Kategoria: Yleinen

Ampumaurheiluseuroille tukea lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämiseen

Yhdeksän ampumaurheiluseuraa sai paikallistukea lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämiseen. Nuori Suomi ja SLU:n aluejärjestöt ovat julkaisseet listat seuroista, joille tukea tänä vuonna myönnettiin.

Lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämiseen myönnettiin paikallistukea 986 hankkeelle. Seuroille jaetaan tukea yhteensä 1 400 000 euroa, mikä on miljoona euroa enemmän kuin viime vuonna. Nuori Suomi jakaa tukirahat yhdessä lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa. Tuet ovat opetusministeriön liikuntayksikön myöntämiä veikkausvoittovaroja. Urheiluseurat hakivat paikallistukea peräti 7,3 miljoonaa euroa. Hakemuksia tuli yhteensä 2070, joista hieman alle puolet sai tukea.

– Hakemusten suuri määrä on hyvä osoitus urheiluseurojen halusta kehittää ja laajentaa lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa. Tänä vuonna tukisumman kasvu oli merkittävä, mutta tuen tarve on selvästi vielä tätäkin suurempi. Jos nyt jaetun tuen jakaisi kaikille urheiluseurojen toiminnassa mukana oleville lapsille, niin se tarkoittaa, että tukea tulisi kolme euroa jokaista urheilevaa lasta kohden. Ruotsissa ja Norjassa valtion suora tuki urheiluseuroille on huomattavasti suurempi, Nuoren Suomen puheenjohtaja Mari Kiviniemi toteaa.

Eniten tukea ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittämiseen

Paikallistukea jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittämiseen. Eniten tukea myönnettiin juuri näihin hankkeisiin, joissa seurat panostavat ohjaajien kouluttamiseen.

Liikuntakerhotoiminnan edistämiseen tai lajiharjoittelun monipuolistamiseen myönnettiin tukea 188 hankkeeseen. Urheiluseurat monipuolistavat lajin harjoitusryhmien toimintaa muun muassa lajikokeiluilla ja seurayhteistyön avulla. Näin harrastamisen mahdollisuuksia tarjotaan myös niille lapsille ja nuorille, jotka eivät aikaisemmin ole olleet mukana urheiluseurojen toiminnassa.

Nuorten harrasteurheiluun tukea myönnettiin 168 hankkeelle. Urheiluseurojen toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan nuorten mielipiteitä aiempaa paremmin huomioon. Lisäksi paikallistuella kehitetään mm. seuratoiminnan laatua.

Tähän mennessä tukipäätöksensä ovat julkaisseet Etelä-Savon Liikunta, Kymenlaakson Liikunta sekä Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu.

Tukea saaneet ampumaurheiluseurat hankemuotojen mukaan (seura, hanke, myönnetty summa)

Sinettiseurahanke:

Pieksämäen Seudun Ampujat

PiekSA sinettiseuraksi

2000

Monipuolisen liikunnan hanke:

Härmän Seudun Ampujat

Monipuolinen ampumakoulu

1000

Lappajärven Ampujat

Ampumakoulun aloittaminen

500

Nuorten harrastehanke:

Helsingin Varuskunnan Ampujat

Ampumaurheilu tutuksi

500

Kotkan Ampumaseura ry

Nuorten ampumakoulu

2000

Lappajärven Ampujat

Nuorten Ampumakerhon aloittaminen

1000

Ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittäminen:

Härmän Seudun Ampujat

Lasten ja nuorten ohjaaien ja valmentajien koulutus

500

Kyrkslätt Skytteförening

Osaamisen ja valmentamisen kehittäminen

2000

Salon Seudun Ampujat

Ampumakoulun ohjaajakoulutus

500

Siilinjärven Urheiluampujat

Ampumakouluohjaajakoulutus

1000

Muu merkittävä hanke:

Seinäjoenseudun Ampujat ry

Lajiesittely

1000

Urheiluseuratoiminnan paikallistuet luovutettiin maakunnallisissa jakotilaisuuksissa 2.-13.12.2006. Alueittain julkaistut listat paikallistukea saaneista seuroista löytyy osoitteesta www.nuorisuomi.fi/paikallistuki

