Kategoria: Pistooli

Markkanen ja Mäkelä-Nummela Urheilugaalan kunniavieraita

Satu Mäkelä-Nummela. Kuvat: Lassi Palo
Ampujainlehti kertoi näin Väinö Markkasen olympiavoitosta vuonna 1964.
Tukholman olympialaisten 100-vuotisjuhliin osallistui 700 olympialaisiin osallistunutta ruotsalaisurheilijaa.
Tukholman juhlia kunnioittivat läsnäolollaan Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia.

Ampumaurheilun olympiavoittajat Väinö Markkanen ja Satu Mäkelä-Nummela on kutsuttu Urheilugaalan kunniavieraiksi Helsingissä tammikuun 15. päivänä järjestettävään tilaisuuteen.

Suomen Urheilugaalan nettisivuilla kerrotaan, että olympialiike on vahvasti esillä järjestyksessään kuudennessa Suomen Urheilugaalassa Tukholman olympiakisojen 100- ja Helsingin olympiakisojen 60-vuotisen historian kunniaksi.

Urheilugaala on kutsunut kaikki elossa olevat suomalaiset olympiavoittajat kunniavieraina tammikuun 15. päivänä Helsingissä Hartwall Areenalla järjestettävään iltajuhlaan, joka televisioidaan suorana lähetyksenä YLE TV2 -kanavalla. Kutsuttuja on kaikkiaan 53.

Markkanen voitti vapaapistoolin olympiakultaa Tokiossa vuonna 1964. Hän täyttää toukokuussa 84 vuotta. Mäkelä-Nummela voitti Pekingissä neljä vuotta sitten naisten trapin olympiakultamitalin.

Tukholman olympialaisten 100-vuotisjuhlavuoden pääjuhlasta kerrottakoon se, että liikkuvan maalin poikien maailmanmestari Sami Heikkilä oli siellä näkyvästi esillä. Kesäkuun 9. päivänä järjestetyssä juhlassa Heikkilän ammuntaa esiteltiin videolla Tukholman stadionilla, jossa juhlia kunnioittivat läsnäolollaan Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia. Suuret suosionosoitukset saivat avajaismarssiin osallistuneet noin 700 olympialaisiin vuosikymmenien varrella osallistunutta ruotsalaista.

– Urheilugaala tarjoaa oivallisen tilaisuuden nykyisille olympiaurheilijoille kohdata aiempien kisojen voittajia, joiden saavutuksiin palataan myös gaalan palkintojenjakajina. Peilaus olympiavuoden jälkeen olympiahistoriaan tuo upean lisän Urheilugaalan muutenkin hienoon tunnelmaan, Olympiakomitean pääsihteeri Mika Sulin on sanonut.

Lähde: suomenurheilugaala.fi

Lisää tietoa aiheesta löydät täältä.

ISSF julkisti vuoden 2014 maailmancup-ohjelman

Kansainvälinen ampumaurheiluliitto ISSF on julkistanut vuoden 2014 maailmancup-ohjelman.

Kausi alkaa maaliskuussa Yhdysvaltain Fort Benningistä ja päättyy heinäkuussa Pekingissä järjestettävään maailmancupiin.

ISSF:n maailmancupit 2014
Kivääri- ja pistooli: 26.3.-4.4. Fort Benning, Yhdysvallat
Haulikko: 8.-15.4. Tucson, Yhdysvallat
Haulikko: 27.4.-6.5. Rio de Janeiro, Brasilia
Haulikko: 16.-25.5. Almaty, Kazakstan
Haulikko-, kivääri- ja pistooli: 4.-13.6. München, Saksa
Kivääri- ja pistooli: 13.-21.6. Maribor, Slovenia
Kivääri- ja pistooli: 1.-9.7. Peking, Kiina

 

Juho Kurki Kupittaalla 597!

Juho Kurki lähenteli ilmakiväärillään 24-vuotiaiden SE-tulostaan sunnuntaina Kupittaalla. Kuvat Matti Erkkilä
Mikkelin Ampujien Sanna Ihalainen oli naisten ilmapistoolin voitossa kiinni viimeiseen laukaukseen saakka. Sen lipsahdus pudotti valmennusryhmään haluavan yllättäjän kolmanneksi.
Poliisien Ampumaseuran tytöt laukoivat ilmakiväärin N16-sarjan Suomen ennätykseksi 1156 pisteen tuloksen. Kuvassa Henna Viljanen (vas.), Armi Häkkinen ja Jenna Kuisma.

