Kategoria: Kivääri

Minna Leinonen kuudes Antalyan maailmancupissa

Minna Leinonen kuvattuna Turun SM-kisoissa maaliskuussa. Kuva: Lassi Palo

Keski-Suomen Ampujia edustava Minna Leinonen on sijoittunut kuudenneksi vammaisampumaurheilun maailmancupissa Turkin Antalyassa.

Minna Leinonen tähtäsi ilmakiväärin R5-luokan peruskilpailun parhaan tuloksen 636,3 pistettä.

– Semmoista perusvarmaa tekemistä se oli, hän sanoi.

Finaalissa koelaukausten jälkeen ase on otettava pois jousituelta finalistien esittelyn ajaksi.

– Sitten on vain minuutti aikaa ottaa asento uudestaan ja aloittaa kilpailu ilman koelaukauksia. Minun tapauksessani minuutin aikaraja on haastava, koska en pysty ottamaan ampuma-asentoa yksin. Paljon olemme sitä harjoitelleet, mutta tänään kaikki ei mennyt ”putkeen”. Pitää harjoitella lisää – ja vielä miettiä, voisiko jotain tehdä toisin.

Ampumaurheiluliiton vammaisampumaurheilun kehityspäällikkö Pirjo Peltola totesi, että Leinonen on ”sen tason urheilija, jolta aina odotetaan menestystä ja mitalisijoituksia”.

– Mutta kukaan ei ole kone. Säännöistä emme valita. Harjoittelemme edelleen laadukkaasti ja ajatuksella.

Antalyan cupin ykkönen oli Uuden-Seelannin Michael Johnson. Finaalin kaksi parasta päätyi finaalissa tasapisteisiin, joten voitto ratkaistiin uusinnassa. Johnson voitti siinä Ison-Britannian Ryan Cockbillin 10,7-10,4.

Seuraavissa IPC:n maailmancupeissa Kroatiassa, Sydneyssä ja Fort Benningissä jaetaan Rio de Janeiron paralympialaisten 2016 maapaikkoja. Leinosella paikka on jo hankittuna viime vuoden MM-kilpailuista.

– Onneksi maapaikka jo on. Säästymme avustajani kanssa raskaalta matkustamiselta tänä vuonna! Tämän Turkin matkan piti mennä rutiinilla, mutta vaikeita hetkiä koettiin, kun sähköpyörätuolini, ase ja varustelaukku katosivat matkalla. Lopulta kaikki löytyivät, mutta oman pyörätuolin puuttuminen on todella rasittavaa paitsi minulle myös avustajalleni.

IPC:n maailmancup
Antalya, Turkki

Tuloksia pe 15.5.

10m ilmakivääri 60 ls + finaali, sarja R5: 1) Michael Johnson Uusi-Seelanti 212,1/uusinta 10,7 (635,9), 2) Ryan Cockbill Iso-Britannia 212,1/10,4 (634,6), 3) James Bevis Iso-Britannia 190,0 (632,0), 4) Zdravko Savanovic Serbia 168,3 (630,7), 5) Dragan Ristic Serbia 147,2 (635,5), 6) Minna Leinonen Suomi 126,2 (636,3), 7) Hakan Cevik Turkki 104,3 (630,2), 8) Tim Jeffery Iso-Britannia 83,4 (633,1).

Ampumaurheilukoulun ohjaajakoulutus Tuuloksessa 24.5.2015

Ampumaurheilukoulun ohjaajakoulutus järjestetään Tuuloksessa 24.5.2015 alkaen klo 9.00. Paikkana on Tuuloksen koulu, Suolijärventie 15, 14820 Tuulos

Koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ohjaamaan lapsia ja nuoria ampumaurheilukoulussa. 
Kurssille osallistuminen ei vaadi valmistautumista etukäteen.

Kurssiin kuuluu sekä lajiosa että yleisosa.

Lajiosa:
Ampumaurheilu lapsen harrastuksena, ilmakivääri- ja ilmapistooliammunnan tukiammunnan perustekniikoiden opettaminen ja ampumaurheilukoulun järjestäminen.

Kurssin suorittanut:
– hallitsee turvallisuusasiat
– osaa suunnitella ja toteuttaa harjoitustapahtumat
– hallitsee ilmakivääri- ja ilmapistooliammunnan tukiammunnan opetusmenetelmät
– osaa neuvoa myös apuohjaajia avustamisessa ja
– ymmärtää lasten urheilun lähtökohdat.

