Arkistot

Pojat ampuivat liikkuvan maalin sekajuoksujen EM-kultaa ja Mårten Westerlund EM-pronssia

Suomen joukkue Mårten Westerlund, Tomi-Pekka Heikkilä ja Jarmo Toiva ampui poikien liikkuvan maalin sekajuoksujen EM-kultaa Tshekin Pilsenissä perjantaina 11. heinäkuuta. Suomi voitti joukkuekilpailun selvästi 1145 pisteellä, kun Ukraina laukoi EM-hopeaa 1140 pisteellä ja Tshekki EM-pronssia 1135 pisteellä. Henkilökohtaisessa kilpailussa Raseborg Skyttaren 19-vuotias Mårten Westerlund tähtäsi EM-pronssia 388 pisteellä. Hän hävisi kulta- ja hopeamitalin kolmen ampujan uusinnassa yhdellä pisteellä. Lopulta EM-kultaa ampunut Ukrainan Igor Matskevych ja EM-hopeaa laukonut Venäjän Juri Dovgal paukauttivat ensimmäisessä uusinnassa 19 pistettä, kun Mårten Westerlund sai kasaan 18 pistettä. Toisessa uusinnassa Matskevych voitti Dovgalin pistein 18-16.

– Uusinnassa kävi taas vähän huono tuuri. Uusinta on ihan kiva ampua, vaikka se onkin hermopeliä. Kultamitali oli niin lähellä, inkoolainen Mårten Westerlund viittasi viime vuoden EM-kilpailuun, jossa hän hävisi uusinnassa pronssimitalin ja sijoittui neljänneksi.

– Kyllä pronssimitalikin tuntuu ihan hyvältä, kun se on ensimmäinen arvokilpailumitalini. Olen mitaliini enemmän kuin tyytyväinen. Joukkuekisan kultamitali on todella hyvä saavutus, mutta oma pronssi tuntuu sitäkin paremmalta.

Joukkuekilpailun kultamitali on Tomi-Pekka Heikkilälle ja Jarmo Toivalle heidän uransa ensimmäinen arvokilpailumitali. Kangasalalaisen Kymppi-64:n seurakaverukset kilpailivat ensimmäisen kerran EM- tai MM-kilpailussa.

– Ihan hyvä tunnelma, kun voitimme muut, 18-vuotias kangasalalainen Tomi-Pekka Heikkilä myhäili kisan jälkeen ammuttuaan 382 pistettä.

– Tiesimme ennen kisaa, että meillä on joukkuemitalille mahdollisuus. Ajatuksena oli lähteä ampumaan omia suorituksia ja katsoa, mitä tulee. Joukkuemitali tuntuu hyvältä, mutta henkilökohtaiset kilpailut olisivat voineet mennä paremmin.

18-vuotias kangasalalainen Jarmo Toiva arvioi joukkuekultamitalin pieneksi yllätykseksi.

– Ennen kisaa en osannut odottaa oikein mitään, kun emme tienneet minkälaisella tasolla muut ampuvat. Joukkuekultamitali loi hienon fiiliksen, hän sanoi.

– Ensimmäiset EM-kisat jännittivät niin pirusti. Ihan turhaan jännittäessäni menetin monta pistettä. Nyt kun olen nähnyt minkälaista tämä on, haluan käydä jokaisen ulkomaan kilpailureissun ja hankkia lisää kokemusta.

Pistoolin ja kiväärin ruutilajien nuorten EM-kilpailu, 9.-11.7.2008, Pilsen, Tshekki.

Liikkuva maali, 50 m, 40 ls (sekajuoksut): 1) Igor Matskevych Ukraina 388/19/18 uusinnassa voitosta (192+196), 2) Juri Dovgal Venäjä 388/19/16 (195+193), 3) Mårten Westerlund Suomi 388/18 (193+195), 4) Laszlo Boros Unkari 385 (193+192), 5) Josef Nikl Tshekki 384 (192+192), 6) Aleksei Vilivani Ukraina 382 (190+192), 7) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 382 (190+192), …9) Jarmo Toiva Suomi 375 (189+186).

Joukkuekilpailu: 1) Suomi 1145 (Mårten Westerlund 388, Tomi-Pekka Heikkilä 382, Jarmo Toiva 375), 2) Ukraina 1140, 3) Tshekki 1135.

Tiia Törmälä ampui EE-tuloksella tyttöjen pienoiskiväärin asentokilpailun EM-kultaa

Tiia Törmälä ampui finaalin Euroopan ennätystuloksella tyttöjen pienoiskiväärin asentokilpailun EM-kultaa Tshekin Pilsenissä perjantaina 11. heinäkuuta. Rauman Seudun Urheiluampujia edustava 17-vuotias Törmälä tähtäsi 685,7 (583+102,7) pistettä. Hän oli kisassa täysin ylivoimainen, kun toiseksi sijoittunut Saksan Melanie Kunz ampui 679,2 (578+101,2) ja hävisi peräti 6,5 pistettä. Törmälä johti kisaa peräti viidellä pisteellä jo 60 laukauksen peruskilpailun jälkeen.

Raumalainen Tiia Törmälä voitti Euroopan mestaruuden hienolla tuloksella 685,7 (583+102,7) pistettä. Hän paransi 1,3 pistettä finaalin Euroopan ennätystä 684,4 (586+98,4), jonka oli ampunut Venäjän Alena Nizkoshapskaja samalla Pilsenin radalla 2003. Samalla hän paransi omaa N20-sarjan SE-tulostaan 0,9 pistettä. Varsinkin Törmälän finaalisarjan tulos 102,7 pistettä on erittäin hyvä.

– Finaaliammunta oli sellaista ampumista, mihin minun pitäisikin pystyä. Kahden ensimmäisen finaalilaukauksen jälkeen säädin etutähtäimen aukkoa isommaksi ja sen jälkeen osuin odotusteni mukaisesti. Päädyin säätämään aukkoa, koska kaksi ensimmäistä laukausta eivät olleet siellä, missä olisin halunnut niiden olevan. Totesin, että en osu paremmin, jos en säädä aukkoa, Törmälä kommentoi kilpailuaan.

Tiia Törmälä ampui finaalin kahdella ensimmäisen laukauksella 9,6 ja 9,5. Etutähtäimen säädön jälkeen osumat olivat vähintään luokkaa parempia: 10,8, 10,3, 10,6, 10,6, 10,3, 10,4, 10,1 ja 10,5. Aseen säätäminen finaalin aikana kertoo Törmälän pitäneen hienosti kurissa hermopaineen ja pystyneen hallitsemaan suoritustaan.

– Talven EM-kisan jälkeen olemme harjoitelleet finaalia paljon ja se on ruvennut sujumaan. Nyt tiedän, mitä pitää tehdä, hän sanoi ja viittasi helmikuiseen ilma-aseiden EM-kilpailuun, jossa hän putosi finaalin viimeisellä laukauksella neljänneksi.

– Ilmakiväärin EM-finaalissa en tehnyt niitä asioita, joita olimme harjoitelleet. Silloin meni vähän kaikki pieleen. Nyt olemme harjoitelleet niin paljon, etten osaa toimia mitenkään muuten kuin harjoitusten mukaisesti.

Tiia Törmälä onnistui puolustamaan EM-kultaansa

Tiia Törmälä puolusti EM-kisassa viime vuoden asentokilpailun EM-kultaansa ja makuuasennon kilpailun EM-hopeaansa. Hän onnistui puolustamaan täydellisesti asentokilpailun voittoaan, vaikka alku näytti hankalalta. Hän ampui makuulta 20 laukauksella ”vain” 194 pistettä ja oli viisi pistettä kärjen perässä.

