Arkistot

Miikka Peltonen 13:s poikien MM-skeetissä

Miikka Peltonen ampui 117 (22+25+24+22+24) kiekkoa ja oli 13:s poikien skeetissä haulikkolajien MM-kilpailussa Kyproksen Nikosiassa torstaina 6. syyskuuta. Vesa Pietarila paukutti rikki 115 (22+23+25+23+22) kiekkoa ja oli 23. MM-kultaa laukoi tuloksella 121 Kyproksen Anastasios Chapeshis, joka voitti Ruotsin Marcus Svenssonin tiukassa uusinnassa 9-8.

– En ole tyytyväinen. Tämä oli viimeinen kilpailuni nuorten sarjassa ja tähän olin satsannut. Tavoitteenani oli selkeästi mitali, totesi Anttilan Erämiehiä edustava 20-vuotias Miikka Peltonen.

– Tämä oli kokemuksen puutetta. En vain pystynyt vastaanottamaan sitä, mitä oli tarjolla.

Haminalaisella Miikka Peltosella oli hyvä kausi alla ennen MM-kilpailua. Hän ampui poikien skeetin uudet SE-tulokset, 120 kiekkoa peruskilpailuun ja 143 kiekkoa finaaliin, SM-kilpailussa elokuun toisena viikonloppuna. Toukokuun lopussa hän paukutti ensimmäisen kerran SE-tuloksia, 119 kiekkoa peruskilpailuun ja 142 kiekkoa finaaliin.

– Tein aivan typeriä virheitä. Menin vain kivelle ja pyysin kiekkoa, vaikka en ollut vielä valmis, Peltonen suomi itseään.

Peltonen ampui kolmannen kerran Nikosian olympia-ampumakeskuksessa. Hän kehui radat hyviksi.

– Kaikki kiekot olivat ammuttavissa.

Ensimmäisen arvokilpailunsa ampunut Lounais-Hämeen Ampujien 18-vuotias Vesa Pietarila oli tyytyväinen omaan kilpailuunsa. Hän paukutti rikki 115 kiekkoa ja onnistui ampumaan tänään päivän ensimmäisessä sarjassaan kaikki 25 kiekkoa. Tavoitteekseen hän oli asettanut 110 kiekkoa.

– Täyden sarjan jälkeen oli vähän liikaa virtaa. On hieno kokemus päästä tällaiseen kisaan. Radat ovat todella hienot, forssalainen Pietarila sanoi. Hän on aiemmin ampunut kotimaan lisäksi vain Saksassa ja Virossa.

– Tällaiseen kisaan haluan mukaan toisenkin kerran.

Haulikkolajien MM-kilpailu, Kypros, Nikosia, 3.-9.9.2007.

Skeet, pojat, 125 kiekkoa: 1) Anastasios Chapeshis Kypros 121/9 uusinnassa voitosta, 2) Marcus Svensson Ruotsi 121/8, 3) Wilfred Blanchard III USA 120/3, …13) Miikka Peltonen Suomi 117 (22+25+24+22+24), …23) Vesa Pietarila 115 (22+23+25+23+22).

Kilpailuun osallistuu 59 ampujaa.

Tulokset kokonaisuudessaan:

GRE

Pos.

Name

Country

Cat.Q.

Q

R1

R2

R3

R4

R5

Tie

Tot

Fin

Tot

S.OFF

1

CHAPESHIS A.

CYP

M

JM

25

25

25

23

23

9

121

121

2

SVENSSON M.

SWE

M

JM

24

24

24

25

24

8

121

121

3

BLANCHARD III W.

USA

M

JM

24

24

25

24

23

3

120

120

4

DITTMER F.

GER

M

JM

25

23

24

24

24

2

120

120

5

CORDESMEYER F.

GER

M

JM

25

23

25

23

22

8

118

118

6

MEHELBA A.

EGY

M

JM

24

22

24

24

24

7

118

118

7

NYDRLE T.

CZE

M

JM

24

24

24

22

24

1

118

118

8

POLIDORI M.

ITA

M

JM

22

24

24

25

23

1

118

118

9

OZKAN S.

TUR

M

JM

22

24

24

25

23

118

118

10

HAMAD R.

QAT

M

JM

23

25

25

22

23

118

118

11

TAZZA G.

ITA

M

JM

23

23

23

24

24

117

117

12

GILLIGAN M.

GBR

M

JM

25

21

24

23

24

117

117

13

PELTONEN M.

FIN

M

JM

22

25

24

22

24

117

117

14

DELAUNAY E.

FRA

M

JM

23

23

23

25

23

117

117

15

SUSTSOV A.

EST

M

JM

23

22

25

24

23

117

117

16

JENSEN T.

NOR

M

JM

23

24

25

22

23

117

117

17

WISE W.

USA

M

JM

24

24

25

22

22

117

117

18

AL MUHANNADI K.

