Koronatilanteen huonontumisen vuoksi 24.-25.10.2020 Kisakalliossa pidettäväksi aiottu Grande Finale perutaan kokonaan.
Lajijaostot pohtivat parhaillaan, miten ne järjestävät lauantaille aiotut lajiparlamentit. Vuoden parhaiden palkitseminen siirtyy myöhempään ajankohtaan odottamaan tautitilanteen paranemista.
Viikonlopun koulutusaiheille eli lauantain koulutukselle aselain muutoksiin ja aselupiin liittyen sekä sunnuntain seurakoulutuskokonaisuudelle etsitään parhaillaan sopivampaa ajankohtaa etäkoulutuksena.
Satu Mäkelä-Nummela palkittiin viime vuoden Grande Finalessa vuoden ampumaurheilijaksi. (Kuva: Lassi Palo)
Perinteinen Grande Finale -viikonloppu järjestetään jälleen lokakuun lopulla Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Tapahtuma rakentuu jaostojen lajiparlamenttien ja liiton palkitsemisgaalan ympärille. Tänä vuonna mukana on myös koulutusta seuroille.(lisää…)
Ampumaurheiluliitto avasi sopimuskauden päättyessä myös kaikki valmentajien tehtävät. Heidät piti valita syyskuussa, mutta aikataulusyistä valinnat ovat siirtyneet Ampumaurheiluliiton hallituksen lokakuun kokoukseen.(lisää…)
Antti Kaikkonen ja Vesa Nissinen Santahaminan pistooliradalla. Vasemmalla adjutantti Henri Ruotsalainen ja taustalla Timo Eskelinen. (Kuvat: Lassi Palo)
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) tutustui ampumaurheiluun ja sen aktiivitoimijoihin maanantaina Helsingin Santahaminassa. ”On mukavaa, että järjestitte tällaisen tilaisuuden”, hän sanoi Ampumaurheiluliiton isännöimässä tapahtumassa.(lisää…)
REACH-komiteassa hyväksyttiin torstaina lyijyhaulien käyttöä kosteikkoalueilla koskeva rajoitusehdotus. Ampumaurheiluliitto tuomitsee sen, ettei päätös lopulta perustunut tieteellisesti tutkituille faktoille ja oli Euroopan kemikaaliviraston esitystä tiukempi.(lisää…)
Tarkkuuslajit (ammunta, curling, jousiammunta ja keilailu) jatkavat yhteistyötä valmentajakoulutuksessa ja järjestävät yhteisen 1-tason valmentajakoulutuksen syksyllä 2020.
Koulutus sisältää yhteensä kolme lähijaksoa (pe-su), joista kaksi on yleisjaksoa ja kolmas toteutetaan lajikohtaisesti erillisenä. Koulutus sisältää lähijaksojen lisäksi oppimistehtäviä.
Lähijaksot alkavat perjantaisin klo 17.00 ja päättyvät sunnuntaisin klo 15.00
Koulutuksessa painotetaan tiedon soveltamista käytännön valmennustyöhön. Koulutuksen aikana harjoitellaan valmentajan taitoja yhdessä muiden kurssilaisten kanssa.
Koulutuksen hinta on 250 euroa/jakso sisältäen koulutuksen ja majoituksen täysihoidolla (2 hh).
Koulutus sisältää yhteensä kolme jaksoa. Lisähinnasta on mahdollista majoittua yhden hengen huoneessa sekä ostaa iltapala. Koulutuksessa käytetään kurssikirjaa Lasten ja Nuorten Hyvä Harjoittelu-kirja, joka laskutetaan 1. koulutusjakson yhteydessä. (35€ + postituskulut).
SAL subventoi 100 eurolla 1-tason valmentajakoulutuksesta valmistuneita myös kaudella 2020.
Ilmoittautumiset
Mukaan mahtuu kaikista tarkkuuslajeista enintään 15 valmentajaa/tarkkuuslaji ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Mikäli osallistujia tulee yli kiintiön, lajiliitot valitsevat osallistujat
Ilmoittautumiset 25.8.2020 mennessä:
Kaikkien lajien ilmoittautumiset suoritetaan kootusti internetissä täällä
Ampumaurheiluseuralla on monia tehtäviä. Mm. tarjota ampumaurheilutoimintaa paikkakunnalla sekä tarjota hyvää ammunnan opetusta ja ohjausta. Seurassa, jossa on laadukasta toimintaa, on jäsenien hyvä olla. Varmistaakseen laadukkaan toiminnan on paikallaan kehittää seurassa asioita. Onko ampumaurheiluseurassanne ajateltu kehittää jotain uutta? Uudella projektilla voidaan vaikkapa lähestyä uusia ryhmiä, tarjota ampumaurheiluun liittyvää toimintaa jopa ampumaseuran ulkopuolelle. Oleellista on, että uusi projekti synnyttää seurassa toivottavasti uudenlaisen toimintamallin ja saadaan pysyvyyttä lisää.
Uudella projektilla ampumaurheiluseuraan ohjattua toimintaa lisää!
– Voisiko uusi projekti olla suunnattu esimerkiksi ampumakoulutoiminnan jälkeiseen toimintaa, jolla ehkäistään ns. dropoutia?
– Voisiko uusi projekti olla kohdistettu vaikkapa tytöille tai naisammuntaprojektille, esim. haulikko?
– Voisiko uusi projekti auttaa seuran vammaisammunnan kehittämisessä?
– Voisiko projekti olla jopa uusi tapahtuma, jolla saadaan ampumaurheilua paikkakunnalla esille ja kokeiltavaksi?
Sopikaa uudesta projektistanne seurassa ja hakekaa kehittämisapurahaa Ampumaurheiluliitosta! Rahallista tukea projektille ampumaurheiluseura voi saada 500€ – 3000€.
Tarkemmat hakuohjeet löytyvät tästä. Hakulomake löytyy tästä.
SAL kehittämisapuraha 2020 haku on avoinna kaikille Ampumaurheiluliiton jäsenseuroille
31.7.2020 asti. Tukea saaville seuroille ilmoitetaan 10.8. mennessä.
Hakulomakkeessa kysytään mm:
Projektin tarkoitus ja nimi. Projektin aloitus ja kesto? Miten projekti toteutetaan?
Projektin budjetti? Haettavan avustuksen määrä ja mahdollisen oman rahoituksen osuus euroina? Hankkeen yhteyshenkilö jne.
Katso lisää hakulomakkeesta.
Nokian Seudun Ampujien järjestämä miniriflen SM 2020 käsitti kaksitoista monipuolisesti ampumataitoa mittaavaa asemaa pitkän kuuman päivän ratoksi.
Kevään kilpailutauon jälkeen practicalistit kokoontuivat viikonloppuna Nokialle, missä ratkottiin pitkästä aikaa miniriflen SM-tittelit sunnuntaina 28. kesäkuuta.(lisää…)
Liittovaltuuston kokoukseen osallistuttiin paikan päällä Vantaalla ja etänä. (Kuvat: Lassi Palo)
Ampumaurheiluliiton liittovaltuuston kokous pidettiin sunnuntaina. Koronavirustilanteen myötä säädetty laki mahdollisti tilapäisen poikkeamisen yhdistyslaista ja kokoukseen osallistumisen etäyhteydellä. Kokous hyväksyi liiton strategian vuosille 2021-24.(lisää…)