Nyt se sitten ilmestyi tuo kauan odotettu Hallintovaliokunnan esitys uudeksi aselaiksi. Päällisin puolin se saattaa näyttää hyvältä, mutta käytäntö tulee olemaan ainakin osittain melko karua todellisuutta.
Valiokunta esittää kaikille pistooleille pois lukien ilmapistoolin ensimmäisen luvan ikärajaksi 20 vuotta, pitkissä aseissa (kivääri ja haulikko) luvan saa jo 18 -vuotiaana ja rinnakkaislupa on mahdollinen jo 15-17 -vuotiaille. Käsiaseisiin voisi saada erityistapauksissa rinnakkais- tai poikkeusluvan maajoukkue- tai valmennusryhmiimme kuuluva 18-19 -vuotias nuori. Se on jonkinmoinen hengitysreikä, mutta asettaa nuoret eriarvoiseen asemaan.
Sitä en osaa sanoa mitä kaikkia lakeja tai oikeuksia (perustus-, yhdenvertaisuuslaki, EU:n perusoikeuskirja?)vastaan se sitten saattaa rikkoa, mutta karu tosiasia on, että kansainvälisillä kilpakentillä ei suomalaisia nuoria ruutipuolella pistoolissa enää valitettavasti tultane näkemään, kun ei saada mukaan nuoriakaan. SAL:n esitys tässä kohdin oli selkeästi 18v. ikäraja ja rinnakkaislupa samoin kuin kiväärillä ja haulikolla!
Kun ensimmäistä käsiaseen hankintalupaa nuori tai kuka tahansa lähtee hakemaan, tulee hänen olla harjoitellut ja harrastanut kaksi vuotta laillistetun ampumakouluttajan alaisuudessa. SAL:n esitys tässä kohdin oli johdetusti kuusi kuukautta ja silloinkin ilma-aseella tapahtunut harjoittelu tulee laskea hyödyksi kuten valiokunta esittää myös! Erikoista valiokunnan esityksessä on se, että 2 vuoden aikana ei tarvitsisi käydä kuitenkaan kuin kymmenen kertaa harjoittelemassa. Perustelut tälle ovat sääolosuhteet, joka hyvä niin, mutta puolen vuoden tiivis harrastus ohjauksen alaisesti olisi ollut selkeästi parempi myös seurannan kannalta kuin hajanainen kaksi vuotta. Kahden vuoden harjoittelu nostaa paineita seuraa kohtaan, niin kaluston kuin vetäjienkin suhteen. Joka tapauksessa luotettavalla ampumakouluttajan todistuksella voidaan ensilupa käsiaseelle myöntää viideksi vuodeksi, jos hakija muuten täyttää edellytykset. Jos harrastus sitten on jatkunut aktiivisena, voidaan lupa muuttaa toistaiseksi voimassa olevaksi sen jälkeen. Joka tapauksessa käsiaseen haltija käy osoittamassa aktiivisuutensa viiden vuoden välein jatkossa.
Henkilön (kaikkien ensimmäistä aselupaa hakevien) soveltuvuuden arviointia kehitetään mm. tiedonvälityksellä viranomaisten välillä, uudenlaisten testien ja mahdollisten lääketieteellisten arvioiden kautta. Uudet säädökset tulevat koskemaan kaikkia alan harrastajia metsästäjistä urheiluampujiin ja jopa keräilijöihinkin saakka. Sekin on selkeä tiukennus, vaikkakaan säädökset eivät kuitenkaan saisi asiattomasti vaikeuttaa harrastamista.
Sitten vielä pikkuisen tuosta ampumakouluttajista. Seurojen tulee jatkossa esittää kotipaikkansa poliisipäällikölle tai muulle päällystöön kuuluvalle ne henkilöt, jotka aikovat kouluttajiksi. Poliisi vastaa koulutuksesta ja sen tulee olla ilmaista. Nähtäväksi jää riittääkö poliisilla resursseja koulutuksen järjestämiseen ja toisaalta myös niin, että ketkä ottavat vastuullisen tehtävän vastaan. Jos tämä kohta menee läpi, niin toivottavasti siihen löytyy myös resursseja ja se nostaisi osin valmentajien ja ohjaajien arvostusta eikä päinvastoin!
Ei tule olemaan helppoa, mutta jos harrastaa ja valmentaa aiotaan, niin pakko on. Harmittavaa tässä kohdin on, että järjestöjen hyviä esityksiä ei lähes tulkoonkaan ei ole esitykseen saatu kuin aivan muutama.
Yksi myönteinen huomio esityksestä myös löytyi: Valiokunta pitää tärkeänä, että maassamme on riittävästi turvallisia ja kunnollisia ampumaratoja. Se patistaa jopa hallitusta edistämään lainsäädännön ohella myös erilaisten rahoitusjärjestelmien ja kuntien yhteistyön sekä erilaisten käytännön toimien avulla edistämään riittävän ampumarataverkoston toteuttamista. Toivottavasti esitys ei jää vain sanan helinäksi, vaan suorituspaikkamme huomioitaisiin eri ministeriöiden suunnalla, kun haetaan kehittämistukea ratojen parantamiseksi.
Rikollisuutta ja ikäviä tapahtumia ei saada yksin lainsäädännöllisin keinoin estetyksi, siihen tarvitaan muitakin keinoja kuten valiokuntakin ja kaikki ovat todenneet, niin toivoisin niitä löytyvän yhteiskunnalta ja päättäjiltä yhtäpaljon energiaa ja intoa löytää myös muita keinoja, joilla voidaan estää nuorten pahoinvointia, ehkäistä syrjäytyneisyyttä sekä parantaa perheiden ja yleensäkin ihmisten henkistä hyvinvointia.
Turvallisuuden parantaminen yhteiskunnassamme on tärkeää ja sen eteen teemme ja tulemme tekemään työtä voimakkaasti omalla sarallamme niin ampumakortin, ampumaurheilukoulujen kuin myös valmennuksen ja muun seuratoiminnan kautta. Mottommehan on ”Tukea kasvua pienestä ampumaurheilijasta isoksi ihmiseksi”.
Risto Aarrekivi
Lakiesityksen etenenmistä voit seurata tästä
Hallintovaliokunnan mietintö tästä
Lausuntoja, joita erijärjestöt ovat aselaista antaneet löytyy tästä
Liitteet
- SAL:n lausunto HaV:lle
(349 kB)
