Arkistot

Vierumäki on viimeisiä virityksiä vaille valmis ilma-aseiden EM-kilpailuja varten

Vierumäki on viimeisiä tarkistuksia ja virityksiä vaille valmis, kun ilma-aseiden EM-kilpailujen alkuun on enää muutama päivä.

– Olisimme henkisesti valmiita aloittamaan vaikka heti, mutta fyysisesti emme vielä. Viimeiset tauluasetukset tehdään maanantaina, jolloin on myös tekninen tarkastus. Kun saamme virallisen hyväksynnän radalle, on meillä käytännössä lupa aloittaa kilpailut, EM-kilpailujen johtaja Marko Leppä sanoo.

EM-kilpailujen tekninen delegaatti on ruotsalainen Kerstin Bodin, joka aloittaa tarkistuskierroksensa huomenna kello 15. Kisojen avajaiset järjestetään keskiviikkona 15. helmikuuta.

– Alamme siis olla viimeisiä hienosäätöjä vaille valmiita, Leppä sanoi levollisin mielin sunnuntaina Vierumäki Areenalla.

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Vierumäellä 14.-20. helmikuuta. Kisoissa kilpaillaan ilmapistoolin, ilmakiväärin ja liikkuvan maalin lajeissa. Sarjat ovat miehet, naiset, pojat ja tytöt. Ilmakiväärin ja -pistoolin peruskilpailut ammutaan Vierumäki Areenalla. Kaikki finaalit ja liikkuvan maalin kilpailut ammutaan Heinola Final Arenalla. Vierumäen tennishallista tehdään näyttävä areena, johon sijoitetaan kahdeksan finaalipaikkaa ja lähes 600 katsojan katsomo.

Vierumäellä on tehty töitä koko viikonlopun ajan. Tilojen päävastaava eli Chief of Venue on hallimestari Tuomo Kamppinen, joka vakuuttaa, että kaikki on kunnossa, kun Bodin aloittaa tarkastuksensa.

– Olen viimeksi kuluneen viikon ajan aamuisin miettinyt olenko unohtanut jotain. Se on onneksi vain tunne, sillä kaiken pitäisi olla ok. Ennen avajaisia on jäljellä viime hetkien ”vääntöä” ja säätämistä, Kamppinen sanoo.

Kamppisen mielestä ilma-aseiden SM-kilpailut oli hyvä järjestää samassa paikassa kuukausi sitten, ikään kuin EM-kilpailujen esikisoina.

– Niiden jälkeen tiesi, mitä voi nyt tehdä toisin.

Johanna Skyttä on toiminut Vierumäen linkkinä Ampumaurheiluliiton suuntaan tilavarauksissa, majoituksissa ja ruokailuissa sekä jakanut tietoa omalle organisaatiolleen kisajärjestelyistä.

– Kisaurakkani alkoi heti, kun tieto kisoista tuli meille. Aktiivista aikaa on eletty viime keväästä lähtien. Tämä on ollut ihana prosessi, vaikka töitä on ollut paljon. Saan uutta virtaa siitä, kun näen tapahtuman etenevän ja tapaan kisoja tekeviä ja kisoihin tulevia ihmisiä, Skyttä sanoo.

– Osaan myös asennoitua niin, että säädön määrä on vakio. En enää hätkähdä jokaista asiaa, vaan luotan siihen, että kaikki hoituu. Ensimmäiset kisapäivät ovat aina hektisiä ennen kuin asiakkaat ”oppivat talon tavoille” ja huomaavat miten päivärutiinit menevät. Ja muutaman päivän kuluttua he sitten alkavatkin jo touhottaa kotiinlähtöä, Skyttä naurahtaa.

Viikonlopun EM-talkoissa ovat olleet mukana Eero Markkanen ja Tiina Aalto. Mäntsäläläinen Markkanen saapui Vierumäki Areenalle perjantai-iltana.

– Lähden kotiin sunnuntaina, mutta palaan Vierumäelle tiistaina, ja sitten olen kisatoimistossa töissä kisojen loppuun asti, pistoolilajeja harrastava Markkanen kertoi.

