Arkistot

Teresa Lindgren pistoolilla EM-kisan 14:s

Teresa Lindgren laukoi lauantaina Bolognassa nuorten EM-kilpailuissa urheilupistoolillaan kelvollisen 564 pisteen tuloksen. Se oikeutti kuitenkin hänet hyvätasoisessa kilpailussa vasta 14. sijalle. Suomen pojat eivät onnistuneet vapaapistoolin kilvassa yhtä hyvin. Kivääriampujilla oli välipäivä, joka käytettiin harjoitteluun sunnuntain, päätöspäivän, kilpailua varten.

Kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailut, 14.7.2012

Italia, Bologna

Lindgren taisi menettää finaaliin pääsyn mahdollisuutensa perjantaina ammutun perusosan kohteen ensimmäiseen sarjaan. Niihin kertyi vain 90 ja 91 pistettä. Kolmannessa hän onnistui mainiosta laukoen 98 pisteen päätössarjan.

Lauantaina hän oli pikaosalla seitsemänneksi tarkin. Finaalipaikkaan hänen yhteistuloksensa olisi pitänyt olla kolme pistettä korkeampi.

Nuorten kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailut päättyvät sunnuntaina. Joukkueen johtaja Juha Hirvi lupaili lauantaina hyviä suomalaistuloksia sunnuntain kilpailuissa. Päätöspäivän lajeina ovat pienoiskiväärin 3×40 laukauksen ja poikien olympiapistoolin jälkimmäisen puolikkaan kilpailu.

Tuloksia 14.7.2012

50m pistooli pojat

1)Michael Schwald GER 646,5 (555+91,5), 2) Nikolai Kilin RUS 644,2 (555+89,2), 3) Pavlo Korostylov UKR 639,6 (547+92,6), …27) Joonas Kuusela 523, … 30) Miika Leppänoro 511.

Joukkueet 1) Saksa 1631, 2) Ukraina 1611, 3) Venäjä 1606.

25m pistooli, tytöt

1)Svetlana Medvedeva RUS 776,8 (576+200,8), 2) Natalia Ordina RUS 773,3 (571+202,3), 3) Doreen Vennekamp GER 769 (568+201), …14) Teresa Lindgren 564.

Joukkueet 1) Venäjä 1713, 2) Saksa 1697, 3) Tshekki 1693.

50m  kivääri 3×20 laukausta, tytöt (laji oli torstain ohjelmassa)

1)Siw Anita Dramstad NOR 677,7 (585+92,7), 2) Tanja Perek CRO 677,6 (580+97,6), 3) Julia Zykova RUS 675,6 (583+92,6), …25) Annika Sihvonen 569, … 29) Katarina Långström 567, …36) Gisela Miettinen 565.

Olympiapistooli 60 ls, pojat. Tilanne 1. päivän ja 30 laukauksen jälkeen

1)Anrey Shchepetkov RUS, Christian Freckmann GER ja Nikita Sukhanov, kaikilla 287 pisteen tulos.

Tulokset löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta http://results.sius.com/Events.aspx?Championship=EuropeanChampionshipJunior20120710BolognaITA

SAL viestintä

Erkkilälle Kymppigolfin voitto jälleen

Matti Erkkilä voitti kolmannen kerran peräkkäin ampujien Kymppigolfin. Kisa oli järjestyksessään 14:s, ja se järjestettiin hyväkuntoisella Kullon kentällä Porvoossa 9.7.2012.

Erkkilän ja toiseksi sijoittuneen Juhana Toikon tulos oli 36 bogeypistettä. Toikko jäi toiseksi suuremman pelitasoituksensa vuoksi. Kolmas oli Harri Honkanen tuloksella 35.

Kilpailu käydään vuosittain pistebogey -kilpailuna. Siinä jokaisella pelaajalla on taitotasonsa ja kentän vaikeusasteen mukainen tasoitus. Erkkilällä se (slope) oli 34, Toikolla 40 ja Honkasella 25.

Kilpailun pienimmällä tasoituksella 4,7 (slope 4) pelasi Harri Marjala. Hän sijoittui pistebogeyssä viidenneksi, mutta oli ylivoimainen tasoituksettomassa lyöntipelissä, ja sai siitä erillispalkinnon.

Muitakin erilliskilpailujen palkintoja jaettiin:

Paras nainen: Eeppo Haukka (kutsuvierassarja) löi koko kilpailun parhaan pistebogeyn tuloksen, 37 pistettä.

Lähimmäksi lippua: Kalevi Palosaari, pallon etäisyys yhdellä lyönnillä reiästä 3,92 metriä.