– Asentokilpailun makuuasento ei mennyt ollenkaan niin kuin olisi pitänyt. Kyllä sen jälkeen meinasi poru tulla. Sitten vain ajattelin, että pystyn ampumaan pystystä 99-100 pisteen sarjoja ja polveltakin hyvää sarjaa ja ettei tässä ole vielä mitään menetetty. Ajatus pysyi kasassa polvellakin loppuun asti. Kyllä kisa vähän tuppasi jännittämään, mutta kyllä se siitä meni, Törmälä kertoi.

Hän tähtäsi pystyn 20 laukauksella 197 pistettä ja polven 20 laukauksella 192 pistettä. Pystyasennosta hän oli viisi pistettä parempi kuin asennon toiseksi paras ja nousi kisan kärkeen yhden pisteen erolla. Polviasennolla hän kasvatti johtonsa viiteen pisteeseen.

– Keli oli paljon lämpimämpi kuin edellisinä päivinä. Lisäksi valo vaihteli usein kirkkaasta pimeään. Jouduin tekemään paljon työtä, että näin kunnolla, hän sanoi.

– Kun minulla oli ennen finaalia niin sanotusti ylivoimainen johto, keskitin ajatukseni siihen, että ammun hyvän finaalin. Jos finaaliin lähtee varmistelemaan, löytää itsensä yleensä häntäpäästä jonoa palkintopallilla. Sellainen ampuminen ei onnistu.

Tiia Törmälä ampui tänään uransa kolmannen EM-mitalinsa ja toisen EM-kultansa. Heti kisan jälkeen hän arvioi tuoreimman mitalin kaikkein makeimmaksi.

– Tämä on makein, kun makuuasento meni aikalailla pyllylleen ja sen jälkeen jouduin henkisesti kokoamaan itseni kovalla tsemppaamisella, ettei homma mennyt läskiksi.

Pistoolin ja kiväärin ruutilajien nuorten EM-kilpailu, 9.-11.7.2008, Pilsen, Tshekki.

Pienoiskivääri, tytöt, 3×20 ls + 10 ls:n finaali: 1) Tiia Törmälä Suomi 685,7 finaalin EE- ja SE-tulos (583+102,7), 2) Melanie Kunz Saksa 679,2 (578+101,2), 3) Daria Vdovina Venäjä 676,2 (578+98,2), 4) Yvonne Jaekel Saksa 670,4 (576+94,4), 5) Katarina Grecnarova Slovakia 669,1 (575+94,1), 6) Anastasija Kudelko Venäjä 667,9 (573+94,9), 7) Fredrika Jonsson Ruotsi 662,2 (573+89,2), 8) Laura Lopez Espanja 660,5 (573+87,5), …29) Pauliina Frilander Suomi 568 (195+183+190), …59) Paula Peltoniemi Suomi 538 (189+177+172).

Joukkuekilpailu: 1) Saksa 1724 (Melanie Kunz 578, Yvonne Jaekel 576, Sabrina Baer 570), 2) Venäjä 1712 (Darina Vdovina 578, Anastasija Kudelko 573, Evgenija Boeva 561), 3) Norja 1709 (Ingrid Stubsjoen 572, Linn Larsen Glemmestad 570, Kine Gjerstad Eide 567), …14) Suomi 1689 (Tiia Törmälä 583, Pauliina Frilander 568, Paula Peltoniemi 538).

Pienoiskivääri, pojat, 3×40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Javier Lopez Espanja 1264,3 (1167+97,3), 2) Adam Hrabovsky Tshekki 1258,8 (1159+99,8), 3) Jeremy Monnier Ranska 1258,7 (1161+97,7), 4) Ole Magnus Bakken Norja 1258,2 (1166+92,2), 5) Henri Junghaenel Saksa 1257,5 (1160+97,5), 6) Vladyslav Hryhorenko Ukraina 1256,6 (1160+96,6), 7) Thomas Mathis Itävalta 1255,9 (1159+96,9), 8) Sebastian Hahn Saksa 1252,0 (1155+97,0), …27) Juha Soini Suomi 1140 (makuu 386 + pysty 384 + polvi 370), …39) Sami Valkama Suomi 1130 (396+358+376), …59) Jaakko Björkbacka Suomi 1098 (389+341+368).

Joukkuekilpailu: 1) Saksa 3470 (Henri Junghaenel 1160, Sebastian Hahn 1155, Julian Justus 1155), 2) Norja 3446 (Ole Magnus Bakken 1166, Ole Kristian Bryhn 1148, Daniel Tveiten Haig 1132), 3) Tshekki 3446 (Adam Hrabovsky 1159, Frantisek Skalik 1149, Jan Suna 1138), …15) Suomi 3368 (Juha Soini 1140, Sami Valkama 1130, Jaakko Björkbacka 1098).

Urheilupistooli, pojat, 60 ls: 1) Aleksei Jaskevich Venäjä 580 (288+292), 2) Lukas Grunder Sveitsi 577 (294+283), 3) Jesse Peltomäki Suomi 575 (284+291), 4) Aleksander Alifirenko Venäjä 574 (279+295), 5) Thomas Ledey Ranska 573, 6) Tomasz Wawrzonowski Puola 573.

Liikkuva maali, 50 m, 40 ls (sekajuoksut): 1) Igor Matskevych Ukraina 388/19/18 uusinnassa voitosta (192+196), 2) Juri Dovgal Venäjä 388/19/16 (195+193), 3) Mårten Westerlund Suomi 388/18 (193+195), 4) Laszlo Boros Unkari 385 (193+192), 5) Josef Nikl Tshekki 384 (192+192), 6) Aleksei Vilivani Ukraina 382 (190+192), 7) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 382 (190+192), …9) Jarmo Toiva Suomi 375 (189+186).

Joukkuekilpailu: 1) Suomi 1145 (Mårten Westerlund 388, Tomi-Pekka Heikkilä 382, Jarmo Toiva 375), 2) Ukraina 1140, 3) Tshekki 1135.

Miesten EM-trapin tilanne neljän kierroksen jälkeen: Pellielo ja Bindrich 99, Kirvesmäki 89 ja Vitali 86

Italian Giovanni Pellielo ja Saksan Karsten Bindrich johtavat miesten trapin neljän kierroksen jälkeen. Molemmat ovat rikkoneet 99 kiekkoa. Molemmat ampuivat oman hutinsa kolmannessa sarjassa. Suomen Janne Kirvemäki on sijalla 57 ja hänen tuloksensa on 89 (19+21+24+25) sekä Henrikki Vitali sijalla 64 ja hänen tuloksensa on 86 (22+21+22+21).

Järjestäjien tulospalvelu on alkanut toimia. Tulokset löydät osoitteesta: http://www.gestgare.com/esc2008/index.asp

Miesten trapin tilanne 4/5 kierroksen jälkeen.

Pos.

Name

Country

Cat.Q.

R1

R2

R3

R4

R5

Tie

Tot

Fin

Tot

S.OFF

1

PELLIELO G.

ITA

M

25

25

24

25

99

99

2

BINDRICH K.

GER

M

25

25

24

25

99

99

3

ALIPOV A.

RUS

M

24

24

25

25

98

98

4

LIPTAK J.

CZE

M

25

25

25

23

98

98

5

GURKIN P.

RUS

M

25

25

25

23

98

98

6

AILIOTIS Y.

CYP

M

24

24

25

24

97

97

7

KOSTELECKY D.

CZE

M

24

25

24

24

97

97

8

FABBRIZI M.

