Kategoria: Kivääri

Antti Puhakka ampui kaksi SM-kultaa 300 metrin kiväärillä

Antti Puhakka paukutti kaksi mestaruutta 300 metrin kiväärin Suomen mestaruuskilpailussa Oulun Hiukkavaarassa viikonloppuna 30.-31. elokuuta. Mestaruudet olivat 28-vuotiaan Puhakan ensimmäiset Y-sarjassa.

Kotkan Ampumaseuraa edustava Antti Puhakka voitti vakiokiväärin 3×20 laukauksen kilpailun 577 pisteellä lauantaina ja vapaakiväärin 3×40 laukauksen kilpailun 1153 pisteellä sunnuntaina. Kolmannen 300 metrin kiväärin SM-tittelin, vapaakiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailun voitti Henri Häkkinen täydellisellä 600 pisteen SE-tuloksella lauantaina. Olympiapronssimitalisti Häkkinen laukoi SM-hopeaa sekä vakiokiväärissä että vapaakiväärin täysottelussa.

– Vaihteeksi näin päin, Antti Puhakka kuittasi lyhyesti voitot tuoreesta olympiapronssimitalistista.

– Ammunta ei ollut ihan parasta mahdollista omaa tekemistä, mutta ei huonoakaan ampumista. Olisihan se aina mukavampi voittaa hyvällä tuloksella. Kylmä keli ja tuuli häiritsivät. En varsinaisesti kauheasti palellut, mutta kylmä vaikuttaa mielialaan.

Antti Puhakka on tänä vuonna keskittynyt aiempaa enemmän 300 metrin kiväärilajeihin. Hän ampui mainiosti 300 metrin kiväärin Eurooppa-cupin Tanskan osakilpailussa ja otti paikan Eurooppa-cupin finaaliin vakiokiväärissä ja vapaakiväärin täysottelussa. Puhakka on ainoa suomalaisampuja Sveitsin Winterthurissa 25.-29. syyskuuta kilpailtavassa finaalissa.

– Pienoiskiväärilajeja haluaisin itse ampua hyvin. Tänä vuonna olen ampunut enemmän 300 metrin lajeja, kun on olympiavuosi eikä niihin kisoihin ollut mitään mahdollisuuksia ja kun kisoja olisi muuten ollut vähän, hän sanoo.

– 300 metrin Eurooppa-cupin finaalipaikka ei ollut varsinaisena tavoitteena. Pyrkimyksenä oli ampua hyviä suorituksia. Sveitsissä olen kilpaillut, mutta Winterthurissa en ole aiemmin käynyt, joten en tiedä minkälainen paikka se on.

Anjalankoskelainen Antti Puhakka on koulutukseltaan metsätalousinsinööri. Hän työskentelee metsäneuvojana Metsänhoitoyhdistys Kymijoen Anjalankosken aluetoimistossa. Kuten kaikilla kilpaurheilijoilla työ vaikuttaa harrastukseen ja harrastus vaikuttaa työhön.

– Muuta vuosi on ammunnassa mennyt vähän kevyemmin, kun olen päivät töissä. Haluaisin panostaa vähän enemmän, mutta se on harkinnan alla, hän pyörittelee.

300 metrin kiväärilajien Y- ja N-sarjojen SM-kilpailu, Oulun Hiukkavaara, Oulun Metsästys- ja Ampumaseura, 31.8.2008.

300 m, vapaakivääri, 3×40 ls, sarja Y: 1) Antti Puhakka KAS 1153, 2) Henri Häkkinen JA 1151, 3) Kari Pennanen KouMAS 1150, 4) Juha Rutonen SodA 1144, 5) Juha Peltonen KAS 1141, 6) Kalle Leskinen KontU 1134, 7) Kimmo Tulonen TiA 1133, 8) Arto Laakso HAS 1133, 9) Tero Lahti HAS 1127, 10) Aarne Markko TiA 1125, 11) Jorma Röppänen SäSA 1124, 12) Hannu Teitto KouMAS 1122, 13) Heikki Ranne SäSA 1119, 14) Juha Rinta-Keturi SäSA 1114, 15) Keijo Minkkinen TiA 1111, 15) Tomi Mörk KouMAS 1111, 17) Olli Ruokolainen HlAS 1109, 17) Matti Viljakainen SäSA 1109, 19) Matti Korhonen OMAS 1094, 20) Vesa Ukkola HAS 1056, 21) Jukka Salila KSA 1043.

300 m, vapaakivääri, 3×40 ls, joukkuekilpailu, sarja Y: 1) Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura 3383, 2) Tikkakosken Ampujat 3369, 3) Säkylän Seudun Ampujat 3357, 4) Haminan Ampumaseura 3316, 5) Joensuun Ampujat 1151.

Olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen ampui vapaakiväärillä täydellisen SE-tuloksen 600 pistettä

300 metrin ammuntojen Suomen mestaruuskilpailut alkoivat Oulussa koleassa säässä. Sää ei kuitenkaan lannistanut ampujia, vaan perinteikkäällä Hiukkavaaran radalla nähtiin kovatasoinen vapaakiväärin makuukilpailu, jonka voiton otti itseoikeutetusti olympiamitalistimme Henri Häkkinen.

Henri Häkkisen uudelleensuuntautuminen olympialajeista korkeapaineaseisiin on onnistunut hienosti. Vielä perjantaina harjoittelu Hälvälän kotiradoilla oli ollut tuntuman hakua, joskin Etelä-Suomea riepotellut myrsky pakotti tarkkaakin tarkempaan keskittymiseen jokaiseen laukaukseen. Olympiaurakan jälkeinen valmistautuminen vielä syyskuussa järjestettäviin sotilaiden ammunnan maailmanmestaruuskilpailuihin näyttää lupaavalta.

