Tekijä: Sami Heikkilä

Liikkuvan maalin maajoukkue kohti Tsekkejä

Suomen liikkuvan maalin maajoukkue leireilee ja kilpailee loppuviikon Tsekin Pilsenissä. Pilsen GP on tärkeä kilpailu ennen EM-kisoja.

Tomi-Pekka Heikkilä, Heikki Lähdekorpi, Krister Holmberg, Aaro Vuorimaa ja Ida Heikkilä lentokentällä. (Kuva: Ville Häyrinen)

Pilsen GP  kisataan liikkuvan maalin osalta torstaina ja perjantaina. Sitä ennen liikkuvan maalin maajoukkue pitää kilpailupaikalla leiriä ja harjoittelee täysillä.

– Tämä on tärkein viimeistely ennen EM-kisoja. Täällä saadaan vielä kaksi kovaa kisaa ja paljon laukauksia alle, jonka jälkeen olemme valmiit talvikauden päätavoitteeseemme, summaa valmentaja Ville Häyrinen.

Myös comebackin maajoukkueeseen tehnyt Tomi-Pekka Heikkilä on mukana. Mielenkiinnolla seuraamme kuinka hallitsevan maailmanmestarin valmistautuminen kohti EM-kisoja on sujunut.

– Tomppa on kovassa kunnossa ja niin on myös meidän muutkin urheilijat. Uskallan odottaa mitalisijoja sekä aikuisten, että nuorten sarjoissa, hehkuttaa Häyrinen.

Topi Hulkkonen ja Marika Karisjoki putoavan taulun Suomen mestarit

Liikkuvan maalin putoavan taulun SM-kisaviikonloppu huipentui tänään Kuopiossa. Päivän aikana nähtiin jännittäviä kamppailuja aina alkueristä finaaleihin asti. Miesten sarjan voittoon ampui Etelä-Saimaan Ampujien Topi Hulkkonen. Naisissa voiton nappasi Turun seudun ampujien Marika Karisjoki.

Tuore Suomen mestari Topi Hulkkonen (Kuva: Sami Heikkilä)

Topi Hulkkonen (ESA) raivasi tiensä finaaliin ampumalla ensin peruskilpailussa kolmanneksi ja jatkaen hyviä otteitaan pudotuskilpailussa. Alkuerissä hän voitti Juha-Pekka Tissarisen (SSG) ja Markku Jetsosen (KAMS)  erin 2-0 ja eteni välieriin. Välierissä Hulkkonen päihitti Kymppi 64:n Sami Heikkilän erin 2-1.

Finaalissa vastaan asettui peruskilpailussa parhaan tuloksen ampunut Niklas Hyvärinen (RS), joka voitti omassa välierässään seurakaverinsa Henrik Holmbergin erin 2-0. Finaalin voittoon ja Suomen mestaruuteen Hulkkonen ampui erin 3-1. Hopeaa Hyväriselle, pronssia Heikkilälle ja Holmbergille.

Miesten joukkuekilpailun voittoon ampui Kymppi 64 joukkueella Sami Heikkilä, Mika Heikkilä ja Mikko Hakala.

Naisten sarjassa peruskilpailun paras Marika Karisjoki (TSA) eteni finaaliin voittamalla välierässä Tiina Aallon (ESF) erin 2-0. Finaalissa vastaan asettui Henna Vehviläinen (K-64), joka voitti omassa välierässään Ida Heikkilän (K-64) erin 2-1. Finaalin voittoon ja Suomen mestaruuteen ampui lopulta Karisjoki, joka vei finaalin erin 2-0. Hopeaa Vehviläiselle, pronssia Aallolle ja Heikkilälle.

M20 sarjan voittoon ampui Mikko Hakala (K-64)

M18 sarjan voiton vei Aaro Vuorimaa (LSA)

N18 sarjan voittajaksi ampui Aino Vaittinen (TUA).

