Arkistot

Keskustelu aseturvallisuudesta avattu otakantaa.fi -foorumilla

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen asetti elokuussa aseturvallisuuden kehitysnäkymiä pohtivan esiselvityshankkeen. Selvitys on jatkoa aiemmalle ampuma-aselainsäädännön uudistamistyölle.

Työryhmän tehtävänä on selvittää poliisihallinnon näkökulmasta aseturvallisuuden mahdolliset poliisitoiminnalliset ja lainsäädännölliset kehittämistarpeet. Työryhmän esiselvitysraportti valmistuu vuoden loppuun mennessä. Osana esiselvityshanketta valtionhallinnon otakantaa.fi -foorumilla on avattu aseturvallisuusaiheinen keskustelu, jonka tuloksia hyödynnetään työryhmän työssä.

– Järjestimme syyskuun lopussa eduskunnassa keskustelu- ja kuulemistilaisuuden, jonka teemana oli Mitä on hyvä aseturvallisuus. Tilaisuuteen osallistui kuutisenkymmentä henkilöä, jotka edustivat yli neljääkymmentä yhteistyötahoa. Kuulemistilaisuudessa nousi esille runsaasti aseturvallisuuteen liittyviä asioita ja kehittämisideoita. Seuraavassa vaiheessa haluamme laajentaa keskustelua ja kutsua mukaan kaikki halukkaat, työryhmän puheenjohtaja, poliisijohtaja Pentti Saira sisäasiainministeriöstä kertoo.

Eduskunnassa järjestetyn kuulemistilaisuuden aineistot on julkaistu sisäasiainministeriön verkkosivuilla osoitteessa www.intermin.fi/suomi/aseturvallisuus. Sivustolta löytyy myös aseturvallisuushankkeeseen liittyvää lisätietoa.

Keskusteluun aseturvallisuudesta pääset tästä. Keskustelu sulkeutuu 16. marraskuuta.

Uutisen Eduskunnassa järjestetystä kuulemistilaisuudesta löydät tästä.

Puolustusvoimien ratojen käyttökorvauksista uusi käsky

Pääesikunnan Henkilöstöosasto on antanut uuden käskyn Puolustusvoimien ratojen käyttökorvauksista.

Käskyssä todetaan, että reserviläistoiminnasta ei tule periä käyttömaksuja. Myös muulle ampumaurheilutoiminnalle kuin reserviläistoiminnalle ratavuorojen hinnoitteluperusteissa, kun toiminta on ei-kaupallista, tulisi pysyä kohtuullisuudessa siten, että sopimuskäytännöllä ei ammunnan harrastamista tehdä mahdottomaksi.

Pääesikunnan Henkilöstöosasto suosittaa työsuoritusten (esim. ratojen kunnostustalkoot) käyttöä seurojen vastikkeina rahallisten korvauksien sijaan.

Katso käsky kokonaisuudessaan liitteestä.

Liitteet

Etelä-Suomen alue etsii kiväärivalmentajaa 14-20-vuotiaille

Etelä-Suomen alue etsii kiväärivalmentajaa
 
-toimia valmentajana nuorisolle 14-20v
-järjestää leiritykset
-toimia yheistyössä tehoryhmävalmentajien kanssa
-kehittää alueen valmennustyötä yhdessä muiden urheiluampumalajien valmentajien kanssa
 
Mikäli olet kiinnostunut valmentamisesta ota yhteyttä.
Ari Dufvelin
puh. 050 3423810
sähköpostiosoite firstduffis@hotmail.com

Uudet Euroopan rankinglistat julkistettu

Euroopan Ampumaurheiluliitto (ESC) on julkaissut uudet rankinglistat, jotka on päivätty marraskuun 1. päivälle. Rankingit löytyvät oheisista liitteistä. Niihin on merkitty myös olympiamaapaikan Lontooseen saavuttaneet urheilijat.

Olympiapaikan ensimmäisenä ampunut Mira Suhonen on päässyt harjoittelemaan vapautuneesti

Ensimmäisenä Suomelle maapaikan hankkinut pistooliampuja Mira Suhonen on helpottunut, että olympiapaikka irtosi jo ensi yrittämällä elokuussa 2010 Saksassa järjestetyissä MM-kilpailuissa.