Vapaakiväärikilpailun alkaessa Oulussa oli kolea, noin 12 asteen lämpötila, ja hetkittäin puhaltanut kevyt tuuli toi kivaa vaihtelua ampumaolosuhteisiin. Keli ei kuitenkaan ollut mikään este konkareillemme Häkkiselle, Juha Rinta-Keturille ja Kari Pennaselle, jotka nappasivat mitalit muiden huippuampujiemme edestä. Tänään ylivoimaisen voiton otti Häkkinen SE-tulosta sivuavalla tuloksella eli täydellä 600 pisteellä. Häkkinen on nyt viides ampujamme, joka teki unelmasuorituksen vapaakiväärin makuukilpailussa. Aiemmat suoritukset ovat Tapio Säynevirralla, Keijo Minkkisellä, Aarne Markolla ja Kari Pennasella. Kuten ampumaurheiluväki hyvin tietää tuli Häkkisestä ensimmäinen ampujamme, jolla on kahdesta eri lajista puhdas suoritus. Viime talvenahan hän ampui saman ilmakiväärillä.

Hopealle ylsi tänään Juha Rinta-Keturi tasatuloksella 597 vieden toisen tilan ennen Kari Pennasta viimeisen sarjan sadan pisteen turvin. Pennasen viimeinen sarja oli sekin hyvä, 99.

Häkkinen totesi ammunnan olevan rennon helppoa, minkä todistaa sekin, että jokainen kymppi oli vahvasti sisällä. Häkkisen ammuntaa läheltä seurannut Tapio Säynevirta oli tyytyväinen suojattinsa ammuntaan. Kaukoputkitähystyksen perusteella ei tarvinnut jännittää ollenkaan, etteikö tänään tullut uusi ennätys. Häkkinen totesi, että tänään ammutut taulut päätyvät aiemmin Tapsan ampumien suomen ennätystaulujen viereen Onttolan ampumapaviljongille. Myös toinenkin myhäilevä seuraaja oli Häkkisen takana, nimittäin Erkki Seikkula Nammo-Lapualta, sillä Häkkinen toteutti unelmatuloksensa Lapuan uusilla 6,5 x 47 patruunoilla.

Vapaakiväärin joukkuekilpailun voitti Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura keskiarvotuloksella 595. Joukkueessa ampui Tomi Mörk, Kari Pennanen ja Hannu Teitto. Joukkuekisan toinen oli Säkylän Seudun Ampujat ja kolmas oli Kalajoen Metsästysyhdistys.

300 metrin vapaakiväärillä 600 pistettä ampuneet suomalaiset:
Tapio Säynevirta, Joensuun Ampujat, 7.6.2003, Tammisaari
Keijo Minkkinen, Tikkakosken Ampujat, 29.8.2003, Hollola
Kari Minkkinen, Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura, 29.7.2005, Århus, Tanska
Aarne Markko, Tikkakosken Ampujat, 3.6.2006, Säkylä

300 metrin kiväärilajien Y- ja N-sarjojen SM-kilpailu, Oulun Hiukkavaara, Oulun Metsästys- ja Ampumaseura, 30.-31.8.2008.

300 m, vapaakivääri, makuu, 60 ls, sarja Y: 1) Henri Häkkinen JA 600 sivuaa SE-tulosta, 2) Juha Rinta-Keturi SäSA 597, 3) Kari Pennanen KouMAS 597, 4) Tomi Mörk KouMAS 596, 5) Tero Lahti HAS 595, 6) Jukka Salonen JeuSA 594, 7) Kalle Leskinen KontU 593, 8) Kimmo Tulonen TiA 593, 9) Vesa Pöntiö SySi 591, 9) Jukka Salila KSA 591, 9) Hannu Teitto KouMAS 591, 12) Juha Rutonen SodA 590, 13) Juha Alajoki KalMy 589, 14) Matti Viljakainen SäSA 588, 15) Matti Korhonen OMAS 586, 16) Matti Leskelä HSA 585, 16) Antti Puhakka KAS 585, 18) Arto Laakso HAS 584, 18) Juha Peltonen KAS 584, 18) Heikki Ranne SäSA 584, 18) Olli Ruokolainen HlAS 584, 22) Juhani Ojala VäVi 583, 22) Jorma Röppänen SäSA 583, 24) Mika Kaarta KalMy 580, 24) Mikko Taussi OMAS 580, 26) Arto Tiihonen SySi 576, 27) Aarne Markko TiA 573, 28) Riku Halttu OMAS 570, 28) Veikko Kaarta KalMy 570, 28) Keijo Mikkinen TiA 570, 31) Kari Nevala SySi 565, 32) Aarne Ratinen KSA 563, 33) Vesa Ukkola HAS 216.

300 m, vapaakivääri, makuu, joukkue, sarja Y: 1) Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura 1784, 2) Säkylän Seudun Ampujat 1764, 3) Kalajoen Metsästysyhdistys 1739, 4) Oulun Metsästys ja Ampumaseura 1736, 4) Tikkakosken Ampujat 1736, 6) Sysmän Sisu 1732, 7) Haminan Ampumaseura 1395, 8) Joensuun Ampujat 600.

300 m, vapaakivääri, makuu, sarja N: 1) Hanna-Kaija Nieminen LeA 579, 2) Nina Pernu OMAS 534.

300 m, vakiokivääri, 3×20 ls, sarja Y: 1) Antti Puhakka KAS 577, 2) Henri Häkkinen JA 573, 3) Kalle Leskinen KontU 571, 4) Kari Pennanen KouMAS 570, 5) Tero Lahti HAS 569, 6) Kimmo Tulonen TiA 566, 7) Heikki Ranne SäSA 566, 8) Jorma Röppänen SäSA 565, 9) Juha Rutonen SodA 564, 9) Jukka Salonen JeuSA 564, 11) Keijo Mikkinen TiA 559, 12) Arto Laakso HAS 556, 12) Hannu Teitto KouMAS 556, 14) Juha Rinta-Keturi SäSA 552, 15) Aarne Markko TiA 550, 15) Matti Viljakainen SäSA 550, 17) Vesa Ukkola HAS 549, 18) Veikko Ala-Kahrakuusi LA 548, 19) Olli Ruokolainen HlAS 542, 20) Jukka Salila KSA 522, 21) Matti Korhonen OMAS 521, 22) Vesa Pöntiö SySi 511, 23) Aarne Ratinen KSA 498, 24) Kari Nevala SySi 479.

