Arkistot

Suomi neljäs 300m kiväärin joukkuekilpailussa Lapua Eurooppa cupissa

Suomi sijoittui neljänneksi torstaina Tanskassa järjestetyssä 300m kiväärin Lapua Eurooppa cupissa. Suomen kolmikko Juho Autio, Antti Puhakka ja Juha Rutonen teki asentokilpailussa tuloksen 3457. Pronssi jäi kahden pisteen päähän.

Tanskan Århusissa alkoi torstaina 300m kiväärin Lapua Eurooppa cup. Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli asentokilpailun (3×40 ls) karsinta, josta perjantain loppukilpailuun selvittivät tiensä Oulun Metsästys- ja Ampumaseuran Juho Autio (1146), Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseuran Kari Pennanen (1138) sekä Haminan Ampumaseuran Antti Puhakka (1169) ja Juha Rutonen (1142).  Antti Kajanin (Kuopion Metsästys- ja Ampumaseura) tulos 1096 ei riittänyt jatkoon.

Puhakan tulos oli karsintakilpailun paras. Polvelta hän tähtäsi 390, makuulta 396 ja pystystä 383 pistettä.

– Tänään oli paikoitellen jo helppoa. Keli oli tuulinen, hän sanoi.

300m kiväärin Lapua Eurooppa cup
14.-17.8. Århus, Tanska

300m kiväärin 3×40 ls joukkuekilpailu: 1) Sveitsi 3467, 2) Tanska 3464, 3) Slovenia 3459, 4) Suomi 3457.

Suomen MM-joukkueeseen 43 ampumaurheilijaa

Satu Mäkelä-Nummela. Kuvat: Lassi Palo
Marko Kemppainen.
Marjut Heinonen.
Mika Bister.
Joni Stenström.
Teemu Lahti.
Mika Kinisjärvi.

Suomen Ampumaurheiluliitto on nimennyt syyskuussa järjestettäviin MM-kilpailuihin 43 urheilijaa. Kisat ovat Espanjan Granadassa.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kaikkien lajien MM-kilpailut järjestetään 6.-20. syyskuuta Espanjan Granadassa. Kyseessä ovat joka neljäs vuosi järjestettävät kilpailut. Ne olivat edellisen kerran vuonna 2010 Saksan Münchenissä.

Suomen Ampumaurheiluliitto on nimennyt kisoihin 43 urheilijaa. Kivääriin nimettiin 15 urheilijaa, pistooliin neljä, haulikkoon 18 ja liikkuvaan maaliin kuusi urheilijaa.

Kisojen avajaiset ovat sunnuntaina 7. syyskuuta, ja ensimmäinen kilpailupäivä on maanantai 8. syyskuuta. Viimeinen kilpailupäivä on perjantai 19. päivä.

Suomen joukkueessa on kokeneita arvokisakävijöitä ja olympiamitalisteja. Pohjois-Hämeen Ampujien Mika Bister sen sijaan lähtee ensimmäisiin MM-kilpailuihinsa. Viime vuonna hän edusti Suomea EM-kisoissa.

– Keskityn nyt vain tuleviin kisoihin. Edessä on kauden pääkilpailu, johon olen tähdännyt koko vuoden ajan. Puolentoista viikon kuluttua pidän harjoittelussa pienen tauon ja ennen kilpailuja ammun sitten muutaman sarjan, pian 22 vuotta täyttävä trap-ampuja kertoi maanantaina.

Suomella on miesten trapissa täysi joukkue eli kolme ampumaurheilijaa.

– Yritämme tietysti myös joukkueena sijoittua mahdollisimman korkealle, Bister sanoi.

Neljä vuotta sitten Münchenissä Suomi voitti seitsemän mitalia eli kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Kaikki mitalit tulivat liikkuvassa maalissa. Mira Suhonen ampui Suomen ensimmäisen olympiapaikan Lontoon olympialaisiin sijoittumalla ilmapistoolissa viidenneksi.

Granadassa on jaossa maailmanmestaruuksien lisäksi ensimmäiset olympiapaikat Rio de Janeirossa 2016 järjestettäviin olympialaisiin. Granadassa on jaossa kaikkiaan 64 olympiapaikkaa.

ISSF:n kaikkien lajien MM-kilpailut
6.-20.9. Granada, Espanja

Suomen MM-joukkue

Kivääri (15)
Miehet: Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat), Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat), Henri Häkkinen (Joensuun Ampujat)
Naiset: Katarina Långström (Kyrkslätt Skytteförening), Hanna Pitkänen (Turun Seudun Ampujat), Annika Sihvonen (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura), Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura)
Pojat: Aleksi Jarva (Poliisien Ampumaseura), Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura), Joni Stenström (Raseborgs Skyttar)
Tytöt: Katariina Laine (Hämeenlinnan Ampumaseura), Saana Tattari (Nokian Seudun Ampujat)
300m kivääri: Juho Autio (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura), Antti Puhakka (Haminan Ampumaseura), Juha Rutonen (Haminan Ampumaseura)

Pistooli (4)
Naiset: Anette Källi (Lehtimäen Ampujat), Mira Suhonen (Kuortaneen Kunto)
Pojat: Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura)
Iso- ja vakiopistooli: Teemu Lahti (Lahden Ampumaseura)

Haulikko (18)

