Kuusankoskella ammuttiin viikonvaihteessa Kymi Open. Kisojen parasta antia oli PiekSA:n Essi Heiskasen N16-sarjan ilmakiväärin tulos 413,1. Hän paransi ennätystään peräti 6,4 pistettä. Heiskasen sarjat olivat 102,2+102,9+103,4+104,6.
Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Liikuntamaa (E-halli) on Suomen suurin vammaisurheilun ja -liikunnan esittelytapahtuma, jossa voi testata liikuntalajeja ja niiden apuvälineitä yli 30 toimintapisteessä. Ampumaurheilu on mukana liikuntamaan monista lajeista. Ampumaurheilun ja P-HA:n haulikkokerhon löytää E-hallista osastolta 16.
Apuväline 2017 Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa tarjoaa paljon tietoa vammaisen arjesta, apuvälinealan teknologisia uutuuksia, liikkumisen iloa ja arjen sujuvuutta. Paikalla on yli 200 näytteilleasettajaa. Esillä on ratkaisuja muun muassa esteettömään asumiseen, liikkumiseen sekä aistitoimintojen ja tiedonhankinnan helpottamiseen.
Tänä vuonna Liikuntamaassa ei perusmessujen tapaan niinkään ole ständejä vaan nimenomaisesti TOIMINTApisteitä. Lähestulkoon kaikkia lajeja ja välineitä voi kokeilla. Missään muualla Suomessa ei pääse kokeilemaan näin laajaa kirjoa vammaisurheilun ja -liikunnan lajeja ja sovelluksia yhdellä kertaa.
P-HA:n haulikkokerhosta opastajana Simo Mäkelä
Apuväline 2017 -tapahtuma on avoinna torstaista lauantaihin. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Aukioloajat ovat to 9.11. klo 9-17, pe 10.11. klo 9–17 ja la 11.11. klo 9–16.
Näytteilleasettajat ja tapahtuman ohjelma löytyvät
osoitteesta www.apuvaline.info
Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) hallitus on pitänyt kokouksensa Saksan Münchenissä. Se käsitteli monia asioita, kuten kilpailukalenterin uusimista, sääntöjä, sukupuolten välistä tasa-arvoa ja Tokion olympialaisten (2020) maapaikkoja.
EU:n asedirektiivin kansallinen täytäntöönpano on käynnissä. Koska Suomen aselainsäädäntö on muuten ajan tasalla ja toimii hyvin, ampuma-aselakiin on tarkoitus tehdä vain direktiivin vaatimat muutokset. Sisäministeriön ja puolustusministeriön asiantuntijat keskustelivat viime viikolla ampuma-asejärjestöjen kanssa direktiivin toimeenpanosta ja pohtivat yhdessä ratkaisuvaihtoehtoja kansalliseen täytäntöönpanoon. (lisää…)
Rauman Seudun Urheiluampujat järjesti viikonvaihteessa 20-vuotisjuhlakilpailunsa. Urheilijat antoivat juhlakisalle oman mainion panoksensa, sillä kisoissa tehtiin neljä uutta Suomen ennätystä.
RSA:ta edustava Tarmo af Ursin ampui miesten ilmapistoolissa finaali-SE:n 238,9. RSA:n oma juniori, Leo Salonen, 17, puolestaan kohensi miesten ilmaolympiapistoolin finaali-SE:ksi 11.
Naisten Ilmakiväärin voitti Simpeleen Hahlon Emmi Hyrkäs – hänkin uudella finaali-SE:llä 244,9. Esbo Skytteföreningenin Cristian Friman teki M18-sarjan ilmakiväärissä uuden SE:n 622,2.
Olympiakomitea on valmistellut yhdessä lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa uutta seurojen laatuohjelmaa. Laatuohjelman tavoitteena on toimia seuratoiminnan kehittämisen välineenä. Laatuohjelman avulla autetaan seuroja kehittymään eri osa-alueilla, joita ovat laadukas lasten urheilu, huippu-urheilu ja aikuisten harrasteliikunta. Ajatuksena on, että seura voi erikoistua laadukkaaseen lasten urheiluun, huippu-urheiluun tai aikuisten harrasteliikuntaan tai vaikka kaikkiin osa-alueisiin seuran omista tarpeista riippuen. Tärkeänä näkökulmana kehittämisessä ovat urheilijan ja liikkujan tarpeet.
Uutta laatuohjelmaa esitellään 15 alueella järjestettävissä tilaisuuksissa, joihin kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Tilaisuudet järjestetään arki-iltoina ja ne ovat maksuttomia. Tarkista oman alueesi tilaisuuden ajankohta ja paikka oheisesta linkistä ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa: https://www.lyyti.in/aluekierros2017
Aluetilaisuuksissa on uuden laatuohjelman lisäksi alueen järjestämää ohjelmaa, joka vaihtelee alueittain mm. seuratuki-info on ohjelmassa monella alueella. Näet ohjelman oheisesta linkistä. Ilmoittaudu mukaan viimeistään viikkoa ennen tilaisuuden alkua.
Lämpimät kiitokset kaikille muistaessanne minua siirtyessäni eläkkeelle!
On ollut ilo tehdä työtä suomalaisen ampumaurheilun ja muidenkin lajien eteen ja niiden parissa!
