Kategoria: Kivääri

Karoliina Helle ylsi opiskelijoiden MM-pronssille

Hieno suomalaismenestys opiskelijoiden ammunnan MM-kisoissa sai lauantaina jatkoa Karoliina Helteen yltäessä pronssille naisten ilmapistoolikilpailussa.

Karoliina Helle oli peruskilpailun jälkeen kolmantena ja säilytti muiden mitalistien tavoin asemansa kymmenen laukauksen finaalissa.

– Kiva oli ampua hyvin, vaikka valmistautuminen kisaan ei ollut paras mahdollinen flunssan takia, lääketieteen opintonsa Turun yliopistossa keväällä valmiiksi saanut Helle kommentoi.

Muilla suomalaisilla ei ammunta sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Anette Källi sijoittui naisten ilmapistoolissa 31:nneksi. Miesampujat jäivät kauas kärjestä pienoiskiväärin 3×40 laukauksen kilpailussa. Juha Soini oli suomalaisista parhaana kahdeskymmenesneljäs.

Naisten urheilukiväärin 3×20 laukauksen kilpailun karsinnassa perjantainen kultamitalisti Pauliina Frilander selvitti vain niukasti tiensä varsinaiseen kisaan. Rami Viljamaa ampui olympiapistoolin ensimmäisen päivänä tuloksen 277, millä hän on kisan puolivälissä yhdennellätoista sijalla.

Opiskelijoiden ammunnan MM-kisat; Wroclaw, Puola 15.-19.9.2010

Tuloksia
Naiset ilmapistooli: 1. Karolina Baszen, Puola 487,5 (387), 2. Lee Ho Lim, Etelä-Korea 485,4 (386), 3. Karoliina Helle 483,4 (384), … 31. Anette Källi 365 (90, 93, 93, 89).

Miehet pienoiskivääri 3×40 ls: 1. Jeremy Monnier, Ranska 1256,8 (1158), 2. Etienne Germond, Ranska 1244,4 (1149), 3. Sebastian Rabalski, Puola 1242,7 (1146), … 24. Juha Soini 1126 (389, 360, 377), … 27. Juhana Toikko 1118 (388, 363, 367), … 30. Ville Nokipii 1115 (390, 356, 369).

Miehet pienoiskivääri 3×40 ls, joukkuekilpailu: 1. Ranska 3450, 2. Puola 3422, 3. Unkari 3402, … 7. Suomi 3359.

Naiset urheilukivääri 3×20 ls, karsinta: 1. Elania Nardelli, Italia 583 (100, 99, 95, 98, 95, 96), … 34. Pauliina Frilander 561 (100, 97, 90, 96, 93, 85).

Miehet olympiapistooli, tilanne kilpailun puolivälissä: 1. Christian Reitz, Saksa 296 (100 97 99), … 11. Rami Viljamaa 277 (94 95 88).

Pauliina Frilander tähtäsi opiskelijoiden MM-kultaa

Perjantain ainoa suomalaissuoritus opiskelijoiden ampumaurheilun MM-kisoissa Puolan Wroclawissa ei jättänyt toivomisen varaa. Pieksämäen Seudun Ampujia edustava Pauliina Frilander oli tarkin naisten urheilukiväärin makuuasentokilpailussa ja vei kultaa tuloksella 593.

Slovakian Daniela Peskova ampui saman tuloksen. Kun napakymppien määräkin oli sama, päädyttiin uusintaan, jossa Pauliina Frilanderin hermo piti paremmin.

˗ Keli oli tänään huomattavasti parempi kuin eilisessä karsinnassa. Kisa meni kaiken kaikkiaan hyvin, vaikka toisen ja kolmannen sarjan välissä oli vaikeampi kohta, jolloin en saanut kunnon tuntumaa ammuntaan, kommentoi kauden parhaan tuloksensa ampunut kultamitalisti.

