Liitteet
- Syyskuun 2015 tapahtumia.pdf
(350 kB)
Nuorten pistoolimaajoukkuevalmentaja Timo McKeown ja pistoolitehoryhmän vetäjä Juhani Forsman järjestivät kultahippuampujille ja heidän vanhemmilleen leirin.
Koko pilottiprojekti lähti liikkeelle molempien valmentajien tuskasta siitä mihin katoavat pistooliampujanuoret kultahippuajan ja tehoryhmän välistä. SM-kilpailujen pistoolinuorten osanottomäärät ovat olleet laskussa ja kuitenkin kultahippufinaaleissa heitä on kymmeniä. Sekä miten saada riittävän ajoissa nuorille ampujille tietoa mitä ja miten olisi hyvä harjoitella, kun siirrytään tukisarjoista vapaalle kädelle ampumaan. Ampuma-asentoihin kiinnitettiin myös erityistä huomiota.
Paikalle tuli 13 nuorta urheiluammunnan harrastajaa. Osa vielä tukiammuntaiässä, osa vastapainotuelta ampuvia ja osa jo vapaalta kädeltä ampuvia. Mikkeli tarjosi hienot puitteet leirin järjestämiseksi.
Leiri järjestettiin kaksipäiväisenä. Lauantaina aloitettiin klo 12 ja jatkettiin klo 17 saakka ,välillä ruokatauko pitäen. Sunnuntaina aloitettiin klo 10 ja jatkettiin klo 15 saakka ruokatauolla.
Leiri alkoi valmentajien esittelyllä ja avattiin sitä mitä missäkin ryhmässä tehdään. Sen jälkeen ampujat pääsivät laittamaan ampumapaikkansa ja varusteet valmiiksi.
Ensimmäisen 30 min harjoittelun valmentajat seurasivat urheilijoita, heidän käyttämiään tekniikoita, asentoja jne.
Harjoituksen jälkeen valmentajat kävivät urheilijoiden kanssa läpi ammunnan ja ampuma-asennon perusteita. Seuraavassa harjoituksessa haettiin jo sitä rennompaa, mukavampaa asentoa sekä tuella, että vapaalla kädellä.
Harjoittelusessiota päivää kohti oli noin 5, jotka sitten keskeytyivät yhteisiin tärkeiden asioiden läpikäynteihin sekä ruokataukoihin. Itse harjoitussessioiden sisällä valmentajat tarkkailivat urheilijoita jatkuvasti ja useita kertoja käyntiin sekä tekniikkaa, että asentoa henkilökohtaisesti läpi.
Lopputuloksena huomattavasti helpommin ylläpidettäviä asentoja, vähemmän lihasrasitusta ja niskavaivoja sekä parempia osumia.
Leirin päättymiskyselyssä kaikki ampujat tunsivat saaneensa leiriltä eväitä jatkoon ja lisäksi pohdittiin jos leirin voisi järjestää kaksikertaa vuodessa.
Valmentajat kiittävät urheilijoita ja heidän vanhempiaan hyvästä osallistumisesta leirillä. Tulevaisuus näyttää jo paljon valoisammalta. Ampumaradoilla tavataan.
Timo ja Juhani
Teksti ja kuvat Timo McKeown
Järjestyksessään 6.Sotilaiden maailmankisat järjestetään Koreassa (R) 2.-11.10.2015. Ammunnassa Suomea edustaa 10 huippuluokan tekijää, joista menestynein on Lontoon olympiakisoissa ilmapistoolissa 8. sijoittunut Kai Jahnsson.
Neljän vuoden välein järjestettävät sotilaiden maailman kisat on pidetty aiemmin Italian Roomassa 1995, Kroatian Zagrebissa 1999, Italian Cataniassa 2003, Intian Hyderabadissa 2007 ja Brasilian Rio de Janeirossa 2011.
Suomea sotilaiden ampumakisoissa tällä kertaa edustavat seuraavat henkilöt
– kiväärissä Juho Autio (Jääkäriprikaati), Juha Rutonen (Jääkäriprikaati) ja Toni Matilainen (Karjalan prikaati)
– pistoolissa Jorma Jäntti (Kainuun prikaati), Kai Jahnsson (Vartiolentolaivue) ja Marko Talvitie (Puolustusvoimien tutkimuslaitos)
– haulikossa Tom Aspholm (Kaartin jääkärirykmentti), Miikka Peltonen (Kaakkois-Suomen rajavartiosto) Oskari Kössi (Porin prikaati) ja Kari Kopra (Logistiikkkakoulu).