300 m, vakiokivääri, 3×20 ls, joukkue, sarja Y: 1) Säkylän Seudun Ampujat 1683, 2) Tikkakosken Ampujat 1675, 3) Haminan Ampumaseura 1674, 4) Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura 1126, 5) Sysmän Sisu 990, 6) Joensuun Ampujat 573.

Olympiajoukkue kiittää

Risto Reipas kysyi:

”Mikä sinusta on kaikista hienointa maailmassa?”

”Kaikista eniten”, sanoi Puh ja sitten hänen täytyi pysähtyä ajattelemaan. Sillä vaikka Hunajan syöminen oli hirmuisen mukavaa, sitä ennen – ja siinä välissä – oli hetki, joka oli vielä parempi, mutta hän ei tiennyt miksi sitä sanottiin.

– A.A. Milne –

Joukkueen matkalla Pekingiin ja Olympialaisissa näitä hetkiä oli paljon, unohtumattomia ja ikimuistoisia – suomalainen ampuja eturivissä. Avajaisissa hetki ennen stadionille marssia, Juha Suomen lippua kantaen. Hetki ennen naisten ilmakiväärikilpailun alkua, Hanna ja Marjo kisojen ensimmäiset suomalaisurheilijat. Hetki ennen naisten ilmapistoolin finaalia, Mira ensimmäisenä suomalaisena finaaliin. Hetki ennen miesten ilmakiväärin finaalia, Henri ensimmäisenä suomalaisena mitaleille. Hetki ennen naisten trapin finaalia, Sadulle ensimmäisenä ja ainoana suomalaisena kultamitali. Hetki ennen miesten täysottelua, suomalainen ampuja tekemässä kuudensissa kisoissaan olympialaisten historiaa.

Pekingin Olympialaiset jäävät monella tapaa suomalaisen ampuma- ja olympiaurheilun historiaan. Tavoitteista ja unelmista tuli totta. Varsinaiset analyysit ja johtopäätökset kisoista tehdään alkusyksyn aikana ja niistä yhteenvetoa kirjoitan lokakuussa ilmestyvään Urheiluampuja-lehteen.

Mutta nyt on aika kiittää.

Omasta puolestani haluan kiittää ennen kaikkea urheilijoita, mutta myös valmentajia ja huoltajia. Oli upeaa saada kulkea kanssanne matkaa Pekingiin ja jakaa ikimuistoiset hetket kisoissa. Lajijohtajana olen ylpeä koko ammunnan 13-henkisestä olympiajoukkueesta, olimme esimerkkeinä muille. Matkalle mahtui sekä hyviä että huonoja päiviä, mutta joukkueena ylitimme tavoitteemme – kiitos Teille!

Koko olympiajoukkueen puolesta lämmin kiitos kaikille läheisille, työtovereille, ystäville, tukijoille, tutuille ja tuntemattomille – kiitos koko suomalaiselle ampumaurheiluperheelle. Kiitos myötäelämisestä ja kannustuksesta, kiitos niistä sadoista viesteistä, joita saimme Pekingiin. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä matkaa kohti entistä parempia hetkiä.

”Lähdimme matkaan eilen.
Huomenna olemme perillä.
Tai jo illalla.
Tämä maisema on elettävä tänään.”

– Maaria Leinonen –

Kiitos!

Leena Paavolainen

Tiia Törmälä ampui kaksi nuorten PM-kultaa ja yhden PM-hopean, Suomelle 7 voittoa

Tiia Törmälä ampui kaksi voittoa ja yhden toisen sijan nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa Göteborgissa Ruotsissa 22.-24. elokuuta. Suomalaiset voittivat kaikkiaan viisi henkilökohtaista kilpailua ja kaksi joukkuekilpailua.

Rauman Seudun Urheiluampujia edustava 17-vuotias Tiia Törmälä voitti ilmakiväärin 496,9 (396+100,9) pisteellä perjantaina ja pienoiskiväärin 3×20 laukauksen kilpailun 676,6 (581+95,6) pisteellä lauantaina sekä sijoittui toiseksi pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa 692,9 (591+101,9) pisteellä sunnuntaina. Makuuasennon kisan voitti Ruotsin Erika Bengtsson 695,3 (592+103,3) pisteellä.

– Koko kaudella en ole kansainvälisissä kisoissa ampunut alle 580 pistettä pienoiskiväärin asentokilpailuissa. Ilmakiväärillä tämä oli ensimmäinen kisa kevään SM-kisojen jälkeen ja varsinainen harjoittelu ilmakiväärillä vasta aluillaan. Kilpailukauden jälkeen pidän 1-2 viikkoa taukoa, jonka jälkeen aloitan ilmakivääriharjoittelun, raumalainen Törmälä kertoi.

– Ja tottakai kisoista jäi hyvä mieli.

Tiia Törmälä kävi kovan kilpailun ilmakiväärin voitosta Ison-Britannian Jennifer McIntoshin kanssa. Törmälä laukoi 496,9 (396+100,9) ja McIntosh 496,4 (393+103,4) pistettä. Tiia johti peruskilpailun jälkeen kolmella pisteellä, mutta menetti johtonsa kymmenen laukauksen finaalissa. Yhdeksännellä laukauksella hän putosi toiseksi 0,5 pisteen päähän McIntoshista. Viimeisellään Tiia napautti 10,3 ja nousi voittajaksi, kun McIntoshin osuma oli 9,4.

Pienoiskiväärin asentokilpailussa Tiia Törmälä oli ylivoimainen ja otti 676,6 (581+95,6) pisteellään yli 12 pisteen voiton. Tiia ampui lajin Euroopan mestaruuden EE-tuloksella 685,7 (583+102,7) pistettä heinäkuussa Tshekin Pilsenissä.

Hyvin ampui myös Anette Källi, joka voitti ilmapistoolin 466,6 (373+93,6) pisteellä ja oli toinen urheilupistoolissa 751,4 (558+193,4) pisteellä. Lehtimäen Ampujia edustava 17-vuotias Anette Källi laukoi ilmapistoolilla lähes kuuden pisteen voiton. Hän jäi vain pisteen peruskilpailun ennätyksestään.

