Arkistot

Ilmapistoolin joukkuesarjakilpailu alkaa

Ilmapistoolin sarjakilpailu ammutaan 2.11.2015-6.3.2016 välisenä aikana. Ilmoittautumiset tulee lähettää Arvo Kuusiselle 26. lokakuuta mennessä sähköpostilla.

Kutsu, ohjeet ja alustavat ottelutaulukot löytyvät ip-sarjakipailun järjestäjän osoitteesta www.oulun-datapiste.fi.

Sieltä löytyvät myös ohjeet ja alustavat ottelutaulukot. Tutustukaa sääntöihin! Muutokset tälle vuodelle on merkitty punaisella, esimerkiksi Y50-suomisarjassa palataan kahteen lohkoon, jos joukkueita riittää. Joukkueeseen tulee nimetä vain 3-5 ampujaa.

Marko Talvitie
pistoolijaoston puheenjohtaja
marko.talvitie@gmail.com
+358-(0)40-5457548

 

 

 

Kolmas Heikkilä Urheilukoulun portista sisään

Topi Hulkkonen (vas.) ja Mika Heikkilä aloittivat varusmiespalveluksensa maanantaina. Kuva: Lassi Palo

Jo kolmas Heikkilä asteli Urheilukoulun portista sisään, kun saapumiserän IV/15 urheilijat aloittivat varusmiespalveluksensa Santahaminassa maanantaina. Oli siis menestyneen veljessarjan nuorimman eli Mika Heikkilän vuoro astua armeijaan.

Puolustusvoimien Urheilukoulussa aloitti maanantaina ryhmä, jossa on seitsemän ampumaurheilijaa. Yksi heistä on liikkuvan maalin erikoismies Mika Heikkilä, joka edustaa Kangasalan Kymppi 64:ää. Hänen isoveljensä Tomi-Pekka ja Sami suorittivat myös varusmiespalveluksensa Urheilukoulussa, joka sijaitsi tuolloin Lahdessa.

Moninkertaiset MM-kisamitalistit Tomi-Pekka ja Sami saivat viime elokuussa nimensä Mestareiden tauluun. Urheilukoulun Perinnepäivän palkitsemisten arvostetuin hetki on, kun palvelusaikanaan MM-kilpailuissa mitalin saavuttaneet urheilijat naulaavat nimilaattansa tauluun. Valmennuspäällikkö Jari Karinkanta totesikin tuolloin, että he odottavat ”mielenkiinnolla, liitetäänkö siihen myös Mikan nimi”.

Mika Heikkilä tietää, että se on kovan työn takana.

– Siirryn tämän kauden jälkeen miesten sarjaan. Jo pääsy Suomen maajoukkueeseen vaatii paljon, koska meillä on niin kova taso, hän sanoi hetkeä ennen kuin marssi Santahaminan portista sisään.

– Armeija-ajasta tulee varmasti rankka mutta antoisa, ja se tuo uusia kokemuksia. On kiva tutustua myös muiden lajien urheilijoihin. Oloni on toisaalta jännittynyt ja toisaalta odottava. Jotain pientä olen kuullut veljiltäni ja Mika Kinisjärveltä, hän naurahti.

– Kaikkea vapaa-aikaa tuskin vietämme kasarmilla. Helsingissä en ole käynyt kovinkaan paljon, enkä ole esimerkiksi Helsingin metrolla matkustanut koskaan.

Heikkilä kertoi kuulumisiaan kauniissa syyssäässä maineikkaan ”Santiksen” portilla. Hän kuului Suomen poikien joukkueeseen, joka voitti kultaa maaliskuussa Hollannin Arnhemissa järjestetyissä ilma-aseiden EM-kisoissa. Hänellä on myös EM-joukkuekultaa ja -pronssia Brescian EM-kisoista 2011.

Ensimmäinen aamu armeijassa eli huominen hivenen askarrutti niin Heikkilää kuin Topi Hulkkostakin, joka on Heikkilän hyvä ystävä – liikkuvan maalin ampujia kun ovat. Hulkkonen edustaa Etelä-Saimaan Ampujia. Nuorukaiset myönsivät, että tuleva aamu jännitti. He olivat myös varmoja siitä, että se jää lähtemättömästi mieleen.