QAT

M

JM

25

24

23

24

21

117

117

19

SGOUROS I.

M

JM

23

23

24

24

22

116

116

20

GOSCH G.

GER

M

JM

23

22

24

23

23

115

115

21

TEPLYY N.

RUS

M

JM

24

22

24

22

23

115

115

22

MCGRATH J.

USA

M

JM

23

22

24

24

22

115

115

23

PIETARILA V.

FIN

M

JM

22

23

25

23

22

115

115

24

DURACKA M.

SVK

M

JM

22

23

25

23

22

115

115

25

HALLE V.

NOR

M

JM

24

24

23

23

21

115

115

26

POKROVSKIY S.

RUS

M

JM

24

24

24

22

21

115

115

27

SIGMOND N.

NED

M

JM

23

23

22

23

23

114

114

28

TORTSIKAU A.

BLR

M

JM

24

22

23

22

23

114

114

29

MICHAEL V.

CYP

M

JM

22

24

24

22

22

114

114

30

CLEMMENSEN M.

DEN

M

JM

21

22

24

22

24

113

113

31

NILSSON S.

SWE

M

JM

23

21

23

23

23

113

113

32

HILSER I.

CZE

M

JM

21

23

23

24

22

113

113

33

MEAKIN J.

GBR

M

JM

24

23

22

23

21

113

113

34

GUSTAFSSON R.

SWE

M

JM

24

23

24

21

21

113

113

35

YUDIN A.

UKR

M

JM

22

22

22

23

23

112

112

36

KAZAKOS G.

CYP

M

JM

20

21

22

25

23

111

111

37

ANDRIANOPOULOS D.

GRE

M

JM

21

23

22

22

23

111

111

38

JOHNSTONE L.

GBR

M

JM

22

22

23

21

23

111

111

39

SACCHETTI A.

ITA

M

JM

22

24

21

24

20

111

111

40

ZABUDKIN I.

KAZ

M

JM

21

20

22

24

23

110

110

41

ALAZEMI F.

KUW

M

JM

22

21

22

22

23

110

110

42

SINGH M.

IND

M

JM

23

23

21

24

19

110

110

43

GILL S.

IND

M

JM

21

23

22

19

24

109

109

44

KOBZARUK A.

UKR

M

JM

22

21

21

20

24

108

108

45

SOTTOSANTI A.

AUS

M

JM

21

19

23

23

22

108

108

46

NOVOTA J.

CZE

M

JM

20

20

23

24

21

108

108

47

ANDRIANOPOULOS N.

GRE

M

JM

23

23

21

20

21

108

108

48

DOVGAL M.

RUS

M

JM

21

22

23

22

20

108

108

49

RUSTAD K.

NOR

M

JM

21

20

23

21

22

107

107

50

WOLBERS D.

NED

M

JM

20

22

20

22

22

106

106

51

CHERRY K.

RSA

M

JM

23

22

21

17

22

105

105

52

GASPARIK M.

SVK

M

JM

23

22

24

20

16

105

105

53

AL OBAIDLY A.

QAT

M

JM

20

21

21

22

20

104

104

54

CORMIER S.

FRA

M

JM

21

21

20

22

20

104

104

55

HRYBOVSKYY R.

UKR

M

JM

22

19

21

20

20

102

102

56

AL SAFFAR J.

KUW

M

JM

21

21

19

19

20

100

100

57

DA SILVA B.

RSA

M

JM

20

19

24

17

18

98

98

58

ALAASEM A.

KUW

M

JM

17

20

20

19

20

96

96

59

SHEIKH S.

IND

M

JM

21

20

21

15

17

94

94

Joukkuekilpailun tulokset

Pos.

Cat

Team

Name

No.

Cat.Q

Q.

