Kategoria: Pistooli

Jesse Peltomäki 21:s poikien vapaapistoolissa

Jesse Peltomäki oli 21:s tuloksella 531 pistettä poikien vapaapistoolin 60 laukauksen kilpailussa EM-kilpailussa Espanjan Granadassa. Kilpailun voitti ylivoimaisesti Venäjän Leonid Ekimov miehekkäällä tuloksella 665,9 (569+96,9) pistettä. Hän teki samalla finaalin Euroopan ennätyksen. Toiseksi sijoittunut Unkarin Balasz Pal hävisi 28,5 pistettä tuloksellaan 637,3 (543+94,3).

Kuortaneen Kuntoa edustava 18-vuotias Jesse Peltomäki oli pettynyt kisan jälkeen. Hän on kauden aikana ampunut kolme kertaa 541 pistettä ja kerran 549 pistettä vapaapistoolilla. Normaalilla tuloksellaan hän olisi ollut finaalissa ja ampunut EM-mitalista.

– On vähän turha olo. Matkustaa nyt viikoksi Espanjaan ja ampua sitten tällainen kilpailu. Yllättävän vähän harmittaa, Peltomäki sanoi kisan jälkeen.

– Koelaukausten aikana tiesin jokaisesta laukauksesta, mihin se lähtee. Kilpailussa ammuin aivan käsittämättömiä seiskoja ja kaseja. Omasta mielestäni en jännittänyt eivätkä paikatkaan olleet jumissa. Olosuhteissa ei ollut mitään vikaa.

Jesse Peltomäki ampuu vielä poikien urheilupistoolin EM-kilpailussa. Se on ohjelmassa perjantaina 13. heinäkuuta.

– Vapaapistooli on selkeästi päälajini kesällä, hän kuittasi urheilupistoolikisan.

Peltomäki sijoittui viime vuonna urheilupistoolilla neljänneksi MM-kilpailussa Zagrebissa. Vapaapistoolin MM-kilpailussa hän oli 22:s tuloksella 535.

Vapaapistooli, pojat, 60 ls + 10 ls:n finaali

: 1) Leonid Ekimov 665,9 (569+96,9), 2) Balasz Pal Unkari 637,3 (543+94,3), 3) Lukas Grunder Sveitsi 636,6 (540+96,6), 4) Dominik Saenger Saksa 634,5 (541+93,5), 5) David Malusek Tshekki 632,6 (541+91,6), 6) Andrhnik Pilosyan Armenia 628,6 (540+88,6), 7) Martin Pechacek Tshekki 627,0 (540+87,0), 8) Julien Pirson Belgia 624,6 (545+79,6), …21) Jesse Peltomäki Suomi 531 (86+91+89+92+88+85).

Lisätietoja: http://www.tirolimpico.org/R11ech2007/50MPISTOLMENJUNIORIND..pdf

EM-kilpailussa harjoituspäivä

Ampumaurheilun Euroopan mestaruuskilpailujen ensimmäinen virallinen harjoituspäivä oli Espanjan Granadassa tänään tiistaina 10. heinäkuuta, kun pistooli- ja kivääriampujat sekä liikkuvan maalin ampujat pääsivät harjoittelemaan. Haulikkoampujat aloittivat jo eilen maanantaina ratoihin tutustumisen. Ensimmäiset kilpailut ovat huomenna keskiviikkona.

Suomalaisurheilijoista ampuivat pistooliampujat Jesse Peltomäki ja Ritva Karri, liikkuvan maalin ampujat Mårten Westerlund ja Sami Heikkilä, kivääriampujat Mikko Ollikainen, Olli Ruokolainen, Pauliina Frilander, Tiia Törmälä, Juha Hirvi ja Henri Häkkinen sekä haulikkoampujat Jussi Anttonen, Simo Köylinen ja Mikko Mäkitalo.

Granadan ampumaurheilukeskus, virallisesti GEAR de Tiro Olimpico Juan Carlos I, on runsaat kymmenen kilometriä Granadan ulkopuolella, mikä Granadan liikennejärjestelyillä tarkoittaa runsaan puolen tunnin ajomatkaa – onneksi ilmastoiduilla linja-autoilla. Ampumaurheilukeskuksessa on todella hienot radat enintään sadan metrin kävelymatkan päässä paviljongista – vain liikkuvan maalin ampujat joutuvat kilpailemaan väliaikaisilla radoilla, jotka saatiin valmiiksi vasta tänään. Vain liikkuvan maalin ja haulikkolajien ampujat joutuvat kärvistelemään runsaan 30 asteen helteessä. Pistooli- ja kivääriradoilla sekä paviljongissa ilmastointi toimii hienosti.

