Arkistot

Vesa Saviahde seitsemäs liikkuvan maalin EM-kilpailussa

Vesa Saviahde ampui seitsemänneksi liikkuvan maalin miesten sekajuoksujen Euroopan mestaruuskilpailussa Norjan Meråkerissa torstaina 11. maaliskuuta. Saviahde laukoi 379 (193+186) pistettä. Krister Holmberg ampui 366 (187+179) pistettä ja oli 15:s. EM-kultaa tähtäsi 387 (193+194) pisteellä Venäjän Dmitri Romanov, joka voitti Ruotsin Niklas Bergströmin uusinnassa 18-17. EM-pronssia ampui Venäjän Maxim Stepanov 385 (193+192) pisteellä.

Pohjois-Hämeen Ampujia edustava 34-vuotias Vesa Saviahde aloitti kisan hyvin ja oli ensimmäisen puolikkaan jälkeen jaetulla kärkipaikalla 193 pisteellä. Toisella puolikkaalla hän laukoi 186 pistettä ja putosi 379 pisteellään seitsemänneksi. Saviahde jäi kuuden pisteen päähän pronssimitalista.

– Toisella puolikkaalla tein hitaiden juoksujen ampumisesta itselleni turhan vaikeaa, kun taisin yrittää ampua vähän liian tarkasti. Toisella puolikkaalla olisi pitänyt saada lähelle sama kuin ensimmäisellä, lempääläläinen Vesa Saviahde totesi.

– Hyvänä päivänä näyttäisi olevan mahdollisuus vaikka mihin.

Liikkuvan maalin miesten ja poikien kilpailussa alkaa normaalijuoksujen kilpailu huomenna perjantaina, kun miehet ja pojat ampuvat 30 hidasta juoksua. 30 nopeaa juoksua on ohjelmassa lauantaina EM-kisojen päätöspäivänä.

– Tämä on ihan hyvä paikka ampua – tarpeeksi lämmin. Kiikarilla ampuessa ei tule valaistusongelmaakaan, vaikka paikka on vähän hämärä. Taululla on selkeä kontrasti, Saviahde kehui Meråkerhallia, jossa ilmakiväärin ja ilmapistoolin peruskilpailuradat ja liikkuvan maalin radat on rakennettu tekonurmialustaiseen jalkapallon harjoitushalliin. Ilmakiväärin ja ilmapistoolin finaalirata on käsipallohallissa.

Ilma-aseiden EM-kilpailu, Meråker, Norja, 10.-13.3.2010.

Liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut), miehet: 1) Dmitri Romanov Venäjä 387 / 18 uusinnassa kultamitalista (193 + 194), 2) Niklas Bergström Ruotsi 387 / 17 (193 + 194), 3) Maxim Stepanov Venäjä 385 (193 + 192), 4) Miroslav Janus Tshekki 381 (189 + 192), 5) Emil Martinsson Ruotsi 381 (191 + 190), 6) Alexander Blinov Venäjä 379 (191 + 188), 7) Vesa Saviahde Suomi 379 (193 + 186), …15) Krister Holmberg Suomi 366 (187 + 179).

Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1151 (Dmitri Romanov 387, Maxim Stepanov 385, Alexander Blinov 379), 2) Tshekki 1136, 3) Ruotsi 1123. Suomella ei ollut joukkuetta.

Katso video Tomi-Pekka Heikkilän ÉM-pronssimitalin palkintojenjako

Katso video Tomi-Pekka Heikkilän liikkuvan maalin ilmakiväärin sekajuoksujen palkintojenjaosta Euroopan mestaruuskilpailussa Norjan Meråkerissa torstaina 11. maaliskuuta. Suomen poikien joukkueen, Tomi-Pekka Heikkilä, Sami Heikkilä ja Jani Suoranta, piti tänään pokata joukkuekilpailun kultamitali, mutta järjestäjät unohtivat jakaa joukkuepalkinnot. Uusi yritys on lauantaina.

Tomi-Pekka Heikkilän palkintojenjaon löydät täältä.

Katso video ilmapistoolin President's Trophy -kilpailusta

Nuoret ilmapistooliampujat kilpailivat historian ensimmäisen President's Trophyn ilma-aseiden Euroopan mestaruuskilpailussa Norjan Meråkerissa torstaina 11. maaliskuuta. Jännittävän kisan voitti Saksan Philipp Kaefer. Suomalaisampujista kisaan osallistui Anette Källi.

Ensimmäiseen President's Trophyyn pääsi mukaan sekä tyttöjen että poikien EM-kisan kymmenen parasta. Anette Källi sijoitui tyttöjen EM-kisassa kymmenenneksi.

