Arkistot

PETRI NUMMELAN KIIRASTULI

Petrin aamun ensimmäinen sarja sujui yhtä aurinkoisesti kuin Ateenan sää – 25 kiekosta Petri pudotti kaikki. Viimeinen sarja oli kuitenkin Via Dolorosaa, kiirastulessa kulkemista.

Petrin eilisen päivän hieno ammunta sai jatkoa tänään. Nyt kun Petri on ampunut puolet viidestäkymmenestä, näytti vahvasti siltä, että hän on menossa vahvasti finaaliin. Toisessa ryhmässä yhtä aikaa ampunut Italian Pellielo pummasi kerran ja niimpä Pellielo ja NUmmela ovat nyt tasatuloksella toisena.Kilpailua johtaa tuloksella 99 Venäjän Alipov. Tällä hetkellä 98 tuloksessa on 4 ampujaa ja kiekon päässä 3 ampujaa. Eli puhtaalla ammunnalla Petri on reilusti finaalissa ja yhdellä pummilla sitten uusitaan finaalipaikasta riippuen tietysti muiden tuloksista. Näin spekuloivat asiantuntijat.´

Viimeinen sarja käynnistyi Petriltä hyvin, mutta sitten viides laukaus toi valitettavsti pummin. Seuraavat neljä laukausta osuivat, mutta sitten tuli perään kaksi pummia laukauksiin 9 ja 10.

Seuraaviin laukauksiin tuli sitten osumia, mutta 18. laukaus toi jälleen pummin.

Loppuihin laukauksiin tuli vielä kaksi pummia ja Petrin tulos jäi 19 kiekkoon. Lopputulokseksi Petrille tuli 117 ja sillä tuloksella finaalipaikka valitettavasti kirpoaa olympialaisten ensikertalaiselta.

– Lähdin rennosti päivään. Yöllä heräsi kahdesti, mutta ammunta ei ollut mielessä. Piti käydä vessassa…Päivän ensimmäinen sarja meni putkeen. Sitten viimeiseen sarjaan lähtiessä katosi jotenkin syke kokonaan. Ei se jännitys vatsanpohjassa tuntunut, mutta en saanut sykettä nouseemaan ja vauhtia itseeni. Ensimmäisen pummin jälkeen en ollut vielä huolissani, mutta sitten toisen jälkeen aloin varmistella ja tuloksena toinen pummi. Siinä olivatkin katastrofin ainekset näkyvissä ja niinhän siitä sitten tulikin. Kyllä nyt o aika matalat fiilikset ja jumalaton pettymys, kertasi ääni vavisten silmäkulman kimmeltäessä kostena Petri.

– Aivan huikeat tunnelma ampua Olympialaisissa, ei tälläistä muualla voi kokeakkaan. Ja kun menee hyvin on fiilikset korkealla ja nyt sitten todella alhaalla. Huikea kokemus tämä on ollut, mietti Nummela.

Kun suomalaisen mielen täyttivät tummat pilvet, niin samaan aikaan alkoi Ateenan ylle kertyä massiivinen pilviverho ja tuuli alkaa nousta oikei peduiini myrskyksi. Eli hiekka lenttää. Ikään kuin taivaskin surisi Petrin mukana. Toisaalta tuuli vie pilvet ja taivas seestyy. Ammunta ja urheilu  on joskus tälläistä…. vain yksi osa elämää.

Petrin iloinen, rohkea ja positiiven olemus ja aito esiintyminen on ollut meille finaalipaikan kirpoamisesta huolimatta hyvää pr:ää ammunnalle.