Pekka Kuusisto ESC:n teknisen komitean puheenjohtajaksi

Pekka Kuusisto on valittu yksimielisesti teknisen komitean puheenjohtajaksi Euroopan Ampumaurheiluliiton yleiskokouksessa Espanjan Granadassa. 49-vuotias raumalainen Kuusisto johtaa teknistä komiteaa seuraavat kaksi vuotta.

ESC perusti teknisen komitean yleiskokouksessaan Granadassa. Se korvaa aiemmat pistooli-, kivääri-, haulikko- ja riistamaalikomiteat.

– Tekniseen komiteassa on kolme edustajaa jokaisesta lajiryhmästä. Tarkoituksena on, että lajin edustajat miettivät lajinsa asioita ja esittelevät ne sitten teknisessä komiteassa, joka tekee päätökset. Minä edustan teknistä komiteaa ESC:n hallituksessa ja esittelen komitean ehdotukset, Pekka Kuusisto kertoo.

– Tarkoituksenani on ottaa porukka koolle ensimmäisen kerran Helsinkiin lokakuussa.

Liikkuvan maalin MM-kisat 2008

Pekka Kuusisto on toiminut parisenkymmentä vuotta sekä Euroopan että Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton (ISSF) eri tehtävissä riistamaalin komiteoissa. Nyt hän on ISSF:n riistamaalikomitean puheenjohtaja vuoden 2010 yleiskokoukseen asti.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan ensimmäiset liikkuvan maalin ilmakiväärilajien MM-kilpailut piti järjestää Tshekin Pilsenissä marraskuussa tänä vuonna. Aikatauluongelmien vuoksi MM-kisa siirtyy ensi vuoteen.

– Järjestäjien kanssa olen sopinut, että ensimmäinen MM-kilpailu on Pilsenissä 20.-26. lokakuuta 2008. Päätös on vielä ISSF:n leimaa vailla, Kuusisto sanoo.

– Suomi hakee liikkuvan maalin vuoden 2009 MM-kilpailujen järjestelyoikeutta. Ne on tarkoitus järjestää uudessa ampumaurheilukeskuksessa, jonka Suomen Urheiluopisto rakentaa Vierumäelle ensi talven aikana.

Venäjä, Norja ja Italia kisajärjestäjiksi

ESC:n yleiskokous valitsi seuraavien vuosien Euroopan mestaruuskilpailujen järjestäjiä. Se äänesti haulikkolajien vuoden 2010 EM-kisaisännäksi Venäjän. Kisaisännyyttä hakivat myös Suomi, Valko-Venäjä, Italia ja Serbia.

Ilma-aseiden vuoden 2010 EM-kisat sai järjestettäväkseen Norja ja vuoden 2011 EM-kisat Italia. Norjan ja Italian lisäksi järjestelyoikeudesta kilpailivat Suomi, Israel, Serbia, Ruotsi (vain 2010) ja Hollanti (vain 2011).

Ruutiaseiden ISSF:n lajien seuraavat EM-kilpailut järjestää Serbia vuonna 2011. EM-kilpailussa ammutaan pistoolin 25 ja 50 metrin lajit, kiväärin 50 ja 300 metrin lajit sekä haulikkolajit.

Ampumaleiri nuorille 21.7. Hollolan Hälvälässä

Ampumaleiri nuorille

Aika: 21.7. klo 10-17

Paikka: Hälvälän 25:n ja 50 metrin radat, Ampumaradantie , Hollola

Leiri on tarkoitettu 12-20-vuotiaille pistooli- ja kivääriampujille (myös tukiampujat).

Leiri sisältää sekä teoriaa että käytännön harjoittelua. Varaa mukaasi muistiinpanovälineet sekä ampumavarustus käytännön harjoituksia varten

(tukiampujat myös tuki).

Kouluttajina toimivat Sakari Paasonen, Hanna Etula ja Tuomo Kamppinen.

OHJELMA

Yleisosa

10:00 Avaus

10:30 Hieman teoriaa

12:00 1. harjoitus

13.00 Lounas esimerkiksi Salpakankaan ABC-asemalla / Hesburgerissa (jokainen maksaa omansa).

Lajiosa

14:00 Harjoitukset jatkuvat

17:00 Päätös

Ilmoittautumiset 19.7. mennessä

Kenelle: Tapio Jurvanen

Sähköposti: tapio.jurvanen@phnet.fi

Puhelin: 044-5959 900

Kurssimaksu on 10€, sisältää opintomateriaalin ja taulut.

Kurssimaksu maksetaan paikan päällä. Mikäli seura maksaa kaikkien osallistujiensa maksut, niin lasku lähetetään seuralle.