Sibbo Skyttegillen Veli-Matti Matikainen ja Kuortaneen Kunnon Jesse Peltomäki voittivat henkilökohtaisen Pohjoismaiden mestaruuden. Matikainen paukutti trapissa rikki 132 (110+22) kiekkoa. Peltomäki tähtäsi 50 pistoolissa 622,4 (527+95,4) pistettä. Lisäksi suomalaiset ampuivat poikien ilmakiväärin ja skeetin joukkuemestaruudet.

Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailut, Göteborg, Ruotsi 22.-24.8.2008. Joukkueet Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, Virosta ja Isosta-Britanniasta.

Ilmakivääri, tytöt, 40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Tiia Törmälä Suomi (396+100,9), 496,9, 2) Jennifer McIntosh Iso-Britannia (393+103,4) 496,4, 3) Emma Skenning Ruotsi (393+101,1) 494,1, 4) Anna P Hjelmevoll Norja (391+102,1) 493,1/9,6, 5) Marianne Berger Norja (392+101,1) 493,1/9,1, 6) Therese Hermansson Ruotsi (391+101,4) 492,4, 7) Elin Karlsson Ruotsi (392+99,0) 491,0, …10) Pauliina Frilander Suomi 388, …15) Paula Peltoniemi Suomi 378.

Ilmakivääri, tytöt, joukkuekilpailu: 1) Ruotsi 1176 (Therese Hermansson 391, Elin Karlsson 392, Emma Skenning 393), 2) Norja 1172 (Ingrid Stubsjöen 389, Anna P Hjelmevoll 391, Marianne Berger 392), 3) Suomi 1162 (Tiia Törmälä 396, Paulina Frilander 388, Paula Peltoniemi 378), 4) Iso-Britannia 1152, 5) Tanska 1149.

Ilmapistooli, pojat, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Niklas Engström Ruotsi (569+95,1) 604,1, 2) Jesse Peltomäki Suomi (568+95,9) 663,9, 3) Tommie Antonsson Ruotsi (563+95,5) 658,5, 4) Anders Christensen Tanska (556+98,3) 654,3, 5) Henri Rutanen Suomi (561+92,2) 653,2, 6) Jens Rasmussen Tanska (552+99,2) 651,2, 7) Andreas Öyangen Norja (548+96,4) 644,4, 8) Petter Gulliksen Norja (548+90,0) 638,0, …10) Kristoffer Ingelin Suomi 546.

Ilmapistooli, pojat, joukkuekilpailu: 1) Ruotsi 1677, 2) Suomi 1675 (Kristoffer Ingelin 546, Jesse Peltomäki 568, Henri Rutanen 561), 3) Tanska 1655.

Ilmapistooli, tytöt, 40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Anette Källi Suomi (373+93,6) 466,6, 2) Stina Lawner Ruotsi (362+98,7) 460,7, 3) Victoria Mullin Iso-Britannia (369+90,8) 459,8, 4) Maritha Andersson Ruotsi (363+96,2) 459,2, 5) Johanna Sara Carlsson Ruotsi (367+92,3) 458,3, 6) Catriona McGregor Iso-Britannia (367+90,5) 457,5, 7) Anja Christensen Tanska (364+88,7) 452,7, 8) Eva Bang Tanska (361+87,1) 448,1.

Ilmapistooli, tytöt, joukkuekilpailu: 1) Iso-Britannia 1092, 2) Ruotsi 1091, 3) Tanska 1044.

Pienoiskivääri, tytöt, 3×20 laukauksen peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Tiia Törmälä Suomi (581+95,6) 676,6, 2) Linn G Larsen Norja (570+94,4) 664,4, 3) Elin Karlsson Ruotsi (571+92,2) 663,2, 4) Ingrid Stubsjöen Norja (565+97,0) 662,0, 5) Fredrika Jönsson Ruotsi (568+89,4) 657,4, 6) Paulina Frilander Suomi (556+97,1) 653,1, 7) Christine Landrö Lind Norja (559+91,0) 650,0, 8) Therese Hermansson Ruotsi (558+91,3) 649,3, …10) Paula Peltoniemi Suomi 554.

Pienoiskivääri, tytöt, 3×20 ls:n kilpailu, joukkuekilpailu: 1) Ruotsi 1697 (Therese Hermansson 558, Fredrika Jönsson 586, Elin Karlsson 571), 2) Norja 1694, 3) Suomi 1691 (Tiia Törmälä 581, Pauliina Frilander 556, Paula Peltoniemi 554).

Pienoiskivääri, pojat, 3×40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Ole Magnus Bakken Norja (1154+96,4) 1250,4, 2) Ole Kristian Bryhn Norja (1150+96,4) 1246,4, 3) Ken Parr Iso-Britannia (1147+94,6) 1241,6, 4) Daniel Tveiten Haig Norja (1131+98,4) 1229,4, 5) Robin Lindberg Ruotsi (1131+98,4) 1229,4, 6) Juha Soini Suomi (1131+97,3) 1228,3, 7) Christoffer Svensson Ruotsi (1134+93,6) 1227,6, 8) Sam Andersson Ruotsi (1134+87,0) 1221,0, 9) Juho Kurki Suomi 1129, …12) Jaakko Björkbacka Suomi 1117.

Pienoiskivääri, pojat, 3×40 ls:n kilpailu, joukkuekilpailu: 1) Norja 3435 (Ole Magnus Bakken 1154, Ole Kristian Bryhn 1150, Daniel Tveiten Haig 1131), 2) Ruotsi 3399, 3) Suomi 3377 (Juha Soini 1131, Jaakko Björkbacka 1117, Juho Kurki 1129).

Pienoiskivääri, pojat, makuuasento, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Sam Andersson Ruotsi (593+101,2) 694,2, 2) Ole Kristian Bryhn Norja (588+99,8) 687,8, 3) Daniel Jöndal Listou Norja (588+98,3) 686,3, 4) Robin Lindberg Ruotsi (585+99.1) 684,1, 5) Christoffer Svensson Ruotsi (582+100,3) 682,3, 6) Sören Kristensen Tanska (579+103,2) 682,2, 7) Juho Kurki Suomi (579+101,2) 680,2, 8) Robin Honhold Iso-Britannia (578+102,1) 680,1, …13) Juha Soini Suomi 572, …15) Jaakko Björkbacka Suomi 566.