ITA

M

24

25

24

24

97

97

9

VARGA E.

SVK

M

25

22

24

25

96

96

10

ZNIDERCIC M.

SLO

M

24

25

23

24

96

96

11

LEONTIOU L.

CYP

M

25

24

23

24

96

96

12

MURPHY P.

IRL

M

24

22

24

25

95

95

13

TANNER C.

IRL

M

24

23

23

25

95

95

14

SERRANO J.

ESP

M

24

22

25

24

95

95

15

FERNANDEZ A.

ESP

M

24

23

24

24

95

95

16

DAVIS B.

GBR

M

24

23

24

24

95

95

17

KIZILSU A.

TUR

M

24

23

24

24

95

95

18

FRASCA E.

ITA

M

22

25

25

23

95

95

19

CERNOGORAZ G.

CRO

M

23

24

25

23

95

95

20

MANCINI M.

SMR

M

24

23

25

23

95

95

21

BURNETT D.

IRL

M

24

24

24

23

95

95

22

JOERGENSEN H.

DEN

M

24

24

24

23

95

95

23

MCLEAN O.

GBR

M

23

25

25

22

95

95

24

SCHERHAUFER A.

AUT

M

21

23

25

25

94

94

25

TRONC Y.

FRA

M

21

24

24

25

94

94

26

VATOVEC D.

SLO

M

23

23

23

25

94

94

27

DUPONT P.

BEL

M

25

22

22

25

94

94

28

MACEK B.

SLO

M

21

25

24

24

94

94

29

SINMAZISIK M.

TUR

M

23

23

24

24

94

94

30

SAALISTE U.

EST

M

22

25

23

24

94

94

31

SELVA S.

SMR

M

23

24

23

24

94

94

32

CLAMENS S.

FRA

M

23

24

23

24

94

94

33

MIRONOW H.

GER

M

24

23

24

23

94

94

34

FILIPOVIC M.

SVK

M

24

25

22

23

94

94

35

GLASNOVIC A.

CRO

M

25

24

22

23

94

94

36

GLASNOVIC J.

CRO

M

24

23

25

22

94

94

37

TUZUN O.

TUR

M

24

25

19

25

93

93

38

KOVACOCY M.

SVK

M

22

24

23

24

93

93

39

EXTON C.

GBR

M

22

25

22

24

93

93

40

GARCIA DIAS J.

POR

M

25

23

21

24

93

93

41

MITTERMAYR M.

AUT

M

21

23

23

25

92

92

42

DOBROSOTSKIKH R.

RUS

M

24

20

23

25

92

92

43

GACH J.

CZE

M

23

24

20

25

92

92

44

SILVA M.

POR

M

20

23

25

24

92

92

45

ROSSMANN H.

AUT

M

22

24

23

23

92

92

46

CHAVASSIEUX J.

FRA

M

25

21

23

23

92

92

47

BELKYS A.

LTU

M

21

22

24

24

91

91

48

RADEV D.

BUL

M

24

22

21

24

91

91

49

DIMITROV J.

BUL

M

25

24

19

23

91

91

50

ZORDOUMIS V.

GRE

M

22

23

24

22

91

91

51

VAN DEN BROECK P.

BEL

M

18

24

24

24

90

90

52

PACE F.

MLT

M

22

22

23

23

90

90

53

ORTHODOXOU Y.

CYP

M

21

24

23

22

90

90

54

AMICI F.

SMR

M

23

22

23

22

90

90

55

NILSEN T.

NOR

M

22

24

23

21

90

90

56

RUETTGEROTH S.

GER

M

23

24

22

21

90

90

57

KIRVESMAKI J.

FIN

M

19

21

24

25

89

89

58

TOMAS ROCA J.

AND

M

22

24

21

22

89

89

59

MARTIN C.

BEL

M

24

22

21

22

89

89

60

COLACO R.

POR

M

24

22

22

21

89

89

61

RUBIO C.

ESP

M

23

22

22

21

88

88

62

ZARECKIJ A.

LTU

M

23

20

23

21

87

87

63

ANTONIADIS N.

GRE

M

19

23

23

21

86

86

64

VITALI H.

FIN

M

22

21

22

21

86

86

65

KOWALCZYK P.

POL

M

23

18

22

22

85

85

66

ANGELIEV H.

BUL

M

22

22

20

21

85

85

67

SOTRA P.

SRB

M

23

22

19

21

85

85

68

ALEXANDRU G.

ROU

M

19

20

21

23

83

83

69

VLADOIANU T.

ROU

M

19

22

21

21

83

83

70

MAMUZIC N.

SRB

M

23

21

22

16

82

82

71

IONASCU M.

ROU

M

19

20

20

22

81

81

72

IPPEKIS D.

GRE

M

15

20

22

21

78

78

73

DENCHYK V.

UKR

M

19

18

18

19

74

74

74

SOLOVYOV K.

UKR

M

14

18

17

17

66

66

75

ISMAYILOV E.

AZE

M

12

14

13

13

52

52

76

BARAVOI M.

BLR

M

0

0

0

0

0

0

77

KAVALENKA A.

BLR

M

0

0

0

0

0

0

Vesa Pietarila kahdeksantena poikien EM-skeetissä kolmen kierroksen jälkeen

Lounais-Hämeen Ampujien Vesa Pietarila on kahdeksantena poikien EM-skeetissä kolmen kierroksen jälkeen. Pietarila on paukuttanut rikki 72 (25+23+24) kiekkoa. Pojat ampuvat kaksi sarjaa ja kuusi parasta vielä finaalin tänään torstaina.

Järjestäjien tulospalvelu on alkanut toimia EM-kilpailun kolmantena kilpailupäivänä. Tulokset löydät osoitteesta: http://www.gestgare.com/esc2008/index.asp

Pos.

Name

Country

Cat.Q.

Q

R1

R2

R3

R4

R5

Tie

Tot

Fin

Tot

S.OFF

1

MICHAEL Y.

CYP

M

JM

25

24

25

74

74

2

ANDRIANOPOULOS N.

GRE

M

JM

25

23

25

73

73

3

ZEMLIN A.

RUS

M

JM

24

25

24

73

73

4

NILSSON S.

SWE

M

JM

24

25

24

73

73

5

NYDRLE T.

CZE

M

JM

24

23

25

72

72

6

SVENSSON M.

SWE

M

JM

23

25

24

72

72

7

GOSCH G.

GER

M

JM

24

24

24

72

72

8

PIETARILA V.

FIN

M

JM

25

23

24

72

72

9

TAZZA G.

ITA

M

JM

25

23

24

72

72

10

CLEMMENSEN M.

DEN

M

JM

24

23

24

71

71

11

HALLE V.

NOR

M

JM

24

23

24

71

71

12

JENSEN T.

NOR

M

JM

24

23

24

71

71

13

SABLONE M.

ITA

M

JM

25

22

24

71

71

14

PAULSEN N.

GER

M

JM

24

24

23

71

71

15

KAZAKOS G.

CYP

M

JM

23

23

24

70

70

16

CORDESMEYER F.

GER

M

JM

24

22

24

70

70

17

PAVLOU M.

CYP

M

JM

24

23

23

70

70

18

RUSTAD K.

NOR

M

JM

25

23

22

70

70

19

LOUHELAINEN J.

FIN

M

JM

22

23

24

69

69

20

VAHAMAKI T.

FIN

M

JM

22

24

23

69

69

21

MALEK J.

CZE

M

JM

22

24

23

69

69

22

DURACKA M.

SVK

M

JM

22

24

23

69

69

23

NOVOTA J.