Kurssin järjestää SAL Hämeen aluejaosto

Pistoolilajien SM-kilpailut KSA:n radalla

25 ja 50 metrin pistoolilajien SM-kilpailut ammutaan pistooliampujille tutulla Keski-Suomen Ampujien radalla Jyväskylän ja Laukaan rajalla. Veteraanien ja nuorten kilpailuun 27.- 29.7. ilmoittautuminen on jo päättynyt tämän viikon keskiviikkona 4.7. Y- ja N-sarjojen kilpailu ammutaan elokuun puolella viikko Neste-rallin jälkeen 10. – 12.8. Tuohon kisaan ilmoittautuminen päättyy heinäkuun 18. päivä.

Kisasivuilta löytyvät kilpailukutsu, alustava aikataulu, ajo-ohje radalle ja radan osoite navigaattorin avulla suunnistaville. Kilpailujen aikataulut vahvistetaan ilmoitttautumisajan päättyessä sen hetkisen ilmoittautumistilanteen mukaan. Aikataulujen vahvistamisen jälkeen ei enää lisätä eriä, joten jälki-ilmoittautuneita otetaan vain vapaille paikoille 1,5 kertaisella osallistumismaksulla. Sääntöjen mukaan joukkueita ei voi jälki-ilmoittaa. Ikäkausisarjojen eräluettelot julkaistaan 9.7. ja Y- ja N-sarjojen eräluettelot 23.7.

Tähän mennessä ikäkausisarjoihin (nuoret ja veteraanisarjat) on kirjattu 300 suoritusta ja 54 joukkuetta. Y- ja N-sarjoissa ilmoittautuminen on vasta alkanut. Ilmoittautumisen voi tarkistaa kisasisivuilta, joilla julkaistaan ilmoittautuneet kilpailijat ja joukkueet. Sivujen päivitys tehdään kerran vuorokaudessa myöhään illalla. Viikolla 28 (9. – 13.7.) sivujen päivityksessä on tauko tulospalvelun viettäessä kesälomaa.

Ville Virtanen

Lisätietoja: http://www.veevee.info/pistoolism2007/

Minna Leinonen laukoi täydet 600 pistettä vammaisampujien PM-kilpailussa Karstulassa

Paralympiakultamitalisti Minna Leinonen voitti täydellisellä 600 pisteen tuloksella ilmakiväärin makuuasennon (SH2-luokka) kilpailun vammaisampujien PM-kilpailussa Karstulassa maanantaina 2. heinäkuuta. Kajaanin Ampujia edustava 25-vuotias Leinonen jakoi voiton Ruotsin Viktoria Wedinin kanssa.

Suomalaiset ottivat kaikkiaan kaksi henkilökohtaista voittoa PM-kilpailun viimeisenä päivänä, kun Erkki Pekkala voitti ilmakiväärin makuuasennon (SH1-luokka) kilpailun tuloksella 599. Lisäksi suomalaiset ampuivat kaksi joukkuehopeaa ja yhden joukkuepronssin.

– Hyvä suoritus, mutta jälleen kerran tulos tuli taistelun kautta, Minna Leinonen arvioi kilpailuaan.

Minna Leinonen ampuu tähän mennessä parasta kauttaan. Päälajissaan ilmakiväärin 60 laukauksen makuuasennon kilpailussa hän on laukonut jo viisi täyttä 600 pisteen kilpailua.

Minna Leinosen ja muiden vammaisampujien kauden päätavoite on EM-kilpailu, joka on Saksan Suhlissa 22.-29. heinäkuuta. Leinonen ampui kaksi vuotta sitten EM-hopeaa pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa Puolassa. Viime vuonna hän oli pienoiskiväärissä neljäs ja ilmakiväärissä viides MM-kilpailussa Sveitsissä.

Vammaisampumaurheilun PM-kilpailut, Karstula.

Ilmakivääri, 60 ls, makuu, SH2 (liikuntavammaiset), avoin luokka:

1) Minna Leinonen Suomi ja Viktoria Wedin Ruotsi 600, 3) Anni Karlsen Norja 597, 4) Joel Jansson Ruotsi 596, 5) Monica Bakken Norja 591, 6) Jukka Mikkonen Suomi 590, 7) Kevin Jensen Tanska 588, 8) Bernt Tore Bakken Norja 588, 9) Margrethe Lillehagen Norja 587, 10) Sofie Källhus Ruotsi 585, 11) Mads Økland Norja 575, 12) Ole Pedersen Norja 570, 13) Solveig Amundsen Norja 564, 14) Hanne Mali Slettum Norja 529.

Joukkuekilpailu

: 1) Ruotsi (Wedin, Jansson, Källhus) 1781, 2) Norja I (Bakken, Karlsen, Lillehagen) 1775, 3) Norja II (Amundsen, Slettum, Økland) 1668.

