Kategoria: Pistooli

Pirttisalo ilahdutti yhdeksännellä sijallaan Bakussa

Eemil Pirttisalo teki ennätyksensä maailmancup-debyytissään. (Kuva: Mopsi Veromaa)

Trap-ampuja Eemil Pirttisalo ylsi yhdeksänneksi uransa ensimmäisessä maailmancupin kilpailussa Bakussa. Pirttisalo, 20, pääsi seitsemän ampujan joukossa uusimaan kuudennesta sijasta eli viimeisestä finaalipaikasta.

Se jäi nuorukaiselta vielä saavuttamatta, mutta tuloksella 120 tullut yhdeksäs sija miellytti. Tulos petrasi myös pisteellä hänen aiemmin keväällä tekemäänsä M20-sarjan SE-tulosta.

– Kisan aikana keli oli mahtava, ja se takasi kiekon näkyvyyden hyvin. Harjoitukset menivät miten menivät, mutta onneksi kisaan sain rytmin päälle. Tuntuuhan se aina hyvältä, kun tekee oman ennätyksen. Vieläkin paremmalta tuntui, kun kuulin, että pääsen finaaliuusintaan. Uusinta meni miten meni, mutta olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, Pirttisalo sanoi.

Pirttisalon suorituksesta iloitsivat myös joukkuekaverit, joista Vesa Törnroos oli 23:s ja Jukka Laakso 24:s.

– Erittäin hienoa, että Eemil juniori lähti mukaan ja näytti meille ammunnan mallia! Toivottavasti laittaa meidät vanhemmatkin ampumaan paremmin. Oma ammunta oli tasapaksua keskinkertaisuutta, mikä ei riitä mihinkään. Flunssakaan ei kyllä asiaa auttanut, Törnroos tuumi.

Pieni nuha vaivasi myös Laaksoa.

– Paras terä jäi sateiseen ja tuuliseen viikonlopun Pohjola-Kiekkoon. Kaksi sarjaa meni taistellen, kun kiekko meinasi vilkkua silmiin miten sattuu. Mutta kun sattui, kiekko särkyi jo ekalla paukulla, mikä oli trendi koko kisan. Nyt akut latinkiin ja EM-kisoihin, leuka pystyssä, Laakso summasi.

Miesten ilmakiväärissä Juho Kurki oli suomalaiskolmikon parhaana 18:s. Kurki ampui tuloksen 625,2, kun finaaliin olisi vaadittu 626,2. Muista suomalaisista Aleksi Leppä oli 27:s ja Jaakko Björkbacka 54:s.
–  Juholla lopussa pari huonoa ysiä, mutta tekeminen oli ulospäin ihan hyvää kaiken aikaa. Aleksilla tosi tasapainoinen kisa ja tuloskin omaa parasta kehittyy hienosti. Jaakolla vähän selän kanssa ongelmia, mutta tsemppasi hyvin loppuun asti, valmentaja Juha Hirvi sanoi

Perjantaina Bakussa kilpailevat suomalaisista 50m pistoolissa Karri Turunen ja Ari Huhtamäki sekä naisten ilmakiväärissä Katariina Laine ja Pauliina Frilander.

Tulokset:

Baku, Azerbaidhzan:

Miehet:
Ilmakivääri, 10m, peruskilpailu: 1) Omer Akgun Turkki 628,5, 2) Hyeonjun Kim Etelä-Korea 627,9, 3) Filip Nepejchal Tsekki 627,7,…18) Juho Kurki Suomi 625,2,…27) Aleksi Leppä Suomi 623,0,…54) Jaakko Björkbacka Suomi 610,9.
Trap, peruskilpailu, 125/125 kiekkoa: 1) Herve Boivin Ranska 123, 2) Kynan Chenai Intia 123, 3) Maksim Smykov Venäjä 122, 4) Gian Marco Berti San Marino 121, 5) Piotr Kowalczyk Puola 121, 6) Erik Varga Slovekia 120+11,…9) Eemil Pirttisalo Suomi 120+6,…23) Vesa Törnroos Suomi 117, 24) Jukka Laakso Suomi 116.

 

 

 

Bakun maailmancupissa 20 suomalaista

Eemil Pirttisalo osallistuu Bakussa ensimmäiseen miesten maailmancupiin. Kuva: Lassi Palo

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) vuoden viimeinen maailmancup alkaa keskiviikkona Azerbaidzhanin Bakussa. Cupissa kilpailee 20 suomalaista urheiluampujaa.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) vuoden viimeisen maailmancupin kisatapahtumat alkavat Azerbaidzhanin Bakussa keskiviikkona 22. kesäkuuta. Cupiin osallistuu 640 urheiluampujaa, jotka edustavat 80 maata.

Bakussa kilpaillaan haulikko-, kivääri- ja pistoolilajeissa. Suomen joukkueeseen kuuluu 20 urheilijaa, joista viisi on kivääri-, kaksi pistooli- ja kolmetoista haulikkoampujaa. Joukossa on paitsi kokeneita urheilijoita myös yksi miesten maailmancupin ensikertalainen eli trapissa kilpaileva Eemil Pirttisalo.

Ruotsalon Metsästysyhdistystä edustava Pirttisalo ampui toukokuun alussa poikien uuden Suomen ennätyksen 119. Hän täytti viime viikolla 20 vuotta.

Bakussa kilpailevat myös Rio de Janeiron olympialaisiin lähtevät trap-ampujat Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) ja Vesa Törnroos (Lahden Ampumaseura).

Bakussa järjestettiin vuosi sitten ensimmäiset Euroopan kisat.