R1

R2

R3

R4

R5

Tot

1

M

GER

DITTMER, Frank

91

M

JM

25

23

24

24

24

120

CORDESMEYER, Frank

124

M

JM

25

23

25

23

22

118

GOSCH, Gordon

75

M

JM

23

22

24

23

23

115

Total

73

68

73

70

69

353

2

M

USA

BLANCHARD III, Wilfred

95

M

JM

24

24

25

24

23

120

WISE, Wesley

83

M

JM

24

24

25

22

22

117

MCGRATH, Jon

116

M

JM

23

22

24

24

22

115

Total

71

70

74

70

67

352

3

M

SWE

SVENSSON, Marcus

121

M

JM

24

24

24

25

24

121

NILSSON, Stefan

67

M

JM

23

21

23

23

23

113

GUSTAFSSON, Robin

98

M

JM

24

23

24

21

21

113

Total

71

68

71

69

68

347

4

M

CYP

CHAPESHIS, Anastasios

79

M

JM

25

25

25

23

23

121

MICHAEL, Valentinos

73

M

JM

22

24

24

22

22

114

KAZAKOS, George

70

M

JM

20

21

22

25

23

111

Total

67

70

71

70

68

346

5

M

ITA

POLIDORI, Man
uel

106

M

JM

22

24

24

25

23

118

TAZZA, Giancarlo

68

M

JM

23

23

23

24

24

117

SACCHETTI, Andrea

85

M

JM

22

24

21

24

20

111

Total

67

71

68

73

67

346

6

M

GBR

GILLIGAN, Michael

112

M

JM

25

21

24

23

24

117

MEAKIN, Jake Thomas

92

M

JM

24

23

22

23

21

113

JOHNSTONE, Leslie James Andrew

105

M

JM

22

22

23

21

23

111

Total

71

66

69

67

68

341

7

M

CZE

NYDRLE, Tomas

80

M

JM

24

24

24

22

24

118

HILSER, Ivo

99

M

JM

21

23

23

24

22

113

NOVOTA, Jakub

111

M

JM

20

20

23

24

21

108

Total

65

67

70

70

67

339

8

M

NOR

JENSEN, Tom Beier

117

M

JM

23

24

25

22

23

117

HALLE, Viktor

86

M

JM

24

24

23

23

21

115

RUSTAD, Knut

78

M

JM

21

20

23

21

22

107

Total

68

68

71

66

66

339

9

M

QAT

HAMAD, Rashid

115

M

JM

23

25

25

22

23

118

AL MUHANNADI, Khalid

96

M

JM

25

24

23

24

21

117

AL OBAIDLY, Ahmad

81

M

JM

20

21

21

22

20

104

Total

68

70

69

68

64

339

10

M

RUS

TEPLYY, Nikolay

84

M

JM

24

22

24

22

23

115

POKROVSKIY, Sergey

123

M

JM

24

24

24

22

21

115

DOVGAL, Mikhail

109

M

JM

21

22

23

22

20

108

Total

69

68

71

66

64

338

11

M

GRE

SGOUROS, Ioannis

113

M

JM

23

23

24

24

22

116

ANDRIANOPOULOS, Dimitros

69

M

JM

21

23

22

22

23

111

ANDRIANOPOULOS, Nikolaos

87

M

JM

23

23

21

20

21

108

Total

67

69

67

66

66

335

12

M

UKR

YUDIN, Anton

100

M

JM

22

22

22

23

23

112

KOBZARUK, Andriy

114

M

JM

22

21

21

20

24

108

HRYBOVSKYY, Rostyslav

107

M

JM

22

19

21

20

20

102

Total

66

62

64

63

67

322

13

M

IND

SINGH, Man

110

M

JM

23

23

21

24

19

110

GILL, Sohrab Singh

104

M

JM

21

23

22

19

24

109

SHEIKH, Sheeraz

82

M

JM

21

20

21

15

17

94

Total

65

66

64

58

60

313

14

M

KUW

ALAZEMI, Fawaz

103

M

JM

22

21

22

22

23

110

AL SAFFAR, Jarrah

119

M

JM

21

21

19

19

20

100

ALAASEM, Ahmad N

101

M

JM

17

20

20

19

20

96

Total

60

62

61

60

63

306

Marjut Heinonen aloitti hienosti: 24 kiekkoa

Marjut Heinonen aloitti hienosti ampumalla 24 kiekkoa naisten skeetissä aamun ensimmäisessä erässä haulikkolajien MM-kilpailussa Kyproksen Nikosiassa keskiviikkona 5. syyskuuta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen hän on jaetulla kuudella sijalla.

Haapaveden Ampumaseuraa edustava 30-vuotias Marjut Heinonen ampuu ryhmässä kaksi ja oli sen paras. Heinosen kanssa samassa ryhmässä ampuvat Slovakian Andrea Stranovska (21 kiekkoa ensimmäisellä kierroksella), Ison-Britannian Elena Little (22), Australian Cherie Ryan (23), Italian Katiuscia Spada (22) ja Romanian Lucia Mihalache (23). Ryhmän toinen kierros on kello 11 ja kolmas kierros kello 14.

Naisten skeetissä on MM-mitalien lisäksi jaossa yksi maapaikka 2008 olympialaisiin Pekingiin. Heinonen on jo ampunut Suomelle olympiapaikan.

Haulikkolajien MM-kilpailu, Kypros, Nikosia, 3.-9.9.2007.

Skeet, naiset, 25/75 kiekkoa (tilanne 1. kierroksen jälkeen): 1) Chiara Cainero Italia, Diana Igaly Unkari, Christine Brinker Saksa, Natalia Rahman Australia, Shan Zang Kiina 25, 6) Marjut Heinonen Suomi, Xiumin Yu Kiina, Natalija Kotljarova Ukraina 24, Sutiya Jiewchaloemmit Thaimaa, Svetlana Demina Venäjä, Haley Dunn USA, K Freeman Iso-Britannia 24.

Kilpailuun osallistuu 46 ampujaa.