Ilmapistooli, 60 ls, SH1 (liikuntavammaiset), miehet:

1) Kenneth Pettersson Ruotsi 548, 2) Jonas Jacobsson Ruotsi 539, 3) Arild Aurstad Norja 537, 4) Seppo Jolkkonen Suomi 531, 5) Tauno Matilainen Suomi 527, 6) Tauno Vihmakoski Suomi 501, 7) Risto Heinistö Suomi 498, 8) Björn Samuelsson Ruotsi 483, 9) Marko Toivanen Suomi 478, 10) Matti Paulaharju Suomi 460.

Joukkuekilpailu

: 1) Ruotsi (Jacobsson, Samuelsson, Pettersson) 1570, 2) Suomi I (Matilainen, Vihmakoski, Jolkkonen) 1559, 3) Suomi II (Paulaharju, Toivanen, Heinistö) 1436.

Ilmakivääri, 60 ls, makuu, SH1 (liikuntavammaiset), avoin luokka

: 1) Erkki Pekkala Suomi 599, 2) Lotta Helsinger Ruotsi 598, 3) Nicolai Boese Tanska 598, 4) Ove Foss Norja 597, 5) Monica Lillehagen Norja 596, 6) Amanda Dybendahl Norja 596, 7) Veikko Palsamäki Suomi 596, 8) Tapani Meriläinen Suomi 594, 9) Fredrik Larsson Ruotsi 592, 10) Lasse Johansen Norja 590, 11) Nils Erik Nilsen Norja 589, 12) Anita Amundsen Norja 586, 13) Erika Åkerström Ruotsi 582, 14) Kenny Sörtely Ruotsi 577, 15) Håkan Gustavsson Ruotsi 577, 16) Sirkka-Liisa Collin Suomi 573, 17) Berit Breirem Norja 572, 18) Antti Tuhkanen Suomi 560.

Joukkuekilpailu

: 1) Norja I (Lillehagen, Dybendahl, Foss) 1789 (viimeiset sarjat 299), 2) Suomi (Palsamäki, Pekkala, Meriläinen) 1789 (297), 3) Ruotsi (Helsinger, Larsson, Sörtely) 1767, 4) Norja II (Johansen, Nilsen, Breirem) 1751.

Marjut Heinonen ampui olympiamaapaikan skeetin maailmacupissa Mariborissa

Marjut Heinonen ampui olympiamaapaikan skeetin maailmancupissa Slovenian Mariborissa tiistaina 3. heinäkuuta. Haapaveden Ampumaseuraa edustava 30-vuotias Heinonen sijoittui maailmancupissa 10:nneksi tuloksellaan 67 (21+21+25) kiekkoa ja oli paras paikkaa vailla oleva kilpailija. Kauden viimeisen maailmancupin voitti Saksan Christine Brinker tuloksella 93 (69+24) kiekkoa.

– En oikein vielä tajua, mitä on tullut tehtyä, oulunsalolainen Marjut Heinonen sanaili kesken dopingtestin kuulostaen sekä helpottuneelta että onnelliselta.

– Lähdin kisaan vain ampumaan omaa ammuntaani. Eihän se olympiamaapaikka olisi tullut, jos sitä olisi ampumaan lähtenyt.

Marjut Heinonen otti olympiamaapaikan tasatuloksella 67 kiekkoa täydellisen 25 kiekon viimeisen sarjansa ansiosta. Hän ampui peruskilpailun viimeisessä seitsemännessä ryhmässä, jossa oli viisi ampujaa. Ennen kuin ryhmä aloitti 25 kiekon sarjansa, kilpailu oli ratkennut niin, että olympiamaapaikasta ampuivat Heinonen (tulos 42 ennen viimeistä sarjaa), Romanian Lucia Lilia Mihalache (48) ja Australia Natalia Rahman (43). Heinosen pinna piti täydellisesti. Romanian Mihalache ampui kuusi pummia ja Australian Rahman kaksi pummia. Näin Heinonen ja Mihalache päätyivät tasatulokseen ja ampumaurheilun sääntöjen mukaan heidän sijoituksensa määräytyi ensisijaisesti viimeisen sarjan tuloksen perusteella.

Kylmäharjoittelu auttoi

Marjut Heinonen ampui kahdella ensimmäisellä sarjallaan molemmilla 21 kiekkoa. Tulosten lisäksi myös pummit olivat samankaltaisia: kun nelospaikan viimeinen tuplakiekko karkasi, tuli vielä yhteensä kolme pummia viitos- ja kuutospaikoilta.

– Ammunnan sekoitti nelospaikan toisen tuplakiekon ensimmäinen kiekko eli A-kiekko. Vaikka sen vielä sain väkisin rikki, B-kiekko meni ohi, Heinonen kertasi tapahtumia.

– Toisen kierroksen jälkeen ryhdyin oikein ajattelemaan asiaa, kun minulla ei ole ollut vaikeuksia B-puolella (paikat 5-7). Tein aseen kanssa kylmäharjoittelua ja huomasin, että minulla oli painotusvirhe. Viimeiseen sarjaan lähdin vain ampumaan omaa kilpailuani.

