
Elli Männistö sijoittui 28:nneksi tyttöjen 50m pienoiskiväärin asentokilpailussa, kun ampumaurheilun EM-kilpailut jatkuivat tiistaina Kroatian Osijekissa. Suomen skeet-pojat ovat ensimmäisen päivän jälkeen joukkuekilpailussa neljäntenä. (lisää…)
Elli Männistö sijoittui 28:nneksi tyttöjen 50m pienoiskiväärin asentokilpailussa, kun ampumaurheilun EM-kilpailut jatkuivat tiistaina Kroatian Osijekissa. Suomen skeet-pojat ovat ensimmäisen päivän jälkeen joukkuekilpailussa neljäntenä. (lisää…)
Koulutuksen ja keskustelun aiheina ovat Suomisport ampumaurheilun jäsenhallinnan apuvälineenä ja tapahtumien markkinointikanavana sekä haulikon 2-tason tuomarikortin suorittaminen SAL:n netissä. (lisää…)
Puolustusvoimien Urheilukoulun kesälajien saapumiserään valittiin 75 urheilijaa 17 eri lajiryhmästä. Urheilijoista neljä on ampumaurheilijoita. (lisää…)
Maanantai oli vilkas suomalaispäivä ampumaurheilun EM-kilpailuissa Kroatian Osijekissa, sillä kilpailemassa oli kahdeksan suomalaista kolmessa lajissa. Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Joonas Kallio, joka sijoittui miesten ilmapistoolissa 24:nneksi. (lisää…)
Haulikkolajien kilpailukauden pyörähtäessä käyntiin on hyvä muistuttaa, että Kokkovuori-säätiö ulottaa nuorten haulikkoampujien tukensa vuoden 2021 aikana kaikkien SAL:n haulikkolajien SM-kilpailuihin, joissa säätiö maksaa nuorten sarjojen osallistujien osallistumismaksut sekä yksilö- että joukkuekilpailussa. Nyt on siis hyvä hetki haulikkonuorille ottaa tähtäimeen kesän SM-kisat!
Haulikon SM-kisajärjestäjille muistutuksena, että kisajärjestäjän tulisi laskuttaa Ampumaurheiluliittoa juniorien osallistumismaksujen osalta. Laskusta tulee käydä ilmi kilpailun nimi ja päivämäärä, osallistumismaksun määrä per hlö ja per joukkue sekä nuorten sarjojen osallistujamäärä (henkilökohtainen ja joukkue), jonka tulee vastata Kitissä julkaistua tulosluetteloa. Tarkempia ohjeita laskutuksen osalta voi kysyä taloussihteeri Sanna Hellgréniltä.
Liitto laskuttaa kauden päätteeksi säätiötä kertyneellä summalla.
Suomi sai erinomaisen alun Kroatian Osijekissa järjestettävissä ampumaurheilun EM-kilpailuissa, sillä Ella Hakala sijoittui lauantaina hienosti viidennneksi tyttöjen ilmapistoolissa. (lisää…)
Kroatian Osijekissa järjestettäviin EM-kilpailuihin osallistuu suuri määrä osanottajia ja maita. (lisää…)
Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Henna Torpo sanoo, että Suomen joukkueelta löytyy näyttöhaluja: ”Panokset ovat kovat. EM-mitalit kiinnostavat, ja lisäksi maapaikkoja Tokion olympialaisiin on vielä jaossa.” (lisää…)
Kroatian Osijekissa järjestettävien ampumaurheilun EM-kilpailujen ensimmäiset mitalit jaetaan lauantaina. (lisää…)
SAL:n trap-valmentajat järjestävät Orimattilassa nuorille tarkoitetun avoimen valtakunnallisen leirin.
(lisää…)