ISSF:n maailmancup (haulikko, kivääri ja pistooli)
20.-29.6. Baku, Azerbaidzhan

Suomen joukkue

Kivääri (5)
Miehet: Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat), Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat), Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura)
Naiset: Pauliina Frilander (Pieksämäen Seudun Ampujat), Katariina Laine (Hämeenlinnan Ampumaseura)

Pistooli (2)
Miehet: Ari Huhtamäki (Rauman Seudun Urheiluampujat), Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura)

Haulikko (13)

Trap, miehet: Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Eemil Pirttisalo (Ruotsalon Metsästysyhdistys), Vesa Törnroos (Lahden Ampumaseura)
Trap, naiset: Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Marika Salmi (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille). Mqs: Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)

Skeet, miehet: Timo Laitinen (Sibbo Skyttegille), Lauri Leskinen (Sibbo Skyttegille), Miikka Peltonen (Honkajoen Seudun Ampujat). Mqs: Lari Pesonen (Ilomantsin Erämiehet)

Kaksoistrap: Simo Köylinen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Sami Ritsilä (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.

Lahti harmitteli ”mustaa hetkeään” Lapua Eurooppa cupissa

Teemu Lahti oli 11:s ja Ari Meinander 17:s, kun iso- ja vakiopistoolin Lapua Eurooppa cup jatkui Ruotsin Öckerössä vakiopistoolin kilpailulla. Lahti ampui tuloksen 556, Meinander 550. Voitto meni edellispäivän isopistoolin tapaan Sveitsin Sandro Lötcherille.

– Vakiopistooli lähti ihan kivasti käyntiin. 150 sekunnin sarjojen jälkeen tuli ns. musta hetki: liipaisu ei enää toiminut, kuten olen treenannut. Hirvittävän pahoja repäisyjä tuli tehtyä. Sain kuitenkin homman juonesta kiinni 10 sekunnin sarjoissa, heikkoa tulostaan harmitellut Lahti sanoi.

Suomalainen suuntasi kuitenkin jo katseensa eteenpäin:

– Tästä eteenpäin lisää vain oikeita suorituksia ja määrää, niin uskon, että homma vielä loksahtaa kohdilleen. Kahden viikon päästä Lahden EC-kisoissa sitten katsotaan, miltä tuloskortti näyttää, Lahti tuumi.

Lapua Eurooppa cup jatkuu Lahdessa 1. –3. heinäkuuta.

Tulokset:

Öckerö, Ruotsi:

Lapua Eurooppa cup, 2. päivä:

Vakiopistooli 25m: 1) Sandro Lötcher Sveitsi 570, 2) Pål Hembre Norja 568 (19), 3) Patrick Meyer Saksa 568 (16),… 11) Teemu Lahti Suomi 556,…17) Ari Meinander Suomi 550.

Kivääritytöille nyt neljäs sija EM-kisoissa, Marianne Palo 11:s

Marianne Palo sijoittui 11:nneksi. Kuvat: Lassi Palo
Emmi Hyrkäs sanoi tuulta hankalaksi.
Henna Viljanen piti tuulta kamalana.
Cristian Friman sijoittui 24:nneksi.
Matias Kiuru teki ennätyksensä polviasennossa.
Sebastian Långström kovassa tuulessa.
Unkarin Dorina Toma makuuasennossa.

Nuorten EM-kilpailut päättyivät lauantaina Suomen tyttöjen kiväärijoukkueen asentokilpailun neljänteen sijaan. Marianne Palo oli henkilökohtaisessa kisassa 11:s jääden vain pisteen päähän finaalirajasta. Poikien asentokilpailussa Cristian Friman oli parhaana suomalaisena 24:s.

Nuorten 25/50m pistooli- ja kiväärilajien EM-kilpailut päättyivät lauantaina Tallinnassa. Sateisella ja tuulisella Männikun radalla oli kaksi suomalaislajia, kun mitalit jaettiin poikien ja tyttöjen 50m pienoiskiväärin asentokilpailuissa.

Poikien kilpailussa (3×40 ls) olivat suomalaisista mukana Cristian Friman (Esbo Skytteförening), Sebastian Långström (Kyrkslätt Skytteförening) ja Matias Kiuru (Poliisien Ampumaseura). Tyttöjen kilpailussa (3×20 ls) Suomea edustivat Henna Viljanen (Poliisien Ampumaseura), Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo) ja Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) – eli samat tytöt, jotka saavuttivat EM-pronssia keskiviikon makuuasennon joukkuekilpailussa.

Tyttöjen joukkuekilpailussa Suomi sijoittui lauantaina hienosti neljänneksi. Se hävisi pronssimitalin voittaneelle Venäjälle seitsemän pistettä.

– Hyvä saldo. Olen tyytyväinen, hymyili Palo, joka sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa 11:nneksi.

Palon tulos oli 569 (polvi 186, makuu 193, pysty 190), joka jäi vain pisteen päähän finaalirajasta.

– En osaa tuohon sanoa oikein mitään… Tai olisi se ollut kiva päästä finaaliin, Palo sanoi hetken miettimisen jälkeen.

Sää puhutti ampumaurheiluväkeä lauantaina Männikun radalla. Kova puuskittainen tuuli ja rankkasade tekivät olosuhteista vähintäänkin haasteelliset.

– Sää oli vaihteleva ja mielenkiintoinen, ja minun mielestäni tänään oli jännittävää ampua, Palo totesi kilpailun jälkeen.

Hyrkäksen tulos 564 (185+191+188) oikeutti 22. sijaan. Hän piti ammuntaansa ”ihan hyvänä”, mutta polviasennossa tekeminen ei ollut rentoa. Makuu ja pysty sen sijaan olivat hyvän tuntuiset, hän summasi.

