Kategoria: Kivääri

Emmi Hyrkäs ampui 568 tyttöjen pienoiskiväärin asentokilpailussa Hannoverissa

Pienoiskiväärin asentokilpailussa 14:nneksi sijoittunut Emmi Hyrkäs oli päivän paras suomalainen International Shooting Competition of Hannover -kilpailussa Saksassa keskiviikkona 11. toukokuuta. Emmi Hyrkäs laukoi 568 pistettä (polvi 193, makuu 194, pysty 181).

”Ammunta oli tosi vaikean tuntuista koko kisan ajan. Myös vaikea tuuli toi siihen lisähaastetta”, kommentoi Simpeleen Hahloa edustava 20-vuotias simpeleläinen Emmi Hyrkäs. ”Polvi meni kuitenkin vaikeuden tunteesta huolimatta hyvin (193) ja siihen olen tyytyväinen. Makuussa ei ollut mitään suurempia ongelmia ja tulos (194) oli omaa tasoani, mitä olen ampunut. Pystyssä en oikein saanut rytmistä kiinni tuulen takia, minkä vuoksi tähtäykset venyivät liian pitkiksi eikä tulosta (181) oikein syntynyt.”

Kuusankosken Ampujien 17-vuotias Armi Häkkinen ampui 567 (183, 196, 188), Kiteen Ampujien 19-vuotias Inka Havukainen 556 (183, 195, 178) sekä Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran 18-vuotias Niina Saarinen 547 (179, 189, 179) pistettä. Häkkinen oli 18:s, Havukainen 37:s ja Saarinen 55:s. Kahdeksan parhaan ampujan finaaliraja oli 572 pistettä.

Alle 20-vuotiaiden tyttöjen asentokilpailun finaalin voitti Saksan Luisa Günther 445,6 pisteellä. Peruskilpailussa hän ampui 578 (189, 196, 193) pistettä.

Suomalaiset jäivät kauas kärjestä ilmapistoolin miesten 60 laukauksen kilpailussa. Lahden Ampumaseuraa edustava 52-vuotias Ari Meinander oli 40:s (553 pistettä), Lahden Ampumaseuran Teemu Lahti 41:s (552), Poliisien Ampumaseuran 19-vuotias Aleksi Pirttimäki 44:s (551) ja Mikkelin Ampujien Otto Suuronen 71:s (498).

International Shooting Competition of Hannover.

10 m, ilmapistooli, miehet, 60 ls, peruskilpailu: 1) Marcus Jensen DEN 580, 2) Florian Schmidt GER 579, 3) Deepak Sharma IND 576, …40) Ari Meinander FIN 553, 41) Teemu Lahti FIN 552, …44) Aleksi Pirttimäki FIN 551, …71) Otto Suuronen FIN 498.
8 parhaan finaaliraja 572 pistettä.
10 m, ilmapistooli, miehet, finaali: 1) Vadimir Issachenko KAZ 202,7, 2) Patrick Meyer GER 200,9, 3) Marcus Jensen DEN 179,0.

50 m, pienoiskivääri, tytöt, 3 x 20 ls, peruskilpailu: 1) Anna-Lena Kinateder GER 582 (polvi 198, makuu 196, pysty 188), 2) Emilie Winterberger FRA 578 (187, 198, 193), 3) Luisa Günther GER 578 (189, 196, 193), …14) Emmi Hyrkäs FIN 568 (193, 194, 181), …18) Armi Häkkinen FIN 567 (183, 196, 188), …37) Inka Havukainen FIN 556 (183, 195, 178), …55) Niina Saarinen FIN 547 (179, 189, 179).
8 parhaan finaaliraja 571 pistettä.
50 m, kivääri, tytöt, 3 x 20 ls:n kilpailun finaali: 1) Luisa Günther GER 445,6, 2) Antonia Back GER 444,8, 3) Emilie Wintererger FRA 435,5. 

Suomi ampui kolmanneksi vakiokiväärin Eurooppa cupissa

Suomen joukkue Antti Kajan, Antti Puhakka ja Juha Rutonen pronssimitalisteina oikealla. Kuva: Tapio Kajan.

Suomi ampui kolmanneksi 1697 pisteellä vakiokiväärin Eurooppa cupin joukkuekilpailussa Tanskan Århusissa maanantaina. Antti Puhakka laukoi 3 x 20 laukauksen kilpailussa 576, Juha Rutonen 569 ja Antti Kajan 552 pistettä. Kauden ensimmäisen 300 metrin kiväärilajien Eurooppa cupin voitti Ruotsi 1717 pisteellä, kun Karl Olsson ampui 571, Stefan Ahlesved 569 ja Jonas Sjöberg 577 pistettä.