Ampujien valmennusjohtoon kuuluvat Marko Leppä (Kaartin jääkärirykmentti), Matti Viljakainen sekä Mikko Taussi (Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta).
Sotilaiden maailmankisoissa (samalla sotilaiden ammunnan MM-kilpailut) ammuttavat lajit ovat kiväärillä vakiokivääri ja kiväärin pika-ammunta, pistoolissa isopistooli ja pistoolin pika-ammunta ja haulikossa skeet (125) ja trap (125). Naisten lajit ovat pienoiskiväärin makuu- ja asentokilpailu, urheilupistooli ja pistoolin pika-ammunta (.22LR), skeet (75) ja trap (75). Suomen joukkueessa ei tänä vuonna ole naisampujia.
Kilpailut suoritetaan Daegun radoilla paitsi 300 metrin kilpailut, jotka ammutaan Yeongcheon radoilla. Daegun radat ovat nykyaikaiset huippu-urheiluradat, joissa on 10m, 25m ja 50 metrin lajeissa 80-paikkaaa elektronisin taululaittein. Haulikossa on viisi suorituspaikkaa skeetille ja trapille. Yeongcheonissa on tilapäinen 40 paikan rata. Kilpailut alkavat maanantaina 5.10.2015.
Puolustusvoimista sotilaiden maailmankisoihin on asetettu ampumajoukkueen lisäksi joukkueet suunnitukseen, ilmailu-5-otteluun, meri-5-otteluun, yleisurheiluun, judoon, painiin, triathloniin, laskuvarjohyyppyyn sekä purjehdukseen. Suomen joukkueen koko on 69 henkilöä. Kokonaisuudessaan kilpailuihin osallistuu noin 8000 urheilijaa ja valmentajaa 100 maasta. Kilpailuja käydään yhteensä 24 lajiryhmässä.
Kilpailuja ja niihin liittyviä tapahtumia voi seurata esimerkiksi Siuksen tulospalvelusivuilla http://results.sius.com, facebookissa ryhmissä "6th CISM World Games Korea" ja "Sotilaiden maailmankisat 2. -11.10.2015", www.leppa.fi sekä http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/Erikoissivustot/mwg2015/Suomeksi.
Vuoden neljäs Ampumaurheiluliiton Urheiluampuja-lehti on ilmestynyt. Lehdessä on laaja kattaus ampumaurheilua, lähtöjuttuna katsaus huippu-urheiluvuoteen ja tulevaan Rion olympiavuoteen.
Urheiluampuja-lehti tapasi aiemmin tässä kuussa Lonaton MM-kisoissa ammuntaa harrastavan F1-kuljettajan Valtteri Bottaksen. Seuraesittelyssä ovat Ala-Hämeen Ampujat ja Luhangan Ampujat. Urheilija arjessa -sarjassa esitellään trap-ampuja Noora Antikainen.
Lehdessä kerrotaan myös nuoresta skeet-ampujasta Eetu Kallioisesta, joka sivusi poikien ME:tä Lonaton MM-kisoissa. Lisäksi katsaukset kasa-ammunnan, siluetin ja sportingin kisavuodesta. Noin 20 kysymykseen vastaa liikkuvan maalin lajivalmentaja Ville Häyrinen. Mukana myös raportti Isossakyrössä järjestetyistä Kultahippufinaaleista.
Voit lukea Urheiluampujan sähköisen version täältä. Sivulla 7 olevan QR-koodin kautta pääset katsomaan kuvia, jotka on otettu haulikkolajien MM-kilpailuissa Italian Lonatossa.
Iso- ja vakiopistoolin Lapua Eurooppa cupin finaalitapahtuma päättyi sunnuntaina Ranskan Bordeaux´ssa. Teemu Lahti oli päätöskisassa eli vakiopistoolissa 15:s. Ari Meinander sijoittui 20:nneksi.
Iso- ja vakiopistoolin Lapua Eurooppa cupin finaali pidettiin viikonvaihteessa Ranskan Bordeaux´ssa. Lauantaina kilpailtiin isopistoolissa, ja sunnuntaina oli vuorossa vakiopistooli.