Pienoiskivääri, pojat, makuuasento, joukkuekilpailu: 1) Ruotsi 1760 (Robin Lindberg 585, Christoffer Svensson 582, Sam Andersson 593), 2) Ta
nska 1730, 3) Iso-Britannia 1730, 4) Suomi 1717 (Juha Soini 572, Jaakko Björkbacka 566, Juho Kurki 579).

Urheilupistooli, tytöt, 60 ls:n peruskilpailu + 20 ls:n finaali: 1) Johanna Åsa Carlsson Ruotsi (560+194,2) 754,2, 2) Anette Källi Suomi (558+193,4) 751,4, 3) Anja Christensen Tanska (548+198,7) 746,7, 4) Johanna Sara Carlsson Ruotsi (551+195,6) 746,6, 5) Emma Nilsson Ruotsi (543+195,5) 738,5, 6) Linn Iren Flaate Norja (553+184,9) 737,9, 7) Eva Bang Tanska (499+150,8) 649,8, 8) Signe Johannesen Tanska (445+160,1) 605,1.

Urheilupistooli, tytöt, joukkuekilpailu: 1) Ruotsi 1654, 2) Tanska 1492.

Urheilupistooli, pojat, 60 ls: 1) Jens Rasmussen Tanska 577, 2) Andreas Öyangen Norja 568, 3) Patrik Ålander Ruotsi 565, 4) Jesse Peltomäki Suomi 564, 5) Klaus Elian Tanska 560, 6) Frank Forugner Tanska 560, 7) Lasse Pevik Norja 555, 8) Kristoffer Ingelin Suomi 552, 10) Mika Laikola Suomi 549.

Urheilupistooli, pojat, joukkuekilpailu: 1) Norja 1296 (Lasse Pevik 453, Andreas Övangen 421, Petter Gulliksen 422), 2) Tanska 1269 (Jens Rasmussen 432, Frank Forugner 420, Klaus Elian 417), 3) Suomi 1244 (Kristoffer Ingelin 412, Jesse Peltomäki 419, Mika Laikola 413), 4) Ruotsi 1239.

Ilmakivääri, pojat, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Ole Magnus Bakken Norja (593+99,3) 692,3, 2) Mikael Svensson Ruotsi (590+102,2) 692,2, 3) Juha Soini Finland (592+100,1) 692,1, 4) Ken Parr Iso-Britannia (588+101,0) 689,0, 5) Robin Lindberg Ruotsi (585+102,3) 687,3, 6) Juho Kurki Suomi (587+99,7) 686,7, 7) James Huckle Iso-Britannia (583+103,1) 686,1, 8) Ole Kristian Bryhn Norja (581+102,3) 683,3, 9) Jaakko Björkbacka Suomi 580.

Ilmakivääri, pojat, joukkuekilpailu: 1) Suomi 1759 (Juha Soini 592, Jaakko Björkbacka 580, Juho Kurki 587), 2) Ruotsi 1752, 3) Norja 1749.

Pienoiskivääri, tytöt, makuuasento, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Erika Bengtsson Ruotsi (592+103,3) 695,3, 2) Tiia Törmälä Suomi (591+101,9) 692,9, 3) Therese Hermansson Ruotsi (589+103,4) 692,4, 4) Sheree Cox Iso-Britannia (590+101,2) 691,2, 5) Lizette Kjeldsen Tanska (588+101,0) 689,0, 6) Helene Farestveit Norja (586+102,2) 688,2, 7) Christine Landrö Lind Norja (585+102,2) 687,2, 8) Melanie Flowers Iso-Britannia (585+99,3) 684,3, …11) Paulina Frilander Suomi 585, …14) Paula Peltoniemi Suomi 577.

Pienoiskivääri, tytöt, makuuasento, joukkuekilpailu: 1) Ruotsi 1765 (Therese Hermansson 589, Helena Larsson 584, Erika Bengtsson 592), 2) Iso-Britannia 1760, 3) Norja 1756, 4) Suomi 1753 (Tiia Törmälä 591, Pauliina Frilander 585, Paula Peltoniemi 577).

50 metrin pistooli, pojat, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Jesse Peltomäki Suomi (527+95,4) 622,4, 2) Tommie Antonsson Ruotsi (535+84,3) 619,3, 3) Jens Rasmussen Tanska (527+83,6) 610,6, 4) Niklas Engström Ruotsi (520+90,0) 610,0, 5) Henri Rutanen Suomi (527+80,9) 607,9, 6) Andreas Öyangen Norja (523+79,9) 602,9, 7) Frank Fougner Tanska (512+90,3) 602,3, 8) Johnny Elmqvist Ruotsi (514+82,7) 596,7, …10) Kristoffer Ingelin Suomi 509.

50 metrin pistooli, pojat, joukkuekilpailu: 1) Ruotsi 1569 (Tommie Antonsson 535, Niklas Engström 520, Johnny Elmqvist 514), 2) Suomi 1563 (Kristoffer Ingelin 509, Jesse Peltomäki 527, Henri Rutanen 527), 3) Tanska 1547.

Skeet, pojat, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Knut Rustad Norja 141/4 (118+23), ) Marcus Svensson Ruotsi 141/3 (117+24), 3) Teemu Vähämäki Suomi 140 (119+21), 4) Jesse Louhelainen Suomi 139 (115+24), 5) Vesa Pietarila Suomi 138 (115+23), 6) Viktor Halle Norja 134 (116+18).

Skeet, pojat, joukkuekilpailu: 1) Suomi 349 (Teemu Vähämäki 119, Vesa Pietarila 115, Jesse Louhelainen 115), 2) Norja 348, 3) Ruotsi 343.

Trap, pojat, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Veli-Matti Matikainen Suomi 132 (110+22), 2) Jesse Kinnunen Suomi 127 (112+15), 3) Rickard Andersson 126 (106+20), 4) Andreas Norlen Ruotsi 125 (106+19), 5) Anders Hamborg 118 (99+19), 6) Joni Granqvist Suomi 112 (96+16).

