Arkistot

SUOMALAISET MENESTYIVÄT HYVIN COMPAKIN EM KISOISSA TALLINNASSA 17-19.6.2011

SSG:n Antti Poutiainen(entinen TorSA) sijoittui toiseksi Y-20 sarjassa ja SSG:n Martti Paananen tuli pronssille super veteraani sarjassa. Veteraanit saavuttivat myös joukkuemitalit molemmissa sarjoissa. Joukkueisiin kuuluivat Matti nurmi, Kalle Suominen ja Rune Sundqvist sekä Martti Paananen, Raine Moliis ja Janne Larson.

Kaiken kaikkiaan Suomalaisten panos oli ihailtavaa. Jari Rajalan ja Saija Hautaojan 7 sijat saavat rinnan rottingille. Myös joitain omia ennätyksiä tehtiin, esim. Oulaisten ampujien juniori Teemu Saari nosti ennätystään huomattavasti ottaen huomioon että on ensikertalainen tällaisissa kisoissa.  

Marko Talvitie 39:s ja Teijo Kimpimäki 48:s olympiapistoolin maailmancupissa

Marko Talvitie sijoittui olympiapistoolissa 39:nneksi ja Teijo Kimpimäki 48:nneksi maanantaina Saksan Münchenissä jatkuneessa Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kivääri- ja pistoolilajien maailmancupissa.

Maailmancupin kolmannen kilpailupäivän ohjelmassa olivat miesten 25m olympiapistooli ja 50m pienoiskiväärin makuun kilpailu, jossa ei suomalaisia ollut mukana, sekä naisten 50m pienoiskiväärin 3×20 laukauksen karsinta.

Miesten olympiapistoolissa Marko Talvitien ensimmäisen päivän tulos 291 oikeutti hienosti kymmenenteen sijaan. Teijo Kimpimäki oli tuloksellaan 279 sijalla 54. Toisena kilpailupäivänä eli maanantaina Talvitie ampui tuloksen 277, kun viimeinen sarja jäi 86 pisteeseen. Näin Talvitie sijoittui tuloksellaan 568 lopulta 39:nneksi.

– Sunnuntaina oli vähän tuuriakin mukana, ja pysyin kilpailussa mukana. Nyt oli jotenkin löysä olo eli ei ollut jämäkkää ja vakaata ampua. Tänään takkusikin oikein kunnolla. Ase ei vain noussut kohdalleen, ja olin tekemisessä koko ajan vähän ”perässä”, Lehtimäen Ampujia edustava Talvitie sanoi.

Jalasjärven Ampujien Kimpimäki ampui tuloksen 564 (279+285), joka oikeutti 48. sijaan.

– Tänään oli parempi tunne ampua kuin eilen, ja myös ase toimi paremmin. Mutta laukaukset eivät vain istuneet kohdalleen, Kimpimäki mietti kilpailunsa kulkua.

Naisten pienoiskiväärin 3×20 laukauksen karsintakilpailussa Lahden Ampumaseuran Hanna Etula tähtäsi tuloksen 567 (makuu 193, pysty 184, polvi 190), eikä selviytynyt huomiseen varsinaiseen kilpailuun. Pieksämäen Seudun Ampujien Pauliina Frilanderin tulos oli 569 (195+187+187), joka ei myöskään riittänyt varsinaiseen kilpailuun. Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) sen sijaan on mukana peruskilpailussa, kun hän ampui tuloksen 585 (200+193+192).

– Se oli hyvää tekemistä koko ajan, kaikki asennot olivat hyviä. Nyt oli otetta hommaan, tyytyväinen Yli-Kiikka sanoi.

Etula harmitteli sitä, että ”kymppejä ei vain tullut”. Keskemmällä olisi saanut olla, hän sanoi.

Lauantaina alkaneeseen Münchenin kivääri- ja pistoolilajien maailmancupiin osallistuu ennätyksellisen paljon urheilijoita. Kilpailuun on ilmoittautunut 885 ampumaurheilijaa 85 maasta. Suomesta mukana on seitsemäntoista ampumaurheilijaa. Suomella on tällä hetkellä kolme maapaikkaa ensi vuonna järjestettäviin Lontoon olympialaisiin. Paikat ovat hankkineet Mira Suhonen (ilmapistooli), Satu Mäkelä-Nummela (trap) ja Kai Jahnsson (ilmapistooli).

Münchenissä kilpailtavissa kymmenessä lajissa jaetaan yhteensä 24 maapaikkaa Lontooseen. Maailmancup päättyy keskiviikkona eli kesäkuun 22. päivänä.

ISSF:n kivääri- ja pistoolilajien maailmancup
München, Saksa 18.-22.6.

Tuloksia ma 20.6.

Miesten 50m pienoiskivääri 60 ls makuu + 10 ls finaali: 1) Sergei Martinov Valko-Venäjä 703,3 (598+105,3), 2) Kenneth Nielsen Tanska 701,4 (598+103,4), 3) Daniel Brodmeier Saksa 701,2 (599+102,2), 4) Marcel Buerge Sveitsi 700,9 (598+102,9), 5) Thomas Mathis 700,7 (598+102,7), 6) Valerian Sauveplane Ranska 700,2 (597+103,2), 7) Artem Hadjibekov Venäjä 699,3 (598+101,3), 8) Juri Sherbatsevitsh Valko-Venäjä 698,2 (598+100,2).