Juho Kurki teki sunnuntaina Turun Seudun Ampujien Kupittaan 40-vuotisjuhlakisassa 24-vuotiaiden sarjassa mainion kiväärituloksen 701,4 pistettä. Peruskilpailun 597 sai jatkeekseen finaalissa 104,4. Kurki jäi pisteen verran sarjan Suomen ennätyksestään.

Juho Kurki on aloittanut uuden ilma-asekauden hyvin tuloksin. Lauantaina hän teki Kupittaalla 595 pisteen tuloksen, ja sunnuntaina hän oli kahden pisteen verran vielä tarkempi.

Juhon ensi vuoden ohjelma alkaa hahmottua: Tammikuussa Ruotsiin ja Saksaan. Helmikuussa EM-kisoihin Tanskaan. Keväällä ja alkukesästä hän haluaisi osallistua joihinkin maailman cupin kilpailuihin ja kesällä ruutilajien EM-kisoihin. ”Jos valitaan”, Kurki pehmensi.

Naisten ilmapistoolin peruskilpailussa Paula Viitasaari ja Sanna Ihalainen ottivat finaalin kärkipaikat tuloksin 376 pistettä. Mikkelin Ampujien Ihalainen osui hyvin finaalissakin ja teki hieman eroa Viitasaareen. Kun viimeistä laukausta tähdättiin, hänen johtonsa oli reilun pisteen verran. Päätöslaukaus epäonnistui. Kuutonen pudotti hänet kolmanneksi Paula Viitasaaren ja Karoliina Hellen kiriessä yllättäjän edelle.

-Paransin pisteellä peruskilpailun ennätystäni, kolme vuotta ammuntaa harrastanut Sanna kertoi. Finaalikokemusta hänellä on vain muutaman kisan verran. Se ei kuitenkaan näkynyt viimeistä laukausta lukuun ottamatta hänen suorituksessaan.

Kaupan alalla työskentelevä Ihalainen ei toistaiseksi ole ottanut ammuntaa vakavasti. Aikaa ei ole ollut paljoa harjoitteluun. Se on kulunut töissä ja koiran koulutuksessa. Silti häntä kiinnostaisi päästä valmennusryhmään opin hakuun.

-SM-kisassa olen ollut kahdesti. Ensimmäisellä kerralla kelvollinen tulos kaatui jännitykseen ja toisella kerralla ase rikkui kesken kisan. Ensi keväänä tavoittelen paikkaa finaalissa.

PAS:n 16-vuotiaat tytöt olivat vireessä. Trio teki komean SE:n 1156 pistettä. Joukkueessa ampuivat Henna Viljanen, Armi Häkkinen ja Jenna Kuisma. Kolmikon keskivauhti oli lähes 386:n pisteen verran.

TSA selviytyi hyvin kisajärjestelyistä. Osanottajia oli kahden päivän kilpailuissa 420. Vastaavaan osanottajamäärään taidetaan Suomessa päästä vain SM-kisoissa.