CZE

M

JM

22

25

22

69

69

24

TORTSIKAU A.

BLR

M

JM

24

23

22

69

69

25

FARRUGIA C.

MLT

M

JM

23

21

24

68

68

26

WERYS J.

POL

M

JM

21

24

23

68

68

27

MOUSTAKAS N.

GRE

M

JM

22

24

22

68

68

28

YUDIN A.

UKR

M

JM

24

23

21

68

68

29

GUSTAFSSON R.

SWE

M

JM

22

22

23

67

67

30

OLSEN D.

DEN

M

JM

23

21

23

67

67

31

RAUNSMED M.

DEN

M

JM

23

21

23

67

67

32

SGOUROS I.

GRE

M

JM

22

23

22

67

67

33

MONTALESCOT C.

FRA

M

JM

23

22

22

67

67

34

GILLIGAN M.

GBR

M

JM

24

23

20

67

67

35

WARLOW R.

GBR

M

JM

22

20

24

66

66

36

KOCASAHIN A.

TUR

M

JM

23

19

24

66

66

37

LAMOUREUX B.

FRA

M

JM

20

23

23

66

66

38

POKROVSKIY S.

RUS

M

JM

22

23

21

66

66

39

SACCHETTI A.

ITA

M

JM

23

23

20

66

66

40

FRANKLIN G.

GBR

M

JM

24

23

19

66

66

41

AVENS K.

LAT

M

JM

18

24

23

65

65

42

TORTOP O.

TUR

M

JM

21

21

23

65

65

43

RADZIMSKI J.

POL

M

JM

22

21

22

65

65

44

HRYBOVSKYY R.

UKR

M

JM

23

22

20

65

65

45

DOVGAL M.

RUS

M

JM

20

20

24

64

64

46

KOBZARUK A.

UKR

M

JM

19

19

23

61

61

47

STOIAN M.

ROU

M

JM

18

21

22

61

61

48

MOORLAG D.

NED

M

JM

18

22

20

60

60

49

OZKAN S.

TUR

M

JM

21

20

19

60

60

50

ABOLINS E.

LAT

M

JM

22

17

17

56

56

Vesa Pietarila 9:s, Jesse Louhelainen 10:s ja Teemu Vähämäki 30:s poikien EM-skeetissä Kyproksella

Vesa Pietarila oli 9:s, Jesse Louhelainen 10:s ja Teemu Vähämäki 30:s poikien EM-skeetissä Kyproksen Nikosiassa torstaina 10. heinäkuuta. Pietarila ampui 119 (25+23+24+24+23) kiekkoa ja jäi yhden kiekon kuuden parhaan finaalirajasta. Louhelainen rikkoi 118 (22+23+24+24+25) kiekkoa ja Vähämäki 113 (22+24+23+21+23) kiekkoa. Joukkuekilpailussa Suomi oli seitsemäs 350 kiekolla. Joukkuekisan voitti Kypros (356 kiekkoa) ennen Tshekkiä (353) ja Saksaa (353).

Peruskilpailun kuusi parasta ampuu vielä 25 kiekon finaalin myöhemmin tänään.

Poikien skeetin tilanne 125 kiekon peruskilpailun jälkeen.

Pos.

Name

Country

Cat.Q.

Q

R1

R2

R3

R4

R5

Tie

Tot

Fin

Tot

S.OFF

1

ANDRIANOPOULOS N.

GRE

M

JM

25

23

25

25

25

123

123

2

ZEMLIN A.

RUS

M

JM

24

25

24

25

25

123

123

3

NILSSON S.

SWE

M

JM

24

25

24

25

25

123

123

4

NYDRLE T.

CZE

M

JM

24

23

25

24

24

120

120

5

TAZZA G.

ITA

M

JM

25

23

24

25

23

120

120

6

MICHAEL Y.

CYP

M

JM

25

24

25

23

23

120

120

7

MALEK J.

CZE

M

JM

22

24

23

25

25

119

119

8

HALLE V.

NOR

M

JM

24

23

24

23

25

119

119

9

PIETARILA V.

FIN

M

JM

25

23

24

24

23

119

119

10

LOUHELAINEN J.

FIN

M

JM

22

23

24

24

25

118

118

11

PAVLOU M.

CYP

M

JM

24

23

23

24

24

118

118

12

KAZAKOS G.

CYP

M

JM

23

23

24

25

23

118

118

13

PAULSEN N.

GER

M

JM

24

24

23

24

23

118

118

14

GOSCH G.

GER

M

JM

24

24

24

23

23

118

118

15

CORDESMEYER F.

GER

M

JM

24

22

24

24

23

117

117

16

CLEMMENSEN M.

DEN

M

JM

24

23

24

23

23

117

117

17

SABLONE M.

ITA

M

JM

25

22

24

23

23

117

117

18

SVENSSON M.

SWE

M

JM

23

25

24

24

21

117

117

19

RUSTAD K.

NOR

M

JM

25

23

22

22

24

116

116

20

LAMOUREUX B.

FRA

M

JM

20

23

23

25

24

115

115

21

TORTSIKAU A.

BLR

M

JM

24

23

22

22

24

115

115

22

FARRUGIA C.

MLT

M

JM

23

21

24

24

23

115

115

23

JENSEN T.

NOR

M

JM

24

23

24

22

22

115

115

24

SACCHETTI A.

ITA

M

JM

23

23

20

24

24

114

114

25

SGOUROS I.

GRE

M

JM

22

23

22

24

23

114

114

26

MOUSTAKAS N.

GRE

M

JM

22

24

22

23

23

114

114

27

NOVOTA J.

CZE

M

JM

22

25

22

23

22

114

114

28

HRYBOVSKYY R.

UKR

M

JM

23

22

20

25

23

113

113

29

GILLIGAN M.

GBR

M

JM

24

23

20

23

23

113

113

30

VAHAMAKI T.

FIN

M

JM

22

24

23

21

23

113

113

31

RAUNSMED M.

DEN

M

JM

23

21

23

24

22

113

113

32

OLSEN D.

DEN

M

JM

23

21

23

21

24

112

112

33

POKROVSKIY S.

RUS

M

JM

22

23

21

23

23

112

112

34

YUDIN A.

UKR

M

JM

24

23

21

23

21

112

112

35

GUSTAFSSON R.

SWE

M

JM

22

22

23

21

23

111

111

36

MONTALESCOT C.

FRA

M

JM

23

22

22

22

21

110

110

37

WERYS J.

POL

M

JM

21

24

23

21

21

110

110

38

FRANKLIN G.

GBR

M

JM

24

23

19

24

20

110

110

39

DOVGAL M.

RUS

M

JM

20

20

24

23

22

109

109

40

AVENS K.

LAT

M

JM

18

24

23

21

22

108

108

41

DURACKA M.

SVK

M

JM

22

24

23

20

19

108

108

42

STOIAN M.

ROU

M

JM

18

21

22

24

22

107

107

43

TORTOP O.

TUR

M

JM

21

21

23

22

20

107

107

44

KOCASAHIN A.

TUR

M

JM

23

19

24

21

20

107

107

45

RADZIMSKI J.

POL

M

JM

22

21

22

24

18

107

107

46

OZKAN S.

TUR

M

JM

21

20

19

22

23

105

105

47

WARLOW R.

GBR

M

JM

22

20

24

23

16

105

105

48

KOBZARUK A.

UKR

M

JM

19

19

23

21

21

103

103

49

MOORLAG D.

NED

M

JM

18

22

20

22

20

102

102

50

ABOLINS E.