TILANNE PERUSKILPAILUN JÄLKEEN

1 2044 ALIPOV  Alexei  RUS  25   25   24   25   25   124              
2 2275 BADE  Lance  USA  25   25   23   25   24   122              
3 1631 PELLIELO  Giovanni  ITA  24   25   25   24   24   122              
4 1732 ALMUDHAF  Khaled  KUW  25   24   23   24   25   121              
5 1050 VELLA  Adam  AUS  24   25   23   25   24   121              
6 2243 ALMAKTOUM  Ahmed
 UAE  25   25   23   25   23   121              
7 1476 KIRCHSTEIN  Olaf  GER  25   23   23   23   25   119              
8 1035 DIAMOND  Michael  AUS  25   22   25   24   23   119              
9 2107 AMICI  Francesco  SMR  25   24   23   24   23   119              
9 1943 BOZA  Francisco  PER  25   25   23   24   22   119              
9 1592 BURNETT  Derek  IRL  25   24   23   24   23   119              
9 1429 CLAMENS  Stephane  FRA  25   24   24   24   22   119              
13 2282 ERICKSON  Bret  USA  24   25   24   22   23   118              
14 1755 ASMAR  Nidal  LIB  23   23   24   24   23   117              
14 1156 BASTOS  Rodrigo  BRA  24   23   23   23   24   117              
14 1470 BINDRICH  Karsten  GER  23   23   23   24   24   117              
14 1735 MEQLAD  Naser  KUW  24   23   25   23   22   117              
14 1415 NUMMELA  Petri  FIN  25   24   24   25   19   117 

– ra –

MOPSI VEROMAA JA MIKKO MÄKITALO 2-TRAPIN SUOMEN MESTARIT

Viikonloppuna kisattiin muuallakin kuin Ateenassa. Orimattilassa ammuttin 2-trapin Suomen mestaruuksista.

2-trapin SM-kisat ammuttiin Orimattilassa. Lauantaina kisoja häiritsi melkoinen sade ja tuulen tuiverrus. Naisten sarja ja ikäkausisarjat ammuttiin lauantaina ja yleinen sarja Sunnuntaina, jolloin ilmakin oli jo suotuisampi.

Naisten sarjan Suomen mestariksi ranakassa kelissä ampui SSG:n Mopsi Veromaa tuloksella 110. Seuraavat sijat menivätkin Orimaattilaan: hopeaa vei Satu Mäkelä-Nummela(106) ja pronssia Noora Antikainen (103).

Y-sarjan mestaruuteen ampui SaSA:n Mikko Mäkitalo, joka palkittiin myös kisojen parhaasta suorituksesta. Mikon sarjat olivat 49+43+41 ja finaalissa 44, lopputulos (133+44) 177. Hopea OSUn Jussi Anttoselle(126+41) ja pronssi Joonaksen veli, Sauli Olkkoselle LAS:sta. Sekä naisten että yleisen sarjan joukkuemestaruudet jäivät järjestävälle seuralle OSU:lle.

Y 17 mestaruus matkasi SSG:n Jesse Kinnuselle ja Y 20 sarjaa hallitsi OSUn Arto Peltola. Y50 sarja oli puolestaan LAS:n Heikki Siivosen heiniä, Y60 mestaruuden otti sitten KP-V:N Kalevi Juoperi. Y 70 sarjaa hallisti puolestaan P-HA:n Aulis Mäkinen.

Lisää tuloksia tulossivuilta.

– ra –

PETRI NUMMELA AMPUI LÄHES TÄYDELLISESTI

Suomen Petri Nummela ampui ensimmäisen päivän 75 kiekosta erinomaisesti 73!

Petrin Nummelan suoritus Ateenan avauksessa on ollut aivan loistava. Vain kaksi pummia tuulisessa kelissä o erinomainen tulos, sillä tähän mennessä ei vielä kukaan ole pystynyt täysiin pisteisiin. Sillä kaikki kaksi edellistäkin sarjaa puhtaasti ampuneet ovat tehneet pummeja. Nummelan ensimmäinen sarja oli täydet 25, sitten toisen sarjan viimeinen kiekko karkasi ja tulos 24. Kolmas sarja meni myös upeasti. Sitten 18. kiekko livahti, mutta loput osuivatkin aivan upeasti ja tulos 24.Petri Nummelan ensimmäisen päivän tulos oli siis 73 ja sijoittunee todennäköisesti jaetulle 6. sijalle.

– Olen saanut rauhassa tutustua rataan ja kun sain harjoituksissa muutamia hyviä sarjoja ja itsevarmuus kasvoi. Tuli semmoinen tuntu, että kyllä minä osaan ampua, sen kun annat mennä vaan.  Keväällä vielä pöllysi hiekka ja oli kova tuuli, niin esikisassa ei tahtonut tulla toimeen oikein ilman laseja. Nyt aijai, aijai, on niin mahtava ampua, ku aurinkopaistaa ja ruoho on vihreää, vastaili Nummela toimittajille. – Tuuli on hentoa, eikä se haittaa kiekon lentoa. Huomenna lähdetään kiekko kerrallaan ja sitten kun on 50 kiekkoa ammuttu, niin katsotaan, mihin on päästy, virnuili tyytyväinen trapampuja Nummela.