– Se on menoa nyt, he sanoivat astuessaan portista sisään.

Maanantaina varusmiespalveluksensa aloittaneet nuoret urheilijat edustavat 17:ää lajia. Niistä suurimmat ovat yleisurheilu (19) ja jalkapallo (11), Ampumaurheilijat ovat kolmanneksi suurin ryhmä. Urheilukoulun uusia lajeja ovat kilpatanssi ja polkupyöräsuunnistus.

Urheilukoulu IV/15 saapumiserän urheilijat

Ampumaurheilu (7)
Liikkuva maali: Mika Heikkilä (Kymppi 64), Topi Hulkkonen (Etelä-Saimaan Ampujat)
Haulikko: Aleksi Ahokas Lounais-Hämeen Ampujat (skeet), Samuli Ahokas Lounais-Hämeen Ampujat (skeet), Eemil Pirttisalo Ruotsalon Metsästysyhdistys (trap), Esko Tiainen Parikkalanseudun Ampujat (skeet), Timi Vallioniemi Ala-Hämeen Ampujat (skeet)

Sotilas-skeet-ampujat maailmanmestaruuteen

Suomen voittoisa joukkue valmentajineen finaaliradan edustalla. Vasemmalla valmentaja Kari Kopra ja ampujat Oskari Kössi, Tom Aspholm ja Miikka Peltonen.

Skeetin joukkuekilpailussa Suomi otti tiukan mailmanmestaruuden ennen Qataria ja Koreaa kuudensissa Sotilaiden maailmankisoissa Korean Daegussa varhain Suomen aikaa. Maailmanmestaruus ratkesi tasatuloksen jälkeen viimeisten kierrosten perusteella tuloksin 70 – 67.

Suomen skeet-ampujat Tom Aspholm, Oskari Kössi ja Miikka Peltonen venyivät hyviin suorituksiin skeetin joukkuekilpailun toisena päivänä. Edellisen päivän 75 kiekon jälkeen ollut neljäs tila kohosi hienosti kultamitaleiksi. Pitkään kultataistossa olleet korealaiset yrittivät jopa tuomaripelillä saada suomalaiset pysymään selän takana. "Ei edes kanssakilpailijoiden pyynnöt hyväksyä suomalaisten osumia auttanut", totesi Aspholm todella kiivastuneena viimeisen kierroksensa jälkeen, kun hänen yhtä osumaa ei hyväksytty. Vastaavasti Korean omille ampujille otettiin uusia kiekkoja selvien ohilaukauksien jälkeen. Syytä ei kerrottu. Mutta tärkeintä siis, että Suomelle kultaa!

Joukkuetulokset

1. Suomi 352 (70)
2. Qatar 352 (67)
3. Korea 351
4. Kiina 348
5. Saksa 346.

Suomalaisten suoritukset kierroksittain

– Tom Aspholm 119 (23, 25, 22, 25, 24)
– Oskari Kössi 116 (23, 23,23, 24, 23)
– Miikka Peltonen 117 (23, 23,24, 24, 23).

Tom Aspholm oli finaalissa neljäs.

Sotilaiden maailmanmestaruuksista ammuttiin nyt virallisesti ensimmäisen kerran. Suomen ja Qatarin tulokset noteerataan kansainvälisen sotilasurheiluliiton CISM:n maailmanennätykseksi.
 

Suomea 6.Sotilaiden maailmankisojen ammunnoissa edustivat seuraavat henkilöt

– kiväärissä Juho Autio (Jääkäriprikaati), Juha Rutonen (Jääkäriprikaati) ja Toni Matilainen (Karjalan prikaati)
– pistoolissa Jorma Jäntti (Kainuun prikaati), Kai Jahnsson (Vartiolentolaivue) ja Marko Talvitie (Puolustusvoimien tutkimuslaitos)
– haulikossa Tom Aspholm (Kaartin jääkärirykmentti), Miikka Peltonen (Kaakkois-Suomen rajavartiosto) Oskari Kössi (Porin prikaati) ja Kari Kopra (Logistiikkkakoulu).

