Arkistot

Ritva Karri 33:s urheilupistoolin EM-kilpailussa, Bulgarian Maria Grozdeva ampui EM-kultaa

Ritva Karri oli 33:s urheilupistoolissa ampumaurheilun ruutiaseiden Euroopan mestaruuskilpailussa Kroatian Osijekissa sunnuntaina 19. heinäkuuta. Karri ampui 570 (286+284) pistettä. EM-kultaa voitti Bulgarian Maria Grozdeva 791,0 (586+205,0) pisteellä.

Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Ritva Karri paukutti urheilupistoolilla 570 (286+284) pistettä. Hänen sarjansa tarkkuusosassa olivat 93, 98 ja 95 pistettä. Pikaosassa hän laukoi 284 (94+94+96) pistettä.

– Tarkkuusosan 286 pistettä oli minun tasoani. Jos olisin saanut kaksi kolme pistettä enemmän, niin se olisi mennyt hyvin, kokkolalainen Karri arvioi.

– Pikaosassa 290 pistettä on minulle tyydyttävän suorituksen alaraja. Olin harjoituksissa hidas pikaosan laukauksissa, joten kisassa pyrin nopeampiin suorituksiin.

Urheilupistoolin pikaosassa ampujalla on kolme sekuntia aikaa saada luoti osumaan tauluun. Jokaisen laukauksen Karri ehti hyvin ampua, mutta suoritukset eivät olleet niin jouhevia kuin hänellä parhaimmillaan on. Ensimmäiseen ja toiseen sarjaansa hän ampui kaksi kahdeksikkoa.

– 570 ei ole hyvä tulos, koska osaan ampua paremmin.

Ritva Karri nimissä ovat urheilupistoolin naisten Suomen ennätykset: peruskilpailussa 584 pistettä ja finaalissa 782,9.

Ampumaurheilun ruutiaseiden EM-kilpailu, Osijek, Kroatia, 14.-25.7.2009.

Urheilupistooli, 60 ls + 20 ls:n finaali, naiset: 1) Maria Grozdeva Bulgaria 791,0 (586+205,0), 2) Lenka Maruskova Tshekki 786,7 (585+201,7), 3) Slawomira Szpek Puola 783,4 (583+200,4), 4) Katsiaryna Kruchanok Valko-Venäjä 782,4 (583+199,4), 5) Corine Serra-Tosio Ranska 781,6 (580+201,6), 6) Nino Salukvadze Georgia 781,4 (585+196,4), 7) Georgina Geikie Iso-Britannia 781,2 (582+199,2), 8) Celine Goberville Ranska 778,7 (580+198,7), …33) Ritva Karri Suomi 570 (286+284).

Jesse Kinnunen yhdeksäntenä poikien EM-trapissa

Jesse Kinnunen on yhdeksäntenä ensimmäisen päivän jälkeen poikien trapissa ampumaurheilun ruutiaseiden Euroopan mestaruuskilpailussa Kroatian Osijekissa sunnuntaina 19. heinäkuuta. Sibbo Skyttegilleä edustava 19-vuotias Kinnunen rikkoi päivän 75 kiekosta 69 (22+24+23) kiekkoa ja hän on vain kiekon päässä kärjestä. Orimattilan Seudun Urheiluampujien 20-vuotias Juho Hannonen osui 62 (17+21+24) kiekkoon ja on sijalla 26. Poikien trapia johtaa Italian Giulio Fioravanti 70 (22+24+24) kiekolla.

Sibbo Skyttegillen 21-vuotias Veli-Matti Matikainen rikkoi trapissa 62 (22+20+20) kiekkoa ja sijalla 66. Miesten kilpailua johtaa Slovakian Mario Filipovic 74 (24+25+25) kiekolla.

Ampumaurheilun ruutiaseiden EM-kilpailu, Osijek, Kroatia, 14.-25.7.2009.