– Tuuli oli hankala eikä siitä ottanut selvää kisan aikana. Välillä heiluin itse mutta liput eivät, hän naurahti.

– Olisin kaivannut vähän lisää rohkeutta tällaiseen keliin. Finaaliraja oli alhainen, ja siihen vaikuttivat nämä olosuhteet. Joukkueena pärjäsimme kisoissa hyvin, Hyrkäs totesi.

Myös Viljanen otti olosuhteet puheeksi.

– Keli oli aivan kamala, hän huudahti.

– En saanut tekemiseeni rytmiä, koska jouduin odottamaan, että tuuli vähän tyyntyisi. Keli oli vaikea, mutta toki tein myös omia virheitäkin, tuloksen 562 (185+194+183) tehnyt Viljanen sanoi.

Peruskilpailun paras tulos oli Ison-Britannian Seonaid McIntoshin tekemä 581. Hollannin Mandy Mulder tähtäsi 579 pistettä. Kahden seuraavaksi parhaan tulos oli 573. Finaalissa Mulder oli ykkönen, ja Norjan Jenny Vatne hävisi hänelle kolme pistettä.

Ampumaurheiluliiton kiväärilajien nuorten valmentaja Pasi Wedman kehui Suomen tyttöjä:

– Keli oli suhteellisen älytön, ja tytöt tekivät sen minkä pystyivät. Kaikki tsemppasivat hienosti loppuun asti. Mitali tänään olisi vaatinut jo onneakin, hän sanoi.

Friman teki poikien kilpailussa suomalaisista parhaan tuloksen. Hän tähtäsi 1143 pistettä (polvi 382, makuu 390, pysty 371). Friman taisteli vielä makuunasennon jälkeen finaalipaikasta, mutta pystyasennon tulos pudotti hänet 24. sijalle. Viimeinen sarja tuotti 89 pistettä.

– Olipa erikoista! Tämä oli sitten tällainen keli. Olen tyytyväinen, että sain edes tällaisen tuloksen tehtyä, Friman sanoi, kun tuuli ja sade vain yltyivät.

– En ole aikaisemmin nähnyt tällaista säätä ampumaradalla. Kun tuuli tuli ampumapaikalle asti, oli hyvä etten kaatunut, hän naureskeli.

– En valitettavasti saanut nyt finaalipaikkaa, kun en pärjännyt ihan koko matkaa. Ehkä sitten ensi vuonna.

Kiuru ei pitänyt Männikun radan olosuhteita erityisen hankalina tai huonoina. Osoituksena tästä hän teki parhaan tuloksensa ulkona, kun hän paukutti taululle 1136 pistettä (378+388+370). Kiurun polviasennon tulos on hänen uusi ennätyksensä.

– Ei tämä mitenkään ekstreemiä ollut, odotin pahempaa keliä. Hyviä tuloksia on ammuttu koko radan matkalta niin pojissa kuin tytöissäkin, 32:nneksi sijoittunut Kiuru totesi tyynesti säästä.

Långström puolestaan sanoi suorituksestaan, että ”kaikki meni pieleen”. Hän harmitteli sitä, ettei suoritus pysynyt ”kasassa”. Långström odotti EM-kisoista enemmän kuin nyt tullut tulos 1126 (375+384+367), jolla hän sijoittui 46:nneksi.

Nuorella miehellä pitää kiirettä, sillä sunnuntai-iltana hän lähtee Norjaan hakemaan muuttokuormaa. Hän on opiskellut siellä vuoden ajan, ja nyt hän palaa takaisin Suomeen. Syksyllä alkaa abivuosi kotimaisemissa.

EM-Tallinnan finaaliraja oli 1152, ja peruskilpailun paras tulos oli Unkarin Istvan Penin 1166 pistettä. Peni ampui toukokuussa poikien Euroopan ennätyksen 1180. EM-kulta meni lopulta Tshekin Filip Nepejchalille,
joka voitti finaalissa Penin kahdella pisteellä. Unkari voitti joukkuekilpailun 12 pisteen erolla Norjaan. Suomi sijoittui 11:nneksi.

Lyhyesti EM-kisoista

Tallinnan EM-kisoihin osallistui 236 nuorta ampumaurheilijaa, jotka edustivat 30 maata. Kisoissa oli kaikkiaan 383 suoritusta. Suomesta kisoihin osallistui 16 ampujan joukkue, joka oli kisojen toiseksi suurin. Viron joukkueessa oli 20 urheilijaa.

Nuorten EM-kilpailut (25/50m pistooli- ja kiväärilajit)
12.-19.6. Tallinna, Viro

Tuloksia la 18.6.

Poikien 50m pienoiskiväärin 3×40 ls + finaali: 1) Filip Nepejchal Tshekki 455,4 (1157), 2) Istvan Peni Unkari 453,4 (1166), 3) Henrik Larsen Norja 442,6 (1152), 4) Emilien Chassat Ranska 430,7 (1157), 5) Benjamin Karlsen Norja 419,5 (1152), 6) Lazar Kovacevic Serbia 408,8 (1153), 7) Hrachik Babayan Armenia 393,6 (1154), 8) Boma Petanjek Kroatia 304,7 DNF (1159), … 24) Cristian Friman 1143, … 32) Matias Kiuru 1136, … 46) Sebastian Långström 1126. 56 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Unkari 3461, 2) Norja 3449, 3) Slovakia 3436, … 11) Suomi 3405. 16 joukkuetta.