Joukkueen johtoon kuuluivat Matti Viljakainen, Marko Leppä ja Mikko Taussi.

Neljän vuoden välein järjestettävät sotilaiden maailman kisat on pidetty aiemmin Italian Roomassa 1995, Kroatian Zagrebissa 1999, Italian Cataniassa 2003, Intian Hyderabadissa 2007 ja Brasilian Rio de Janeirossa 2011. Seuraavat sotilaiden maailmankisat järjestetään Kiinassa vuonna 2019.

Kilpailuja ja niihin liittyviä tapahtumia voi seurata esimerkiksi Siuksen tulospalvelusivuilla http://results.sius.com, facebookissa ryhmissä "6th CISM World Games Korea" ja "Sotilaiden maailmankisat 2. -11.10.2015", www.leppa.fi sekä http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/Erikoissivustot/mwg2015/Suomeksi.

Urheilijoiden valmennus- ja harjoitteluapurahat haettavissa

Urheilijoiden valmennus- ja harjoitteluapurahat ovat nyt haettavissa. Apuraha on tarkoitettu urheilijoille, jotka sitoutuvat pitkäjänteiseen ammattimaiseen valmentautumiseen ja joilla arvioidaan olevan menestymismahdollisuuksia tulevissa urheilun kansainvälisissä arvokilpailuissa.

Kesälajien urheilijoiden hakuaika päättyy 30. lokakuuta.

Haku on avoimena Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) sivuilla. Haun kriteerit on päivitetty, ja hakuprosessi on muuttunut sähköiseen muotoon.

Ampumaurheilukoulun ohjaajakoulutus Kauhavalla 25.10.2015

Jalasjärvelle suunniteltu ampumaurheilukoulun ohjaajakoulutus siirtyy Kauhavalle. Koulutus pidetään Kauhavalla 25.10.2015 alkaen klo 9.00. Paikkana on Kauhavan Ampujien ilma-aserata, Kauppatie 109, Kauhava

Koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ohjaamaan lapsia ja nuoria ampumaurheilukoulussa. 
Kurssille osallistuminen ei vaadi valmistautumista etukäteen.

Kurssiin kuuluu sekä lajiosa että yleisosa.

Lajiosa:
Ampumaurheilu lapsen harrastuksena, ilmakivääri- ja ilmapistooliammunnan tukiammunnan perustekniikoiden opettaminen ja ampumaurheilukoulun järjestäminen.

Kurssin suorittanut:
– hallitsee turvallisuusasiat
– osaa suunnitella ja toteuttaa harjoitustapahtumat
– hallitsee ilmakivääri- ja ilmapistooliammunnan tukiammunnan opetusmenetelmät
– osaa neuvoa myös apuohjaajia avustamisessa ja
– ymmärtää lasten urheilun lähtökohdat.

Kurssi pidetään Kauhavan Ampujien ilma-aseradalla 25.10.2015 alkaen kello 9.00 osoitteessa Kauppatie 109, Kauhava (Suomen Yrittäjäopiston tiloissa). 

Kurssi päättyy n. klo 17.00

Osallistumismaksu 75€ /kurssilainen sisältää koulutuksen, materiaalin ja todistuksen.

Mahdollisuus omakustanteiseen lounasruokailuun. 

Kouluttajina SAL:sta alustavasti Heikki Romppanen, Marko Tanskanen ja Timo Rautio.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut:
Pohjanmaan alueen kultahippupäällikölle
Marko Mäkelälle 20.10. mennessä sähköpostitse
markotapani.makela(ät)pp.inet.fi
puh. 040 7356647

 

Sotilas-skeet-ampujat ensimmäisen päivän jälkeen neljäntenä

Skeetin joukkuekilpailussa Suomi otti hyvän lähdön ja on ensimmäisen päivän jälkeen neljäntenä vain 3 kiekkoa kilpailua johtavaa Koreaa takana.

