Arkistot

Satu Mäkelä-Nummela 10:s EM-trapissa

Satu Mäkelä-Nummela oli 10:s tuloksella 67 (22+23+22) kiekkoa EM-trapissa Espanjan Granadassa sunnuntaina 15. heinäkuuta. EM-kultaa ampui Ranskan Delphine Racinet tuloksella 93 (72+21) kiekkoa.

Kisassa jaossa olleen olympiamaapaikan otti EM-hopeaa ampunut Venäjän Elena Tkach tuloksella 89 (70+19) kiekkoa. Tkach voitti uusinnassa hopeamitalista Italian Deborah Gelision kiekoin 3-2. Olympiamaapaikan hän varmisti jo finaalin tuloksella 89. Finalisteista myös neljänneksi tuloksella 87 sijoittunut Espanjan Vanessa Leon kilpaili olympiamaapaikasta.

Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava 36-vuotias Satu Mäkelä-Nummela on jo ampunut Suomelle maapaikan 2008 olympialaisiin. Hän otti paikan voittamalla maailmancupin Saksan Suhlissa kesäkuussa 2006.

– Matalat kiekot olivat minulle vaikeita. Lisäksi sain rikki vain kymmenen kiekkoa toisella paukulla. Tuntuu edelleen siltä, että saan ykkösellä sen, minkä saan, Mäkelä-Nummela totesi. Hän jäi lopulta vain kiekon päähän uusinnasta finaalipaikasta.

– Ammuin kiekkojen alle. Reilummin pitäisi vain vetää. Pitää taas lähteä hakemaan harjoituksissa varmuutta ykköstrapin kautta.

Satu Mäkelä-Nummela aloitti kisan ampumalla heti ensimmäisestä kiekosta ohi.

– Silloin ajattelin, että tätäkö tämä taas on. Nyt tuntui, että järjestäjät olivat kiristäneet heittimiä virallisen harjoituksen jälkeen. Sellaista ei saisi tehdä, mutta sellaista joskus tapahtuu. Nyt kiekot tuntuivat lähtevän todella kovaa.

Naisten trapin tulostaso oli tavallista heikompi. Yleensä 68-69 kiekkoa on ollut finaaliraja.

Ammunnan EM-kilpailu, Espanja, Granada, 11.-21.7.2007.

Trap, naiset, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali:

1) Delphine Racinet Ranska 93 (72+21), 2) Elena Tkach Venäjä 89/3 uusinnassa hopeasta (70+19), 3) Deborah Gelisio Italia 89/2 (71+18), 4) Vanessa Leon Espanja 87/1 uusinnassa neljännestä sijasta (68/4/1 uusinnassa finaalipaikasta +19), 5) Zuzana Stefecekova Slovakia 87/0 (69+18), 6) Giulia Iannotti Italia 83 (68/5+15), 7) Arianna Perilli Italia 68/4/0, 8) Daniela Del Din San Marino 68/0, 9) Charlotte Kerwood Iso-Britannia 67, 10) Satu Mäkelä-Nummela Suomi 67 (22+23+22).

Lisätietoja: http://www.gestgare.com/esc2007/default.asp?vedi=class&gara=6&anno=2007&year=2007&cship=400&categoria=IND%20W

Miehet kaukana kärjestä EM-trapissa

Suomalaiset ovat kaukana kärjestä ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen EM-trapissa Espanjan Granadassa sunnuntaina 15. heinäkuuta. Tommi Andelin on parhaana suomalaisena sijalla 57 tuloksella 45 (23+22) kiekkoa. Hän on neljän kiekon päässä finaalirajasta kahden sarjan eli 50 kiekon jälkeen.

Ranskan Stephane Clamens, Espanjan Alberto Fernandez, Turkin Alp Kizilsu ja Belgian Frans Peeters johtavat kilpailua tasatuloksella 50 kiekkoa. Kahdeksan ampujaa on tuloksessa 49 kiekkoa.

Veli-Matti Matikainen on poikien trapissa sijalla 30 tuloksella 44 (23+21) kiekkoa. Hän on kolmen kiekon päässä finaalirajasta. Poikien kilpailua johtaa Venäjän Roman Dobrosotskih tuloksella 49 (24+25) kiekkoa.

Miehet ja pojat ampuvat huomenna maanantaina kolme 25 kiekon sarjaa. Molemmissa kilpailuissa kuusi parasta ampuu 25 kiekon finaalin.

Ammunnan EM-kilpailu, Espanja, Granada, 11.-21.2007.