Nummela aloitti hyvin miesten trapin: 24 kiekkoa

Petri Nummela aloitti hyvin kaksipäiväisen miesten trapin rikkomalla 24 kiekkoa haulikkolajien MM-kilpailussa keskiviikkona 5. syyskuuta Kyproksen Nikosiassa. Miehet ampuvat keskiviikkona kolme sarjaa ja torstaina kaksi. Kun 146 ampujasta puolet on ampunut ensimmäisen kierroksen, 11 on paukuttanut rikki täydet 25 kiekkoa.

Lahden Ampumaseuraa edustava 36-vuotias Petri Nummela pummasi neljännen kiekkonsa, jonak hän ampui vitospaikalta. Nummela ampuu toisen sarjansa kello 12.20 ja kolmannen kello 14.50. Karstulan Seudun Metsästys- ja ampumaseuran Janne Kirvesmäki paukuttaa kiekkoja rikki kello 10.40, 13.35 ja 16.05 alkaen. Miehet ampuvat trapia neljällä radalla ja jokaisella on seema 8.

Tulokset päivittyvät osoitteeseen www.issf.tv.

Nummelan kanssa ryhmässä 12 ampuvat Perun Francisco Boza, Viron Urmas Saaliste, Japanin Hiroshi Susuki, Syyrian Salah Al Khatib ja Intian Manavijt Sandhu. Kirvesmäen kanssa ryhmässä 24 kilpailevat San Marinon Francesco Amici, Ison-Britannian Aaron Heading, Libanonin Joseph Ishaya Hanna ja Itävallan Phillipp Hofbauer.

Miehet ampuvat trapissa MM-mitalien lisäksi myös yhdestä maapaikasta 2008 olympialaisiin Pekingiin.

Nummela 24 kiekkoa, Kirvesmäki 23 kiekkoa

Petri Nummela aloitti hyvin kaksipäiväisen miesten trapin rikkomalla 24 kiekkoa haulikkolajien MM-kilpailussa keskiviikkona 5. syyskuuta Kyproksen Nikosiassa. Janne Kirvesmäki rikkoi 23 kiekkoa ensimmäisellä sarjallaan. Miehet ampuvat keskiviikkona kolme sarjaa ja torstaina kaksi. 146 ampujasta peräti 21 paukutti täyden sarjan ensimmäisellä kierroksella.

Lahden Ampumaseuraa edustava 36-vuotias Petri Nummela pummasi neljännen kiekkonsa, jonka hän ampui vitospaikalta. Nummela ampuu toisen sarjansa kello 12.20 ja kolmannen kello 14.50.

Karstulan Seudun Metsästys- ja ampumaseuran Janne Kirvesmäki pummasi 15. kiekkonsa kolmospaikalta ja 23. kiekkonsa ykköspaikalta. Kirvesmäki ampuu seuraavan kerran kello 13.35 ja 16.05 alkaen.

Miehet ampuvat trapia neljällä radalla ja jokaisella on seema 8. Tulokset päivittyvät osoitteeseen www.issf.tv.

Nummelan kanssa ryhmässä 12 ampuvat Perun Francisco Boza, Viron Urmas Saaliste, Japanin Hiroshi Susuki, Syyrian Salah Al Khatib ja Intian Manavijt Sandhu. Kirvesmäen kanssa ryhmässä 24 kilpailevat San Marinon Francesco Amici, Ison-Britannian Aaron Heading, Libanonin Joseph Ishaya Hanna ja Itävallan Phillipp Hofbauer.

Miehet ampuvat trapissa MM-mitalien lisäksi myös yhdestä maapaikasta 2008 olympialaisiin Pekingiin.

Haulikkolajien MM-kilpailu, Kypros, Nikosia, 3.-9.9.2007.

Trap, miehet, 25/125 kiekkoa (tilanne 1. kierroksen jälkeen):

1) Ricardo Colaco Portugali, Michael Diamond Australia, Massimo Fabbrizi Italia, Lino Galea Malta, Pavel Gurkin Venäjä, Henrik Jörgensen Tanska, Jiri Liptak Tshekki, Andreas Scherhaufer Itävalta, Erik Varga Slovakia, Curtis Wennenerg Kanada, Brian Wistrand Uusi-Seelanti, Aleksei Alipov Venäjä, Hamad Alkenidi Yhdistyneet Arabiemiraatit, Mario Filipovic Slovakia, Erminio Frasca Italia, Antonio Glasnovic Kroatia, Alfons Granados Espanja, David KosteleckyTshekki, Christophe Martin Belgia, Okhotsky Ukraina, Giovanni Pellielo Italia,

22) Petri Nummela Suomi 24,

…55) Janne Kirvesmäki Suomi 23.

Kilpailuun osallistuu 146 ampujaa.

Peltonen ja Pietarila aloittivat 22 kiekolla poikien skeetin ensimmäisen päivän

Miikka Peltonen ja Vesa Pietarila ampuivat molemmat 22 kiekkoa poikien skeetin ensimmäisen päivän ensimmäisessä sarjassa haulikkolajien MM-kilpailussa Kyproksen Nikosiassa keskiviikkona 5. syyskuuta. He ovat käytännössä jaetulla 17 sijalla.