Suomen skeet-ampujat Tom Aspholm, Oskari Kössi ja Miikka Peltonen suorittivat tasaisesti ensimmäisen päivän kolme kierrosta. Peltosen (23-23-24) ja Aspholmin (23-25-21) tulokset ovat 70 kiekkoa, kun Kössillä (23-23-23) on rikottuna 69 kiekkoa. Päivän parhaan suorituksen tekivät Saksan Ralf Buchheim ja Tsekin Jan Sychra 74 kiekolla. Korean Wang Jung Lee on kolmantena 73 kiekolla. Finaaleihin pyrkivän kuudennen ampujan tulos on toistaiseksi 71 kiekkoa, joten suomalaisilla on vielä kaikilla hyvät edellytykset nousta loppukilpailuun.

Joukkuetulokset kolmen kierroksen (75/125) jälkeen

1. Korea 212
2. Saksa 211
3. Qatar 211
4. Suomi 209
5. Venäjä 207.

Kiväärin pika-ammunnassa Suomi jäi joukkuekilpailun seitsemänneksi. Ensimmäisenä ampunut Toni Matilainen kokosi hieman alavireisen pistemäärän 549 (192-194-163). Toisena ampunut Juha Rutonen ei saanut Suomea nousuun toisen polvisarjan mentyä totaalisen pieleen (79 pistettä). Rutonen saavutti kokonaistuloksen 534 (167-193-174). Joukkueen ankkurina ollut Juho Autio ampui hänelle heikohkon tuloksen 545 (186-192-167), joka kyykähti pystyn ensimmäisessä sarjassa väärään tauluun ammuttuun laukaukseen. Suomalaisten puolustukseksi voidaan todeta, että päivän yleinen tulostaso oli noin 5 – 10 pistettä normaalia alempi. Huomiseen henkilökohtaiseen kilpailuun ylsivät Toni Matilainen ja ilmeisesti myös Juho Autio.

Joukkuekilpailun tulokset
1. AUT 1681
2. NOR 1671
3. SUI 1660
4. POL 1636
5. SWE 1631
6. DEN 1631
7. FIN 1628.

Parhaat henkilökohtaiset (>560 pistettä) tulokset

– Odd Arne Brekne (NOR) 572
– Cyril Graff (FRA) 563
– Bernhard Pickl (AUT) 568
– Rene Kristiansen (DEN) 564.

Pistoolin pika-ammunnassa oli harjoituspäivä. Pika-ammunnan joukkuekilpailu käydään huomenna perjantaina.

Naisten pienoiskiväärin 3×20 laukauksen joukkuekilpailussa tehtiin kova ennätys, kun Mongolian joukkue takoi pistemäärän 1761 (keskiarvo 587). Joukkueessa ampuivat Nandinzaya Gankhuyang (586), Yanjinlkham Olzvoibaatar (586) ja Narantuya Chuluunbadrakh (589). Viimeisenä mainitun ampujan ja koko joukkueen ampumat tulokset ovat uusia CISM:n maailmanennätyksiä. Edellinen, Saksan ja Venäjän nimissä ollut ennätys parani jopa 13 pistettä. Kyseiset ennätykset oli ammuttu myös vanhan asentojärjestyksen aikaan. Suomella ei ollut kilpailijaa pienoiskiväärissä.

 

Suomea 6.Sotilaiden maailmankisojen ammunnoissa edustavat seuraavat henkilöt

– kiväärissä Juho Autio (Jääkäriprikaati), Juha Rutonen (Jääkäriprikaati) ja Toni Matilainen (Karjalan prikaati)
– pistoolissa Jorma Jäntti (Kainuun prikaati), Kai Jahnsson (Vartiolentolaivue) ja Marko Talvitie (Puolustusvoimien tutkimuslaitos)
– haulikossa Tom Aspholm (Kaartin jääkärirykmentti), Miikka Peltonen (Kaakkois-Suomen rajavartiosto) Oskari Kössi (Porin prikaati) ja Kari Kopra (Logistiikkkakoulu).

Neljän vuoden välein järjestettävät sotilaiden maailman kisat on pidetty aiemmin Italian Roomassa 1995, Kroatian Zagrebissa 1999, Italian Cataniassa 2003, Intian Hyderabadissa 2007 ja Brasilian Rio de Janeirossa 2011. Seuraavat sotilaiden maailmankisat järjestetään Kiinassa vuonna 2019.