Tyttöjen 50m pienoiskiväärin 3×20 ls + finaali: 1) Mandy Mulder Hollanti 452,3 (579), 2) Jenny Vatne Norja 449,3 (570), 3) Anna-Lena Kinateder Saksa 438,2 (571), 4) Seonaid McIntosh Iso-Britannia 429,7 (581), 5) Jenny Stene Norja 418,4 (573), 6) Regine Neshem Norja 407,1 (573), 7) Tatjana Harkova Venäjä 397,7 (572), 8) Sabrina Hössl Saksa 391,0 (570), … 11) Marianne Palo 569, … 22) Emmi Hyrkäs 564, … 30) Henna Viljanen 562. 57 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Norja 1716, 2) Saksa 1710, 3) Venäjä 1702, 4) Suomi 1695. 15 joukkuetta.

Kaikki tulokset löydät täältä.

Lahti seitsemäs Lapua Eurooppa cupissa Ruotsin Öckerössä

Teemu Lahti ylsi avauspäivänä suomalaiskaksikosta parempana isopistoolilla seitsemänneksi iso- ja vakiopistoolin Lapua Eurooppa cupissa Ruotsin Öckerössä. Lahti ampui tuloksen 575. Ari Meinander ampui 565 ja oli 18:s.

Voitto meni Sveitsiin, kun Sandro Lötcher oli tuloksellaan 584 viiden pisteen erolla ykkönen. Lahti harmitteli omaa suoritustaan.

– Tarkkuusosassa oli tänään yllättävästi vaeltamista. Korkeushajontaa oli paljon liikkeellä. Pikaosassa nostot eivät oikein osuneet kohdilleen, joten pisteitä jäi puuttumaan, Lahti sanoi.

Ampumakeli oli tuulinen. Rata sijaitsee aivan meren rannalla, joten tuuli aiheutti joillekin haasteita.

– Itse olin aivan radan alkupäässä, joten se ei suoritustani haitannut, mutta Arilla haittasi, Lahti viittasi Meinanderiin.

Sunnuntaina Öckerössä kilpaillaan vakiopistoolilla.

Tulokset:

Öckerö, Ruotsi:

Lapua Eurooppa cup, 1. päivä:

25m isopistooli: 1) Sandro Lötcher Sveitsi 584, 2) Michael Schleuter Saksa 579, 3) Eirik Sjemmedal Ekeberg Norja 578…7) Teemu Lahti Suomi 575,…18) Ari Meinander Suomi 565.

 

Päävalmentaja Timo McKeown: ”Pistoolityttöjen katse kohti ensi vuotta”

Lippis päähän ja menoksi! Emma Numminen lähtee EM-Tallinnasta kohti uusia haasteita. Kuvat: Lassi Palo
Julia Palmgren ja Maija Pärri saivat EM-Talllinnasta hyvää kokemusta tulevia vuosia varten.

Suomen pistoolitytöt saivat ensimmäisistä kansainvälisistä arvokisoistaan hyvää kokemusta. ”Katse suunnataankin nyt ensi vuoteen, jolloin ovat vuorossa MM-kilpailut”, Ampumaurheiluliiton pistoolilajien päävalmentaja Timo McKeown sanoi, kun suomalaisten urakka päättyi nuorten EM-kilpailuissa Tallinnassa.

Suomalaisten pistooliampujien urakka nuorten EM-kilpailuissa Tallinnassa päättyi perjantaina, kun tyttöjen 25m urheilupistoolissa ammuttiin toinen kilpailupäivä. Muita suomalaislajeja ei Männikun ampumaradalla tänään ollut.

Suomella oli tyttöjen 25m pistoolissa täysi joukkue. Siinä ampuivat Julia Palmgren (Mikkelin Ampujat), Emma Numminen (Kyrkslätt Skytteförening) ja Maija Pärri (Rauman Seudun Urheiluampujat).

Palmgrenin tulos oli 526 (264+262), Nummisen 525 (265+260) ja Pärrin 496 (251+245). Kansainvälisten arvokilpailujen ensikertalaisten sijoitukset olivat 37:s, 38:s ja 40:s. He kaikki sanoivat jännittäneensä, mutta totesivat samaan hengenvetoon, että he saivat arvokasta kokemusta tulevia vuosia varten.

Ajatuksissa ovatkin jo ensi vuonna Saksan Suhlissa järjestettävät nuorten MM-kilpailut.

– Mukavaa oli, vaikka ihan putkeen ei mennytkään. MM-kisoissa olisi myös mukava kilpailla. Keskityn nyt tulostasoni nostamiseen ja saamaan kaiken tekemisen kuntoon, Palmgren mietti.

– Ihan jees-kokemus, mutta tulokseeni en ole tyytyväinen. Yli ysin vauhtia olisi pitänyt pystyä ampumaan, eilen alikersantiksi ylennetty Numminen sanoi. Santahaminassa varusmiespalvelustaan suorittavan urheiluampujan ”tj” oli perjantaina 181.

– Tämä oli kasvattava kokemus. Nyt tiedän, mitä tuleman pitää isoissa kisoissa. Haluan lisää samanlaisia kisoja, vasta kahden vuoden ajan aktiivisesti ampunut Pärri totesi.

Finaaliraja oli 572, ja peruskilpailun paras tulos oli Bulgarian Miroslava Minchevan 584. Saksan Michelle Skeries voitti tyttöjen Euroopan mestaruuden, kun hän oli kultamitaliottelussa Minchevaa parempi 7-5. Tshekki voitti joukkuekilpailun pisteen erolla Venäjään. Suomi sijoittui yhdeksänneksi.