Teksti: Matti Viitanen ja Tapio Kajan. Kuva: Tapio Kajan

Tänään tiistaina käydyssä henkilökohtaisessa vakiokiväärin asentokilpailussa Antti Puhakka oli parhaana suomalaisena seitsemäs 576 pisteellä. Juha Rutonen oli 565 pisteellä 13:s ja Antti Kajan 545 pisteellä 18:s. Kisan voitti Unkarin 37-vuotias Peter Sidi 590 pisteellä (polvi 196, makuu 198, pysty 196). Sidi on vakiokiväärin kaksinkertainen EM-mitalisti ja pienoiskiväärin täysottelun MM-kultamitalisti. Hän on yksi Rio de Janeiron olympialaisten kiväärilajien mitalisuosikeista.

”Lyhyesti ja ytimekkäästi kohti seuraavaa päivää”, kommentoi kisaansa 35-vuotias kouvolalainen Antti Puhakka, joka ampui vakiokiväärillä tasan 576 pistettä sekä henkilökohtaisessa kilpailussa tänään että karsinnassa eilen. Haminan Ampumaseuraa edustava Puhakka laukoi tänään polvelta 191, makuulta 198 ja pystystä 187 pistettä ja oli 7:s.

”Tekeminen oli parempaa tänään kuin joukkuekisassa eilen. Sain pidettyä ennalta suunnitellusta rytmistä koko ammunnan ajan kiinni. Huomiseen lähden hyvillä mielin tekemään päivän parastani”, sanoi 35-vuotias sodankyläläinen Juha Rutonen, joka edustaa Haminan Ampumaseuraa. Rutonen laukoi tänään polvelta 185, makuulta 198 ja pystystä 182 pistettä.

”Kisafiilis oli hyvä. Odotusarvo oli korkeammalla, mitä tulokset näyttävät. Huomenna on uusi päivä”, totesi 30-vuotias hämeenlinnalainen upseeri Antti Kajan, joka edustaa perinteikästä Säkylän Seudun Ampujia.

Maanantain karsintakilpailussa Norjan Simon Claussen ampui todella kovan tuloksen 595 pistettä (polvi 198, makuu 200, pysty 197). Lajin ME- ja EE-tulos on Ranskan Cyril Craffin ampuma 589 pistettä, mutta maailmanennätykseksi ja maanosan ennätykseksi hyväksytään vain MM-kilpailussa, maanosan mestaruuskilpailussa, maailmancupissa tai olympialaisissa ammuttu tulos.

”Tulostaso oli vakiokiväärillä varsin korkea ja tasainen. Joukkueen ampujat suoriutuivat avauslajista hyvin. Joukkueessa fiilis on hyvä ja se enteilee mukavia kisapäiviä aurinkoiseen Århusiin”, sanoi Suomen valmentaja-huoltaja Tapio Kajan.

300 metrin kiväärilajien Eurooppa cup jatkuu 3 x 40 laukauksen kilpailulla eli täysottelulla huomenna keskiviikkona

300 metrin kiväärin Eurooppa Cup, Århus, Tanska.

Vakiokivääri, 3 x 20 ls, joukkuekilpailu: 1) Ruotsi 1717 (Karl Olsson 571, Stefan Ahlesved 569, Jonas Sjöberg 577), 2) Tanska 1709 (Steffen H. Olsen 585, Johnny Olsen 558, Lars Jepsen 566), 3) Suomi 1697 (Antti Puhakka 576, Antti Kajan 552, Juha Rutonen 569), 4) Puola 1692, 5) Slovenia 1674.

Vakiokivääri, 3 x 20 ls: 1) Peter Sidi HUN 590 (polvi 196, makuu 198, pysty 196), 2) Simon Claussen NOR 587 (198, 199, 190), 3) Steffen H. Olsen DEN 583 (193, 197, 193), 4) Ole-Kristian Bryhn NOR 581 (195, 196, 190), 5) Rajmond Debevec SLO 581 (192, 199, 190), …7) Antti Puhakka FIN 576 (191, 198, 187), …13) Juha Rutonen FIN 565 (185, 198, 182), …18) Antti Kajan FIN 545 (185, 192, 168).

Vakiokivääri, 3 x 20 ls, karsinta: 1) Simon Claussen NOR 595 Euroopan ennätys (polvi 198, makuu 200, pysty 197), …Antti Puhakka 576, …Juha Rutonen 569, …Antti Kajan 552.