SM 10m Liikkuva maali – putoavat taulut, Kuopio 24.-26.1.2020

Sarja M: 1) Topi Hulkkonen ESA 29, 2) Niklas Hyvärinen RS 36, 3) Sami Heikkilä K-64 33, 3) Henrik Holmberg RS 19, 5) Krister Holmberg RS 26, 6) Markku Jetsonen KAMS 25, 7) Ville Ruoppa ESA 25, 8) Jukka-Pekka Jokela P-HA 23, 9) Matti Hokkanen KAMS 26, 10) Antti Knuuti HlAS 22, 11) Mika Heikkilä K-64 22, 12) Jarmo Pyyhtiä K-64 20, 13) Matti Suoranta K-64 20, 14) Juha-Pekka Tissarinen SSG 17, 15) Timo Pylsy ESA 14, 16) Markus Kastepohja HlAS 14, 17) Marko Sikanen KAMS 13, 18) Juhana Niku-Paavola SSG 12

Sarja M20: 1) Mikko Hakala K-64 27  Putoavat taulut,

SarjaM18: 1) Aaro Vuorimaa LSA 32

Sarja N: 1) Marika Karisjoki TSA 26 , 2) Henna Vehviläinen K-64 23, 3) Ida Heikkilä K-64 23, 3) Tiina Aalto ESF 19, 5) Anni Huttunen KAMS 18

Sarja N18: 1) Aino Vaittinen TUA 21

Sarja Y joukkue: 1) K-64 1 82, 2) RS 81, 3) KAMS 69, 4) ESA 58, 5) K-64 2 63

SAL TULOKSET SUNNUNTAI SAL PUTOAVAT Y JOUKKUETULOKSET

Joukkuemitalistit: RS, Kymppi 64 ja KAMS.
M-sarjan mitalistit: Niklas Hyvärinen, Topi Hulkkonen, Henrik Holmber ja Sami Heikkilä
N-sarjan mitalistit: Henna Vehviläinen, Marika Karisjoki, Ida Heikkilä ja Tiina Aalto
M20-sarjan voittaja Mikko Hakala
N18-sarjan voittaja Aino Vaittinen
Finaalissa ampuivat Niklas Hyvärinen, Topi Hulkkonen, Marika Karisjoki ja Henna Vehviläinen.

Liikkuvan maalin putoavan taulun SM-kilpailut jatkuivat Kuopiossa

Putoavan taulun Suomen mestaruuskilpailut jatkuivat tänään Kuopiossa. Tänään Suomen mestaruuksista kilpailivat sarjat N50, M50 ja M60.

Päivän mestarit: Jarmo Pyyhtiä M50, Matti Suoranta M60 (Kuva: Markku Jetsonen)

N50 sarjan voittoon ampui Tiina Aalto ESF.

M50 ja M60 sarjojen tuoreet Suomen mestarit löytyvät Kangasalta. M50 sarjan voitti Jarmo Pyyhtiä ja M60 sarjan Matti Suoranta. Molemmat edustavat Kymppi 64:ää.

SM 10m Liikkuva maali – putoavat taulut, Kuopio 24.-26.1.2020

Sarja M50: 1) Jarmo Pyyhtiä K-64 23, 2) Mikko Kirjavainen PiekSA 18, 3) Jarkko Peltola JMS 21, 3) Matti Hokkanen KAMS 18, 5) Jukka Parkkamäki JMS 17, 6) Jari Laaksonen TSA 22, 7) Heikki Kinnunen KAMS 22, 8) Juha-Pekka Tissarinen SSG 23, 9) Markku Jetsonen KAMS 32, 10) Hannu Niemelä K-64 25, 11) Jukka-Pekka Jokela P-HA 24, 12) Matti Tommiska K-64 18, 13) Juhana Niku-Paavola SSG 19, 14) Juha Väätäinen KAMS 19, 15) Kari-Matti Reijola ESA 19, 16) Pekka Nenonen KAMS 21, 17) Veli-Pekka Karhunen JMS 16, 18) Osmo Ahola TSA 16, 19) Harri Hyvönen NUMA 15, 20) Endi Tonisma TUA 14, 21) Jukka Kiimalainen NUMA 13, 22) Jussi Suoknuuti ESA 13, 23) Jari Taskinen NUMA 12