– Tytöillä ovat nyt ensimmäiset kansainväliset arvokilpailut takana, ja he ovat tämän vuoden aikana nähneet maailmaa muutenkin. Nyt alamme tehdä suunnitelmia ensi kautta varten ja suuntaamme nokkamme kohti MM-kilpailuja, Ampumaurheiluliiton pistoolilajien päävalmentaja Timo McKeown sanoi.

– Jännitys ei halvaannuttanut ketään, ja tytöt nauttivat kisojen ilmapiiristä. Tekniikan kanssa on vielä paljon töitä tehtävänä. Sieltä se lähtee, töitä tekemällä. Muu ei auta, McKeown jatkoi.

Suomalaiset la 18.6. (viimeinen kilpailupäivä)

50m pienoiskivääri 3×40 ls: Cristian Friman (Esbo Skytteförening), Sebastian Långström (Kyrkslätt Skytteförening), Matias Kiuru (Poliisien Ampumaseura)
50m pienoiskivääri 3×20 ls: Henna Viljanen (Poliisien Ampumaseura), Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo), Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura)

Lyhyesti EM-kisoista

Tallinnan EM-kisoihin osallistuu 236 nuorta ampumaurheilijaa, jotka edustavat 30 maata. Kisoissa on kaikkiaan 383 suoritusta. Suomesta kisoihin osallistuu 16 ampujan joukkue, jossa on seitsemän kivääri- ja yhdeksän pistooliampujaa. Vain Virolla on suurempi joukkue kuin Suomella. Sen joukkueessa on 20 urheilijaa.

Finaaleja voi seurata suorana ESC:n nettisivuilta http://www.esc-shooting.org/.

Nuorten EM-kilpailut (25/50m pistooli- ja kiväärilajit)
12.-19.6. Tallinna, Viro

Tuloksia pe 17.6.

Tyttöjen 25m pistooli + finaali
Peruskilpailu: 1) Miroslava Mincheva Bulgaria 584, 2) Mathilde Lamolle Ranska 579, 3) Margarita Lomova Venäjä 577, 4) Anna Dedova Tshekki 575, 5) Michelle Skeries Saksa 575, 6) Agate Rasmane Latvia 574, 7) Elif Kirklar Turkki 574, 8) Sophie Polo Ranska 572, … 37) Julia Palmgren 526, … 38) Emma Numminen 525, … 40) Maija Pärri 496.
Joukkuekilpailu: 1) Tshekki 1710, 2) Venäjä 1709, 3) Ranska 1702, … 9) Suomi 1547.

Semifinaali: 1) Skeries 16, 2) Mincheva 16, 3) Lamolle 13/uusinta 3+3, 4) Dedova 13/3+2, 5) Lomova 13/3+1, 6) Polo 13/2, 7) Rasmane 12, 8) Kirklar 8.
Pronssimitaliottelu: Mathilde Lamolle Ranska – Anna Dedova Tshekki 8-6
Kultamitaliottelu: Michelle Skeries Saksa – Miroslava Mincheva Bulgaria 7-5

Kaikki tulokset löydät täältä.

Suomen kivääripojat viidensiä EM-joukkuekilpailussa, Cristian Friman ennätyksellään 12:s

Suomen viidenneksi sijoittunut kiväärijoukkue: Cristian Friman (vas.), Björn Friman ja Matias Kiuru. Kuvat: Lassi Palo
Cristian Friman teki ennätyksensä EM-kisoissa.
Konsta Kivi oli poikien vapaapistoolissa 18:s.
Niko Roos (vas.) ja Konsta Kivi Männikun EM-radalla.
Esa Savola, 15, oli ensimmäisissä kansainvälisissä arvokilpailuissaan.

Suomen kivääripojat sijoittuivat joukkuekilpailussa viidenneksi, kun nuorten EM-kilpailut jatkuivat torstaina Tallinnassa. Cristian Friman oli henkilökohtaisessa kilpailussa 12:s uudella ennätyksellään. Konsta Kivi oli poikien vapaapistoolissa parhaana suomalaisena 18:s.

Torstai oli nuorten 25/50m pistooli- ja kiväärilajien EM-kilpailujen kolmas kilpailupäivä Tallinnassa Männikun ampumaradalla. Mitalit jaettiin sateisessa säässä poikien 50m pistoolissa ja 50m pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa. Tyttöjen urheilupistoolissa ammuttiin ensimmäinen kilpailupäivä.

Poikien 50m pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa (60 ls) paras suomalainen oli 12:nneksi sijoittunut Cristian Friman. Hän teki ennätyksensä 617,1, jolla hän jäi 1,2 pistettä finaalirajasta. Frimanin sarjat olivat 103,7+101,9+101,7+103,2+103,3+103,3.

– Olen iloinen siitä, että tein ennätykseni EM-kisoissa, Esbo Skytteföreningenin nuorukainen hymyili.

– Parempana päivänä ja tuulta paremmin katsoneena pari turhaa ysiä olisi ehkä jäänyt pois ja olisin sitä kautta päässyt finaaliin. Minulla oli toisessa ja kolmannessa sarjassa ongelmia asentoni kanssa. Sain sen kuitenkin korjattua, ja ammunta lähti taas sujumaan hyvin. Tämä oli hyvää kokemusta ensi vuotta varten, jolloin ovat nuorten MM-kilpailut Saksassa.

Cristianin isoveli Björn Friman oli 16:s tuloksellaan 616,5 (103,4+100,9+100,9+103,5+105,1+102,7). Hän summasi kilpailunsa napakasti: kaksi huonoa, kolme kohtalaista ja yksi hyvä sarja.