Kurssi pidetään 24.5.2015 kello 9.00 alkaen ja aloituspaikkana  on Tuuloksen koulu, Suolijärventie 15, 14820 Tuulos

Kurssi päättyy n. klo 17.00

Osallistumismaksu 75€ /kurssilainen sisältää koulutuksen ja materiaalin.

Mahdollisuus omakustanteiseen lounasruokailuun.

Kouluttajina SAL:sta Heikki Romppanen ja Rainer Hirvonen.
 

Ilmoittautumiset 

Rainer Hirvoselle 19.5. mennessä sähköpostitse:
rainer.hirvonen@ampumaurheiluliitto.fi

puh. 0400 505199

 

Juho Kurki kuudes maailmancupin ilmakiväärissä

Juho Kurki Fort Benningin finaalin jälkeen. Kuva: Juha Hirvi

Juho Kurki on sijoittunut miesten ilmakiväärissä hienosti kuudenneksi, kun vuoden toinen kivääri- ja pistoolilajien maailmancup alkoi keskiviikkona Yhdysvaltain Fort Benningissä. Aleksi Leppä oli 67:s ja Jaakko Björkbacka 70:s.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) vuoden toinen kivääri- ja pistoolilajien maailmancup alkoi keskiviikkona Yhdysvaltain Fort Benningissä. Cupiin osallistuu runsaat 600 urheilijaa 76 maasta. Cupissa on neljä suomalaista kivääriampujaa. Kolme heistä kilpaili miesten ilmakiväärissä cupin avauspäivänä myöhään keskiviikkona Suomen aikaa. Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran Annika Sihvonen aloittaa kisaurakkansa torstaina.

Kankaanpään Ampumaurheilijoiden Juho Kurki selvitti upeasti tiensä kahdeksan parhaan finaaliin. Hänen peruskilpailunsa tulos oli viidenneksi paras 626,3 (103,2+104,9+105,1+104,9+104,0+104,2). Finaaliraja oli 625,6.

Kurki, 23, oli aiemmin saavuttanut maailmancupin finaalipaikan kolme kertaa, vuonna 2013. Samana vuonna hän tähtäsi ilmakiväärin EM-pronssia.

Fort Benningin finaalissa Kurki sijoittui kuudenneksi.

– Peruskisa oli oikein hyvää, vaikka lopussa painetta oli aika paljon. Finaalissa jänskätti vähän liikaa, mutta tästä se lähtee, Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi sanoi.

Fort Benningissä on jaossa 24 olympiamaapaikkaa ensi vuonna Rio de Janeirossa järjestettäviin olympialaisiin. Miesten ilmakiväärissä oli jaossa kolme paikkaa. Finaaliin päässeistä neljällä oli jo aiemmin paikka saavutettuna. Kurjen edelle sijoittui kolme urheilijaa, joilla ei paikkaa ei vielä ollut: Serbian Milutin Stefanovic (1.), Bulgarian Anton Rizov (3.) ja Itävallan Alexander Schmirl (5.). He saavuttivat paikan Rioon.

– Jännää oli, yhden sijan olympiapaikasta jäänyt Kurki sanoi.

Peruskilpailun parhaan tuloksen 630,5 teki Kiinan Yang Haoran, 19, joka oli jo aiemmin varmistanut paikan Rio de Janeiron olympialaisiin. Ilmakiväärin ykkönen oli siis lopulta Stefanovic, joka ampui peruskilpailussa tuloksen 626,3. Hän voitti Yangin finaalissa 0,7 pisteellä. Tämä oli Stefanovicin ensimmäinen maailmancupin voitto. Viime vuonna hän sijoittui Fort Benningissä toiseksi.

Haminan Ampumaseuraa edustava Aleksi Leppä sijoittui 67:nneksi tuloksellaan 616,3 (102,8+102,8+102,3+104,1+102,1+102,4). Lehtimäen Ampujien Jaakko Björkbackan tulos 615,6 (102,5+100,4+101,4+103,1+103,8+104,4) oikeutti 70. sijaan.

– Jälkimmäinen puoli oli parempaa. Ei alun osumiseen mitään erityisempää syytä ole. Keskemmältä saisi paremmin kymmenyksiä, Björkbacka sanoi.

Leppä oli tyytyväinen suoritukseensa.

– Se oli ihan hyvää ammuntaa. Pientä liikettä tuli selästä, joka näkyi pyssyssä heiluntana oikealle alas, jonne osumat menivät. Mutta kokonaisuudessa ookoo, hän sanoi.