Olympic Training Campillä tänä syksynä tehdyssä Suomen Olympiakomitean videohaastattelussa hän ennakoi valintaansa olympiajoukkueeseen jo ensimmäisessä valinnassa joulukuussa. Ammuntaa Suhonen pitää haasteellisena lajina, jossa ei koskaan tiedä kuinka käy, hän sanoo haastattelussa.

Haastattelu löytyy tästä.

Ilmakiväärin Talvi Cup 2012

Kiväärijaosto järjestää ilmakiväärin Talvi Cup -kilpailun 2011-2012, jonka osakilpailut muodostuvat jo entuudestaan kilpailukalenteriin kuuluvista kansallisista kilpailuista.

Tavi Cup 2012 -Kilpailuun on suunniteltu kuuluvan seuraavat osakilpailut

– Savonlinnan EM-katsastukset 26.-27.11.2011
– Kupittaan kisat, Turku 10.-11.12.2011
– SM-kilpailut Vierumäellä 14.-15.1.2012
– Kankaanpään tai Oulun helmikuun kilpailut 25.-26.2.2012
– Ikäsarjojen SM-kilpailut Turussa 2.-4.3.2012

Kilpailujen säännöt julkaistaan myöhemmin kiväärin verkkosivustoilla.

Kiväärijaoston puolesta asiaa hoitaa Toni Matilainen.

Ennätysmäärä osanottajia Grande Finale -viikonlopussa Vierumäellä

Onnea matkaan eli ensi vuoteen, toivottivat toisilleen Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Jari Karinkanta (vas.) ja Tulevaisuusryhmän puheenjohtaja Rainer Hirvonen kauden päätöstilaisuudessa lauantaina Vierumäellä.
Puheenjohtaja Mikko Nordquist (oik.) vaihtoi avaustilaisuuden päätyttyä kuulumisia trap-valmentaja Matti Nummelan kanssa.
Ampumaurheilun Grande Finale -viikonloppua Vierumäellä viettää ennätysmäärä osanottajia eli noin 190.

Suomen Ampumaurheiluliiton (SAL) kauden päätöstilaisuus – eli Vierumäellä järjestettävät lajiparlamentit ja vuoden parhaiden palkitsemistilaisuus Grande Finale – alkoi lauantaina puheenjohtaja Mikko Nordquistin tervehdyspuheella. Avaustilaisuudessa oli paikalla ennätysmäärä eli noin 190 osanottajaa, ja illan gaalaan on ilmoittautunut noin 150 juhlavierasta.

On erittäin ilahduttavaa, että näin moni on läsnä. Se osoittaa, että asiat kiinnostavat, puheenjohtaja Mikko Nordquist sanoi tyytyväisenä. Hän listasi ensi vuoden kolme tärkeintä haastetta. Ne ovat Tulevaisuusryhmän esitys ja sen jalkauttaminen, helmikuussa Vierumäellä järjestettävät ilma-aseiden EM-kilpailut ja kesällä järjestettävät Lontoon olympialaiset.

– Tulevaisuusryhmän esitystä on työstetty nyt noin vuoden ajan, ja sen on tarkoitus olla toimintakelpoinen vuoden alusta, Nordquist sanoi.

Ilma-aseiden EM-kilpailut ovat ”jo lähellä”, ja kisoihin on jo ilmoittautunut 650 urheilijaa.

– Odotamme hyviä ja mielenkiintoisia kilpailuja, koska niissä jaetaan viimeiset olympiamaapaikat Lontoon olympialaisiin. Meillä on ollut syksyn ajan haku päällä, ja olemmekin löytäneet kisoihin hyviä toimitsijoita ja työntekijöitä. Lisää vielä haetaan, jotta saamme ”orkesterin” kokoon, Nordquist sanoi ja muistutti EM-kisatoimitsijoiden ja -työntekijöiden koulutuspäivästä Vierumäellä lauantaina 5. marraskuuta.

Nordquist kertoi, että kisojen järjestelytoimikunta on saanut Euroopan Ampumaurheiluliitolta (ESC) hyvää palautetta järjestelyistä. Hän myös uskoo, että kisat viedään läpi juuri niin kuin suomalaiset osaavat: hienosti ja tyylikkäästi.