Anttilan Erämiehiä edustava 20-vuotias Peltonen ampuu toisen eränsä kello 12.30 ja Lounais-Hämeen Ampujia edustava 18-vuotias Pietarila kello 13.00. Pojat ampuvat keskiviikkona vain kaksi sarjaa. Kolmas, neljäs ja viides sarja on torstaina. Silloin Pietarila ampuu kello 10, 11.30 ja 13.30. Peltosen ryhmä aloittaa kello 10.30, 12 ja 14.

Tulokset päivittyvät osoitteessa www.issf.tv.

Peltosen kanssa ryhmässä numero 15 kilpailevat Italian Andrea Sacchetti, Norjan Viktor Halle, Kreikan Andrianopoulos, Valko-Venäjän Alaik Tortsikau ja Turkin Serhat Ozkan.

Pietarilan kanssa ryhmässä numero 12 ampuvat Ruotsin Stefan Nilsson, Italian Giancarlo Tazza, Kreikan Andrianopoulos, Kyproksen George Kazakos ja Slovakian Michal Gasparik.

Haulikkolajien MM-kilpailu, Kypros, Nikosia, 3.-9.9.2007.

Skeet, pojat, 25/125 kiekkoa (tilanne 1. kierroksen jälkeen):

1

AL MUHANNADI K.

QAT

M

JM

25

25

25

2

CHAPESHIS A.

CYP

M

JM

25

25

25

3

CORDESMEYER F.

GER

M

JM

25

25

25

4

DITTMER F.

GER

M

JM

25

25

25

5

GILLIGAN M.

GBR

M

JM

25

25

25

6

WISE W.

USA

M

JM

24

24

24

7

SVENSSON M.

SWE

M

JM

24

24

24

8

GUSTAFSSON R.

SWE

M

JM

24

24

24

9

HALLE V.

NOR

M

JM

24

24

24

10

TEPLYY N.

RUS

M

JM

24

24

24

11

TORTSIKAU A.

BLR

M

JM

24

24

24

12

NYDRLE T.

CZE

M

JM

24

24

24

13

BLANCHARD III W.

USA

M

JM

24

24

24

14

MEHELBA A.

EGY

M

JM

24

24

24

15

MEAKIN J.

GBR

M

JM

24

24

24

16

POKROVSKIY S.

RUS

M

JM

24

24

24

17

HAMAD R.

QAT

M

JM

23

23

23

18

GASPARIK M.

SVK

M

JM

23

23

23

19

JENSEN T.

NOR

M

JM

23

23

23

20

DELAUNAY E.

FRA

M

JM

23

23

23

21

GOSCH G.

GER

M

JM

23

< p>

23

23

22

CHERRY K.

RSA

M

JM

23

23

23

23

ANDRIANOPOULOS N.

GRE

M

JM

23

23

23

24

SGOUROS I.

GRE

M

JM

23

23

23

25

SUSTSOV A.

EST

M

JM

23

23

23

26

MCGRATH J.

USA

M

JM

23

23

23

27

NILSSON S.

SWE

M

JM

23

23

23

28

TAZZA G.

ITA

M

JM

23

23

23

29

SIGMOND N.

NED

M

JM

23

23

23

30

SINGH M.

IND

M

JM

23

23

23

31

ALAZEMI F.

KUW

M

JM

22

22

22

32

HRYBOVSKYY R.

UKR

M

JM

22

22

22

33

DURACKA M.

SVK

M

JM

22

22

22

34

SACCHETTI A.

ITA

M

JM

22

22

22

35

MICHAEL V.

CYP

M

JM

22

22

22

36

KOBZARUK A.

UKR

M

JM

22

22

22

37

OZKAN S.

TUR

M

JM

22

22

22

38

PELTONEN M.

FIN

M

JM

22

22

22

39

POLIDORI M.

ITA

M

JM

22

22

22

40

PIETARILA V.

FIN

M

JM

22

22

22

41

YUDIN A.

UKR

M

JM

22

22

22

42

JOHNSTONE L.

GBR

M

JM

22

22

22

43

RUSTAD K.

NOR

M

JM

21

21

21

44

GILL S.

IND

M

JM

21

21

21

45

ZABUDKIN I.

KAZ

M

JM

21

21

21

46

CORMIER S.

FRA

M

JM

21

21

21

47

SHEIKH S.

IND

M

JM

21

21

21

48

SOTTOSANTI A.

AUS

M

JM

21

21

21

49

HILSER I.

CZE

M

JM

21

21

21

50

DOVGAL M.

RUS

M

JM

21

21

21

51

CLEMMENSEN M.

DEN

M

JM

21

21

21

52

AL SAFFAR J.