Heinonen lähti vähän turhankin keskittyneesti ampumaan viimeistä sarjaansa. Hänellä oli haulikkoliivin taskuissaan vain 16 panosta.

– Minulla oli yhdessä taskussa kymmenen paukkua, jotka olivat ensimmäisten kierrosten varapaukut. Sen lisäksi sain Köylisen Simolta (kilpaili samaan aikaan kaksoistrapissa) kuusi varapaukkua. Unohdin kokonaan ottaa kolmannelle kierrokselle varaamani 15 paukkua. Ne jäivät taukopaikkaan ja huomasin sen vasta, kun sarja oli alkamassa, Heinonen kertoi.

– Australian ampuja sanoi, että he nostelevat sen aikaa (sallittu kylmäharjoittelu ampumapaikalla), että Siltavirran Lauri (skeetin päävalmentaja) ehtii juosta hakemaan panokset.

Rankka vuosi

Marjut Heinonen on tavoitellut olympiamaapaikkaa suunnitelmallisesti tämän vuoden. Hän on osallistunut kaikkiin neljään maailmancupin kilpailuun: kauden avaus maaliskuussa Santo Domingossa Dominikaanisessa Tasavallassa (9:s tuloksella 65 kiekkoa), toinen kilpailu huhtikuussa Korean Changwonissa (21:s 64 kiekkoa) ja kolmas kilpailu kesäkuun alussa Italian Lonatossa (21:s 64 kiekkoa).

– Kausi on ollut henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti rakas, hän sanoi.

Vaikka Heinonen otti olympiamaapaikan, hän aikoo kilpailla ja harjoitella alkuperäisen suunnitelman mukaan kauden loppuun. Seuraava tavoite on ruutilajien EM-kilpailu Espanjan Granadassa, jossa naisten skeet on ohjelmassa 19. heinäkuuta. Sen jälkeen on vielä vuorossa haulikkolajien MM-kilpailu syyskuun alussa Kyproksen Nikosiassa.

Ampumaurheiluliiton tavoite täynnä

Suomalaisampujat ovat ottaneet jo seitsemän maapaikkaa vuoden 2008 olympialaisiin Pekingiin. Heinosen lisäksi Suomelle ovat edustuspaikan ampuneet Juha Hirvi pienoiskiväärin täysotteluun eli 3 x 40 laukauksen kilpailuun, Satu Mäkelä-Nummela trapiin, Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka naisten ilmakivääriin, Henri Häkkinen miesten ilmakivääriin ja Mira Nevansuu naisten ilmapistooliin.

Huippuampujat ovat jo täyttäneet Ampumaurheiluliiton asettaman maapaikkatavoitteen. Virallinen tavoite on seitsemän olympiamaapaikka, joista vähintään yksi jokaisessa lajiryhmässä (haulikko, kivääri, pistooli).

Suomalaisampujilla on mahdollisuus hankkia lisää maapaikkoja. Haulikkolajien kauden viimeisessä maailmancupissa Slovenian Mariborissa ammutaan vielä miesten skeet, jossa suomalaisista kilpailevat Marko Kemppainen, Timo Laitinen ja Vesa Lautamatti. Torstaina ja perjantaina käytävässä kilpailussa on jaossa yksi olympiamaapaikka.

Pistoolin, kiväärin ja haulikon ruutilajien EM-kilpailussa on jaossa 1-5 olympiapaikkaa lajista riippuen. EM-kilpailu on Espanjan Granadassa 11.-21. heinäkuuta. Lisäksi haulikkolajien MM-kilpailussa on jaossa yksi olympiamaapaikka jokaisessa lajissa syyskuun alussa Kyproksen Nikosiassa.

Haulikkolajien maailmancup (4/4), Slovenia Maribor.

Skeet, naiset, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali

: 1) Christine Brinker Saksa 93 (69+24), 2) Xiumin Yu Kiina 92 (69+23), 3) Diana Bacosi Italia 91 (69+22), 4) Ning Wei Kiina 89/5 uusinnassa neljännestä sijasta (69+20), 5) Elena Little Iso-Britannia 89/4 (69+20), 6) Shan Zhang Kiina 89/1 (70+19), 7) Danka Bartekova Slovakia 68, 8) Nathalie Larsson Ruotsi 68, 9) Erdzhanik Avetisyan Venäjä 68, 10) Marjut Heinonen Suomi 67 (21+21+25) (otti olympiamaapaikan), 11) Veronigue Girardet-Allard Ranska 67 (23+21+23), 12) Katiuscia Spada Italia 67 (25+22+20), 13) Lucia Lilia Mihalache Romania 67 (24+24+19).
Maailmancupissa oli 36 ampujaa.

