Arkistot

Kolmelle ampumaurheilijalle opiskeluapurahaa

Katariina Långström ja valmentaja Ari Dufvelin Mäkelänrinteen koulussa järjestetyssä apurahatilaisuudessa tiistaina. Kuvat: Lassi Palo
Sami Heikkilä.
Joni Stenström.

Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö (URA) on myöntänyt kolmelle ampumaurheilijalle opiskeluapurahan lukuvuodelle 2014-15. URA:n apurahan saivat Sami Heikkilä, Katariina Långström ja Joni Stenström.

Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö jakoi Helsingissä tiistaina järjestetyssä tilaisuudessa opiskeluapurahoja nyt jo 43. kerran. Kaikkiaan 78 urheilijaa sai apurahan. Opiskeluapurahan suuruus on 2000 euroa. Nyt jaettu opiskeluapurahojen kokonaissumma nousi 150 000 euroon.

Opiskeluapurahaa haki 285 urheilijaa. Apurahan saajat edustavat 27 lajiliittoa. Saajien joukossa on olympia-, paralympia- ja MM-kisaedustajia, aikuisten ja nuorten arvokisamitalisteja sekä tulevaisuuden menestyjiä.

Apurahat jakaantuivat tasan miesten ja naisten kesken. Apurahan saajista kaksi kolmasosaa opiskelee yliopistossa, noin viidesosa ammattikorkeakouluissa ja reilu kymmenes suorittaa ammatillista tutkintoa. Apurahan sai muun muassa entinen taitoluistelija Laura Lepistö.

Katariina Långström oli ainoa ampumaurheilun kolmikosta, joka pääsi Mäkelänrinteen urheilulukiossa järjestettyyn tilaisuuteen paikan päälle. Paikalla oli 25 apurahan saajaa. Långström, 21, opiskelee filosofiaa ensimmäistä vuottaan Helsingin yliopistossa. Kyrkslätt Skytteföreningeniä (KSF) edustava kivääriampuja nauttii opiskelustaan.

– Se on todella kivaa, hän sanoi ”Märskyn” pihalla, jonne kaikkien pakko lähteä, kun palohälytys keskeytti tilaisuuden. Hälytys osoittautui onneksi harjoitukseksi.

– Apurahalla on iso merkitys. Nyt ei välttämättä ole pakko olla töissä. En ollut budjetoinut apurahaa lainkaan eli se yllätti minut, Långström hymyili.

Kangasalan Kymppi 64-seuraa edustava Sami Heikkilä, 21, opiskelee ensimmäistä vuottaan metsätalousinsinööriksi Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Liikkuvan maalin erikoismies valmistuu vuonna 2018.

– Raha tulee todellakin tarpeeseen. Minun pitäisi päivittää pieneksi käynyt ampujan takki ja hankkia talvelle lisää luoteja. Koen, että opiskelujen ohella en pysty treenaamaan ja käymään töissä samaan aikaan, joten kaikki lisätulot ovat helpottavia. Yllätyksenä raha ei tullut, Heikkilä sanoi.

– Tällä hetkellä urheilun ja opiskelun yhdistäminen on sujunut kitkatta. Mikkelissä on hyvät treeniolosuhteet niin ammuntaan kun fysiikkatreeneihinkin.

Raseborgs Skyttar -seuraa edustava Joni Stenström opiskelee Åbo Akademissa yhteiskuntatiedelinjalla. Suomea arvokisoissa edustanut kivääriampuja täyttää 20 vuotta joulukuun 29. päivänä.

– Aloitin opiskelut nyt syksyllä, ja koulun suositus on, että viidessä vuodessa pitäisi valmistua politiikan maisteriksi. Minulla menee ehkä 6-7 vuotta. Aika paljon mennään nyt urheilun ehdoilla, kun voin suunnitella ihan itse mitä kursseja otan ja milloin olen koulussa.

– Apuraha tuntuu hyvältä, tosi hieno juttu! Ja kyllähän sen huomaa, kun saa kaksi tonnia. Koska opiskelijalla on aika tiukat oltavat, niin tämä helpottaa vähän. Nyt voi käydä vähän enemmän leireillä ja kilpailemassa ulkomailla, Stenström sanoi.

Stenströmin mukaan hänen viime kautensa oli ”ihan ok”.