Tulokset löytyvät osoitteesta www.turunseudunampujat.fi

Matti Erkkilä

Nuorten ampujien esiinmarssi Kupittaalla

Nuoret ampujat onnittelivat Turun Seudun Ampujia Kupittaan 40. kisojen järjestämisestä lauantaina tekemällä useita mainioita tuloksia. Myös sekä naisten että miesten pääsarjojen finaaleissa nuoret olivat pääosissa. Uusi polvi rynnisti ikäsarjoihin siirtyvien tilalle hyvin tuloksin. Naisten ilmakiväärin voiton laukoi 17-vuotias Saana Tattari ennätyksellään 495,8 pistettä (peruskilpailu 395, finaali 102,8). Kolmantena oli vasta 14-vuotias koululainen Marianne Palo. Toiseksi sijoittunut Hanna Pitkänen kuului suosikkeihin. Miesten ilmakiväärin voitti odotetusti Lahden Urheilukoulussa työsuhteessa oleva sopimussotilas Juho Kurki. Hän piti tulostaan 695,7 (594+102,7) hyvänä starttina uudelle kaudelle. -Tarkoitukseni on kilpailla tammikuussa Ruotsin Sävsjössä, ja tammikuun lopulla Münchenissä. Toivottavasti näyttöni riittävät sitten helmikuun lopulla Tanskassa järjestettäviin EM-kisoihin, hän pohti. Nuoret laukoivat ilmapistooleillaan. 16-vuotiaiden tyttöjen sarjassa Emma Numminen sivusi Eveliina Pukkisen nimissä olevaa Suomen ennätystä 372 pistettä. Vuoden vaihteessa hän siirtyy 18-vuotiaiden sarjaan. Mainion tuloksen teki myös 20-vuotiaiden sarjassa Teresa Lindgren. 376 pisteen tulos on lupaava kauden vasta alkaessa. Sunnuntaina kisat jatkuvat. Silloin pääsarjoina ovat naisten ja miesten ilmapistoolin kilpailut. Tulokset: WWW.turunseudunampujat.fi Matti Erkkilä

Marko Räsänen 30. pistoolin pika-ammunnan henkilökohtaisessa kilpailussa

Sotilaiden 47.maailmanmestaruuskilpailujen päätöspäivä oli suomalaisittain vaisu. Suomussalmelainen Marko Räsänen oli tuloksella 571 kolmaskymmenes pistoolin pika-ammunnassa ja savonlinnalainen Annika Sihvonen kolmaskymmenestoinen naisten pienoiskiväärikilpailussa tuloksella 580.

Pistoolin pika-ammunnan tulokset

1. Boris Artaud, FRA 589
2. Murat Kilic, TUR 588
3. Chuanlin Li, CHN 587
30. Marko Räsänen, FIN 571
31. Ville Nousiainen, FIN 571
36. Kai Jahnsson, FIN 561.

Petri Ylinen karsiutui kilpailusta torstaina.

Pistoolin pika-ammunnassa ammutaan isopistoolilla 60 laukausta. Kilpailu koostuu kolmesta osiosta, joissa kussakin ammutaan neljä viiden laukauksen sarjaa "kuviotauluun". Ensimmäisessä osiossa aikaa on käytössä 10 sekuntia, toisessa 8 sekuntia ja viimeisessä 6 sekuntia.

Naisten pienoiskiväärin makuukilpailun tulokset
1. Anzela Voronova, EST 596
2. Anna Norman, SWE 595 (45x)
3. Su Ok Kim, PRK 595 (38x)
32. Annika Sihvonen, FIN 580

Katarina Långsröm ja Riikka Parviainen karsiutuivat kilpailusta torstaina.

Sotilaille 7. sija pistoolin pika-ammunnan joukkuekilpailussa

Suomen sotilasmaajoukkue sijoittui seitsemänneksi 47.sotilaiden maailmanmestaruuskilpailujen pistoolin pika-ammunnassa itsenäisyyspäivänä Kiinan Guanzhoussa. Mitalit jäivät kuuden pisteen päähän.

Kilpailujen toiseksi viimeinen päivä valkeni aurinkoisena ja täynnä odotuksia. Pistooliampujien lajina oli pistoolin pika-ammunnan joukkuekilpailu, jossa Suomi sijoittui hienosti seitsemänneksi. Suomalaisittain parhaaksi lajiksi arvioitu pika-ammunnan joukkuekilpailu ei tuonut vieläkään kauan kaivattua pistoolimitalia.

Ensimmäisenä tulilinjalle asettui Suomussalmen Marko Räsänen, joka ampui päivän yhdeksänneksi parhaan tuloksen 581, ja selvisi suoraan jatkoon. Räsäsen ammunta kulki hyvin koko kilpailun ajan 6-sekuntisen alun pientä notkahdusta lukuunottamatta.

Muista suomalaisista Kai Jahnsson ampui 572, Ville Nousiainen 571 ja Petri Ylinen 563. Myös Jahnsson ja Nousiainen selvisivät tulosvertailun kautta jatkoon torstaina ammuttavaan henkilökohtaiseen kilpailuun.