Kilpailuja ja niihin liittyviä tapahtumia voi seurata esimerkiksi Siuksen tulospalvelusivuilla http://results.sius.com, facebookissa ryhmissä "6th CISM World Games Korea" ja "Sotilaiden maailmankisat 2. -11.10.2015", www.leppa.fi sekä http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/Erikoissivustot/mwg2015/Suomeksi.

Nyt on vielä aikaa ehdottaa Kultahippupalkittavia!

SAL:n nuorisovaliokunta valitsee vuosittain vuoden Kultahippuampujan, -ohjaajan ja -seuran. Kultahippuhuomionosoituksia ei jaeta vain menestyksen perusteella, vaan huomionosoituksen saajat ovat aktiivisia ja reiluja Kultahipputoiminnassa.

Vuoden 2015 tunnustukset jaetaan Grande Finalen yhteydessä 31.10. Kisakallion urheiluopistolla. Aikaisemmin palkitut löytyvät tästä.

Ehdotukset uusista palkittavista perusteluineen tulee lähettää
12.10.2015 mennessä tällä lomakkeella.

Jorma Jäntti ampui sotilaiden maailmankisojen isopistoolikilpailussa 581

Sotilaiden maailmankisojen isopistoolin henkilökohtainen kilpailu ammuttiin varhain keskiviikkona Suomen aikaan Korean Daegussa. Kilpailuun olivat selvityneet Jorma Jäntti ja Marko Talvitie. Kai Jahnsson oli karsiutunut ammuttuaan 571.

Isopistoolikilpailu alkoi suomalaisten kannalta hyvin, kun Jorma Jäntti oli tarkkuusosion kolmas tuloksella 292. Hyvä vire ei kuitenkaan säilynyt pikaosiolla, joten Jäntin sijoitus laski kolmanneksitoista. Molemmat pistooliampujat olivat tyytyväisiä tuloksiinsa.

Henkilökohtaiset tulokset
1. Ysuf Dikec (TUR) 590 (297+293)
2. Aleksev Glimov (RUS) 585 (292+293)
3. Jin Jongde (CHN) 584 (291+293)
13. Jorma Jäntti 581 (292+289)
22. Talvitie 580 (287+293).

110 osallistujaa.

Suomea 6.Sotilaiden maailmankisojen ammunnoissa edustavat seuraavat henkilöt
– kiväärissä Juho Autio (Jääkäriprikaati), Juha Rutonen (Jääkäriprikaati) ja Toni Matilainen (Karjalan prikaati)
– pistoolissa Jorma Jäntti (Kainuun prikaati), Kai Jahnsson (Vartiolentolaivue) ja Marko Talvitie (Puolustusvoimien tutkimuslaitos)
– haulikossa Tom Aspholm (Kaartin jääkärirykmentti), Miikka Peltonen (Kaakkois-Suomen rajavartiosto) Oskari Kössi (Porin prikaati) ja Kari Kopra (Logistiikkkakoulu).

Neljän vuoden välein järjestettävät sotilaiden maailman kisat on pidetty aiemmin Italian Roomassa 1995, Kroatian Zagrebissa 1999, Italian Cataniassa 2003, Intian Hyderabadissa 2007 ja Brasilian Rio de Janeirossa 2011. Seuraavat sotilaiden maailmankisat järjestetään Kiinassa vuonna 2019.

Kilpailuja ja niihin liittyviä tapahtumia voi seurata esimerkiksi Siuksen tulospalvelusivuilla http://results.sius.com, facebookissa ryhmissä "6th CISM World Games Korea" ja "Sotilaiden maailmankisat 2. -11.10.2015", www.leppa.fi sekä http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/Erikoissivustot/mwg2015/Suomeksi.

Seminaari: AMPUMAHARRASTUKSEN UUDET TUULET

Ampumaharrastusfoorumi järjestää 10-vuotisseminaarin 16.10.2015 klo 10 alkaen Katajanokan Kasinolla. Seminaarissa kuullaan mielenkiintoisia puheenvuoroja ampumaharrastus- ja urheiluun vaikuttavista lainsäädännöllisistä teemoista. Seminaariin mahtuu 110 osallistujaa.

