Eetu Kallioisen hyvä vire palkittiin lopulta skeetin Kypros gp:n voitolla Larnakassa.
Kallioinen ampui peruskilpailussa 120 ja ratkoi kolmen viimeisen finaalipaikan kohtaloa kuuden muun ampujan kanssa. Kallioinen vei joukon parhaana finaalipaikan ja jatkoi hyvässä vireessä finaalin loppuun asti. Päivän tulokseksi 120+18/56.
– Finaalissa ampui vain ja nautti tilanteesta, kun pääsi finaaliin.
Sattui käymään niin, että voitto tuli. Mikäs sen parempaa, 20-vuotias Kallioinen
myhäili.
Kallioiselle gp-kilpailu oli leirin ”sivutuote”, mutta kuten
aina kilpaillessaan, hän lähti hakemaan voittoa. Kallioinen aloitti mainiosti
jo avauspäivänä, sillä hän ampui sarjoikseen 24, 24, 25, 25 ja 22.
– Kilpailu alkoi eilen tosi hyvin, kaikki kolme kierrosta olivat
hyviä. Lähtökohdat olivat heti hyvät. Ammunta jatkui hyvänä koko päivän, samoin
tänään. Kulki tosi mukavasti. Viimeisellä kierroksella oli hyvä fiilis, kun lähdin
ampumaan. Sitten oli vähän vaikeampi kierros, en pystynyt ihan niin rentoon
tekemiseen, lipsui vähän sieltä täältä muutama kiekko. Ajattelin kierroksen
jälkeen, että mihinkähän mahtaa riittää, sitten selvisi, että pääsen
finaaliratkontaan. Siinä sattui käymään mukavasti, Kallioinen kertaili.
Myös Timo Laitinen kuului 120 ampuneiden joukkoon, mutta hän
jäi tällä kertaa finaalin ulkopuolelle. Laitinen oli kymmenes.
– Kauden ensimmäiseksi kisaksi jälkikäteen ajateltuna aivan
mainio, vaikkei sijoitus tai tulos nyt hirveästi tyydytä. Ammunta oli
teknisesti paikka paikoin tosi hyvää. Seuraavassa kisassa sitten taas paremmin,
Laitinen tuumi.
Tulokset:
Larnaka, Kypros:
GP-kilpailut:
Skeet, miehet: 1) Eetu Kallioinen Suomi 120+18/56, 2) Andreas Chasikos Kypros 121+8/55, 3) Nicolas Vasiliou Kypros 122/45, 4) Jaroslav Startsev Venäjä 121+7/34, 5) Sven Korte Saksa 120+17/25, 6) Nikolai Tepli Venäjä 120+13/13,…10) Timo Laitinen Suomi 120+3,…20) Lari Pesonen Suomi 118,…24) Tommi Takanen Suomi 117,…27) Aleksi Ahokas Suomi 116,…42) Samuli Ahokas Suomi 114.
Tulossivu