Skeet
Miehet: Marko Kemppainen (Suomussalmen Urheiluampujat), Timo Laitinen (Sibbo Skyttegille), Lauri Leskinen (Sibbo Skyttegille)
Naiset: Marjut Heinonen (Oulun Seudun Haulikkoampujat)
Pojat: Juho Auvinen (Pielaveden Ampuma- ja Metsästysseura), Eetu Kallioinen (Ala-Hämeen Ampujat), Henri Sorvo (Lahden Ampumaseura)
Tytöt: Heidi Hämäläinen (Sibbo Skyttegille)

Trap
Miehet: Mika Bister (Pohjois-Hämeen Ampujat), Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Vesa Törnroos (Lahden Ampumaseura)
Naiset: Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille)
Pojat: Vili Kopra (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)

Kaksoistrap
Miehet: Simo Köylinen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Sami Ritsilä (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)
Pojat: Juuso Ikävalko (Pieksämäen Seudun Ampujat)

Liikkuva maali (6)
Miehet: Sami Heikkilä (Kymppi 64), Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi 64), Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar)
Pojat: Mika Kinisjärvi (Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot), Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat), Jani Suoranta (Kymppi 64)

Cristian Friman kohti vuoden kohokohtaansa

Pirjo Peltola ja Cristian Friman odottivat lähtöselvitystä maanantaina Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kuvat: Lassi Palo
Suomen YOG-joukkue asettumassa ryhmäkuvaan.

Kivääriampuja Cristian Friman lähti maanantaina kohti kauden huipentumaansa eli Nuorten olympialaisia, jotka järjestetään Kiinan Nanjingissa.

Suomen Olympiakomitean valitsema joukkue lähti maanantaina kohti Nuorten olympiakisoja eli Youth Olympic Gameseja. Ne järjestetään Kiinan Nanjingissa 16.-28. elokuuta. Cristian Friman on yksi Suomen joukkueen neljästätoista urheilijaa, jotka ovat saavuttaneet osanotto-oikeuden Kansainvälisen olympiakomitean maanosakiintiöiden mukaisesti.

Järjestyksessään toiset nuorten kesäolympialaiset on tarkoitettu vuosina 1996-1999 syntyneille urheilijoille. Kisoihin osallistuu yli 200 maata ja noin 3500 urheilijaa. Ampumaurheilu on yksi YOG:n 28 lajista. Ensimmäisen kerran YOG-tapahtuma pidettiin Singaporessa 2010. Suomea edusti ampumaurheilussa tuolloin Lehtimäen Ampujien Jaakko Björkbacka, joka sijoittui ilmakiväärissä yhdeksänneksi.

Esbo Skytteföreningin Friman, 14, on Suomen joukkueen ainoa ampumaurheilija. Hän kilpailee ilmakiväärissä 20. elokuuta.

– Lähden Kiinaan hyvillä mielin. Pitkä matka on varmasti sen arvoinen. Olisin tyytyväinen 617 pisteeseen, mutta 614-615 pisteen tulos olisi hyväksyttävissä, Friman sanoi maanantaina Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

– Odotettavissa ovat kuumat ja kosteat olosuhteet, mutta olen niihin nyt Suomessa jo tottunut. On tämä vuoden huipputapahtuma – en voi sitä kiistää, Friman hymyili.

Valmentajaksi matkalle lähti Pirjo Peltola, joka on kokenut jo olympialaiset, Universiadit ja paralympialaiset. Nyt ovat vuorossa nuorten olympialaiset.

– YOG on mielenkiintoista nähdä ja kokea. On mielenkiintoista myös nähdä mitä nuoret urheilijat saavat itsestään irti ja miten he innostuvat olympiahengestä aikuisikää ajatellen. YOG on nuorille varmasti unohtumaton tapahtuma, Peltola mietti.

Urheilun lisäksi Peltola odottaa mitä YOG:n kulttuuriset ja kansainväliset näkökulmat tuovat tullessaan. Taitoluistelusta tuttu Laura Lepistö osallistuu Nanjingin nuorten olympiakisoihin nuoren lähettilään (Young Ambassador) roolissa. Kaikkiaan KOK on valinnut Nanjingiin 104 lähettilästä. Lähettiläät kävivät jo maaliskuussa tutustumassa kisaympäristöön.

– Me lähettiläät olemme Nanjingissa ennen kaikkea tekemässä kisoista mahdollisimman mahtavan elämyksen nuorille urheilijoille. Entisenä urheilijana olen totta kai myös tsemppaamassa urheilijoita parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Eli lähettilään roolina on olla yleisesti yhtenä lisänä urheilijoiden tuki- ja turvahenkilöiden verkostossa, Lepistö kirjoittaa Olympiakomitean sivuilla.

– Lisäksi yksi päärooleistamme on tutustuttaa urheilijat kisojen ohella tapahtuviin opettavaisiin ohjelmiin ja aktiviteetteihin niin sanotun kulttuurisen ja koulutuksellisen ohjelman kautta. Nuorten olympiakisojen yksi iskulauseista on ”compete, learn and share” (kilpaileminen, oppiminen ja jakaminen), eli opettavainen puoli on tärkeässä osassa.

– Työpajat opettavat muun muassa elämänhallintataitoja urheilussa sekä olympismin eli olympia-aatteen arvoja. Ja totta kai aiomme yhdessä muiden maiden lähettiläiden kanssa tutustuttaa urheilijoita toisiinsa.