– Hyvin tuli treenattua, mutta apuraha silti vähän yllätti. Olin jo unohtanut koko jutun, kun sain sähköpostia, hän naurahti.

Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö perustettiin presidentti Urho Kekkosen toimesta vuonna 1972. Säätiön tarkoituksena on edistää urheilijoiden ammattienvalinnan ja ammattiin valmistautumisen hyväksi tehtävää työtä sekä pyrkiä turvaamaan aktiiviuransa lopettaneiden urheilijoiden koulutustausta.

ISSF: n Yleiskokous alkoi Münchenissä

Kaksipäiväinen (2-3.12.)Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton ISSF:n Yleiskokous alkoi Münchenissä. Kokouksessa valitaan liiton hallintoa (mm. puheenjohtaja, toiminnanjohtaja, hallitus, valtuusto jne.).

Suomella on ollut hallinnossa kaksi paikka: urheilukomitean puheenjohtajana hallituksessa on istunut Juha Hirvi ja Liikkuvan maalin komitean puheenjohtaja valtuustossa on Pekka Kuusisto. SAL:ia kokouksessa edustaja liiton toiminnanjohtaja. Kokoukseen odotetaan ennätysmäärää edustajia 164 jäsenliitosta.

Ensimmäisenä päivänä hyväksyttiin ISSFn talouspuoli sekä kuultiin raportteja sekä menneistä että tulevista kilpailuista.

Vuoden 2017 Haulikon MM-kilpailut myönnettiin Venäjälle, Moskovan lähellä Dmitrovin kaupungissa sijaitsevaan FoxLodge radalle. Venäjä voitti äänestyksessä Slovenian äänin 204-75.

Kivääri- ja pistooliampujat antoivat EM-näyttöjä viikonvaihteessa

Kivääri- ja pistooliampujat antoivat näyttöjä kunnostaan ja taidoistaan viikonvaihteessa järjestetyissä EM-näyttö- ja katsastuskilpailuissa. Sebastian Långström ampui Puolassa ilmakiväärissä tuloksen 618,9.

Tammisaaressa sunnuntaina järjestetyssä ilmakiväärin näyttökilpailussa sarjojensa voittoon ylsivät Saana Peltonen (N20), Pauliina Frilander-Soini (N), Matias Kiuru (M20) ja Jon Stenström (M). Peltosen voittotulos oli 409,1, Frilander-Soinin 410,1, Kiurun 604,7 ja Stenströmin 614,9.

Unkarin Szekszardissa järjestettiin viikonvaihteessa Hungarian Open -kilpailu. Näytöksi hyväksyttiin ensimmäinen kilpailussa ammuttu tulos.

Tyttöjen ilmakiväärin peruskilpailun voitti Unkarin Dorina Toma tuloksellaan 412,3. Toiseksi sijoittunut Inka Havukainen tähtäsi ennätyksensä 410,0 pistettä. Kuten leppa.fi -sivuilla todetaan, sukulaiskansojen väliseen finaaliin kiilasivat vielä Katariina Laine 405,7 ja Armi Häkkinen 405,1. Emmi Hyrkäs oli 12:s tuloksellaan 402,4 ja Niina Saarinen 19:s tuloksellaan 393,9.

Kiteen Ampujia edustava Havukainen voitti lopulta ilmakiväärin finaalin. Myös finaalitulos 204,9 pistettä oli hänen ennätyksensä. Häkkinen sijoittui kolmanneksi ja Laine neljänneksi.

Seinäjoen Seudun Ampujien Aleksi Pirttimäki kohensi ilmapistoolin ennätystään neljällä pisteellä. Se kirjataan nyt numeroin 567, ja se riitti miesten peruskilpailun viidenteen sijaan ja finaalipaikkaan. Pirttimäki ampui finaalissa 115,9 pistettä ja sijoittui kuudenneksi. Lahden Ampumaseuran Teemu Lahden tulos 557 oikeutti 12. sijaan.

Puolassa järjestetyssä Polish Open Kaliber -kisassa Sebastian Långström sijoittui poikien ilmakiväärin avauspäivän peruskilpailussa toiseksi hyvällä tuloksella 618,9. Emma Numminen (ESF) oli tyttöjen ilmapistoolissa 11:s tuloksellaan 365, ja KSF:n Aina Kivi tähtäsi tyttöjen ilmakiväärissä tuloksen 401,9 ja sijoittui 31:nneksi.