President's Tropy on yksinkertaisesti pudotuskilpailu, jossa jokaisen laukauksen jälkeen pudotetaan huonoimman osuman ampunut. Vaikka osumat tulkataan finaaliammunnan tapaan kymmenyksittäin, ilmapistoolin kisassa pudotettiin parikin kertaa kaksi ampujaa kerrallaan, kun he ampuivat tasatuloksella huonoimman tuloksen.

Videon löydät täältä.

Juho Kurki ampuu ilmakiväärillä poikien EM-finaalissa

Juho Kurki ampuu poikien ilmakiväärin EM-finaalissa Norjan Meråkerissa keskiviikkona 10. maaliskuuta. 60 laukauksen peruskilpailun jälkeen Kurki on toisena vain pisteen päässä kisaa johtavasta Ukrainan Sergiy Kasperista. Finaali alkaa kello 13.30 Suomen aikaa.

Kankaanpään Ampujia edustava 18-vuotias Juho Kurki ampui 60 laukauksen peruskilpailussa 592 (97 + 100 + 99 + 97 + 100 + 99) pistettä. Kisaa johtava Ukrainan 16-vuotias Sergiy Kasper laukoi tasaisesti 593 (99 + 99 + 98 + 99 + 99 + 99) pistettä.

Kymmenen laukauksen finaalista on odotettavissa mielenkiintoinen, kun kaikki finalisti ovat kolmen pisteen sisällä ja kun sijoilla 2-7 olevat ampujat ovat pisteen sisällä. Juho Kurki ampuu ensimmäisen EM- tai MM-kilpailun finaalinsa.

Ilma-aseiden EM-kilpailu, Meråker, Norja, 10.-13.3.2010.

Ilmakivääri, 60 ls + 10 ls:n finaali, tilanne peruskilpailun jälkeen: 1) Sergiy Kasper Ukraina 593, 2) Juho Kurki Suomi 592, 3) Illia Charheika Valko-Venäjä 592, 4) Alexander Dryagin Venäjä 592, 5) Kristoffer Skjelland Norja 591, 6) Lars Walker Saksa 591, 7) Tomasz Bartnik Puola 591, 8) Mate Biatovszki Unkari 590, …32) Jaakko Björkbacka Suomi 584, …56) Janne Vartiainen Suomi 572.

Täydelliset tulokset peruskilpailun jälkeen löytyvät liitteenä.

EM-kilpailujen reaaliaikaista tulospalvelu voi seurata Sius-Ascorin sivustolla http://results.sius.com/Championships.aspx.

Ampumaurheiluseurat huomio! Vuoden 2010 seuratoiminnan kehittämistukea haettava 15.3. mennessä

Opetusministeriön liikuntayksikkö on myöntänyt seuratoiminnan kehittämistukea jaettavaksi vuodelle 2010 lasten ja nuorten urheiluun 600 000 euroa ja aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan 150 000 euroa. Rahat ovat kokonaisuudessaan Veikkauksen tuottoa. Kehittämistukea voivat hakea rekisteröityneet urheiluseurat 15.3.2010 mennessä osoitteessa www.seuratuki.fi.

Lasten ja nuorten kehittämistukea voi hakea seuraaville hankkeille: seuran kehittäminen Sinettiseuraksi, ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittäminen, 6—12-vuotiaiden harrastusryhmien lisääminen ja nuorten harrastustoiminnan kehittäminen.

Aikuisten terveyttä edistävän liikunnan kehittämistukea voi hakea ohjaajien osaamisen kehittämiseen, uuden säännöllisen toiminnan lisäämiseen, aikuisten liikuntatoiminnan aloittamiseen ja kuntayhteistyöhön.

Kaikkien tuettujen hankemuotojen toteuttamisaika tulee olla 1.8.2010—31.7.2011.

Seuratoiminnan kehittämistuen tavoitteena on vahvistaa seuratoimintaa, saada lisää liikkujia sekä lisätä nykyisten liikkujien tyytyväisyyttä seuran toimintaan. Tuen avulla seurat saavat mahdollisuuden tehdä uudenlaisia ja rohkeita avauksia uusille toiminta-aluille tai kohderyhmiin. Tukirahat ovat Opetusministeriön liikuntayksikön myöntämää seuratoiminnan kehittämistukea. Tukea on jaossa vuosina 2009–2011. Rahat ovat kokonaisuudessaan Veikkauksen tuottoa.

Seuratoiminnan kehittämistuen jakamisesta vastaavat: Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU), Nuori Suomi ja Suomen Kuntoliikuntaliitto yhdessä lajiliittojen, TUL:n, FSI:n, muiden valtakunnallisten liikuntajärjestöjen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa.

