Arkistot

Tutkimus: Suomalainen valmentaja saanut lähes aina jotain valmentajakoulutusta

Suomalainen urheiluvalmentaja on useimmiten mies, toimii vapaaehtoispohjalta, omaa kymmenen vuoden kokemuksen valmentamisesta ja on saanut lähes aina jotain valmentajakoulutusta.

Nämä tiedot käyvät ilmi laajasta suomalaisvalmentajille suunnatusta kyselystä, joka tehtiin vuonna 2009. Siihen vastasi yhteensä 2213 suomalaista valmentajaa, jotka olivat toimineet aktiivisesti valmentajina tai ohjaajina kyselyä edeltäneiden 12 kuukauden aikana.

Valtaosa kyselyyn vastanneista valmentajista oli miehiä (70 %). Kaksi kolmasosaa valmentajista kuului ikäluokkaan 30-49 vuotta ja asui joko yli 50 000 asukkaan kunnissa tai pääkaupunkiseudulla. Valmentajakoulutusta oli 93 prosentilla vastaajista ja korkeimpana valmentajakoulutuksena noin puolella oli lajiliiton I-tason koulutus, neljäsosalla II- tai III-tason koulutus ja korkea-asteen valmentajakoulutus oli noin joka viidennellä vastaajalla.

Omaa kilpaurheilukokemusta oli 84 prosentilla vastanneista, ja valmennustoiminnan aloittamisen yleisimpiä syitä olivat oma lajiharrastustausta tai oman lapsen lajiharrastus. Valmentajakokemusta oli kertynyt keskimäärin kymmenen vuotta, ja 65 prosenttia toimi valmennustehtävässään vapaaehtoispohjalta. Valmennuskertoja kertyi viikossa keskimäärin neljä, ja aikaa valmentamiseen käytettiin noin kymmenen tuntia viikossa.

Useimmin toteutuneet ja myös tärkeimmiksi koetut oppimistilanteet suomalaisvalmentajilla olivat arkivalmennuksen kautta saatava kokemus ja tieto, oman lajin valmentajilta oppiminen ja omat kokemukset urheilijana. Kahdeksan valmentajaa kymmenestä oli osallistunut lajiliiton tasokoulutukseen. Noin puolet vastaajista koki sen erittäin tärkeäksi valmentajana oppimisen ja kehittymisen kannalta.

Julkaisu on luettavissa kokonaisuudessaan KIHUn sivuilta.

LENTOONAMMUNTA- KURSSI 5, 7.6.12

Keski-Suomen Ampujat ry:n haulikkojaosto ja SAL:n Keski-Suomen aluejaosto järjestävät nuorille ja varttuneemmillekin suunnatun haulikkoammunnan perustietokurssin. Kurssin tavoitteena on antaa riittävät valmiudet aloittaa haulikkoammunnan lajikohtainen harjoittelu.

”LENTOONAMMUNTA”- KURSSI

 

Nuorille ja varttuneemmillekin

haulikkoammunnasta kiinnostuneille

 

Keski-Suomen Ampujat ry:n majalla ja haulikkoradoilla 05. ja 07.06 2012 klo 16.30 alkaen

 

Keski-Suomen Ampujat ry:n haulikkojaosto ja SAL:n Keski-Suomen aluejaosto järjestävät nuorille ja varttuneemmillekin suunnatun haulikkoammunnan perustietokurssin. Kurssin tavoitteena on antaa riittävät valmiudet aloittaa haulikkoammunnan lajikohtainen harjoittelu.

 

Ilmoittautuminen 26.05 mennessä sähköpostilla, hpietikainen@saunalahti.fi, tai puhelimella, 050 3096942, josta voit myös kysyä lisätietoja. Kurssille otetaan 20 osallistujaa.

