Kansainvälinen ampumaurheiluliitto kertoo verkkosivuillaan, että Münchenin maailmancup ja junioreiden MM-kilpailut on peruttu. (lisää…)
Ajankohtaista tietoa koronavirustilanteen vaikutuksista
Suomen hallitus on 30.3. tiedottanut jälleen toimenpiteistä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Näistä seuraa muutoksia myös ampumaurheiluun. (lisää…)
Tokion olympialaisten uusi ajankohta on päätetty
Tokion olympialaiset järjestetään ensi vuonna heinä-elokuussa eli 23.7.-8.8. (lisää…)
KOK: Saavutetut olympiapaikat säilyvät
”Tähän mennessä saavutetut olympiapaikat/tulosrajat säilyvät”, Kansainvälinen olympiakomitea on päättänyt kansallisten olympiakomiteoiden kanssa. (lisää…)
Haulikon EM-kilpailut ja Pilsenin olympiakarsintakilpailu peruttu
Haulikon EM-kilpailut ja kiväärin ja pistoolin olympiakarsintakilpailu on peruttu. (lisää…)
Juho Autiosta Aliupseeriliiton Vuoden urheilija

Kivääriampuja Juho Autio on valittu Aliupseeriliiton Vuoden urheilijaksi 2019. (lisää…)
Dopingvalvonta COVID-19 -tilanteessa
Maailmanlaajuinen COVID-19 -pandemia vaikuttaa kaikkeen toimintaan. Myös dopingvalvontaa mukautetaan tilanteen vaatimalla tavalla asettaen kaikkien toimijoiden terveyden etusijalle. SUEK ohjeistaa urheilijoita niin viranomaisten ohjeiden kuin Maailman antidopingtoimisto WADA:n suositusten pohjalta. (lisää…)
Turussa pohditaan: SM-mitaleista kilpaillaan marras- ja joulukuussa?
Turussa piti järjestää ilmakiväärin ja -pistoolin SM-kilpailut huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna, mutta ne jouduttiin perumaan koronavirusepidemian takia. Nyt kisajärjestäjät miettivät uutta ajankohtaa marras- ja joulukuuksi. (lisää…)
Maajoukkueampujat: ”Treenit jatkuvat!”

Kolme suomalaista maajoukkueampujaa ei yllättynyt Tokion olympialaisten siirtämisestä ensi vuoteen. Säännöllinen harjoittelu jatkuu, vaikka tiettyä kilpailua ei olekaan nyt tavoitteena, he sanovat. (lisää…)
Per-Ole Lindell: ”Seuraavaksi odotetaan ISSF:n päätöksiä”
Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Per-Ole Lindell sanoi Tokion olympialaisten siirtymiseen liittyen, että seuraavaksi odotetaan ISSF:n päätöksiä. (lisää…)