– Kaksi huonoa sarjaa harmittaa. En tiedä mikä meni ”metsään”. Jos olisin ampunut yli 617 pistettä, olisin ollut tyytyväinen. No, eka arvokisani, joka olisi voinut mennä paremminkin mutta myös huonommin, hän sanoi.

Matias Kiuru (Poliisien Ampumaseura) teki tuloksen 612,7 (102,0+101,3+101,7+101,4+102,6+103,7), jolla heltisi 25. sija. Hän kutsui kilpailuaan ”aika latteaksi”.

– Minulle tuli sellaisia virheitä, joita voi harmitella. Hyviä kymppejä tuli alussa ja lopussa. Viimeinen sarjani oli jo lähellä 104 pistettä. Tämä on ensimmäinen arvokilpailuni, josta saan hyvää kokemusta ensi vuotta ajatellen, Kiuru viittasi nuorten MM-kisoihin.

EM-kultamitalin otti Unkarin Istvan Peni, joka voitti finaalin 2,9 pisteen erolla Puolan Filip Smoliin. Sveitsi voitti joukkuekultaa, ja Norja sijoittui toiseksi. Pronssimitalin sai Kroatia ennen Unkaria ja viidenneksi sijoittunutta Suomea. Suomi jäi kolmannesta sijasta 1,8 pistettä.

– Tulimme hakemaan mitalia, ja nyt jäimme siitä vajaat kaksi pistettä, Björn Friman harmitteli.

Poikien 50m pistoolissa oli mukana suomalaiskolmikko Konsta Kivi (Turun Seudun Ampujat), Esa Savola (Lappajärven Ampujat) ja Niko Roos (Rauman Seudun Urheiluampujat). Kivi teki heistä parhaan tuloksen jääden kaksi pistettä kisaennätyksestään. Hän paukutti 530 pistettä (92+88+85+89+89+87), kun finaaliraja oli 538.

– En vain saanut lähtemään paremmin. Oliko se sitten jännitystä vai yliyrittämistä, en tiedä. Odotukseni olivat korkeammalla, 18:nneksi sijoittunut Kivi sanaili kisan jälkeen.

Kivi sanoi lähteneensä ”metsästämään tulosta”, koska harjoituksissa oli mennyt sen verran hyvin.

– Odotin enemmän, sain vähemmän, hän tiivisti fiiliksensä samaan aikaan, kun taivaalta satoi vettä oikein kunnolla.

Roos ja Savola olivat arvokisojen ensikertalaisia. Roosin tulos oli 511 (84+87+86+83+89+82), jolla hän sijoittui 29:nneksi. Savola, vasta 15-vuotias urheiluampuja, tähtäsi 491 pistettä (79+76+90+74+88+84) ja oli kilpailun 32:s.

– Tulokseni olisi voinut olla parempikin, mutta nyt vain kävi näin. Jos jotain hyvää haluaa hakea, niin sarjani olivat tasaisia, Roos summasi päivänsä.

Savola puolestaan harmitteli muutamia ”typeriä virheitään”, jotka pudottivat pistemäärää rutkasti. Siksi tavoitteeksi asetettu 500 pisteen raja jäi nyt rikkomatta.

– Se olisi ollut kiva ampua täällä. Mutta oli joukossa 90 pisteenkin sarja, jota en ole kisoissa kovin monta kertaa ampunut! Nyt on eka arvokisa takana. Oli mukava nähdä millaista tällaisissa isoissa kisoissa on, Savola sanoi.

Euroopan mestaruuden voitti Saksan Simon Weiss. Venäjä voitti joukkuekilpailun 23 pisteen erolla Ukrainaan ja Saksaan. Suomi oli yhdeksäs.

Suomella on myös tyttöjen 25m pistoolissa täysi joukkue, jossa ovat Julia Palmgren (Mikkelin Ampujat), Emma Numminen (Kyrkslätt Skytteförening) ja Maija Pärri (Rauman Seudun Urheiluampujat).

Ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen Numminen on sijalla 38. Hänen tuloksensa oli 265. Palmgren on 40:ntenä tuloksellaan 264, ja Pärri lähtee toiseen kilpailupäivään 41. sijalta (251). Kilpailua johtaa Venäjän Margarita Lomova (290).

Suomalaiset pe 17.6.

25m pistooli: Julia Palmgren (Mikkelin Ampujat), Emma Numminen (Kyrkslätt Skytteförening), Maija Pärri (Rauman Seudun Ampujat)

Lyhyesti EM-kisoista

Tallinnan EM-kisoihin osallistuu 236 nuorta ampumaurheilijaa, jotka edustavat 30 maata. Kisoissa on kaikkiaan 383 suoritusta. Suomesta kisoihin osallistuu 16 ampujan joukkue, jossa on seitsemän kivääri- ja yhdeksän pistooliampujaa. Vain Virolla on suurempi joukkue kuin Suomella. Sen joukkueessa on 20 urheilijaa.

Kisat päättyvät lauantaina.

Finaaleja voi seurata suorana ESC:n nettisivuilta http://www.esc-shooting.org/.

Nuorten EM-kilpailut (25/50m pistooli- ja kiväärilajit)
12.-19.6. Tallinna, Viro

Tuloksia to 16.6.

Poikien 50m pistooli 60 ls + finaali: 1) Simon Weiss Saksa 185,5
(543), 2) Artem Tshernusov Venäjä 183,8 (543), 3) Oleksandr Samostrol Ukraina 162,3 (538), 4) Zaven Igityan Armenia 147,5 (547), 5) Aleksandar Todorov Bulgaria 128,4 (544), 6) Aleksander Bassarjev Venäjä 108,6 (546), 7) Ante Kristo Kroatia 81,8 (545), 8) Leon Luka Celic Kroatia 63,3 (543), … 18) Konsta Kivi 530, … 29) Niko Roos 511, … 32) Esa Savola 491.
Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1625, 2) Ukraina 1612/18x, 3) Saksa 1612/16x, … 9) Suomi 1532.