 

SAL:n Keski-Suomen aluejaosto osallistuu nuorten koulutukseen, joten koulutus on nuorille maksuton. Varttuneemmilta, yli 20v peritään kurssimaksuna 50 €, maksuun sisältyvät myös kiekot ja patruunat. Kouluttajilla on mukana haulikkoja, joten omaa ei tarvitse olla, mutta jos sinulla on jo oma haulikko, niin ota se mukaan

HAULIKKOLAJIEN TUOMARIKOULUTUS 14.4.12 KSA majalla

SAL:n Keski-Suomen aluejaosto järjestää 1- ja 2-luokan tuomarikurssin Laukaassa, Keski-Suomen Ampujien majalla lauantaina 14.4.2012 klo 10.00 alkaen.

SAL:n Keski-Suomen aluejaosto järjestää 1- ja 2-luokan tuomarikurssin Laukaassa, Keski-Suomen Ampujien majalla lauantaina 14.4.2012 klo 10.00 alkaen.

 

Kurssille voivat osallistua SAL:n jäsenseurojen ampujat, jotka täyttävät seuraavat ehdot:

1- luokan korttia suorittaakseen on oltava voimassa oleva 2 lk:n tuomarikortti, jossa vähintään 5 merkintää toimitsijana toimimisesta. 2 lk:n kortin suorittamiseksi on osallistuttava tuomarikurssille.

 

Kurssilla käsitellään:

SAL:n kilpailutoiminnan yleissäännöt,                   sääntökirja: KY/2009

SAL:n haulikkosäännöt,                                                                 sääntökirja: H/2009

Sporting lajien säännöt,                                                                  sääntökirja: Sp/2008

 

Kurssille osallistuvalla pitää olla mainitut sääntökirjat mukanaan. Kirjat on hyvä hankkia niin, että ehtii tutustumaan niihin ennen kurssia.

Sääntökirjat voi tilata SLU:n myyntipalvelusta p. 09–3481 2266.

 

Kurssimaksu on 25 €, sisältäen korttimaksun. Laskutetaan jälkikäteen korttien postituksen yhteydessä.

 

Kurssinjohtajana toimii Heikki Pietikäinen

Muut kouluttajat: Timo Hiltunen ja Rauno Mähönen

 

Kurssille ilmoittautuminen: 10.4 mennessä sähköpostilla hpietikainen@saunalahti.fi tai puhelimella 050 309 6942

Haulikkoampujat avasivat kautensa Kyproksella

Olosuhteisiin nähden ihan kohtuullinen kauden avaus. Kyproksella oli vaikeat olosuhteet eli kylmää, räntää ja tuulta, kommentoi Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Jari Karinkanta silmäillessään viime viikonvaihteessa järjestetyn haulikkolajien Kypros GP:n tuloksia.

Miesten kaksoistrapissa Simo Köylisen tulos oli 127 ja Sami Ritsilän 123. Tulokset oikeuttivat 7. ja 12. sijaan. Naisten trapissa Mopsi Veromaa rikkoi 62 kiekkoa, jolla hän sijoittui kahdeksanneksi. Janne Kirvesmäen tulos miesten trapissa oli 113.

Kyproksella oli kilpailemassa parikymmentä suomalaista. Kilpailun kaikki tulokset löydät täältä.

Haku seuratoiminnan kehittämistukiin päättyy 15. maaliskuuta

Opetusministeriön liikuntayksikön myöntämä paikallisen seuratoiminnan kehittämistuen haku on käynnissä. Kehittämistukea voi hakea lasten ja nuorten urheiluun sekä aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan.

Hankkeiden tavoitteena on lisätä urheiluseuroissa liikkuvien lasten, nuorten ja aikuisten määrää sekä kannustaa seuroja kehittämään toimintaansa laadullisesti tai kokeilemaan uusia innovaatioita.

Kehittämistukea voivat hakea rekisteröityneet urheiluseurat 15. maaliskuuta mennessä osoitteessa www.seuratuki.fi.

Ampumaurheiluseurat voivat olla tarvittaessa yhteydessä liiton nuoriso- ja koulutuspäällikköön Timo Rautioon (040 820 2300, timo.rautio@ampumaurheiluliitto.fi).