Lähes 100 ammunnan EM-ja MM-mitalia tänä vuonna on hieno lahja, siitä onnittelut ja kiitokset kaikille (lisää…)
Kiväärin tehoryhmän testileiri pidetään Kisakalliossa 24.-26. marraskuuta
Kiväärin tehoryhmän testileiri 24.-26. marraskuuta pidetään Lohjalla, Kisakallion Urheiluopistolla. Testileirin kautta voi päästä mukaan tehoryhmävalmennukseen. Viikonlopun ohjelma sisältää mm. fyysisen kunnon testauksen, urheilijahaastattelun ja ampumaharjoituksia. Testileiri on tarkoitettu v. 1998 – 2003 syntyneille kivääri ampujille.
Kiväärin testileirille kutsutaan tämän kauden kaikki ryhmäläiset sekä uudet ryhmään haluavat urheilijat. Tehoryhmän testileirillä nuoret kokoontuvat näyttämään taitoja, kertomaan itsestään ja harjoittelustaan sekä testaamaan kuntoaan Lohjalle, Kisakallion Urheiluopistolle 24. – 26.11.2017. Testileiri sisältää fyysisen kunnon testauksen mm. Inbody kehonkoostumusanalyysin, kestävyyskunnon kartoitus polkupyöräergometritestillä. Näiden tulokset käydään läpi selkeällä palauteluennolla. Ohjelmassa on myös ampumaharjoitukset, haastattelut sekä tietoiskuja ampumaurheilusta. Ilmoittautuminen tehdään alla olevasta linkistä.
Testileiri alkaa perjantaina 24.11. klo 18 – 19 päivällisellä. Leiri päättyy sunnuntaina 26.11. lounaaseen
n. klo 14.00. Leirin ohjelma julkaistaan SAL:n nettisivuilla viimeistään 30. lokakuuta.
Varusteet: Leirillä tarvitaan ampumavarusteet ilma-aseammuntaan.
Lisäksi kaikki osallistujat ottavat mukaan muistiinpanovälineet, sisä- ja ulkoliikuntavarusteet. Huoneissa on vuodevaatteet ja pyyhkeet. Ota mukaan myös harjoituspäiväkirjasi ja mahdollinen harjoitussuunnitelmasi sekä kyselylomake täytettynä. Tämä lomake lähetetään ilmoittautuneille myös sähköpostitse.
Hinnat ja laskutus Leirin osallistumismaksu on 199 €. Hintaan sisältyy pe – su yön majoitus, 2xaamiainen, 2xlounas, 2xpäivällinen, 2xiltapala sekä Inbody ja pp-testit. Leiri laskutetaan jälkikäteen. Lasku lähetetään urheilijalle, mikäli et toisin ilmoittautumisen yhteydessä ilmoita. Leirin osallistumismaksu ilman majoitusta ja ruokailuja on 120€/hlö. Myös oma valmentajasi tai huoltajasi on tervetullut mukaan. Mikäli hän majoittuu ja ruokailee ryhmän mukana hinta on 160 €.
Ilmoittautuminen 13.11.2017 mennessä vain SAL: n netissä Huom! Koskee myös valmentajia ja huoltajia!
Kiteen Ampujien Inka Havukainen laukoi sunnuntaina Loviisan Ampumaseuran 33. ilma-asekisojen parhaan tuloksen. 20-vuotias lähihoitaja jäi pisteen päähän ennätyksestään liipaisemalla 394 pistettä. Tuloksissa ei huomioitu kymmenyksiä. Täysien pisteiden ennätyksensä hän teki AM-kilpailuissa Joensuussa kaksi vuotta sitten.
Teksti: Matti Erkkilä
Naisten ilmapistoolissa voittoon laukoi Poliisien Ampumaseuran Reetta Hynninen keskinkertaisella 372 pisteen tuloksella. Hän sanoi, että luvassa on paljon parempaa, kun alkava ilma-asekausi ehtii pidemmälle. Toiseksi tähtäsi Oksana Frojan. Vantaalainen putosi voittotaistosta 87 pisteen avaussarjallaan. Miesten pistoolivoiton nappasi hänen puolisonsa Artjom Frojan tuloksella 559. Lopputulosta ”verotti” kaksi 91 pisteen sarjaa. Vuonna 2014 he voittivat Loviisassa kumpikin sarjansa!
Ilmapistoolin N20-sarjassa huomio kiinnittyi Raseborgs Skyttar -seuran Sophia Arrakoskeen. Hän paransi ennätystään kolmella pisteellä yltäen lupaavaan 366 pisteen tulokseen. Hänellä ovat kovat tavoitteet: ensin kotimainen menestys ja sitten sama kansainvälisillä radoilla. RS on lähi vuosina menestynyt erityisesti kivääri- ja liikkuvan maalin lajeissa, mutta nyt alkanee menestystä tulla pistoolilajeissakin.
Poliisien Ampumaseuran kilpailijoilla oli tietenkin lyhyt matka Loviisaan, mutta siitä huolimatta seuran jäsenet napsivat huomattavan määrän Loviisan kärkitiloista.
Ensi vuonna Loviisan Ampumaseura täyttää 60 vuotta. Juhlakisan järjestämisestä päätetään seuran yleiskokouksessa.