Kalenteria voi tilata sähköpostitse Maila Pynnöseltä. Kalenteri maksaa 10 e (+ postituskulut). Jos tilaa kymmenen kalenteria tai enemmän, kappalehinta on 9 e (+postituskulut).
Marjut Heinonen skeetin maailmancupissa 15:s
Marjut Heinonen on sijoittunut skeetin maailmancupin avauskilpailussa 15:nneksi Yhdysvaltain Tucsonissa. Varhain maanantaina Suomen aikaa päättyneessä kilpailussa Heinonen rikkoi 65 kiekkoa (21+24+20).
Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n kauden ensimmäinen maailmancup alkoi Arizonan osavaltiossa sijaitsevassa Tucsonissa. Naisten skeetin voiton vei Yhdysvaltain Kimberly Rhode tuloksella 99 (75+24). Rhoden peruskilpailun tulos 75 on uusi ME ja finaalin jälkeinen tulos 99 sivuaa ME:tä.
– Olin niin lähellä… Ihmiset yrittävät yleensä löytää syitä virheisiinsä, mutta minulla ei sellaista ole. Minä vain ”missasin” sen yhden kiekon, Rhode sanoi.
Vuonna 1979 syntynyt Rhode on nelinkertainen olympiamitalisti, jolla on nyt mahdollisuus voittaa mitali peräti viisissä olympialaisissa peräkkäin. Hän on yksi ennakkosuosikeista heinä-elokuussa järjestettävissä Lontoon olympialaisissa.
Oulun Seudun Haulikkoampujia edustava Marjut Heinonen lähti kisoihin hyvillä mielin ja hyvin valmistautuneena.
– Valitettavasti flunssa iski juuri kilpailun alla, eikä Marjut pystynyt normaaliin suoritukseensa, Ampumaurheiluliiton skeetin olympiavalmentaja Peeter Päkk kertoi.
Heinonen ampui viime kesäkuussa Suomen ennätystuloksen 97 (73+24).
Miesten skeetin ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen (50/125 kiekkoa) Lauri Leskinen on sijalla 37. Sibbo Skyttegille -seuraa edustavan Leskisen tulos oli 46 (23+23). Hänen seuratoverinsa Oskari Kössi on tuloksellaan 44 (22+22) sijalla 51. Oulun Seudun Haulikkoampujien Heikki Meriluoto rikkoi 45 kiekkoa (22+23) ja lähtee toiseen kilpailupäivään sijalta 43. Mqs-ampuja Teemu Vähämäki – myös Oulun Seudun Haulikkoampujista – rikkoi 48 kiekkoa (24+24).
Miesten skeetin toinen kilpailupäivä päättyy varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa. Ohjelmassa ovat viimeiset 75 kiekkoa ja 25 kiekon finaali.
Tucsonissa kilpailee noin 250 haulikkoampujaa. Osallistuvia maita on 44. Tucson isännöi ensimmäisen kerran ISSF:n maailmancupin kilpailua.
ISSF:n haulikon maailmancup
Tucson, Yhdysvallat 26.3.-1.4.2012
Tuloksia 26.3.
Naisten skeet 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Kimberly Rhode USA 99/sivuaa ME:tä (75/ME+24), 2) Diana Barosi Italia 92 (70+22/uusinta 6), 3) Brandy N Drozd USA 92 (70+22/5), 4) Morgan Craft USA 91 (69+22), 5) Francisca Crovetto Chadid Chile 91 (69+22), 6) Veronique Girardet Ranska 90 (68+22), … 15) Marjut Heinonen Suomi 65.
Miesten skeet, tilanne 50/125 kiekon jälkeen: 1) Efthimios Mitas Kreikka, Giancarlo Tazza Italia, Anthony Terras Ranska 50, … 37) Lauri Leskinen Suomi 46, … 43) Heikki Meriluoto Suomi 45, … 51) Oskari Kössi Suomi 44. Mqs-ampuja Teemu Vähämäki Suomi 48.
Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.
