Arkistot

Nuoret fysiikkaleirillä Kisakalliossa

Etelä-Suomen alueen nuoret keskittyivät keskivartalolihasten kuntouttamiseen Kisakallion urheiluopistolla aluevalmentajien johdolla.

Etelä-Suomen alueen järjestämä Fysiikkaleiri Kisakalliossa 28.-29.9.2013

Leirin teemana oli keskivartalolihasten hallinnan parantaminen, joka on useilla (ampumaurheilijoillakin) ainoastaan tyydyttävällä tasolla ja jota ei säännöllisesti harjoitella.

Viikonlopun ohjelma sisälsi mm. perusteellisen venyttelyn, tasapainoharjoittelua eri variaatioilla, trampoliinihyppyjä, telivoimistelua, monipuolisen keppijumppatunnin ja kuntosaliharjoittelutunnin.

Keventävinä harjoitteluina pelattiin sählyä, lentopalloa, käsipalloa, uitiin uima-altaassa, nyrkkeiltiin, pelattiin polttopalloa vaahtomuovikuopassa, ulkoiltiin, melottiin ja heiteltiin frisbiitä.

Leiri oli kokonaisuudessaan onnistunut vaikka edellisvuotinen osallistujamäärä oli liki puolittunut.

Leirin vetäjinä ja ohjaajina toimivat liikunnanohjaaja Jenni Korhonen Kisakalliolta ja Ari Mäkelä sekä Kimmo Loponen aluevalmentajina.

Teksti & kuvat: Kimmo Loponen

Lisää kuvia alueen omassa kuvagalleriassa etelasuomeneliitti.kuvat.fi

Oskari Kössi voitti skeetin Belgradin GP:ssä

Oskari Kössi on voittanut viikonvaihteessa Belgradissa järjestetyn kansainvälisen skeet-kilpailun. Kössi voitti Belgrad GP:n kultamitaliottelussa Bulgarian Ilja Kirilovin 14-11.

Sibbo Skyttegilleä edustava Oskari Kössi oli myös peruskilpailun ykkönen, kun hän ampui tuloksen 122 (25+24+25+23+25). Kotkan Ampumaseuraa edustava Miikka Peltonen rikkoi peruskilpailussa 119 (24+23+23+25+24) kiekkoa ja lähti finaaliin kolmannelta sijalta. Semifinaalissa hän ampui tuloksen 8 ja sijoittui lopulta kuudenneksi.

Pohjois-Hämeen Ampujia edustava Jukka Salmela oli trapin paras suomalainen. Hän sijoittui kymmenenneksi tuloksellaan 110 (22+21+22+24+21). Lahden Ampumaseuran Vesa Törnroos ampui saman tuloksen ja oli 11:s. Hänen sarjansa olivat 22+22+24+24+18.

Oheisessa liitteessä kilpailun kaikki tulokset.

Me yhdessä seurat valmistuivat Vierumäeltä

Me yhdessä –prosessin toisen koulutuskierroksen seitsemän seuraa: Hämeenlinnan Ampumaseura, Ikaalisten Ampumaseura, Kymppi -64, Lahden Ampumaseura, Mikkelin Ampujat, Pieksämäen Seudun Ampujat ja Raseborgs Skyttar valmistuivat Vierumäeltä 29. elokuuta.

Monipuolisia aiheita koulutuksessa
Seurojen toimintaympäristön muutosten tunnistaminen ja niihin reagoiminen. Seuran toiminnan suunnan tarkastaminen ja uudelleen pohtiminen. Seuran vapaaehtoistoimijoiden rekrytoinnin kehittäminen sekä seuran kehitysprojektin valitseminen ja sen toteuttamisen suunnitelman luominen.

Elokuun lähijakson aikana tulleita nostoja prosessoitiin vielä väitteiden muodossa. Tuntuuko moni asia mahdottomalle ajatukselle – vaan entäpä jos sittenkin ryhdymme toimeen! Millainen on hyvä ampumaurheiluseura? Mistä löytää valmiita seuratoimijoita? Vai oliko niin, että ei valmiita olekaan, vaan seuratoimijaksi kasvetaan! Löytyykö  lajijaostojen välistä yhteistyötä? Entäpä miten voit kehua omaa kotiseuraasi? Innostus onkin helpoimmin tarttuva tauti. Näin ollen minkälaista asennetta viestitämmekään itsestämme?