Pistoolin pika-ammunnassa sotilaskilpailuissa ammutaan isopistoolilla 60 laukausta. Kilpailu koostuu kolmesta osiosta, joissa kussakin ammutaan neljä viiden laukauksen sarjaa "kuviotauluun". Ensimmäisessä osiossa aikaa on käytössä 10 sekuntia, toisessa 8 sekuntia ja viimeisessä 6 sekuntia.

Joukkuekilpailun tulokset:
1. Kiina 1750
2. Ranska 1740
3. Puola 1730
6. Norja 1724 (57x)
7. Suomi 1724 (54x)
13. Ruotsi 1692
18. Tanska 1665

Parhaita henkilökohtaisia tuloksia:
Pål Hempre, NOR 589
Oleksander Petriv, UKR 587
Emerson Duarte, BRA 586
Chuanlin Li, CHN 585
Yadong Li, CHN 583
Yongde Jin, CHN 582
Boris Artaud, FRA 582
Tor Jonassen, NOR 582
Marko Räsänen, FIN 581

Suomen naisjoukkue osallistui pienoiskiväärin makuun joukkuekilpailuun. Suomi sijoittui 11. heti Ruotsin jälkeen.

Annika Sihvonen selvisi hienosti suoraan jatkoon ammuttuaan 586 pistettä. Tuulisessa säässä pitkään venynyt ammunta vei savonlinnalaisen voimat. Hienosti alkanut ammunta taittui lopussa. "Hienoa päästä ampumaan uudelleen huomenna, pyrin sitten ampumaan nopeammin ja pitämään suorituksen koossa", Sihvonen totesi. Sihvosen vieressä ampunut Sylvia Bogacka (POL) sai kokoon 590 pistettä.

Muista suomalaisista Katariina Långström ampui 579 ja Riikka Parviainen 574. Molemmat karsituivat jatkosta.

Joukkuetulokset
1. Puola 1765 (101x)
2. Saksa 1765 (94x)
3. Korea 1765 (86x)
4. Kiina 1764
5. Pohjois-Korea 1756
8. Norja 1753
10. Ruotsi 1747
11. Suomi 1739
16. Tanska 1722

Parhaita henkilökohtaisia tuloksia
Xiangyan Wan, CHN 592
Zhongue Shao, CHN 592
Eva Friedel, GER 591
Su Ok Kim, PRK 591
Sylvia Bogacka 590

 

Joukkue piti Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi lyhyen juhlatilaisuuden illalla. Tilaisuudessa Hämeen Rykmentin aliupseerikoulussa opiskelunsa aloittaville Långströille, Parviaiselle ja Sihvoselle luovutettiin oppilaan arvomerkit Finlandia-hymnin soidessa taustalla.

Kai Jahnsson seitsemäs CISM:n kisoissa

Kai Jahsson teki upean nousun sotilaiden maailmanmestaruuskilpailujen isopistoolin henkilökohtaisessa kilpailussa varhain keskiviikkona Suomen aikaa. Jahnsson oli tarkkuusosion jälkeen 22., mutta hieno pikaosio nosti miehen seitsemänneksi.

Isopistoolin henkilökohtaiseen kilpailuun selvityivät eilisessä joukkuekilpailuna ammutussa karsinnassa Petri Ylinen, Kai Jahnsson ja Marko Räsänen. Miesten hieno ammunta oli tuoda Suomelle pitkään kaivatun mitalin, mutta se jäi yhä odottamaan tulevia päiviä.

Keskiviikkoaamun ammunta muistutti hyvin paljon karsintaa suomalaisten ollessa tarkkuusosion jälkeen noin puolen välin paikkeilla neljänkymmenen ampujan kisassa. Jokainen suomalainen ampui hienon pikaosion jä kohensi hyvin sijoitustaan kovatasoisessa kilpailussa.

Parhaiten Suomen joukkueesta ampui Kai Jahnsson sijoittuen lopulta seitsemänneksi. Jahnssonin lopputulos oli 582 (287+295). Mies oli pelkkää hymyä hyvin menneen pikaosion jälkeen. "Lähtipä mukavasti", Jahnsson myhäili ammunnan päätyttyä.