Kaksoistrap, miehet, 150 kiekkoa + 50 kiekon finaali:

1) Francesco Daniello Italia 192 (145+47) (otti olympiamaapaikan), 2) Håkan Dahlby Ruotsi 190 (142+48), 3) Walton Eller USA 188 (141/2 uusinnassa finaalipaikasta +47), 4) Daniele Di Spigno Italia 187/2 uusinnassa neljännestä sijasta (142+45), 5) Binyuan Hu Kiina 187/1 (141/2+46), 6) Claudio Franzoni Italia 183 (143+40), …32) Mikko Mäkitalo Suomi 132 (44+44+44), …34) Simo Köylinen Suomi 132 (48+43+41), …39) Jussi Anttonen Suomi 126 (41+42+43).
Maailmancupissa oli 43 ampujaa.

Lisätietoja: http://www.issf.tv

Timo Nyström ampui täydet 600 pistettä vammaisampujien PM-kisassa Karstulassa

Timo Nyström ampui ilmakiväärillä täydellisellä 600 pisteen tuloksella vammaisampujien PM-kultaa Karstulassa sunnuntaina 1. heinäkuuta. Näkövammaisten sarjassa kilpailevan Nyströmin mestaruuden lisäksi suomalaiset ottivat kaksi joukkuekultaa, kun Suomi voitti näkövammaisten ilmakiväärin makuun avoimen luokan ja liikuntavammaisten urheilupistoolin avoimen luokan.

Mikkelin Ampujia edustava 43-vuotias Timo Nyström laukoi vakuuttavasti ilmakiväärin 60 laukauksen makuukilpailussa ennätyksekseen 600 pistettä. Kilpailuun sattui vain yksi heikko laukaus.

 

– Yksi laukaus on 10,0, mutta kaikki lasketaan, hän muisteli kilpailuaan.

 

Nyström tähtää äänitaajuustähtäimellä, jolla taulun keskikohta löytyy äänen perusteella. Pystyasennossa hän ampuu seisten samassa asennossa kuin näkevätkin ampumaurheilijat. Karstulassa hän ampui ilmakiväärillä pystyasennosta ennätyksekseen 577 pistettä. Makuuasennossa näkövammaiset ampuvat istuen ja saavat pitää molempia kyynärpäitä pöydällä. Lisäksi he saavat käyttää apuna aseesta tukikäden kyynärvarteen tulevaa remmiä.

 

– Karstulassa oli käytössä pahviset taulut, jotka vaihdettiin jokaisen laukauksen jälkeen. Vaikka tauluun kohdistettu valo on aina sama, niin jokainen taulu antaa vähän erilaisen äänen, kun ne ovat vähän erivärisiä. Joskus kirkkaimman äänen erottaminen on hankalaa, Nyström kertoo.

 

– Elektronisissa taululaitteissa tähtäinpiste ja ääni on aina sama ja tuloksetkin ovat yleensä parempia.

 

Vammaisampumaurheilijat kilpailevat EM-mitaleista Saksan Suhlissa 22.-29. heinäkuuta. Suomi lähettää EM-kilpailuun kuuden ampujan joukkueen, jossa on viisi liikuntavammaista ja Timo Nyström on ainoa näkövammainen ja lisäksi arvokilpailujen ensikertalainen.

 

– Makuukilpailussa on ammuttava 600 pistettä, jos aikoo finaalissa kilpailla mitaleista. 599 pisteellä voi vielä päästä finaaliin, mutta yhden pisteen keulaa ei kärjelle voi antaa, kun muutkin ampuvat keskelle, Nyström ennakoi.

 

– Pystyasennosta uskon ampuvani ainakin 580 pistettä. Kotiradalla Mikkelissä olen ampunut 585 pistettä ja tiedän pystyväni myös parempaan.

 

Vammaisampujien PM-kilpailu, Karstula.

 

Ilmakivääri, 60 ls, makuu, SH3 (näkövammaiset), avoin luokka: 1) Timo Nyström Suomi 600, 2) David Renström Ruotsi 595, 3) Lene Christiansen Tanska 595, 4) Pekka Kettunen Suomi 586, 5) Anja Saaristo Ruotsi 580, 6) Mauri Rantamäki Suomi 555, 7) Pirkko Luusalo Suomi 554, 8) Erkki Juntikka Suomi 551, 9) Jukka Hämäläinen Suomi 538, 10) Arto Rautiainen Suomi 538.

Joukkuekilpailu: 1) Suomi I (Kettunen, Rautiainen, Nyström) 1724, 2) Suomi II (Juntikka, Luusalo, Rantamäki) 1660.

 

Urheilupistooli, 30+30 ls, SH1 (liikuntavammaiset), avoin luokka: 1) Arild Aurstad Norja 555, 2) Kenneth Pettersson Ruotsi 550, 3) Tauno Matilainen Suomi 544, 4) Seppo Jolkkonen Suomi 541, 5) Marko Toivanen Suomi 479.