Trap, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali, miehet, tilanne 1/2 päivän 75 kiekon jälkeen: 1) Mario Filipovic Slovakia 74 (24+25+25), 2) Karsten Bindrich Saksa 73 (24+24+25), 3) Andreas Scherhaufer Itävalta 73 (25+23+25), 4) Anton Glasnovic Kroatia 73 (25+24+24), 5) Jiri Liptak Tshekki 72 (24+24+24), 6) Josip Glasnovic Kroatia 71 (23+23+25), …66) Veli-Matti Matikainen Suomi 62 (22+20+20).

Trap, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali, pojat, tilanne 1/2 päivän 75 kiekon jälkeen: 1) Giulio Fioravanti Italia 70 (22+24+24), 2) Michal Hojny Tshekki 70 (23+24+23), 3) Aleksei Guljajev Venäjä 70 (24+23+23), 4) Vincent Tachin Ranska 70 (25+22+23), 5) Federico Fanali Italia 70 (23+25+22), 6) Paulo Jorge Diogo Rosario Portugali 69 (21+23+25), …9) Jesse Kinnunen Suomi 69 (22+24+23), …26) Juho Hannonen Suomi 62 (17+21+24).

Niko Hyvärinen ampui ennätyksellään kaksoistrapin SM-kultaa Orimattilassa

Orimattilan Seudun Urheiluampujien Niko Hyvärinen voitti kaksoistrapin SM-kultaa ennätyksellään 180 (136+44) kiekkoa Orimattilassa sunnuntaina 19. heinäkuuta. SM-hopeamitalista uusivat 175 kiekkoa rikkoneet OSU:n Jussi Anttonen ja Simo Köylinen (molemmat 131+44) sekä Rantasalmen Urheilu- ja Metsästysampujien Sami Ritsilä (130+45). Anttonen rikkoi uusinnassa kaksi kiekkoa ja otti SM-hopeaa. Ritsilä osui yhteen kiekkoon ja pokkasi SM-pronssia. OSU otti joukkuekilpailussa kaksoisvoiton.

– Peruskilpailun ennätykseni parani parilla kiekolla 136 kiekkoon ja finaalin ennätykseni parani yhdellä kiekolla 180 kiekkoon. Tämä oli itseluottamuksen kannalta tärkeä voitto, kun EM-kisa meni huonosti (22:s 117 kiekolla) eikä tänä vuonna ole ammunta kulkenut hyvin kuin alkukauden leireillä, 22-vuotias savonlinnalainen Niko Hyvärinen kommentoi uransa toista peräkkäistä kaksoistrapin Suomen mestaruutta.

– EM-kisassa minulla oli asentovirhe. Pekka Maunulan (Ampumaurheiluliiton kaksoistrapin valmentaja) ja Risto Suurlan (henkilökohtainen valmentaja) kanssa katsoimme ennen SM-kilpailua asennon kohdalleen. Nyt ampuminen tuntui mukavalta, vaikka teinkin vielä kohtuullisen hölmöjä virheitä.

Hyvärinen rikkoi peruskilpailussa 136 (44+44+46) kiekkoa. Finaalissa meni rikki 44 kiekkoa.

– Peruskilpailun viimeinen sarja oli sellaista ammuntaa, kuin ammunnan pitäisi olla.

Kaksoistrapin Suomen mestaruuskilpailu, Orimattilan Seudun Urheiluampujat, Orimattila, 18.-19.7.2009.

Kaksoistrap, 150 kiekkoa + 50 kiekon finaali, Y-sarja: 1) Niko Hyvärinen OSU (136+44) 180, 2) Jussi Anttonen OSU (131+44) 175 / 2 uusinnassa hopeamitalista, 3) Sami Ritsilä Ruma (130+45) 175 / 1, 4) Simo Köylinen OSU (131+44) 175 / 0, 5) Kim Känsälä KP-V (130+40) 170, 6) Teemu Jutila RMY (126+39) 165, 7) Juha Perttola OSU 122, 8) Henry Romppanen OSU 120, 9) Jaana Bäcklund OSU 119, 10) Henrik Parkkinen OSU 118, 11) Timo Rajakangas HalsMs 109, 12) Manu Mastokangas HalsMs 109, 13) Timo Nissilä RMY 106, 14) Tuomo Rajakangas HalsMs 101, 15) Risto Suurla LVA 97, 16) Juuso Ikävalko PiekSA 97, 17) Joni Niemonen RMY 96, 18) Juhani Rissanen SiUra 94, 19) Juho-Pekka Maunula OSU 91, 20) Joonas Pärnänen SiUra 90, 21) Pauli Alander RMY 87, 22) Ville Sonninen SiUra 81, 23) Marja Maunula OSU 68, 24) Jari Niemonen KannA 65, 25) Petri Kokkonen SSG 59.