Ilma-aseiden EM-kilpailut pidetään 2.-8. maaliskuuta Hollannin Arnheimissa. Kaikki EM-näytöt on annettava 1.2.2015 mennessä.

Lisää tietoa: leppa.fi ja Puolan kilpailu.

Suomalaiset practical-ampujat menestyneet Thaimaassa

Suomalaiset practical-ampujat ovat menestyneet hyvin Thaimaassa järjestetyssä Thailand IPSC Shotgun National Championship 2014 -kilpailussa (level 3).

Standard: 1) Mika Riste, 2) Voraphol Kulcharattana Thaimaa, 3) Rungroj Issarasereetham Thaimaa.
Modified: 1) Bundit Prasertkongkaew Thaimaa, 2) Mikael Kaislaranta, 3) Narongsak Kaewmuangpet Thaimaa.

Standard shoot off -voittaja: Mika Riste
Modified shoot off -voittaja: Mikael Kaislaranta

OSU jakoi ennätysmäärän ruusuja

Orimattilan Seudun Urheiluampujat (OSU) on jakanut kauden päätöstilaisuudessaan ennätysmäärän ruusuja.

Tilaisuudessa palkittiin kaikki vuonna 2014 SM-mitaleja voittaneet jäsenet. Heitä oli tänä vuonna 30, joka on kaksi enemmän kuin viime vuonna. Ruusuja jaettiin yhteensä 95 kappaletta, joka on seuran ennätys. OSU voitti 41 mitalia henkilökohtaisissa kilpailuissa ja 18 mitalia joukkuekilpailuissa.

Pohjolan Malja luovutettiin Sibbo Skyttegillelle

SSG:n puheenjohtaja Elof Juselius ja Pohjolan Malja. Kuva: Lassi Palo

Sibbo Skyttegille on voittanut Ampumaurheiluliiton Pohjolan Malja -kilpailun jo seitsemännen kerran peräkkäin.

SSG sai palkintonsa SAL:n varsinaisen kokouksen aluksi lauantaina Helsingissä. SSG:n puheenjohtaja Elof Juselius otti maljan vastaan SAL:n puheenjohtajalta Pia Nybäckiltä ja toiminnanjohtajalta Risto Aarrekiveltä.

Pohjolan Malja luovutetaan Ampumaurheiluliiton seuralle, joka on kerännyt eniten pisteitä vuoden SM-kilpailuista. Kiertopalkinnon on lahjoittanut vakuutusyhtiö Pohjola.

SSG keräsi 1098 pistettä. Toiseksi eniten pisteitä (530) sai Raseborgs Skyttar, joka voitti maljan vuonna 2007. Sen jälkeen SSG on pitänyt kärkisijaa hallussaan. Pohjolan Malja -kilpailussa kolmanneksi sijoittui Porkkalan Ampujat (517) ja neljänneksi Orimattilan Seudun Urheiluampujat (514).

Pisteitä keräsi kaikkiaan 165 seuraa.

Pohjolan Malja -kilpailu 2014 (20 parasta): 1) Sibbo Skyttegille 1098, 2) Raseborgs Skyttar 530, 3) Porkkalan Ampujat 517, 4) Orimattilan Seudun Urheiluampujat 514, 5) Satakunnan Ampujat 484, 6) Mikkelin Ampujat 457, 7) Kymppi 64 445, 8) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 444, 9) Turun Seudun Ampujat 440, 10) Etelä-Saimaan Ampujat 426, 11) Lahden Ampumaseura 408, 12) Poliisien Ampumaseura 364, 13) Pohjois-Hämeen Ampujat 354, 14) Salon Seudun Ampujat 349, 15) Haapajärven Ampumaseura 346, 16) Nokian Seudun Ampujat 331, 17) Rauman Seudun Ampujat 300, 18) Kankaanpään Ampumaurheilijat 299, 19) Kuusankosken Ampujat 289, 20) Keski-Suomen Ampujat 262.

Pia Nybäck jatkaa puheenjohtajana, Veikka Gustafsson valittiin hallitukseen

Hannu Haapaniemi onnitteli Pia Nybäckiä, joka jatkaa SAL:n puheenjohtajana. Kuusi vuotta valtuustoa johtanut Haapaniemi puolestaan toimi viimeisen kerran lititovaltuuston puheenjohtajana. Kuvat: Lassi Palo
SAL:n puheenjohtaja Pia Nybäck.
Jorma Röppänen (vas.) ja Jarmo Pyyhtiä.
Väinö Ylitalo (vas.) ja Alpo Vehanen.
SAL:n kokouksessa oli tupa täynnä väkeä.