KUW

M

JM

21

21

21

53

ANDRIANOPOULOS D.

GRE

M

JM

21

21

21

54

AL OBAIDLY A.

QAT

M

JM

20

20

20

55

KAZAKOS G.

CYP

M

JM

20

20

20

56

NOVOTA J.

CZE

M

JM

20

20

20

57

WOLBERS D.

NED

M

JM

20

20

20

58

DA SILVA B.

RSA

M

JM

20

20

20

59

ALAASEM A.

KUW

M

JM

17

17

17

Kilpailuun osallistuu 59 ampujaa.

Marjut Heinonen ampui 22 kiekkoa toisella sarjallaan

Marjut Heinonen ampui 22 kiekkoa toisella sarjallaan naisten skeetissä haulikkolajien MM-kilpailussa Kyproksen Nikosiassa keskiviikkona 5. syyskuuta. Kahden kierroksen jälkeen hänen tuloksensa on 46 kiekkoa. Viisi naista paukutti ensimmäisellä kierroksella täydet 25 kiekkoa.

Haapaveden Ampumaseuraa edustava 30-vuotias Marjut Heinonen pummasi toisella kierroksella kolmospaikan tuplan B-kiekon, nelospaikan toisen tuplan A-kiekon sekä vitospaikan tuplan B-kiekon. Heinosen kanssa samassa ryhmässä ampuvat Slovakian Andrea Stranovska (21 kiekkoa ensimmäisellä kierroksella), Ison-Britannian Elena Little (22), Australian Cherie Ryan (23), Italian Katiuscia Spada (22) ja Romanian Lucia Mihalache (23). Ryhmän kolmas kierros on kello 14.

Naisten skeetissä on MM-mitalien lisäksi jaossa yksi maapaikka 2008 olympialaisiin Pekingiin. Heinonen on jo ampunut Suomelle olympiapaikan.

Nummela 22 kiekkoa toisella sarjallaan

Petri Nummela ampui 22 kiekkoa toisella sarjallaan haulikkolajien MM-kilpailussa keskiviikkona 5. syyskuuta Kyproksen Nikosiassa. Kahden sarjan jälkeen Nummelan tulos on 46 (24+22) kiekkoa. Miehet ampuvat keskiviikkona kolme sarjaa ja torstaina kaksi. 146 ampujasta peräti 21 paukutti täyden sarjan ensimmäisellä kierroksella. Kun 90 kilpailijaa on ampunut toisen kierroksen, neljä on paukuttanut täydet 50 kiekkoa.

Lahden Ampumaseuraa edustava 36-vuotias Petri Nummela toisella kierroksella kolmannen kiekkonsa (nelospaikka), 11. kiekkonsa (kakkospaikka) ja 15. kiekkonsa (ykköspaikka). Nummela ampuu kolmannen sarjansa aikataulun mukaan kello 14.50.

Miehet ampuvat trapia neljällä radalla ja jokaisella on seema 8. Tulokset päivittyvät osoitteeseen www.issf.tv.

Nummelan kanssa ryhmässä 12 ampuvat Perun Francisco Boza, Viron Urmas Saaliste, Japanin Hiroshi Susuki, Syyrian Salah Al Khatib ja Intian Manavijt Sandhu. Kirvesmäen kanssa ryhmässä 24 kilpailevat San Marinon Francesco Amici, Ison-Britannian Aaron Heading, Libanonin Joseph Ishaya Hanna ja Itävallan Phillipp Hofbauer.

Miehet ampuvat trapissa MM-mitalien lisäksi myös yhdestä maapaikasta 2008 olympialaisiin Pekingiin.

Marjut Heinonen 19:s kahden kierroksen jälkeen MM-skeetissä

Marjut Heinonen on 19:s kahden kierroksen jälkeen haulikkolajien MM-kilpailussa Kyproksen Nikosiassa keskiviikkona 5. syyskuuta. Hänen tuloksensa on 46 kiekkoa ja hän on kahden kiekon päässä kuuden parhaan ampujan finaalirajsta. Saksan Christine Brinker on paukuttanut rikki kaikki 50 kiekkoa.

Haapaveden Ampumaseuraa edustava 30-vuotias Marjut Heinonen pummasi toisella kierroksella kolmospaikan tuplan B-kiekon, nelospaikan toisen tuplan A-kiekon sekä vitospaikan tuplan B-kiekon. Heinosen kanssa samassa ryhmässä ampuvat Slovakian Andrea Stranovska (21 kiekkoa ensimmäisellä kierroksella), Ison-Britannian Elena Little (22), Australian Cherie Ryan (23), Italian Katiuscia Spada (22) ja Romanian Lucia Mihalache (23). Ryhmän kolmas kierros on kello 14.

Naisten skeetissä on MM-mitalien lisäksi jaossa yksi maapaikka 2008 olympialaisiin Pekingiin. Heinonen on jo ampunut Suomelle olympiapaikan.