22-vuotias Frilander opiskelee Tampereen yliopistossa kolmatta vuotta monikielistä viestintää ja käännöstieteitä sekä saksan kieltä. Münchenissä elokuun alussa käydyissä ammunnan MM-kisoissa Frilander sijoittui vastaavassa kilpailussa 34:nneksi. Nyt hänen taakseen jäi useita Saksassa edelle sijoittuneita kilpailijoita.

Opiskelijoiden MM-kisat ovat kansainvälisen opiskelijaurheiluliiton FISU:n alaisia tapahtumia. Kisoja järjestetään joka toinen vuosi lajeissa, jotka eivät kuulu universiadien vakituiseen lajiohjelmaan. Tänä vuonna opiskelijoiden maailmanmestaruuksista kilpaillaan 27 lajissa.

Osallistumisoikeus opiskelijoiden MM-kisoihin on 17-28-vuotiailla korkeakouluopiskelijoilla.

Suomalaisurheilijoiden osallistumisesta opiskelijoiden MM-kisoihin vastaa Opiskelijoiden liikuntaliitto (OLL) yhdessä lajiliittojen kanssa.

MM-kilpailujen viimeinen kisapäivä on ensi sunnuntai eli 19. syyskuuta.

Suomen MM-joukkue:

Pauliina Frilander, kiväärilajit (Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen Urheiluakatemia), Karoliina Helle, pistoolilajit (Turun yliopisto), Anette Källi, pistoolilajit (Oulun ammattikorkeakoulu), Ville Nokipii, kiväärilajit (Maanpuolustuskorkeakoulu), Juha Soini, kiväärilajit (Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen UA), Juhana Toikko, kiväärilajit (Lahden ammattikorkeakoulu), Rami Viljamaa, pistoolilajit (Turun ammattikorkeakoulu).

Lisää tietoja MM-kilpailuista löydät täältä.

Opiskelijoille MM-joukkuepronssia

Mitalijoukkueet palkintojenjakotilaisuudessa. Kuva: Teijo Kimpimäki

Opiskelijoiden ampumaurheilun MM-kisat jatkuivat tänään Puolan Wroclawissa suomalaisittain mukavissa merkeissä. Suomen kolmikko Ville Nokipii, Juha Soini ja Juhana Toikko sijoittui hienosti pronssille pienoiskivääriammunnan joukkuekilpailussa.

Mitali varmistui selkeällä neljän pisteen erolla neljänneksi sijoittuneeseen Etelä-Korean joukkueeseen. Henkilökohtaisessa kilpailussa Juha Soini putosi finaalista äärimmäisen niukasti sijoittuen uusinnan jälkeen yhdeksänneksi. Pitkään finaalivauhdissa ollut Ville Nokipii menetti mahdollisuutensa heikosti sujuneeseen viimeiseen kymmenen laukauksen sarjaan.

Miesten ilmapistoolikilpailussa Rami Viljamaa tähtäsi kolmanneksitoista tarkimmin. Pauliina Frilander ampui naisten urheilukiväärin makuuasentokilpailun karsinnassa hyvin ja selvitti kuudenneksi parhaalla tuloksella tiensä huomenna käytävään varsinaiseen kilpailuun.

MM-kilpailujen avajaiset järjestettiin tiistaina, ja viimeinen kisapäivä on ensi sunnuntai eli 19. syyskuuta.

Opiskelijoiden MM-kisat ovat kansainvälisen opiskelijaurheiluliiton FISU:n alaisia tapahtumia. Kisoja järjestetään joka toinen vuosi lajeissa, jotka eivät kuulu universiadien vakituiseen lajiohjelmaan. Tänä vuonna opiskelijoiden maailmanmestaruuksista kilpaillaan 27 lajissa.

Osallistumisoikeus opiskelijoiden MM-kisoihin on 17-28-vuotiailla korkeakouluopiskelijoilla.

Suomalaisurheilijoiden osallistumisesta opiskelijoiden MM-kisoihin vastaa Opiskelijoiden liikuntaliitto (OLL) yhdessä lajiliittojen kanssa.