Lasten ja nuorten kehittämistukea voi hakea seuraaville hankkeille: harrastusmahdollisuuksien lisääminen (6–19-v.), harjoittelukulttuurin kehittäminen (11–15-v.) sekä seuran kehittäminen sinettiseuraksi.

Aikuisten terveyttä edistävän liikunnan kehittämistukea voi hakea ohjaajien osaamisen kehittämiseen, uuden säännöllisen toiminnan lisäämiseen, aikuisten liikuntatoiminnan aloittamiseen ja kuntayhteistyöhön.

Kaikkien tuettujen hankemuotojen toteuttamisaika tulee olla 1.6.2012-31.7.2013. Tukea myönnetään 1000-8000 euroa.

Tukirahat ovat opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön myöntämää seuratoiminnan kehittämistukea. Rahat ovat kokonaisuudessaan Veikkauksen tuottoa. Seuratoiminnan kehittämistuen jakamisesta vastaavat Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU), Nuori Suomi ja Suomen Kuntoliikuntaliitto yhdessä lajiliittojen, TUL:n, FSI:n, muiden valtakunnallisten liikuntajärjestöjen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa.

70-vuotiaiden SM-mitalikolmikko laukoi 367

Ilma-aseiden ikäkausisarjojen SM-kilpailut päättyivät sunnuntaina Turun Kupittaalla. Päätöspäivän lajina oli ilmapistooli ja jännittävin kilpailu käytiin 70-vuotiaiden miesten sarjassa. Koko kärkikolmikko päätyi tulokseen 367 pistettä ja mitalijärjestys oli Sakari Paasonen, Olavi Lindén ja Seppo Mäkinen. Sisäkympit ratkaisivat. Niitä Paasonen teki 8, Lindén 7 ja Mäkinen 4.

Paasonen on ahminut Suomen mestaruuksia paljon. Lukumäärää mies ei muistanut itsekään.
-Jossakin 50 ja 100 välillä se on, insinööri laskeskeli.

Tasaista oli myös Y50-vuotiaiden sarjassa. Lauri Lauste voitti mestaruuden tuloksella 374. Seppo Nevansuu hävisi vähempien sisäkymppien perusteella (7-5). Kolmas sijakin ratkaistiin sisäkympein. Pasi Koivunen ja Matti Anttonen nakuttivat 372 pistettä. Koivunen osui kuudesti sisäkymppiin, mutta Pesosen luodit välttivät keskiosuman.

Ilahduttavaa oli havaita pohjoisen Suomen hyvä osanotto ja menestys. Esimerkkeinä käyvät nämä; 16-vuotiaiden tyttöjen mestariksi ampui Ivalon Urheiluampujien Maija Pernu 349 pisteellä ja poikien sarjan tarkin oli Sodankylän Ampujien Joonas Kuusela 363 pisteen tuloksella.

Hyvässä vireessä oli myös 18-vuotiaiden poikien voittaja Karri Turunen. Nurmeslainen teki kelvollisen voittotuloksen 559. Hänen ennätyksensä on 564.

-Olisi minun pitänyt pystyä vähän parempaan. Harjoittelen tosissani, mutta määrää voisin hieman lisätä, kertoi Turunen. Kotona hän tekee pito- ja kylmälaukausharjoittelua ja radalla kahdesti viikossa varsinaiset ampumaharjoitukset. Hänen valmentajinaan toimivat Marko Hyvönen ja Seppo Asikainen.

Tulokset löytyvät illalla kello 20:n jälkeen osoitteesta http://www.turunseudunampujat.fi/kilpailuja-ja-tuloksia/

 

 

 

Kuulumisia E-S alueleiriltä Tuulimäestä

Kivääriampujien kauden ensimmäinen alueleiri järjestettiin Espoon Tuulimäen ilmakivääriradalla.

Kivääriampujien kauden ensimmäinen alueleiri järjestettiin tehoryhmän leirin yhteydessä Espoon Tuulimäen ilmakivääriradalla 11.-12.2.2012.