
Skeet-ampuja Eetu Kallioinen palkittiin saapumiseränsä parhaana urheilijana, kun Urheilukoulun IV/2017 saapumiserän kotiuttamisjuhlaa vietettiin keskiviikkona Helsingin Santahaminassa. (lisää…)
Skeet-ampuja Eetu Kallioinen palkittiin saapumiseränsä parhaana urheilijana, kun Urheilukoulun IV/2017 saapumiserän kotiuttamisjuhlaa vietettiin keskiviikkona Helsingin Santahaminassa. (lisää…)
Jarkko Mylly on tehnyt uuden Suomen ennätyksen R6-kilpailussa Ranskan Chateauroux´ssa järjestettävässä IPC:n maailmancupissa. Uusi ennätys kirjataan nyt numeroin 613,9. (lisää…)
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa on käynnistynyt kolmivuotinen tutkimushanke nimeltään PREACT. Voit nyt vastata nimettömästi urheilun ja liikunnan parissa viimeksi kuluneen vuoden aikana havaitsemaasi ja kokemaasi kiusaamista ja muuta syrjintää koskevaan kyselyyn. (lisää…)
Perinteinen Grande Finale -viikonloppu järjestetään jälleen lokakuun viimeisenä viikonloppuna Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Tapahtuma rakentuu jaostojen lajiparlamenttien ja liiton palkitsemisgaalan ympärille.
Lauantaina aloitetaan yhteisesti klo 9.00, jonka jälkeen siirrytään lajiparlamentteihin. Lauantaina on luvassa myös kiinnostavia puheenvuoroja ennen illan huipentavaa Grande Finale -gaalaillallista. Lisäksi iltapäivällä lajiparlamenttien osittain vielä jatkuessa puheenjohtaja keskusteluttaa muutamasta etukäteen valitusta aiheesta pientä porukkaa. Voit ehdottaa toivomiasi keskustelunaiheita 14.10.2018 mennessä vesa(ät)deeplead.com. Sunnuntaina Minna Uusivirta saapuu kouluttamaan harrastajia ja huippu-urheilijoita itsensä tai miksei myös oman seuran markkinoimisessa yhteistyökumppaneiden ja median suuntaan sekä sosiaalisen median hyödyntämisessä. Minnalla on aiheesta monipuolinen osaaminen toimittajan, tiedottajan, urheilumanagerin ja urheilijan kokemuksella.
La 27.10.
8.00 Ilmoittautuminen alkaa
9.00 Yhteinen avaus
9.30 Lajiparlamentit alkavat
13.00 Puheenjohtajan klinikka (lajiparlamentit jatkuvat samanaikaisesti)
16.00 Suomisport seurapalveluna (Juha Saapunki)
17.00 Ampumarata uudesta näkökulmasta (Lotta Jaakkola)
19.15 Grande Finale -gaala
Su 28.10.
9.00 Urheilijan markkinointi, mediasuhteet ja sosiaalisen median hyödyntäminen (Minna Uusivirta)
12.00 Lounas ja kotiinlähtö
Sunnuntaiaamupäivän ohjelma on Minna Uusivirran vetämä ”SoMe uhka vai mahdollisuus”. Minna Uusivirta on turkulainen toimittaja, tiedottaja, urheilumanageri ja entinen urheilija. Hänen puheenvuoronsa aiheina ovat:
Hinta muodostuu perushinnasta 5 euroa ja valituista lisäpalveluista, jotka on kuvattu alla. Majoituspakettien hinnat ovat per henkilö ja riippuvat siis valitusta huoneesta.
VIIKONLOPPUPAKETTI:
Viikonloppupaketti sisältää majoituksen la-su valitsemassasi huoneessa, lajiparlamentin ja seuraavat ruokailut: la aamiainen, lounas, päiväkahvit, Grande Finale -gaalaillallinen ja su aamiainen.
3hh 115€/ 2hh 125€/ 1hh 160€
PÄIVÄKÄVIJÄ:
Päiväkävijä voi valita lajiparlamentin osalta vaihtoehdon ilman ruokailuja tai ruokailuineen (la aamiainen, lounas ja päiväkahvi). Ei sisällä Grande Finale -gaalaillallista (valitse halutessasi gaalapaketeista).
Lajiparlamentti, ei ruokailuja 0€
Lajiparlamentti, ruokailuineen 60€
GAALAPAKETTI:
Sisältää Grande Finale -gaalaillallisen ja halutessasi myös majoituksen la-su valitsemassasi huoneessa sisältäen su-aamiaisen. Ei sisällä lajiparlamenttia.
Iltapaketti 40€, sisältää vain Grande Finale -gaalaillallisen.