Kaksoistrapin Y-sarjan joukkuekilpailu:

1) Orimattilan Seudun Urheiluampujat II (Niko Hyvärinen 136, Simo Köylinen 131, Jussi Anttonen 131), 2) Orimattilan Seudun Urheiluampujat I (Jaana Bäcklund 119, Juha Perttola 122, Henry Romppanen 120), 3) Ruotsalon Metsästysyhdistys 361 (Teemu Jutila 126, Joni Niemonen 96, Timo Nissilä 106), 4) Halsuan Metsästysseura 319, 5) Orimattilan Seudun Urheiluampujat III 277, 6) Siilinjärven Urheiluampujat 265.

Kaksoistrap, 120 kiekkoa + 40 kiekon finaali, N-sarja: 1) Jaana Bäcklund OSU (93+30) 123, 2) Riitta-Mari Vuorenmaa LovAS (79+27) 106, 3) Marika Salmi OSU (78+21) 99, 4) Marja Maunula OSU (72+23) 95, 5) Satu Pylkkänen LovAS (53+17) 70.

Kaksoistrap, 120 kiekkoa + 40 kiekon finaali, N20-sarja: 1) Mikaela Qvarnström RS (52+10) 62.

Kaksoistrap, 150 kiekkoa + 50 kiekon finaali, Y15-sarja: 1) Juuso Ikävalko PiekSA (102+36) 138, 2) Matti Nissilä RMY (62+30) 92.

Kaksoistrap, 150 kiekkoa + 50 kiekon finaali, Y17-sarja: 1) Henrik Parkkinen OSU (111+40) 151, 2) Joni Niemonen RMY (98+38) 136, 3) Juho-Pekka Maunula OSU (100+31) 131, 4) Aku Wejberg HyMa (94+36) 130, 5) Mika Bister K-64 (93+34) 127, 6) Juho Lepistö K-64 (64+24) 88.

Kaksoistrap, 150 kiekkoa + 50 kiekon finaali, Y20-sarja: 1) Juha Perttola OSU (129+46) 175, 2) Teemu Jutila RMY (119+38) 157, 3) Henry Romppanen OSU (112+36) 148, 4) Timi Hietala OSU (87+23) 110.

Kaksoistrap, 120 kiekkoa + 40 kiekon finaali, Y55-sarja: 1) Juhani Manninen SaSA (96+33) 129, 2) Raimo Jokiniemi LoA (95+31) 126, 3) Heikki Siivonen LAS (90+32) 122, 4) Risto Suurla LVA (79+29) 108, 5) Harri Bister K-64 (72 / 2 uusinnassa finaalipaikasta + 30) 102, 6) Erkki Leino OMAS (76+22) 98, 7) Hannu Olkkonen LAS 72 / 1, 7) Matti Honkaharju RMY 72 / 1, 9) Matti Qvick MKMS 68, 10) Hannu Hakala NMA 67, 11) Mauri Mäkinen LoA 62, 12) Risto Kaukinen LoA 58.

Kaksoistrap, 120 kiekkoa + 40 kiekon finaali, Y65-sarja: 1) Heikki Parantainen TrapA (82+24) 106, 2) Heimo Lehtola JMS (75+26) 101, 3) Taisto Mäkinen YMS (69+25) 94, 4) Tauno Lappeteläinen Cal12 (64+23) 87, 5) Risto Lassila PMY (63+22) 85 / 6, 6) Reino Kriikkula JMS (64+21) 85 / 5, 7) Pentti Jokiniemi MKMS 58.