Pia Nybäck on valittu jatkamaan Suomen Ampumaurheiluliiton puheenjohtajana. Veikka Gustafsson puolestaan valittiin hallituksen jäseneksi lauantaina Helsingissä.

Pia Nybäck valittiin toiselle kaksivuotiskaudelleen Helsingissä lauantaina järjestetyssä SAL:n varsinaisessa kokouksessa. Heti sen jälkeen pidetyssä liittovaltuuston kokouksessa Veikka Gustafsson valittiin SAL:n hallituksen jäseneksi.

Nybäck voitti puheenjohtajaäänestyksessä Juhani Sillanpään 125-40.

– Kiitos luottamuksesta – ja kiitos niille, jotka äänestivät minua, ja niille, jotka eivät minua äänestäneet. Keskustelu oli tärkeää, ja asia oli keskeisintä. Otan mukaan niin positiivisen kuin kriittisenkin palautteen, Nybäck totesi valintansa jälkeen.

– Henkilökohtainen agendani on viedä ampumaurheilua eteenpäin. Jatkossa keskitymme sisältöön ja tekemiseen.

Valo-talossa pidetyn kokouksen avauspuheenvuorossaan Nybäck sanoi, että ”on ilahduttavaa nähdä tupa täynnä”. Toivottavasti kaikille riitti istumapaikkoja, hän naurahti.

– Tämä alkaa olla viimeisiä liiton 95-vuotisjuhlavuoden tapahtumia. Olemme viettäneet sitä, kuten aikoinaan linjasimme, pääasiassa työn merkeissä. On meillä juhlan aiheitakin toki ollut, Nybäck viittasi kuukausi sitten Kisakalliossa pidettyyn kauden päätöstilaisuuteen Grande Finaleen ja lukuisiin vuoden aikana saavutettuihin arvokisamitaleihin.

SAL:n kokouksessa kuultiin selostus toiminnasta ja taloudenhoidosta kahdelta edelliseltä vuodelta ja käytiin läpi linjausehdotukset vuosille 2015-16. Keskeisimmiksi toiminnan painopisteiksi valittiin lainsäädäntöön ja julkiseen päätöksentekoon vaikuttaminen sekä ampumarataverkoston säilyttäminen, kasvattaminen ja kehittäminen Jaakko Hyvätin (Haukilahden Urheiluampujat) esityksen mukaisesti. Näiden ohella jatketaan huippu-urheilun sekä seuroissa tapahtuvan nuoriso- ja seuratoiminnan tukemista ja kehittämistä sekä tukitoimintoja palveluiden ja osaamisen varmistamiseksi.

Tavoitteita ovat ratojen laadun parantaminen ja ulkoratojen määrän säilyttäminen sekä ilma-aseratojen määrän lisääminen, tukipalveluiden tuottaminen alueille ja seuroille, valmennus- ja koulutusjärjestelmän edelleen kehittäminen (mm. urheiluakatemioiden kytkeminen SAL-toimintaan) sekä tarve priorisoida ja selkeyttää toimintaa.

Toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi painotti sitä, että myös huippu-urheilussa ja kansainvälisessä toiminnassa on onnistuttava, jotta liiton toiminnan tarkoitus ja visio toteutuisivat: ”Liitto jatkaa huippu-urheilun ohjelmaansa tavoitteenaan menestyminen Rio de Janeiron 2016 ja Tokion 2020 olympialaisissa ja paralympialaisissa.”

Liittovaltuuston kokouksen tekemän päätöksen mukaan hallituksen erovuoroisista jäsenistä Timo Laurila, Curt Sjöblom ja Vesa Saviahde jatkavat hallituksessa myös vuodet 2015-16. Laurila jatkaa varapuheenjohtajana. Markku Hertz ei ollut käytettävissä uudelle kaudelle.

Kirkkonummella asuva Veikka Gustafsson on SAL:n hallituksen uusi jäsen. Gustafsson, 46, on tunnettu vuorikiipeilijä, joka työskentelee nykyään yrittäjänä ja harrastaa muun muassa metsästystä.