Haulikkopracticalin Suomen mestarit selvillä

Vuoden 2016 haulikkopracticalin Suomen mestaruusmitaleista tähdättiin viikonloppuna Kirkkonummella Upinniemessä. Tällä kertaa jo keväällä järjestetty SM-kilpailu toi paikalle yhteensä 107 ampumaurheilijaa.

Kaikkien neljän haulikkopracticalin divisioonan Suomen mestaruudet ratkesivat tällä kertaa suhteellisen selvillä eroilla. Tiukinta oli Open-divisioonassa, jossa Pohjois-Karjalan IPSC ja siluettiampujat Ry:n  Lauri Nousiainen juhli kultamitalia. Täksi vuodeksi divisioonaa vaihtanut Teemu Rintala ampui hopealle tuloksella 94,58% ja Veli Rantanen kolmanneksi prosenteilla 83,03.

Standard-divisioonassa Keuruun Seudun Ampujien Jarkko Laukia nappasi kotiin kirkkaimman mitalin. Kakkoseksi ampui Petri Runtti, 90,45%, ja kolmanneksi Kim Leppänen, 90,13%.

Modified-divisioonassa paras oli viime vuoden maailmanmestaruuskisoissa menestystä niittänyt  Helsingin Varuskunnan Ampujien Mikael Kaislaranta. Toinen oli Olli-Pekka Partanen prosentein 93,43 ja kolmas Jari Rastas prosentein 90,19.

Suurin ero voittajan ja kakkosen välillä nähtiin Standard-Manual divisioonassa. Mestari Jaakko Viitala oli suorastaan ylivoimainen, toiseksi ampunut Teemu Potkonen sai 84,66 prosenttia Nokian Seudun Ampujia edustavan Viitalan pisteistä. Mikael Ekberg ampui kolmanneksi tuloksella 74,00%.

Kilpailun järjesti Porkkalan Ampujat. Kaikki tulokset löytyvät täältä.

 

Menestystä myös Virossa

Vapunpäivänä Virossa ammuttu May-Day kivääripracticalkilpailu oli suomalaisille myös menestyksekäs. Open Semi-Auto –divisioonassa voiton nappasi Hannu Uronen ja Standard-semiauto –divisioonassa paras oli Isto Hyyryläinen.

May-Day Rifle –kilpailun kaikki tulokset löytyvät täältä.

Hyrkäs, Palo, Lång ja Långström EM-näyttöjen ykkösiä

Emmi Hyrkäs, Marianne Palo, Jimi Lång ja Sebastian Långström olivat nuorten EM-näyttökilpailun ykkösiä lauantaina Inkoossa.

Simpeleen Hahlon Hyrkäs voitti tyttöjen 50m pienoiskiväärin 3×20 ls kisan tuloksella 575. Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran Palo puolestaan oli makuun kisan ykkönen (615,3).

Kankaanpään Ampumaurheilijoita edustava Lång tähtäsi poikien makuuasennon kisassa parhaan tuloksen 613,7, ja Kyrkslätt Skytteföreningenin Långström voitti poikien asentokisan tuloksellaan 1134.

Lappajärven Ampujien Mira Mäkelä nappasi kaksi kakkossijaa, ja Palo otti voittonsa lisäksi kolmossijan asentokisassa. Poliisien Ampumaseuran Matias Kiuru oli asentokisassa toinen ja makuun kisassa kolmas.

Kaikki tulokset oheisessa liitteessä.

Liitteet

Veljesjoukkueella melkein palkintopallille Pilsenissä

Heikkilän veljesten eli Mikan, Samin ja Tomi-Pekan muodostama liikkuvan maalin joukkue ylsi neljänneksi 50m normaalijuoksujen kilpailussa, kun kansainvälinen Grand Prix of Liberation -kilpailu päättyi sunnuntaina Tshekin Pilsenissä.

Grand Prix of Liberation -kilpailu järjestettiin Pilsenissä jo 47. kerran. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 615 urheilijaa, jotka edustivat 36 maata.

Pilsenin päätöspäivän erikoisuus oli suomalaisittain se, että Kymppi 64 -seuraa edustavien Heikkilän veljesten eli Mikan, Samin ja Tomi-Pekan muodostama joukkue sijoittui neljänneksi 50m normaalijuoksujen joukkuekilpailussa. Suomen A-joukkueen muodostamien Heikkilöiden tulos oli 1750, kun pronssille sijoittunut Tshekki tähtäsi kolme pistettä paremman yhteistuloksen eli 1753.