Iltapaketti majoituksella sisältää la-su majoituksen, Grande Finale -gaalaillallisen ja su-aamiaisen. Ei sisällä lajiparlamenttia ja la-lounasta eikä päiväkahvia.
3hh 100€/ 2hh 110€/ 1hh 140€
PERJANTAIPAKETTI:
Sisältää majoituksen pe-la valitsemassasi huoneessa ja lajiparlamentin. Sisältää seuraavat ruokailut: pe päivällinen, la aamiainen, lounas ja päiväkahvi. Ei sisällä Grande Finale -gaalaillallista (valitse halutessasi gaalapaketeista).
3hh 85€/ 2hh 95€/ 1hh 125€
VILLA-MAJOITUS:
Sisältää majoituksen 4-8 hengen villassa pe-su. Ei sisällä ruokailuja, lajiparlamenttia eikä Grande Finale -gaalaillallista. Valitse ne halutessasi joko päiväpaketeista tai gaalapaketeista. Villoissa on ruuanlaittomahdollisuus.
Villa Katajanmarja pe-su 6 hlöä 690€
Villa Katajanoksa pe-su 4 hlöä 580€
Villa Olotila pe-su 4 hlöä 580€
Rantavilla 1 pe-su 8 hlöä 950€
Rantavilla 2 pe-su 8 hlöä 950€
Ilmoittautuminen tapahtuu Suomisportin kautta osoitteessa https://www.suomisport.fi/events/d4df7256-d11d-49c6-99c8-5c83d9d2f726. Huomaathan, että ensimmäisessä vaiheessa pelkästään ilmoittaudutaan tapahtumaan, myöhemmässä vaiheessa pääsee valitsemaan lisäpalveluista toivomansa ruokailu- tai majoituspaketin. Tänä vuonna uutena ovat villamajoitukset eli mökit, jotka vain yksi henkilö voi oman ilmoittautumisensa yhteydessä varata, mutta majoittua voi 4-8 henkeä villasta riippuen. Seurakäyttäjä voi ilmoittaa seuran muitakin jäseniä yhdellä kertaa.
Ilmoittautumiset ovat sitovia, ja ne tulee tehdä viimeistään 17.10.2018.
Jos Suomisport-ilmoittautumisessa on ongelmia, kysy lisätietoa Sanna Hellgréniltä, puh. 040 563 3554, sanna.hellgren(ät)ampumaurheiluliitto.fi
Pukeutumiskoodi gaalailtaan on juhlapuku (smokki/tumma puku).
Tervetuloa!
Ampumaurheiluliiton julkaiseman Urheiluampuja-lehden vuoden 2018 neljäs numero on ilmestynyt. (lisää…)
Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun. (lisää…)
https://www.facebook.com/kokkovuori/videos/473917156427216/
Ampumaurheiluliiton nuorisovaliokunta on vahvistanut uudet tukiammunnan ja Kultahippukilpailujen säännöt alkaen 1.10.2018. Suurimpana muutoksena on varsinaisten aluekarsintojen poistuminen. Finaaliin päästäkseen ampujan on osallistuttava vähintään avoimiin alueellisiin kilpailuihin siinä lajissa ja sarjassa, johon aikoo finaaliin päästessään osallistua. N/M 16-sarjassa ammuttu tulos hyväksytään VT 12 ja -14 sarjoissa. Ainoastaan joukkuekilpailuun osallistuvalla ei tarvitse olla tulosta. (lisää…)
Euroopan kisoissa (European Games) ensi vuoden kesäkuussa Valko-Venäjän Minskissä (20.-30.6.2019) ammutaan kiväärillä naisten ja miesten sarjoissa ilmakiväärillä ja pienoiskiväärin asentokilpailuissa. Näissä lajeissa ratkotaan myös parikilpailujen mestaruudet. Pistoolissa ammutaan miesten ja naisten ilmapistooli, miesten olympiapistooli sekä naisten urheilupistooli. Lisäksi pistoolissa ammutaan parikilpailut ilmapistoolissa, urheilupistoolissa ja olympiapistoolissa. Haulikossa ammutaan naisten ja miesten kisat skeetissä ja trapissa sekä näiden lajien parikilpailut.
Euroopan kilpailuissa eri ampumalajeihin pääsee 26 urheilijaa, joista 24 valitaan Euroopan ampumaurheiluliiton rankingin perusteella. Isäntämaa saa asettaa yhden urheilijan kuhunkin lajiin. Lisäksi yksi paikka on jaossa niiden Euroopan maiden kesken, jotka eivät muuten saisi edustajaansa kilpailuihin. Haulikossa ranking-paikkoja on kaikissa lajeissa kuitenkin 28 ja trapissa kaksi ”universality”-paikkaa. Parikilpailuiden urheilijat valitaan jo kilpailuihin valituista urheilijoista.