Suomella on kaksi olympiamaapaikkaa Rioon. Ne ovat saavuttaneet trapissa Satu Mäkelä-Nummela ja Vesa Törnroos. Kivääriampuja Minna Leinosella on paikka Rion paralympialaisiin.

ISSF:n kivääri- ja pistoolilajien maailmancup
11.-19.5. Fort Benning, Yhdysvallat

Tuloksia ke 13.5.

Miesten ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Milutin Stefanovic Serbia 209,7 (626,3), 2) Yang Haoran Kiina 209,0 (630,5), 3) Anton Rizov Bulgaria 185,8 (626,1), 4) Kim Sang Do Etelä-Korea 163,6 (628,2), 5) Alexander Schmirl Itävalta 142,5 (625,6), 6) Juho Kurki Suomi 122,0 (626,3), 7) Peter Sidi Unkari 101,3 (626,0), 8) Niccolo Campriani Italia 80,3 (629,5), … 67) Aleksi Leppä 616,3, … 70) Jaakko Björkbacka 615,6.

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.

I-ja II lk tuomarikurssi Oulu, Raksila 24.5.2015

Oulun Metsästys ja Ampumaseura r.y. järjestää 1- ja 2-luokan

tuomarikurssit Raksilan ilma-aseradalla 24.5.2015 alkaen klo 10.00.

Radan katuosoite on Pikkukankaantie 2B.

Lajit joissa kortin voi suorittaa ovat: liikkuvamaali, pistooli,

kivääri ja haulikko.

Sitovat ilmottautumiset sähköpostitse 11.5.2015 mennessä seuran toimistoon: toimisto@omas.fi

Kurssilaiset hankkivat tarvittavat kirjat itse.

 

Ilmoittaudu 25/300m Lapua Eurooppa cupiin Hollolaan

Hollolan Hälvälässä järjestetään 12.-14. kesäkuuta 25/300m Lapua Eurooppa cupin osakilpailu.

300m kiväärilajeihin otetaan mukaan vielä niin miesten kuin naistenkin sarjoihin 5-7 ampumaurheilijaa lajia kohden kilpailemaan cupin ulkopuolella. Varsinaisen kilpailun maakohtaiset osanottajamäärät on rajoitettu.

Nyt on mahdollista saada arvokasta kansainvälistä kilpailukokemusta ja antaa näyttöjä tulevaisuutta varten!

Iso- ja vakiopistoolissa voi ilmoittautua vielä mukaan varsinaiseen Eurooppa cupiin.

Osanottomaksu on kiväärissä 90 euroa per suoritus ja pistoolissa 75 euroa.

Hollolan Lapua Eurooppa cupiin osallistuu yksitoista maata. Suorituksia on yhteensä noin 140. Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.

Tiedustelut: kilpailun johtaja Marko Leppä, 040 510 5323, marko.leppa@ampumaurheiluliitto.fi

Ilmoittautumiset: pirjo.manninen@ampumaurheiluliitto.fi Varaa samalla myös majoitus Pirjolta (Scandic ).

 

 

Karri Turuselle nyt 17. sija Liberation GP:ssä

Nurmeksen Ampumaseuran Karri Turunen sijoittui 17:nneksi miesten 50m pistoolissa lauantaina jatkuneessa Liberation GP -kilpailussa. Tshekin Pilsenissä järjestettävässä kansainvälisessä ampumaurheilukilpailussa Turusen tulos oli 548.

Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Ritva Karri puolestaan teki naisten 25m pistoolissa tuloksen 574, jolla hän sijoittui 20:nneksi. Naisten 50m pienoiskiväärin makuun kisassa Pauliina Frilander-Soini oli samoin 20:s. Pieksämäen Seudun Ampujia edustavan Frilander-Soinin tulos oli 619,1.

Haminan Ampumaseuran Juha Rutosen tulos 614,1 oikeutti miesten ilmakiväärissä 54. sijaan.

Liberation GP järjestetään Pilsenissä 46. kerran. Viimeinen kilpailupäivä on tänään sunnuntaina.

Kaikki tulokset löydät täältä.

Sami Heikkilälle kahdeksas sija Liberation GP:ssä

Kangasalan Kymppi 64 -seuraa edustava Sami Heikkilä oli kahdeksas liikkuvan maalin 10m normaalijuoksuissa, kun kansainvälinen Liberation GP -kilpailu jatkui Tshekin Pilsenissä perjantaina.