Petri Nummela lähtee 4. sijalta kiekon päässä piikkipaikalta huomiseen. edellä ovat vain Italian Pelliello (74) ja Venäjän Alipov (74). Samassa tuloksessa (73) on USA:n Ericson komantena sitten Petrin jäljessä 73 on ampunut myös 4!

Kisa jatkuu siis huomenna yhdeksän pintaan.

ra

JAANA SALO ENSIMMÄISENÄ PISTOOLINAISENA Y-SARJAN SUOMEN MESTARIKSI

Jaana Salo teki sen nyt mitä hän unelmissaan on toivonut: Nousta korkeimmalle korokkeelle SM-kisojen Yleisen sarjan palkintojen jaosssa ja vastaanottaa kultamitali.

 Jaana Salo teki sen , mitä monet ovat unelmoineet ja jopa useimmat miehet kenties pelänneetkin. Jaana tuli voitti vapaapistoolin koko kisan! Jaana lähti myös finaaliin piikkipaikalta tuloksella 545, joka oli 2 pistettä parempi kuin kakkosena olleella Jari Koivulla (543).

Finaalissakaan ei Jaana antanut miesten ylläättää, vaan ampui tasaisen varmasti, vain 0,2 pistettä huonommin kuin finaalin parhaan tuloksen ampunut Juha Valjus, joka lopulta sijoitui yhteistuloksissa kolmanneksi. Jaanan historiallinen Suomen mestaruus tuli tuloksella 636,6 (545+91,6).

Hyvä Jaana, onnittelut SM-kullasta!

RA

Tulokset

1. Jaana Salo PAS 88 89 94 86 96 92 545 +91,6 636,6
2. Jari Koivu P-HA 93 91 91 89 88 91 543 +90,2 633,2
3. Juha Valjus KAS 92 88 87 89 92 90 538 +91,8 629,8
4. Tero Korhonen KeuSA 95 93 86 89 88 88 539 +89,1 628,1
5. Tomi Harju OrJy 90 90 89 89 90 90 538 +89,2 627,2
6. Asko Hakomäki LSA 87 94 92 95 90 87 545 +81,2 626,2
7. Pekka Vaarala KajA 89 90 89 92 90 90 540 +85,9 625,9
8. Keijo Haapa-aho LSA 88 89 93 85 91 93 539 +86,5 625,5

Sport Illustrated povaa Suomen ampujille mitalia

Yhdysvaltalainen urheilulehtijätti Sport Illustrated on tehnyt omat laskelmansa ja ennusteensa Ateenan kisojen mitalijaosta.

Sport Illustratedin mukaan Suomi olisi jäämässä ilman kultaista olympiamitalia. Lehden mukaan  Suomi saisi vain kaksi mitalia, nekin hopeisia. Toinen hopeamitali tulisi naisten skeetissä Maarit Lepomäelle ja toinen purjehtija Sari Multalalle.

ISSF:n world ranking tilastossa Maarit Lepomäki on tällä hetkellä toisena Kiinan Ning Wein jälkeen. Toinen ISSF:n Top Tenissä oleva suomalaisolympiaampuja on Juha Hirvi, joka on rankattu pienoiskiväärin täysottelun kohdalla viidenneksi.

Mielenkiintoisia veikkailuja. Tosin lehti ei ole saanut varmaankaan tietoonsa muiden ampujiemme viimeaikaisia hyviä tuloksia.

Kohtahan se sitten nähdään, miten käy, sillä  ensimäiset (Marjo Yli-Kiikka ja Pirjo Peltola)  ampuma-joukkueen porukasta lähtevät jo tulevana lauantaina (7.8.) ja 14.8. on sitten myös Marjon aika aloittaa kisat. Siitä sitten reilu viikko ja homma on selvillä.