Niko Roos tähtäsi 561 pistettä ilmaolympiapistoolilla
Rauman Seudun Urheiluampujien Niko Roos voitti ilmaolympiapistoolin Y18-sarjan Suomen mestaruuden uudella SE-tuloksella sunnuntaina Sastamalassa. Roosin, 15, tulos oli 561 pistettä.
SM-kilpailujen ensimmäinen päivä eli lauantai huipentui Y-sarjan kuuden ampujan finaaliin, jossa Suomussalmen Urheiluampujien Jaakko Sand ja Marko Räsänen ottivat kaksoisvoiton. Heidän jälkeensä kolmanneksi sijoittui Pohjois-Hämeen Ampujia edustava Ari Huhtamäki. Kärkikolmikon tulokset olivat 742, 741 ja 740 pistettä.
Uusi joukkue-SE (1660 pistettä) tehtiin kahden joukkueen voimin eli Alajärven Seudun Ampujien ja Pohjois-Hämeen Ampujien. AsAs:ssa ampuivat Ali Tommola, Jussi Laukkanen ja Timo Paalanen, P-HA:n joukkueessa olivat Ari Huhtamäki, Jussi Saari ja Ismo Harju.
Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut järjestettiin viidennen kerran hotelli Ellivuoressa Sastamalassa. Lauantaina ammutussa avoimessa Y-sarjassa oli 59 kilpailijaa ja kaksitoista joukkuetta. Sunnuntain ikäkausisarjoissa kilpaili 90 ampujaa ja viisitoista joukkuetta. Kisojen puuhamies Veli-Matti Torikka oli erittäin tyytyväinen.
– Kisat onnistuivat hyvin, hän sanoi sunnuntai-iltana.
Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut
Sastamala 24.-25.3.
Tuloksia
Y-sarja: 1) Jaakko Sand SUA 742 (557+185), 2) Marko Räsänen SUA 741 (562+179), 3) Ari Huhtamäki P-HA 740 (558+182), 4) Mikko Tupala RSA 735 (559+176), 5) Aleksi Pirttimäki SsA 734 (557+177), 6) Ali Tommola AsAs 729 (556+173).
Joukkuekilpailu Y: 1) AsAs 1660/SE (Ali Tommola, Jussi Laukkanen ja Timo Paalanen), 2) P-HA 1660/SE (Ari Huhtamäki, Jussi Saari ja Ismo Harju), 3) SUA 1646.
Y18: 1) Niko Roos RSA 561 (SE), 2) Aleksi Pirttimäki SsA 551.
N: 1) Tarja Nevalainen SA 543.
N20: 1) Noora Kivistö SsA 542.
Kaikki tulokset löydät täältä.
Kuopio-halli raikui Kultahippufinaalien joukkuekilpailupäivänä
Kultahippufinaalien toinen kisapäivä alkoi virallisesti kesäajassa ja siksi tietysti myös aurinkoisissa merkeissä. Kuopio-halli täyttyi sunnuntaina 25.3 railakkaista kannustushuudoista ja pienten ja suurempienkin jalkojen töminästä kun joukkuekilpailut saatiin käyntiin. Sunnuntaina kisasi 95 kolmen hengen joukkuetta eri puolilta Suomea.
Kultahippufinaalien joukkuekisat poikkeavat piristävästi perinteisestä ampumaurheilukisasta, sillä kilpailusuoritusten lisäksi tärkeää osaa näyttelee joukkuekavereiden ja taustajoukkojen korvia huimaava kannustus, jalkojen tömistely sekä katsomossa liehuvat liput. Onnistuneista taulujen kaadoista saa ja pitää iloita näyttävästi hurraten. Kisatunnelmasta ei voi jäädä paitsi finaaleita paikanpäällä seuratessa.
Toinen joukkuekilpailun erikoisuus ovat maalitaulut, jotka muistuttavat läheisesti ampumahiihdon tauluja. Kilpailua on helppo seurata ja onnistumiset näkyvät nopeasti katsojankin silmään kun tauluja ”tiputetaan” yksi kerrallaan.
