Vuosi: 2017

Beretta 1-Cup -turnaus huipentui lauantaina Kokkovuoressa

Kansallisen trapin Beretta 1-Cup -turnaus on jälleen tänä kesänä kiertänyt Suomen ampumaratoja, ja turnaus huipentui lauantaina 16.9.2017 Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksessa Lempäälässä Rio-Trap-kilpailuun. Beretta 1-Cup -turnauksen järjestää Sako Beretta yhdessä 13 suomalaisen haulikkoammunnan erikoisseuran kanssa. Cupissa on ollut kevään ja kesän aikana yhteensä 16 osakilpailua.

Rio-Trapin järjesti Pohjois-Hämeen Ampujien Haulikkokerho, ja paikalla oli 89 osallistujaa, mikä on loistava määrä syksyn kilpailuissa. Rio-Trap järjestettiin tänä vuonna toista kertaa, ja tämän vuoden kilpailusta erityisen teki se, että tapahtumasta kuvattiin televisio-ohjelma, jossa nähdään tunnelmia myös aiemmin kesällä järjestetystä Akat ampumaan -tapahtumasta. Ohjelma esitetään AlfaTV:llä 20.9. klo 21. Pohjois-Hämeen Ampujat ry:n Haulikkokerho toteutti tämän jo toisen televisio-ohjelmansa kuvauksen yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa, eikä mikään toinen ampumaseura ole tiettävästi ennen tehnyt vastaavaa.

Rio-Trapin Y-sarjan voiton vei RMY:n Timo Nissilä, ja järjestävän seuran eli P-HA:n edustajista Joonas Pyhälä oli kuudes. N-sarjan voitti kirkkaasti P-HA:n Kristiina Runstén, ja Eriikka Nurmi oli viides. Y50-sarjan voitti MyA:n Juha Seppä, ja P-HA:n Janne Hokkanen oli kolmas. Y60-sarjassa ensimmäisen sijan vei MKMS:n Timo Valtonen, Y70-sarjassa EuSA:n Olavi Soini ja Y75-sarjassa YMS:n Taisto Mäkinen. Y15-sarjassa P-HA vei ensimmäiset viisi sijaa Saku Seppälän johdolla. Y20-sarjan voitti suvereenisti HyMA:n Tatu Vartiainen, ja sijat 3-5 veivät P-HA:n pojat Eemil Seppälä, Mikko Vehnämaa ja Riku Lempinen.

Beretta 1-Cupin tuloksissa Y15-sarjan viisi parasta olivat P-HA:n edustajia Ville Lahtisen johdolla, Y20-sarjassa Riku Lempinen oli kolmas ja Mikko Vehnämaa neljäs, Y-sarjassa Joonas Pyhälä kolmas, naisissa Kristiina Runstén ensimmäinen ja Y50-sarjassa Janne Hokkanen kolmas. HyMA:n Tatu Vartiainen, joka voitti Y20-sarjan, palkittiin myös koko Beretta 1-Cupin parhaasta tuloksesta, joka oli myös SE-tulos. Y15-sarjan voittanut Ville Lahtinen palkittiin Beretta 686 -haulikolla.

Rio-Trapin lopputulokset ovat liitteenä, ja Beretta 1-Cup -turnauksen tulokset löytyvät osoitteesta

https://asiakas.kotisivukone.com/files/beretta1cup.kotisivukone.com/tiedostot/Tulokset17/LOPULLINEN_20172.pdf

Lisää kisatunnelmia ja kuvia on Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksen Facebook-sivuilla osoitteessa www.facebook.com/kokkovuori.