Helsinkiläinen Aalto aloitti kisaurakkansa jo perjantaiaamuna Ampumaurheiluliiton toimistossa. Hän pakkasi tavaroita koko päivän ajan, ja työ jatkui kisapaikalla pitkälle iltaan asti. Myös hän palasi sunnuntaina pariksi päiväksi kotiin ennen kuin tulee takaisin kisapaikalle keskiviikkona.

Ampumaurheilu on myös Aallolle varsin tuttu laji, sillä hän on liikkuvan maalin tuore Suomen mestari. Hän voitti kuukausi sitten normaalijuoksujen kultaa sarjassa N50. Hänen tuloksensa oli 313.

EM-kisafaktaa

Ampumaurheiluliitto on nimennyt 32 urheilijaa EM-kilpailuihin. Valmennuksen johtaja Jari Karinkanta odottaa kisoista suomalaisille 2-3 olympiamaapaikkaa lisää ja 8-9 mitalia. Suomen EM-joukkueessa ovat mukana Lontoossa järjestettäviin olympialaisiin jo valitut Kai Jahnsson, Mira Suhonen ja Marjo Yli-Kiikka. Neljäs Lontooseen nimetty suomalainen ampumaurheilija on Satu Mäkelä-Nummela, haulikko/trap.

EM-kilpailuissa ovat jaossa viimeiset kuusitoista olympiamaapaikkaa (neljä kussakin neljässä lajissa).

Ilma-aseiden EM-kilpailujen avajaiset järjestetään Heinola Final Arenalla keskiviikkona eli 15. helmikuuta kello 19.

EM-kilpailuihin osallistuu 594 urheilijaa 45 maasta. Kisoissa on yhteensä 654 starttia eri sarjoissa. Järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimii Suomen Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Mikko Nordquist, ja kisojen suojelija on pääministeri Jyrki Katainen.

Yle televisioi kaikki finaalit. Kilpailujen online-tulosseuranta löytyy osoitteesta http://results.sius.com/. Kisojen aikataulun ja muuta tietoa kisoista löydät osoitteesta www.echfinland2012.fi.

Sebastian Långström maaotteluvoittoon Ruotsissa

Sebastian Långstöm loisti 28.-29.1. Ruotsin Kinna / Skenessä pidetyssä Ruotsi – Tanska – Suomi -maaottelussa voittaen henkilökohtaisen kilpailun. Joukkuekilpailussa Tanska ja Ruotsi olivat kuitenkin niukasti parempia.

Ruotsin Kinna / Skenessä käytiin Suomi – Ruotsi – Tanska maaottelu ilma-asein, kaatuvilla taululaitteilla 28–29.1.2012. Viikonloppu oli ampumaurheilun osalta tapahtumarikas, sillä samaan aikaan järjestettiin Suomi – Viro maaottelu ja Münchenin kansainväliset ilma-asekisat. Suomi oli näistä syistä liikkeellä varsin nuorella joukkueella joka osallistui 20v. nuorten kiväärisarjaan. Suomen joukkueessa ampuivat Sebastian lisäksi seuratoveri Cristian Friman ja Ålands Sportskytteföreningin sisarukset Elin ja Maria Liewendahl.

Lauantain henkilökohtainen kilpailu oli ns. pudotuskilpailu ja sunnuntaina oli vuorossa 4*40 laukauksen joukkuekilpailu.

Henkilökohtaisen kilpailun 40 laukauksen peruskilpailun tulosten perusteella ampujat kohtasivat pareittain, periaatteella: ensimmäinen vastaan kahdestoista, toinen vastaan yhdestoista jne. kahdeksasosafinaalissa josta jatkoon selvisivät Sebastian Långström ja Cristian Friman. Sebastian sai puolivälierissä vastaansa peruskilpailun ykkösen, Tanskan Camilla Chemnitz Hansenin ja kymmenen laukauksen jälkeen tilanne oli tasan 9-9. Uusinnassa Sebastian onnistui pääsemään jatkoon ja kaatoi semifinaalissa Ruotsin Mikael Johanssonin numeroin 8-5. Tie oli nyt auki finaaliin jossa Tanskan Kristinna Olsen kaatui numeroin 9-6.