Sarja M60: 1) Veikko Hakala SaarA 28 SE, 2) Tapani Koskela BS-PA 28, 3) Juha Hacklin TUA 26, 4) Markku Vuoto JMS 26, 5) Matti Suoranta K-64 24, 6) Erkki Elkelä K-64 24, 7) Ossi Kohijoki P-HA 20, 8) Arvo Tolonen SoA 19, 9) Hannu Viljakainen KAMS 18, 10) Seppo Kastepohja K-64 17, 11) Seppo Martin SA 17, 12) Timo Mäkelä SaarA 16, 13) Terho Ritvanen PiekSA 15, 14) Tapani Pöysti SA 15, 15) Pekka Toukola K-64 14, 16) Pertti Kohvakka PiekSA 13, 17) Onni Joenkaari KuuA 13, 18) Hannu Lötjönen TUA 13, 19) Jukka Hakamäki TUA 11, 20) Matti Räsänen KAMS 10, 21) Jari Lehtonen TSA 9

Sarja N50: 1) Tiina Aalto ESF 17, 2) Sirkka Savukari ESA 12

Joukkuemitalistit: hopeaa K-64, kultaa KAMS, pronssia JMS (Kuva: Markku Jetsonen)

Sarja Y50 joukkue: 1) KAMS 72, 2) K-64 66, 3) JMS 64, 4) P-HA 58, 5) PiekSA 57, 6) TSA 47, 7) ESA 44

Sarja Y60 joukkue: 1) SaarA 66, 2) K-64 65, 3) TUA 50, 4) KAMS 39, 5) ESA 31

Sal putoavat tulokset lauantai SAL joukkue tulokset lauantai

Putoavan taulun SM-viikonloppu käyntiin Kuopiossa

Liikkuvan maalin putoavan taulun Suomen mestaruuskilpailut alkoivat tänään Kuopiossa.

Kisaviikonlopun aloittivat sarjat N60, Y70, Y75 ja Y80.

Suomen mestareiksi ylsivät N60 sarjassa Arja Hakala SaaA, Y70 sarjassa Jouko Mutka RS, Y75 sarjassa Veikko Hakala SaarA ja Y80 sarjassa Taisto Nikku ESA

Kilpailut jatkuvat huomenna sarjoilla N50, M50 ja M60

SM 10m Liikkuva maali – putoavat taulut, Kuopio 24.-26.1.2020

Sarja Y70: 1) Jouko Mutka RS 21, 2) Onni Joenkaari KuuA 21, 3) Terho Ritvanen PiekSA 24 , 3) Pentti Hämäläinen SaarA 22, 5) Mauri Kauppinen SaarA 16, 6) Pertti Kohvakka PiekSA 15, 7) Ensio Tapaninaho P-HA 14, 8) Seppo Vasara ESA 12, 9) Hannu Pesonen TuulA 11, 10) Hannu Valkila TUA 11, 11) Hannu Järvinen HlAS 11, 12) Matti Soukka ÄSA 11, 13) Veijo Iivarinen KAMS 10

Sarja Y75: 1) Veikko Hakala SaarA 28, 2) Antero Rantala OMAS 17, 3) Pauli Konttinen KAMS 11, 3) Pauli Kähönen ESA 11, 5) Jorma Åsbacka MA 15, 6) Seppo Reinikainen SMY 14, 7) Eero Kekäläinen SaarA 8, 8) Matti Puustinen KAMS 8, 9) Jouni Kröger KAMS 7, 10) Tapio Silander MKMS 6

Sarja Y80: 1) Taisto Nikku ESA 8, 2) Olavi Mäkäräinen SUA 10, 3) Seppo Dahlqvist KAMS 14, 3) Otto Kuosmanen KAMS 12