Ensi vuoden tärkeimpänä asiana Nordquist pitää Lontoon olympialaisia. Suomalaisilla ampumaurheilijoilla on nyt neljä maapaikkaa saavutettuna, ja lisää on mahdollisuus saada ilma-aseiden EM-kilpailuista. Nordquist uskoo vakaavasti näin myös tapahtuvan. Lopuksi hän kertoi, että liiton talous on kunnossa. Raha-asiat pysyvät myös jatkossa käsissä hyvällä seurannalla, hän sanoi.

Me yhdessä -prosessi jalkautuu

Ampumaurheiluliiton Tulevaisuusryhmän puheenjohtaja Rainer Hirvonen kutsui Me yhdessä -prosessia haastavaksi ja ”yhteiseksi voimain ponnistukseksi”. Hän kertasi strategiset muutostarpeet, joita ovat muun muassa tarve priorisoida ja selkeyttää toimintaa, ratojen määrän lisääminen ja laadun parantaminen, seuratoimintakulttuurin monipuolistaminen, valmennus- ja koulutusjärjestelmän kehittäminen sekä yhteistoiminnan ja yhteisöllisyyden lisääminen.

– Vuosi sitten täällä samassa paikassa Grande Finalen tunnelmissa heräsi Me yhdessä -henki. Kun ajatusta ja yksityiskohtia on nyt esitelty, erään palautteen mukaan tämä on ”parasta mitä olemme kuulleet kymmeneen vuoteen”, Hirvonen kertoi.

Tavoitteena on, että ampumaurheilussa mukana olevien ihmisten tarpeista ja toiveista rakentuu innostava toimintakulttuuri. Toiminnan on myös tarkoitus tuottaa mielihyvää ja onnistumisen elämyksiä. Yhteisö myös tukee eri elämänvaiheissa olevien ihmisten kasvua ja seuroilla on taito tavoittaa haluamansa kohderyhmät, Hirvonen kertoi.

Me yhdessä -prosessin missio on rikastuttaa seuratoimintakulttuuria, selkeyttää työnjakoa ja kirkastaa ampumaurheilun kuvaa. Arvoja ovat muun muassa avoimuus, turvallisuus, yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen sekä monipuolisuus.

– Kuvan kirkastamisen on lähdettävä jokaisesta ampumaurheilijasta ja seurasta. Yhteisöllisyys on taasen nostettava ylös yksilöajattelun takaa. Yhdessä tekemällä, Hirvonen painotti.

– Nyt on löydettävä se kultainen jyvä, jonka mukaan edellä kulkee ampumaurheilun yhteinen etu. Toimintaa pitää myös laajentaa monipuolisemmaksi, ja tämä pätee etenkin lapsiin.

Hirvonen luetteli myös prosessin kantoaallot ja tavoitteet. Kantoaaltoja ovat eri polut, viestintä, olosuhteet/ympäristö sekä viiden t-kirjaimen ohjelma, jossa tahto, tieto, tunne ja taito muodostavat tuloksen. Tavoitteissa Me yhdessä -prosessi ohjaa liiton toimintaa, nostaa seurojen imagoa, osaavia valmentajia ja ohjaajia on jokaisessa seurassa ja toiminta on suunnitelmallista.

– Nykytilan kuvaukseen liittyvät kysymykset miten resurssoidaan ja rahoitetaan ne keinot, jotka on valittu, ovat ehkä vaikeimpia kysymyksiä, hän sanoi.

”Olemme valmiita tekemään töitä!”

Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Jari Karinkanta sanoi, että vasta valmistunut Urheiluampujan polku teettää jatkossakin töitä ”meille kaikille”. Mutta sitä olemme valmiita tekemään, hän painotti. Ja töitä on jo tehtykin.

– Nyt piti tehdä jotain, ja Urheiluampujan polku on sitä työtä, jonka tavoitteena on pitää suomalaiset ampumaurheilijat myös tulevaisuudessa maailman huipulla. Harjoittelun määrää ei voi laskea. Huippu-urheilu on se, mikä pitää meidät maailmankartalla, hän korosti.

Lasten ja nuorten liikunnan määrän vähenemisestä huolissaan oleva Karinkanta kertoi, että varusmiesten fyysinen kunto ”on mennyt alamäkeä” viimeksi kuluneiden viidentoista vuoden aikana. Cooperin testissä heikoimpien tulokset ovat noin 1500-1600 metriä, ja tulosten keskiarvokin on pudonnut 2350 metriin.

