
Euroopan kisojen ampumaurheilu alkoi torstaina, kun Aleksi Leppä ja Emmi Hyrkäs kilpailivat 10m ilmakiväärin parikilpailussa. He sijoittuivat 26:nneksi. (lisää…)
Euroopan kisojen ampumaurheilu alkoi torstaina, kun Aleksi Leppä ja Emmi Hyrkäs kilpailivat 10m ilmakiväärin parikilpailussa. He sijoittuivat 26:nneksi. (lisää…)
Ampumaurheiluliitto toteutti keväällä kyselyn nuorille Kultahipputoiminnasta. Kultahipputoiminnalla tarkoitetaan alle 15-vuotiaiden ampumaurheilu- ja seuratoimintaa. Vastausten avulla kehitetään Kultahipputoimintaa enemmän nuorten toiveiden mukaiseksi. Kyselyyn vastasi 31 nuorta.
Kyselyn perusteella tärkeintä nuorille omassa ampumaharrastuksessa on uuden oppiminen ja kehittyminen, oma ampumaseura ja kaverit. Avoimissa vastauksissa korostui selvästi hauskuuden, ilon ja hyvän yhteishengen merkitys omassa harrastuksessa.
Seitsemänkymmentäyksi prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että heillä on tosi hyvät valmentajat, joilta he saavat paljon tukea omaan harrastukseensa. Kukaan vastaajista ei ollut tyytymätön oman seuransa valmennukseen, mutta muutama toivoi saavansa ohjausta ja valmennusta nykyistä enemmän. Nuoret toivoivat myös enemmän kisoja ja leirejä.
Osa nuorista koki haasteelliseksi siirtyä 15-vuotiaana Kultahippukisoista ylempiin sarjoihin ja toivoi, että 15-17 -vuotiaille olisi oma Kultahippusarja.
87 % vastaajista olisi valmis siirtymään sähköiseen kultahippupassin käyttämiseen. Vain vajaa 13% halusi edelleen paperisen painetun passin. Kultahippukisoja (aluekisat ja valtakunnallinen finaali) nuoret pitivät selvästi tärkeinä.
Katso yhteenveto koko kyselyn tuloksista tästä: Kultahippukyselyn 2023 tulokset
Lisätiedot:
Kustaa Ylitalo
Nuoriso- ja koulutuspäällikkö
kustaa.ylitalo@ampumaurheiluliitto.fi
p. +358 (0)40 8390 446
Ampumaurheilijoiden perinteinen jokakesäinen golfkilpailu, Kymppigolf, pelataan Wiurila Golfissa Salossa maanantaina 7.8.2023. Kilpailu alkaa klo 10.00 tiiaikalähtöinä, kisainfo klo 9.40.
Kilpailumuotona on pistebogey. Myös paras scratch-tulos palkitaan. Lisäksi on erikoiskilpailuja. Suurin kilpailussa huomioitava tasoitus on 36.
Osallistumisoikeus: SAL:n seuran jäsenyys tai kutsuvieras sekä SGL:n golfseuran jäsenyys.
Ilmoittautuminen 24.7. mennessä: tero.hovila@gmail.com. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä myös ampumaseurasi, golfseurasi ja tasoituksesi (hcp).
Kaikkia ilmoittautuneita pyydetään tuomaan mukanaan pieni palkinto, joita jaetaan kisan jälkeen osallistujille sen mukaan, kuin niitä riittää.
Hinta on 69 euroa sisältäen tulokahvit ja lounaan kisan jälkeen, golfkärryt sekä saunan pyyhkeineen.
Jos haluat hioa lyöntiä kuntoon ja tutustua kenttään etukäteen, harjoituskierroksen pääsee pelaamaan sunnuntaina 6.8. hintaan 50 euroa (norm. 65 €), kun ilmoittaa olevansa ampujien 10-golfin osallistuja.
Jos tarvitset majoitusta, Wiurilassa sijaitsee pukuhuoneiden yläpuolella pieni hotelli, jossa on 4 huonetta. Kyselyt numerosta: 0400 121900. Salon keskustassa on lisäksi Hotelli Fjalar sekä Sokos Hotelli Rikala.
Wiurila Golfin osoite: Viurilantie 126, 24910 Halikko
SAL:n kilpailuvaliokunta on kokouksessaan 20.6.2023 hyväksynyt uudet kiväärin (K/2023), pistoolin (P/2023), hauliko (H/2023), liikkuvan maalin (Lm/2023) säännöt sekä ISSF-lajien tekniset säännöt (TS/2023). Säännöt astuvat voimaan 1.7.2023. Nettiversiot löytyvät säännöt-sivulta. Kirjojen painatusaikataulusta ei vielä ole tehty päätöstä. Edellisistä sääntöpäivityskerroista poiketen tällä kertaa ei julkaista ns. korjaussarjoja, eli paperia muuttuneista sääntökohdista.
Säännöt astuvat voimaan 1.7.2023
Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö on valinnut joukkueen edustamaan Suomea 28.7.-8.8. kisattaviin kesäuniversiadeihin. Ensimmäisten valittujen joukossa on viisi ampumaurheilijaa. (lisää…)
Sata suomalaisurheilijaa kilpailee tulevan puolentoista viikon aikana Puolassa Euroopan Olympiakomiteoiden liiton (EOC) järjestämässä monilajitapahtumassa, joka tunnetaan nimellä Euroopan kisat. Suomen joukkueessa on kaksitoista ampumaurheilijaa. (lisää…)
Suomen nuorten MM-joukkueeseen on nimetty seitsemäntoista ampumaurheilijaa. Nuorten MM-kilpailut ovat heinäkuussa Etelä-Koreassa. (lisää…)
Marianne Palo ja Essi Heiskanen osoittivat hyvää tuloskuntoa Tanskassa järjestetyssä kansainvälisessä kiväärikilpailussa. (lisää…)
Suomen sporting-juniorit saivat hienosti joukkuepronssia Italiassa järjestetyissä EM-kilpailuissa. (lisää…)
Kansainvälinen nuorten haulikkocup IJSC ammuttiin viikonloppuna aurinkoisessa Orimattilassa. (lisää…)