Suomen toiseksi parhaan suorituksen teki Petri Ylinen ampuen pinnaa Jahnssonia vähemmän eli 581 (287+294). Tulos oli Ylisen kauden paras, jolla irtosi 10. sija. Marko Räsänen ampui sijoitukseen 21. tuloksella 574 (286+285).

Henkilökohtaiset tulokset

1. Olexander Petriv, BLR 589, shoot-off 49
2. Usyf Dikec, TUR 589, shoot-off 48
3. Zhenxiang Zie, CHN 588
4. Pål Hempre, NOR 587
5. Julio Almeida, BRA 586
7. Kai Jahnsson, FIN 582
10. Petri Ylinen, FIN 581
21. Marko Räsänen, FIN 574

Ville Nousiainen karsiutui tiistain karsinnassa.

Naisten lajina keskiviikkona on makuukilpailun harjoitukset.

Sotilaiden pistoolijoukkue hienosti neljänneksi

Puolustusvoimien pistoolijoukkue sijoittui neljänneksi tiistaina jatkuneissa 47. sotilaiden maailmanmestaruuskilpailuissa Kiinan Guangzhoussa. Joukkueessa ampuivat Kai Jahnsson, Ville Nousiainen, Marko Räsänen ja Petri Ylinen. Mitalit jäivät vain neljän pisteen päähän.

Suomen pistoolijoukkue lähti tiistain pikaosioon hieman altavastaajana. Tämä ei kuitenkaan huolestuttanut suomalaisampujia. Isopistoolikilpailu koostuu tarkkuusosiosta ja pikaosiosta ja vasta yhteistulos ratkaisee. Tällä hetkellä Suomen joukkueen vahvuus on juuri nopeampitahtinen pikaosio.

Suomen joukkueen ampujista Ville Nousiainen kykeni hyvään suoritukseen aina viimeisille pikaosion sarjoille saakka. Alavireiset viimeiset sarjat tiputtivat miehen jatkosta henkilökohtaiseen kilpailuun. Tulos 569 jäi hieman painamaan mieltä. Toinen suomalainen ensimmäisen erän ampuja Petri Ylinen ampui omalla vallitsevalla tasollaan (575), mutta harmitteli hämäriä valaistusolosuhteita. Tuloksellaan Ylinen selviytyi huomiseen henkilökohtaiseen kilpailuun. 

Myöhemmissä erissä Marko Räsänen ampui tänään kokonaisuutena oikein hyvin (578), mutta lady Fortuna ei todellakaan antanut suomussalmelaiselle armoa. Turhan usein osumat jäivät juuri ja juuri osuma-arvojen viivan väärälle puolelle. Parempionninen päivä niin Räsänen olisi ylittänyt 580 pisteen rajan. Räsänen selvitti itsensä helposti jatkoon.

Suomen ankkurina kisaan lähti Lontoon olympialaisissakin hyvin ampunut Kai Jahnsson. Jahnsson oli isopistooliammuntaansa tyytyväinen ammuttuaan tänään kauden parhaan tuloksensa (579) isopistoolilla. Jahnsson on keskittynyt pari viime vuotta pienempikaliiperisten aseiden hallintaan, mutta kovana kilpailukonkarina hän osoitti muille, että raskaammatkin ampumalajit sujuvat tosipaikan tullen. Päivä ei kuitenkaan ollut Jahnssonin mielestä vielä riittävän hyvä. Pikaosiolla tapahtui yhden sarjan kestänyt heikko hetki, joka jäi hieman harmittamaan. Huomiseen henkilökohtaiseen kilpailuun jäi siis selvästi parannettavaa, kaksinkertainen olympiakävijämme tuumaili ryhmäkeskusteluissa kisan jälkeen.

Valmentaja Jorma Jäntin mielestä joukkue ampui kokonaisuutena omalla tasollaan. ”Päivä oli erinomainen pistoolijoukkueelle ja antaa odottaa hyviä tulevia päivä”, Jäntti totesi tuloksien ratkettua. ”Tässä seurassa sijoitus oli hyvä, mutta on vain oltava parempi jos mielii pärjätä”, ensimmäistä vuotta valmentajana ollut Jäntti jatkoi. Suomen joukkueen sijoituksen arvoa korostaa se, että viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana joukkue on vain kerran aiemmin yltänyt neljänneksi (Thun/Bern 2005).