Lahden Ampumaseuran Teemu Lahti tähtäsi 553 pistettä ja sijoittui 15:nneksi. Hän oli eilen isopistoolissa 13:s. Lahden seuratoveri Ari Meinander puolestaan paukutti 544 pistettä ja oli kisassa 20:s. Hän oli isopistoolissa 17:s.
Vakiopistoolin ykkönen oli isäntämaan Boris Artaud, jonka voittotulos oli 572. Portugalin Joao Costa sijoittui toiseksi tuloksellaan 570.
Lahden mukaan ampuminen tuntui hyvältä, mutta hän hermostui, kun kahden sarjan jälkeen ei tullut kuin ysin osumia.
– En tajunnut tai uskonut, että taulu oli niin kirkas kuin mitä se oikeasti oli. En kääntänyt tummennuslasia kuin puolivälissä kisaa päälle. Katse ei ollut jyvässä, vaan se menikin taululle. Ja silloin ei kymppejä tule, Lahti kertasi kisaansa.
Meinander puolestaan kertoi, että hyvä ampumatuntuma kesti kolme sarjaa, ja ”sen jälkeen kisa muuttui kamppailuksi”.
Iso- ja vakiopistoolin Lapua Eurooppa cupin finaali
26.-27.9. Bordeaux, Ranska
Tuloksia su 27.9.
25m vakiopistooli: 1) Boris Artaud Ranska 572, 2) Joao Costa Portugali 570, 3) Michael Schleuter Saksa 568, … 15) Teemu Lahti Suomi 553, … 20) Ari Meinander Suomi 544.
Maaottelun toisen päivän kilpailuohjelmassa oli tänään kaksi kiväärikilpailua ja kaksi pistoolikilpailua.
Pojat aloittivat 50m kiväärillä, jossa lajina oli 3×40 ls. Tässä lajissa parhaan tuloksen teki Mika Varjo 1126. Suomi otti tässä lajissa kolmoisvoiton, Matias Kiurun sijoittuessa toiseksi tuloksella 1121 ja kolmas oli Mika Piipponen 1119. Varsin tasainen oli siis kärkikolmikko, kaikki seitsemän pisteen sisällä.
Tässä lajissa pisteet Suomelle 15 – 6.
Toisena kiväärilajina oli tyttöjen asentokilpailu. Kolmoisvoitto tuli tässäkin lajissa. Jos oli poikien ottelu tasainen, niin oli myös tyttöjen kilpailu. Armi Häkkinen 572, Henna Viljanen 567 ja Emmi Hyrkäs 566, siis kuuden pisteen sisällä kaikki kolme. Makuuasennossa Viron Karita Ers teki hyvän 198 tuloksen.
Pisteet tässäkin Suomelle 15 – 6.
Pistoolissa ensimmäinen laji oli poikien vakiopistooli. Tässä lajissa voitto matkasi Viroon. Allan Kask oli paras tuloksella 513, toisena varusmiespalvelustaan suorittava Oskari Eloranta 511 ja kolmas Viron Sten-Erik Link.
Pisteet Virolle 10 – 11.
Toisena pistoolilajina oli poikien 25m pistooli. Voiton otti Viron Allan Kask tuloksella 562. Allan Kaskista tuli kisojen kolmoismestari. Hän voitti 25m olympiapistoolin, 25m pistoolin ja 25m vakiopistoolin. Lisäksi hän sijoittui 50m pistoolissa kolmanneksi. 25m pistoolin seuraavat sijat meni nuorille vasta-alkajille, nimittäin Leevi Siren oli toinen ja hän teki tuloksen 554 ja Esa Savola oli kolmas tuloksellaan 538.
Pisteet tässäkin Virolle 10 – 11
Maaottelun voitti Suomi kokonaispistemäärällä 109 – 80.
Kiitos kaikille maaottelussa mukana olleille ja talkoolaisille, mutta kiitos kuuluu ennen kaikkea urheilijoille, te teitte tästä hienon tapahtuman!
Maaottelun kivääritulokset saat esille tästä
Pistoolin tulokset tästä
Maaottelun lajipisteet sekä kokonaispisteet tästä!