Pisin avaus: Petteri Molenius 199 metriä. Harri Marjalan avauslyönti oli samaa luokkaa.

Eeppo Haukka kutsuvieraiden paras

SAL järjesti yhteistyökumppaneilleen oman kilpailunsa. Sen voitti ylivoimaisesti Eeppo Haukka 37 pisteen tuloksellaan. Jukka Pelkonen oli toinen ja Kari Saarinen kolmas.

Kutsuvieraiden tulokset muodostuivat seuraaviksi:

1) Eeppo Haukka 37, 2) Jukka Pelkonen 32, 3) Kari Saarinen 30, 4) Sakari Lääperi 30, 5) Markku Molenius 29, 6) Jukka Ketola 29, 7) Petteri Molenius 29, 8) Kaija Yliniemi 24, 9) Ari Pusa 23.

Kymppigolf-kilpailun käynnistivät vuonna 1999 Pekka Kurkinen ja Lasse Lehtonen. Kiertopalkinnon mukaan kumpikin voitti ensimmäisen kilpailun! 

Ampujien Kymppigolfin tulokset löytyvät osoitteesta http://www.kullogolf.fi/fi/osakkaat/kilpailut/kilpailukalenteri/

Ensi vuoden kilpailu pelataan Vihdissä. Ajankohdasta ilmoitetaan SAL:n nettisivulla ja Urheiluampuja-lehdessä SAL:n vuoden 2013 kilpailukalenterin valmistuttua.

SAL viestintä

 

Jaakko Björkbacka osui EM-hopeaan

Jaakko Björkbacka laukoi toiseksi perjantaina nuorten kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailuissa Italian Bolognassa. Vuosi sitten hän voitti pienoiskiväärin makuuasennon mestaruuden yllättäjänä. Tänä vuonna hän kuului suosikkeihin ja ei ottanut siitä paineita, vaan tähtäsi jälleen palkintokorokkeelle saakka.

Kiväärin ja pistoolin nuorten EM-kilpailut

13.7.2012 Italia, Bologna

Lehtimäen Ampujia edustava nuorukainen on kiertänyt jo monen vuoden ajan kansainvälisissä kilpailuissa. Viime vuonna hän teki läpimurtonsa kansainväliselle tasolle, ja nyt hän osoitti kuuluvansa sinne edelleen. Björkbacka laukoi peruskilpailussa 592 pistettä ja finaalissa 101,9 pistettä. Voittajan, Itävallan Gernot Rumplerin vastaavat tulokset olivat 593 ja 103,2.

-Ampumakeli oli kohtuullisen hyvä. Helle saattoi verottaa joidenkin tulosta, ja sen pystyi tekemään pienoinen tuulikin, jos ampuja ei seurannut sitä kyllin tarkkaan, Suomen yhdeksän ampujan joukkueenjohtaja Juha Hirvi selvitti.

-Björkbacka tiesi kuuluvansa suosikkeihin, mutta miehen pokka piti, Hirvi iloitsi.

Joukkuekilpailussa pojat sijoittuivat kuudenneksi. Eroa pronssimitaliin oli seitsemän pistettä. Siihen olisi suomalaisilla ollut mahdollisuuksia, mutta Aleksi Leppä ja Anton Aprelev eivät onnistuneet venymään aivan toivotulla tavalla.

Kiväärityttöjen ohjelmassa oli 3×20 laukauksen kilpailu. Siinä suomalaiset ampuivat hyvän taitotasonsa alarajalle. Annika Sihvonen oli kolmikosta tarkin. Savonlinnalainen sijoittui 25. tilalle tuloksella 569 pistettä.

Poikien vakiopistoolissa Sodankylän Joonas Kuusela sijoittui kymmenenneksi. Hän sivusi lajin ennätystään 546. Ennätyksen sivuaminen arvokilpailussa on aina kova suoritus.

Kilpailut jatkuvat lauantaina ja lajeina ovat poikien vapaa- ja olympiapistooli.

Huom. Tulokset ovat vain peruskilpailujen osalta tätä kirjoitettaessa tiedossa. Tulokset löytyvät osoitteesta

http://results.sius.com/Events.aspx?Championship=EuropeanChampionshipJunior20120710BolognaITA

 

SAL viestintä

Kiväärin ja pstoolin nuorten EM-kisat alkoivat

Nuorten kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailut alkoivat torstaina 12.7.2012 Bolognassa. Ensimmäisenä lajina oli poikien 25 metrin pistooli. Suomalaisittain helteinen päivä ei ollut odotusten mukainen.