LAT

M

JM

22

17

17

20

21

97

97

Poikien joukkuekilpailu

Pos. Cat Team Name No. Cat.Q Q. R1 R2 R3 R4 R5 Tot
1 M CYP MICHAEL, Yiasoumis 70 M JM 25 24 25 23 23 120
PAVLOU, Marcos 103 M JM 24 23 23 24 24 118
KAZAKOS, George 98 M JM 23 23 24 25 23 118
Total 72 70 72 72 70 356
2 M CZE NYDRLE, Tomas 67 M JM 24 23 25 24 24 120
MALEK, Jakub 58 M JM 22 24 23 25 25 119
NOVOTA, Jakub 62 M JM 22 25 22 23 22 114
Total 68 72 70 72 71 353
3 M GER PAULSEN, Nils-Markus 75 M JM 24 24 23 24 23 118
GOSCH, Gordon 56 M JM 24 24 24 23 23 118
CORDESMEYER, Frank 101 M JM 24 22 24 24 23 117
Total 72 70 71 71 69 353
4 M GRE ANDRIANOPOULOS, Nikolaos 82 M JM 25 23 25 25 25 123
SGOUROS, Ioannis 63 M JM 22 23 22 24 23 114
MOUSTAKAS, Nikolaos 95 M JM 22 24 22 23 23 114
Total 69 70 69 72 71 351
5 M ITA TAZZA, Giancarlo 85 M JM 25 23 24 25 23 120
SABLONE, Marco 78 M JM 25 22 24 23 23 117
SACCHETTI, Andrea 64 M JM 23 23 20 24 24 114
Total 73 68 68 72 70 351
6 M SWE NILSSON, Stefan 99 M JM 24 25 24 25 25 123
SVENSSON, Marcus 72 M JM 23 25 24 24 21 117
GUSTAFSSON, Robin 65 M JM 22 22 23 21 23 111
Total 69 72 71 70 69 351
7 M FIN PIETARILA, Vesa 105 M JM 25 23 24 24 23 119
LOUHELAINEN, Jesse 97 M JM 22 23 24 24 25 118
VAHAMAKI, Teemu 83 M JM 22 24 23 21 23 113
Total 69 70 71 69 71 350
8 M NOR HALLE, Viktor 100 M JM 24 23 24 23 25 119
RUSTAD, Knut 66 M JM 25 23 22 22 24 116
JENSEN, Tom Beier 57 M JM 24 23 24 22 22 115
Total 73 69 70 67 71 350
9 M RUS ZEMLIN, Alexander 92 M JM 24 25 24 25 25 123
POKROVSKIY, Sergey 60 M JM 22 23 21 23 23 112
DOVGAL, Mikhail 80 M JM 20 20 24 23 22 109
Total 66 68 69 71 70 344
10 M DEN CLEMMENSEN, Morten 91 M JM 24 23 24 23 23 117
RAUNSMED, Martin 55 M JM 23 21 23 24 22 113
OLSEN, Denis 69 M JM 23 21 23 21 24 112
Total 70 65 70 68 69 342
11 M UKR HRYBOVSKYY, Rostyslav 71 M JM 23 22 20 25 23 113
YUDIN, Anton 86 M JM 24 23 21 23 21 112
KOBZARUK, Andriy 84 M JM 19 19 23 21 21 103
Total 66 64 64 69 65 328
12 M GBR GILLIGAN, Michael 79 M JM 24 23 20 23 23 113
FRANKLIN, Guy Stephen 87 M JM 24 23 19 24 20 110
WARLOW, Rory David 107 M JM 22 20 24 23 16 105
Total 70 66 63 70 59 328
13 M TUR TORTOP, Oguz 93 M JM 21 21 23 22 20 107
KOCASAHIN, Ahmet 89 M JM 23 19 24 21 20 107
OZKAN, Serhat 68 M JM 21 20 19 22 23 105
Total 65 60 66 65 63 319

Janne Kirvesmäki 59:s ja Henrikki Vitali 65:s miesten EM-trapissa Kyproksella

Janne Kirvesmäki oli 59:s ja Henrikki Vitali 65:s miesten EM-trapissa Kyproksen Nikosiassa torstaina 10. heinäkuuta. Kirvesmäki rikkoi 112 (19+21+24+25+23) ja Vitali 106 (22+21+22+21+20) kiekkoa. Joukkuekilpailun voitti Italia (363 kiekkoa) ennen Tshekkiä (360) ja Venäjää (358). Henkilö

Miesten trapin kuuden parhaan ampujan finaalin raja on 121 kiekkoa.

Miesten trapin tilanne 125 kiekon peruskilpailun jälkeen.

Pos. Name Country Cat.Q. Q R1 R2 R3 R4 R5 Tie Tot Fin Tot S.OFF
1 BINDRICH K. GER M 25 25 24 25 25 124 124
2 LIPTAK J. CZE M 25 25 25 23 25 123 123
3 KOSTELECKY D. CZE M 24 25 24 24 25 122 122
4 FABBRIZI M. ITA M 24 25 24 24 25 122 122
5 PELLIELO G. ITA M 25 25 24 25 23 122 122
6 ZNIDERCIC M. SLO M 24 25 23 24 25 5 121 121
7 ALIPOV A. RUS M 24 24 25 25 23 4 121 121
8 AILIOTIS Y. CYP M 24 24 25 24 24 0 121 121
9 SERRANO J. ESP M 24 22 25 24 25 120 120
10 FERNANDEZ A. ESP M 24 23 24 24 25 120 120
11 BURNETT D. IRL M 24 24 24 23 25 120 120
12 VARGA E. SVK M 25 22 24 25 24 120 120
13 GURKIN P. RUS M 25 25 25 23 22 120 120
14 SCHERHAUFER A. AUT M 21 23 25 25 25 119 119
15 TRONC Y. FRA M 21 24 24 25 25 119 119
16 SAALISTE U. EST M 22 25 23 24 25 119 119
17 TANNER C. IRL M 24 23 23 25 24 119 119
18 FRASCA E. ITA M 22 25 25 23 24 119 119
19 CERNOGORAZ G. CRO M 23 24 25 23 24 119 119
20 MANCINI M. SMR M 24 23 25 23 24 119 119
21 MCLEAN O. GBR M 23 25 25 22 24 119 119
22 LEONTIOU L. CYP M 25 24 23 24 23 119 119
23 TUZUN O. TUR M 24 25 19 25 25 118 118
24 MACEK B. SLO M 21 25 24 24 24 118 118
25 SELVA S. SMR M 23 24 23 24 24 118 118
26 CLAMENS S. FRA M 23 24 23 24 24 118 118
27 MIRONOW H. GER M 24 23 24 23 24 118 118
28 GLASNOVIC A. CRO M 25 24 22 23 24 118 118
29 MURPHY P. IRL M 24 22 24 25 23 118 118
30 DAVIS B. GBR M 24 23 24 24 23 118 118
31 MITTERMAYR M. AUT M 21 23 23 25 25 117 117
32 DOBROSOTSKIKH R. RUS M 24 20 23 25 25 117 117
33 KOVACOCY M. SVK M 22 24 23 24 24 117 117
34 DUPONT P. BEL M 25 22 22 25 23 117 117
35 GLASNOVIC J. CRO M 24 23 25 22 23 117 117
36 KIZILSU A. TUR M 24 23 24 24 22 117 117
37 JOERGENSEN H. DEN M 24 24 24 23 22 117 117
38 RADEV D. BUL M 24 22 21 24 25 116 116
39 SILVA M. POR M 20 23 25 24 24 116 116
40 EXTON C. GBR M 22 25 22 24 23 116 116
41 GARCIA DIAS J. POR M 25 23 21 24 23 116 116