– Nyt ohjataan lapsia ja nuoria oikealle polulle. Sille voi astua myöhemminkin, ja kaikki on mahdollista, jos esimerkiksi valmennus ja olosuhteet ovat kunnossa. Toiminta pitää ottaa tosissaan muttei totisesti, Karinkanta linjasi.

Hän painotti polun eri ikävaiheita kerratessaan, että urheilija on koko ajan polun ytimessä. Hän myös painotti, mikä polun tavoite on: suomalainen huippuampuja.

– Mutta polku mahdollistaa myös onnistumisia myös matkan varrella, hän sanoi ja mainitsi esimerkkinä elokuussa Belgradissa kiväärissä EM-kultaa voittaneen nuoren Jaakko Björkbackan.

Hirvosen mukaan ”olemme lähtökuopissa, eivätkä asiat ole vielä valmiita”.

– Nyt tarvitaan tekemistä, ja puutteita lähdetään korjaamaan. Me yhdessä -prosessin jalkautus tapahtuu ensi vuoden alussa. Muistetaan myös kiittää niitä, jotka ovat tuloksia saaneet aikaiseksi. Muistetaan se yksi pieni mutta tärkeä sana: kiitos, Hirvonen kehotti.

Viiko
nloppu jatkuu lajiparlamenteilla ja lauantai-iltana järjestettävällä Grande Finale -gaalalla, jossa palkitaan vuoden parhaat ampumaurheilijat ja jonka musiikillisesta annista vastaa Band´O -niminen yhtye. Ennen kuin kotimatka alkaa sunnuntaina puoliltapäivin, kuullaan muun muassa tietoisku Vierumäellä helmikuussa järjestettävistä ilma-aseiden EM-kilpailuista.

Oheisissa liitteissä ovat Jari Karinkannan ja Rainer Hirvosen esitykset.

Liitteet

Marjo Yli-Kiikka valittiin Vuoden ampumaurheilijaksi

Vuoden ampumaurheilija: Marjo Yli-Kiikka. Kuvat: Lassi Palo
Vuoden valmentaja: Matthias Hahn.
Vuoden nuori ampuja: Sami Heikkilä.
Nuorisovaliokunta palkitsi vuoden parhaansa. Vuoden kultahippuseuran palkinnon otti vastaan Mikkelin Ampujien Tauno Tuhkanen (vas.), Vuoden kultahippuohjaaja on Heikki Romppanen ja Vuoden kultahippuampuja Marianne Palo.
Erikoismaininnat saivat Hanna Pitkänen ja Jaakko Louhelainen.
Illan musiikillisesta annista vastasi mainio Band`O.
Band`O:n Sillanpään sisarukset.

Suomen Ampumaurheiluliitto (SAL) on palkinnut kauden parhaitaan Vierumäellä järjestetyssä Grande Finale -tilaisuudessa. Vuoden ampumaurheilijana palkittiin Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Marjo Yli-Kiikka.

Marjo Yli-Kiikka voitti maaliskuussa naisten ilmakiväärissä EM-hopeaa Italian Bresciassa järjestetyissä kilpailuissa, ja Belgradin EM-kilpailuissa elokuussa hän ampui Suomelle maapaikan ensi vuonna Lontoossa järjestettäviin kesäolympialaisiin. Yli-Kiikan hyvää kautta täydensivät maailmancupeissa napatut seitsemännet ja yhdeksännet sijat.

– Vuosi oli upea ja huikea. Se alkoi takkuisesti, mutta sitten tulivat EM-mitali ja vihdoin viimein myös olympiapaikka. Takki oli sen jälkeen aika tyhjä. Vuosi vei ”mehut”, mutta antoisa se oli, hän sanoi tyytyväisenä.

– Valintaani Vuoden ampujaksi en osannut arvatakaan. Se on korkein titteli, jonka liitolta voi saada, ja se tuntuu hienolta. Kunnianosoitus myös lämmittää mieltäni pitkään tehdyn työn jälkeen. Toivottavasti menestys ei jää tähän. Vuodet eivät ole veljiä keskenään, mutta ovat toivottavasti edes vähän sukua keskenään, Yli-Kiikka naurahti.

Yli-Kiikkaa, 33, ei ole aiemmin valittu Vuoden ampumaurheilijaksi. Ampumaurheiluliiton kauden päätöstilaisuudessa hänelle ojennettiin ampujan kultainen ansiomerkki hänen varsin merkittävästä kansainvälisestä urastaan: hän on edustanut maatamme yli 50 kertaa arvokilpailuissa. Yli-Kiikka voitti tänä vuonna myös huippuampujien cup-kilpailun.