Kaksoistrap, 120 kiekkoa + 40 kiekon finaali, Y70: 1) Aimo Paasela Rassi (65+24) 89 / 2, 2) Juhani Jauhiainen SaSA (66+23) 89 / 5, 3) Seppo Malmikankare SaSA (69+20) 89 / 4, 4) Erkki Inkiläinen NMA (58+24) 82, 5) Juhani Poutanen TrapA (59+20) 79, 6) Erkki Hietala OSU (60+18) 78, 7) Pentti Nuutinen MKMS 57, 8) Erkki Mikkola LAS 42, 9) Juhani Heikura SSG 41.

Jesse Peltomäen tavoitteena yli 550 pistettä poikien vapaapistoolin EM-kilpailussa

Kuortaneen Kuntoa edustavan 20-vuotiaan Jesse Peltomäen tavoitteena on ampua yli 550 pisteen tulos poikien vapaapistoolissa ISSF:n ruutiaseiden EM-kilpailussa Kroatian Osijekissa 14.-25. heinäkuuta.

Jesse Peltomäki kilpailee poikien vapaapistoolissa 18. heinäkuuta. 20-vuotias Peltomäki on jo arvokilpailujen konkari, kun hän on kilpaillut EM- ja MM-kilpailuissa vuoden 2005 EM-kilpailuista lähtien. Vuoden 2005 EM-kilpailu oli Belgradissa Serbiassa. Tähän mennessä Peltomäen paras sijoitus on poikien urheilupistoolin EM-pronssimitali, jonka hän ampui Tshekin Pilsenissä 2008. Peltomäen nimissä on poikien vapaapistoolin SE-tulos 558 pistettä.

Sijoitus- ja/tai tulostavoitteesi vapaapistoolissa?
– Yli 550 ja olen tyytyväinen. Sijoitus riippuu siitä, miten muut osuvat.

Miten valmistautumisesi EM-kisaan on sujunut?
– Oman laiskuuden takia harjoittelu ollut hieman alakanttiin.

Miten valmistaudut viimeisten päivien aikana EM-kisaan?
– Pitotreeniä olisi tarkoitus tehdä. Noin muuten yritän olla ajattelematta asiaa kovin paljoa ja olla ihan normaalisti.

Teemu Tiainen ampuu vapaapistoolin EM-kilpailun tänään lauantaina

Poliisien Ampumaseuraa edustava 30-vuotias Teemu Tiainen ampuu vapaapistoolin kilpailun ISSF:n ruutiaseiden EM-kilpailussa Kroatian Osijekissa 18. heinäkuuta.

Teemu Tiainen kilpailee vapaapistoolissa lauantaina 18. heinäkuuta. Teemu Tiainen tekee paluun EM-kilpailuin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tiainen on voittanut poikien ilmapistoolin maailmanmestaruuden Espanjan Barcelonassa 1998. Edellisen kerran hän on ampunut vuoden 1999 EM-kisoissa Ranskan Bordeaux’ssa, jossa hän oli 24:s 553 pisteellä.

Sijoitus- ja/tai tulostavoitteesi vapaapistoolissa?
– Ei ole virallisia tavoitteita.

Miten valmistautumisesi EM-kisaan on sujunut?
– Hyvin.

Miten valmistaudut viimeisten päivien aikana EM-kisaan?
– Treenaten ja leväten.

Kai Jahnssonin tavoitteena kauden kärkitulos vapaapistoolin EM-kilpailussa tänään lauantaina

Poliisien Ampumaseuraa edustavan 44-vuotiaan Kai Jahnssonin tavoitteena on kauden kärkitulos vapaapistoolin kilpailussa ISSF:n ruutiaseiden EM-kilpailussa Kroatian Osijekissa tänään lauantaina 18. heinäkuuta. Jahnsson kilpailee myös vakiopistoolissa perjantaina 24. heinäkuuta ja isopistoolissa lauantaina 25. heinäkuuta.