Heikkilän tulos oli 566 pistettä. Ruotsin Emil Martinsson tähtäsi peruskilpailun parhaat pisteet eli 580. Martinsson voitti lopulta myös koko kilpailun, kun hän oli kultamitaliottelussa Venäjän Maksim Stepanovia parempi pistein 6-4.

Heikkilän seuratoveri Jani Suoranta oli kymmenes (565) ja Satakunnan Ampujien Heikki Lähdekorpi 13:s (562). Kuopion Metsästys- ja Ampumaseuran Elli Räsänen oli naisten liikkuvan maalin kisassa viides tuloksellaan 355.

Naisten ilmakiväärissä Pauliina Frilander-Soinin (Pieksämäen Seudun Ampujat) tulos 409,4 oikeutti 53. sijaan. Miesten pienoiskiväärin asentokilpailussa Kuusankosken Ampujien Toni Matilainen oli 63:s tuloksellaan 1142.

Liberation GP järjestetään Pilsenissä 46. kerran. Kilpailu päättyy ensi sunnuntaina 10. toukokuuta. Mukana on 22 suomalaista ampumaurheilijaa.

Kilpailun kaikki tulokset löydät täältä.

Karri Turunen kahdeksas Liberation GP:n ilmapistoolissa

Nurmeksen Ampumaseuran Karri Turunen sijoittui kahdeksanneksi miesten ilmapistoolissa, kun kansainvälinen Liberation GP -kilpailu alkoi Tshekin Pilsenissä torstaina.

Turunen tähtäsi peruskilpailussa 579 pistettä, joka oli neljänneksi paras tulos. Parhaan tuloksen teki Ukrainan Juri Popruzhni (581). Finaalissa Turunen sijoittui kahdeksanneksi (75,7). Kisan ykkönen oli Tshekin Pavel Svetlik (199,4).

Liberation GP järjestetään Pilsenissä 46. kerran. Ensimmäinen kilpailupäivä oli torstai. Kilpailu päättyy ensi sunnuntaina 10. toukokuuta. Mukana on 22 suomalaista ampumaurheilijaa.

Avauspäivän muita sijoituksia olivat muun muassa Teemu Lahden (Lahden Ampumaseura) kahdeksas sija vakiopistoolissa tuloksella 561 ja Kuusankosken Ampujien Toni Matilaisen 35. sija miesten 50m pienoiskiväärin makuun kisassa (620,8). Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura) oli naisten ilmapistoolissa 52:s tuloksellaan 370.

Liberation GP:n kaikki tulokset täällä.

Vielä ehdit ilmoittautua tehoryhmän kesäleirille Karstulaan

Ampumaurheiluliiton tehoryhmän yhteisleiri järjestetään tänä kesänä Karstulassa 7.-11. kesäkuuta kivääri- ja pistooliryhmille (majoittuminen alkaa 6.6. illasta). Leirille ovat tervetulleita kaikki tehoryhmän urheilijat sekä henkilökohtaiset valmentajat ja huoltajat.

Leirin avaus on sunnuntaina klo 10.00 Karstulan ampumaradalla ja leiri päättyy torstaina 11.6. iltapäivällä.

Majoitus on Karstulan Kansanopistolla (ks. http://www.keokarstula.fi/11), joka sijaitsee n. 3 km päässä Karstulan ampumaradalta (ks. http://karmasry.fi/ ).

Leirin uusi hinta on 295 euroa sisältäen valmennuksen, majoituksen 2-4hh ja ruokailut (5xaamupala, 4xlounas, 4xpäivällinen ratavuokran, taulumaksut ja patruunat). Valmentajien ja huoltajien leirin hinta on 240 euroa.

Mikäli tulet leirille lyhyemmäksi ajaksi, laskutusperusteena on urheilijalta 65 e/vrk ja ilman majoitusta ja ruokailuja 29 e/vrk (sis. ratavuokran, taulumaksut + patruunat). Valmentajan tai huoltajan kustannukset ovat 55 e/vrk (sis. majoituksen ja ruokailut).

Ilmoittautumiset torstaihin 7.5. mennessä Ampumaurheiluliiton netin kautta ilmoittautumislomakkeella.
 

Mahdolliset tiedustelut Pirjo Peltolalta, luotilajien tehoryhmävastaava.
puh: 0405915809 ja sähköposti pirjo.peltola@ampumaurheiluliitto.fi