”Suuren urheilujuhlan tuntua”
Sunnuntain finaalit olivat toinen toistaan tiukempia ja jännitys säilyi loppumetreille saakka. Tasatuloksia ja vaihtelevia tilanteita koettiin monen kisan aikana.
Pohjanmaan aluejaoston puheenjohtaja, Härmän Seudun ampujia edustava Jukka Yliketola iloitsi aamupäivällä pohjalaisesta menestyksestä.
– Ei pöllömpi homma, Yliketola hymyili seuratessaan vauhdikkaasti eteneviä joukkuekisoja.
Pohjanmaalta olikin melkoinen edustus, sillä Yliketola sai laskujensa summaksi peräti 48 joukkuetta alueeltaan. Edustus on ollut vahva jo vuosia, sillä Kultahipputoiminta on pohjanmaalla voimissaan. Oikeastaan vain vahvat seurat vaihtelevat, mikä sekin on tietysti vain hyvä asia kun puhutaan nuorista urheilijan aluista.
– Tänä vuonna näyttää olevan Lappajärven ja Isonkyrön vuoro olla voittoisia, Härmän seudun ampujia edustava Yliketola jakoi kiitostaan.
Hän totesikin, että kevään Kultahippufinaalit ovat lapsille ja nuorille kauden huipentuma ja tapahtuma, jota odotetaan koko pitkä talvi. Ja ”pohojalaasia” kun ollaan Jukka Yliketola tunnusti, että kyllä tänne pärjäämään lähdetään, vaikka hauskanpidosta onkin ensisijaisesti kyse.
– Onhan tässä kaiken hurrauksen keskellä aikamoista suuren urheilujuhlan tuntua, hän hehkutti eikä ollut lainkaan väärässä.
Kisakavereita kannustetaan
Myös järjestäjien kasvoilla oli helpottunut hymy. Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Kimmo Lahti kertoi, että kaikesta on selvitty ja osanottajien tyytyväisyys on tietysti paras mittari. Myös Kuopion Ampuma- ja Metsästysseuran puheenjohtaja Jouni Kröger iloitsi hyvin menneistä kisoista. Kröger kertoi, että Kuopiossa kisoja saisi järjestää vaikka kuinka paljon jos jaksamista riittäisi, mutta kertoi, että Kultahippufinaalien järjestäminen on tietysti kolmelle järjestävälle seuralle aivan erityinen kunnia.
Sunnuntaina kotiin palannee väsyneitä, mutta onnellisia kisaajia ja heidän taustajoukkojaan. Kavereita eri puolilta Suomea on tavattu ja uusia kokemuksia koettu. Ja on todettava, että nuorimmat kisaajat osaavat erityisen hienosti myös kisakavereiden kannustamisen. Ennen suoristusta tsempataan ja suoritusten jälkeen käydään taputtelemassa ja halaamassa. Kuten kisaorganisaation puheenjohtaja Kimmo Lahti kisatunnelmaa kuvaili, myös nuoremmat kisaajat kokevat kisoissa niin onnistumisen kuin epäonnistumisenkin tunteita, se kuuluu urheiluun, mutta yleensä ne kyyneleet ovat kuivuneet viimeistään silloin, kun varusteet on pakattu ja pieni juoksuspurtti tai juttutuokio joukkuekavereiden kanssa on tehty. Sitä on nuorisourheilu parhaimmillaan.
Seuraava iso Kultahippufinaali käydään ruutiaseilla elokuussa Ahvenanmaalla.
Lisää tietoa Kuopion finaaleista löydät täältä.
Kaikki tulokset löydät täältä
Liitteet
- palkitutjoukkueet2012.pdf
(45 kB) Sunnuntain tulokset
Kuopio-halli täyttyi lauantaina tulevaisuuden ampumaurheilulupauksista
Kuopio-hallissa 24.-25.3 järjestettävän lasten ja nuorten ampumaurheilutapahtuman Kultahippufinaalien ensimmäinen kisapäivä käytiin tänään iloisissa ja vauhdikkaissa merkeissä. Kuopioon on saapunut 306 junioria ja yhteensä viikonlopun aikana ammutaan jopa 380 starttia. Sunnuntain joukkuekisassa kilpailee 95 kolmehenkistä joukkuetta ympäri Suomen. Lauantaina Kuopio-hallissa nähtiin hyväntuulisia harrastajia sekä hienoja kisasuorituksia ja tietysti myös ylpeitä vanhempia ja valmentajia.