Joukkuekisan ykkönen oli Venäjä (1776) ja toinen Ukraina B 1754.

Henkilökohtaisessa kilpailussa Tomi-Pekka Heikkilä oli parhaana suomalaisena viides (590). Venäjän Dimitri Romanov voitti tuloksella 596. Sami Heikkilä sijoittui 18:nneksi (582) ja Mika Heikkilä 26:nneksi (578).

Hämeenlinnan Ampumaseuran Katariina Laine sijoittui naisten 50m pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailussa 17:nneksi tuloksellaan 580. Finaaliraja oli 583. Laine teki polvelta tuloksen 193, makuulta 199 ja pystystä 188.

Naisten 10m ilmapistoolissa Reetta Hynnisen (Poliisien Ampumaseura) tulos oli 372, kun finaaliin vaadittiin 381 pistettä. Hynninen sijoittui 38:nneksi. Miesten isopistoolissa Lahden Ampumaseuran kaksikko Teemu Lahti ja Ari Meinander otti sijat 16 ja 17 tuloksillaan 569 ja 568. Kisan voitti Tshekin Tomas Tehan kovalla tuloksella 590.

Kansainvälinen Liberation GP-kilpailu
5.-8.5. Pilsen, Tshekki

Tulokset: http://www.shooting-plzen.cz/

 

Karri Turunen ja Aleksi Leppä tekivät ennätyksensä Liberation GP:ssä

Karri Turunen ja Aleksi Leppä olivat oivassa vireessä lauantaina Tshekin Pilsenissä, missä jatkui kolmatta päivää kansainvälinen Grand Prix of Liberation -kilpailu.

Grand Prix of Liberation -kilpailu järjestetään Pilsenissä jo 47. kerran. Kilpailuun osallistuu kaikkiaan 615 urheilijaa, jotka edustavat 36 maata. Suomalaisia on mukana kaikissa lajeissa eli kiväärissä, pistoolissa ja liikkuvassa maalissa.

Nurmeksen Ampumaseuraa edustava Karri Turunen teki torstaina uuden ennätyksensä ilmapistoolissa (581), ja nyt oli vuorossa uusi ennätys 50m pistoolissa. Hän teki peruskilpailun toiseksi parhaan tuloksen 560, jolla hän kohensi entistä ennätystään neljällä pisteellä. Peruskisan paras tulos oli Bulgarian Samuil Donkovin 563. Donkov oli myös finaalin ykkönen. Turunen sijoittui lopulta kahdeksanneksi.

Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä teki ennätyksensä miesten 10m ilmakiväärissä, kun hän nakutti 624,4 pistettä. Hän jäi vain 0,2 pistettä finaalipaikasta. Lepän ennätys parani peräti 2,6 pistettä. Peruskilpailun paras oli Itävallan Alexander Schmirl tuloksellaan 630,3. Schmirl oli finaalissa seitsemäs, voittajaksi nousi Ranskan Jeremy Monnier.

Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran Annika Sihvonen oli paras suomalainen eli 24:s naisten 50m pienoiskiväärin makuun kisassa. Hänen tuloksensa oli 617,8. Naisten 25m pistoolissa Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura) tähtäsi 568 pistettä, joka oikeutti 31. sijaan. Finaaliraja oli 581.

Kansainvälinen Liberation GP-kilpailu
5.-8.5. Pilsen, Tshekki

Tulokset: http://www.shooting-plzen.cz/

Niklas Hyvärinen toinen Liberation GP:n liikkuvassa maalissa

Niklas Hyvärinen sijoittui hienosti toiseksi miesten 10m liikkuvan maalin sekajuoksuissa perjantaina, kun kansainvälinen Grand Prix of Liberation -kilpailu jatkui Tshekin Pilsenissä.

Raseborgs Skyttar -seuraa edustava Niklas Hyvärinen hävisi kultamitalin vasta uusinnan jälkeen Venäjän Mihail Azarenkolle. He ampuivat kumpikin tuloksen 386, mutta venäläinen oli uusinnassa parempi pistein 20-14.

Kangasalan Kymppi 64:n Tomi-Pekka Heikkilä oli viides 382 ja Satakunnan Ampujien Heikki Lähdekorpi yhdeksäs (381).

Miesten 50m pienoiskiväärin 3×40 ls kilpailussa Joni Stenström (Raseborgs Skyttar) teki ennätyksensä 1166 pistettä. Entinen ennätys oli jo melkein kaksi vuotta vanha, ja se parani nyt yhdellä pisteellä. Stenström oli asentokilpailussa parhaana suomalaisena 18:s. Finaaliraja oli 1171.