Miesten 25m olympiapistooli 60 ls + finaali: 1) Christian Reitz Saksa 33 (583), 2) Ralf Schumann Saksa 31 (581), 3) Emil Milev USA 25 (583), 4) Martin Strnad Tshekki 21 (582), 5) Aleksei Klimov Venäjä 15 (589), 6) Jian Zhang Kiina 9 (586), … 39) Marko Talvitie Suomi 568, … 48) Teijo Kimpimäki Suomi 564.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Pistoolin kansainvälinen kisa 1.-3.7. Hälvälässä

Heinäkuun alussa (1.-3.7.) Hälvälässä kilpailtavaan iso- ja vakiopistoolin Eurooppa Cupin Suomen osakilpailuun osallistuu seitsemän maata.

Kaikenkaikkiaan urheillijoita osallistuu 28 seitsemästä maasta. Kilpailuihin on mahdollista päästä maajoukkueen ulkopuolelta. Vielä neljä suomalaista urheilijaa otetaan mukaan hankkimaan kansainvälistä kokemusta.

Halukkaat voivat ottaa yhteyttä kilpailujen johtajaan Marko Leppään sähköpostitse marko.leppa@ampumaurheiluliitto.fi mahdollisimman nopeasti.

Kai Jahnsson 77:s ja Ritva Karri 44:s Münchenin maailmancupissa

Suomen Kai Jahnsson sijoittui vapaapistoolissa 77:nneksi ja Ritva Karri urheilupistoolissa 44:nneksi sunnuntaina jatkuneessa Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kivääri- ja pistoolilajien maailmancupissa Saksan Münchenissä.

Maailmancupin toisen kilpailupäivän ohjelmassa olivat miesten 50m vapaapistooli ja naisten 25m urheilupistooli sekä miesten 25m olympiapistoolin ensimmäinen päivä ja 50m pienoiskiväärin makuun karsintakilpailu.

Kai Jahnsson sijoittui 50m vapaapistoolissa 77:nneksi. Hänen tuloksensa oli 537. Lauantaisessa karsintakilpailussa hän tähtäsi 545.

– Asioita hiukan muutettiin eilisestä karsinnasta, ja tuntuma oli, että olisi toiminut. Mutta kyllä oli kamala kilpailu! En muista milloin olisi ollut näin vaikeaa ja hankalaa. No, asiat on nyt analysoitu ja unohdettu, ja olen jo alkanut keskittyä seuraavaan lajiin, Jahnsson sanoi ja viittasi tiistaihin, jolloin miehet kilpailevat ilmapistoolissa.

Poliisien Ampumaseuraa edustava Jahnsson ampui toukokuussa juuri ilmapistoolissa Suomelle olympiamaapaikan Lontooseen 2012.

Naisten 25m urheilupistoolissa Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Ritva Karri ampui tuloksen 572 (285+287), joka oikeutti 44. sijaan. Karrin mukaan kumpikaan päivä ei sujunut toivotulla tavalla. Kilpailufiilis oli parempi kuin tulos, hän kiteytti. Salon Seudun Ampujien Karoliina Helle jätti kilpailun toisen päivän väliin ja alkoi keskittyä keskiviikkona kilpailtavaan ilmapistooliin. 

Pienoiskiväärin makuun karsintakilpailussa kaikki kolme suomalaista eli Joensuun Ampujien Henri Häkkinen, Kankaanpään Ampujien Juho Kurki ja Kotkan Ampumaseuran Juha Peltonen ampuivat tuulisissa ja vaihtelevissa olosuhteissa tuloksen 583 eivätkä päässeet mukaan maanantaiseen varsinaiseen kilpailuun. MQS-ampujat Jaakko Björkbacka ja Anton Aprelev ampuivat tulokset 585 ja 580.

Miesten olympiapistoolissa Teijo Kimpimäen ensimmäisen päivän tulos oli 279. Hän on sijalla 54. Marko Talvitien tulos 291 oikeuttaa hienosti kymmenenteen sijaan.

Lauantaina alkaneeseen kivääri- ja pistoolilajien maailmancupiin osallistuu ennätyksellisen paljon urheilijoita. Kilpailuun on ilmoittautunut 885 ampumaurheilijaa 85 maasta. Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) pääsihteeri Franz Schreiber pitää määrää ”uskomattomana”. Se on ennätys, siitä ei ole epäilystäkään, hän sanoi ennen kilpailujen alkua.

Suomesta maailmancupiin osallistuu seitsemäntoista ampumaurheilijaa. Suomalaisilla on tällä hetkellä kolme maapaikkaa ensi vuonna järjestettäviin Lontoon olympialaisiin. Ne ovat hankkineet Mira Suhonen (ilmapistooli), Satu Mäkelä-Nummela (trap) ja Kai Jahnsson (ilmapistooli).