Mikko Taussi: Tulevaisuuden Häkkisiä löytyy vahvasta harrastepohjasta
Kultahippufinaalien avajaisissa puhunut Suomen Ampumaurheiluliiton hallituksen jäsen Mikko Taussi korosti, että ilman hyvin organisoitua ja sydämellä hoidettua vahvaa harrastustoimintaa ei olisi tulevaisuuden Häkkisiä ja Mäkelä-Nummeloita. Taussi kuvasi kultahipputoimintaa ”keväiseksi puroksi” liiton valmennustoiminnalle. Hän muistutti puheessaan, että Suomen Ampumaurheiluliiton on jatkossakin kiinnitettävä huomiota nuorten hyvinvointiin ja ehkäistävä aktiivisella harrastetoiminnalla nuorten syrjäytymistä.
Taussi painotti, että nyt olympialaisiin valmistautuvat ampumaurheilijamme ovat maailman parhaiden joukossa tinkimättömän harjoittelun ja lajille omistautumisen vuoksi. Hän totesi, että näissä finaaleissa menestyminen on monelle suhteutettuna samanlainen tavoite kuin kokeneempien ampujien unelma olympiamitalista.
– Täällä Kuopiossa alkavat Kultahippufinaalit ovat teidän olympialaisenne – tässä ja nyt, Taussi kannusti.
Samalla hän kuitenkin muistutti, että urheilun lisäksi koulunkäynnistä huolehtiminen on hyvin tärkeää.
Nuoret yllättivät kovatasoisilla suorituksilla
Lauantain kilpailuissa nähtiin kovatasoisia suorituksia. Neljätoistavuotiaiden ilmakiväärin sarjassa Pieksämäen Seudun Ampujien Sami Heiskanen ampui jo toistamiseen täydet 300. Ensimmäistä kertaa 30 300 onnistui helmikuussa Kotkan aluemestaruuskisoissa. Juuri neljätoista vuotta täyttävä Heiskanen ampui ilma-aseiden Kultahippusarjassa nyt viimeistä kertaa ja kruunasi kilpailunsa hienolla suorituksellaan. Seuraavaksi edessä on askel poikien sarjoihin. Rauhallinen Sami Heiskanen oli tyytyväinen nappisuoritukseen, mutta kertoi sen olleen tavoitekin.
Sami Heiskasen pikkusisko Essi ampui oman ennätyksensä 198 ilma-kiväärin 10-vuotiaiden sarjassa sijoittuen erittäin kovatasoisessa kisassa kymmenenneksi. 10-vuotiaiden sarjassa peräti neljä ampui täydet 200, kaksi seuraavaa 199 ja neljä seuraavaa 198. Essi Heiskasen joukkuekaveri Milla Ylönen oli yksi saman 198 ampujista. Näiden tulosten perusteella voidaan todeta, että uusia Häkkisiä – niin tyttöjä kuin poikiakin – on tulevaisuudessa lupa odottaa.
Kuopio-halli täyttyi lauantaina iloisista ilmeistä, naurusta ja fiksuista nuorista harrastajista. Kilpailujen lisäksi hallissa oli Ampumaurheiluliiton haulikkosimulaattori, jonka suosiosta kertoi lähes kymmenmetrinen taukoamaton jono. Kisajärjestäjien kahvilan vierestä löytyi myös suosittu perheen pienimpien puuhanurkkaus. Kisatunnelman lisäksi tärkeää tuntui olevan yhdessä olo ja lajin harrastajien yhteinen tapaaminen.
Kisajärjestelyt ovat savolainen yhteisponnistus
Myös kisaorganisaation päämiestä Kimmo Lahtea hymyilytti lauantaiaamuna. Lähes kaksivuotisen urakan viimeiset järjestelyt ja rakennukset oli tehty perjantai-iltana ja tänään kisat saivat alkaa.