Me yhdessä prosessin seurat kokoontuivat viimeiseen kolmanteen jaksoon 27.-29. syyskuuta Vierumäelle. Päätösjakson teemoina olivat ampumaurheiluseuran viestintä, vuosikello, varainhankinta, kokouskäytänteet sekä valittujen kehitysprojektien eteenpäin saattaminen.

Kokouskäytänteet keskusteluttivat
Onko ampumaurheiluseurassamme keskusteltu kokousten toimivuudesta? Kuinka kauan kokoukset kestävät? Onko toimintatapa mielestäsi hyvä? Saadaanko päätöksiä aikaiseksi? Ovatko kokoukset hyvin valmisteltuja? Miten kokousten päätöksistä viestitään seuran sisällä entä ulkopuolelle?

Varainhankintamallit esittelyssä
Seurat olivat myös valmistelleet yhden varainhankintamallin, josta voisi olla hyötyä toisille seuroille. Ja että malli olisi erilainen mihin on totuttu. Ja niin kuin oli odotettuakin, niin aiheet kirvoittivat runsaaseen vuoropuheluun.

Me yhdessä seurojen edustajat saivat päätöstilaisuudessa arvokkaat todistukset seurajohtajakoulutuksesta. Koulutuksessa olleet seurat ovat avoimin mielin mukana ampumaurheilun seura- ja aluetoiminnassa. Näin ollen Me yhdessä seurat ovat valmiita myös kertomaan kokemuksistaan kehittää seuraansa ja näin edesauttaa myös muita ampumaurheiluseuroja.

Tutustuminen onnistuu aluksi vaikkapa Me yhdessä koulutuksessa olleiden seurojen nettisivuihin.

 

MM-trapin ensimmäinen kilpailupäivä takana

Haulikkolajien MM-kilpailujen viimeinen laji trap on käynnissä Perun Limassa. Ensimmäisen päivän jälkeen Satu Mäkelä-Nummela ja Mopsi Veromaa jatkavat naisten kilpailua 26. ja 27. sijalta. Miesten sarjassa Jukka Laakso on sijalla 55.

Haulikkolajien MM-kilpailut jatkuivat taas päivän tauon jälkeen sunnuntaina Perun Limassa. Miehet ja pojat ampuvat kilpailunsa (125 kiekkoa) kolmen päivän aikana, naiset ja tytöt kahdessa (75 kiekkoa). Naisten ja tyttöjen mitalit jaetaan maanantaina. Liman MM-kilpailujen viimeinen kilpailupäivä on tiistai 24. syyskuuta, jolloin miesten ja poikien trap päättyy.

Trapin miesten sarjassa Suomea edustavat Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) ja Veli-Matti Matikainen (Sibbo Skyttegille). Naisten sarjassa Suomella on täysi joukkue eli kolme ampumaurheilijaa. He ovat Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Marika Salmi (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) ja Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille). Poikien ja tyttöjen sarjoissa ei ole suomalaisia.

Laakson ensimmäisen päivän tulos 44 (23+21) oikeuttaa sijaan 55. Matikainen on sijalla 72. Hänen tuloksensa oli 40 (19+21). Kaksi miestä ampui täydet 50 pistettä, Kuwaitin Abdullah Alrashidi ja Italian Giovanni Pellielo.

Mäkelä-Nummela on ensimmäisenä päivänä ammuttujen 25 kiekon jälkeen sijalla 26 (21). Veromaa ampui saman tuloksen ja on sijalla 27. Salmi jatkaa kilpailuaan 45. sijalta (17). Neljä naista ampui tuloksen 24.

Liman MM-kilpailuihin osallistuu kaikkiaan 400 urheilijaa 55 maasta.

Haulikkolajien MM-kilpailut
14.-25.9. Lima, Peru

Tilanteita su/ma 22.-23.9.