Peltolan mukaan Lepistö on ”sopiva henkilö” tähän rooliin ja toimimaan nuorten kanssa.

– Laura on innostunut asiastaan, Peltola kehuu.

Trapin SM-ikäkausikilpailut Orimattilassa

Orimattilan Seudun Urheiluampujat järjesti viikonvaihteessa trapin SM-ikäkausikilpailut ja lv-sarjojen SM-kilpailut.

Ruotsalon Metsästysyhdistyksen Timo Nissilä sijoittui viikko sitten trapin Y-sarjan SM-kilpailuissa toiseksi, ja nyt hän voitti Y50-sarjan Suomen mestaruuden. Voitto heltisi tuloksella 114, joka oli kiekon parempi tulos kuin Hollolan SM-kilpailujen peruskilpailuissa.

Juniorifinaalin ykkönen oli Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseuran Pauli Romppanen. Hän rikkoi peruskilpailussa 111 kiekkoa.

SM-trap ikäkausi ja LV-sarjat
9.-10.8. Orimattila

Luokka Y15: 1) Patrik Nummela, OSU 101, 2) Otto Holmsten, Trap-73 89, 3) Juhani Silvasti, VihA 88, 4) Teemu Ruutana, LäSA 87, 5) Matias Koivu, OSU 80, 6) Juho Montonen, SiUra 78, 7) Kristian Palin, P-HA 73, 8) Roope Huhtinen, SiUra 67.

Luokka Y17: 1) Vili Kopra, OSU 111, 2) Niko Kopra, OSU 102, 3) Pekka Romppanen, MKMS 92, 4) Iiro Lammi, YMS 87, 5) Patrik Ranta, MKMS 84, 6) Viljo Silmäri, PiekSA 81, 7) Rami Honkaharju, RMY 77, 8) Matias Silvasti, VihA 74.

Luokka Y20: 1) Pauli Romppanen, MKMS 111, 2) Eemil Pirttisalo, RMY 107, 3) Tomi Lampola, OSU 103, 4) Miko Nykänen, ViitA 102, 5) Roni Vitali, SSG 100, 6) Christoffe Österman, RS 89, 7) Juhani Ripatti, OSU 87.

Luokka Juniorifinaali: 1) Pauli Romppanen, MKMS 111+12+10, 2) Vili Kopra, OSU 111+13+9, 3) Tomi Lampola, OSU 103+11+13, 4) Miko Nykänen, ViitA 102+10+11, 5) Eemil Pirttisalo, RMY 107+9, 6) Niko Kopra, OSU 102+9.

Luokka Y50: 1) Timo Nissilä, RMY 114, 2) Seppo Törnroos, LAS 111, 3) Pasi Oksa, VihA 110, 4) Juhani Kallio, P-HA 107, 5) Heikki Svahn, SSG 107, 6) Risto Rämö, LAS 106, 7) Heimo Manninen, MA 106, 8) Jari Rämö, KarMAS 106, 9) Matti Nummela, OSU 105, 10) Leo Vanhatalo, LäSA 105, 11) Hannu Liljamo, YMS 102, 12) Sauli Turpeinen, ESF 102, 13) Jouko Rauma, PAM 101, 14) Ari Nieminen, TSHA 101, 15) Jouko Lettojärvi, OSU 100, 16) Vesa Laahanen, ViitA 98, 17) Esa Oinonen, KarMAS 96, 18) Kari Kautto, ViitA 95, 19) Timo Liukkonen, OSU 95, 20) Petri Pietikäinen, SiUra 93, 21) Petri Lahdenpää, AEM 91, 22) Erkki Kurikka, YMS 89, 23) J-P Tuhkanen, SSG 89, 24) Ilpo Kansikas, KaMy-58 88, 25) Ari Määttä, SSG 86, 26) Vesa Leivo, K-64 85, 27) Risto Rantanen, PA 84, 28) Jukka Salin, L-HA 80, 29) Pasi Huhtinen, SiUra 78.

Luokka Y60: 1) Kari Vilén, MKMS 106/1, 2) Joni Sarenius, MKMS 106/0, 3) Jarl Österman, RS 105, 4) Risto Paavola, KP-V 104, 5) Jari Vallas, OSU 100, 6) Timo Valtonen, MKMS 100, 7) Heikki Keskitalo, LAS 100, 8) Sauli Rämö, OSU 98, 9) Seppo Silvan, VihA 98, 10) Ari Lehtonen, LAS 97, 11) Rolf Hellgren, RS 96, 12) Juhani Sinnemäki, YMS 96, 13) Heikki Siivonen, LAS 95, 14) Matti Qvick, MKMS 94, 15) Guy Finnberg, SSG 93, 16) Erkki Leino, OMAS 93, 17) Erkki Metsäaho, LoA 93, 18) Juhani Manninen, KMY 93, 19) Erkki Hara, SiUra 92, 20) Jukka Ruohonen, KMY 92, 21) Raimo Jokiniemi, LoA 91, 22) Markku Vikström, MKMS 90, 23) Matti Haimi, ESF 89, 24) Magnus Backman, RS 89, 25) Matti Honkaharju, RMY 85, 26) Teuvo Forsström, MKMS 83, 27) Veli Ala-Honkola, JMS 81, 28) Börje Brännbacka, PSF 80, 29) Hannu Hakala, NMA 79, 30) Pertti Virtanen, NMA 76, 31) Risto Hämäläinen, MA 69.