42 VATOVEC D. SLO M 23 23 23 25 22 116 116
43 SINMAZISIK M. TUR M 23 23 24 24 22 116 116
44 FILIPOVIC M. SVK M 24 25 22 23 22 116 116
45 ORTHODOXOU Y. CYP M 21 24 23 22 25 115 115
46 AMICI F. SMR M 23 22 23 22 25 115 115
47 GACH J. CZE M 23 24 20 25 23 115 115
48 CHAVASSIEUX J. FRA M 25 21 23 23 23 115 115
49 COLACO R. POR M 24 22 22 21 25 114 114
50 PACE F. MLT M 22 22 23 23 24 114 114
51 NILSEN T. NOR M 22 24 23 21 24 114 114
52 RUETTGEROTH S. GER M 23 24 22 21 24 114 114
53 DIMITROV J. BUL M 25 24 19 23 23 114 114
54 ZORDOUMIS V. GRE M 22 23 24 22 23 114 114
55 MARTIN C. BEL M 24 22 21 22 24 113 113
56 VAN DEN BROECK P. BEL M 18 24 24 24 23 113 113
57 ROSSMANN H. AUT M 22 24 23 23 21 113 113
58 RUBIO C. ESP M 23 22 22 21 24 112 112
59 KIRVESMAKI J. FIN M 19 21 24 25 23 112 112
60 TOMAS ROCA J. AND M 22 24 21 22 23 112 112
61 BELKYS A. LTU M 21 22 24 24 21 112 112
62 ANTONIADIS N. GRE M 19 23 23 21 22 108 108
63 VLADOIANU T. ROU M 19 22 21 21 23 106 106
64 SOTRA P. SRB M 23 22 19 21 21 106 106
65 VITALI H. FIN M 22 21 22 21 20 106 106
66 ZARECKIJ A. LTU M 23 20 23 21 19 106 106
67 ALEXANDRU G. ROU M 19 20 21 23 22 105 105
68 KOWALCZYK P. POL M 23 18 22 22 20 105 105
69 MAMUZIC N. SRB M 23 21 22 16 22 104 104
70 ANGELIEV H. BUL M 22 22 20 21 19 104 104
71 IONASCU M. ROU M 19 20 20 22 21 102 102
72 DENCHYK V. UKR M 19 18 18 19 21 95 95
73 IPPEKIS D. GRE M 15 20 22 21 15 93 93
74 SOLOVYOV K. UKR M 14 18 17 17 14 80 80
75 ISMAYILOV E. AZE M 12 14 13 13 16 68 68
76 BARAVOI M. BLR M 0 0 0 0 0 0 0
77 KAVALENKA A. BLR M 0 0 0 0 0 0 0

Miesten trapin joukkuekilpailu.

M

< td>

GRE

Pos.

Cat

Team

Name

No.

Cat.Q

Q.

R1

R2

R3

R4

R5

Tot

1

M

ITA

FABBRIZI, Massimo

14

M

24

25

24

24

25

122

PELLIELO, Giovanni

66

M

25

25

24

25

23

122

FRASCA, Erminio

33

22

25

25

23

24

119

Total

71

75

73

72

72

363

2

M

CZE

LIPTAK, Jiri

15

M

25

25

25

23

25

123

KOSTELECKY, David

41

M

24

25

24

24

25

122

GACH, Jiri

62

M

23

24

20

25

23

115

Total

72

74

69

72

73

360

3

M

RUS

ALIPOV, Alexey

49

M

24

24

25

25

23

121

GURKIN, Pavel

6

M

25

25

25

23

22

120

DOBROSOTSKIKH, Roman

29

M

24

20

23

25

25

117

Total

73

69

73

73

70

358

4

M

IRL

BURNETT, Derek

76

M

24

24

24

23

25

120

TANNER, Colin

26

M

24

23

23

25

24

119

MURPHY, Philip

43

M

24

22

24

25

23

118

Total

72

69

71

73

72

357

5

M

GER

BINDRICH, Karsten

24

M

25

25

24

25

25

124

MIRONOW, Hermann

5

M

24

23

24

23

24

118

RUETTGEROTH, Stefan

46

M

23

24

22

21

24

114

Total

72

72

70

69

73

356

6

M

CYP

AILIOTIS, Yiannis

51

M

24

24

25

24

24

121

LEONTIOU, Leontios

11

M

25

24

23

24

23

119

ORTHODOXOU, Yiannos

25

M

21

24

23

22

25

115

Total

70

72

71

70

72

355

7

M

SLO

ZNIDERCIC, Matej

42

M

24

25

23

24

25

121

MACEK, Bostjan

59

M

21

25

24

24

24

118

VATOVEC, Denis

22

M

23

23

23

25

22

116

Total

68

73

70

73

71

355

8

M

CRO

CERNOGORAZ, Giovanni

50

M

23

24

25

23

24

119

GLASNOVIC, Anton

35

M

25

24

22

23

24

118

GLASNOVIC, Josip

69

M

24

23

25

22

23

117

Total

72

71

72

68

71

354

9

M

SVK

VARGA, Erik

64

M

25

22

24

25

24

120

KOVACOCY, Marian

39

M

22

24

23

24

24

117

FILIPOVIC, Mario

18

M

24

25

22

23

22

116

Total

71

71

69

72

70

353

10

M

GBR

MCLEAN, Ossie

74

M

23

25

25

22

24

119

DAVIS, Bradley

4

M

24

23

24

24

23

118

EXTON, Carl

48

M

22

25

22

24

23

116

Total

69

73

71

70

70

353

11

M

ESP

SERRANO, Jesus

67

M

24

22

25

24

25

120

FERNANDEZ, Alberto

17

M

24

23

24

24

25

120

RUBIO, Carlos

44

M

23

22

22

21

24

112

Total

71

67

71

69

74

352

12

M

SMR

MANCINI, Manuel

7

M

24

23

25

23

24

119

SELVA, Stefano

68

M

23

24

23

24

24

118

AMICI, Francesco

54

M

23

22

23

22

25

115

Total

70

69

71

69

73

352

13

M

FRA

TRONC, Yves

9

M

21

24

24

25

25

119

CLAMENS, Stephane

47

M

23

24

23

24

24

118

CHAVASSIEUX, Jean-Pierre

70

M

25

21

23

23

23

115

Total

69

69

70

72

72

352

14

M

TUR

TUZUN, Oguzhan

38

M

24

25

19

25

25

118

KIZILSU, Alp

19

M

24

23

24

24

22

117

SINMAZISIK, Mustafa Can

58

M

23

23

24

24

22

116

Total

71

71

67

73

69

351

15

M

AUT

SCHERHAUFER, Andreas

71

M

21

23

25

25

25

119

MITTERMAYR, Michael

52

M

21

23

23

25

25

117

ROSSMANN, Hubert

12

M

22

24

23

23

21

113

Total

64

70

71

73

71

349

16

M

POR

SILVA, Manuel

1

M

20

23

25

24

24

116

GARCIA DIAS, Jose

57

M

25

23

21

24

23

116

COLACO, Ricardo

36

M

24

22

22

21

25

114

Total

69

68

68

69

72

346

17

M

BEL

DUPONT, Philippe

21

M

25

22

22

25

23

117

MARTIN, Christophe

61

M

24

22

21

22

24

113

VAN DEN BROECK, Paul Denis

40

M

18

24

24

24

23

113

Total

67

68

67

71

70

343

18

M

BUL

RADEV, Dimcho

77

M

24

22

21

24

25

116

DIMITROV, Jordan

3

M

25

24

19

23

23

114

ANGELIEV, Hristo

56

M

22

22

20

21

19

104

Total

71

68

60

68

67

334

19

M

ZORDOUMIS, Vassilios

31

M

22

23

24

22

23

114

ANTONIADIS, Nikolaos

53

M

19

23

23

21

22

108

IPPEKIS, Dimosthenis

72

M

15

20

22

21

15

93

Total

56

66

69

64

60

315

20

M

ROU

VLADOIANU, Titu

45

M

19

22

21

21

23

106

ALEXANDRU, Giorgian Victor

73

M

19

20

21

23

22

105

IONASCU, Mihai Demis

16

M

19

20

20

22

21

102

Total

57

62

62

66

66

313

Vesa Pietarila 9:s ja Jesse Louhelainen 10:s poikien ennätyksellisessä EM-skeetissä