Oma kantani on se, että Sport Illustrated aliarvio hieman tilanteen, sen verran hyvä porukka ampujista on lähdössä. Mutta toki hyvä on muistaa, että lajimme on yksi vaativimmista lajeista, joissa jopa luonnon hetkellinen oikku saattaa tehdä tepposensa…. Tsemppiä vaan koko olympiajoukkueelle!

ra

 

KIVÄÄRIAMPUJILLA HYVÄT VIIMEISTELYT SM-KISOISSA

Ateenan Olympialaisiin valmistautuvat kivääriampujamme Marjo Yli-Kiikka ja Juha Hirvi viimeistelivät kuntoaan SM-kisoissa loistavasti. Molemmat saavuttivat SM-kultaa ja Juha Hirvi laukoi sunnuntaina vielä täsysosuman 600 pienoiskiväärin makuu (60 ls)kisassa!

Kiväärin SM-kisat järjestettiin tänä vuonna 80 vuotta juhlivan Joensuun Ampujien toimesta. Kisoissa ammuttiin kautta linjan hyviä tuloksia. Olympialaisiin lähtevät Marjo Yli-Kiikka ja Juha Hirvi viimeistelivät kuntoaan ennen Ateenaan lähtöä kisamielessä viimeisen kerran.

Marjo paukutteli tiukan kisan nasiten urheilukiväärissä 3 x 20 laukausta Helena Juppalan kanssa, joka joutui myöntämään Yli-Kiikan paremmakseen 0,4 pisteen erolla. Finaaliin lähdettiin tasatuloksella 582 ja finaalissa Marjo Yli-Kiikan tulos oli 98,4 ja yhteistulos 680,4. Sunnuntaina osat kääntyivät sitten toisin päin makuukilpailussa. Makuun voitti vuorostaan Helena Juppala tuloksella 593 ja Marjolle hopea tuloksella 582.

Juha Hirven viimeistely päättyi SE:iin ja täysosumaan

Lauantaina Juha Hirvi hallitisi pienoiskiväärin 3 x40 ls kisaa ylivoimaisesti. Lopputuloksena peruskilpailusta 1173 ja finaalista 99,2 ja yhteenlaskettuna 1272,2. Toiseksi paukutteli Henri Häkkinen tuloksella 1252,4.

Sunnuntaikin oli sitten Juhan voittokulkua. Makuun 60 laukauksella mestari paukuteli täydet 600 (SE) ja finaalissa hienosti 102,9, lopputuloksena 702,9, joka sekin  on Suomen ennätys. Hopealle ampui Juha Peltonen 701,3 ja pronssia Pekka Saari 700,3 .

Näyttää siltä, että valmistautuminen Ateenaan on kivääriampujillamme menossa  kohdalleen ja Juhan hankkima uusi pippuu aseessa toimii erinomaiseti.

Lisää kisoista osoitteesta http://personal.inet.fi/yhdistys/ja/

ra

kuvat Joensuun Ampujilta

MUSTARUUTIJAOSTOLLA OMAT NETTISIVUT

Mustaruutijaosto on avannut omat nettisivunsa, jotka löytyvät normaalisti SAL:n sivujen alta: yleistietoja/lajit. Mutta sivuille pääsee myös suoraan osoitteesta http://mustaruuti.sporttisaitti.com

PISTOOLIJAOSTO TIEDOTTAA

Pistoolijaosto tiedottaa ranking-kilpailuista: 

Ranking-kilpailujen 2003 palkinnot 
Pistoolijaosto on päättänyt jakaa patruunapalkinnot Jyväskylän SM-kisojen yhteydessä 6.-8.8.2004, hieman myöhässä valitettavasti. 
Aikuiset: Aikuisten voittajat, ykkössijat, saavat 2000 patruunaa ja kunniakirjan, ja sijat 2.-3. saavat vain kunniakirjan. Kunniakirjat jaettiin palkituille Hyvinkään Parlamentissa viime syksynä ranking-kisojen päätyttyä. Mikäli et ollut paikalla, etkä ole saanut postissa omaa kunniakirjaasi kerro siitä Sirpa Papinaholle sirpa.papinaho@phnet.fi 
Kentällä on liikkunut huhua, että Urheiluampujassa olisi aikanaan tiedotettu aikuisten sarjoissa myös 2. ja 3.sijan saavan patruunoita, mutta se huhu on väärä. Jaosto on tehnyt palkintopäätöksen kokouksessaan 3/2003. Urheiluampujassa 5/2003 sivulla 42/Pistoolijaosto ranking-kisatuloksissa mainitaan suluissa sana ”palkittavat”, mikä saattanee erheellisesti antaa väärän kuvan, että kaikki palkittavat saisivat patruunoita takavuosien tapaan, vaikka missään ko. ilmoituksessa ei mainita palkinnon laatua, ei patruunoita eikä kunniakirjoja. Pahoittelen jaoston epätäsmällistä tiedottamista.
Nuoret: Nuorten rankingissa 1.sija 1000 patruunaa, 2. ja 3.sijat 500 patruunaa sekä kunniakirjat.