Joukkuekilpailu: 1) Suomi (Matilainen, Toivanen, Jolkkonen) 1564.

 

Ilmakivääri, 60 ls, pysty, SH1 (liikuntavammaiset), miehet: 1) Jonas Jacobsson Ruotsi 591, 2) Fredrik Larsson Ruotsi 574, 3) Kenny Sörtely Ruotsi 571, 4) Nicolai Boese Tanska 559, 5) Håkan Gustavsson Ruotsi 553.

Joukkuekilpailu: 1) Ruotsi (Jacobsson, Larsson, Sörtely) 1736.

 

Ilmakivääri, 60 ls, pysty, SH2 (liikuntavammaiset), avoin luokka: 1) Viktoria Wedin Ruotsi 597, 2) Kevin Jensen Tanska 588, 3) Joel Jansson Ruotsi 569, 4) Sofie Källhus Ruotsi 559.

Joukkuekilpailu: 1) Ruotsi (Wedin, Jansson, Källhus) 1725.

 

Ilmakivääri, 40 ls, pysty, SH1 (liikuntavammaiset), naiset: 1) Lotta Helsinger Ruotsi 387, 2) Hilde Borg Ruotsi 378, 3) Sirkka-Liisa Collin Suomi 375, 4) Monica Lillehagen Norja 365, 5) Erika Åkerström Ruotsi 358, 6) Berit Breirem Norja 322.

Joukkuekilpailu: 1) Ruotsi (Helsinger, Borg, Åkerström) 1123.

 

Pienoiskivääri, 3 x 20 ls, SH1 (liikuntavammaiset), naiset: 1) Lotta Helsinger Ruotsi 552, 2) Sirkka-Liisa Collin Suomi 537, 3) Berit Breirem Norja 480.

 

Pienoiskivääri, 3 x 40 ls, SH1 (liikuntavammaiset), miehet: 1) Jonas Jacobsson Ruotsi 1162, 2) Håkan Gustavsson Ruotsi 1116, 3) Björn Samuelsson Ruotsi 1104, 4) Fredrik Larsson Ruotsi 1089.

Joukkuekilpailu: 1) Ruotsi (Jacobsson, Gustavsson, Samuelsson) 3382.

Suomelle kolme voittoa vammaisampujien PM-kilpailussa Karstulassa

Suomalaiset ottivat kolme voittoa vammaisampujien Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa Karstulassa lauantaina 30. kesäkuuta. Minna Leinonen ja Timo Nyström ampuivat henkilökohtaisen mestaruuden. Lisäksi Suomi voitti ilmakiväärin näkövammaisten joukkuekilpailun.

Ensimmäisen kilpailupäivän parhaan tuloksen ampui paralympiakultamitalisti Minna Leinonen pienoiskiväärin 60 laukauksen makuuasennon kilpailussa. Kajaanin Ampujia edustava 26-vuotias Leinonen laukoi 585 pistettä. Ampumaurheiluliiton määrittelemä A-tulosraja, todennäköinen sijoittuminen arvokilpailussa kahdeksan parhaan joukkoon, on 583 pistettä. Leinonen ampui viime vuonna 581 pistettä, kun hän sijoittui MM-kilpailussa neljänneksi.

Vammaisampujien PM-kilpailut, Karstula.

Pienoiskivääri, 60 ls, makuu, SH2, avoin luokka: 1) Minna Leinonen Suomi (97+97+95+100+98+98) 585, 2) Jukka Mikkonen Suomi (97+97+97+97+97+96) 581, 3) Viktoria Wedin Ruotsi (96+96+92+95+95+90) 564.

Ilmakivääri, 60 ls, pysty, SH3, avoin luokka: 1) Timo Nyström Suomi (95+96+98+95+96+97) 577, 2) Anja Saaristo Ruotsi (96+99+95+96+96+94) 576, 3) Lene Christiansen Tanska (97+98+97+93+94+95) 574, 4) David Renström Ruotsi 570, 5) Pekka Kettunen Suomi 532, 6) Mauri Rantamäki Suomi 502, 7) Pirkko Luusalo Suomi 502, 8) Arto Rautiainen Suomi 483, 9) Erkki Juntikka Suomi 474, 10) Jukka Hämäläinen Suomi 466.
Joukkuekilpailu: 1) Suomi I (Kettunen, Rautiainen, Nyström) 1592, 2) Suomi II (Juntikka, Luusalo, Rantamäki) 1478.