Poikien 50m pienoiskivääri, makuu 60 ls: 1) Istvan Peni Unkari 209,0 (624,1), 2) Filip Smol Puola 206,1 (618,3), 3) Benjamin Karlsen Norja 184,5 (618,4), 4) Dragomir Iordache Romania 165,1 (624,9), 5) Ondrej Holko Slovakia 144,1 (621,0), 6) Ivan Petricevic Kroatia 122,2 (619,2), 7) Christoph Duerr Sveitsi 101,1 (621,1), 8) Henrik Larsen Norja 80,9 (621,4), … 12) Cristian Friman 617,1, … 16) Björn Friman 616,5, … 25) Matias Kiuru 612,7.
Joukkuekilpailu: 1) Sveitsi 1856,3, 2) Norja 1855,1, 3) Kroatia 1848,1, 4) Unkari 1846,9, 5) Suomi 1846,3.

Tyttöjen 25m pistooli, tilanne 1. kilpailupäivän jälkeen: 1) Margarita Lomova Venäjä 290, 2) Miroslava Mincheva Bulgaria 288/9x, 3) Silvie Ziskalova Tshekki 288/9x, … 38) Emma Numminen 265, … 40) Julia Palmgren 264, … 41) Maija Pärri 251.

Kaikki tulokset löydät täältä.

Nuorten pistooliampujien ilma-asecup alkaa ensi syksynä

Pistoolivalmentajat Juhani Forsman ja Timo McKeown järjestävät nuorille pistooliampujille kotiratakilpailuna Valmentajien ilma-asecupin kaudella 2016-2017.

Kilpaa ammutaan seuraavasti:

Kultahippuikäiset sarja VT14 (osallistua voi toki nuoremmatkin) 1. Ilmapistooli 15 lk vastapainotuelta ja 15 lk vapaalta kädeltä 2. Ilmaurheilupistooli, 20lk + 20lk, tarkkuusosa 10lk vastapainotuelta ja 10lk vapaalta kädeltä, pikaosa 20lk vapaalta kädeltä, saa käyttää lepuutustukea

Ikäsarjat: M16, N16, M18 ja N18

Lajina: ilmaurheilupistooli 20lk + 20lk

Ilmaurheilupistoolissa käytetään jo olemassa olevia pistoolisääntöjä (s. 68-70).

Ilma-asecup ammutaan viikkoina 44, 48, 48, 50, 2, 4, 6, 8, 10 ja 12. Tulokset lähetetään sunnuntai-iltaisin Timo McKeownille. Kahdeksan parasta tulosta lasketaan mukaan. Palkintona jaetaan sarjoissa kahdelle parhaalle valmentajien järjestämä huippuviikonloppu Kisakallion urheiluopistossa eli kaksi parasta sarjoittain (Kultahippu IP, Kultahippu IUP, M16 IUP, N16 IUP, M18 IUP ja N18 IUP).

Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Timo McKeown, 050 382 7894, timo.mckeown@ampumaurheiluliitto.fi

Suomen kivääritytöille EM-joukkuepronssia!

Suomen EM-pronssimitalijoukkue: Emmi Hyrkäs (vas.), Marianne Palo ja Henna Viljanen. Kuvat: Lassi Palo
Suomi sijoittui tyttöjen pienoiskiväärin makuuasennon joukkuekilpailussa kolmanneksi Saksan ja Ranskan jälkeen.
Emmi Hyrkäs oli henkilökohtaisessa kilpailussa parhaana suomalaisena kuudes.

Suomen tytöt voittivat upeasti pienoiskiväärin makuuasennon joukkuepronssia, kun nuorten EM-kilpailut jatkuivat keskiviikkona Tallinnassa. Suomen joukkueessa ampuivat Emmi Hyrkäs, Marianne Palo ja Henna Viljanen. Hyrkäs oli henkilökohtaisessa kilpailussa parhaana suomalaisena kuudes.

Nuorten 25/50m pistooli- ja kiväärilajien EM-kilpailut jatkuivat keskiviikkona Tallinnassa Männikun ampumaradalla. Aurinkoisen päivän ohjelmassa oli kaksi lajia, jotka olivat poikien 25m vakiopistooli ja tyttöjen 50m pienoiskiväärin makuuasennon kilpailu. Suomella oli molemmissa lajeissa täysi joukkue eli kolme urheilijaa.

Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura), Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo) ja Henna Viljanen (Poliisien Ampumaseura) olivat mukana tyttöjen ”piekkarissa”. He sijoittuivat joukkuekilpailussa upeasti kolmanneksi.

– Mitali maistuu tosi hyvältä! Tämä oli hyvä alku, sillä nämä ovat ensimmäiset kansainväliset arvokilpailuni., henkilökohtaisessa kilpailussa kuudenneksi sijoittunut Hyrkäs hymyili kilpailunsa jälkeen.

– Ammuntani oli tänään hyvää, enkä tehnyt suuria virheitä. Olosuhteet olivat ajoittain hankalat tuulen takia. Se oli odottelua tuulenpuuskien takia, koska ei tiennyt mihin seuraavaksi puhaltaa, Hyrkäs kertoi.

Hänen tuloksensa oli 614,1 (101,6+101,8+101,9+104,2+103,6+101,0).