Pohjoismainen trap, pojat, 150 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Emil Eriksson Ruotsi 163 (139+24), 2) Simon Jensen Tanska 161 (138+23), 3) Mikael Östensen Norja 157 (133/2+24), 4) Jesse Tuomi Suomi 156/6 (136+20), 5) Espen Unneland Norja 156/5 (133/2+23), …7) Ville Mäkinen Suomi 132, …10) Veli-Matti Kotonen Suomi 127.

Pohjosimaiden trap, pojat, joukkuekilpailu: 1) Ruotsi 401 (Emil Eriksson 139, Simon Magnusson 133, Christopher Nilsson-Lindqvist 129), 2) Suomi 395 (Jesse Tuomi 136, Ville Mäkinen 132, Veli-Matti Kotonen 127), 3) Tanska 381.

Kisajärjestäjien nettisivut löytyvät täältä.

Tiia Törmälä ampunut jo kaksi nuorten PM-kultaa

Tiia Törmälä on ampunut jo kaksi voittoa nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa Göteborgissa Ruotsissa 22.-23. elokuuta. Tiia voitti ilmakiväärin 496,9 (396+100,9) pisteellä perjantaina ja pienoiskiväärin 3×20 laukauksen kilpailun 676,6 (581+95,6) pisteellä lauantaina. Hyvin on ampunut myös Anette Källi, joka voitti ilmapistoolin ennätyksellään 466,6 (373+93,6) pistettä ja oli toinen urheilupistoolissa 751,4 (558+193,4) pisteellä. Nuorten PM-kilpailun kolmas ja viimeinen kilpailupäivä on huomenna perjantaina.

Rauman Seudun Urheiluampujia edustava 17-vuotias Tiia Törmälä kävi kovan kilpailun ilmakiväärin voitosta Ison-Britannian Jennifer McIntoshin kanssa. Törmälä laukoi 496,9 (396+100,9) ja McIntosh 496,4 (393+103,4) pistettä. Tiia johti peruskilpailun jälkeen kolmella pisteellä, mutta menetti johtonsa kymmenen laukauksen finaalissa. Yhdeksännellä laukauksella hän putosi toiseksi 0,5 pisteen päähän McIntoshista. Viimeisellään Tiia napautti 10,3 ja nousi voittajaksi, kun McIntoshin osuma oli 9,4.

Pienoiskiväärin asentokilpailussa Tiia Törmälä oli ylivoimainen ja otti 676,6 (581+95,6) pisteellään yli 12 pisteen voiton. Tiia ampui lajin Euroopan mestaruuden EE-tuloksella 685,7 (583+102,7) pistettä heinäkuussa Pilsenissä.

Lehtimäen Ampujia edustava 17-vuotias Anette Källi laukoi ilmapistoolilla 466,6 (373+93,6) pistettä ja otti lähes kuuden pisteen voiton. Hän jäi vain pisteen peruskilpailun ennätyksestään. Urheilupistoolissa hän oli toinen.

Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailut, Göteborg, Ruotsi 22.-24.8.2008. Joukkueet Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, Virosta ja Isosta-Britanniasta.

Ilmakivääri, tytöt, 40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Tiia Törmälä Suomi (396+100,9), 496,9, 2) Jennifer McIntosh Iso-Britannia (393+103,4) 496,4, 3) Emma Skenning Ruotsi (393+101,1) 494,1, 4) Anna P Hjelmevoll Norja (391+102,1) 493,1, 5) Marianne Berger Norja (392+101,1) 493,1, 6) Therese Hermansson Ruotsi (391+101,4) 492,4, 7) Elin Karlsson Ruotsi (392+99,0) 491,0, …10) Pauliina Frilander Suomi 388, …15) Paula Peltoniemi Suomi 378.

Ilmakivääri, tytöt, joukkuekilpailu: 1) Ruotsi 1176 (Therese Hermansson 391, Elin Karlsson 392, Emma Skenning 393), 2) Norja 1172 (Ingrid Stubsjöen 389, Anna P Hjelmevoll 391, Marianne Berger 392), 3) Suomi 1162 (Tiia Törmälä 396, Paulina Frilander 388, Paula Peltoniemi 378), 4) Iso-Britannia 1152, 5) Tanska 1149.

Ilmapistooli, pojat, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Niklas Engström Ruotsi (569+95,1) 604,1, 2) Jesse Peltomäki Suomi (568+95,9) 663,9, 3) Tommie Antonsson Ruotsi (563+95,5) 658,5, 4) Anders Christensen Tanska (556+98,3) 654,3, 5) Henri Rutanen Suomi (561+92,2) 653,2, 6) Jens Rasmussen Tanska (552+99,2) 651,2, 7) Andreas Öyangen Norja (548+96,4) 644,4, 8) Petter Gulliksen Norja (548+90,0) 638,0, …10) Kristoffer Ingelin Suomi 546.

Ilmapistooli, tytöt, 40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Anette Källi Suomi (373+93,6) 466,6, 2) Stina Lawner Ruotsi (362+98,7) 460,7, 3) Victoria Mullin Iso-Britannia (369+90,8) 459,8, 4) Maritha Andersson Ruotsi (363+96,2) 459,2, 5) Johanna Sara Carlsson Ruotsi (367+92,3) 458,3, 6) Catriona McGregor Iso-Britannia (367+90,5) 457,5, 7) Anja Christensen Tanska (364+88,7) 452,7, 8) Eva Bang Tanska (361+87,1) 448,1.

Pienoiskivääri , tytöt, 3×20 laukauksen peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Tiia Törmälä Suomi (581+95,6) 676,6, 2) Linn G Larsen Norja (570+94,4) 664,4, 3) Elin Karlsson Ruotsi (571+92,2) 663,2, 4) Ingrid Stubsjöen Norja (565+97,0) 662,0, 5) Fredrika Jönsson Ruotsi (568+89,4) 657,4, 6) Paulina Frilander Suomi (556+97,1) 653,1, 7) Christine Landrö Lind Norja (559+91,0) 650,0, 8) Therese Hermansson Ruotsi (558+91,3) 649,3, …10) Paula Peltoniemi Suomi 554.