Kesän 2004 ranking-kilpailuista/ Joensuun Karelia Match
Jaosto on saanut palautetta joiltakin ampujilta, miksi Joensuun Karelia Match oli yhtäkkiä otettu mukaan ranking-kisaksi, kun sitä ei ollut mukana siinä listassa mikä julkaistiin viime Urheiluampujassa 2/2004 s. 53. Muutoksesta/lisäyksestä ei ollut kulkenut tietoa kaikille ampujille, vaikkakin siitä OLI heti tiedote SAL:n sivuilla sähkeissä.
Kun jaosto päätti kesän 2004 ranking-kisat kokouksessaan 1/2004 Hämeenlinnan ilma-asekisojen yhteydessä 6.3.2004, ei vielä ollut tiedossa, että Joensuun Karelia Match tulisi olemaan PM-näyttökilpailu. Oli tiedossa vain PM-näytöistä Mikkelin Matin kisat sekä Haminan Putte Toikan kisat. Sain tiedon näyttökisa-arvosta vasta 29.4. kilpailuvaliokunnan kokouksessa. Koska kyseessä oli sentään PM-näyttökilpailu, jonne moni ampuja varmasti menisi, joten PM-näyttöarvoisen kilpailun tulisi ilman muuta olla myös ranking-kilpailu ja niin jaosto teki nopean päätöksen ottaa myös Karelia Match mukaan ranking-kisalistalle.

 

Tiedoksi:
JAOSTO TIEDOTTAA MUUTOKSISTA SAL:N NETTISIVUILLA, JOTEN SEURATKAA SIVUN SÄHKEOTSIKOITA TARKKAAN!
Tämän lisäksi jaosto tiedottaa myös Urheiluampujassa, mutta nopeiden muutosten tiedottamiseen lehti on liian harvakseltaan ilmestyvä tiedotuskanava, joten seuratkaa SAL:n nettisivuja.

Sirpa Papinaho
Sihteeri
Pistoolijaosto

MUSTARUUTIJAOSTO TEMPAISI

Mustaruutiampuminen on ampumaurheilua perinteisillä, vanhoilla aseilla tai niiden jäljitelmillä. Jaosto on viereästi ollut mukana markkinoimassa lajiaan eri puolilla Suomea, nyt Keski-Suomessa.

Sunnuntaina 13.6 järjestettiin K-S Ampujien radalla yhdessä SAL mustaruutijaoston sekä Rautpohjan tykkikerhon kanssa mustaruutitapahtuma. Ampujien majalla oli esitteillä yleisölle vanhoja suustaladattavia aseita 1700 ja 1800 luvulta.

Tapahtumassa järjestettiin myös kilpailu, lajeina nallilukko pistooli, musketti, piilukko sekä tietysti tykkikisa. Tykkikisa keräsikin melkoisen kiinnostuneen katsojamäärän. Lisäksi tilaisuudessa oli COWS näytös. 

Tapahtuma sai liikkeelle ulkopuolisia asiasta kiinnostuneita lähes sata henkeä.. Myös seuran oma porukka oli aivan ihmeissään ja uteliaina kiertelimme lajista toiseen tutustumassa ja ihmettelemässä, ainakin sitä sankkaa savupilveä joka jokaisen laukauksen jälkeen leijui ilmassa. Kaikenkaikkiaan tilaisuus oli erittäin onnistunut ja samalla jotain aivan uutta tällä alueella.

ra/pk