Yli-Kiikka toivoo, että Suomen Olympiakomitea nimeäsi hänet joulukuun valintakokouksessaan Lontoon olympialaisiin.

– Se toisi rauhan tulevien kuukausien ajaksi. Sama valintasysteemi toimi ampumaurheilijoiden kohdalla hyvin myös edellisten eli Pekingin olympialaisten yhteydessä. Menestystä tuli. Lontoo on ensi kauden ykkösjuttuni.

(Tässä on linkki yle.areenaan, jossa on Urheiluruudun juttu Marjo Yli-Kiikasta.)

Muita palkittuja

Vuoden valmentajaksi valittiin saksalainen Matthias Hahn, 44, joka toimii Ampumaurheiluliiton pistoolilajien päävalmentajana. Valintaperusteluja olivat pistooliampujien kaksi olympiamaapaikkaa Lontooseen sekä sitoutuminen ja asenne valmennukseen ja pistoolin valmennuskulttuurin rakentaminen.

– On hienoa olla täällä palkittuna! Kiitokset kaikille saamastani tuesta, ja katson luottavaisesti tulevaisuuteen. Jatketaan samalla linjalla, Hahn sanoi.

Vuoden yllättäjä -palkinto jaettiin kahden nuoren ampujan kesken. Lehtimäen Ampujia edustava Jaakko Björkbacka, 18, voitti EM-kultaa poikien 50m pienoiskiväärin makuun kilpailussa Belgradissa, ja Lahden Ampumaseuran Henri Sorvo, 17, yllätti itsensäkin Belgradin EM-kilpailuissa sijoittumalla poikien skeetissä kolmanneksi. Muutama viikko myöhemmin hän oli MM-kilpailussa kuudes.

Björkbacka sai Euroopan mestaruudestaan Yli-Kiikan tavoin ampujan kultaisen ansiomerkin. Björkbackan tavoitteena on ”päästä niin ylös kuin mahdollista”. Sorvo puolestaan kertoi tavoitteistaan sen verran, että ”seuraava mitali on kultainen”.

Vuoden nuori ampuja -palkinto ojennettiin Kangasalan Kymppi 64-seuraa edustavalle Sami Heikkilälle, 18, joka vuoden aikana kahmi liikkuvan maalin arvokisamitaleja. Hänestä tuli tuplamestari elokuussa Belgradin EM-kilpailuissa, kun hän voitti poikien normaali- ja sekajuoksujen Euroopan mestaruudet. Suomi voitti myös poikien joukkuemestaruudet. Maaliskuussa Italian Bresciassa järjestetyissä ilma-aseiden EM-kilpailuissa Heikkilä nappasi 10m sekajuoksujen kultamitalin ja normaalijuoksujen hopeamitalin sekä joukkuekullan ja -pronssin. Vaikka saavutuksia on jo vaikka kuinka paljon, on Heikkilällä tavoitteita vielä jäljellä: miesten sarjassa.

Nuorisovaliokunnan palkitsemat

SAL:n nuorisovaliokunta palkitsi Vuoden kultahippuampujana Marianne Palon Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseurasta. Vuoden kultahippuohjaaja on Heikki Romppanen Orimattilan Seudun Urheiluampujista, ja Vuoden kultahippuseurana palkittiin Mikkelin Ampujat.

Kuusivuotiaasta lähtien ammuntaa harrastaneen Palon valintaa perusteltiin muun muassa sillä, että hän osallistuu aina seuran talkoisiin. Palo myös kutsui oman ikäiset luokkakaverinsa liikuntatunnilla ampumaradalle ja esitteli ammuntaa istumatuelta, vastapainolta sekä vapaalta, jonka jälkeen kaikki oppilaat saivat kokeilla ammuntaa. Näin seura sai lisää uusia ampujia.

Yksi valintaperustelu oli se, että Palo on ollut Kultahippufinaalissa kaksitoista kertaa ja joka kerta ollut palkittavien joukossa.

– Marianne on menestynyt jo useana vuonna sekä ilma- että pienoiskiväärilajeissa. Hän on radalla lähes joka harjoitusilta, ja hän on hyvin ahkera. Vaikka Marianne ei aina ampuisikaan, hän tulee radalle, koska on kiinnostunut muiden kuulum
isista, niin kanssakilpailijoiden kuin ohjaajienkin, yksi perustelu kuului.