Haulikkolajien MM-kilpailu, Kypros, Nikosia, 3.-9.9.2007.

Skeet, naiset, 50/75 kiekkoa (tilanne 2. kierroksen jälkeen):

Pos.

Name

Country

Cat.Q.

Q

R1

R2

R3

R4

R5

Tie

Tot

Fin

Tot

S.OFF

1

BRINKER C.

GER

W

25

25

50

50

2

YU X.

CHN

W

24

25

49

49

3

ZHANG S.

CHN

W

25

24

49

49

4

WEI N.

CHN

W

23

25

48

48

5

JIEWCHALOEMMIT S.

THA

W

24

24

48

48

6

DUNN H.

USA

W

24

24

48

48

7

CAINERO C.

ITA

W

25

23

48

48

8

IGALY D.

HUN

W

25

23

48

48

9

LITTLE E.

GBR

W

22

25

47

47

10

MIHALACHE L.

ROU

W

23

24

47

47

11

AVETISYAN E.

RUS

W

23

24

47

47

12

ELEFTHERIOU A.

CYP

W

21

25

46

46

13

SON H.

KOR

W

22

24

46

46

14

RHODE K.

USA

W

22

24

46

46

15

BARTEKOVA D.

SVK

W

23

23

46

46

16

THEOFANOUS L.

CYP

W

23

23

46

46

17

RYAN C.

AUS

W

23

23

46

46

18

FREEMAN K.

GBR

W

24

22

46

46

19

HEINONEN M.

FIN

W

24

22

46

46

20

DEMINA S.

RUS

W

24

22

46

46

21

LARSSON N.

SWE

W

22

23

45

45

22

SPADA K.

ITA

W

22

23

45

45

23

NICOLAOU C.

CYP

W

23

22

45

45

24

MEFTAKHETDINOVA Z.

AZE

W

23

22

45

45

25

SMOTEK C.

USA

W

23

22

45

45

26

RAHMAN N.

AUS

W

25

20

45

45

27

HUANG S.

TPE

W

21

23

44

44

28

MARK L.

AUS

W

21

23

44

44

29

RAO A.

IND

W

23

21

44

44

30

KOTLYAROVA N.

UKR

W

24

20

44

44

31

VITALI C.

ITA

W

19

24

43

43

32

MIHALIOU E.

GRE

W

21

22

43

43

33

GIRARDET V.

FRA

W

21

22

43

43

34

OZYAMAN C.

TUR

W

22

21

43

43

35

DEPPA Y.

UKR

W

19

23

42

42

36

KIM A.

KOR

W

19

22

41

41

37

TUZUN D.

TUR

W

20

21

41

41

38

STRANOVSKA A.

SVK

W

21

20

41

41

39

PONGRATZ B.

HUN

W

23

18

41

41

40

JANSSON A.

SWE

W

19

21

40

40

41

KIM M.

KOR

W

20

20

40

40

42

EZHOVA M.

RUS

W

21

19

40

40

43

INAMI M.

JPN

W

19

20

39

39

44

ZECHA E.

AUT

W

19

19

38

38

45

NG S.

SIN

W

20

18

38

38

46

ELHAWARY M.

EGY

W

19

18

37

37

47

CARRARO D.

BRA

W

19

16

35

35

48

BARTEKOVA L.

SVK

W

21

13

34

34

Kilpailuun osallistuu 46 ampujaa.

Marjut Heinonen ampui 69 kiekkoa MM-skeetissä

Marjut Heinonen ampui 69 (24+22+23) kiekkoa naisten skeetissä haulikkolajien MM-kilpailussa Kyproksen Nikosiassa keskiviikkona 5. syyskuuta. Kilpailu on vielä kesken. Finaalirajaksi muodostunee 71-70 kiekkoa.

Haapaveden Ampumaseuraa edustava 30-vuotias Marjut Heinonen pummasi kolmannella ykköspaikan yksittäiskiekon ja kakkospaikan tuplan B-kiekon.

Naisten skeetissä on MM-mitalien lisäksi jaossa yksi maapaikka 2008 olympialaisiin Pekingiin. Heinonen on jo ampunut Suomelle olympiapaikan.

Miikka Peltonen kahdentenatoista poikien skeetissä

Miikka Peltonen on kahdentenatoista poikien skeetissä ensimmäisen päivän jälkeen haulikkolajien MM-kilpailussa Kyproksen Nikosiassa keskiviikkona 5. syyskuuta. Peltonen ampui 47 (22+25) kiekkoa. Vesa Pietarila ampui 45 (22+23) kiekkoa ja on 31:s.

Anttilan Erämiehiä edustava 20-vuotias Miikka Peltonen on kolmen kiekon päässä kärjestä ja kiekon päässä pronssimitalista. Lounais-Hämeen Ampujia edustava 18-vuotias Pietarila on viiden kiekon päässä kärjestä ja kolmen kiekon päässä pronssimitalista.