– Polvelta jäi muutama piste uupumaan, mutta muuten oli hyvää ammuntaa. Makuu kulki ihan mallikkaasti: samasta pidosta kaikki 40 laukausta. Tein pientä säätöä eilisen floppimakuun jälkeen, ja nyt se toimi. Pysty oli sellaista normaalia hyvää. Ei tullut yhtään kasia. Siksi pystyin tekemään siinäkin hyvän tuloksen, vaikka siinä vaiheessa jännitti jo aika paljon, Stenström kertoi.

Miesten 25m olympiapistoolissa Lahden Ampumaseuran Teemu Lahti oli paras suomalainen tuloksellaan 555. Hän oli 37:s. Saman seuran Ari Meinander oli 38:s tähdättyään 553 pistettä. Finaaliin pääsi tuloksella 582.

Hämeenlinnan Ampumaseuran Katariina Laine oli naisten 10m ilmakiväärissä 49:s tuloksellaan 410,2. Finaaliraja oli 416,1 pistettä.

Grand Prix of Liberation -kilpailu järjestetään Pilsenissä jo 47. kerran.

Kansainvälinen Liberation GP-kilpailu
5.-8.5. Pilsen, Tshekki

Tulokset: http://www.shooting-plzen.cz/

 

Karri Turunen ilmapistoolissa ennätyksekseen 581

Nurmeksen Ampumaseuran Karri Turunen teki ilmapistoolissa uuden hienon ennätyksensä 581, kun Tshekin Pilsenissä alkoi torstaina kansainvälinen Grand Prix of Liberation -kilpailu.

Tshekin Pilsenin kansainvälinen Grand Prix of Liberation -kilpailu järjestetään 47. kerran. Suomalaisia urheiluampujia on mukana kaikissa lajeissa eli kiväärissä, pistoolissa ja liikkuvassa maalissa.

Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura) teki miesten ilmapistoolin peruskilpailussa uuden ennätyksensä 581, jolla hän selvitti kirkkaasti tiensä kahdeksan parhaan finaaliin. Turusen sarjat olivat 96+96+99+94+99+97. Finaaliraja oli 578.

Turunen oli syystäkin tyytyväinen, sillä hänen entinen ennätyksensä koheni kahdella pisteellä.

– Fiilis on ihan hyvä! Peruskisa oli rento ampua, eikä siinä ollut mitään ihmeempää. Yksi sarja oli vähän heikompi. Siinä ei kymppiä tahtonut löytyä, Turunen kertasi kilpailuaan.

– Finaalin sarjat olivat aluksi ihan hyviä ja sitten tuli pari huonompaa, ja se oli siinä. Ei vain riittänyt. Hyvä kisapäivä kuitenkin, hän sanoi.

Turunen sijoittui finaalissa lopulta kahdeksanneksi. Voiton vei Italian Dino Briganti.

Oulun Metsästys- ja Ampumaseuran Juho Autio oli paras suomalainen miesten 50m pienoiskiväärin makuun kilpailussa. Hän oli 40:s tuloksellaan 622,5, joka on hänen uusi ennätyksensä. Entinen ennätys koheni 1,5 pisteellä. Finaaliraja oli 627,3.

Liikkuvan maalin miesten 10m normaalijuoksuissa Satakunnan Ampujien Heikki Lähdekorpi teki suomalaisista parhaan tuloksen, 574. Naisten sarjassa Marika Karisjoki (Turun Seudun Ampujat) tähtäsi 352 pistettä.

Miesten 25m vakiopistoolissa Ari Meinander (Lahden Ampumaseura) sijoittui 17:nneksi tuloksellaan 552.

Kansainvälinen Liberation GP-kilpailu
5.-8.5. Pilsen, Tshekki

Tulokset: http://www.shooting-plzen.cz/

 

Skeet huipensi nuorten maailmancupin: Suomelle joukkuehopeaa, Timi Vallioniemi seitsemäs

Nuorten maailmancup päättyi torstaina hyviin suomalaistunnelmiin Saksan Suhlissa. Suomi sai poikien skeetissä joukkuehopeaa ja Timi Vallioniemi sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa jännittävän finaaliuusinnan jälkeen seitsemänneksi. Hienoa oli myös se, että kaikki Suomen skeet-pojat vähintään sivusivat ennätyksiään.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) nuorten maailmancup päättyi torstaina Saksan Suhlissa. Poikien trapissa ja skeetissä ammuttiin kolmas ja viimeinen kilpailupäivä. Ohjelmassa olivat viimeiset kaksi sarjaa eli 50 kiekkoa ja finaalit.