Teksti ja kuvat Jarmo Engblom
Teemu Lahti sijoittui 13:nneksi isopistoolin Lapua Eurooppa cupin finaalissa. Ari Meinander oli lauantaina käydyssä kisassa 17:s. Iso- ja vakiopistoolin finaalitapahtuma järjestetään viikonvaihteessa Ranskan Bordeaux´ssa.
Viikonlopun aikana kilpaillaan iso- ja vakiopistoolin Lapua Eurooppa cupin finaali. Se järjestetään Ranskan Bordeaux´ssa. Suomea finaalissa edustavat Lahden Ampumaseuran Teemu Lahti ja Ari Meinander.
Lahti sijoittui isopistoolikisassa 13:nneksi tuloksellaan 570. Meinander oli 17:s tähdättyään 557 pistettä. Voiton vei Saksan Pierre Michel, jonka tulos oli 588. Toiseksi sijoittunut Norjan Pål Hembre hävisi hänelle kahdeksan pistettä.
Lahti kertoi, että hänen kilpailunsa lähti ”ihan kivasti liikkeelle ja osui kohtuullisesti”.
– Neljä tarkkuusosasarjaa osasin, ja kaksi sarjaa meni pieleen. Pikaosassa viimeinen sarja meni huonosti. Jos näissä karkeloissa meinaa pärjätä, ei saa möhliä. Huomenna lähden ampumaan vakiopistoolia nautiskellen, Lahti sanoi.
Meinanderilla oli kädessään tunto-ongelmia.
– Liipaisun tekeminen oli erittäin hankalaa, mutta uusilla kujeilla huomiseen kisaan, hän sanoi.
Sunnuntaina on siis vuorossa vakiopistoolin EC-finaali.
Iso- ja vakiopistoolin Lapua Eurooppa cupin finaali
26.-27.9. Bordeaux, Ranska
Tuloksia la 26.9.
25m isopistooli: 1) Pierre Michel Saksa 588, 2) Pål Hembre Norja 580, 3) Florian Fouquet Ranska 579, … 13) Teemu Lahti Suomi 570, … 17) Ari Meinander Suomi 557.
Nuorten Suomi-Viro maaottelu tytöissä ja pojissa käydään 26.–27.9.2015 Kupittaan sisäampumaradalla Turussa. Ottelu suoritetaan ruutiaseilla 50m kiväärillä sekä 25m ja 50m pistoolilla.
Kiväärillä ammutaan elektronisiin taululaitteisiin, mutta pistoolilla pahvitauluihin. Tulokset saatiin kuitenkin kaikille urheilijoille ja vieläpä kohtalaisen hyviäkin.
50m kiväärissä ensimmäisen päivän lajina oli 60 ls makuulta. Tyttöjen puolella voiton otti Anna-Maria Siivonen tuloksella 613,8. Tässä lajissa Suomi otti kolmoisvoiton. Poikien puolella oli ohjelmassa sama laji ja siinä voiton vei Riku Koskela tuloksella 615,6. Tässäkin Suomi otti kolmoisvoiton. Kiväärissä pisteet olivat Suomelle 30 -12.
Pistoolin ensimmäinen laji oli tyttöjen 25m pistooli. Kaisa Kuusik Virosta voitti tuloksella 543.
Vieraat ottivat tässä lajissa kolmoisvoiton.
50m pistoolissa voittoon ylsi järjestävän seuran Konsta Kivi tuloksella 518.
Ensimmäisen päivän viimeisenä lajina oli olympiapistooli ja siinä voiton otti Viron Allan Kask tuloksella 499.
Pistoolissa pisteet menivät Virolle 34 – 29
Ensimmäisen päivän jälkeen maaottelun kokonaispisteet Suomelle 59 – 46.
Kilpailut jatkuvat sunnuntaina 50m kiväärin asentokilpailulla sekä 25m vakiopistoolilla ja 25m poikien pistoolilla.
Ensimmäisen päivän kivääritulokset saat esille tästä ja pistoolitulokset tästä!
Yllä oleva Jarmo Engblomin raportti löytyy TSA:n sivuilta kuvien kera:
https://turunseudunampujat-fi.directo.fi/?x253928=393902
Opiskelijoiden URA-apurahoja lukuvuodelle 2015-16 voi hakea syyskuun loppuun asti, nyt on siis aika toimia nopeasti!
Hakuohjeet ja linkki hakulomakkeeseen löytyvät URA-säätiön nettisivulta.