Joukkuekilpailun tulokset:

1. Kiina 1749
2. Ranska 1743
3. Turkki 1735
4. Suomi 1732

Päivän parhaita henkilökohtaisia tuloksia:

Ysuf Dikec, Turkki 589
Boris Artaud, Ranska 588
Olekander Petriv 586
Liu Yadong, Kiina 585
Julio Almeida, Brasilia 584
Kai Jahnsson, Suomi 579
Marko Räsänen, Suomi 578
Petri Ylinen, Suomi 575
Ville Nousiainen, Suomi 569.

Henkilökohtaista kilpailua voi seurata internetissä keskiviikkona 02.00 alkaen osoitteessa: http://results.sius.com

Tiistaina ammuttiin myös naisten pienoiskiväärin henkilökohtainen kilpailu. Suomen ainut edustaja oli Katarina Långström. Edellisenä päivänä Annika Sihvonen ja Riikka Parviainen olivat karsiutuneet jatkosta. Parviainen tosin niukasti häviten viimeisen paikan napakympein 24 – 17.

Katarina Långström uusi hienosti eilispäivän karsintatuloksen 571 (194-183-194). Långströmin makuu- ja pystyasennot olivat hieman ailahtelevia, mutta polviasennossa hän pystyi kokoamaan itsensä ja ampui hyvän polviasentotuloksen, kuten päivän kärkiampujat konsanaan. Kilpailu ammuttiin hyvässä säässä.

Suomi on mukana sotilaiden maailmanmestaruuskilpailuissa ensimmäistä kertaa kokonaisella naisjoukkueella. Aiemmin Suomea on naisten sarjoissa edustanut vain Helena Juppala.

 

3-asentokilpailun tulokset

1. Hui Gao, Kiina 586
2. Xiangyan Wan, Kiina 583
3. Sylvia Pogacka, Puola 581
24. Katarina Långström, Suomi 571.

 

Sotilaiden 47.maailmanmestaruuskilpailuihin osallistuu 35 maata ja 390 urheilijaa ja valmentajaa. Tänä vuonna ei poikkeuksellisesti järjestetä 300 metrin lajeja.

 

Jääkärit ylläpitivät Suomen ampumamainetta

Urheilukoulussa varusmiespalvelustaan suorittavat jääkärit Katarina Långström, Riikka Parviainen ja Annika Sihvonen sijoittuivat hienosti joukkueella kuudenneksi pienoiskiväärin kolmiasentokilpailuissa tänään maanantaina alkaneissa 47. Sotilaiden maailman mestaruuskilpailuissa Kiinan Guangzhoussa.

Sotilaiden maailmanmestaruuskilpailujen ensimmäinen aamu valkeni sateisen tuulisena ja koleana. Päivän keskeisin laji oli naisten pienoiskiväärin 3-asentojen joukkuekilpailu, joka oli samalla karsinta huomiseen henkilökohtaiseen kilpailuun. Suomen naiset kävivät pirteinä taistoon, vaikka saapumisesta länsivaikutteiseen kisakaupunkiin oli kulunut vain kaksi vuorokautta. Ensimmäisessä erässä Suomen joukkueesta ampuivat Katarina Långström (ESF) ja Riikka Parviainen (SMAS). Jo kilpailun alku nostatti valmentaja Marko Lepässä oikeutetusti toiveita makuuosuuksien mennessä hyvin vaikeassa kelissä. Katarina Långström teki lopulta hienon tuloksen 571 (198-186-187) Riikka Parviaisen kootessa tuloksen 563 (194-184-185). Tuuli meinasi tehdä kepposet naisille jo pystyosuuksilla, mutta molemmat ampuivat silti hyvin omilla taitotasoillaan. Långström pysyi tiukasti eränsä kärkijoukossa toisen polvisarjan alkuun saakka, mutta sitten Aasian luonto otti veronsa. ”Toinen polvisarja oli ongelmallinen, ei vaan millään saanut rikottua kympin viivaa; lähellä, mutta niin kaukana”, Långström totesi ammunnan jälkeen. Långström selvitti lopulta itsensä helposti huomiseen henkilökohtaiseen kilpailuun ollen lopulta eränsä 10. (35). 

