Kansainvälinen ISCH-kilpailu Saksan Hannoverissa päättyi sunnuntaina Henna Viljasen kuudenteen sijaan tyttöjen 50m pienoiskiväärin asentokilpailussa. (lisää…)
Simo Väätäinen Kärki-kisojen skeetissä 121
Sibbo Skyttegillen Simi Väätäinen teki skeetissä tuloksen 121 Siilinjärvellä viikonloppuna järjestetyissä Kärki-kisoissa. (lisää…)
Taitokaari-Trap kuudennen kerran

Taitokaari-Trap järjestettiin lauantaina Lempäälässä kuudennen kerran, ja tässä asemansa vakiinnuttaneessa kansallisen trapin kilpailussa oli kisailemassa jälleen yli sata osanottajaa. (lisää…)
Joni Stenström ennätykseensä Hannoverissa
Joni Stenström teki ennätyksensä ilmakiväärissä, kun kansainvälinen ISCH-kilpailu jatkui lauantaina Saksan Hannoverissa. (lisää…)
Suomalaisten urakointi Hannoverissa jatkui
Suomalaiset kivääriampujat jatkoivat perjantaina urakointiaan Saksan Hannoverissa järjestettävässä kansainvälisessä ISCH-kilpailussa. (lisää…)
Fort Benningin maailmancup: Juho Kurjelle hopeaa ilmakiväärissä!

Juho Kurki oli ilmakiväärissä upeasti toinen, kun ampumaurheilun maailmancup jatkui Yhdysvaltain Fort Benningissä perjantaina. ”Ensimmäinen mitalini maailmancupissa”, Kurki riemuitsi kilpailun jälkeen. Aleksi Leppä sijoittui 17:nneksi. (lisää…)
Kivääriampujat antavat MM-näyttöjä Hannoverissa

Saksan Hannoverissa on käynnissä kansainvälinen ISCH-kilpailu, johon osallistuu suomalaisia kivääriampujia. ISCH eli International Shooting Competitions of Hannover on myös näyttökilpailu elo-syyskuussa järjestettäviin ISSF:n kaikkien lajien MM-kisoihin. Ne ovat Etelä-Korean Changwonissa 31.8.-15.9. (lisää…)
Fort Benningin maailmancup: Juho Kurki 23:s, Aleksi Leppä 25:s
Juho Kurki sijoittui 23:nneksi miesten 50m pienoiskiväärin asentokilpailussa Yhdysvaltain Fort Benningissä järjestettävässä maailmancupissa. Aleksi Leppä oli 25:s. (lisää…)
Haulikon I- ja II-luokan tuomarikurssi 19.5.2018 Mäntsälässä
Mäntsälän Ampumaurheilukeskuksessa 19.5.2018 klo 9:00 – 17.00
Kouluttaja: Rainer Majanen
Hinta: 25€, sisältäen tuomarikortin.
Ilmoittautumiset 18.5.2018 mennessä: mkenneljametsastysseura@gmail.com
Tiedustelut: Jarno Kontio 0408277181
Pete Patruuna Cup 2018 käynnistyy 21. toukokuuta
Pete Patruuna haluaa harjoitella ja kilpailla kanssasi

Pete Patruunan älypuhelinohjelma on jatkanut toimintaa myös kaudella 2018. Uusissa Kultahippupasseissa 2017-2018 on ollut Pete Patruunan ohjelman käyttöohjeet sivuilla 12-13. Pete Patruuna älypuhelinohjelman voi ladata ilmaiseksi sovelluskaupoista. Se toimii Android-, IOS ja Windows 8x-puhelimissa. Ja mikä parasta – Pete Patruuna ohjelma on ilmainen kaikille ampumaurheilua harrastavalle ikään katsomatta.
Jos olet käyttänyt Pete Patruunaa viimekaudella, muista päivittää viimeisin versio sovelluskaupastasi.
Pete Patruuna -ohjelmalla voi siis jokainen harjoitella ammuntaa missä ja milloin tahansa. Sillä voi harjoitella oikeaa liipaisua ja erityisesti tähtäyskuvaa sekä tähtäimen säätöä, joka toimii samalla tavalla kuin oikeassakin ilmakiväärissä. Pete Patruunassa voi osallistua kilpailuihin ja verrata omia tuloksiaan muiden ampujien tuloksiin.
Pete Patruuna Cup 2018 alkaa 21. toukokuuta
Pete Patruuna Cupissa 2018 järjestetään kaksi cup tyyppistä kilpailua. Osallistuminen on vapaaehtoista ja maksutonta. Kilpailuihin voivat osallistua kaikki ampumaurheilua harrastavat ikään katsomatta.
Cup-kilpailussa palkitaan 6 parasta, sekä arvotaan 3 tavarapalkintoa osanottajien kesken.
Cup-kilpailut järjestetään seuraavasti:
1 Cup-kilpailu 21.5. – 27.6.2018
Osakilpailujen ajankohdat
21.5. – 8.6.2018
11.6. – 27.6.2018
2 Cup-kilpailu 30.7. – 23.9.2018
Osakilpailujen ajankohdat
30.7. – 19.8.2018
27.8. – 23.9.2018
Pete Patruuna Cupin säännöt 2018
◦Pete Patruunassa käydään kaksi erillistä Cup-kilpailua 2018
◦Kisoihin sisältyy 2 osakilpailua, joissa jaetaan pisteitä sijoituksen mukaan.
◦Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa.
◦Kilpailussa jaetaan palkinnot 6:lle parhaalle suoritukselle.
◦Jokainen osallistuu kilpailuun yhdellä omalla tunnuksella.
◦Palkinnot jaetaan applikaatioon jätettyjen pelaajatietojen perusteella,
jos palkinnon saajaa ei kuitenkaan tavoiteta, johtuen vaillinaisista yhteystiedoista,
palkinto jätetään jakamatta. Cup-kilpailun tasatulokset: Tasatulokset sattuessa kaikki
ko. tuloksen saaneet palkitaan.
◦Cup-kilpailun tulokset ja tiedottaminen tapahtuu näillä Pete Patruunan SAL:n sivuilla.
Pisteytys:
Sija Pisteet
1 19
2 18
3 17
4 16
5 15
6 14
7 13
8 12
9 11
10 10
11 9
12 8
13 7
14 6
15 5
16 4
17 3
18 2
19 1