Miesten trap 50/125 kiekkoa: 1) Abdullah Alrashidi Kuwait, Giovanni Pellielo Italia 50, … 55) Jukka Laakso Suomi 44, … 72) Veli-Matti Matikainen Suomi 40.

Naisten trap 25/75 kiekkoa: 1) Corey Cogdell Yhdysvallat, Laetisha Scanlan Australia 24, 3) Yukie Nakayama Japani 24, 4) Fang Chen Kiina 24, … 26) Satu Mäkelä-Nummela Suomi 21, 27) Mopsi Veromaa Suomi 21, … 45) Marika Salmi Suomi 17.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä

MM-haulikko: Simo Köylinen 15:s, Sami Ritsilä 34:s kaksoistrapissa

Simo Köylinen, MM-kilpailujen 15:s. Kuvat: Lassi Palo
Sami Ritsilä, MM-kilpailujen 34:s.

Haulikkolajien MM-kilpailut jatkuivat päivän tauon jälkeen perjantaina Perun Limassa. Ohjelmassa oli kaksoistrap, jossa Simo Köylinen sijoittui 15:nneksi ja Sami Ritsilä 34:nneksi.

Perun Limassa järjestettävissä haulikkolajien MM-kilpailuissa torstai oli harjoituspäivä. Kilpailut jatkuivat taas perjantaina, jolloin ohjelmassa olivat miesten ja poikien kaksoistrap. Miesten sarjassa olivat mukana Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustavat Simo Köylinen ja Sami Ritsilä. Poikien sarjassa ei ollut suomalaisia mukana.

Köylinen rikkoi 130 kiekkoa (27+27+26+25+25) ja sijoittui 15:nneksi. Ritsilän tulos oli 112 (25+21+24+21+21), joka oikeutti 34. sijaan. Finaaliuusintaan pääsi tuloksella 134. Kilpailu päättyi varhain lauantaina Suomen aikaa.

Köylinen sijoittui elokuun EM-kilpailuissa kahdeksanneksi ja Ritsilä 23:nneksi.

Maailmanmestaruuden voitti Yhdysvaltain Walton Eller. Hän voitti kultamitaliottelussa Venäjän Vasili Mosinin pistein 26-25. Peruskilpailun parhaan tuloksen 141 ampunut Yhdysvaltain Derek Haldeman jäi lopulta kuudenneksi.

Yhdysvallat oli miesten joukkuekilpailun ykkönen tuloksella 406. Kiina hävisi sille kaksi pistettä ja sai hopeaa. Kolmanneksi sijoittuneen Italian tulos oli 393.

Poikien MM-kultamitalin voitti Yhdysvaltain Ian Rupert tuloksella 133. Italian Jacopo Trevisan sijoittui toiseksi pistettä huonommalla tuloksella. Yhdysvallat oli myös poikien joukkuekilpailun ykkönen (382). Venäjä sijoittui toiseksi (377) ja Italia kolmanneksi (372).

MM-kilpailujen viimeinen laji trap alkaa sunnuntaina eli 22. syyskuuta. Miesten sarjassa Suomea edustavat Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) ja Veli-Matti Matikainen (Sibbo Skyttegille). Naisten sarjassa Suomella on täysi joukkue eli kolme ampumaurheilijaa. He ovat Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Marika Salmi (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) ja Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille).

Liman MM-kilpailujen viimeinen kilpailupäivä on tiistai 24. syyskuuta. Kilpailuihin osallistuu kaikkiaan 400 urheilijaa 55 maasta.

Haulikkolajien MM-kilpailut
14.-25.9. Lima, Peru

Tuloksia pe/la 20.-21.9.

Miesten kaksoistrap 150 kiekkoa + finaali:
Peruskilpailu: 1) Derek Haldeman Yhdysvallat 141, 2) Walton Eller Yhdysvallat 137, 3) Binyuan Hu Kiina 137, 4) William Chetcuti Malta 136, 5) Hao Wang Kiina 135, 6) Vasili Mosin Venäjä 134, … 15) Simo Köylinen Suomi 130, … 34) Sami Ritsilä Suomi 112.
Joukkuekilpailu: 1) Yhdysvallat 406, 2) Kiina 404, 3) Italia 393.