Kiväärin ja pistoolin nuorten EM-kilpailut

12.-15.7.2012 Italia, Bologna

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) nuorten kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailut alkoivat torstaina Italian Bolognassa. Ensimmäisestä lajista, poikien 25 metrin pistoolista, muodostui mielenkiintoinen. Ranskan Florian Fouquet voitti tuloksella 577 pistettä, mutta kolme seuraavaa jatkoi lisälaukauksin tavoitellen kahta muuta mitalia.

Suomalaisten päivä ei sujunut odotusten mukaisesti. Joonas Kuusela oli parhaana 23. sijalla tuloksella 553 pistettä. Miikka Leppänoro kärsi aseen toimintavioista, ja hän jäi peränpitäjäksi pistein 541. Kilpailuun osallistui 26 nuorta.

-Leppänoron aseeseen tuli patruunan syöttöhäiriöitä. Ilman niitä hän olisi tehnyt yli 560 pisteen tuloksen, Juha Hirvi selvitti helteisestä Bolognasta. Siellä järjestettiin aikuisten ISSF-lajien EM-kilpailut vuonna 1991. Vaikka ampumakeskuksessa ei ole arvokisoja hiljattain järjestetty, kisajärjestelyt ovat harjoituspäivänä ja ensimmäisenä kisapäivänä sujuneet kelvollisesti.

Kilpailut jatkuvat perjantaina. Silloin pääsevät tositoimiin myös suomalaiset kivääritytöt ja -pojat.

Tuloksia 12.7.2012

25m pistooli pojat

1)Florian Fouquet FRA 577(285+292), 2) Christian  Klauenboesch SUI 575 (284+291), S-off 49, 3) Vincent Jeanningros FRA 575 (288+287), S-off 48, …23) Joonas Kuusela 553 (275+278), …26) Miika Leppänoro 541 (281+260).

Joukkueet: 1) Venäjä 1722, 2) Ranska 1720, 3) Sveitsi 1713.

Tulokset löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta http://results.sius.com/Events.aspx?Championship=EuropeanChampionshipJunior20120710BolognaITA

SAL viestintä

Nuorten ruutilajien EM-kisat alkavat

Yhdeksän suomalaista nuorta kivääri- ja pistooliampujaa osallistuu torstaina alkaviin nuorten EM-kilpailuihin Italian Bolognassa.

Joukkueenjohtaja Juha Hirvi luonnehti joukkuettaan sopivaksi sekoituksesi kokeneita ja vähemmän kansainvälistä kokemusta omaaviin ampujiin. Erityisesti kivääriampujista moni on menestynyt jo kansainvälisissä kilpailuissa.

Keulakuvana on Lehtimäen Ampujien Jaakko Björkbacka, joka voitti pienoiskiväärin makuuasennon mestaruuden edellisissä kisoissa. Hän on tehnyt kovia tuloksia myös tänä vuonna. Juha Hirvi toppuuttelee silti odottamasta liikoja.

-Makuuasennon kisa on aina hyvin tasaväkinen ja mestaruuteen taitojensa puolesta yltäviä ampujia on paljon, kiväärilajien päävalmentaja sanoi.

Suomen joukkue
Kivääri (6)
Pojat: Anton Aprelev (Raseborgs Skyttar), Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat), Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura)
Tytöt: Katariina Långström (Kyrkslätt Skytteförening), Annika Sihvonen (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura), Gisela Miettinen (Lehtimäen Ampujat)

Pistooli (3)
Pojat: Miika Leppänoro (Ivalon Urheiluampujat), Joonas Kuusela (Sodankylän Ampujat)
Tytöt: Therese Lindgren (Raseborgs Skyttar)

Joukkueen yleis- ja lajijohto
Juha Hirvi, joukkueen johtaja, kiväärin päävalmentaja
Pasi Wedman, kivääri
Jyrki Latvala, pistooli

SAL viestintä

2012 suvisarjan kotiratakierros käynnissä

Käynnissä olevan kahden viikon aikana ammutaan suvisarjan kotiratakierros. Tulokset lähetetään seuroittain alueen nuorisopäällikkö Juhani Forsmanille viimeistään 23.7. Täydellisen ohjeistuksen näet avaamalla koko uutisen.