Sunnuntain joukkuekilpailu oli jo Suomen nuorelle joukkueelle liian kova pala mutta hyvässä vireessä olevat ampujat eivät päästäneet Tanskaa ja Ruotsia kovinkaan pitkälle karkumatkalle. Tanska voitti pistein 123, Ruotsi oli toisena 121p. ja Suomi kolmantena 117 pisteellä, vain 4 pistettä Ruotsia jäljessä 4*40 laukauksen kisassa.

Täydellinen tulosluettelo:

http://marksskyttecenter.se/index.php/taevling/resultat/153-reslandskampft12

Teksti: Lennart Långström

Henri Häkkisen seura nappasi pronssia Bundesliigassa

Henri Häkkisen saksalaisseura Bund München nappasi pronssia ilma-aseiden Bundesliigan finaalissa Saksan Paderbornissa sunnuntaina 6.2.2012. Pronssitaisto käytiin pohjoislohkossa ampuvan SG Hammin kesken. Henri Häkkinen otti jälleen parivoiton pistein 392 – 390 ollen ainut seuransa ampujista, joka voitti kaikki kolme ammuttua parikilpailua.

Pronssiottelussa Bund Müncheniä vastassa ollut SG Hamm oli lauantaina varsin yllätyksellisesti tiputtanut kovamaineisen SSVG Brigahtalin. Silti asiantunteva saksalaiskatsomo arveli, että Bund München olisi ennakkosuosikki pronssiottelussa. Ja ennakkosuosikki piti myös pintansa, mutta ei kovin helposti.

Bund München oli vaihtanut eilen alavireisesti ampuneen Stefan Reichhuberin Michaela Waloon, joka tilaisuuden saatuaan osoitti kunnioitusta seuransa valmentajilleen. Walo aloitti kilpailun ampumalla heti ensimmäiseen sarjaan täydet sata pistettä. Katsomo räjähti suosionosoituksiin, kun puhdas sarja oli päivän ensimmäinen. Myös loppuosan nuori tyttö ampui vakuuttavasti kooten tulokseksi hienot 397, joka oli pronssiottelun paras tulos yhdessä seurakaveri Norbert Ettnerin kanssa. Ettner oli terästäytynyt eilisen parikilpailunsa uusinnan häviön jälkeen, eikä jättänyt sunnuntaina juuri mitään sattuman varaan. Mies sai ammuntansa valmiiksi varsin nopeasti 32 minuutin jälkeen. Bund Münchenin 4. ja 5. parhaat ampujat olivat ottaneet parikilpailujensa voiton ja jännitys tiivistyi parhaiden ampujien taistellessa yhä keskenään.

Bund Münchenin kärkiampuja Barbara Engleder hävisi parikilpailunsa Ranskan Pierre-Edmond Piaseckiä vastaan. Saksattaren ammunta oli hakusessa aina toisen sarjan alkuun saakka, kunnes hän löysi rytmin ja teki pääosan kilpailustaan äärimmäisen tarkkaa työtä. Engleder hävisi kuitenkin parinsa pistein 393 – 395.

Silvia Rachl otti sen sijaan voiton varsin dramaattisesti, kun hänen vastustajansa Mareike Ostkamp kadotti suorituksensa hallinnan viimeisillä laukauksillaan. Koko ajan johdossa ollut Ostkamp ampui neljännen sarjan lopussa kaksi kahdeksikkoa, ja parivoitto suuntautui Rachlille. Onneksi Ostkampin heikon päätöksen seurauksena ei tuhraantunut koko SG Hammin hyvä suoritus, sillä viereisillä ampumapaikoilla Henri Häkkinenkin oli juuri nujertanut oman vastustajansa.

Häkkisen ammunta alkoi varsin huolestuttavasti kun toinen laukaus ajoittui hieman väärään aikaan ja hän sai osumaksi 8.9:n. Hollolalainen ampuja kykeni silti kokoamaan henkisen ryhtinsä ampumahallin mylviessä ja rutisti lopputuloksekseen 392, joka oli kaksi pistettä enemmän kuin vastassa olleen Melanie Kunzin. ”Näin koko ajan Kunzin ammunnan hänen monitoriltaan. Olin laukauksissa hieman edellä ja pystyin rauhallisesti ampumaan koko ajan pinnan pari edellä, jonka vuoksi tilanne oli hyvin hallinnassa”, Häkkinen lausui helpottuneena kisan jälkeen.

