Juho Kurki teki parhaan suomalaistuloksen ilmakiväärin parikisassa. (Kuvat: Lassi Palo)
Etelä-Korean Changwonissa järjestettävissä ampumaurheilun MM-kilpailuissa ammuttiin sunnuntaina ensimmäinen kilpailupäivä. Suomi 1 sijoittui ilmakiväärin parikilpailussa 38:nneksi. Suomi 2 oli 43:s. Juho Kurki suuntasi heti katseensa huomiseen henkilökohtaiseen ilmakiväärikisaan: ”Tästä on hyvä jatkaa.”(lisää…)
Skeetin ja trapin Superfinaaleissa Hollolassa Lari Pesonen ja Timo Laitinen pitävät komentoa miesten skeetin ensimmäisen päivän jälkeen, miesten trapissa piikkipaikalla on Simo Köylinen. Naisissa vastaavasti Jenna Kössi ja Marika Salmi.
Hälvälässä Pesonen ja Laitinen paukuttivat kumpikin täydet 75 kiekkoa kolmella ensimmäisellä kierroksella. Tomi Aspholm väijyy kolmantena kahden kiekon päässä. Jenna Kössi rikkoi avauspäivänä 70 kiekkoa, naisten kakkospaikalla on Heidi Hämäläinen tuloksella 68.
Simo Köylinen rikkoi 72 kiekkoa ja päätti avauspäivänsä nappionnistumiseen ammuttuaan tuloksen 25 kolmannella kierroksella. Vesa Järvinen (72) ja Mika Myllylä (71) ovat seuraavina. Naisissa Marika Salmi ampui avauspäivänä tuloksen 67 ja on selvässä johdossa ennen Marja Maunulaa (54).
Changwonin MM-kisoihin osallistuu 90 maata. (Kuvat: Lassi Palo)
Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n 52. MM-kilpailujen näyttävät avajaiset olivat lauantaina Etelä-Korean Changwonissa. Kisoihin osallistuu 1804 urheilijaa, jotka edustavat 90 maata.(lisää…)
SAL:n nuorisovaliokunta hakee seuraavan ruutiaseiden Kultahippufinaalin järjestäjää vuosille 2020-21.
Yksipäiväiset finaalit järjestetään heinä-/elokuun vaihteessa.
Tänä kesänä Hyvinkäällä pidettyyn finaaliin osallistui 83 ampujaa 19 seurasta. Joukkuekilpailuissa oli mukana 18 kolmehenkistä joukkuetta. Vuoden 2019 Kultahippufinaali järjestetään Hyvinkäällä heinä-/elokuun vaihteessa.
Hakemukset seuraavaksi ruutiaseiden Kultahippufinaalin 2020-21 järjestäjäksi on jätettävä 31.10.2018 mennessä sähköpostitse Timo Rautiolle Suomen Ampumaurheiluliittoon timo.rautio@ampumaurheiluliitto.fi
Tiedustelut ruutiaseiden Kultahippufinaalien 2020-21 järjestelyistä myös puhelimitse
Timo Rautiolta puh. 040-8202300
SAL:n nuorisovaliokunta hakee seuraavaa ilma-aseiden Kultahippufinaalin järjestäjää vuosille 2020-21.
Kaksipäiväiset ilma-aseiden Kultahippufinaalit järjestetään maalis-/huhtikuussa.
Salossa sijaitsevassa Salohallissa pidettyihin 2018 finaaleihin osallistui 44 seuraa ja 301 ampujaa, jotka ampuivat 350 kilpailusuoritusta. Huoltajat ja tukijoukot mukaan luettuna kisapaikalla oli n. 600 kisavierasta.
Vuoden 2019 Kultahippufinaalit järjestetään Salohallissa 27.-28. huhtikuuta.
Valtakunnallisia ilma-aseiden Kultahippufinaaleja on järjestetty vuodesta 1994 lähtien. Ensimmäiset finaalit järjestettiin Pieksämäellä.
Hakemukset seuraavaksi ilma-aseiden Kultahippufinaalien 2020-21 järjestäjäksi on jätettävä 31.10.2018 mennessä sähköpostitse Timo Rautiolle Suomen Ampumaurheiluliittoon timo.rautio@ampumaurheiluliitto.fi
Tiedustelut ilma-aseiden Kultahippufinaalien 2020-21 järjestelyistä myös puhelimitse
Timo Rautiolta puh. 040-8202300
Ensimmäiset suomalaiset urheiluampujat ovat jo Etelä-Korean Changwonissa, missä järjestetään Kansainvälisen ampumaurheiluliiton kaikkien lajien MM-kilpailut. Kilpailutapahtumat alkavat sunnuntaina 2. syyskuuta.(lisää…)
Jussi Niinistö Santahaminan pistooliradalla, taustalla Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Vesa Nissinen. (Kuvat: Lassi Palo)
Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) tutustui ampumaurheiluun ja sen aktiivitoimijoihin maanantaina Helsingin Santahaminassa. ”Tämä on ollut informatiivinen päivä”, hän sanoi Ampumaurheiluliiton isännöimässä tapahtumassa.(lisää…)
Vesa Järvinen kuvattuna Orimattilan radalla toukokuussa. (Kuva: Lassi Palo)
Ampumaurheilun Pohjoismaiden mestaruuskilpailut päättyivät sunnuntaina Oslossa. Trap-ampuja Vesa Järvinen oli yksi tyytyväisistä suomalaismitalisteista: ”Kolmen mitalin kanssa on mukava lähteä kotimatkalle.”(lisää…)