Semifinaali: 1) Walton 28, 2) Mosin 27/uusinta 4, 3) Wang 27/3, 4) Hu 26/2, 5) Chetcuti 26/0, 6) Haldeman 23.
Pronssimitaliottelu: Binyuan Hu Kiina – Hao Wang Kiina 29-28
Kultamitaliottelu: Walton Eller Yhdysvallat – Vasili Mosin Venäjä 26-25

Poikien kaksoistrap 150 kiekkoa: 1) Ian Rupert Yhdysvallat 133, 2) Jacopo Trevisan Italia 132, 3) Kirill Fokejev Venäjä 130, 4) James Dedman Iso-Britannia 129, 5) William Crawford Yhdysvallat 128, 6) Roman Zagumennov Venäjä 126.
Joukkuekilpailu: 1) Yhdysvallat 382, 2) Venäjä 377, 3) Italia 372.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Ilmoittaudu 30.11. mennessä II tason valmentajakoulutukseen Suomen Urheiluopistolle

Kohderyhmä Ampumaurheiluvalmentajat ja kilpaurheilijat. Lajiosiot haulikko-, kivääri-, pistooli-, liikkuva maali- ja practicallajeista. Lajiosiot järjestetään, kun lajiin on ilmoittautunut vähintään viisi henkilöä. Ampumaurheilun valmentajakoulutus 7.–9.2.2014, 2.–4.5.2014, kolmannen jakson ajankohta avoin. Taso II (8 opintopistettä), Suomen Urheiluopisto, Vierumäki

Koulutuksen tavoitteet
• tason II valmentaja hallitsee ja osaa opettaa oman lajinsa keskeiset lajiasiat ja – tekniikat ja soveltaa niitä urheilijakohtaisesti
• valmentaja hallitsee koko vuoden harjoittelun suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin omassa lajissaan
• valmentaja kehittää kokonaisvaltaisesti ja myönteisessä hengessä urheilijaa/ urheilijaryhmää.
• valmentaja syventää kokonaiskuvaa ja perustietoja urheiluvalmennuksesta

Laajuus
• 8 opintopistettä (160 tuntia)
• 60 tuntia lähiopetusta
• 100 tuntia itseopiskelua (oppimistehtävät)

Lähtökohta
• valmentajalla on urheilija/urheilijoita valmennuksessaan
• valmennusprosessin tavoitteena on kilpaurheilullinen menestys
• koulutus antaa myös kilpa-ampujille valmiuksia oman valmentautumisensa kehittämiseksi

Jaksojen ajankohdat ja pääteemat

1.jakso 7. – 9.2.2014
Oppiminen ja opetusmenetelmät
Ammunnan taitovalmennus
Ampujan fyysinen harjoittelu ja testaus
Ammunnan suoritusanalyysit (mm. Noptel, Scatt)
Harjoittelun suunnittelu

2. jakso 2. – 4.5.2014
Ohjelmointi ja vuosisuunnitelma
Ampujan perusitseluottamus
Ampujan psyykkinen valmentautuminen
Lihashuolto lajiharjoittelun tukena
Ampujan taitoharjoittelu
Kokonaisvaltainen valmennus
Valmentajan oma jaksaminen
Fysiologian perusteet
Ampujan perusterveydenhuolto ja ravintovalmennus

3. jakson ajankohta avoin
Harjoitusleirin ja kilpailutapahtuman suunnittelu
Ase-, patruuna- ja luotitestaus
Ammunnan erityisolosuhteet (mm. tuuliammunta)
Näkeminen ammunnassa
Urheiluseuran perustoiminta
Eettiset periaatteet ja arvot
Ampujan taitoharjoittelu

Tason II Valmentajakoulutusprosessin eteneminen

VALMISTAUTUMISTEHTÄVÄT JAKSOLLE 1
1. Esittely, odotukset, omat arvot ja eettiset periaatteet
2. Itsearviointi
3. Lajivaatimuksia
4. Oppiminen ja erilaiset oppijat
5. Fyysiset ominaisuudet