Koko turnauksen parhaan tuloksen ampunut ja Y20-sarjan voittanut Hyvinkään Metsästysampujien Tatu Vartiainen (oik.) sai yllätyspalkinnoksi Berettan metsästysasun, ja Y15-sarjan voittaja, Pohjois-Hämeen Ampujien Ville Lahtinen (toinen oikealta) sai Beretta 686 -haulikon. Kuvassa vasemmalla on Sakon tulosyksikönjohtaja Claes Björkstén, joka osallistui turnaukseen Sibbo Skyttegillen riveissä ja toimi myös sponsori Sako Berettan edustajana. Toisena vasemmalta on Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksen ratamestari Janne Hokkanen. Kuvaaja: Erkki Liius

 

Terveisin

Janne Hokkanen
ratamestari
Kokkovuoren haulikkoampumakeskus
044 5956 399

 

Liitteet:

Lopputulokset

Lopputulos Joukkuetulos

Anne Lantee valittu Ampumaurheiluliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi

Anne Lantee aloittaa Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtajana 1. marraskuuta. (Kuva: Lassi Palo)

Suomen Ampumaurheiluliiton hallitus on valinnut lokakuun lopussa eläkkeelle jäävän toiminnanjohtaja Risto Aarrekiven tilalle yksimielisesti liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi liiton nykyisen talous- ja kehityspäällikön, kauppatieteiden maisteri Anne Lanteen. Lantee aloittaa tehtävässään 1. marraskuuta. (lisää…)

Ampumaurheilukoulun ohjaajakoulutus Nokialla 30.9.2017

Ampumakoulun ohjaajakoulutus järjestetään Nokialla 30. syyskuuta.

Ampumaurheilukoulun ohjaajakoulutus järjestetään Nokialla 30.9.2017 alkaen klo 9.00. Paikkana on Nokian Seudun Ampujien ilma-aserata. Ilma-aserata sijaitsee aivan Nokian keskustassa vanhassa jalkinetehtaassa os. Pirkkalaistie 3. Sijaintikartta

Koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ohjaamaan lapsia ja nuoria ampumaurheilukoulussa.
Kurssille osallistuminen ei vaadi valmistautumista etukäteen.

Kurssiin kuuluu sekä lajiosa että yleisosa.

Lajiosa:
Ampumaurheilu lapsen harrastuksena, ilmakivääri- ja ilmapistooliammunnan tukiammunnan perustekniikoiden opettaminen ja ampumaurheilukoulun järjestäminen.

Kurssin suorittanut:
– hallitsee turvallisuusasiat
– osaa suunnitella ja toteuttaa harjoitustapahtumat
– hallitsee ilmakivääri- ja ilmapistooliammunnan tukiammunnan opetusmenetelmät
– osaa neuvoa myös apuohjaajia avustamisessa ja
– ymmärtää lasten urheilun lähtökohdat.

Kurssi pidetään 30.9.2017 alkaen kello 9.00 ja paikkana on  Nokian Seudun Ampujien ilma-aserata.
Kurssi päättyy viimeistään n. klo 17.00

Osallistumismaksu 75€ /kurssilainen sisältää koulutuksen ja materiaalin.

Mahdollisuus omakustanteiseen lounasruokailuun.

SAL:n kouluttajana Heikki Romppanen

Ilmoittautuminen
Heikki Romppaselle 25.9.2017 mennessä sähköpostitse,
heikki.romppanen@pp.phnet.fi
puh. 0400 886065

Juho Kurki huipensi 300 metrin kiväärin SM-viikonloppunsa SE-tulokseen

Hollolan Hälvälässä järjestettiin viikonvaihteessa 300 metrin kiväärilajien SM-kilpailut. Mitalit jaettiin M-, N- ja M20-sarjoissa. KaA:n Juho Kurki voitti miesten sarjassa kaksi mestaruutta ja yhden pronssin sekä kuorrutti 3×40 laukauksen mestaruutensa uudella SE-tuloksella. Naisten sarjassa MA:n Satu Korhola juhli kahta mestaruutta.

(lisää…)

MM-Moskova päättyi: Suomi 7:s skeetin sekajoukkuekilpailussa

Hienosti meni! Marjut Heinonen ja Tommi Takanen peruskilpailun viimeisen laukauksen jälkeen. (Kuvat: Lassi Palo)

Jännitystä riitti vielä viimeisenäkin päivänä haulikkolajien MM-kilpailuissa Moskovassa, sillä Suomi pääsi skeetin sekajoukkuekilpailussa finaaliuusintaan ja sijoittui lopulta seitsemänneksi. Suomen joukkueessa ampuivat Tommi Takanen ja Marjut Heinonen. Kilpailuun osallistui 41 joukkuetta. (lisää…)