Luokka Y70: 1) Aimo Paasela, RASSI 104, 2) Raimo Ahlroth, LoA 101, 3) Reino Kriikkula, JMS 97, 4) Juhani Jauhiainen, SaSA 96, 5) Aimo Varis, ViitA 92, 6) Taisto Mäkinen, YMS 89, 7) Tauno Lappeteläinen, HyMa 89, 8) Jaakko Luoma, Paukku 88, 9) Antero Allisto, SSG 86, 10) Heikki Parantainen, SSG 82, 11) Pentti Soini, RASSI 81, 12) Markku Nikkanen, SSG 81, 13) Martti Teini, ESF 79, 14) Martti Matsinen, RASSI 73, 15) Erkki Mikkola, LAS 71, 16) Paavo Sele, Paukku 70, 17) Juhani Poutanen, TrapA 62, 18) Erkki Inkiläinen, OSU 59, 19) Kaj Henriksson, ESF 55, 20) Raimo Selenius, ESF 52.

Luokka LV1: 1) Vesa Järvinen, Trap-73 67, 2) Taisto Rättö, VihA 31.

Luokka LV2: 1) Pentti Kumpulainen, KEUA 44, 2) Kai Hyvärinen, OSU 43.

Luokka LV3: 1) Seppo Ronkanen, SUMA 43.

Joukkuekilpailu

Luokka Y20: 1) OSU 1 (Vili Kopra, Niko Kopra, Tomi Lampola) 316, 2) MKMS (Patrik Ranta, Pauli Romppanen, Pekka Romppanen) 287, 3) OSU 2 (Matias Koivu, Juhani Ripatti, Patrik Nummela) 268.

Luokka Y50: 1) LAS 1 (Seppo Törnroos, Heikki Keskitalo, Risto Rämö) 317, 2) MKMS 2 (Joni Sarenius, Kari Vilén, Timo Valtonen) 312, 3) OSU 1 (Jouko Lettojärvi, Matti Nummela, Sauli Rämö) 303, 4) RS 290, 5) YMS 287, 6) ViitA 285, 7) LoA 285, 8) SSG 282, 9) ESF 270, 10) MKMS 1 267, 11) LAS 2 263, 12) SiUra 263, 13) OSU 2 254.

Sorvo ja Takanen kisamatkalla Tanskassa

Lahden Ampumaseuraa edustavat skeet-ampujat Henri Sorvo ja Tommi Takanen kilpailivat viikonvaihteessa Tanskan Copenhagen GP:ssä. Takanen ampui peruskilpailussa tuloksen 117, joka riitti peruskilpailun toiseen sijaan. Semifinaalissa hän rikkoi 11 kiekkoa. Se oikeutti tuloksissa viidenteen sijaan.

– Olen tyytyväinen peruskilpailun suoritukseen, sillä olosuhteet olivat varsinkin lauantaina haastavat. Semifinaalissa oli liikaa puristusta, enkä saanut perustekemistä rullaamaan, vaan ammunta meni jäkittämiseksi, hän kertoi.

Sorvo sijoittui 14:nneksi tuloksellaan 110.

– Kierrosten tasaisuuteen olen tyytyväinen, mutta muutama kiekko olisi pitänyt saada enemmän alas haastavista olosuhteista huolimatta. Kaikenkaikkiaan oikein mukava reissu.

Takasen ja Sorvon mukaan kilpailut olivat hyvin järjestetyt ja matkajärjestelyt Tanskaan suhteellisen helpot. Lauantaipäivä ammuttiin sateisessa ja tuulisessa säässä, sunnuntaina oli aurinkoista ja tuulista.

Pistoolin rankingtilanne

Mikkelin ikämies/-nais-sarjojen SM-kilpailujen jälkeinen pistoolin rankingkilpailusarjan pistetilanne selviää oheisesta pdf-liitetiedostosta.

Rankingkilpailusarja on päättynyt Y-, N-, N50- ja Y50-70 -sarjojen osalta ja näiden sarjojen R-pisteet ovat nyt lopullisia (ellei virheitä ilmene).

Alle 18-vuotiaiden nuorten sarjoissa ampuvilla on vielä mahdollisuus ansaita Y-/N20-sarjoihin R-pisteitä hyvistä tuloksista Porin SM-kilpailuissa 23.-24. elokuuta.

SAL:n pistoolijaoston puheenjohtaja Marko Talvitie

 

Haulikon SM-kisalähetys katsottavissa YLE Areenassa

Trapin ja skeetin SM-kilpailuista tehty erikoislähetys esitettiin sunnuntaina YLE TV2-kanavalla. Jos se syystä tai toisesta jäi katsomatta, voi sen katsoa täältä.

Lähetyksen selostanut Christer Sarlin ja YLE Urheilun asiantuntijana toiminut Pia Nybäck olivat hyvä kaksikko, ja muutenkin kisakooste oli hyvin toteutettu.

Kannattaa siis katsoa!

SM-Ikäkausi Skeetissä Hyvinkäällä ammuttiin Suomen ennätyksiä

Hyvinkään Metsästysampujien loistavasti isännöimissä Skeetin ikäkausi Suomen mestaruuskilpailuissa 9.-10.8. ammuttiin kolme uutta Suomen ennätystä. Lisäksi Eetu Kallioinen, A-HA:sta sivusi omaa ennästystään.