"Tervehdys. Nyt on alkanut tuo kahden viikon jakso, minkä aikana ammutaan kotiradalla tulos tämän vuotista suvisarjakilpailua varten. Toimikaa viimevuotiseen malliin, eli ammutaan yksi tulos per osallistuja. Sen verran tarkennusta, että ammutaan tuo tulos tosiaan vain kerran eikä ammuta useampia tuloksia ja lähetetä parasta niistä! Eli jo ennen radalle menoa täytyy päättää milloin tuo tulos ammutaan ja se sitten laitetaan virallisiin tuloksiin meni hyvin tai… erittäin hyvin!!!

Lähettäkää tulokset seuroittain sähköpostitse minulle ( juhani.f@gmail.com ) viimeistään 23.7.! Tuloksissa pitää olla lopputuloksen lisäksi sisäkymppien määrä ja 10lk sarjojen tulokset mahdollisten tasatulosten varalta. Laitan paluupostissa alueen tilinumeron. Tilille maksetaan 7€/osallistuja (myös seuroittain).

T:Juhani Forsman

SAL:n Lounais-Suomen alueen nuorisopäällikkö"

Pistoolin Eurooppa Cup: Suomalaisten tulostaso jäi alle odotusten

Haminassa viikonloppuna järjestettävän pistoolin 25m Eurooppa Cupin toinen päivä ei tuonut suomalaisvärejä mukanaan. Vakiopistoolin kisan voitti eilinen hopeamies Boris Artaud. Paras suomalainen oli Ari Meinander yhdeksännellä sijallaan.

Sunnuntaina käydyssä vakiopistoolikisassa ei suomalaismenestystä juhlittu. Kilpailun voitti Ranskan Boris Artaud tuloksella 573. Toiseksi sijoittui Saksan Stephan Trippel tuloksella 572. Pronssin vei Ruotsin Jan-Olof Danielsson (571). Paras suomalainen oli Ari Meinander. Hän sijoittui yhdeksänneksi tuloksella 558. Jorma Jäntti oli kymmenes tuloksella 556 ja eilen isopistoolin finaalipaikan napannut Marko Räsänen yhdestoista tuloksella 554. Eilen pronssia napanneen Teemu Lahden kisa kaatui tähtäysongelmiin ja hän jäi kauas kärkisijoilta ollen kisan seitsemästoista tuloksella 548.

Pistoolilajien valmentaja Marko Leppä ei ollut tyytyväinen suojattiensa suorituksiin.

– Eihän tässä tulostasoon voi millään olla tyytyväinen. Odotukset olivat huomattavasti korkeammalla, Leppä harmitteli kisan jälkeen.

Leppä ei löytänyt suoranaista syytä viikonlopun heikkoon menestykseen. Valmisteluissa ja harjoituksissa ei ole löytynyt moitittavaa. Leppä kuitenkin kiitteli nuoren Otto Suurosen otteita päivän kisassa. Tulos 530 oli nuorelle miehelle hyvä ja kokemus kansainvälisestä kisasta arvokas.

Päivän alhaisen tulostason vuoksi Eurooppa Cupin finaalissa ei nähdä vakiopistoolikisassa muita suomalaisia kuin viime vuoden finaalivoittaja Teemu Lahti. Tänään Haminasta ei lisää suomalaispaikkoja herunut. Eurooppa Cupin finaali ammutaan Ruotsissa Uppsalassa syyskuun puolessa välissä.

Kisojen järjestäjänäkin toiminut Marko Leppä oli muutoin tyytyväinen kisaviikonloppuun. Kansainväliset vieraat hurmattiin lauantai-iltana meriretkellä ja suomalaismaisemia ihaillen. Järjestelyt sujuivat hyvin koko viikonlopun ja tyytyväiset vieraat lähtivät sunnuntaina kotimatkalle.

Tulokset:

Sunnuntai 8.7. vakiopistooli: 1) Boris Artaud Ranska 573, 2) Stephan Trippel Saksa 572, 3) Jan-Olof Danielsson Ruotsi 571 …9) Ari Meinander Suomi 558, 10) Jorma Jäntti Suomi 556, 11) Marko Räsänen Suomi 554, …13) Marko Talvitie Suomi 552, …16) Antti Jokinen Suomi 548, 17) Teemu Lahti Suomi 548, ….22) Ville Nousiainen Suomi 537, 23) Asser Vuola Suomi 532, 24) Otto Suuronen Suomi 530

Eurooppa Cupin isopistoolin viimeiset finalistit selvillä

Haminassa viikonloppuna järjestettävä pistoolin 25m Eurooppa Cupin osakilpailu alkoi lauantaina isopistoolin kisalla. Kilpailun voitti Sveitsin Paddy Gloor. Suomen Teemu Lahti sijoittui kolmanneksi.