Münchenissä kilpailtavissa kymmenessä lajissa jaetaan yhteensä 24 maapaikkaa Lontoon olympialaisiin.

Maailmancup päättyy ensi viikon keskiviikkona eli kesäkuun 22. päivänä.

ISSF:n kivääri- ja pistoolilajien maailmancup
München, Saksa 18.-22.6.

Tuloksia su 19.6.

Miesten 50m vapaapistooli 60 ls + 10 ls finaali: 1) Tomoyuki Matsuda Japani 665,7 (568+97,7), 2) Andrija Zlatic Serbia 662,9 (568+94,9), 3) Giuseppe Giordano Italia 659,6 (562+97,6), 4) Zongliang Tan Kiina 659,0 (563+94,0), 5) Pablo Carrera Espanja 658,9 (562+95,9), 6) Pavol Kopp Slovakia 657,7 (561+96,7), 7) Tian Zhang Kiina 654,8 (561+93,8), 8) Florian Schmidt Saksa 648,0 (562+86,0), … 77) Kai Jahnsson Suomi 537.

Naisten 25m urheilupistooli 60 ls + 20 ls finaali: 1) Jing Yuan Kiina 787,8 (582+205,8), 2) Maria Grozdeva Bulgaria 787,3 (584+203,3), 3) Lenka Markuskova Tshekki 786,0 (584+202,0), 4) Jingjing Zhang Kiina 785,5 (583+202,5), 5) Zsofia Csonka Unkari 782,1 (584+198,1), 6) Inna Kratshko Ukraina 779,4 (581+198,4), 7) Stephanie Tirode Ranska 778,7 (581+197,7), 8) Celine Goberville Ranska 778,4 (582+196,4), … 44) Ritva Karri Suomi 572. Karoliina Helle DNF.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Juha Rutoselle kaksi ykkössijaa Polar GP:ssä

Sodankylän Ampujien Juha Rutonen nappasi kaksi ykkössijaa viikonvaihteessa Hollolassa käydyssä 300m kiväärin Polar Grand Prix´ssä. Hän voitti makuukisan tuloksella 597 ja vakiokiväärin 3×20 laukauksen kilpailun tuloksella 579.

Oheisessa liitteessä Polar GP:n kaikki tulokset.

Liitteet

Satu Mäkelä-Nummelalle ykkössija Finlandia GP:ssä

Kolmen vuoden takainen olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela voitti Sipoossa viikonvaihteessa käydyn Finlandia GP:n trap-kilpailun rikottuaan 88 kiekkoa (67+21). Mäkelä-Nummela saavutti huhtikuussa Suomelle olympiamaapaikan Lontooseen 2012.

Finlandia GP:n miesten trapin ykkönen oli Viron Urmas Saaliste tuloksellaan 133 (113+20). Toiseksi sijoittui isäntäseuran SSG:n Veli-Matti Matikainen, joka hävisi uusinnassa Saalistelle. Kolmas oli Lahden Ampumaseuran Ari Jokinen, jonka tulos oli 130 (110+20).

Skeetissä ykkössijat menivät Lahden Ampumaseuran Jesse Louhelaiselle ja SSG:n Jenna Väisäselle. Louhelaisen tulos oli 147 (122+25) ja Väisäsen 88 (67+21).

Oheisissa liitteissä Finlandia GP:n kaikki tulokset.

Ampumaurheilulla yksi Suomen 17:stä paralympiapaikasta Lontooseen

Paralympialajeissa eletään ratkaisevia kuukausia sen suhteen, kuinka monta paikkaa Suomi Lontoon paralympialaisiin saa. Tällä hetkellä Suomi on saavuttanut jo seitsemäntoista paikkaa, josta kaksitoista maalipallossa (miesten ja naisten joukkueet), kaksi yleisurheilussa sekä ampumaurheilussa, jousiammunnassa ja pyöräilyssä yksi paikka.

Minna Leinonen saavutti ampumaurheilun maapaikan toukokuun 8. päivänä.

Arvioiden mukaan Suomi osallistuu Lontoon paralympialaisiin 50-65 urheilijan joukkueella. Pekingissä 2008 urheilijoita oli 30.

– Suomen paralympiajoukkue Lontoossa tulee olemaan sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Useassa lajissa joukkueeseen on ehdolla samaan aikaan aikaisemmissa kisoissa menestyneitä urheilijoita ja kisojen ensikertalaisia. Odotan suurella mielenkiinnolla nuorten urheilijoidemme esiinmarssia Lontoossa, millä rakennetaan menestystä myös vuosiksi eteenpäin, Paralympiakomitean valmennuspäällikkö Kimmo Mustonen sanoo.  

Paralympialajeissa heinäkuu on erityisen vilkas ja suomalaisittain mielenkiintoinen arvokilpailukuukausi, kun ohjelmassa ovat purjehduksen MM-kilpailut, uinnin EM-kilpailut ja jousiammunnan MM-kilpailut.

Lontoon paralympialaiset järjestetään 29.8.-9.9.2012.

Lähde: Paralympiakomitean tiedote