HyMa:n kerrassaan hienosti järjestämiin Skeetin ikäkausi SM-kilpailuihin Hyvinkään ampumaurheilukeskuksessa Kaidanpäässä osallistui yli 120 ampujaa.

Kilpailuissa ammuttiin kaikkiaan kolme uutta Suomen ennätystä. Vesa Lamminmäki Tampereen Seudun Haulikkoampujista (TSHA) ampui Y50 sarjassa tuloksen 119. Y50 joukkueen uusiksi Suomen ennätyslukemiksi  332 ampui Pielaveden Ampuma- ja Metsästysseuran (PAMS) joukkue. Ennätysjoukkueessa ampuivat Kari Auvinen, Terho Miettinen ja Arto Röppänen.

Y20 joukkueen uusi Suomen ennätys on Ala-Hämeen Ampujien (A-HA) toimesta nyt 340. Joukkueessa ampuivat Janne Vallioniemi, Timi Vallioniemi ja Eetu Kallioinen. Eetu sivusi myös omaa entistä Suomen ennätystään 118.

Tulokset Skeetin Ikäkausi SM-kilpailuista 9.-10.8.2014 löydät tästä.
 

Joni Stenströmistä tuplamestari, Katariina Laineelle myös SM-kultaa

Joni Stenström kultamitalitahdissa MIkkelissä. Kuvat: Mikkelin Ampujat
N20-sarjan ampumaurheilijat kilpailemassa.

Joni Stenströmistä tuli lauantaina Mikkelissä järjestettävissä SM-kilpailuissa tuplamestari, kun hän voitti myös 50m kiväärin Y20-sarjan asentokilpailun. Katariina Laine nappasi N20-sarjan SM-kultamitalin.

Mikkelin Kyrönpellon ampumaradalla järjestetään toinen SM-kisaviikonloppu peräkkäin. Lauantaina olivat vuorossa Y20- ja N20-sarjojen asentokilpailut (3×40 ls ja 3×20 ls). Mikkelissä kilpailtiin myös Y/N50-75-sarjojen pistoolilajien mestaruuksista.

Raseborgs Skyttaren Joni Stenström voitti perjantaina Y20-sarjan 50m kiväärin makuun Suomen mestaruuden. Stenströmin kultainen tahti jatkui lauantaina, sillä hän oli myös 50m kiväärin 3×40 ls kilpailun ykkönen. Mestaruus tuli 3,6 pisteen erolla Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppään, joka ampui peruskilpailun parhaan tuloksen 1148. Stenström ampui peruskilpailussa 1145 pistettä.

– Kisa meni ihan hyvin. En ihan saanut ykköstä irti. Joni pääsi liikaa keulille ennen pystyä, Leppä sanoi leppa.fi -sivulla.

SM-pronssille sijoittui Esbo Skytteföreningin Cristian Friman, 14. Hän lähtee maanantaina Kiinassa järjestettäviin nuorten olympialaisiin. Friman on ainoa suomalainen ampumaurheilija Nanjingissa. Hän kilpailee ilmakiväärissä elokuun 20. päivänä.

Stenströmin mukaan hän ”veti peruskisan vähän puolivaloilla”, jotta paukkuja olisi säästynyt finaaliin.

– Se kannatti. Finaali oli ihan mahtavaa ammuntaa, mutta sitten menin vähän sössimään sitä pystyllä. Hyvä oli tulos, uransa viidennen henkilökohtaisen Suomen mestaruutensa voittanut Stenström myhäili. Tämä oli hänen kolmas SM-kultansa tänä vuonna.

Hämeenlinnan Ampumaseuran Katariina Laine voitti Stenströmin tavoin kaikkiaan viidennen Suomen mestaruutensa. Asentokilpailun voitto heltisi nyt 0,5 pisteen erolla Nokian Seudun Ampujia edustavaan Saana Tattariin. Kolmannen sijan nappasi eilisen makuun kisan ykkönen Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura).

Laineen peruskilpailun tulos oli 562. Tattari ja Kauhavan Ampujien Sanna Lager ampuivat peruskilpailussa 573 pistettä.

– Aika erikoinen päivä oli. Tuntui siltä, että melkein kaikki mahdollinen tapahtui, Laine mietti ja kutsui kilpailuaan ”häsläykseksi”. Hän muun muassa ampui finaalissa polvelta viitosia, joten taululaite näytti väärin. Sitten hänen paikkansa vaihdettiin ja homma alkoi toimia.

Laine sijoittui makuun kilpailussa perjantaina viidenneksi.

Kiväärin Y20- ja N20-sarjan SM-kilpailut sekä ikämiesten pistoolilajien SM-kilpailut
9.8. Kyrönpelto, Mikkeli

50m kivääri 3×40 ls + finaali sarja Y20: 1) Joni Stenström RS 452,5 (1145), 2) Aleksi Leppä HAS 448,9 (1148), 3) Cristian Friman ESF 436,1 (1123), 4) Mika Varjo MA 424,9 (1119), 5) Aleksi Jarva PAS 414,9 (1135), 6) Aleksi Lammintausta KaA 401,2 (1130), 7) Mika Piipponen KuusA 391,8 (1127), 8) Sebastian Långström KSF 384,4 (1117), 9) Tommi Tella JA 1108, 10) Ville Vaitinen KuusA 1098, 11) Jimi Lång KaA 1097, 12) Jone Lång KaA 1094 28x, 13) Björn Friman ESF 1094 24x, 14) Juho Katajamaa NoSA 1090, 15) Tiia Mauno KuusA 1078.