– Gustafssonilla on vahvoja näyttöjä ja raikkaita ajatuksia järjestötoiminnan kehittämisestä, ja hän on aidosti kiinnostunut ampumaurheilusta ja metsästyksestä sekä eri ampuma-aseita käyttävien tahojen yhteistyön edelleen kehittämisestä, puheenjohtaja Pia Nybäck sanoi.

SAL:n liittovaltuusto hyväksyi toiminta- ja taloussuunnitelman vuodeksi 2015. Talousarvion loppusumma on 2 420 700 euroa, ja se päättyy noin +38 000 euron tulokseen. Toimintasuunnitelma rakentuu strategialle ja syksyllä tehdyn seurakierroksen palautteelle.

Lisäksi hyväksyttiin kilpailutoiminnan yleissäännöt ja ohjeet hallituksen esityksen mukaisesti paitsi, että 17-vuotiaiden sijaan jatkossa otetaan käyttöön M16- ja N16-sarjat sekä M18- ja N18-sarjat. 24-vuotiaiden sarjat poistuvat. Vanhat ennätykset pysyvät voimassa. Säännöt astuvat voimaan 1.1.2015.

Seuraavaa ruutiaseiden Kultahippufinaalin 2016-17 järjestäjää haetaan

SAL:n nuorisovaliokunta hakee seuraavaa ruutiaseiden (pienoiskivääri ja pienoispistooli) Kultahippufinaalin järjestäjää vuosille 2016-17.

Yksipäiväiset ruutiaseiden Kultahippufinaalit järjestetään elokuussa. Isossakyrössä tänä vuonna pidettyihin finaaleihin osallistui 111 ampujaa 17 seurasta. Joukkukilpailuissa oli mukana 25 kolmehenkistä joukkuetta.

Vuoden 2015 ruutiaseiden Kultahippufinaalit järjestetään Isossakyrössä 8. elokuuta.

Hakemukset seuraavaksi ruutiaseiden (pienoiskivääri ja pienoispistooli) Kultahippufinaalien 2016-17 järjestäjäksi on jätettävä 31.1.2015 mennessä sähköpostitse Timo Rautiolle Suomen Ampumaurheiluliittoon timo.rautio@ampumaurheiluliitto.fi

Tiedustelut ruutiaseiden Kultahippufinaalien 2016-17 järjestelyistä myös puhelimitse Timo Rautiolta puh. 040-8202300

 

Practical-ampujille menestystä Ruotsista

Tuloksia practicalin Ruotsin mestaruuskisoista haulikolla 16.11.:

Standard semi-auto: 1) Mika Riste, 2) Timo Vehviläinen, 3) Max Käär.
Standard manual: 1) Kim Leppänen, 2) Teddi Sörensen Ruotsi, 3) Teemu Potkonen.

Thailand IPSC Handgun National Championship 23.11.: 1) Asawin Saechan Thaimaa, 2) Aphisit Kaewmuangpet Thaimaa, 3) Mika Riste.

Molemmat kisat: level 3

Timo Nyström jäi mitalien ulkopuolelle näkövammaisten EM-kilpailuissa

Mikkeliläinen Timo Nyström puolusti kahta Euroopan mestaruutta näkövammaisten ampumaurheilun EM-kilpailuissa Puolan Dadaj'ssa. Hän joutui kuitenkin palaamaan kotiin tyhjin käsin. Parhaaksi suoritukseksi jäi makuuasentokilpailun viides sija.

– Sain teknisestä virheestä kaksi miinuspistettä. Siinä meni mitali, kertasi pettynyt Nyström finaalin pudotuskilpailun vaiheita.

Kolme vuotta sitten Slovakian EM-kilpailuista Nyström voitti kaksi kultamitalia ja yhden hopean. Hän osasi odottaa kilpailun koventuneen roimasti muutamassa vuodessa, mutta oma esityskään ei Puolassa noussut mitalisijoja oikeuttavalle tasolle.

– Ei tästä paljon lämpöisiä fiilareita jäänyt. Kyntämällä meni, hän totesi.

Miesten sarjojen mitalit menivät enimmäkseen järjestäjämaa Puolan ja Slovakian ampujille. Puolan Jerzy Zalomski keräsi nyt saman saaliin kuin Nyström edelliskisoissa eli kaksi kultaa ja yhden hopean.