Vesa Pietarila oli 9:s, Jesse Louhelainen 10:s ja Teemu Vähämäki 30:s poikien EM-skeetissä Kyproksen Nikosiassa torstaina 10. heinäkuuta. Pietarila rikkoi 119 kiekkoa, sivusi ennätystään ja jäi vain kiekon kuuden parhaan finaalista. Louhelainen murskasi 118 ja Vähämäki 113 kiekkoa.

Pojat ampuivat erittäin kovatasoisessa skeetissä peräti kuusi Euroopan ennätystä. Kisan voittanut Kreikan Nikolaos Andrianopoulos ja toiseksi sijoittunut Venäjän Alexander Zemlin ampuivat finaalin ja peruskilpailun EE:n tuloksellaan 148 (123+25) kiekkoa. Andrianopoulos voitti Zemlinin uusinnassa kiekoin 2-1. Kolmanneksi sijoittunut Ruotsin Stefan Nilsson laukoi peruskilpailun EE:n tuloksellaan 146 (123+23) kiekkoa. Lisäksi Kypros (Yiasoumis Michael 120, Marcos Pavlou 118, George Kazakos 118) voitti joukkuekilpailun EE-tuloksella 356 kiekkoa. Suomi oli joukkuekilpailussa seitsemäs 350 kiekolla ja jäi kolme kiekkoa mitalista.

Hurjatasoinen oli myös miesten trap, jonka Euroopan mestaruuden voitti Saksan Karsten Bindrich finaalin ME-tuloksella 149 (124+25) kiekkoa. Suomen Janne Kirvesmäki oli 59:s 112 (19+21+24+25+23) kiekolla ja Henrikki Vitali 65:s 106 (22+21+22+21+20) kiekolla.

Vesa Pietarila tyytyväinen

Lounais-Hämeen Ampujia edustava 19-vuotias Vesa Pietarila oli tyytyväinen ammuttuaan 119 (25+23+24+24+23) kiekkoa ja saavutettuaan yhdeksännen sijan. Tuloksellaan hän sivusi ennätystään ja kauden parastaan 119, jonka hän ampui samaisella Nikosian radalla Kypros GP:ssä maaliskuun puolivälissä.

– Kyllähän tulokseen voi olla ihan tyytyväinen. En ampunut helppoja pummeja. Tyytyväisempi olisin, jos olisin ampunut pari kiekkoa enemmän, Pietarila viittasi finaalirajaan 120 kiekkoa.

Vesa Pietarila totesi saavuttaneensa tavoitteensa, joka oli pääsy ”kympin sakkiin” kauden pääkilpailussa. Uransa ensimmäisessä isossa arvokilpailussaan, viime vuoden MM-kilpailussa Nikosiassa hän oli 23:s 115 kiekolla.

– Etukäteen meinasin, että 119:llä olisi päässyt finaaliin. Kisan taso oli todella kova, hän sanoi.

– Joukkuemitalin jääminen kolmen kiekon päähän harmittaa. Joukkuemitali olisi ollut kiva saada, mutta tällaista ammunta on.

Forssalainen Pietarila valmistui talonrakentajaksi keväällä. Hän on pyrkinyt varusmiespalvelukseen Lahden Urheilukouluun.

– Tällä kaudella on ohjelmassa vielä PM- ja SM-kisat, totesi Pietarila, jonka kilpailee ensi vuonnakin nuorten sarjassa. 2009 on tarjolla MM- ja EM-kilpailu.

Jesse Louhelainen tyytymätön ensimmäiseen päivään

Lahden Ampumaseuraa edustava 20-vuotias Jesse Louhelainen oli tyytymätön rikottuaan 118 (22+23+24+24+25) kiekkoa ja sijoituttuaan kymmenenneksi. Louhelainen on tänä vuonna ampunut Y20-sarjan peruskilpailun SE-tulokseksi 121 ja finaalin SE-tulokseksi 143 kiekkoa.

– Eilisen räpellyksen (22+23 kiekkoa) jälkeen tänään meni paremmin (24+24+25). Eilen ammunnassa ei ollut tarvittavaa rentoutta. Olisi pitänyt olla enemmän rohkeutta, arvioi hollolalainen Louhelainen, joka palvelee varusmiehenä Lahden Urheilukoulussa syyskuuhun asti.

Haulikkolajien EM-kilpailu, Nikosia, Kypros, 7.-13.7.2008.

Skeet, pojat, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Nikolaos Andrianopoulos Kreikka 148/8 EE-tulos (123 EE-tulos +25), 2) Alexander Zemlin Venäjä 148/6 (123 EE-tulos+25), 3) Stefan Nilsson Ruotsi 146 (123 EE-tulos +23), 4) Giancarlo Tazza Italia 145 (120+25), 5) Tomas Nydrle Tshekki 144 (120+24), 6) Yiasoumis Michael Kypros 143 (120+23), …9) Vesa Pietarila 119 (25+23+24+24+23), 10) Jesse Louhelainen 118 (22+23+24+24+25), …30) Teemu Vähämäki 113 (22+24+23+21+23).

Poikien skeetin joukkuekilpailu: 1) Kypros 356 EE-tulos (Yiasoumis Michael 120, Marcos Pavlou 118, George Kazakos 118), 2) Tshekki 353 (Tomas Nydrle 120, Jakub Malek 119, Jakub Novota 114), 3) Saksa 353 (Nils-Markus Paulsen 118, Gordon Gosch 118, Frank Gordesmeyer 117), …7) Suomi 350 (Vesa Pietarila 119, Jesse Louhelainen 118, Teemu Vähämäki 113).

Trap, miehet, 125 kiekon peruskilpailun + 25 kiekon finaali: 1) Karsten Bindrich Saksa 149 ME-tulos (124+25), 2) David Kostelecky Tshekki 146/1 uusinnassa toisesta sijasta (122+24), 3) Jiri Liptak Tshekki 146/0 (123+23), 4) Giovanni Pellielo Italia 144 (122+22), 5) Massimo Fabbrizi Italia 143/2 (122+21), 6) Matej Znidercic Slovenia 143/1 (121/5 uusinnassa finaalipaikasta +22), 7) Aleksei Alipov Venäjä 121/4, 8) Yiannis Ailiotis Kypros 121/0, …59) Janne Kirvesmäki Suomi 112 (19+21+24+25+23), …65) Henrikki Vitali Suomi 106 (22+21+22+21+20).

Miesten trapin joukkuekilpailu: 1) Italia 363 (Massimo Fabbrizi 122, Giovanni Pellielo 122, Erminio Frasca 119), 2) Tshekki 360 (Jiri Liptak 123, David Kostelecky 122, Jiri Gach 115), 3) Venäjä 358 (Aleksei Alipov 121, Pavel Gurkin 120, Roman Dobrosotskikh 117).