Ampumaharrastusfoorumin 10v seminaari:
“AMPUMAHARRASTUKSEN UUDET TUULET.”

Paikka: Katajanokan Kasino, Kenraalisali, Laivastokatu 1, 00160 Helsinki
Ajankohta: 16.10.2015

10:00   Seminaarin avaus
              –
Ampumaharrastusfoorumin puheenjohtaja Mikko Taussi

10.25   Olosuhteista käytäntöihin – ampumaharrastus, uhka vai rikkaus suomalaisessa yhteiskunnassa. 
               –
Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö

10:45   Ampumaratalaki ja aselain uudet muutokset
                –
Järjestöpäällikkö Teemu Simenius, Suomen Metsästäjäliitto
                – Professori Jorma Riissanen, Suomen Ampumaurheiluliitto

Lounas (omakustanteinen)

12:45   Aselupakäytäntöjen helpottaminen ja keventäminen
               –
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen, Poliisihallitus

13.15   Aselupakäytännöt – kentän näkökulma
               – Päätoimittaja Jussi Peltola, Aselehti

13:45   Ampumaratojen ympäristöluvituksen uudet tuulet
               –
Asiantuntija Tapio Hänninen, Ympäristötyöryhmä, Suomen Ampumaurheiluliitto
               – Rata-asiantuntija Lotta Jaakkola, Ampumaharrastusfoorumi

14:30   YSL – löytyykö tahtoa keventää byrokratiaa Ampumaratalain suuntaan
               –
Hallitusneuvos Oili Rahnasto, Ympäristöministeriö

15.00   Seminaarin yhteenveto ja päätös
 

Seminaari on ilmainen. Seminaariin mahtuu 110 osanottajaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautumiset 9.10.2015 mennessä sähköisesti tästä osoitteesta https://www.ampumaurheiluliitto.fi/olosuhteet/  (klikkaa).

TERVETULOA

Kari Kopra neljänneksi sotilaiden maailmankisojen trap-kilpailussa

Suomen Kari Kopra taisteli hienosti neljänneksi 6.sotilaiden maailman kisoissa ammutussa trapin kilpailussa. Kopran peruskilpailun tulos oli 115.

Kopra lähti toiseen päivään hienosti jaetulta toiselta sijalta. Päivän ensimmäinen sarja niiasi hieman ja päätyi tulokseen 21, mutta viimeiseen sarjaan hän palasi takaisin tasolleen murskaten 23 kiekkoa. Kopran kierrosten sarjat olivat 23 – 23 – 25 – 21 – 23.

Finaaliin pääsi kärjessä Saksan Karsten Bindrich 120 kiekolla ennen Italian Daniele Rescaa (117). Kopran taakse jäi Kiinan Xiaokai Xu 113, Tsekin Robin Dane 112 sekä neljän hengen uusinnan (111) jälkeen Kiinan Zhang Pan ja Korean Byun Sang Sun

Semifinaalissa Kopra sijoittui neljänneksi tuloksella 12 päätyen pronssiotteluun. Eroa kultamitaliotteluun oli 2 kiekkoa. Pronssiottelussa Kopra hävisi Italian Rescalle 14 – 13.

Suorituksensa jälkeen Kopra oli hyvällä tuulella vaikkei saavuttanutkaan mitalia. Toissapäivänä 50-vuotisjuhliaan juhlinut Kopra totesi, että fiilis oli tosi mahtava. Mikseipä olisi, kun Daegun haulikkoradat ovat niin mahtavat ja sääkin suosii. "Kiekko näkyi selkeästi koko ajan vihreää vuoren rinnettä vasten, siihen oli helppo ampua", Kopra lisäsi.

Trap-kilpailun jälkeen Kopra ottaa valmentajan viitan ylleen ja alkaa luotsaamaan Suomen skeet-joukkuetta menestykseen. Skeet-joukkueessa ampuvat Miikka Peltonen, Oskari Kössi ja Tom Aspholm. Skeetin kilpailu alkaa torstaina.