Lisätietoja ampumaurheiluun liittyviin hankkeisiin voi tiedustella
Timo Rautiolta Suomen Ampumaurheiluliitosta.
timo.rautio@ampumaurheiluliitto.fi
puh. 09-34812507 tai 040-8202300

www.seuratuki.fi

Juho Kurki viides poikien ilmakiväärin EM-finaalissa

Juho Kurki ampui viidenneksi poikien ilmakiväärin EM-finaalissa Norjan Meråkerissa keskiviikkona 10. maaliskuuta. Kankaanpään Ampujia edustava 18-vuotias Juho Kurki tähtäsi 693,2 (592+101,2) pistettä. EM-kultaa voitti Valko-Venäjän Illia Charheika 695,3 (592+103,3) pisteellä, EM-hopeaa Ukrainan Sergiy Kasper 694,8 (593+101,8) pisteellä ja EM-pronssia Venäjän Alexander Dryagin 694,4 (592+102,4) pisteellä.

Ilma-aseiden EM-kilpailu, Meråker, Norja, 10.-13.3.2010.

Ilmakivääri, 60 ls + 10 ls:n finaali, pojat: 1) Illia Charheika Valko-Venäjä 695,3 (592+103,3), 2) Sergiy Kasper Ukraina 694,8 (593+101,8), 3) Alexander Dryagin Venäjä 694,4 (592+102,4), 4) Lars Walker Saksa 693,3 (591+102,3), 5) Juho Kurki Suomi 693,2 (592+101,2), 6) Kristoffer Skjelland Norja 692,6 (591+101,6), 7) Tomasz Bartnik Puola 691,1 (591+100,1), 8) Mate Biatovszki Unkari 689,7 (590+99,7), …32) Jaakko Björkbacka Suomi 584, …56) Janne Vartiainen Suomi 572.

Juho Kurki viides poikien ilmakiväärin EM-finaalissa: "Olen vähän pettynyt"

Juho Kurki ampui viidenneksi poikien ilmakiväärin EM-finaalissa Norjan Meråkerissa keskiviikkona 10. maaliskuuta. Kankaanpään Ampujia edustava 18-vuotias Juho Kurki tähtäsi 693,2 (592+101,2) pistettä. EM-kultaa voitti Valko-Venäjän Illia Charheika 695,3 (592+103,3) pisteellä, EM-hopeaa Ukrainan Sergiy Kasper 694,8 (593+101,8) pisteellä ja EM-pronssia Venäjän Alexander Dryagin 694,4 (592+102,4) pisteellä.

Kankaanpääläinen Juho Kurki totesi olevansa vähän pettynyt, vaikka hän ampuikin viidenneksi uransa ensimmäisessä EM- tai MM-finaalissa. Hän oli 60 laukauksen peruskilpailussa toiseksi paras 592 pisteellään ja vain pisteen päässä Ukrainan Sergiy Kasperista, joka lopulta ampui EM-hopeaa 101,8 pisteen finaalisarjalla. Peruskilpailussa 592 pistettä ampuivat Valko-Venäjän Illia Charheika ja Venäjän Alexander Dryagin. Charheika tähtäsi finaalissa 103,3 pistettä ja voitti EM-kultaa. Dryagin laukoi finaalissa 102,4 pistettä ja otti EM-pronssia. Juho Kurki tähtäsi finaalisarjassaan 101,2 pistettä ja putosi viidenneksi.

– Vähäsen jäi harmittamaan, ettei finaali ihan nappiin mennyt. Lähinnä finaalin pistemäärä harmittaa, Kurki sanoi. Hän totesi, että olisi ennen kisaa ollut tyytyväinen viidenteen sijaan, koska arveli tulostason olevan paljon kovempi.

– Kyllä tämä nyt tuntuu pieneltä pettymykseltä.

Juho Kurki ampui finaalisarjan alkuun kaksi 9,8-osumaa, joilla hän putosi mitalisijoilta. Kaksi seuraavaa osumaa pysyi kympissä (10,2 ja 10,1), kunnes viides osuma oli 9,6. Viisi viimeistä laukaustaan hän tähtäsi jälleen kymppiin: 10,0; 10,5; 10,6; 10,0 ja 10,6. Kurki jäi pronssimitalista 1,2 pisteen päähän.

– Kyllähän sitä tällaisissa kisoissa aina jännitystä on, hän kommentoi finaalin ensimmäisiä laukauksiaan.

– Finaalin lopussa ammunta rupesi vain kulkemaan.

Juho Kurki kilpailee vielä ensi kauden nuorten sarjassa. Tänä vuonna hänen kilpailukalenterissaan on vielä MM-kilpailut Saksan Münchenissä heinä-elokuun vaihteessa. MM-kisassa hän ampuu ilmakiväärillä sekä pienoiskiväärin 3×40 laukauksen kilpailussa ja pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa.