– Minua jännitti aamulla, ja ajattelin, että jos pääsen yli 610:n pisteen, olen tyytyväinen. Neljäs ja viides sarjani olivat tosi hyvää ammuntaa, Hyrkäs kertoi.

Hymy oli herkässä myös Palolla ja Viljasella, sillä EM-mitali maistui tietysti kummallekin. Palo oli 12:s tuloksellaan 611,0 (99,8+100,9+100,4+103,1+103,9+102,9). Viljanen sijoittui 18:nneksi tähdättyään 609,4 pistettä (101,2+102,0+101,7+101,7+101,1+101,7).

– Kilpailuni oli vaikea puoliväliin asti, koska tuuli pyöritti niin paljon. Ammuntani parani loppua kohden, ja kolme viimeistä sarjaa oli parhaani, Palo summasi.

Viljanen oli Hyrkäksen ja Palon kanssa samaa mieltä olosuhteista.

– Tuuli oli vähän hankala, ja sitä piti koko ajan tarkkailla.

Euroopan mestaruuden nappasi Norjan Jenny Vatne 1,6 pisteen erolla Saksan Tina Lehrichiin. Saksa voitti joukkuekilpailun, ja Ranska sijoittui toiseksi. Suomi hävisi Ranskalle 1,7 pistettä.

Suomen nuorten valmentaja Pasi Wedman oli ”tosi iloinen” tyttöjen suorituksesta.

– He ampuivat kaikki omalla tasollaan, järkevästi, rauhallisesti ja rohkeasti – juuri niin kuin sovimme. Se oli taktisesti hyvää tekemistä. Keli oli haastava, mutta kaikkien tekeminen pysyi hyvin kasassa, Wedman sanoi.

Poikien vakiopistoolissa Suomea edusti sama kolmikko kuin tiistain avauslajissa (25m pistooli) eli Joonas Kuusela (Sodankylän Ampujat), Leevi Siren (Turun Seudun Ampujat) ja Arttu Ihalainen (Pieksämäen Seudun Ampujat).

Kuusela oli eilen paras suomalainen – niin nytkin. Hän teki tuloksen 534, jolla heltisi 18. sija. Ihalainen sijoittui 20:nneksi tuloksellaan 527. Siren oli 25:s tehtyään tuloksen 470. He eivät juurikaan halunneet kommentoida päiväänsä, vaan asettuivat mieluummin ryhmäkuvaan.

– Ei ole paljon kerrottavaa. Mennään tänään pelkällä kuvalla, he hymyilivät. Ja niin sitten tehtiinkin.

EM-kultamitali meni Sveitsin Frederik Zurschmiedelle tuloksella 563. Ukrainan Juri Kolesnyk sai hopeaa (559), ja eilisen kisan voittaja, Venäjän Aleksander Petrov pronssia (557).

Sveitsi oli joukkuekilpailun ykkönen neljän pisteen erolla Saksaan. Suomi oli kahdeksas.

Suomalaiset to 16.6.

50m pienoiskivääri, makuu 60 ls: Björn Friman (Esbo Skytteförening), Matias Kiuru (Poliisien Ampumaseura), Cristian Friman (Esbo Skytteförening)
50m pistooli: Konsta Kivi (Turun Seudun Ampujat), Esa Savola (Lappajärven Ampujat), Niko Roos (Rauman Seudun Urheiluampujat)
25m urheilupistooli: Julia Palmgren (Mikkelin Ampujat), Emma Numminen (Kyrkslätt Skytteförening), Maija Pärri (Rauman Seudun Urheiluampujat)

Lyhyesti EM-kisoista

Tallinnan EM-kisoihin osallistuu 236 nuorta ampumaurheilijaa, jotka edustavat 30 maata. Kisoissa on kaikkiaan 383 suoritusta. Suomesta kisoihin osallistuu 16 ampujan joukkue, jossa on seitsemän kivääri- ja yhdeksän pistooliampujaa. Vain Virolla on suurempi joukkue kuin Suomella. Sen joukkueessa on 20 urheilijaa.

Finaaleja voi seurata suorana ESC:n nettisivuilta http://www.esc-shooting.org/. Ensimmäinen lähetys on torstaina 16. kesäkuuta kello 12.

Nuorten EM-kilpailut (25/50m pistooli- ja kiväärilajit)
12.-19.6. Tallinna, Viro

Tuloksia ke 15.6.

Poikien 25m vakiopistooli: 1) Frederik Zurschmiede Sveitsi 563, 2) Juri Kolesnyk Ukraina 559, 3) Aleksander Petrov Venäjä 557, … 18) Joonas Kuusela 534, … 20) Arttu Ihalainen 527, … 25) Leevi Siren 470.
Joukkuekilpailu: 1) Sveitsi 1660, 2) Saksa 1656, 3) Ukraina 1654, … 8) Suomi 1531.

Tyttöjen 50m pienoiskivääri, makuu 60 ls: 1) Jenny Vatne Norja 620,0, 2) Tina Lehrich Saksa 618,4, 3) Emilie Wintenberger Ranska 617,4, 4) Ines Niewada Ranska 614,9, 5) Sara Leseberg Saksa 614,2, 6) Emmi Hyrkäs 614,1, … 12) Marianne Palo 611,0, … 18) Henna Viljanen 609,4. 57 osanottajaa.
Joukkuekilpailu: 1) Saksa 1836,3, 2) Ranska 1836,2, 3) Suomi 1834,5, 4) Norja 1834,0, 5) Itävalta 1829,7.

Kaikki tulokset löydät täältä.

Lisää kuvia liiton Facebookissa.