Tänään ammuttiin myös isopistoolin joukkuekilpailun päättävä pikaosio. Suomi saavutti joukkuekilpailun sijoituksen 8. Maailmanmestaruuden voitti Brasilia tuloksella 1744, toisena Itävalta 1733 ja kolmantena Turkkki 1733 pistettä. Suomen joukkue Jahnsson, Jäntti ja Talvitie kokosi 1724 pistettä.

Henkilökohtaiset suoritukset olivat Kai Jahnssonin 571, Jorma Jäntin 575 ja Marko Talvitien 578. Joukkuekilpailun parhaat henkilökohtaiset tulokset ampuivat Kiinan Zao Zheng 588 ja Venäjän Anton Gurijasov 588 ja Turkin Ysuf Dikec 586.

Huomiseen henkilökohtaiseen kilpailuun selvisivät Marko Talvitie ja Jorma Jäntti.

Vakiokiväärin henkilökohtaisessa kilpailussa Suomea edusti Toni Matilainen ja Juho Autio. Edellispäivänä ammutussa joukkuekilpailussa Juha Rutonen karsiutui henkilökohtaisesta kilpailusta. Henkilökohtainen kilpailu oli suomalaisten osalta hieman eilistä alavireisempi. Toni Matilainen saavutti tuloksen 564 (194 – 196 – 174), jossa jälkimmäisessä pystysarjassa tapahtui kömmähdys ja Matilainen ampui laukauksen väärään tauluun. Muutoin päivän tulos olisi ollut siedettävä. Juho Aution päivä oli eilisen peilikuva. Autio saavutti hänellle heikon tuloksen 566 (190 – 197 – 179) ampumalla eilispäivästä poiketen tänään makuun hyvin ja pystyn huonosti. Kilpailussa koettiin ampumapiireissä iloinen tapahtuma, kun pitkään silmäsairauden vuoksi poissaollut huippuampuja, Norjan Vebjörn Berg palasi kilpakentille ja voitti sotilaiden maailmanmestaruuden. Hän ei sentään pystynyt rikkomaan maanmiehensä Ole Kristian Bryhnin eilen ampumaa maailmanennätystä 586.

Vakiokiväärin henkilökohtaiset tulokset
1. Vebjörn Berg (NOR) 583 (28x)
2. Rafael Bereuter (SUI) 583 (15x)
3. Gernat Rumbler (AUT) 581 (27x)
4. Odd Arne Brekne (NOR) 581 (22x)
5. Robert Markoja (SLO) 581 (18x)
27. Juho Autio (FIN) 566
30. Toni Matilainen (FIN) 564.

Naisten pienoiskiväärin makuukilpailun voitti Venäjän Mariia Feklistova tuloksella 625,1, joka on uusi sotilaiden maailmanennätys. Makuukilpailu ammuttiin tänään vasta toisen kerran sotilaiden MM-kisoissa.

Suomea 6.Sotilaiden maailmankisojen ammunnoissa edustavat seuraavat henkilöt

– kiväärissä Juho Autio (Jääkäriprikaati), Juha Rutonen (Jääkäriprikaati) ja Toni Matilainen (Karjalan prikaati)
– pistoolissa Jorma Jäntti (Kainuun prikaati), Kai Jahnsson (Vartiolentolaivue) ja Marko Talvitie (Puolustusvoimien tutkimuslaitos)
– haulikossa Tom Aspholm (Kaartin jääkärirykmentti), Miikka Peltonen (Kaakkois-Suomen rajavartiosto) Oskari Kössi (Porin prikaati) ja Kari Kopra (Logistiikkkakoulu).

Neljän vuoden välein järjestettävät sotilaiden maailman kisat on pidetty aiemmin Italian Roomassa 1995, Kroatian Zagrebissa 1999, Italian Cataniassa 2003, Intian Hyderabadissa 2007 ja Brasilian Rio de Janeirossa 2011. Seuraavat sotilaiden maailmankisat järjestetään Kiinassa vuonna 2019.

Kilpailuja ja niihin liittyviä tapahtumia voi seurata esimerkiksi Siuksen tulospalvelusivuilla http://results.sius.com, facebookissa ryhmissä "6th CISM World Games Korea" ja "Sotilaiden maailmankisat 2. -11.10.2015", www.leppa.fi sekä http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/Erikoissivustot/mwg2015/Suomeksi.