– Minun hommat loppuivat tähän aamuu
n, Lahti hymyili.
– Kun ensimmäiset laukaukset kalahtavat, alkaa sitten seuraavan porukan hommat eli on ammunnanjohtajien ja kenttätyöntekijöiden vuoro, hän kertasi.
Kimmo Lahti kiitteli kolmen järjestävän seuran, Siilinjärven Luotiampujien (SiiLa), Kuopion Ampuma- ja Metsästysseuran (KAMS) sekä Maaningan Metsästys- ja Ampumaseuran (MaMAS) yhteisponnistusta ja yhteistyötä hienoksi. Sama porukka järjestää myös vuoden 2013 kisat, tosin kisapaikka sijaitsee tuolloin luultavasti Maaningalla.
Kultahippufinaalien toisena päivänä sunnuntaina 25.3. ammutaan joukkuekilpailut. Monissa keskusteluissa joukkuekisoja odotettiin jo kovalla innolla. Luvassa on 95 joukkueen railakas ja äänentäyteinen ampumaurheilusunnuntai.
Kaikki Kultahippufinaalin lauantain 24.3. tulokset löytyvät täältä
Vuoden LiiKe-palkinto Liikuntaystäville
Liikunnan kehitysyhteistyö LiiKe ry on palkinnut Vuoden LiiKe -palkinnolla Liikuntaystävä-hankkeessa mukana olleet 42 lajiliittoa. Ampumaurheiluliitto on ollut hankkeessa mukana usean vuoden ajan.
LiiKe palkitsee vuosittain yhteisön, tahon tai henkilön, joka on osallistunut merkittävästi liikunnan ja kehityksen tukemiseen. Vuoden 2011 palkinto päätettiin LiiKen hallituksen toimesta jakaa Liikuntaystävä-hankkeessa mukana olleille järjestöille, jotka ovat tukeneet tansanialaisia ystävyyskoulujaan vuodesta 2004 lähtien ja ovat edesauttaneet liikunnan palaamista oppiaineeksi tansanialaisissa kouluissa. Vuosina 2001-06 liikunta ei ollut tansanialaisissa kouluissa oppiaineena, mutta pitkän kehitysyhteistyön jälkeen liikuntaa voi nykyisin opiskella alakoulusta lukioon saakka.
LiiKen mukaan liikuntaystävät ovat ”merkittävästi auttaneet LiiKen toiminnan aloittamisessa ja ovat myös tukeneet LiiKen kautta ystävyyskoulujaan Tansaniassa mittavalla määrällä liikuntavälineitä ja -tietoutta”. Liikuntaystävät ovat samalla levittäneet Suomessa ja maailmalla tietoa liikunnan merkityksestä ”kehityksen katalysaattorina kehitysmaissa”.
Liikuntaystävien palkintojenjakoseminaari järjestettiin tiistaina SLU-talossa Helsingissä.
Ilmakiväärin Talvi cup on päättynyt
Palkinnot jaettiin SM-joukkuekilpailujen yhteydessä.
Liitteet
- Lopputulokset.pdf
(61 kB) - Tulokset_Kankaanpää+Oulu.pdf
(59 kB) - Tulokset_SM.pdf
(59 kB)
Ranking -kilpailut vuonna 2012
Haulikkojaosto on päättänyt vuoden 2012 ranking –kilpailut hakemusten perusteella. Lista ranking –kilpailuista löytyy kohdasta "kilpailutoiminta ja kilpailukalenteri". Ohjeet kilpailuja järjestäville seuroille löytyvät myös tästä kohdasta ja ohjeissa kerrotaan tarkemmin ranking –pisteiden laskentatapa.
Ranking –tilastojen ylläpitäjät vuonna 2012 ovat: Aarne Klemetti trap, Timo Laitinen skeet, Marja Maunula 2-trap sekä Tomas Piippola sporting.
Kultahippufinaali ilma-aseilla viikonvaihteessa Kuopiossa
Ampumaurheiluliiton valtakunnallinen lasten ampumaurheilun päätapahtuma Kultahippufinaali järjestetään Kuopiossa ensi viikonvaihteessa.