Osallistuvalla maalla on mahdollisuus asettaa vain kaksi urheilijaa kuhunkin lajiin. Mikäli ranking-tilaston kärjessä on useampia saman maan urheilijoita, nämä paikat vyörytetään muille maille. Määräävänä on ranking-tilasto päivämäärällä 31.12.2018.
Euroopan ranking-tilaston syyskuun 2018 tilanteen mukaan suomalaisilla olisi seuraavat paikat
Emmi Hyrkäs on naisten pienoiskiväärirankingissa sijalla 25. odottaen kilpailupaikkaa. Naisten trapissa ovat 28 parhaan joukossa myös Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille, 13.) ja Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat, 14.). Lisäksi aivan valintarajan tuntumassa ovat Timo Laitinen skeetissä (Sibbo Skyttegille, 30.) ja Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat, 29) trapissa
Euroopan ranking-tilasto löytyy internetistä osoitteesta www.esc-shooting.org/documents/ranking/.
Suomen joukkueen Euroopan kisoihin valitsee Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö.
Keskeiset vuonna 2019 järjestettävät arvokilpailut ovat Euroopan Kisat Valko-Venäjällä kesäkuussa, Euroopan mestaruuskilpailut ilma-aseilla Kroatiassa maaliskuussa, ruutilajeissa liikkuvassa maalissa Unkarissa heinäkuussa sekä haulikolla, pistoolilla ja kiväärillä Italiassa syyskuussa. Lisäksi järjestetään opiskelijoiden Universiadit Italiassa heinäkuussa sekä para-ammunnan maailman mestaruuskilpailut Australiassa myöhemmin päätettävänä ajankohtana.
Arvokilpailujen rinnalla järjestetään myös maailman cupin osakilpailut aikuisten, nuorten ja para-ammunnan lajeissa. Aikuisten sarjojen pistoolissa, kiväärissä ja haulikossa järjestetään neljät osakilpailut. Nuorten maailman cupin kilpailuja järjestetään kahdet. Haulikossa järjestetään perinteiseen tapaan lisäksi nuorten haulikkokilpailusarja (IJSC). Para-ammunnan maailman cupin osakilpailujen suunnittelu on kesken.
Kilpailukohtaiset valintamenettelyt ovat pääpiirtein seuraavat
Ilma-aseiden EM-kilpailujen valintamenettelyä on valmisteltu kuluvan kesän aikana ja ne julkaistaan liittohallituksen syyskuun kokouksen jälkeen.
Euroopan kisojen ja olympiakisojen valintamenettely julkaistaan liittohallituksen syyskuun kokouksen jälkeen.
Ruutiaseiden EM-kilpailujen valintamenettelyt on vasta suunnittelussa. Ruutiaseiden EM-kilpailujen osalta pyritään siihen, että urheilijoilla on mahdollisuus antaa näyttöjä seuraaviin päivämääriin saakka
Nämä aikamäärät myötäilevät kilpailujen virallisia, viimeisiä ilmoittautumispäiviä siten, että joukkue-esityksen tekoa ja liittohallituksen käsittelyä varten varataan aikaa noin yksi viikko.
Ruutiaseiden EM-näyttökilpailujen järjestämistä varten seuroja kannustetaan hakemaan kilpailuvaliokunnalta kotimaisia kilpailuja normaalilla Kilpailutoiminnan yleissääntöjen määrittämällä tavalla vuoden 2018 syyskuun loppuun mennessä. Hakemuksissa on ilmettävä halukkuus näyttökilpailuiden järjestämiseen. Saadakseen kilpailun myös näyttökilpailuksi, näiden on oltava ennen yllämainittuja määräaikoja. Mikäli jollekin seuralle on jo myönnetty kansallisen tason kilpailu, joka voisi soveltua myös näyttötapahtumaksi, voi seura tarkennuttaa kilpailulupaansa täyttääkseen alla mainitut lisäkriteerit. Valmennuksen johtoryhmä määrittää myönnetyistä kansallisista kilpailuista osan näyttökilpailuiksi kansainvälisten kilpailujen lisäksi.
Vaatimuksina kyseisille kilpailuille on lisäksi seuraavat
Ruutiaseiden EM-kilpailuiden valintamenettelyt julkaistaan vuoden 2018 loppuun mennessä.
Lisätietoa näyttökilpailun vaatimuksista antaa valmennuksen johtaja Per-Ole Lindell.