Trap, miehet, 50/125 kiekkoa (1/2 kilpailupäivä)

: 1) Stephane Clamens Ranska, Alberto Fernandez Espanja, Alp Kizilsu Turkki ja Frans Peeters Belgia 50, 5) Francesco Amici San Marino, Yves Tronc Ranska ja Marios Sofocleous Kypros 49 (24+25), 8) Josip Glasnovic Kroatia, Erminio Frasca Italia Carl Exton Iso-Britannia, Giovanni Pellielo Italia ja Jan Dvorak Tshekki 49 (25+24), …57) Tommi Andelin Suomi 45 (23+22), …66) Petri Nummela Suomi 44 (22+22), …69) Janne Kirvesmäki Suomi 44 (23+21).

Trap, pojat, 50/125 kiekkoa (1/2 kilpailupäivä)

: 1) Roman Dobrosotskih Venäjä 49 (24+25), 2) Mattias Dahlman Ruotsi ja Carlos Rubio Espanja 48 (24+24), 4) Paco Machado Espanja 47 (23+24), 5) Paulo Jorge Diogo Rosario Portugali ja Lukasz Szum Puola 47 (24+23), 7) Aleksei Guljajev 47 (25+22), …30) Veli-Matti Matikainen Suomi 44 (23+21).

Lisätietoja: http://www.gestgare.com/esc2007/

Viivi Koivu 13:s naisten pienoiskiväärin asentokilpailun EM-kilpailussa

Viivi Koivu oli 13:s 576 (198+186+192) pisteellä pienoiskiväärin asentokilpailun EM-kilpailussa Espanjan Granadassa lauantaina 14. heinäkuuta. Koivun tavoitteena ollut olympiamaapaikka ja finaalipaikka jäivät kolmen pisteen päähän.

Haastavassa tuulessa ammutussa kilpailussa Marjo Yli-Kiikka oli 23:s tuloksella 573 (197+185+191) ja Hanna Etula 36:s tuloksella 570 (190+189+191) pistettä. Etula ja Yli-Kiikka ottivat maapaikan 2008 olympialaisiin ilmakiväärillä ilma-aseiden EM-kilpailussa maaliskuussa Ranskassa. Etula ampui EM-hopeaa ja Yli-Kiikka oli 6:s. Kaikkiaan suomalaisilla on seitsemän olympiamaapaikkaa.

Naisten 3 x 20 laukauksen kilpailun voitti Ukrainan 33-vuotias Natallia Kalnysh 679,9 (583+96,9) pisteellä. Hän on asentokilpailun vuoden 2002 MM-hopeamitalisti.

Saksalaiset Barbara Lechner ja Sonja Pfeilschifter olivat tasapisteissä 679,0 peruskilpailun 60 ja finaalin 10 laukauksen jälkeen. Lechner voitti uusintalaukauksen 10,1-8,6 ja pääsi tuulettamaan EM-hopeaa. Olympiamaapaikan ottivat viidenneksi ampunut Sveitsin Irene Beyeler tuloksella 676,5 (582+94,5), kuudes Unkarin Anita Toth tuloksella 676,3 (582+94,3) ja Italian Valentina Turisini tuloksella 672,7 (579+93,7).

Viivi Koivu pitää tauon

– Panen aseet ainakin vähäksi aikaa nurkkaan, koska olympiamaapaikkaa ei nyt tullut. Käyn vielä SM-kisat tänä vuonna, mutta sitten pidän taukoa. Tulen ammunnan pariin takaisin, kun olen saanut väitöskirjani valmiiksi, jos ammunta silloin vielä kiinnostaa. Nykyisen suunnitelman mukaan väitös on joulukuussa 2009, Viivi Koivu totesi heti kisan jälkeen. Kiväärinaisille pienoiskiväärin asentokilpailu oli viimeinen mahdollisuus ampua olympiamaapaikka.

– Joku haluaa minusta enemmän fyysikkoa kuin ampujaa. Ehkä se on eniten minulla itselläni tuolla korvien välissä. Tänään en pystynyt tämän parempaan.

Myllykosken Ampujia edustava 26-vuotias Viivi Koivu sanoi viimeisen vuoden olleen hänelle todella rankka ja päätöksen kypsyneen sen aikana. Hän arvioi päätöksen ainakin osittain helpottaneen keskittymistä ratkaisevaan kilpailuun.

– Omasta mielestäni pystyin ampumaan rennosti omaa suoritustani. Tavoitteena oli ampua nopeasti, ennen kuin keli alkaa muuttua todella pahaksi. Viirien perusteella oli lopussa vaikea arvioida tuulen kovuutta, kun viirit olivat välillä aivan suorina. Tuulen lukeminen oli ainakin minun kykyjeni ylärajoilla, kun ei ollut yhtään tyyntä hetkeä.