Pojat ampuivat keskiviikkona vain kaksi sarjaa. Kolmas, neljäs ja viides sarja on torstaina. Silloin Pietarila ampuu kello 10, 11.30 ja 13.30. Peltosen ryhmä aloittaa kello 10.30, 12 ja 14.

Haulikkolajien MM-kilpailu, Kypros, Nikosia, 3.-9.9.2007.

Skeet, pojat, 50/125 kiekkoa (tilanne 1. päivän jälkeen):

Pos.

Name

Country

Cat.Q.

Q

R1

R2

R3

R4

R5

Tie

Tot

Fin

Tot

S.OFF

1

CHAPESHIS A.

CYP

M

JM

25

25

50

50

2

AL MUHANNADI K.

QAT

M

JM

25

24

49

49

3

HAMAD R.

QAT

M

JM

23

25

48

48

4

SVENSSON M.

SWE

M

JM

24

24

48

48

5

BLANCHARD III W.

USA

M

JM

24

24

48

48

6

NYDRLE T.

CZE

M

JM

24

24

48

48

7

WISE W.

USA

M

JM

24

24

48

48

8

POKROVSKIY S.

RUS

M

JM

24

24

48

48

9

HALLE V.

NOR

M

JM

24

24

48

48

10

CORDESMEYER F.

GER

M

JM

25

23

48

48

11

DITTMER F.

GER

M

JM

25

23

48

48

12

PELTONEN M.

FIN

M

JM

22

25

47

47

13

JENSEN T.

NOR

M

JM

23

24

47

47

14

MEAKIN J.

GBR

M

JM

24

23

47

47

15

GUSTAFSSON R.

SWE

M

JM

24

23

47

47

16

POLIDORI M.

ITA

M

JM

22

24

46

46

17

MICHAEL V.

CYP

M

JM

22

24

46

46

18

OZKAN S.

TUR

M

JM

22

24

46

46

19

SACCHETTI A.

ITA

M

JM

22

24

46

46

20

SIGMOND N.

NED

M

JM

23

23

46

46

21

ANDRIANOPOULOS N.

GRE

M

JM

23

23

46

46

22

DELAUNAY E.

FRA

M

JM

23

23

46

46

23

TAZZA G.

ITA

M

JM

23

23

46

46

24

SGOUROS I.

GRE

M

JM

23

23

46

46

25

SINGH M.

IND

M

JM

23

23

46

46

26

TEPLYY N.

RUS

M

JM

24

22

46

46

27

TORTSIKAU A.

BLR

M

JM

24

22

46

46

28

MEHELBA A.

EGY

M

JM

24

22

46

46

29

GILLIGAN M.

GBR

M

JM

25

21

46

46

30

DURACKA M.

SVK

M

JM

22

23

45

45

31

PIETARILA V.

FIN

M

JM

22

23

45

45

32

GASPARIK M.

SVK

M

JM

23

22

45

45

33

GOSCH G.

GER

M

JM

23

22

45

45

34

CHERRY K.

RSA

M

JM

23

22

45

45

35

SUSTSOV A.

EST

M

JM

23

22

45

45

36

MCGRATH J.

USA

M

JM

23

22

45

45

37

HILSER I.

CZE

M

JM

21

23

44

44

38

GILL S.

IND

M

JM

21

23

44

44

39

ANDRIANOPOULOS D.

GRE

M

JM

21

23

44

44

40

YUDIN A.

UKR

M

JM

22

22

44

44

41

JOHNSTONE L.

GBR

M

JM

22

22

44

44

42

NILSSON S.

SWE

M

JM

23

21

44

44

43

CLEMMENSEN M.

DEN

M

JM

21

22

43

43

44

DOVGAL M.

RUS

M

JM

21

22

43

43

45

KOBZARUK A.

UKR

M

JM

22

21

43

43

46

ALAZEMI F.

KUW

M

JM

22

21

43

43

47

WOLBERS D.

NED

M

JM

20

22

42

42

48

CORMIER S.

FRA

M

JM

21

21

42

42

49

AL SAFFAR J.

KUW

M

JM

21

21

42

42

50

KAZAKOS G.

CYP

M

JM

20

21

41

41

51

AL OBAIDLY A.

QAT

M

JM

20

21

41

41

52

RUSTAD K.

NOR

M

JM

21

20

41

41

53

SHEIKH S.

IND

M

JM

21

20

41

41

54

ZABUDKIN I.

KAZ

M

JM

21

20

41

41

55

HRYBOVSKYY R.

UKR

M

JM

22

19

41

41

56

NOVOTA J.

CZE

M

JM

20

20

40

40

57

SOTTOSANTI A.

AUS

M

JM

21

19

40

40

58

DA SILVA B.

RSA

M

JM

20

19

39

39

59

ALAASEM A.

KUW

M

JM

17

20

37

37

Kilpailuun osallistuu 59 ampujaa.