Lisätietoja:
Nuori Suomi ry, yhteyspäällikkö Eija Alaja, eija.alaja*nuorisuomi.fi
Nuori Suomi ry, kehitysjohtaja Pasi Mäenpää, pasi.maenpaa*nuorisuomi.fi

 

31 osanottajaa Lounais-Suomen alueen järjestämällä kilpailumatkalla Swedish Cupiin

Ampumaurheiluliiton Lounais-Suomen alueen järjestämä kilpailumatka ilma-aseiden Swedish Cupiin kerää yhteensä 31 osanottajaa. Matka taittuu 50 hengen linja-autolla ja laivalla 2.-7.1.2007.

Matkaa järjestävä Jarmo Engblom on tyytyväinen osanottajien määrään. Budjetti toteutuu suunnitelmien mukaan.

 

– Maksuilla saamme katettua kulut, hän kertoo.

Lisätietoja: https://www.ampumaurheiluliitto.fi/liitto/artikkeliarkisto/?num=21199

Ampumaurheiluliitto sai Piikkarit-tasa-arvopalkinnon

Suomen Ampumaurheiluliitto sai vuoden 2006 liikunnan tasa-arvotyön 3000 euron Piikkarit-pääpalkinnon Helsingissä perjantaina 1. joulukuuta. Ampumaurheiluliitto on ensimmäinen Piikkarit-palkittu lajiliitto. Piikkarit-palkinto myönnetään vuosittain hankkeelle, yhteisölle tai yksityishenkilölle, joka on edistänyt sukupuolten välistä tasa-arvoa liikunnassa. 12. kerran myönnetyt tasa-arvopalkinnot jakoi kulttuuriministeri Tanja Saarela.

Kahden tuhannen euron suuruisen Piikkarit-tunnustuspalkinnon ja kunniakirjan sai Härmän Siskot -seura.

– Sukupuolivaikutusten arviointi on hallitusohjelmassa keskeisessä asemassa, mikä näkyy myös liikuntajärjestöihin kohdistuvissa odotuksissa. Ampumaurheiluliitossa sukupuolten välistä tasa-arvoa on vauhditettu pitkäjänteisesti ja systemaattisesti liiton strategiasta lähtevien valintojen, toimintatapojen ja viestinnän kautta. Ampumaurheiluliitto on esimerkiksi yksi niistä harvoista lajiliitoista, jonka hallituksessa on yli 40 prosenttia lajissa vähemmistönä olevaa sukupuolta eli tässä tapauksessa naisia, kulttuuriministeri Tanja Saarela perusteli valintaa.

– Piikkarit-tunnustuspalkinnon saava Härmän Siskot ry on edistänyt tasa-arvoa ei-perinteisessä mielessä liikuntakulttuurissamme. Naisorganisaatio tarjoaa osallistumis- ja toimintamahdollisuuksia käänteisen integraation muodossa miehille. Kyseessä on hieno seuratason esimerkki liikunta- ja jumppatoiminnasta, jossa osallistujista kolmasosa on harrastukseensa sitoutuneita miehiä ja poikia eri ikäryhmissä.

Piikkarit-palkinto

Piikkarit-palkinto on vuosittainen tunnustus liikunnan ja urheilun sukupuolten välisen tasa-arvon ja moniarvoisuuden edistämisestä. Piikkarit-raportti luovutettiin kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaalle 8.2.1995. Työryhmä antoi raportissaan viisi pääehdotusta, joista yksi oli vuosittaisen Piikkarit-palkinnon myöntäminen. Pääpalkintona on stipendi sekä jalustalla oleva naisten juhlakenkä, jonka pohjaan ja korkoon on kiinnitetty piikkarit-juoksukenkien piikit. Lisäksi on vuosittain myönnetty eri määrä tunnustuspalkintoja.