Sarja N60: 1) Arja Hakala SaarA 13, 2) Kaija Häyrinen KAMS 9

SAL Putoavat taulut 24.1.2020 Kuopio

Ida Heikkilän supersunnuntai! Porissa ammuttiin neljä Suomen ennätystä

Liikkuvan maalin Porin talvikisat jatkuivat tänään Porissa. Päivän tähti oli Kymppi 64:n Ida Heikkilä, joka ampui naisten Suomen ennätystuloksia uusiksi. Miesten sarjaa hallitsivat eilisen tapaan Tomi-Pekka Heikkilä ja Heikki Lähdekorpi.

SE-nainen Ida Heikkilä. (Kuva: Sami Heikkilä)

Porin talvikisoissa nähtiin sunnuntainakin kovia tuloksia. Kymppi 64:ää edustava Ida Heikkilä paranteli jo kolmannen kerran nimissään olevaa Suomen ennätystä 10m normaalijuoksuilla. Nyt ennätys kirjataan lukemiin 563. Tulos on N-sarjan sekä N20-sarjan SE-tulos.

Huippu vire jatkui myös 10m sekajuoksuilla, kun vasta 16-vuotias Heikkilä sivusi Marika Karisjoen (os. Salminen) N-sarjan Suomen ennätystä tuloksellaan 376. Tulos on myös N20 sarjan uusi SE.

– Tosi hyvä fiilis! Kisassa oli kisan tunnetta ja jäi kyllä hyvä mieli! Syksy on mennyt treenatessa ja tulokset on noussut kisasta toiseen. Joululoman jälkeen on taas luvassa kova tammikuu ja helmikuussa sitten Tsekkiin, josta Puolaan kohti Em-kisoja, hehkuttaa Heikkilä.

Miesten sarjassa parhaista suorituksista vastasivat eilisen tapaan Kymppi 64:n Tomi-Pekka Heikkilä ja Satakunnan Ampujien Heikki Lähdekorpi. Molemmat etenivät medal matchissa finaaliin. Tänään finaalin voiton vei kuitenkin Lähdekorpi pistein 6-1. Pronssille ampui RS:n Niklas Hyvärinen, joka voitti pronssiottelussa seurakaverinsa Krister Holmbergin pistein 6-2.

Tomi-Pekka Heikkilä ja Heikki Lähdekorpi medal matchissa. (Kuva: Sami Heikkilä)

Sekajuoksuilla voiton vei vuorostaan Tomi-Pekka Heikkilä tuloksellaan 385. Vuoden 2018 maailmanmestari näytti edelleen olevansa kovassa kunnossa. Molemmissa lajeissa rikkoutui em-valintarajat. Heikkilä tosin lopetti maajoukkueuransa MM-kultaan 2018. Toiseksi sijoittui Lähdekorpi pistein 381. Kolmannesta sijasta käytiin uusinta Krister Holmbergin ja Aaro Vuorimaan kesken. Uusinnan vei lopulta Holmberg pistein 39-34.

N-sarjassa normaalijuoksut vei eilisen tapaan Kymppi 64:n Henna Vehviläinen pistein 542. Sekajuoksut voitti vuorostaan Turun Seudun Ampujien Marika Karisjoki pistein 366.

M20-sarjan voittoihin ampui Kymppi 64:n Mikko Hakala tuloksillaan 548 ja 366.

M50-sarjan voitot vei Kuopion Ampuma- ja Metsästysseuran Markku Jetsonen pistein 356 (nj) ja 365 (sj).

M60-sarjan paras oli Satakunnan Ampujien Seppo Martin pistein 338 (nj) ja 320 (sj).

Y70-sarjassa voittoon ampui Satakunnan Ampujien Lasse Nummi tuloksillaan 254 (nj) ja 257 (sj).

Päivän tulokset:

NJ 050120

SJ 050120

MedalMatch 050120