Suomen MM-joukkue:

Pauliina Frilander, kiväärilajit (Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen Urheiluakatemia), Karoliina Helle, pistoolilajit (Turun yliopisto), Anette Källi, pistoolilajit (Oulun ammattikorkeakoulu), Ville Nokipii, kiväärilajit (Maanpuolustuskorkeakoulu), Juha Soini, kiväärilajit (Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen UA), Juhana Toikko, kiväärilajit (Lahden ammattikorkeakoulu), Rami Viljamaa, pistoolilajit (Turun ammattikorkeakoulu).


Opiskelijoiden ammunnan MM-kisat Wroclaw, Puola 15.-19.9.2010, tuloksia 16.9.:

Miehet pienoiskivääri, makuu: 1. Etienne Germond, Ranska 699,6 (595), 2. Péter Hári, Unkari 698,8 (596), 3. Sam Andersson, Ruotsi 695,7 (593), … 9. Juha Soini 591 (99, 98, 99, 98, 98, 99), … 12. Ville Nokipii 590 (98, 97, 100, 100, 99, 96), … 25. Juhana Toikko 583 (96, 98, 97, 95, 99, 98).

Miehet pienoiskivääri, makuu, joukkuekilpailu: 1. Ranska 1775, 2. Sveitsi 1772, 3. Suomi 1764.

Miehet ilmapistooli: 1. Lee Dae Myung, Etelä-Korea 683,0 (583), 2. Christian Reitz, Saksa 679,7 (579), 3. Pavel Svetlík, Tshekki 679,5 (580), … 13. Rami Viljamaa 569 (94, 91, 98, 96, 96, 94).

Naiset urheilukivääri, makuu, karsinta: 1. Adela Sykorova, Tshekki 588 (98, 98, 98, 98, 97, 99), … 6. Pauliina Frilander 583 (97, 97, 99, 98, 95, 97).

Lisää tietoja MM-kilpailuista löydät täältä.

Italian EM-Bresciassa ei jaeta olympiapaikkoja ensi vuonna

Kansainvälinen ampumaurheiluliitto (ISSF) on hyväksynyt Euroopan liiton (ESC) esityksen, jonka mukaan Italian Bresciassa ensi maaliskuussa järjestettävissä EM-kilpailuissa ei jaeta ilma-aseiden olympiamaapaikkoja Lontooseen 2012.

Viimeiset olympiapaikat jaetaan ilma-aseiden EM-kilpailuissa Vierumäellä 14.-20.2.2012. Paikkoja on tuolloin vielä jaossa neljä jokaisessa lajissa eli miesten ilmakiväärissä ja ilmapistoolissa sekä naisten ilmakiväärissä ja ilmapistoolissa.

Lontoon olympialaiset järjestetään 27.7.-12.8.2012.

Olympiamaapaikoista lisää oheisissa liitteissä (ISSF News).

Liitteet

Pauliina Frilander 26:s opiskelijoiden MM-kilpailuissa

Pauliina Frilander on sijoittunut opiskelijoiden ampumaurheilun MM-kilpailuissa naisten ilmakiväärissä 26:nneksi. Pieksämäen Seudun Ampujia edustava Frilander, 22, ampui Puolan Wroclawissa järjestettävissä kilpailuissa tuloksen 390 (98+98+97+97).

Pauliina Frilander oli ainoana seitsemän ampujan vahvuisesta suomalaisjoukkueesta kilpailuvuorossa kolmansien opiskelijoiden ammunnan MM-kisojen avauspäivänä. Frilander ampui ilmakiväärikilpailun karsinnassa tuloksen 390, joka riitti neljänkymmenenkuuden ampujan joukossa 26. sijaan. Finaaliin pääsemiseksi olisi vaadittu tulos 395.

Loppukilpailussa iranilaisnaiset veivät kaksoisvoiton. Maryam Talebi otti kultaa ennen elokuun alun MM-kisoissa neljänneksi sijoittunutta maannaistaan Mahlagha Jambozorgia.