1995
Pääpalkinto: Kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaa

1996
Pääpalkinto: Suomen Työväen Urheiluliiton TUL:n naistoimikunta
Kunniamaininnat: Naisten Superpesis: Naisten Pesisjuhla –projekti ja Helsingin kaupungin liikuntaviraston aerobic-toiminta somalinaisille

1997
Pääpalkinto: Oulun Pyrintö
Kunniamaininta: toiminnanjohtaja Kaija Virtanen, Pallo-Iirot ry

1998
Pääpalkinto: Suomen Invalidien Urheiluliitto Doorikset-naisprojekti
Kunniamaininnat: puheenjohtaja Anna-Liisa Kantola (Liikuttajat ry) ja puheenjohtaja Maija-Liisa Ahtiainen (Raision Pyry-siskot)

1999
Pääpalkinto: Oulun LiikunNaiset -ryhmä
Kunniamaininnat: Kontiolahden Urheilijat (ampumahiihto), toiminnanjohtaja Merja Hedman, Ringetteliitto, vapaaehtoistoimija Ulla Mikkola (SVoLi), Uukuniemen kirkonkylän jumpparyhmä

2000
Pääpalkinto: Naistari (Kansainvälinen Naisten Tapaamispaikka ry, Tampere)
Kunniamaininta: Hallan Akan hiihto -tapahtuma, Hyrynsalmi

2001
Pääpalkinto: ENGSO:n varapuheenjohtaja Birgitta Kervinen
Kunniamaininta: toimittaja Markku Huuhtanen

2002
Pääpalkinto: Arto Tiihonen

2003
Pääpalkinto: Naisten Kymppi
Kunniamaininta: toiminnanjohtaja Marja Miettinen, Ringetteliitto, kansainvälinen urheilujohtaja Riitta Rairama (karate), seuratoimija ja verkostovetäjä Tiina Sarisalmi (jalkapallo)

2004
Pääpalkinto: pääsihteeri Maija Innanen, SVoLi
Kunniamaininta: kansainvälinen erotuomari Karolina Andersson (koripallo), tutkija Leena Laine, tyttö- ja naisjalkapallotapahtuma Stadi Cup

2005
Pääpalkinto: Skolornas Stafettkarneval

2006
Pääpalkinto: Suomen Ampumaurheiluliitto
Kunniamaininta: Härmän Siskot –seura

Yleishyödyllisyys vapaaehtoistoiminnan voimavarana -seminaari 1.12. Helsingissä

Yleishyödyllisyys vapaaehtoistoiminnan voimavarana

Valtakunnallinen vapaaehtoistoiminnan juhla

Perjantaina 1.12. klo 13-15, SLU-talo, Radiokatu 20, Helsinki

Kansalaisjärjestöjen yhteisten vapaaehtoistoiminnan teesien julkistaminen (Allianssin, Kansalaisareenan, SLU:n ja STKL:n edustajat)

Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuus liikunnan kentässä
(Yhteysjohtaja Kerstin Ekman, SLU)

Mitä on vapaaehtoistoiminta paikallisesti ja alueellisesti tarkasteltuna?
(Kehittämispäällikkö Marja Vuorinen, STKL)

Nuoret yhteiskunnallisina toimijoina  Nuorista Suomessa -seurantajärjestelmän valossa
(Puheenjohtaja Ossi Heinänen, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi )

Mitä Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmassa tuli tehtyä?
(Ohjelmajohtaja Seppo Niemelä, oikeusministeriö)

Kansalaistoiminnan tunnustuspalkinnon luovuttaminen
(Hallituksen puheenjohtaja Elli Aaltonen ja toiminnanjohtaja Riitta Särkelä, STKL)

Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta paikalle mahtuu vain rajattu määrä kuulijoita, joten toivomme ilmoittautumisia 28.11. mennessä osoitteella merit.lemminki@stkl.fi tai puhelimitse (09) 7747 2210.

Tapahtuman järjestävät Kansalaisareena, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi, Suomen Liikunta ja Urheilu sekä Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

Ampumaurheiluliitto valitsee puheenjohtajan lauantaina

Suomen Ampumaurheiluliiton varsinainen kokous valitsee puheenjohtajan huomenna lauantaina 25. marraskuuta. Ehdollepanotoimikunta ehdottaa yksimielisesti, että liiton nykyinen puheenjohtaja Helena Walldén valittaisiin toiselle kaksivuotiskaudelle.

Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja, diplomi-insinööri Helena Walldén työskentelee johtajana Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjolassa. 53-vuotias Walldén toimii yritysasiakkaista vastaavana johtajana ja toimitusjohtajan sijaisena ja on OKO-konsernin johtoryhmän jäsen.

Lisäksi varsinainen kokous valitsee liittovaltuuston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet seuraavaksi kahdeksi kalenterivuodeksi. Liittovaltuustossa on yhteensä 27 jäsentä ja enintään kolme lisäjäsentä. Liittovaltuusto valitsee puheenjohtajansa ensimmäisessä kokouksessaan maaliskuussa 2007.

Ampumaurheiluliiton varsinainen kokous alkaa kello 14 Hotelli Cumulus Airportissa Vantaalla.

Varapuheenjohtajan ja kolmen hallituksen jäsenen valinta

Suomen Ampumaurheiluliiton nykyinen liittovaltuusto valitsee liittohallituksen varapuheenjohtajan ja kolme hallituksen jäsentä huomenna lauantaina 25. marraskuuta. Ehdollepanotoimikunta esittää yksimielisesti, että vantaalainen Jouko Juppala jatkaisi varapuheenjohtajana ja lahtelainen Heikki Keskitalo jäsenenä seuraavat kaksi vuotta. Lisäksi ehdollepanotoimikunta esittää sipoolaisen Sari Ollilan ja orimattilalaisen Paavo Palokankaan valintaa liittohallitukseen. Liittohallituksen erovuoroisista jäsenistä helsinkiläinen Erik Ahlström jättää paikkansa.

Liittohallituksessa jatkaa varapuheenjohtajana mikkeliläinen kansanedustaja, prikaatikenraali Olli Nepponen. Jäseninä jatkavat tamperelainen Jukka-Pekka Alanen, helsinkiläinen Markku Lainevirta ja helsinkiläinen Pia Nybäck.

Lisäksi liittovaltuusto päättää Ampumaurheiluliiton vuoden 2007 toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta. Liittohallituksen esittämän talousarvion summa on 1.531.400 euroa ja se on 12.450 euroa ylijäämäinen.

Liittovaltuuston kokous alkaa lauantaina 25. marraskuuta kello 10 Hotelli Cumulus Airportissa Vantaalla.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi, puhelin 040 7746 950.

Huippuampujat ammuttivat ME-autossa Espoossa

Huippuampujat ammuttivat autonäyttelyn vieraita ME-Auto Espoossa viikonvaihteessa 17.-19. marraskuuta. Yhteistyökumppanimme Hyundain toimeksiannosta ampujat opastivat ammuntasimulaattorin käytössä ja jakoivat tietoa ampumaurheilusta.

Perjantaina ammuttajina olivat Juha Hirvi, Petri Savinainen ja Jussi Puustinen. Lauantaina olivat vuorossa Marjo Yli-Kiikka ja Juha Peltonen. Sunnuntaina simulaattorin käytössä opastivat Timo Laitinen, Henri Häkkinen ja Krister Holmberg.

mv 

Mirka Kyyrönen voitti Kinkkukisan Mäntsälässä

Mirka Kyyrönen voitti Kinkkukilpailun Mäntsälässä lauantaina 18. marraskuuta. Kyyrönen ampui 75 + 25 kiekon trapissa tuloksen 78 (61+17). Rami Vainio hävisi kaksi kiekkoa.

Vihdin Ampumaseuran järjestämän avoimen alueellisen kilpailun parhaan finaalisarjan, 20 kiekkoa, ampui B-luokan voittanut Raimo Jokiniemi. Hänen tuloksensa oli 76 (56+20).

Vihdin Ampumaseuran Kinkkukisa 18.11.2006.
Trap, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali, luokka A:
1) Mirka Kyyrönen (61+17) 78, 2) Rami Vainio Virta (62+14) 76, 3) Risto Rämö LAS (59+16) 75, 4) Henrikki Vitali SSG (58+15) 73, 5) Pasi Oksa Viha (53+15) 68, 6) Matti Tihtonen MKMS (52+15) 67, 7) Tommi Andelin SaSa 51, 8) Juha Munukka MKMS 49, 9) Petri Pietikäinen SiuRa 47, 10) Juha Alavaara SSG 46, 11) Matti Tihtonen MKMS 46, 12) Antti Hiltunen Viha 43, 13) Heikki Svahn SSG 43, 14) Mika Saarela Mika Gal12  31.