Bund München voitti pronssia tuloksella 4 – 1. Taulupisteissä Bund München oli parempi vastustajaansa 20 taulupisteellä.

Bund München voitti Bundesliigan vuonna 2011. Seuralla on mestaruus myös vuosilta 2000 ja 2001. Lisäksi seura on voittanut kahdesti hopeaa ja kolmasti aiemmin pronssia.

Loppuottelussa ampuivat SV Petersaurach ja Hubertus Elsen. Sv Petersaurachilla ei ollut aiempia mitalisaavutuksia Bundesliigassa, ja se kävi innokkaasti taistoon Saksan mestaruudesta. Äärimmäisen tiukka kisa sai arvoisensa ratkaisun, kun ennen viimeisen parin päättymistä tilanne oli parivoitoin 2 – 2. Viimeisessä parissa ampuivat Petersaurachin Julia Ziegler ja Hubertuksen Dirk Boschmann. Kuin ihmeen kaupalla nuori Ziegler kampesi itsensä hyvällä loppukirillä tasatulokseen 390 Boschmannin kanssa, joten sekä parikilpailu että Saksan mestaruus ratkaistiin voittolaukauskilpailulla. Ampumahallissa oli todella jännittynyt tunnelma, jota ammunnan juontajat kohottivat entisestään. Noin 400 hengen katsomossa tehtiin aaltoja ja odotettiin tuskallisesti ratkaisua. Kokenut Boschmann ratkaisi kisan heti ensimmäisellä laukauksellaan ampuen kympin ja Ziegler yhdeksikön.

Häviöstään huolimatta Sv Petersaurachin tulos taulupistein oli kaksi enemmän kuin SSV Hubertus Elsenillä. Juuri Bundesliigan parikilpailumenetelmä tekee tapahtumasta äärimmäisen jännittävän.

SSV Hubertus Elsenillä on mestaruus vuodelta 2006 ja seura on ollut kolmesti muilla mitalisijoilla.

 

Mitaliotteluiden parhaita tuloksia:

–          Michaela Walo (Bund München) 397

–          Norbert Ettner (Bund München) 397

–          Julian Justus (Hubertus Elsen) 395

–          Pierre-Edmond Piaseck (SG Hamm) 395

–          Henri Häkkinen (Bund München) 392.

 

Bundesliigan seurajoukkueeseen kuuluu viisi henkilöä. Ammunta tapahtuu ampuja ampujaa vastaan siten, että aiempien tulosten keskiarvojen perusteella seurojen parhaat ampuvat vastakkain, toiseksi parhaat jne. Voittajaksi selviää joukkue, joka voittaa enemmän parikilpailuja. Tasatuloksien sattuessa parikilpailu ratkotaan shoot -offina. Kilpailusarja on 40 laukausta 50 minuutissa. Koelaukauksille on erillinen ampuma-aikansa. Yleisön kannustustavalle ei ole asetettu sääntöjä, toisin kuin ISSF:n kilpailuissa.

Suomalaisista Bundesliigassa on Henri Häkkisen lisäksi ampunut Tiia Törmälä.

SAL oli mukana liikunnan ja terveystiedon opettajien opintopäivillä

Ampumaurheiluliiton osasto oli mukana liikunnan ja terveystiedon opettajien opintopäivillä viime viikonloppuna Hämeenlinnassa. Opintopäiville osallistui 420 innostunutta kurssilaista.

Joka vuosi järjestettävät opintopäivät on tarkoitettu liikuntaa ja terveystietoa opettaville opettajille, alan opiskelijoille sekä muille liikunnasta ja terveyskasvatuksesta kiinnostuneille.

Opintopäivillä oli perjantaina ruuhkaa SAL:n osastolla. Siellä pääsi kokeilemaan ammuntaa hyvässä ohjauksessa. Oli mahdollisuus kokeilla trap-ammuntaa haulikkosimulaattorilla sekä Noptel-kivääriammuntaa. SAL:n osastolla häärivät trapin tehoryhmän valmentaja Heikki Romppanen ja nuoriso- ja koulutuspäällikkö Timo Rautio.

Lajikokeilun myötä lukuisat liikunnanopettajat lupasivat olla yhteydessä oman paikkakuntansa ampumaseuraan ja sopia lajiesittelyn toteuttamisesta erityisesti ampumaurheiluviikon yhteydessä viikolla 21. Ensi vuonna opintopäivät järjestetään Vaasassa.