50m Kivääri 3×40 ls joukkue, sarja Y20: 1) Kankaanpään Ampumaurheilijat 3321, 2) Kuusankosken Ampujat 3303.

50m Kivääri 3×20 ls + finaali sarja N20: 1) Katariina Laine HlAS 441,5 (562), 2) Saana Tattari NoSA 441,0 (573), 3) Marianne Palo IMAS 427,9 (570), 4) Emmi Hyrkäs Hahlo 415,9 (567), 5) Sanna Lager KA 401,6 (573), 6) Saana Peltonen KeuSA 393,4 (572), 7) Anna-Maria Siivonen RSA 383,6 (565), 8) Henna Viljanen PAS 382,8 (561), 9) Inka Havukainen KitA 561 13x, 10) Armi Häkkinen PAS 561 12x, 11) Jenna Kuisma PAS 559, 12) Jasmin Mattila SodA 555, 13) Aina Kivi KSF 554, 14) Satu Korhola MA 550, 15) Iida Okkonen MA 539, 16) Niina Saarinen SMAS 538, 17) Emmi Pekkanen KuusA 535, 18) Mira Ojanen PuKu 533.

50m Kivääri 3×20 ls joukkue, sarja N20: 1) Poliisien Ampumaseura 1681.

25m Isopistooli sarja Y50: 1) Ari Meinander LAS 567, 2) Pasi Koivunen TiA 566, 3) Kari Leskinen LAS 559, 4) Harri Hiipakka KokMAS 558, 5) Jukka Nikkari TSA 557, 6) Hannes Frigård SA 555, 7) Jussi Laukkanen AsAs 554, 8) Simo Saarenmaa RSA 549, 9) Torsti Annala PorkkA 548, 10) Ari Elo HyMAS 547 13x, 11) Jyrki Leppälä AlavA 547 9x, 12) Kenneth Mariani-Cerati RS 545, 13) Pekka Nenonen KAMS 542, 14) Ari Hyvönen KuusA 533 12x, 15) Seppo Asikainen KontU 533 7x, 16) Pekka Marttinen LievA 533 3x, 17) Sauli Kosonen PSA 530 9x, 18) Veikko Alanko HlAS 530 7x, 19) Kari Reinola LeA 524, 20) Juha Lamberg P-HA 522, 21) Heikki Pennanen LAS 513, 22) Jorma Lindström HVA 510, 23) Juha Kallio LievA 508, 24) Risto Heinistö SUA 449.

25m Isopistooli joukkue, sarja Y50: 1) Satakunnan Ampujat 1656, 2) Turun Seudun Ampujat 1630, 3) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 1627, 4) Lapin Ampujat 1613, 5) Lahden Ampumaseura 1612 28x, 5) Pohjois-Hämeen Ampujat 1612 19x, 7) Porkkalan Ampujat 1556, 8) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1543.

25m Isopistooli sarja Y60: 1) Raimo Lusenius LA 570, 2) Ari Ukkola SodA 566, 3) Pekka Varjus HlAS 558, 4) Tapio Leppänen LeA 550, 5) Antti Koskinen TSA 549, 6) Raimo Laine RS 548, 7) Veijo Piironen P-HA 547, 8) Pentti Laihanen SA 546, 9) Matti Kyllönen KAMS 545, 10) Seppo Virtanen P-HA 543, 11) Jorma Åsbacka MA 541, 12) Matti Föhr KAMS 540, 13) Tapio Heikkonen HyMAS 539, 14) Heikki Lipsanen JuvA 536, 15) Hannu Seppä KAS 534, 16) Pekka Ranua LA 533 8x, 17) Reino Jauhiainen KontU 533 4x, 18) Erkki Häkkinen LAS 532, 19) Kari Partanen HVA 523, 20) Tapio Hänninen LA 512, 21) Olavi Pulsa KuusA 511, 22) Antti Tervola K-UAS 510 8x, 23) Reijo Martin LA 510 6x, 24) Rauli Häkkilä NU 508, 25) Vesa Savolainen PorkkA 491.

25m Isopistooli sarja Y70: 1) Paavo Palokangas OrJy 559 SE, 2) Seppo Mäkinen TSA 558, 3) Alpo Vehanen SA 555, 4) Matti Arvela TSA 543, 5) Keijo Vesanen HVA 534, 6) Heikki Yrjänäinen SsA 530, 7) Martti Kajomeri LeA 526, 8) Antti Huhtio HVA 520, 9) Matti Mähönen PorkkA 517, 10) Kurt Wallden TSA 515, 11) Erkki Mauno TSA 500, 12) Raimo Ranta TiA 499, 13) Seppo Tiensuu HVA 493, 14) Erkki Grönholm V-SA 481, 15) Olavi Ylistö MuurY 471.

25m Isopistooli sarja Y75: 1) Matti Nurminen HVA 533, 2) Sakari Paasonen LAS 518, 3) Raimo Vanninen SMAS 514, 4) Jyrki Varis JA 501, 5) Usko Mettiäinen HVA 500, 6) Pertti Vehanen K-UAS 499, 7) Pekka Olkkonen LuhA 496, 8) Olavi Mäkäräinen SUA 491, 9) Erkki Ström YVA 488, 10) Jaakko Kurki HVA 464.