Pienoiskivääri, pojat, 3×40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Ole Magnus Bakken Norja (1154+96,4) 1250,4, 2) Ole Kristian Bryhn Norja (1150+96,4) 1246,4, 3) Ken Parr Iso-Britannia (1147+94,6) 1241,6, 4) Daniel Tveiten Haig Norja (1131+98,4) 1229,4, 5) Robin Lindberg Ruotsi (1131+98,4) 1229,4, 6) Juha Soini Suomi (1131+97,3) 1228,3, 7) Christoffer Svensson Ruotsi (1134+93,6) 1227,6, 8) Sam Andersson Ruotsi (1134+87,0) 1221,0, 9) Juho Kurki Suomi 1129, …12) Jaakko Björkbacka Suomi 1117.

Pienoiskivääri, pojat, makuuasento, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Sam Andersson Ruotsi (593+101,2) 694,2, 2) Ole Kristian Bryhn Norja (588+99,8) 687,8, 3) Daniel Jöndal Listou Norja (588+98,3) 686,3, 4) Robin Lindberg Ruotsi (585+99.1) 684,1, 5) Christoffer Svensson Ruotsi (582+100,3) 682,3, 6) Sören Kristensen Tanska (579+103,2) 682,2, 7) Juho Kurki Suomi (579+101,2) 680,2, 8) Robin Honhold Iso-Britannia (578+102,1) 680,1, …13) Juha Soini Suomi 572, …15) Jaakko Björkbacka Suomi 566.

Urheilupistooli, tytöt, 60 ls:n peruskilpailu + 20 ls:n finaali: 1) Johanna Åsa Carlsson Ruotsi (560+194,2) 754,2, 2) Anette Källi Suomi (558+193,4) 751,4, 3) Anja Christensen Tanska (548+198,7) 746,7, 4) Johanna Sara Carlsson Ruotsi (551+195,6) 746,6, 5) Emma Nilsson Ruotsi (543+195,5) 738,5, 6) Linn Iren Flaate Norja (553+184,9) 737,9, 7) Eva Bang Tanska (499+150,8) 649,8, 8) Signe Johannesen Tanska (445+160,1) 605,1.

Urheilupistooli, pojat, 60 ls: 1) Jens Rasmussen Tanska 577, 2) Andreas Öyangen Norja 568, 3) Patrik Ålander Ruotsi 565, 4) Jesse Peltomäki Suomi 564, 5) Klaus Elian Tanska 560, 6) Frank Forugner Tanska 560, 7) Lasse Pevik Norja 555, 8) Kristoffer Ingelin Suomi 552, 10) Mika Laikola Suomi 549.

Urheilupistooli, pojat, joukkuekilpailu: 1) Norja 1296 (Lasse Pevik 453, Andreas Övangen 421, Petter Gulliksen 422), 2) Tanska 1269 (Jens Rasmussen 432, Frank Forugner 420, Klaus Elian 417), 3) Suomi 1244 (Kristoffer Ingelin 412, Jesse Peltomäki 419, Mika Laikola 413), 4) Ruotsi 1239.

Kisajärjestäjien nettisivut löytyvät täältä. Kaikki tulokset eivät ole vielä päivittyneet sivuille.

Suomalaisilla erinomainen menestys nuorten PM-kisoissa

Nuorten PM-kilpailut alkoivat suomalaismerkeissä erinomaisesti Öckerön saarella Göteborgin edustalla Ruotsissa. Perjantain suomalaisnimiä olivat tyttöjen ilmapistoolin voittanut Anette Källi ja ilmakiväärin voittanut Tiia Törmälä sekä olympiapistoolissa pronssille yltänyt Mika Laikola.

Lisäksi Suomi saavutti perjanantina kolme joukkuemitalia.

Lauantaina:

Tiia Törmälä voitti myös lauantaina 50m kiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailun. Anette Källi oli urheilupistoolissa toinen. Jesse Peltomäki poikien ilmapistoolissa toinen 0,2 pisteen erolla kullasta.

Haulikkopuolella suomalaiset ovat myös menestyneet erinomaisesti. Veli-Matti Matikainen korjasi poikien trapin kultaa tuloksella 110+ 22. Jesse Kinnunen paukutti hopealle 112+15 ja kolmas edustajamme Joni Granqvist oli oli kuudes tuloksella 96+16. Joukkue kisaa ei ollut trapissa.

Nordic Trapissa Jesse Tuomi sijoittui neljänneksi (136+20) , voiton vei Eric Ericsson (139+24). Joukkueena Suomi oli kolmas.

Skeetissä parhaana suomalaisena ylsi pronssipallille Teemu Vähämäki henkilökohtaisella ennätyksellään 119+21. Voiton vei Knut Rostaad Norjasta (118+23) ja hopeaa Magnus Svensson 117+24. Jesse Louhelaine oli neljäs ja Vesa Pietarila viides. Joukkue kulta Suomeen 1 kiekon erolla Norjaan

Tuloksia löydät seuraavasta linkistä http://www1.idrottonline.se/templates/Page.aspx?id=118081

Olympiamitalisti suunnisti ensimmäiseksi ampumaradalle

Kun olympiapronssimitalisti oli päässyt suuntaamaan kotimatkalle, tuli mitalistia kuljettavaan autoon puhelu ampumakavereilta Hälvälästä. Puolustusvoimien kivääriampumajoukkue oli siellä harjoittelemassa 300m radalla.

Eipä aikaakaan, kun päätös oli selvä, ajamme sitä kautta.
– Käydään morjenstamassa kavereita, tuumasi olympiamitalisti vaimo kainalossa.

Vastaanotto oli toverillisen lämmin, mutta arvokas. Hälvälään saavuttua olivat ampumakaverit PV:n kiväärivalmennuksesta vastaavan Matti Viljakaisen johdolla paikalla kiväärikujassa toivottomassa Henri tervetulleeksi kotiin ja arkeen. Ampumakavereiden kukkakimput somistivat karua ratarakennusta sopivasti pariskunnan käsissä.