Henri Häkkisen seura yhä Bundesliigan pronssitaistossa

Kuudentoista seurajoukkueen välinen ilma-aseiden Bundesliigan viidestoista vuosi huipentuu Saksan Paderbornissa järjestetyssä finaalissa 5.-6.2.2012. Finaaliin on selviytynyt kahdeksan parasta joukkuetta kahden lohkon, eteläisen ja pohjoisen, alkukilpailujen perusteella. Suomalaisista Bundesliigassa esiintyi maamme ampumamainetta ylläpitäen Henri Häkkinen.

Ensimmäisessä erässä Bund München, jota Henri Häkkinen edustaa, kohtasi Tus Hilgertin (Koblenz). Kilpailun alku näytti siltä, että müncheniläiset vievät erän selkeästi. Häkkinen ja saksatar Barbara Engleder (Lechner) ottivat pisteet nopsasti, molemmilla lopputulos 395. Muiden kolmen osalta kilpailun tilanne vaihteli äärimmäisen jännittävänä loppuun saakka. Vasta viimeisillä laukauksilla Bund Münchenin voitto ratkesi raivokkaiden rumpusoolojen ja torvien kannustamana hienoon tulokseen 5 – 0. Joukkueiden välinen pistesummaero oli 14 pistettä.

Erävoitollaan Bund München jatkoi puolivälierään, joka ammuttiin lauantai-iltapäivällä noin tuhannen katsojan todistaessa rajua taistoa. Vastaan asettui SV Petersaurach (Nürnburg).

Bund Münchenin ampujat Henri Häkkinen ja Silvia Rachl ottivat voiton paristaan varsin varmoin ottein, vaikka Rachlin ammuntaa jouduttiin odottamaan lähes ampuma-ajan loppuun saakka. Puolivälierätaisto päättyi harmittavaan 2 – 3 tappioon ja samalla pääsylippu huomiseen loppuotteluun sulkeutui. Kilpailu oli silti erittäin tasaväkinen, koska varsinainen kilpailu päättyi tasatulokseen 2-2 joukkueiden ampuessa myös täsmälleen saman taulupistetuloksen. Loppuotteluun pääsy jäi Norbert Ettnerin (Bund München) ja Miriam Markertin (Sv Petersaurach) harteille heidän ratkaistessa oman parikilpailunsa. Shoot-off -kilpailu (kokonaislukutulkkaus) ratkesi vasta kolmannella laukauksella Sv Petersaurenin voittoon tuloksella 10 – 9. Saksalaiset ampujat olivat ymmällään, sillä Ettner tunnetaan mainiona finaali- ja shoot off –ampujana.

Häkkisen mietteet päivän ammunnasta olivat vakaan rauhalliset. Asento oli olosuhteet huomioiden levollinen ja laukaukset lähtivät miehen sanomisien mukaan varsin puhtaasti. Taulumonitorien perusteella tulkittuna Häkkinen ampui päivän parhaat kasat. ”Huomenna pronssiottelussa jatketaan samoilla fiiliksillä, niin eiköhän se mitali tuoda kotimaahan”, pystyi päättelemään miehen kommenteista hävityn puolivälieräottelun jälkeen.

Yllätyksellisiä putoamisia tapahtui myös seuroille SSVG Brigahtal (Württenberg), jonka rivissä ampuu muun muassa Saksan maajoukkueampuja Beatta Gauss ja Unkarin Peter Sidi. Lisäksi HSG Münschen kärkiampujanaan Sonia Pfeilschifter katsovat huomista mitalitaistoja katsomosta.

Mitalitaistot ammutaan sunnuntaina iltapäivällä. Bund Münchenin kanssa pronssiottelussa ampuva joukkue selviää lauantai-illan puolivälieräottelussa. Vaihtoehdot ovat SG Hamm tai Hubertus Elsen. Molemmat seurat ovat Dortmundin seudulta.

Ensimmäisen kilpailupäivän parhaita tuloksia alkueristä (suluissa välierätulos):

–          Daniel Butterweck (Hubertus Elsen) 398
–          Sonia Pfeilschifter (HSG München) 397
–          Maren Predinges (Sv Petersauren) (397)
–          Petr Sidi (SSVG Brigachtal) 396
–          Nadine Schller (Hubertus Elsen) 396
–          Henri Häkkinen (Bund München) 395 (395).