Suomella ei joukkuetta.

Liitteet

Jarmo Toiva 11:s ja Suomi 4:s liikkuvan maalin pienoiskiväärin normaalijuoksujen EM-kilpailussa

Jarmo Toiva ampui parhaana suomalaisena sijalle 11 liikkuvan maalin pienoiskiväärin normaalijuoksujen nuorten EM-kilpailussa Tshekin Pilsenissä torstaina 10. heinäkuuta. Toiva laukoi 563 (294+269) pistettä. Suomi oli joukkueella Toiva, Tomi-Pekka Heikkilä (562) ja Mårten Westerlund (561) neljäs joukkuekilpailussa.

Liikkuvan maalin pienoiskiväärin 60 laukauksen kilpailun poikien Euroopan mestaruuden voitti Ukrainan Aleksiy Vylyvanyy 581 pisteellä. Hän laukoi eilen keskiviikkona 289 pistettä hitaiden juoksujen 30 laukauksella ja oli vasta 11:s. Tänään hän tähtäsi 292 pistettä nopeiden juoksujen 30 laukauksella ja nousi voittajaksi. Venäjän Mikhail Azarenko ja Tshekin Frantisek Losos ampuivat molemmat 580 pistettä. Azarenko otti toisen sijan tiukan uusinnan kolmannella kierroksella. Kahdella ensimmäisellä kierroksella molemmat ampuivat 19 pistettä. Kolmannen kierroksen Azarenko voitti 20-19. Joukkuekilpailun EM-kultaa ampui 1735 pisteellä Tshekin joukkue Frantisek Losos, Josef Nikl (578) ja Jan Dovrtel (577).

Kangasalalaisen Kymppi-64:n Jarmo Toiva ja tammisaarelaisen Raseborg Skyttaren Mårten Westerlund ampuivat molemmat 294 pistettä keskiviikon hitailla juoksuilla ja olivat kiinni mitalissa. 18-vuotias Toiva laukoi 269 pistettä nopeilla juoksuilla ja putosi 17 pisteen päähän mitalista. 19-vuotias Westerlund sai kasaan 267 pistettä nopeilla juoksuilla. Toiva on tänä vuonna ampunut 576 pistettä ja Westerlund 587 pistettä.

Pistoolin ja kiväärin ruutilajien nuorten EM-kilpailu, 9.-11.7.2008, Pilsen, Tshekki.

Liikkuva maali, 50 m, 60 ls (normaalijuoksut): 1) Aleksiy Vylyvanyy Ukraina 581 (hitaat juoksut 289 + nopeat juoksut 292), 2) Mikhail Azarenko Venäjä 589/19/19/20 uusinnassa toisesta sijasta (292+288), 3) Frantisek Losos Tshekki 580/19/19/19 (290+290), 4) Josef Nikl Tshekki 578 (293+285), 5) Jan Dovrtel Tshekki 577 (287+290), 6) Yuri Dovgal Venäjä 576 (291+285), …11) Jarmo Toiva Suomi 563 (294+269), 12) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 562 (282+280), …14) Mårten Westerlund Suomi 561 (294+267).

Joukkuekilpailu: 1) Tshekki (Losos 580, Nikl 578, Dovrtel 577) 1735, 2) Ukraina 1725 (Vylyvanyy 581, Igor Matskevych 573, Oleg Salamakha 571), 3) Venäjä 1718 (Azarenko 580, Dovgal 576, Aleksey Bratchikov 562), 4) Suomi 1686 (Toiva 563, Heikkilä 562, Westerlund 561), 5) Unkari 1668.

Suomalaisampujien tilanneseuranta haulikon EM-kisassa keskiviikkona 9.7.

Haulikkolajien EM-kilpailu, Nikosia, Kypros, 7.-13.7.2008.

Skeet, naiset, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: Marjut Heinonen Suomi 66(23+21+22). Marjutin todennäköinen sijoitus 19:s.

Skeet, tytöt, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: Jenna Väisänen Suomi 63 (22+21+20). Jenna todennäköinen sijoitus on 7:s.

Trap, miehet, 125 kiekon peruskilpailun 1/2 kilpailupäivän 75 kiekon jälkeen: 64) Janne Kirvesmäki 65 (19+21+24), 65) Henrikki Vitali 65 (22+21+22). Tänään keskiviikkona ammuttiin kolme sarjaa.

Skeet, pojat, 125 kiekon peruskilpailun tilanne 1/2 kilpailupäivän 50 kiekon jälkeen: 7) Vesa Pietarila 48 (25+23), …24) Teemu Vähämäki 46 (22+24), …32) Jesse Louhelainen 45 (22+23). Tänään keskiviikkona ammutaan vain kaksi sarjaa ja huomenna torstaina kolme. Suomi on joukkuekilpailussa seitsemäntenä vain kolme kiekkoa kärjestä.

Pauliina Frilander parhaana suomalaisena 13:s pienoiskiväärin makuuasennon EM-kilpailussa

Pistoolin ja kiväärin ruutilajien nuorten EM-kilpailu, 9.-11.7.2008, Pilsen, Tshekki.

Pienoiskivääri, makuu, pojat, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Jan Lochbihler Sveitsi 700,2 (596+104,2), 2) Ulf Skjerve Norja 698,1 (595+103,1), 3) Petar Corsa Kroatia 697,2 (594+103,2), 4) Jan Suna Tshekki 697,0 (594+103,0), 5) Sam Andersson Ruotsi 696,0 (594+102,0), 6) Dominik Boschenrieder Saksa 695,9 (594+101,9), 7) Alexander Kosytsin Venäjä 695,5 (593+102,5), 8) Adam Hrabovsky Tshekki 695,3 (592+103,3), …26) Juha Soini Suomi 588 (99+97+97+99+99+97), …33) Sami Valkama Suomi 587 (98+98+99+97+98+97), …50) Jaakko Björkbacka Suomi 582 (96+95+98+97+98+98).

Joukkuekilpailu: 1) Saksa 1778 (Dominik Boschenrieder 594, Henri Junghaenel 592, Sebastian Hahn 592), 2) Tshekki 1774 (Jan Suna 594, Adam Hrabovsky 592, Frantisek Skalik 588), 3) Sveitsi 1772 (Jan Lochbihler 596, Pascal Loretan 589, Claude-Alain Delley 587), …8) Suomi 1757 (Juha Soini 588, Sami Valkama 587, Jaakko Björkbacka 582).

Pienoiskivääri, makuu, tytöt, 60 ls: 1) Yanina Stancheva Bulgaria 595, 2) Nicole Stenzenberger Saksa 592, 3) Sabrina Baer Saksa 591, 4) Kay Copland Iso-Britannia 591, 5) Joanna Ewa Nowakowska Puola 591, 6) Sheree Cox Iso-Britannia 590, …13) Pauliina Frilander Suomi 589 (99+100+99+97+98+96), …16) Tiia Törmälä Suomi 588 (97+99+97+98+99+98), …40) Paula Peltonimi Suomi 581 (94+98+93+99+97+100).

Joukkuekilpailu: 1) Ruotsi 1765 (Fredrika Jonsson 589, Erika Bengtsson 589, Therese Hermansson 587), 2) Iso-Britannia 1765 (Kay Copland 591, Sheree Cox 590, Nicola Sammels 584), 3) Saksa 1763 (Nicole Stenzenberger 592, Sabrina Baer 591, Yvonne Jaekel 580), …5) Suomi 1758 (Pauliina Frilander 589, Tiia Törmälä 588, Paula Peltoniemi 581).