25m Vakiopistooli sarja N50: 1) Paula Viitasaari PAS 549, 2) Ritva Mykrä SA 517, 3) Sirkka Ylistö MuurY 491, 4) Päivi Mariani-Cerati ESF 487, 5) Raija Vehanen K-UAS 484, 6) Merja Ahonen KaA 419.

25m Vakiopistooli sarja Y50: 1) Ari Meinander LAS 559 SSE, 2) Arto Kormu HyMAS 540, 3) Hannes Frigård SA 537, 4) Jyrki Leppälä AlavA 534, 5) Ari Hyvönen KuusA 529 8x, 6) Ari Elo HyMAS 529 6x, 7) Harri Hiipakka KokMAS 529 4x, 8) Hannu Räsänen KSA 529 0x, 9) Juha Sirkka KonnA 526 5x, 10) Antti Pesonen LA
S 526 4x, 11) Simo Saarenmaa RSA 523 7x, 12) Jussi Laukkanen AsAs 523 5x, 13) Tuomo Lindeberg AsAs 516 7x, 14) Kenneth Mariani-Cerati RS 516 5x, 15) Jyrki Kronqvist KSA 513, 16) Pekka Marttinen LievA 512, 17) Sauli Kosonen PSA 509, 18) Jarmo Talka LuuA 504, 19) Seppo Asikainen KontU 499, 20) Heikki Pennanen LAS 498, 21) Kari Reinola LeA 497, 22) Veli-pekka Nevala JjA 491 3x, 23) Matti Kaipiainen PAS 491 3x, 24) Ismo Minkkinen HyMAS 489, 25) Tuomo Hokkanen LievA 480 4x, 26) Jorma Lindström HVA 480 3x, 26) Torsti Annala PorkkA 0 DSQ 8.12.

25m Vakiopistooli joukkue, sarja Y50: 1) Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura 1598 5x, 2) Raseborgs Skyttar 1591, 3) Lahden Ampumaseura 1583 3x, 4) Satakunnan Ampujat 1573, 5) Pohjois-Hämeen Ampujat 1559, 6) Keski-Suomen Ampujat 1554, 7) Lapin Ampujat 1549, 8) Turun Seudun Ampujat 1547, 9) Kuusankosken Ampujat 1495, 10) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1424

25m Vakiopistooli sarja Y60: 1) Raimo Laine RS 549, 2) Ari Ukkola SodA 547, 3) Raimo Lusenius LA 534, 4) Veijo Piironen P-HA 530, 5) Heikki Lipsanen JuvA 529 7x, 6) Jorma Åsbacka MA 529 6x, 7) Tapio Heikkonen HyMAS 529 6x, 8) Lawrence Mariani-Cerati RS 526, 9) Seppo Virtanen P-HA 525, 10) Hannu Seppä KAS 521 10x, 11) Pekka Varjus HlAS 521 7x, 12) Antti Koskinen TSA 514, 13) Juhani Öhman TiA 512 5x, 14) Esa Lehtovirta KSA 512 1x, 15) Tapio Hänninen LA 509, 16) Reino Jauhiainen KontU 507, 17) Pekka Ranua LA 506, 18) Olavi Kivelä P-HA 504, 19) Antti Tervola K-UAS 503, 20) Olavi Pulsa KuusA 496 2x, 21) Vesa Savolainen PorkkA 496 2x, 22) Pentti Laihanen SA 486 5x, 23) Reijo Martin LA 486 3x, 24) Rauli Häkkilä NU 483, 25) Paavo Westman KuusA 470 6x, 26) Erkki Häkkinen LAS 470 3x, 27) Kari Partanen HVA 448.

25m Vakiopistooli sarja Y70: 1) Seppo Mäkinen TSA 534, 2) Heikki Yrjänäinen SsA 525, 3) Paavo Palokangas OrJy 521, 4) Alpo Vehanen SA 519, 5) Seppo Tiensuu HVA 508, 6) Raimo Ranta TiA 505, 7) Kurt Wallden TSA 499, 8) Matti Mähönen PorkkA 484, 9) Antti Huhtio HVA 479, 10) Matti Arvela TSA 467, 11) Olavi Ylistö MuurY 413, 12) Risto Marjanen KSA 396.

25m Vakiopistooli sarja Y75: 1) Jyrki Varis JA 527, 2) Erkki Karri KokMAS 501, 3) Matti Nurminen HVA 496, 4) Usko Mettiäinen HVA 478, 5) Aimo Ahonen KSA 472, 6) Raimo Vanninen SMAS 469, 7) Sakari Paasonen LAS 461, 8) Erkki Ström YVA 458, 9) Olavi Mäkäräinen SUA 454, 10) Pertti Vehanen K-UAS 446, 11) Pekka Olkkonen LuhA 443, 12) Matti Tulimäki JjA 435, 13) Jaakko Kurki HVA 432, 14) Erkki Vesamaa KSA 396, 15) Seppo Aalto HyMAS 366, 16) Raimo Manninen KAMS 168 DNF.

P3 Urheilupistooli SH1 sarja Y50: 1) Tauno Matilainen PA 533, 2) Risto Heinistö SUA 498.