Romppasen valintaa perusteltiin muun muassa sillä, että hän tekee Ampumaurheiluliiton lajeja tunnetuiksi useilla messuilla ja tapahtumissa, vetää sekä haulikon että ilma-aseiden ampumakouluja, toimii trapin ja kaksoistrapin tehoryhmävalmentajana ja ”uhraa vapaa-aikansa ampumaurheilulajien parissa”.

Yksi Mikkelin Ampujien valintaperustelu oli lyhyen ytimekäs: ” Jo olisi aika.” Valintaa perusteltiin myös sillä, että MA ollut Nuori Suomi -sinettiseura vuodesta 1998 lähtien, ja se tekee määrätietoisesti nuorisotyötä, pitää ampumakouluja ja kouluttaa ohjaajia säännöllisesti. 125-vuotisjuhlavuottaan viettävää seuraa kehuttiin myös siitä, että siellä on todella hyvä me-henki.

Lauantaina pidetyissä lajiparlamenteissa oli ennätysmäärä osanottajia eli noin 190. Grande Finalessa oli paikalla noin 150 juhlavierasta. Musiikillisesta tarjonnasta vastasi Band´O. Yhtyeen keskeisimpiä hahmoja ovat Jemina ja Selina Sillanpää sekä heidän isänsä Seppo Sillanpää, joka muistetaan muun muassa Wanha Isäntä -yhtyeestä. Band´Ossa soitti myös Janne Viksten. Juhlavieraat kuulivat balladeja, folkia ja ”irkkumusiikkia” – ilta oli siten erinomainen musiikillinen tapahtuma kaiken muun lisäksi.

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITON PALKINNOT 2011

Vuoden ampumaurheilija: Marjo Yli-Kiikka, Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura
Vuoden valmentaja: Matthias Hahn
Vuoden nuori ampuja: Sami Heikkilä, Kymppi-64
Vuoden yllättäjät: Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat) ja Henri Sorvo (Lahden Ampumaseura)

Huippuampujien cup-kilpailun voittaja: Marjo Yli-Kiikka, Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura

Nuorisovaliokunnan palkitsemat
Vuoden kultahippuampuja: Marianne Palo, Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura
Vuoden kultahippuohjaaja: Heikki Romppanen, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Vuoden kultahippuseura: Mikkelin Ampujat

Erikoismaininnat
Hanna Pitkänen (ilmakivääri 40ls täydet 400 pistettä)
Jaakko Louhelainen (valmentaja-ansioista tehoryhmässä ja nuorten maajoukkueessa)

Stipendit
Sami Heikkilä, Marjo Yli-Kiikka, Jaakko Björkbacka, Henri Sorvo, Heikki Lähdekorpi, Jani Suoranta, Micaela Qvarnström; Jussi Airas, Allan Granlund, Kimmo Iivonen, Jorma Juntunen, Unto Järvinen, Juhani Lehtosaari, Marko Nikko, Juha Piiroinen, Juha-Matti Saari, Petri Savinainen, Aki Tanninen, Jarkko Tuovinen, Jasmine Uuttu, Reino Uuttu, Rauno Ärväs; Timo Näätänen-Lihavainen, Tarmo Ansamaa, Sakari Viertola, Hannu Jyrä; Antti Poutiainen, Martti Paananen. (Stipendien yhteissumma noin 15 000 euroa.)

Ampujien ansiomerkit

Ampujan kultainen ansiomerkki: Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura), Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat)
Ampujan hopeinen ansiomerkki: Henri Sorvo (Lahden Ampumaseura), Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat), Hannu Jyrä (Salon Seudun Ampujat), Antti Poutiainen (Sibbo Skyttegille)

Lajijaostojen palkinnot
HAULIKKO
Trap
Yleinen: Janne Kirvesmäki, Karstulan Seudun Metsästys- ja Ampumaseura
Juniori: Mika Bister, Kymppi-64
Nainen: Satu Mäkelä-Nummela, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Veteraani: Matti Nummela, Orimattilan Seudun Urheiluampujat

Skeet
Yleinen: Jesse Louhelainen, Lahden Ampumaseura
Juniori: Henri Sorvo, Lahden Ampumaseura
Nainen: Marjut Heinonen, Oulun Seudun Haulikkoampujat
Veteraani: Hartte Ojanen, Hyvinkään Metsästysampujat