Isopistoolin kilpailussa lauantaina 7.7. ei nähty aivan odotettua tulostasoa Haminan ampumaradan hyvistä olosuhteista huolimatta. Kilpailun voittaja Sveitsin Paddy Gloor oli ainoa 580:n ampuja. Kilpailun toinen, kolmas ja neljäs ampuivat tasatuloksen 576. Uusinnassa hopeaa otti Ranskan Boris Artaud ammuttuaan tuloksen 49.  Suomen Teemu Lahti ja Ruotsin Jan-Olof Danielsson jatkoivat uusintaa kolmanteen kierrokseen, jonka ratkaisi itselleen Suomen Teemu Lahti ottaen kolmannen sijan (48,48,46).

Suomalaisista Ari Meinander oli viides tuloksella 575 ja Marko Räsänen kuudes tuloksella 574. Sijoituksellaan Marko Räsänen kuittasi itselleen viime hetkillä Eurooppa Cupin loppukilpailupaikan. Cupin loppukilpailu ammutaan Ruotsissa Uppsalassa syyskuun puolessa välissä. Suomalaisista Teemu Lahti on lunastanut itselleen paikan jo viime kauden menestyksellään. Myös Ari Meinanderilla on paikka hankittuna.

Sunnuntaina 8.7. ammutaan vakiopistoolin viimeinen osakilpailu. Lauantai-iltana osakilpailun osanottajat lähtivät veneilemään Haminan edustalle ja nauttimaan suomalaisesta luonnosta.

Tulokset:

Lauantai 7.7. Isopistooli: 1) Paddy Gloor Sveitsi 580, 2) Boris Artaud Ranska 576 (49), 3) Teemu Lahti Suomi 576 (48,48,46), 4) Jan-Olof Danielsson Ruotsi 576 (48,48,45), 5) Ari Meinander Suomi 575, 6) Marko Räsänen Suomi 574, …12) Jorma Jäntti Suomi 570 (22x), 13) Ville Nousiainen Suomi 570 (14x),  …15) Marko Talvitie Suomi 559, …19) Antti Jokinen Suomi 545

Eurooppa Cup loppukilpailupaikat:

 

Boris Artaud Ranska 576

Marko Räsänen Suomi 574

Stephan Trippel Saksa 571

Sebastian Blanchouin Ranska  571

Kymppigolfin lähtöluettelo

Ampujien Kymppigolfin (9.7.) lähtöluettelo löytyy osoitteesta (http://www.kullogolf.fi/fi/osakkaat/kilpailut/kilpailukalenteri/ Tervetuloa Matti Erkkilä

Palsamäki kauden parhaaseensa Stoke Mandevillessa

Veikko Palsamäki ampui kauden parhaan tuloksensa 596 Iso-Britannian Stoke Mandevillessa SH1 luokan ilmakiväärin makuukilpailussa. Palsamäen tulos oli sarjoin 99,99,100,100,99,99 yhteensä 596 pistettä ja oikeutti sijalle 16. Finaalipaikka jäi kahden pisteen päähän.

Palsamäen kaikki yhdeksiköt olivat parhaita mahdollisia 9,9 osumia. Niistä Lontoon paralympialaisiin valmistautuva ampuja ei halunnut jossitella; laukaukset olisi pitänyt pystyä lähettämään keskemmälle.

Kilpailun voitti Ranskan Cedric Fevre, joka peruskilpailussa ainoana teki täydet 600 pistettä. Finaali oli kuitenkin hyvin jännittävä, sillä pistein 599 peruskilpailussa tehneet Korean Jae-Yong Sim ja isäntämaan Matthew Skelton nousivat lähes Fevren rinnalle. Lopulta korealainen taipui pisteen kymmenyksellä ottaen hopeaa. Skelton puolestaan hävisi 0,1 pistettä Simille saaden pronssimitalin.

Stoke Mandivillen kansainväliset kilpailut ovat järjestäjille tärkeää harjoittelua Lontoon Paralympialaisia varten. Koska varsinaisia esikisoja Lontoossa ei paralympialajeissa ollut, toimitsijat ”harjoittelevat” Stoke Mandevillessa, jossa on vuonna 1948 järjestettiin ensimmäiset vammaisurheilukilpailut.  Britit ovat perinteistään ylpeitä ja ovat luvanneet vaatimattomasti järjestää Lontoossa  ”parhaat paralympialaiset kautta aikojen”.
Suomesta Lontoon paralympialaisten ampumaurheiluun on Veikko Palsamäen lisäksi valittu Minna Leinonen.

Teksti: Pirjo Peltola