– Kyllähän tästä finaalista ainakin kokemusta tuli. Ehkä seuraavassa finaalissa on helpompaa.

Ilma-aseiden EM-kilpailu, Meråker, Norja, 10.-13.3.2010.

Ilmakivääri, 60 ls + 10 ls:n finaali, pojat: 1) Illia Charheika Valko-Venäjä 695,3 (592+103,3), 2) Sergiy Kasper Ukraina 694,8 (593+101,8), 3) Alexander Dryagin Venäjä 694,4 (592+102,4), 4) Lars Walker Saksa 693,3 (591+102,3), 5) Juho Kurki Suomi 693,2 (592+101,2), 6) Kristoffer Skjelland Norja 692,6 (591+101,6), 7) Tomasz Bartnik Puola 691,1 (591+100,1), 8) Mate Biatovszki Unkari 689,7 (590+99,7), …32) Jaakko Björkbacka Suomi 584, …56) Janne Vartiainen Suomi 572.

Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1768 (Alexander Dryagin 592, Nikolai Suvorov 588, Stepan Shirjajev 588), 2) Ukraina 1763, 3) Norja 1759, …11) Suomi 1748 (Juho Kurki 592, Jaakko Björkbacka 584, Janne Vartiainen 572).

Anette Källi kymmenes tyttöjen ilmapistoolin EM-kilpailussa

Anette Källi ampui kymmenenneksi tyttöjen ilmapistoolin EM-kilpailussa Norjan Meråkerissa keskiviikkona 10. maaliskuuta. Lehtimäen Ampujia edustava 19-vuotias Anette Källi laukoi 374 pistettä ja jäi kaksi pistettä kahdeksan parhaan finaalista. EM-kultaa voitti Ruotsin 18-vuotias Emma Nilsson 478,0 (382+96,0) pisteellä, EM-hopeaa Venäjän 20-vuotias Olga Nikulina 477,4 (381+96,4) pisteellä ja EM-pronssia Belgian 19-vuotias Manon Hamblenne 475,9 (378+97,9) pisteellä.

– Sekava kilpailu. En oikein osaa sanoa miten ja miksi. Olihan kisassa hyviäkin kohtia varsinkin kisan keskivaiheilla enkä tehnyt kauheita virheitä, soinilainen Anette Källi kommentoi uransa viimeistä nuorten sarjan EM-kilpailuaan.

Anette Källi oli menossa finaaliin aloittaessaan peruskilpailun viimeistä sarjaansa. Kun hän ampui viimeisen kymmenen laukauksen aikana kaksi kasia, hänen peruskilpailunsa tulokseksi tuli 374 pistettä ja finaalipaikka karkasi kahden pisteen päähän. Källin sarjat olivat 93, 95, 95 ja 91 pistettä.

– Tämä oli minulle sellainen kohtuullinen perustulos, totesi Källi, joka on tänä vuonna ampunut peruskilpailun ennätyksekseen 383 pistettä Saksan Münchenissä tammikuun lopussa.

Anette Källi ampui EM-finaalissa kuudenneksi viime vuonna Tsekin Prahassa. Hän tähtäsi silloin 472,3 (377+95,3) pistettä.

– Olisihan se ollut hauska tänäkin vuonna finaalissa kilpailla. Vähän pettynyt olen tämän päivän kilpailuuni.

Viimeistä kauttaan nuorten sarjassa kilpaileva Anette Källi ampunee tänä vuonna vielä kaksi arvokilpailua: Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton kaikkien lajien MM-kilpailun Saksan Münchenissä heinä-elokuussa ja PM-kilpailun Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa elokuun lopussa.

– MM-kisaa en ole vielä miettinyt. MM-kisassa en ole vielä kertaakaan ollut.

Ilma-aseiden EM-kilpailu, Meråker, Norja, 10.-13.3.2010.

Ilmapistooli, 40 ls + 10 ls:n finaali, tytöt: 1) Emma Nilsson Ruotsi 478,0 (382+96,0), 2) Olga Nikulina Venäjä 477,4 (381+96,4), 3) Manon Hamblenne Belgia 475,9 (378+97,9), 4) Darya Stukala Valko-Venäjä 474,5 (376+98,5), 5) Karolina Baszen Puola 473,6 (381+92,6), 6) Ksenija Solovjova Venäjä 472,4 (377+95,4), 7) Chiara Marini Italia 472,2 (377+95,2), 8) Arianna Comi Italia 470,6 (376+94,6), …10) Anette Källi Suomi 374 (93 + 95 + 95 + 91).

Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1121 (Olga Nikulina 381, Ksenija Solovjona 377, Ekaterina Levina 363), 2) Italia 1112, 3) Puola. Suomella ei ollut joukkuetta.