Frilanderin ammunnat jatkuvat huomenna torstaina urheilukiväärin makuuasentokilpailulla. Miesten pienoiskiväärillä käytävään vastaavaan kilpailuun osallistuvat suomalaisista Ville Nokipii, Juha Soini ja Juhana Toikko. Myös miesten ilmapistoolikilpailu ammutaan huomenna ja siinä Suomea edustaa Rami Viljamaa.

MM-kilpailujen avajaiset järjestettiin tiistaina, ja tänään alkoivat kilpailut. Viimeinen kisapäivä on ensi sunnuntai eli 19. syyskuuta.

Kisoihin saavat osallistua ne opiskelijat, jotka ovat syntyneet 1.1.1982-31.12.1992 välisenä aikana.

Naiset ilmakivääri: 1. Maryam Talebi, Iran 499,8 (397), 2. Mahlagha Jambozorg, Iran 498,9 (396), 3. Marie-Laure Gigon, Ranska 498,8 (397), … 26. Pauliina Frilander 390 (98, 98, 97, 97)


Suomen MM-joukkue:
Pauliina Frilander, kiväärilajit (Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen UA), Karoliina Helle, pistoolilajit (Turun yliopisto), Anette Källi, pistoolilajit (Oulun ammattikorkeakoulu), Ville Nokipii, kiväärilajit (Maanpuolustuskorkeakoulu), Juha Soini, kiväärilajit (Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen UA),Juhana Toikko kiväärilajit (Lahden ammattikorkeakoulu), Rami Viljamaa, pistoolilajit (Turun ammattikorkeakoulu).

Lisää tietoja MM-kilpailuista löydät täältä.

Jussi Puustisesta kiväärin ”300:n kunkku”

Jussi Puustinen.

Jussi Puustinen on tuore kiväärin ”300:n kunkku”.

Jussi Puustiselle ojennettiin viikonvaihteessa Hollolassa käytyjen 300 metrin kiväärin SM-kilpailujen yhteydessä hopeinen pokaali, jonka hän voitti, kun Y-sarjan kolmen kilpailun eli 60 laukauksen makuun, vakiokiväärin 3×20 laukauksen ja kiväärin 3×40 laukauksen kilpailujen pisteet laskettiin yhteen.

Joensuun Ampujia edustavan Puustisen pisteet olivat 2341. Toiseksi sijoittui Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Kari Pennanen, jonka yhteispisteet olivat 2333. Kolmanneksi parhaat pisteet ampui Puustisen seuratoveri Henri Häkkinen (2326).

Kotkan Ampumaseuran Antti Puhakka oli neljäs (2314) ja Sodankylän Ampujien Juha Rutonen viides (2302).

300:n kunkku -kilpailun kiertopalkinnosta on kilpailtu kymmenisen vuoden ajan. Pokaalin lahjoitti entinen ampuja ja olympiamitalisti Vilho ”Ville” Ylönen, joka kuoli vuonna 2000.

Oheisessa liitteessä 300:n kunkku -tulokset 2010.

Liitteet

Pennaselle kaksi Suomen mestaruutta Hollolassa

Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseuran Kari Pennanen voitti kaksi henkilökohtaista Suomen mestaruutta 300 metrin kiväärin SM-kilpailuissa viikonvaihteessa Hälvälän ampumaradalla Hollolassa.

Pennanen voitti makuun 60 laukauksen kilpailun tuloksella 599 ja 3×40 laukauksen kisan tuloksella 1162. Hopealle sijoittunut Joensuun Ampujien Jussi Puustinen hävisi sunnuntaina käydyn jälkimmäisen kilpailun pisteellä.

Oheisessa liitteessä ovat tulokset Hälvälän ampumaradalla Hollolassa käydyistä 300 metrin kiväärin SM-kilpailuista. Lauantaina kilpailtiin kisojen ensimmäinen päivä, ja sunnuntaina ammuttiin 300m kiväärin 3×40 ls sarjat Y ja Y24.