Skeetissä tuli hienoa suomalaismenestystä eilisen Niina Aaltosen tyttöjen hopeamitalin lisäksi, kun Suomen pojat nappasivat joukkuehopeaa ja Ala-Hämeen Ampujien Timi Vallioniemi sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa seitsemänneksi.

Tanska vei voiton viiden pisteen erolla Suomeen, jonka joukkueessa ampuivat Aleksi Ahokas (Lounais-Hämeen Ampujat), Sami Aaltonen (Rauman Seudun Urheiluampujat) ja Esko Tiainen (Parikkalan Seudun Ampujat).

Vallioniemi ampui peruskilpailussa uuden ennätyksensä 120 (entinen 119) ja pääsi finaaliuusintaan kolmen muun urheiluampujan kanssa. Hän sijoittui jännittävien vaiheiden jälkeen lopulta seitsemänneksi, eikä siis päässyt finaaliin. Vallioniemen vanavedessä Aleksi Ahokas jäi kiekon ja Aaltonen kahden kiekon päähän finaaliuusinnasta.

Tiainen ja Aaltonen sivusivat ennätyksiään (116 ja 118), ja kaikki muut eli Vallioniemi (120) sekä Aleksi ja Samuli Ahokas tekivät Suhlissa uudet ennätyksensä (119 ja 117).

Cupin voiton vei Saksan Yannick Hofmann, joka voitti kultamitaliottelussa Kyproksen Nicolas Vasilioun 13-12. Hofmann oli myös peruskisan ykkönen (122).

Orimattilan Seudun Urheiluampujien Vili Kopra sijoittui poikien trapissa parhaana suomalaisena 25:nneksi. Hänen tuloksensa oli 111, kun kuuden ampujan finaaliuusintaan pääsi tuloksella 116. Venäjän Maksim Kabatski oli peruskilpailun paras rikottuaan 119 kiekkoa. Hän oli myös finaalin ykkönen voitettuaan kultamitaliottelussa Tshekin Josef Navratilin 11-10.

Suomi sijoittui joukkuekilpailussa seitsemänneksi.

Suhlin maailmancup toimi ensi vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävien nuorten MM-kilpailujen virallisena esikilpailuna. Vuoden toinen nuorten maailmancup pidetään Azerbaidzhanin Gabalassa 16.-23. syyskuuta.

ISSF:n nuorten maailmancup (kivääri, pistooli ja haulikko)
29.4.-6.5. Suhl, Saksa

Tuloksia to 5.5.

Poikien trap 125 kiekkoa + finaali: 1) Maksim Kabatski Venäjä 119, 2) Damien Ichard Ranska 118, 3) Josef Navratil Tshekki 118, 4) Ivan Georgiev Bulgaria 117, 5) Jack Wallace Australia 117, 6) Kun-Pi Yang Taiwan  116/uusinta 9, … 25) Vili Kopra 111, … 34) Eemil Pirttisalo 109, 35) Niko Kopra 109, … 45) Matias Koivu 105, … 65) Miki Ylönen 95.
Joukkuekilpailu: 1) Australia 343, 2) Italia 1 340, 3) Ranska 338, … 7) Suomi (Vili Kopra, Eemil Pirttisalo, Niko Kopra) 329.

Semifinaali: 1) Kabatski 13, 2) Navratil 11/uusinta 7, 3) Ichard 11/6, 4) Wallace 11/2, 5) Yang 11/0, 6) Georgiev 10.
Pronssimitaliottelu: Jack Wallace Australia – Damien Ichard Ranska 13-8
Kultamitaliottelu: Maksim Kabatski Venäjä – Josef Navratil Tshekki 11-10

Poikien skeet 125 kiekkoa + finaali: 1) Yannick Hofmann Saksa 122, 2) Jack Fairclough Iso-Britannia 122, 3) Nicolas Vasiliou Kypros 121, 4) Emil Petersen Tanska 120/uusinta 2, 5) Mikkel Petersen Tanska 120/2, 6) Aleksei Belov Venäjä 120/1+2, 7) Timi Vallioniemi Suomi 120/1+1, … 9) Aleksi Ahokas 119, 10) Sami Aaltonen 118, … 20) Samuli Ahokas 117, … 24) Esko Tiainen 116.
Joukkuekilpailu: 1) Tanska 358, 2) Suomi 353 (Aleksi Ahokas, Sami Aaltonen, Esko Tiainen), 3) Venäjä 353.