Makuuasennon 198 pisteen jälkeen Viivi Koivu oli selkeästi finaali- ja olympiamaapaikkavauhdissa vain kaksi pistettä kärjestä. Ote paikasta kirposi pystyasennossa, josta pisteitä kertyi vain 186. Paras pystyampuja Ukrainan Natallia Kalnysh paukutti peräti 195 ja Ranskan Marie Laurie Gigon 194 pistettä.

– Pystystä ammuin ensimmäisen sarjan viimeisellä laukauksella seiskan (sarja 91 pistettä). Satuin liipaisemaan juuri silloin, kun olkapäässä kramppasi. No – jossitellahan voi aina.

Polviasennosta Viivi Koivu naputti hyvän tuloksen 192 pistettä. Finalisteista kolme ampui paremman polvituloksen: kisan paras polviampuja Unkarin Anita Toth 197, Serbia Lidija Mihajlovic 194 ja Italian Valentina Turisini 193.

Yli-Kiikalla ja Etulalla perussuoritus

Granadan ampumakeskuksen 50 metrin rata oli tänäänkin haasteellinen ampujille. Yksi osoitus tuulen vaikeudesta oli lajin ME-naisen ja moninkertaisen MM-mitalistin, Saksan 36-vuotiaan Sonja Pfeilschifterin, kilpailu. Hän ampui peruskilpailussa "vain" 579 pistettä ja pääsi viimeisenä ampujana finaaliin. Peruskilpailun jälkeen hän istui pitkään ampumapaikallaan ja keskusteli tuuliviireistä Barbara Lechnerin kanssa. Pfeilschifterin peruskilpailun ME-tulos on peräti 594.

– Makuuasennossa tuntui, että hallitsin kelin (tulos 197). Aika nopeasti ammuin, kun eukot olivat vielä laossa, kun nousin ylös, totesi Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 29-vuotias Marjo Yli-Kiikka.

– Pysty alkoi ihan ok. Pystyn toinen sarja oli kuin tervanjuontia (91 pistettä). Siinä meni pisteitä turhan paljon (tulos 185). Polvi meni tähän keliin ihan hyvin (191). Polvelta nousin koelaukausten aikana ylös. Kun muutin vähän vasemman käden asentoa, ammunta alkoi kulkea. Lopussa tuulta oli todella vaikea miettiä.

Lahden Ampumaseuraa edustava 26-vuotias Hanna Etula on tuskaillut pitkään pienoiskivääriammunnan kanssa. Ilmakiväärillä hän ampui EM-hopeaa maaliskuussa Ranskassa ja osoitti olevansa yksi Euroopan parhaista. Pienoiskivääri ei vain kulje aiempien vuosien malliin. Etula on vuoden 2001 tyttöjen pienoiskiväärin makuuasennon EM-kultamitalisti.

– Ei minulla ollut makuulla tuulen kanssa vaikeuksia. En vain osunut (tulos 190). Ensimmäinen sarja oli kohtuullinen (97). Toisessa sarjassa ammuin yhden kasin ja sen jälkeen ehkä yritin liikaa. Silloin tulee herkästi liian varovaiseksi. Olisi vain pitänyt ampua rohkeammin, Hanna Etula totesi.

– Pysty oli ihan normaalia (tulos 189). Yritin vain katsella pahimmat puuskat pois. Polvelta yritin koko ajan vain ampua ihan keskelle (191).

Naiset ampuvat huomenna sunnuntaina pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailun kello 14.45 paikallista aikaa. Aiempien päivien perusteella on helppo ennustaa todella haastavaa kilpailua tuulen muuttaessa sekä suuntaa että voimakkuutta. Marjo Yli-Kiikka puolustaa makuukisassa edellisten ISSF:n kaikkien ruutilajien EM-kilpailujen hopeamitalia vuodelta 2005 Belgradista.

Ammunnan EM-kilpailu, Granada, Espanja, 11.-21.7.2007.

Pienoiskivääri, naiset, 3 x 20 ls + 10 ls:n finaali:

1) Natallia Kalnysh Ukraina 679,9 (583+96,9), 2) Barbara Lechner Saksa 679,0/10,1 uusinnassa hopeamitalista (580+99,0), 3) Sonja Pfeilschifter Saksa 679,0/8,6 (579+100,0), 4) Marie Laure Gigon 677,0 (580+97,0), 5) Irene Beyeler Sveitsi 676,5 (582+94,5) (otti olympiamaapaikan), 6) Anita Toth Unkari 676,3 (582+94,3) (otti olympiamaapaikan), 7) Valentina Turisini Italia 672,7 (579+93,7) (otti olympiamaapaikan), 8) Lidija Mihajlovic Serbia 672,4 (579+93,4), …13) Viivi Koivu Suomi 576 (makuu 198 + pysty 186 + polvi 192), …23) Marjo Yli-Kiikka Suomi 573 (197 + 185 + 191), …36) Hanna Etula Suomi 570 (190 + 189 + 191).