Liitteet

Suomi-Viro nuorten maaottelun tulokset

Viro voitti Suomen Vierumäellä käydyssä nuorten kivääri-ja pistoolilajien maaottelussa pistein 138-125. Kokonaispistemäärässä Viro kaatoi Suomen pistein 138-125. Pistoolilajeissa Viro voitti Suomen vain yhdellä pisteellä pistein 66-65, mutta kiväärissä voitto oli kaksitoista pistettä pistein 72-60.

MAAOTTELUPISTEET EST FIN  
       
10 m air pistol junior women 6 16  
10 m air rifle junior women 12 10  
Rapid fire junior men 15 6  
10 m air pistol Junior men 14 8  
10 m air rifle junior men  12 10  
25 m pistol junior women 8 14  
25 m pistol junior men 14 8  
50 m rifle 3 position junior men 12 10  
50 m rifle 3 position junior female 12 10  
50 m pistol junior male 9 13  
50 m rifle prone junior male 12 10  
50 m rifle prone junior female 12 10  
       
  138 125  

Liitteet

Kisat päättyivät iloisssa suomalaismerkeissä

Suomen nuoret ampujat päättivät PM-kisat iloissa merkeissä, sillä 50m kiväärin makuukisan voitti Suomi ja henkilökohtaisen kisan Annika Sihvonen.

Nuorten pohjoismaiset kilpailu Vierumäellä päättyivät isoiseen suomalaisjuhlaan, sillä päätöskilpailussa Suomen Annika Sihvonen täräytti voiton ja saman teki myös tyttöjen joukkuekin.

Voitoilla Suomi varmisti mitalitilaston voiton myös ennen Ruotsia ja Norjaa.

Nation Gold Silver Bronze
FIN 9 3 2
SWE 7 4 4
NOR 6 5 7
GBR 4 0 1
DEN 1 2 0

 

Liitteet

Elin Liewendahl maaotteluvoittoon,mutta Viro kaatoi Suomen kokonaiskilpailussa

Suomen Elin Liewendahl päätti maaottelun hienosti voittamalla 50m kiväärin makuukisan hyvällä tuloksella 593.

Elin Liewendahl voitti  kahdella pisteellä toiseksi tulleen Viron Julia Sobolevan (591).

– Mikäli Elin olisi ampunut PM-kilpaiuissa olisi hän ollut selvästi peruskilpailun jälkeen finaalissa, sillä hänen tuloksensa oli sama kuin piikkipaikalta finaaliin lähtevällä Norjan Siri Mortensenilla. Suoritus oli kyllä erinomainen totesi nuorten kivääri valmentaja Mikko Mattila.

Tulokset:

1. Elin Liewendahl FIN 593, 2. Julia Soboleva EST 591, 3. Valeria Skabara EST 582,

4. Valeria Kojuhhina EST 578, 5. Erika Markkinen FIN 578, 6. Marika Oikarinen 576.

Kokonaispistemäärässä Viro kaatoi Suomen pistein 138-125. Pistoolilajeissa Viro voitti Suomen vain yhdellä pisteellä pistein 66-65, mutta kiväärissä voitto oli kaksitoista pistettä pistein 72-60

Tässä pisteet lajeittain

       
MAAOTTELUPISTEET EST FIN  
       
10 m air pistol junior women 6 16  
10 m air rifle junior women 12 10  
Rapid fire junior men 15 6  
10 m air pistol Junior men 14 8  
10 m air rifle junior men  12 10  
25 m pistol junior women 8 14  
25 m pistol junior men 14 8  
50 m rifle 3 position junior men 12 10  
50 m rifle 3 position junior female 12 10  
50 m pistol junior male 9 13  
50 m rifle prone junior male 12 10  
50 m rifle prone junior female 12 10  
       
  138 125  

Liitteet