Semifinaali: 1) Hofmann 15, 2) Vasiliou 15, 3) Mikkel Petersen 14, 4) Belov 14, 5) Emil Petersen 13, 6) Fairclough 12.
Pronssimitaliottelu: Aleksei Belov Venäjä – Mikkel Petersen Tanska 14-13
Kultamitaliottelu: Yannick Hofmann Saksa – Nicolas Vasiliou Kypros 13-12

Kaikki tulokset löydät täältä.

Niina Aaltonen teki SE:n ja sijoittui toiseksi tyttöjen maailmancupin skeetissä

Niina Aaltonen upeasti toiseksi! Kuva: Kari Kopra
Niina Aaltonen Suhlin radalla. Kuva: Pentti Saari

Niina Aaltonen oli päivän suomalaisnimi, kun nuorten maailmancup jatkui keskiviikkona Saksan Suhlissa. Hän paransi peruskilpailussa tyttöjen skeetin SE:tä neljällä kiekolla lukemiin 71. Aaltosen oma ennätys koheni peräti seitsemällä kiekolla. Hän sijoittui finaalissa upeasti toiseksi.

Keskiviikko oli Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) nuorten maailmancupin neljäs kilpailupäivä. Tämäkin päivä oli Saksan Suhlissa suomalaisittain erittäin vilkas, sillä suomalaisia oli mukana kuudessa lajissa: poikien ja tyttöjen skeetissä, poikien trapissa, poikien pienoiskiväärin asentokilpailussa sekä poikien ja tyttöjen 25m pistoolissa.

Rauman Seudun Urheiluampujien Niina Aaltonen johti tyttöjen skeetiä ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen, kun hän oli rikkonut 49 kiekkoa (25+24). Hän piti ykköspaikkansa peruskilpailun loppuun asti, sillä hän teki keskiviikkona ammuttuun viimeiseen sarjaan tuloksen 22. Tulokseksi tuli uusi Suomen ennätys 71.

Heidi Hämäläisen nimissä ollut SE parani neljällä ja Aaltosen oma ennätys peräti seitsemällä kiekolla! Finaaliuusintaan pääsi tuloksella 66.

Finaalissa Aaltonen sijoittui lopulta toiseksi. Kultamitaliottelussa hänet voitti Yhdysvaltain Katharina Jacob 15-10.

– Fiilis on todella hyvä! Olen tosi tyytyväinen peruskilpailuun ja finaaliin, Aaltonen sanoi.

– Ennätykseni koheni paljon, koska ensimmäisen kerran luotin omaan ammuntaani. Olen tehnyt myös paljon töitä tämän eteen tänä vuonna.

Aaltonen sijoittui viime vuoden tyttöjen MM-kilpailuissa 11:nneksi. Hän osallistui maaliskuussa ensimmäisen kerran maailmancupin kilpailuun.

Kyrkslätt Skytteföreningenin Sebastian Långström oli poikien ilmakiväärin tavoin paras suomalainen 50m pienoiskiväärin 3×40 ls kilpailussa. Hän teki asentokilpailussa tuloksen 1146 pistettä, jolla hän oli hienosti kymmenes. Tulos oli sama kuin finaaliraja, mutta Långström jäi finaalista ulos sisäkymppien perusteella. Långström tähtäsi polvelta 377, makuulta 396 ja pystystä 373 pistettä.

Poikien 25m pistoolissa (30+30 ls) Sodankylän Ampujien Joonas Kuusela teki tuloksen 557 ja oli parhaana suomalaisena 26:s. Mikkelin Ampujien Julia Palmgren sijoittui 34:nneksi tyttöjen 25m pistoolissa. Hänen tuloksensa oli 524. Finaaliin pääsi 569 pisteellä.

Poikien trap ja skeet ammutaan loppuun huomenna torstaina, joka on myös cupin viimeinen kilpailupäivä. Ohjelmassa ovat viimeiset kaksi sarjaa eli 50 kiekkoa ja finaalit.

Suhlin maailmancupissa on mukana 585 urheiluampujaa. He edustavat 48 maata. Startteja on kaikkiaan 926. Suomesta kilpailuun osallistuu 30 kivääri-, pistooli- ja haulikkoampujaa. Suhlin maailmancup toimii ensi vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävien nuorten MM-kilpailujen virallisena esikilpailuna.

Vuoden toinen nuorten maailmancup pidetään Azerbaidzhanin Gabalassa 16.-23. syyskuuta.