Sporting
Yleinen: Jari Rajala, Sibbo Skyttegille
Juniori: Antti Poutiainen, Sibbo Skyttegille
Nainen: Saija Hautaoja, Satakunnan Ampujat
Veteraani: Rune Sundqvist, Jakobstads Skytteförening
Y65: Martti Paananen, Sibbo Skyttegille
Y17: Ville Korkea-Aho, Jakobstads Skytteförening

PISTOOLI
Vuoden pistooliampuja: Kai Jahnsson, Poliisien Ampumaseura
Vuoden pistoolinuori: Tiina Jänkälä, Sodankylän Ampujat
Työn sankari: Teemu Lahti, Lahden Ampumaseura

KIVÄÄRI
Kiväärimies: Juho Kurki, Kankaanpään Ampujat
Kiväärinainen: Marjo Yli-Kiikka, Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura
Kivääripoika: Jaakko Björkbacka, Lehtimäen Ampujat
Kiväärityttö: Annika Sihvonen, Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura

LIIKKUVA MAALI
Vuoden paras: Sami Heikkilä, Kymppi-64
Vuoden juniori: Jani Suoranta, Kymppi-64
Vuoden yllättäjä: Heikki Lähdekorpi, Satakunnan Ampujat

SILUETTI
Vuoden siluettiampuja: Marko Nikko, Sibbo Skyttegille

PRACTICAL
RD:n malja parhaalle ampujalle: Matti Manni, Pohjois-Karjalan IPSC- ja Silhuett
Jaoston malja parhaalle seuralle: Lahden Silhoutte & Practical Kerho

KASA-AMMUNTA
Vuoden kasa-ampuja: Jari Raudaskoski, Pohjois-Hämeen Ampujat

MUSTARUUTI
Vuoden mustaruutiampuja: Timo Näätänen-Lihavainen, Sibbo Skyttegille 

Grande Finalen ohjelma ja parlamenttien paikat

LAUANTAI 29.10.2011

 

08.30             Ilmoittautumiset                                                                                

                      Tulokahvit                            Ball roomin edessä 1. krs.

09.30            Lajiparlamentti alkaa           Ball room

                             – kaikille yhteinen osio

                             – Tapahtuman avaus                     Mikko Nordquist, puheenjohtaja, SAL

                             – ME YHDESSÄ ja Urheilijan polku-prosessit
                                Rainer Hirvonen, puheenjohtaja,  Tulevaisuusryhmä
                               Jari Karinkanta, valmennuksen johtaja, SAL

 

10.30             Lajiparlamentit                                                           

– Haulikko                 Helsinki  1 ja 2                            – 2. krs.

– Kivääri                    München 1 ja 2                            – 2. krs.                            

– Liikkuvamaali      Nagano 1                                        – 2. krs.

– Mustaruuti           Galgary 1                                         – 2. krs.

– Pistooli                  Pariisi 1 ja 2                                    – 2. krs.

– Practical                Ball room                                         – 1. krs.             

– Siluetti                  Nagano 2                                          – 2. krs.
– Tulevaisuusryhmä Galgary 1                                     – 2. krs

                            

13.00             Lounas (buffet)                              Ravintolasali    – 1krs.

14.00             Lajiparlamentit jatkuvat                                                           ks. yllä paikat

15.00             Päiväkahvit                                     Ravintolasali    – 1. krs.

15.30              Lajiparlamentit jatkuvat                                                           ks. paikat yllä

 

19.00   Vuoden parhaat Grande Finale-gaala             Ball room          – 1. krs.

              ja illallinen

– tähtiesiintyjänä BAND´O                             &
nbsp;                                              

 

SUNNUNTAI  30.10.2011

 

07.00            Aamiainen  Ravintolasali,   – 1. krs.

09.30            Lajiparlamentti  Ball room,         – 1. krs.

                             – kaikille yhteinen osio

             – Ilma-aseiden EM-kilpailut 14.-20.2.2011,
                                Nina Paloheimo, viestintäpäällikkö 2012 ECH 10M

            – Aselain kuulumiset – Risto Aarrekivi, toiminnanjohtaja, SAL              

12.30              Lajiparlamentti viikonloppu päättyy

                                                                                        TURVALLISTA KOTIMATKAA!

Liitteet