrin iloinen, rohkea ja positiiven olemus ja aito esiintyminen on ollut meille finaalipaikan kirpoamisesta huolimatta hyvää pr:ää ammunnalle.

TILANNE PERUSKILPAILUN JÄLKEEN

1 2044 ALIPOV  Alexei  RUS  25   25   24   25   25   124              
2 2275 BADE  Lance  USA  25   25   23   25   24   122              
3 1631 PELLIELO  Giovanni  ITA  24   25   25   24   24   122              
4 1732 ALMUDHAF  Khaled  KUW  25   24   23   24   25   121              
5 1050 VELLA  Adam  AUS  24   25   23   25   24   121              
6 2243 ALMAKTOUM  Ahmed
 UAE  25   25   23   25   23   121              
7 1476 KIRCHSTEIN  Olaf  GER  25   23   23   23   25   119              
8 1035 DIAMOND  Michael  AUS  25   22   25   24   23   119              
9 2107 AMICI  Francesco  SMR  25   24   23   24   23   119              
9 1943 BOZA  Francisco  PER  25   25   23   24   22   119              
9 1592 BURNETT  Derek  IRL  25   24   23   24   23   119              
9 1429 CLAMENS  Stephane  FRA  25   24   24   24   22   119              
13 2282 ERICKSON  Bret  USA  24   25   24   22   23   118              
14 1755 ASMAR  Nidal  LIB  23   23   24   24   23   117              
14 1156 BASTOS  Rodrigo  BRA  24   23   23   23   24   117              
14 1470 BINDRICH  Karsten  GER  23   23   23   24   24   117              
14 1735 MEQLAD  Naser  KUW  24   23   25   23   22   117              
14 1415 NUMMELA  Petri  FIN  25   24   24   25   19   117 

– ra –

PETRI NUMMELA AMPUI LÄHES TÄYDELLISESTI

Suomen Petri Nummela ampui ensimmäisen päivän 75 kiekosta erinomaisesti 73!

Petrin Nummelan suoritus Ateenan avauksessa on ollut aivan loistava. Vain kaksi pummia tuulisessa kelissä o erinomainen tulos, sillä tähän mennessä ei vielä kukaan ole pystynyt täysiin pisteisiin. Sillä kaikki kaksi edellistäkin sarjaa puhtaasti ampuneet ovat tehneet pummeja. Nummelan ensimmäinen sarja oli täydet 25, sitten toisen sarjan viimeinen kiekko karkasi ja tulos 24. Kolmas sarja meni myös upeasti. Sitten 18. kiekko livahti, mutta loput osuivatkin aivan upeasti ja tulos 24.Petri Nummelan ensimmäisen päivän tulos oli siis 73 ja sijoittunee todennäköisesti jaetulle 6. sijalle.

– Olen saanut rauhassa tutustua rataan ja kun sain harjoituksissa muutamia hyviä sarjoja ja itsevarmuus kasvoi. Tuli semmoinen tuntu, että kyllä minä osaan ampua, sen kun annat mennä vaan.  Keväällä vielä pöllysi hiekka ja oli kova tuuli, niin esikisassa ei tahtonut tulla toimeen oikein ilman laseja. Nyt aijai, aijai, on niin mahtava ampua, ku aurinkopaistaa ja ruoho on vihreää, vastaili Nummela toimittajille. – Tuuli on hentoa, eikä se haittaa kiekon lentoa. Huomenna lähdetään kiekko kerrallaan ja sitten kun on 50 kiekkoa ammuttu, niin katsotaan, mihin on päästy, virnuili tyytyväinen trapampuja Nummela.

Petri Nummela lähtee 4. sijalta kiekon päässä piikkipaikalta huomiseen. edellä ovat vain Italian Pelliello (74) ja Venäjän Alipov (74). Samassa tuloksessa (73) on USA:n Ericson komantena sitten Petrin jäljessä 73 on ampunut myös 4!

Kisa jatkuu siis huomenna yhdeksän pintaan.

ra

JAANA SALO ENSIMMÄISENÄ PISTOOLINAISENA Y-SARJAN SUOMEN MESTARIKSI

Jaana Salo teki sen nyt mitä hän unelmissaan on toivonut: Nousta korkeimmalle korokkeelle SM-kisojen Yleisen sarjan palkintojen jaosssa ja vastaanottaa kultamitali.

 Jaana Salo teki sen , mitä monet ovat unelmoineet ja jopa useimmat miehet kenties pelänneetkin. Jaana tuli voitti vapaapistoolin koko kisan! Jaana lähti myös finaaliin piikkipaikalta tuloksella 545, joka oli 2 pistettä parempi kuin kakkosena olleella Jari Koivulla (543).

Finaalissakaan ei Jaana antanut miesten ylläättää, vaan ampui tasaisen varmasti, vain 0,2 pistettä huonommin kuin finaalin parhaan tuloksen ampunut Juha Valjus, joka lopulta sijoitui yhteistuloksissa kolmanneksi. Jaanan historiallinen Suomen mestaruus tuli tuloksella 636,6 (545+91,6).

Hyvä Jaana, onnittelut SM-kullasta!

RA

Tulokset

1. Jaana Salo PAS 88 89 94 86 96 92 545 +91,6 636,6
2. Jari Koivu P-HA 93 91 91 89 88 91 543 +90,2 633,2
3. Juha Valjus KAS 92 88 87 89 92 90 538 +91,8 629,8
4. Tero Korhonen KeuSA 95 93 86 89 88 88 539 +89,1 628,1
5. Tomi Harju OrJy 90 90 89 89 90 90 538 +89,2 627,2
6. Asko Hakomäki LSA 87 94 92 95 90 87 545 +81,2 626,2
7. Pekka Vaarala KajA 89 90 89 92 90 90 540 +85,9 625,9
8. Keijo Haapa-aho LSA 88 89 93 85 91 93 539 +86,5 625,5

Sport Illustrated povaa Suomen ampujille mitalia

Yhdysvaltalainen urheilulehtijätti Sport Illustrated on tehnyt omat laskelmansa ja ennusteensa Ateenan kisojen mitalijaosta.

Sport Illustratedin mukaan Suomi olisi jäämässä ilman kultaista olympiamitalia. Lehden mukaan  Suomi saisi vain kaksi mitalia, nekin hopeisia. Toinen hopeamitali tulisi naisten skeetissä Maarit Lepomäelle ja toinen purjehtija Sari Multalalle.

ISSF:n world ranking tilastossa Maarit Lepomäki on tällä hetkellä toisena Kiinan Ning Wein jälkeen. Toinen ISSF:n Top Tenissä oleva suomalaisolympiaampuja on Juha Hirvi, joka on rankattu pienoiskiväärin täysottelun kohdalla viidenneksi.

Mielenkiintoisia veikkailuja. Tosin lehti ei ole saanut varmaankaan tietoonsa muiden ampujiemme viimeaikaisia hyviä tuloksia.

Kohtahan se sitten nähdään, miten käy, sillä  ensimäiset (Marjo Yli-Kiikka ja Pirjo Peltola)  ampuma-joukkueen porukasta lähtevät jo tulevana lauantaina (7.8.) ja 14.8. on sitten myös Marjon aika aloittaa kisat. Siitä sitten reilu viikko ja homma on selvillä.

Oma kantani on se, että Sport Illustrated aliarvio hieman tilanteen, sen verran hyvä porukka ampujista on lähdössä. Mutta toki hyvä on muistaa, että lajimme on yksi vaativimmista lajeista, joissa jopa luonnon hetkellinen oikku saattaa tehdä tepposensa…. Tsemppiä vaan koko olympiajoukkueelle!

ra