Pienoiskivääri, 60 ls, makuu, SH1, avoin luokka: 1) Björn Samuelsson Ruotsi (99+95+94+98+99+96) 581, 2) Fredrik Larsson Ruotsi (95+97+97+99+99+94) 581, 3) Erkki Pekkala Suomi (97+93+96+100+95+99) 580, 4) Jonas Jacobsson Ruotsi 580, 5) Ove Foss Norja 576, 6) Tapani Meriläinen Suomi 568, 7) Lotta Helsinger Ruotsi 567, 8) Nils Erik Nilsen Norja 556, 9) Veikko Palsamäki Suomi 549, 10) Håkan Gustavsson Ruotsi 549, 11) Sirkka-Liisa Collin Suomi 547, 12) Monica Lillehagen Norja 534, 13) Berit Breirem Norja 521, 14) Antti Tuhkanen Suomi 506.
Joukkuekilpailu: 1) Ruotsi (Jacobsson, Samuelsson, Larsson) 1742, 2) Suomi (Palsamäki, Pekkala, Meriläinen) 1697, 3) Norja (Lillehagen, Foss, Nilsen) 1666.

Vapaapistooli, 60 ls, SH1, avoin luokka: 1) Arild Aurstad Norja (77+90+86+91+87+94) 525, 2) Kenneth Pettersson Ruotsi (83+84+86+87+82+84) 506, 3) Tauno Matilainen Suomi (81+84+81+83+77+72) 478, 4) Marko Toivanen Suomi 355.

Kuusi suomalaista vammaisampujien EM-kilpailuun

Suomen Ampumaurheiluliitto on valinnut viiden urheilijan joukkueen vammaisampujien EM-kilpailuun, joka on heinäkuun lopussa Saksan Suhlissa. Minna Leinonen, Jukka Mikkonen, Veikko Palsamäki, Erkki Pekkala ja Seppo Jolkkonen kilpailevat Saksan Suhlissa 24.-28. heinäkuuta. Lisäksi Näkövammaisten Keskusliitto on valinnut EM-kilpailuun Timo Nyströmin.

– Menestystä odotan tietysti Minna Leinoselta, mutta myös Erkki Pekkala on viimeisten tulosten perusteella hyvässä kunnossa, kertoo vammaisampujien päävalmentaja Pirjo Peltola.

EM-kilpailu on vammaisampumaurheilijoiden kauden pääkilpailu. Vuoden 2004 paralympiakultamistalisti Minna Leinonen on asettanut tavoitteekseen palata arvokilpailujen mitalikantaan. Viime vuonna hän ampui MM-kilpailussa pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa neljänneksi tuloksella 682,4 (581+101,6) Sveitsin Sargansissa. Ilmakiväärin makuuasennon 60 laukauksen MM-kilpailussa hän oli viides tuloksella 704,2 (599+105,2). Vuoden 2005 EM-kilpailussa hän ampui hopeaa pienoiskiväärillä.

Jukka Mikkosen tavoitteena mqs-raja

EM-kilpailuun osallistuu kaikkiaan 287 ampujaa 43 maasta. EM-menestyksen lisäksi useat ampujat tavoittelevat vuoden 2008 paralympialaisten kelpoisuusrajoja.

– Suomen (liikuntavammaisten) joukkueesta vain Jukka Mikkoselta puuttuu paralympialaisten tulosraja. Hän ampui rajan rikki Kroatiassa kesäkuussa, mutta tulosraja on saavutettava kaksi kertaa joko mqs- tai arvokilpailussa, Pirjo Peltola kertoo.

– Kaikkiaan paralympialaisiin pääsee 140 ampujaa koko maailmasta. Villi veikkaukseni on, että tähän mennessä rajan on rikkonut noin 190 ampujaa. Näin kaikki tulosrajan saavuttaneet eivät pääse paralympialaisiin, Kansainvälinen Paralympiakomitea IPC jakaa paikat maittain vuoden 2008 keväällä ja Suomi saanee 5-6 paikkaa maapaikkaa. Paralympiakomitea valitsee Suomen joukkueen keväällä 2008.

Suomen joukkue vammaisampujien EM-kilpailuun, 22.-29.7., Suhl, Saksa.

Ilmakivääri, makuu, 60 ls, luokka SH2 ja pienoiskivääri, 60 ls, makuu, luokka SH2: Minna Leinonen Kajaanin Ampujat ja Jukka Mikkonen Haapajärven Ampumaseura

Ilmakivääri, makuu, 60 ls, luokka SH1 ja pienoiskivääri, 60 ls, makuu, luokka SH1: Veikko Palsamäki Haapajärven Ampumaseura ja Erkki Pekkala Haapajärven Ampumaseura

Ilmapistooli 60 ls, urheilupistooli 30+30 ls ja vapaapistooli 60 ls, luokka SH1: Seppo Jolkkonen, Kontiolahden Urheilijat

Ilmakivääri, 60 ls, makuu ja pysty, luokka SH3x: Timo Nyström, Mikkelin Ampujat.

Lisätietoja: http://www.esc2007.eu