Kultahippufinaalin lauantaina eli 24. maaliskuuta ammuttavaan henkilökohtaiseen kilpailuun osallistuu 306 alle 14-vuotiasta kilpailijaa, joista osa ampuu molemmat lajit. Näin ollen suorituksia tulee olemaan henkilökohtaisessa kilpailussa noin 380. Sunnuntaina (25.3.) ammuttavaan joukkuekilpailuun osallistuu 95 kolmehenkistä joukkuetta.
Tapahtumaan osallistuu ampujia kaikkiaan 44 seurasta. Pohjoisimmat kilpailijat tulevat Ivalosta ja eteläisimmät Tammisaaresta.
Kilpailut alkavat kumpanakin päivänä kello 10. Kilpailutapahtumassa ammutaan ilmakivääreillä ja -pistooleilla sekä henkilökohtaiset kilpailut että joukkuekilpailut.
Kultahippufinaali on kolmen seuran yhteinen projekti, jossa ovat mukana Siilinjärven Luotiampujat (SiiLa), Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura (KAMS) ja Maaningan Metsästys- ja Ampumaseura (MaMAS).
Kuopio-hallissa on paikalla myös haulikkosimulaattori ja Noptel-harjoittelulaitteisto sekä asiantuntevat henkilöt opastajina (la klo 12-16 ja su klo 11-15).
Kisajärjestäjät painottavat, että lasten ja nuorten kilpailutapahtumissa kiinnitetään huomiota kilpailuilmapiiriin, ja tulosvertailua ei kisoissa korosteta. Hyvässä kilpailussa on myös oheisohjelmaa. Kaikille osallistujille tulisi jäädä kilpailusta hyvä mieli ja kivoja muistoja. Mukana olevien aikuisten on hyvä muistaa, että Kultahippukilpailut ovat nuoria ampujia varten, ja siellä toimitaan heidän ehdoillaan.
Kisajärjestäjät toivottavat kaikki tervetulleiksi Kuopioon, kalakukkojen kaupunkiin!
Kisasivut löydät täältä.
Viisi suomalaista maailmancupin avaukseen Yhdysvaltoihin
Ampumaurheiluliitto (SAL) on nimennyt viisi ampujaa kauden ensimmäiseen maailmancupiin, joka järjestetään Yhdysvalloissa. Arizonan osavaltiossa sijaitsevassa Tucsonissa kilpailevat skeet-ampujat Lauri Leskinen, Heikki Meriluoto, Oskari Kössi, Teemu Vähämäki ja Marjut Heinonen.
Kauden ensimmäiseen eli ensi viikonvaihteessa alkavaan Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n maailmancupiin Yhdysvaltain Tucsoniin lähtee viisi suomalaista skeet-ampujaa. Kaikki suomalaiset ovat tositoimissa heti ensimmäisenä kilpailupäivänä eli sunnuntaina (25.3.), jolloin kilpaillaan naisten skeet ja miesten skeetin ensimmäinen kisapäivä. Miesten skeetin toinen kilpailupäivä on maanantai, jolloin ammutaan myös finaali.
Tucsonissa kilpailee noin 250 haulikkoampujaa. Osallistuvia maita on 43. Tucson isännöi ensimmäisen kerran ISSF:n maailmancupin kilpailua.
Tucsonin jälkeen ovat vuorossa Lontoon, Lonaton, Milanon ja Münchenin maailmancupit, joissa Suomella on isot joukkueet. Heinä-elokuussa järjestettäviin Lontoon olympialaisiin on valittu neljä suomalaista ampumaurheilijaa. He ovat Kai Jahnsson (pistooli), Satu Mäkelä-Nummela (haulikko/trap), Mira Suhonen (ilmapistooli) ja Marjo Yli-Kiikka (kivääri).
SAL:n valmennuksen johtaja Jari Karinkanta ei näe yhtään syytä, miksi suomalaiset eivät voisi menestyä Lontoon olympialaisissa.