P6 25m Vakiopistooli SH1 sarja Y50: 1) Tauno Matilainen PA 484, 2) Risto Heinistö SUA 450.

25m Urheilupistooli 60 ls sarja N50: 1) Paula Viitasaari PAS 561, 2) Raija Vehanen K-UAS 556, 3) Ritva Mykrä SA 545, 4) Päivi Mariani-Cerati ESF 541, 5) Mirja Aho KP-V 537, 6) Sirkka Ylistö MuurY 533.

25m Pienoispistooli 60 ls sarja Y50: 1) Jussi Laukkanen AsAs 563/46, 2) Torsti Annala PorkkA 563/44, 3) Simo Saarenmaa RSA 562, 4) Arto Kormu HyMAS 561 10x, 5) Hannes Frigård SA 561 8x, 6) Ari Elo HyMAS 557, 7) Kenneth Mariani-Cerati RS 556, 8) Sauli Kosonen PSA 555 9x, 9) Hannu Räsänen KSA 555 8x, 10) Harri Hiipakka KokMAS 555 7x, 11) Ari Hyvönen KuusA 554, 12) Tuomo Lindeberg AsAs 553, 13) Jyrki Kronqvist KSA 552, 14) Jyrki Leppälä AlavA 550, 15) Ismo Minkkinen HyMAS 546 7x, 16) Kari Reinola LeA 546 6x, 17) Veli-pekka Nevala JjA 545, 18) Seppo Asikainen KontU 544 9x, 19) Pekka Marttinen LievA 544 9x, 20) Jukka Nikkari TSA 544 8x, 21) Matti Kaipiainen PAS 544 7x, 22) Heikki Pennanen LAS 544 6x, 23) Jarmo Talka LuuA 541, 24) Juha Sirkka KonnA 537, 25) Jorma Lindström HVA 534, 26) Juha Lamberg P-HA 530, 27) Juha Kallio LievA 505, 28) Tuomo Hokkanen LievA 503, 28) Ari Meinander LAS 0 DSQ 8.12d.

25m Pienoispistooli joukkue, sarja Y50: 1) Raseborgs Skyttar 1664, 2) Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura 1657, 3) Satakunnan Ampujat 1654, 4) Turun Seudun Ampujat 1649, 5) Keski-Suomen Ampujat 1644 29x, 5) Kaakon Hahlo 1644 26x, 7) Pohjois-Hämeen Ampujat 1635, 8) Kuusankosken Ampujat 1634, 9) Lapin Ampujat 1622, 10) KPorkkalan Ampujat 1616, 11) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1597.

25m Pienoispistooli 60 ls sarja Y60: 1) Ari Ukkola SodA 564, 2) Heino Pitkäkangas KaHa 559, 3) Reino Jauhiainen KontU 557, 4) Lawrence Mariani-Cerati RS 555, 5) Tapio Heikkonen HyMAS 554, 6) Raimo Laine RS 553, 7) Hannu Seppä KAS 552 13x, 8) Pekka Varjus HlAS 552 9x, 9) Olavi Pulsa KuusA 551, 10) Pekka Ranua LA 550 9x, 11) Seppo Virtanen P-HA 550 8x, 12) Veijo Piironen P-HA 550 7x, 13) Seppo Hallikainen KaHa 549 9x, 14) Raimo Lusenius LA 549 9x, 15) Jorma Åsbacka MA 545, 16) Antti Tervola K-UAS 539, 17) Esa Lehtovirta KSA 537, 18) Antti Koskinen TSA 536 10x, 19) Matti Saarainen KaHa 536 6x, 20) Olavi Kivelä P-HA 535, 21) Rauli Häkkilä NU 532, 22) Vesa Savolainen PorkkA 530 3x, 23) Juhani Öhman TiA 530 3x, 24) Paavo Westman KuusA 529, 25) Pentti Laihanen SA 524, 26) Tapio Hänninen LA 523, 27) Reijo Martin LA 515, 28) Eero Markkanen MU 513, 29) Kari Partanen HVA 507.

25m Pienoispistooli 60 ls sarja Y70: 1) Seppo Mäkinen TSA 564, 2) Paavo Palokangas OrJy 562, 3) Alpo Vehanen SA 548, 4) Kurt Wallden TSA 541, 5) Heikki Yrjänäinen SsA 540, 6) Seppo Tiensuu HVA 534, 7) Antti Huhtio HVA 530, 8) Matti Mähönen PorkkA 523, 9) Raimo Ranta TiA 514, 10) Matti Arvela TSA 513, 11) Olavi Ylistö MuurY 509, 12) Risto Marjanen KSA 505, 13) Antti Weijo LuhA 502, 14) Erkki Mauno TSA 500.

25m Pienoispistooli 60 ls sarja Y75: 1) Jyrki Varis JA 540 SE, 2) Sakari Paasonen LAS 537, 3) Erkki Karri KokMAS 536, 4) Matti Nurminen HVA 529, 5) Olavi Mäkäräinen SUA 525, 6) Aimo Ahonen KSA 521, 7) Erkki Ström YVA 520, 8) Usko Mettiäinen HVA 518, 9) Pertti Vehanen K-UAS 512, 10) Matti Tulimäki JjA 494, 11) Pekka Olkkonen LuhA 483, 12) Erkki Vesamaa KSA 469, 13) Seppo Laitakari HVA 248 DNF.