
Ilma-aseiden EM-kilpailut päättyivät sunnuntaina Puolan Wroclawissa. Seuraavan kerran ilma-aseiden Euroopan mestaruuksista kilpaillaan Kisakallion urheiluopistossa vuoden kuluttua. (lisää…)
Ilma-aseiden EM-kilpailut päättyivät sunnuntaina Puolan Wroclawissa. Seuraavan kerran ilma-aseiden Euroopan mestaruuksista kilpaillaan Kisakallion urheiluopistossa vuoden kuluttua. (lisää…)
Marianne Palo sijoittui naisten ilmakiväärissä 23:nneksi ja Aleksi Leppä miesten kilpailussa 28:nneksi, kun ilma-aseiden EM-kilpailut jatkuivat lauantaina Puolan Wroclawissa. (lisää…)
Puolan Wroclawissa järjestettävissä Ilma-aseiden EM-kilpailuissa oli perjantaina vilkas ja värikäs suomalaispäivä. Joonas Kallio sijoittui miesten ilmapistoolissa hienosti kymmenenneksi. Hän teki tuloksen 579, kun finaaliin mentiin pistettä paremmalla tuloksella. Aaro Vuorimaa jatkoi Suomen mitaliketjua sijoittumalla toiseksi poikien liikkuvan maalin normaalijuoksuissa. (lisää…)
Suomen mitaliketju sai jatkoa torstaina ilma-aseiden EM-kilpailuissa Puolan Wroclawissa, kun liikkuvan maalin miehet saivat sekajuoksujen joukkuepronssia. Tomi-Pekka Heikkilä sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa parhaana suomalaisena yhdeksänneksi. (lisää…)
Viisi järjestöä aloittaa yhteistyössä valtakunnallisen ampumaratojen ympäristölupahankkeen, jonka tavoitteena on laatia kolmen vuoden aikana ympäristölupahakemukset vajaalle kolmannekselle maamme ampumaradoista. (lisää…)
Suomi sai keskiviikkona toisen pronssimitalin, kun ilma-aseiden EM-kilpailut jatkuivat Puolan Wroclawissa. Suomen pojat sijoittuivat kolmanneksi liikkuvan maalin sekajuoksuissa. Suomi ampui parikilpailun peruskilpailussa Euroopan ennätyksen 385 ja sijoittui lopulta neljänneksi. (lisää…)
Suomi avasi mitalitilinsä, kun Puolan Wroclawissa ammuttiin ilma-aseiden EM-kilpailujen ensimmäinen kilpailupäivä. Suomi sai miesten liikkuvan maalin normaalijuoksuissa joukkuepronssia. Tomi-Pekka Heikkilä sijoittui parhaana suomalaisena henkilökohtaisessa kilpailussa kahdeksanneksi. Viivi Kemppi oli tyttöjen ilmakiväärissä 41:s. (lisää…)
Ilma-aseiden EM-kilpailujen ensimmäinen kilpailupäivä on tiistaina. Puolan Wroclawissa järjestettävien kisojen avauspäivänä kilpailee neljä suomalaista. (lisää…)
Suomussalmen Urheiluampujat vei yleisen sarjan mestaruuden ja Kotkan Ampumaseura naisten mestaruuden 10 metrin ilmapistoolilla ilma-aseiden joukkueiden SM-kilpailuissa Mikkelissä.
SUA:n joukkueessa ampuivat Teemu Lahti (569), Joonas Kallio (567) ja Jorma Jäntti (563). Yhteispistemäärä kolmikolla oli 1699. P-HA 2 otti hopeaa tuloksella 1655 ja P-HA 1 pronssia tuloksella 1632.
Naisten mestarikolmikko Kotkan Ampumaseura kokosi 1596 pistettä. Joukkueessa ampuivat Kirsti Kaaro (551), Kati Turu (538) ja Anna Mankki (507). Hopeaa vei KAMS pisteillä 1559 ja pronssia MA (1551).
Ilmakiväärillä Y20-sarjassa neljästä joukkueesta paras oli IMAS, jonka riveissä ampuivat Aleksi Kasi, Ville Ketolainen ja Eemeli Rinta-Koski. Kolmikon tulos oli 1811,1. N20-sarjan ilmakiväärin joukkuemestaruuden vei SaSA tuloksella 1783,5. Joukkueessa ampuivat Mira Terkola, Minea Terkola ja Emma Seitz.
Ensimmäiset suomalaisurheilijat matkustivat sunnuntaina ilma-aseiden EM-kilpailuihin Puolan Wroclawiin. Avajaiset ovat maanantaina, ja kilpailutapahtumat pyörähtävät käyntiin tiistaina. (lisää…)