– Fiiliksen pitää välittyä kilpailujen ja harjoitusten kautta, ja on vain keskityttävä omaan tekemiseensä, jolloin kaiken muun pitää olla toissijaista. Ennen kuin yhtään laukausta on ammuttu, 390 ampumaurheilijaa on mitalikannassa kiinni, Karinkanta viittaa lajin osanottajamäärään olympialaisissa.
– Lontoossa odottaa neljän vuoden huipennus, jolloin ulosmitataan se, mitä olympiadin aikana on tehty. Kovat kisat ovat tulossa, ja tulostaso on varmasti raudanluja. Meidän on oltava valmiina ja tehtävä kisoja ennen paljon töitä. Itseluottamuksen pitää olla kohdallaan ennen h-hetkeä, Karinkanta painottaa.
Karinkannan mukaan 17.-29. huhtikuuta järjestettävä Lontoon maailmancup on ”tosi tärkeä kisa” kaikille, koska siellä pääsee tutustumaan ensimmäisen kerran olympiapaikkoihin.
– Olympialaisiin jo valitun nelikon ei esikisojen jälkeen tarvitse ihmetellä millaisiin olosuhteisiin he ovat menossa, ja nuoret ampujat saavat arvokasta oppia olympialaisten paikoista ja radoista. Sitten vaan töitä tekemään Rio de Janeirossa vuonna 2016 järjestettäviä kisoja varten, Karinkanta kannustaa.
Haulikon EM-kisajoukkue valitaan jo ennen Lontoon maailmancupia eli huhtikuun 17. päivään mennessä.
– Kyprokselle lähtee kilpailukykyinen joukkue, johon nimettävillä on ollut kevään ajan oikea ”suhdanne”. Mäkelä-Nummelaa lukuun ottamatta se on haulikkoampujien kauden päätavoite.
Karinkanta painottaa myös sitä, ettei yksikään kauden kansainvälinen kilpailu ole merkityksetön, koska niissä näkee missä suomalaisten taso tänä vuonna on.
– Huhti- ja toukokuu ovat tärkeitä mittareita myös siksi, että ne antavat suuntaa Lontoon jälkeen alkavalle uudelle olympiadille. Vähän outoa sen sijaan on se, että Lontoota lukuun ottamatta kauden huipentumat ajoittuvat kevään muutamalle viikolle eli melko lyhyelle ajanjaksolle, hän sanoo.
Lontoon paralympialaisten ampumaurheiluun Suomella on kaksi maapaikkaa. Suomen joukkue nimetään 2. heinäkuuta.
Haulikkolajien maailmancup
Tucson, Yhdysvallat 23.3.-1.4.
Suomen joukkue
Miehet
Lauri Leskinen, Sibbo Skyttegille (skeet)
Heikki Meriluoto, Oulun Seudun Haulikkoampujat (skeet)
Oskari Kössi, Sibbo Skyttegille (skeet)
Teemu Vähämäki, Oulun Seudun Haulikkoampujat (skeet/mqs-ampuja)
Naiset
Marjut Heinonen, Oulun Seudun Haulikkoampujat (skeet)
Kansainvälisiä kilpailuja 2012
Olympialaiset: Lontoo, Iso-Britannia 27.7.-12.8.
Paralympialaiset: Lontoo, Iso-Britannia 29.8.-9.9.
MM-kilpailut
Liikkuva maali (Tukholma, Ruotsi) 2.-10.6.
EM-kilpailut
Haulikko (Larnaka, Kypros) 17.-26.5.
Luotilajit, nuoret (Bologna, Italia) 10.-15.7.
Maailmancup
Haulikko
Tucson, Yhdysvallat 23.3.-1.4.
Lontoo, Iso-Britannia 17.-29.4.
Lonato, Italia 1.-8.5.
Kivääri ja pistooli
Lontoo, Iso-Britannia 17.-29.4.
Milano, Italia 13.-20.5.
München, Saksa 20.-27.5.
Lisää tietoa Tucsonin maailmancupista löydät täältä. Finaaleja voi seurata tämän linkin kautta.