ISSF:n nuorten maailmancup (kivääri, pistooli ja haulikko)
29.4.-6.5. Suhl, Saksa

Tuloksia ja tilanteita ke 4.5.

Tyttöjen skeet 75 kiekkoa + finaali:
Peruskilpailu: 1) Niina Aaltonen Suomi 71 (SE) 2) Katharina Jacob Yhdysvallat 69, 3) Alina Fazylzjanova Venäjä 68, 4) Eva-Tamara Reichert Saksa 68, 5) Samantha Simonton Yhdysvallat 67, 6) Noemie Battaulta Ranska 66/uusinta 4.
Joukkuekilpailu: 1) Yhdysvallat 200, 2) Venäjä 194, 3) Turkki 188.

Semifinaali: 1) Jacob 13, 2) Aaltonen 12, 3) Reichert 11, 4) Battault 9/uusinta 3, 5) Simonton 9/2, 6) Fazylzjanova 8.
Pronssimitaliottelu: Noemie Battault Ranska – Eva-Tamara Reichert Saksa 11-9
Kultamitaliottelu: Katharina Jacob Yhdysvallat – Niina Aaltonen Suomi 15-10

Poikien 50m pienoiskivääri 3×40 ls + finaali: 1) Istvan Peni Unkari 458,6 (ME) (1168), 2) Christoph Duerr Sveitsi 445,1 (1146/45x), 3) Manuel Luescher Sveitsi 436,4 (1147), 4) Emilien Chassat Ranska 427,5 (1148), 5) Riccardo Armiraglio Italia 414,7 (1158), 6) Giacomo Maurina Italia 405,6 (1147), 7) Maximilian Dallinger Saksa 395,4 (1161), 8) Timur Ahmedtshanov Venäjä 394,8 (1148), … 9) Giuseppe Pio Capano Italia 1146/35x, 10) Sebastian Långström 1146/35x, … 31) Cristian Friman 1131, … 41) Matias Kiuru 1117, … 43) Björn Friman 1116, … 52) Roope Pohjoisaho 1103.
Joukkuekilpailu: 1) Italia 3451, 2) Saksa 3448, 3) Venäjä 3426, … 6) Suomi (Långström, Cristian Friman, Kiuru) 3394.

Poikien 25m pistooli 30+30 ls: 1) Marvin Flueckiger Sveitsi 580, 2) Clement Greffier Ranska 577, 3) Juri Kolesnik Ukraina 576, … 26) Joonas Kuusela 557, … 31) Arttu Ihalainen 552, … 38) Leevi Siren 534, 39) Niko Roos 534.
Joukkuekilpailu: 1) Ranska 1716, 2) Ukraina 1715, 3) Australia 1711, … 10) Suomi (Kuusela, Ihalainen, Siren) 1643.

Tyttöjen 25m pistooli 30+30 ls, peruskilpailu: 1) Anna Korakaki Kreikka 587, 2) Michelle Skeries Saksa 582, 3) Anna Dedova Tshekki 581, 4) Agate Rasmane Latvia 578, 5) Natalia Ordina Venäjä 572, 6) Margarita Lomova Venäjä 570, 7) Clara Merlet Ranska 570, 8) Cora Doerr Saksa 569, … 34) Julia Palmgren 524, … 36) Essi Anttila 509.
Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1708, 2) Saksa 1 1698, 3) Intia 1695.

Semifinaali: 1) Skeries 16, 2) Korakaki 15/uusinta 6, 3) Rasmane 15/5, 4) Dedova 14, 5) Lomova 13, 6) Ordina 12, 7) Merlet 11, 8) Doerr 9.
Pronssimitaliottelu: Agate Rasmane Latvia – Anna Dedova Tshekki 8-6
Kultamitaliottelu: Michelle Skeries Saksa – Anna Korakaki Kreikka 7-5

Poikien trap, tilanne 75/125 kiekkoa: 1) Josef Navratil Tshekki 72, … 20) Eemil Pirttisalo 68, … 25) Vili Kopra 67, … 36) Niko Kopra 65, … 42) Matias Koivu 64, … 70) Miki Ylönen 55.

Poikien skeet, tilanne 75/125 kiekkoa: 1) Jack Fairclough Iso-Britannia 74, … 4) Aleksi Ahokas 72, … 10) Timi Vallioniemi 71, … 13) Esko Tiainen 71, … 16) Samuli Ahokas 70, … 19) Sami Aaltonen 70.

Kaikki tulokset löydät täältä.