LÄHIJAKSO 1 (pe-su)
Perjantai
– valmistautumistehtävien purku
– jakson teemojen käsittely
– 4 tuntia opetusta (2 h alustus/keskustelu, 2 h lajikäytäntö)
Lauantai
– valmistautumistehtävien purku
– jakson teemojen käsittely
– 10 tuntia opetusta (6 h alustus/keskustelu, 4 h lajikäytäntö)
Sunnuntai
– valmistautumistehtävien purku
– jakson teemojen käsittely
– 6 tuntia opetusta (4 h alustus/keskustelu, 2 h lajikäytäntö)

ETÄTEHTÄVÄT JAKSOLTA 1
1. Testit ja jaksosuunnitelma
2. Valmentaja- ja urheilijakeskeisyys
3. Kokonaisvaltainen valmennus ja urheilevan nuoren/ lapsen päivärytmi
4. Sosiogrammi
5. Valmentajan oma ajankäyttö ja liikunta

LÄHIJAKSO 2 (pe-su)
Perjantai
– valmistautumistehtävien purku
– jakson teemojen käsittely
– 4 tuntia opetusta (2 h alustus/keskustelu, 2 h lajikäytäntö)
Lauantai
– valmistautumistehtävien purku
– jakson teemojen käsittely
– 10 tuntia opetusta (6 h alustus/keskustelu, 4 h lajikäytäntö)
Sunnuntai
– valmistautumistehtävien purku
– jakson teemojen käsittely
– 6 tuntia opetusta (4 h alustus/keskustelu, 2 h lajikäytäntö)

ETÄTEHTÄVÄT JAKSOLTA 2
1. Sähköinen tentti
2. Testit ja jaksosuunnitelma + vuosisuunnitelma
3. Tunteet ja ilmapiiri valmennuksessa
4. Seuraorganisaatio
5. Urheilijan terveydenhuolto
6. Harjoitusleirin/ kilpailutapahtuman suunnittelu ja seuranta

LÄHIJAKSO 3 (pe-su)
Perjantai
– valmistautumistehtävien purku
– jakson teemojen käsittely
– 4 tuntia opetusta (2 h alustus/keskustelu, 2 h lajikäytäntö)

Lauantai
– valmistautumistehtävien purku
– jakson teemojen käsittely
– 10 tuntia opetusta (6 h alustus/keskustelu, 4 h lajikäytäntö)

Sunnuntai
– valmistautumistehtävien purku
– jakson teemojen käsittely
– 6 tuntia opetusta (4 h alustus/keskustelu, 2 h lajikäytäntö)

Koulutuksen hinta
Koulutuksen hinta on alustavasti 600 euroa, kun osallistujia on vähintään 15, tai alustavasti 770 euroa, jos osallistujien määrä jää alle 15. Hinta sisältää opetuksen ja materiaalien lisäksi majoituksen täysihoidolla Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä lähiopetuspäivien osalta.

Kouluttajat
Kouluttajina toimivat Suomen Ampumaurheiluliiton lajikouluttajat, Suomen Urheiluopiston asiantuntijat ja erikoisalojen asiantuntijat.

Koulutukseen osallistumisen vaatimukset
• hyväksytysti suoritettu ampumaurheilun I tason valmentajakoulutus v. 2008 – 2013, tai ampumaurheilun seuravalmentajatutkinto
• voimassa oleva II tason tuomarikortti omassa lajissa
• selvitys valmentajakokemuksesta
Koulutuspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja valinnassa huomioidaan myös valmentajan kokemus valmennustoiminnasta.

Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 30.11.2013

Ilmoittautuminen tästä II tason valmentajakoulutukseen 2014

Koulutukseen ilmoittautuminen on sitova ja koskee kaikkia lähijaksoja. Jos ilmoittautuminen perutaan alle 1 kk ennen koulutusta, veloitetaan koulutushinnasta 20 %.

Lisätiedot
Suomen Ampumaurheiluliitto
Pasi Wedman, pasi.wedman@ampumaurheiluliitto.fi, puh. 050-435 5945
Per-Ole Lindell, per-ole.lindell@ampumaurheiluliitto.fi , puh. 0400-525114