Bundesliigan seurajoukkueeseen kuuluu viisi henkilöä. Ammunta tapahtuu ampuja ampujaa vastaan siten, että aiempien tulosten keskiarvojen perusteella seurojen parhaat ampuvat vastakkain, toiseksi parhaat jne. Voittajaksi selviää joukkue, joka voittaa enemmän parikilpailuja. Tasatuloksien sattuessa parikilpailu ratkotaan shoot -offina. Kilpailusarja on 40 laukausta 50 minuutissa. Koelaukauksille on erillinen ampuma-aikansa. Yleisön kannustustavalle ei ole asetettu sääntöjä, toisin kuin ISSF:n kilpailuissa.

Bund München voitti Bundesliigan vuonna 2011. Seuralla on mestaruus myös vuosilta 2000 ja 2001.

Suomalaisista Bundesliigassa on Henri Häkkisen lisäksi ampunut Tiia Törmälä.

Satu Mäkelä-Nummela kauden avausvoittoon Qatarissa

Satu työmaalla
Satu tyytyväisenä voittoisan kisan jälkeen

Satu Mäkelä-Nummela avasi olympiavuoden voitolla Qatarissa. Dohassa käydyssä kilpailussa Satu ampui peruskilpailussa 65 (23+22+20) kiekkoa rikki ja lähti toiselta sijalta finaaliin. Kilpailua johti peruskilpailun jälkeen Pekingin hopeamitlisti Zuzana Stefeckova Slovakiasta. 

Finaalissa Satu oli aivan omaa luokkaansa rikkomalla 25 kiekosta 21 ja saaden tulokseksi 86 kiekkoa. Toiseksi tullut Stefeckova rikkoi finaalissa vain 12 kiekkoa jäi tulokseen 80. Kolmas oli Turkin Nihan Kantarci tuloksella 69. 

Kilpailun jälkeen Satu kertoi peruskilpailutuloksen olevan kohtuullinen ja olosuhteisiin nähden hyvän. Kisan aikana oli aikamoinen myrsky ja kiekoilla oli vähä normaalista poikkeavat lentoradat tänään. Finaali oli taas tosi hyvää ammuntaa, parasta pitkään aikaan!

– Tuli tosi tärkeä voitto, kun seuraavat kolme kilpailijaa ovat myös varmistaneet maapaikan Lontoon Olympialaisiin niin on tottakai hyvä saada vähän yliotetta heistä. Olen nyt ollut vuoden alusta kolme viikkoa ampumassa ja tuntuma ammuntaa on jo varsin hyvä. 

– Oli jännä finaali, kun jouduin lähtemään kolmen kiekon taka-ajomatkalta finaaliin, mutta varmasti kokemus ja viime päivien harjoitukset kisaa vastaavissa olosuhteissa auttoivat minut voittoon, Satu kertoi kisan jälkeen. 

Tulokset:

  1. Satu Mäkelä-Nummela                FIN               65+21= 86
  2. Zuzana Stefeckova                      SVK             68+12=80
  3. Nihan Kantarci                            TUR              56+13=69
  4. Ray Bassil                                  LIB               53+13=66
  5. Bana Haji                                   QAT              51+13=64
  6. Noora Al Ali                                QAT              50+12=62

Intershootin toisen päivän tulokset

Olli Hahl otti torstain toisen sijan jatkoksi seitsemännen sijan poikien ilmakiväärissä Hollannin Haagissa järjestettävässä kansainvälisessä kilpailussa Intershootissa. Mikkelin Ampujia edustavan Hahlin tulos perjantaina oli 678,4,1 (579+99,4). Naisten ilmapistoolissa Jaana Salo otti neljännen sijan tuloksella 472,3 (375+97,3).

Kolmipäiväiseen Intershoot-kilpailuun osallistuu 167 ampumaurheilijaa, jotka kilpailevat ilmakiväärissä ja -pistoolissa. Suomesta mukana on kahdeksan urheilijaa. Intershoot on järjestetty vuodesta 1977 lähtien.

Kaikki tulokset löytyvät täältä.