Kai Jahnsson edusti Suomea Pekingin olympialaisissa 2008. Hän ampui vapaapistoolilla 553 pistettä ja oli 21:s. Ilmapistoolilla hän ampui 574 pistettä ja oli 29:s. Jahnsson ampui vapaapistoolilla Suomelle olympiamaapaikan 555 pisteellä ja 14. sijalla EM-kilpailuissa Espanjan Granadassa 2007. Jahnssonin henkilökohtainen ennätys vapaapistoolissa on 562 pistettä vuodelta 1994.

Sijoitus- ja/tai tulostavoitteesi vapaapistoolissa?
– Kauden kärkitulosta lähdetään hakemaan.

Sijoitus- ja/tai tulostavoitteesi isopistoolissa?
– Hyvää tulosta joukkueen eteen.

Sijoitus- ja/tai tulostavoitteesi vakiopistoolissa?
– Hyvää tulosta joukkueen eteen.

Onko joku lajeista päälajisi vai ovatko ne kaikki sinulle yhtä tärkeitä?
– Vapaapistooli on ehdottomasti päälajini.

Miten valmistautumisesi EM-kisaan on sujunut?
– Suunnitelmien mukaan, pieniä kolhuja lukuun ottamatta työrintamalla.

Miten valmistaudut viimeisten päivien aikana EM-kisaan?
– Yritetään pysyä ehjänä ja terveenä.

Jesse Peltomäki 11:s poikien vapaapistoolin EM-kilpailussa

Jesse Peltomäki ampui yhdenneksitoista poikien 50 metrin pistoolin kilpailussa ampumaurheilun ruutiaseiden Euroopan mestaruuskilpailussa Kroatian Osijekissa lauantaina 18. heinäkuuta. Peltomäki laukoi 535 (90+93+92+84+90+86) pistettä. 60 laukauksen peruskilpailun jälkeen johdossa on Puolan Tomasz Wawrzonowski 552 pisteellä. Kahdeksan parhaan ampujan finaaliraja oli 540 pistettä

Ampumaurheilun ruutiaseiden EM-kilpailu, Osijek, Kroatia, 14.-25.7.2009.

50 metrin pistooli, 60 ls, pojat, tilanne peruskilpailun jälkeen: 1) Tomasz Wawrzonowski Puola 552, 2) Lukas Grunder Sveitsi 551, 3) Andrii Sokol Ukraina 547, 4) Rinat Ajupov Venäjä 545, 5) Tomasz Palamarz Puola 543, 6) Ruslan Lunev Azerbaizhan 541, 7) David Malusek Tshekki 540, 8) Andreas Heise Saksa 540, …11) Jesse Peltomäki Suomi 535 (90+93+92+84+90+86).

Jesse Peltomäki 11:s poikien vapaapistoolin EM-kilpailussa, Lukas Grunder ampui EM-kultaa

Jesse Peltomäki ampui yhdenneksitoista poikien 50 metrin pistoolin kilpailussa ampumaurheilun ruutiaseiden Euroopan mestaruuskilpailussa Kroatian Osijekissa lauantaina 18. heinäkuuta. Peltomäki laukoi 535 (90+93+92+84+90+86) pistettä. EM-kultaa tähtäsi Sveitsin Lukas Grunder 645,5 (551+94,5) pisteellä.

Kuortaneen Kuntoa edustava 20-vuotias Jesse Peltomäki ampui poikien 50 metrin pistoolissa 535 (90+93+92+84+90+86) pistettä. Hän oli koko kisan ajan kahdeksan parhaan ampujan finaalin tuntumassa, mutta lopulta sijoitus oli 11:s. Finaaliraja oli 540 pistettä.

– 535 pistettä ei ole oikeastaan paljon mitään, Peltomäki kommentoi kilpailuaan. Hän on ampunut ennätyksekseen 558 pistettä Laukaassa viime vuonna.