Trap, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali, luokka B: 1) Raimo Jokiniemi LoA (56+20) 76, 2) Antti Tuomenoksa Viha (50+16) 66, 3) Seppo Silvan Viha (48+16) 64, 4) Rolf Hellgren Rolf RS (44+14) 58, 5) Mia Piri SSG (44+13) 57, 6) Teuvo Förström MKMS (42+11) 53, 7) Sanna Kähkönen SSG 41, 8) Guy Finnberg SSG 38, 9) Martti Matsinen Rassi 37, 10) Pentti Soini Rassi 37, 11) Veli-Matti Matikainen SSG 35, 12) Raimo Nikander Cal12  34, 13) Kalevi Rytkönen MKMS 34, 14) Aimo Paasela Rassi 31, 15) Matti Ahonen MKMS 27, 16) Heikki Parantainen TrapA 25.

Compak 25 kiekkoa: 1) Matti Nurmi SSG 24, 2) Petri Palo SSG 23/25, 3) Krister Kärki SSG 23/21, 4) Vesa Kujansivu MKMS 22/21/7, 5) Petri Kokkonen Petri Vs-Va 22/21/6.

mv

Urheilijoitamme ME-Auto Espoossa 17.-19.11.

Yhteistyökumppanillamme Hyundailla on tulevana viikonloppuna ME-Auto Espossa metsästys- ja ammunta-aiheisia teemapäiviä autonäyttelyssään 17.-19.11.2006. Huippu-urheilijoitamme on paikanpäällä pyörittämässä simulaattoria useita.

Perjantai 17.11. klo 12-19 Juha Hirvi, Petri Savinainen, Jussi Puustinen
Lauantai 18.11. klo 10-15 Marjo Yli-Kiikka, Juha Peltonen
Sunnuntai 19.11. klo 11-15 Timo Laitinen, Henri Häkkinen ja Krister Holmberg.

Käykää morjenstamassa ja tutkailemassa hyviä autoja. ME-Auto Espoo, Kuitinmäentie 30, 02270 Espoo.

Lisenssikortit postitetaan viikolla 48

Lisenssikortit postitetaan ampujille viikolla 48, lupaa lisenssikortit tekevä XPonCard Oy. Lisenssinsä maksaneiden tiedot ovat menneet Pohjola-vakuutusyhtiöön, joten lisenssivakuutus on voimassa.

Jos ampuja osallistuu kilpailuun, ennen kuin hän saa lisenssikortin, hän voi todistaa lisenssimaksun kuitilla hankkineensa lisenssin. Jos ampujalla ei ole kuittia, hän saa Ampumaurheiluliiton toimistosta todistuksen lisenssin maksusta. Ota tarvittaessa yhteyttä toimistoon Maila Pynnöseen, maila.pynnonen@sal.slu.fi tai (09) 3481 2481, tai Kirsi Kankaanmäkeen, kirsi.kankaanmaki@sal.slu.fi tai (09) 3481 2482.

Riistamaalilajien I ja II luokan tuomarikurssi Kuopiossa 17.12.

Riistamaalilajien I ja II luokan tuomarikurssi Kuopiossa 17.12.

Itä-Suomen aluejaosto järjestää riistamaalilajien I ja II luokan tuomarikurssin 17.12. Kuopiossa. Kurssi alkaa kello 10 Hotelli Savoniassa, jonka osoite on Sammakkolammentie 2.

Yhteyshenkilö: Markku Jetsonen, puhelin 050 400 6128 tai markku.jetsonen@pp.inet.fi

Ilmoittautumiset Markku Jetsonen 13.12.2006 mennessä.

Kouluttaja Jarmo Smura, kurssille mukaan voimassaolevat sääntökirjat ja muistiinpanovälineet. Kurssin hinta 10 €. Maksu tilaisuuteen saavuttaessa.