– Huomenna harjoittelemaan, vai aloitetaanko heti, huikattiin joukosta.
– Ihan kuinka vain, mutta josko nyt vasta huomenna. Tulenko Pekingin aikaa vai Suomen aikaa, vitsaili mitalisti.

Radalta ei päästy hetkeen pois, sillä Etelä-Suomen Sanomat ja Voima-radio halusivat ensihaastattelut mitalistilta.

Nuorten PM-kilpailu alkaa Ruotsin Göteborgissa perjantaina 22. elokuuta

Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailu alkaa Ruotsin Göteborgissa perjantaina 22. elokuuta. Kivääri-, pistooli- ja haulikkolajien kisaan osallistuvat Suomen, Ruotsin, Tanskan, Norjan, Viron ja Ison-Britannian joukkueet.

Kisajärjestäjien sivut löytyvät osoitteesta: www.ncj2008.se

Suomen joukkue

Poikien ilmakiväärin 60 ls, pienoiskiväärin makuuasennon 60 ls ja pienoiskiväärin 3×40 ls: Juha Soini, Jaakko Björkbacka ja Juho Kurki.

Tyttöjen ilmakiväärin 40 ls, pienoiskiväärin makuuasennon 60 ls ja pienoiskiväärin 3×20 ls: Tiia Törmälä, Pauliina Frilander ja Paula Peltoniemi.

Poikien ilmapistoolin 60 ls ja 50 metrin pistoolin 60 ls: Kristoffer Ingelin, Jesse Peltomäki ja Henri Rutanen.

Poikien olympiapistoolin 60 ls: Mika Laikola.

Poikien vakiopistoolin 60 ls: Kristoffer Ingelin, Jesse Peltomäki ja Mika Laikola.

Tyttöjen ilmapistoolin 40 ls ja urheilupistoolin 60 ls: Anette Källi.

Poikien trap: Veli-Matti Matikainen, Jesse Kinnunen ja Joni Granqvist.

Poikien skeet: Jesse Louhelainen, Vesa Pietarila ja Teemu Vähämäki.

Poikien pohjoismainen trap: Jesse Tuomi, Ville Mäkinen ja Veli-Matti Kotonen.

Kilpailun ohjelma

Perjantai 22.8.

pojat, pienoiskivääri, 3×40 ls

pojat, skeet, 125 kiekkoa, 1/2 kilpailupäivän 75 kiekkoa

pojat, trap, 125 kiekkoa, 1/2 kilpailupäivän 75 kiekkoa

pojat, pohjoismainen trap, 150 kiekkoa, 1/2 kilpailupäivän 100 kiekkoa

pojat, ilmakivääri, 60 ls

pojat, urheilupistooli, 60 ls

tytöt, ilmapistooli, 40 ls

pojat, olympiapistooli, 60 ls

Lauantai 23.8.

pojat, skeet, 125 kiekkoa, 2/2 kilpailupäivän 50 kiekkoa

pojat, trap, 125 kiekkoa, 2/2 kilpailupäivän 50 kiekkoa

pojat, pohjoismainen trap, 150 kiekkoa, 2/2 kilpailupäivän 50 kiekkoa

tytöt, urheilupistooli, 60 ls

pojat, ilmapistooli, 60 ls

tytöt, pienoiskivääri, 3×20 ls

pojat, pienoiskivääri, makuu, 60 ls

Sunnuntai 24.8.

pojat, 50 metrin pistooli, 60 ls

pojat, ilmakivääri, 60 ls

pojat, vakiopistooli, 60 ls

tytöt, pienoiskivääri, makuu, 60 ls

pojat, pienoiskivääri, makuu, 60 ls

Antti Puhakka otti paikan 300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa-cupin finaaliin

Antti Puhakka otti ainoana suomalaisena paikan 300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa-cupin finaaliin Tanskan Århusissa käydyssä kilpailussa 16.-20. elokuuta. Puhakka laukoi vakiokiväärin 3×20 laukauksen kilpailussa neljänneksi ja vapaakiväärin 3×40 laukauksen kilpailussa viidenneksi ja hankki finaalipaikan molempien lajien finaaleihin. Finaali ammutaan Sveitsin Winterthurissa 25.-29. syyskuuta.

Kotkan Ampumaseuraa edustava 28-vuotias Antti Puhakka ampui vakiokiväärin 3×20 laukauksen kilpailussa 577 pistettä ja hävisi voiton kahdella sekä toisen ja kolmannen sijan yhdellä pisteellä. Kisan voitti Ruotsin Anders Brolund 579 pisteellä. Vapaakiväärin 3×40 laukauksen kilpailussa Puhakka laukoi 1155 pistettä. Kisan voitti Tanskan René Kristiansen 1178 pisteellä.

300 metrin kivääri, makuu, 60 ls: 1) Pierre-Jean Milliere Ranska 599, 2) Simon Aldhouse Iso-Britannia 598, 3) Anders Brolund Ruotsi 598, …16) Antti Puhakka Suomi 592.

300 metrin kivääri, 3×40 ls: 1) Rene Kristiansen Tanska 1178, 2) Anders Brolund Ruotsi 1171, 3) Steffen Olsen Tanska 1163, …5) Antti Puhakka Suomi 1155, …9) Juha Peltonen Suomi 1148.

300 metrin vakiokivääri, 3×20 ls: 1) Anders Brolund Ruotsi 579, 2) Steffen Olsen Tanska 578, 3) Marcel Ackermann Sveitsi 578, 4) Antti Puhakka Suomi 577.

300 metrin Lapua Eurooppa-cupin Tanskan kilpailun nettisivut: http://www.dsbasf.dk/resultat/ec/2008/index.htm

Henri Häkkinen ja Juha Hirvi saapuvat koti-Suomeen torstaina 21.8. kello 14.20

Olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen ja olympiahopeamitalisti Juha Hirvi saapuvat koti-Suomeen torstaina 21. elokuuta. Finnairin suora lento Pekingistä saapuu aikataulun mukaan kello 14.20.

Samalla lennolla Häkkisen ja Hirven kanssa matkustavat Suomen olympiajoukkueen ammunnan lajijohtaja Leena Paavolainen ja kiväärivalmentaja Pirjo Peltola.