Riikka Parviaisen ammunta oli pitkälti samanlaista kuin Långströmin jääden kuitenkin hänelle joka sarjalla hiukkasen. Parviainen totesi ammunnan jälkeen, että oli tyytyväinen makuuseen ja pystyyn, mutta polviasento jäi hieman kaivelemaan mieltä. Hän oli eränsä 20. ja karsiutui jatkosta. 

Toisessa erässä Suomen joukkueesta ampui Annika Sihvonen (SMAS). Sihvonen ampui kovaksi ja oikukkaaksi yltyneessä tuulessa kokonaisuutena hyvin, mutta osumat jäivät turhan usein lähelle viivan väärää puolta. Hän keräsi saaliikseen 560 pistettä (192-184-184) ollen erässään 17. ja karsiutui jatkosta. Silti savonlinnalainen oli yhtä hymyä kilpailun jälkeen ja sanoi nauttineensa jälleen kesäisestä ulkorata-ammunnasta.

Naisten valmentajana toiminut Marko Leppä oli tyytyväinen naisten suorituksiin. ”Hieman olisi tarvittu enemmän onnea, jotta osumat olisivat rikkoneet parempien arvojen rajaviivat, mutta siitähän tästä on juuri kysymys – joka laukaus on vain tehtävä huolellisemmin!”, Leppä totesi ammunnan jälkeen. 

Naisten pienoiskiväärin joukkuekilpailuun osallistui 20 joukkuetta.

Henkilökohtaista kilpailua voi seurata internetissä tiistaina 03.00 alkaen osoitteessa: http://results.sius.com/Events.aspx?Championship=47thCISMWorldMilitaryShootingChampionships20121201GuangzhouChina.

 

Kolmiasentojoukkuekilpailun tulokset:

1. Kiina 1734
2. Puola 1727
3. Saksa 1719
6. Suomi 1694
7. Norja 1688
10. Ruotsi 1680
15. Tanska 1662

Parhaat henkilökohtaiset tulokset:
Sylvia Pogacka, Puola 585
Naratuya Chuluunbadrakh, Mongolia 583
Xiangyan Wan, Kiina 582
Eva Friedel, Saksa 580

Tiistaina ammutaan loppuun miesten isopistoolin joukkuekilpailu, josta ammuttiin maanantaina kouluosa.

Sotilaiden 47.maailmanmestaruuskilpailuihin osallistuu 35 maata ja 390 urheilijaa ja valmentajaa. Tänä vuonna ei poikkeuksellisesti järjestetä 300 metrin lajeja.
Kilpailujen avajaispäivän videon voi katsoa osoitteessa: http://v.youku.com/v_show/id_X-NDgyOTk0MzQ4.html

 

Kiväärileiri nuorille Etelä-Suomen alueella 1.-2.12.2012

Leiri on tarkoitettu nuorille ja tukiampujille. Paikka: RS:n ilma-aserata, Tenholantie 100, Tammisaari

KUTSU

Tervetuloa alueleirille 1.12.2012. Ammutaan ilmakiväärillä elektronisiin tauluihin. Leiri alkaa 10.00 ja ruokailu tapahtuu ampumaradalla. Radalla mahdollista ostaa pientä purtavaa, leipää, mehua ym. Aikatalusta infotaan myöhemmin. "Vanhemmat nuoret" ampuvat myös sunnuntaina. Innokkaat tukiampujat saavat osallistua molemmille päiville 🙂

Ilmoittautuminen omalle lajivalmentajalle viimeistään 24.11.2012

Ystävällisin terveisin,

Kivääri tukiampujat 7-14v.
Cindy Dufvelin, 0400 620276
dufvelic@arcada.fi


Kivääri nuoret 14-24v.

Ari Mäkelä, 0400 906 489
ari.makela@pp5.inet.fi

**********************
Pistoolileiri pidetäänkin eri ajankohtana pistoolivalmentajan estymisen vuoksi. Uusi ajankohta (ja paikka) tarkentuvat myöhemmin.