– Kyllähän siinä niin kävi, että kisan kuluessa hyvien laukauksien (10-osumat) määrä väheni ja huonojen laukauksien (7 ja 8) määrä kasvoi. Sitä en osaa sanoa, mikä meni vikaan. Muutaman huonon laukauksen huomasin sieltä täältä, mutta pääasiassa en.

Peltomäki aloitti kisansa 7-osumalla. Siitä huolimatta hän laukoi ensimmäiseen sarjaan 90 pistettä. Kolme ensimmäistä sarjaansa (90+93+92) hän oli täsmälleen 550 pisteen tulostavoitteessaan. Viimeiset kolme sarjaa (84+90+86) pudottivat hänet 15 pisteen päähän tavoitteesta.

Osijekin Pampas-ampumaurheilukeskuksessa on tänään kisojen tuulisin päivä. Peltomäen mielestä olot eivät haitanneet hänen kilpailuaan.

– Keli ja rata olivat mukavat ampua. Lämpökään ei haitannut, kun aamupäivällä ei ole niin kuuma kuin iltapäivällä. Minä en pannut merkille, että tuuliolot olisivat muuttuneet kisan aikana, hän kertoi.

Jotakin olojen haasteellisuudesta kertoo se, että EM-kultamitalisti Lukas Grunder on ampunut vapaapistoolilla 662,9 (564+98,9) pistettä sijoittuessaan kuudenneksi maailmancupissa Münchenissä tänä vuonna. Osijekissa hän ampui peruskilpailussa 13 pistettä vähemmän. Grunder on huippupistooliampuja olympialajeissa, sillä on voittanut ilmapistoolin maailmancupin 691,1 (588+103,1) pisteellä Milanossa tänä vuonna.

Jesse Peltomäki kilpaili vain 50 metrin pistoolilla EM-kilpailussa, joka on hänen uransa viimeinen nuorten EM- tai MM-kilpailu. Juniorisarjoissa hän on voittanut EM-pronssia urheilupistoolilla 2008 Tshekin Pilsenissä. Lisäksi hän on ampunut neljänneksi vakiopistoolilla EM-kisassa 2005, viidenneksi urheilupistoolilla ja kuudenneksi vakiopistoolilla MM-kilpailussa 2006 sekä kuudenneksi 50 metrin pistoolilla EM-kilpailussa 2008.

– En pidä 25 metrin lajien ampumisesta, koska ne on ammuttava komentojen mukaan eikä voi ampua omaan tahtiin. Kyllä minä tänäkin vuonna kilpailen SM-kisassa kaikissa lajeissa. Ilmapistooli ja vapaapistooli ovat minun päälajejani jatkossakin, kertoi Peltomäki, joka asuu Tampereella ja opiskelee Tampereen yliopistossa tietotekniikkaa.

– Seuraava tavoite on Jahnssonin Kaitsun ja Tiaisen Teemun haastaminen ilmapistoolissa ja vapaapistoolissa. Tampereella on hyvät harjoitusolot – siitä harjoitteleminen ei ole kiinni. Joskus on intoa enemmän ja joskus vähemmän.

Ampumaurheilun ruutiaseiden EM-kilpailu, Osijek, Kroatia, 14.-25.7.2009.

50 metrin pistooli, 60 ls + 10 ls:n finaali, pojat: 1) Lukas Grunder Sveitsi 645,5 (551+94,5), 2) Tomasz Wawrzonowski Puola 641,1 (552+89,1), 3) Rinat Ajupov Venäjä 639,1 (545+94,1), 4) Andrii Sokol Ukraina 635,7 (547+88,7), 5) Andreas Heise Saksa 635,4 (540+95,4), 6) David Malusek Tshekki 634,3 (540+94,3), 7) Ruslan Lunev Azerbaizhan 633,9 (541+92,9), 8) Tomasz Palamarz Puola 632,4 (543+89,4), …11) Jesse Peltomäki Suomi 535 (90+93+92+84+90+86).