Joukkuekilpailu

: 1) Saksa 1734 (Lechner 580, Pfeilschifter 579, Friedel 575), 2) Ukraina 1729, 3) Sveitsi 1728, …8) Suomi 1719 (Koivu 576, Yli-Kiikka 573, Etula 570).

Haulikkolajeissa reaaliaikainen tulospalvelu EM-kilpailussa

Haulikkolajeissa on luvassa reaaliaikainen tulospalvelu EM-kilpailussa Espanjan Granadassa. Tänään lauantaina haulikossa on trapin harjoituspäivä. Trap alkaa huomenna sunnuntaina.

Huomenna sunnuntaina ammutaan naisten ja tyttöjen kilpailu kokonaan ja miesten ja poikien kilpailun 50 ensimmäistä kiekkoa. Suomalaisista kilpailevat Satu Mäkelä-Nummela naisten sarjassa, Tommi Andelin, Janne Kirvesmäki ja Petri Nummela miesten sarjassa sekä Veli-Matti Matikainen poikien sarjassa. Miesten ja poikien kilpailu päättyy maanantaina.

Haulikkolajien EM-tulokset löydät tästä linkistä http://www.gestgare.com/esc2007/

Lisätietoja: http://www.gestgare.com/esc2007/

Marko Talvitie seitsemäntenä olympiapistoolin EM-kilpailussa

Marko Talvitie on seitsemäntenä miesten olympiapistoolin EM-kilpailussa ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen Espanjan Granadassa lauantaina 14. heinäkuuta. Lehtimäen Ampujia edustava 30-vuotias Talvitie ampui 290 (96+99+95) pistettä 30 laukauksella.

Miesten olympiapistoolin kilpailua johtaa Ukrainan 33-vuotias Roman Bondaruk 296 (100+99+97) pisteellä. Hän on jopa ME-tahdissa, sillä olympiapistoolin ME-tulos on Venäjän Aleksei Klimovin 591 pistettä.

Olympiapistooliampujat laukovat huomenna sunnuntaina kilpailun toisen puolikkaan 30 laukausta. Kuusi parasta ampuu vielä 20 laukauksen finaalin. Talvitie on vain pisteen finaalirajasta.

Marko Talvitie ampui viime vuonna olympiapistoolin peruskilpailun SE-tulokseksi 584 pistettä ja finaalin SE-tulokseksi 780 pistettä. Tänä vuonna hän on ampunut maailmancupissa parhaimmillaan 577 pistettä huhtikuun alussa USA:n Fort Benningissä.

Suomalaiset kilpailivat tänään lauantaina vain kahdessa lajissa, miesten olympiapistoolissa ja naisten pienoiskiväärin asentokilpailussa. Huomenna sunnuntaina suomalaiset ampuvat kuudessa lajissa: Satu Mäkelä-Nummela naisten trapissa, Tommi Andelin, Janne Kirvesmäki ja Petri Nummela miesten trapissa, Veli-Matti Matikainen poikien trapissa, Marko Talvitie miesten olympiapistoolissa, Juha Hirvi ja Henri Häkkinen miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailussa sekä Hanna Etula, Viivi Koivu ja Marjo Yli-Kiikka naisten pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa.

Olympiapistooli, miehet, 30/60 laukausta (1. kilpailupäivä):

1) Roman Bondaruk Ukraina 296 (8 sekunnin sarjat 100, 6 sekunnin sarjat 99, 4 sekunnin sarjat 97), 2) Afanasijs Kuzmins Latvia 293 (96+98+99), 3) Ralf Schumann Saksa 293 (98+98+97), 4) Aleksei Klimov Venäjä 293 (99+98+96), 5) Torsten Moses Saksa 292 (99+99+94), 6) Lajos Palinkas Unkari 291 (99+95+97), 7) Marko Talvitie Suomi 290 (96+99+95).

Tiia Törmälä ampui EM-kultaa tyttöjen pienoiskiväärin asentokilpailussa

Tiia Törmälä ampui EM-kultaa tyttöjen pienoiskiväärin asentokilpailussa Espanjan Granadassa perjantaina 13. heinäkuuta. Rauman Seudun Urheiluampujia edustava 16-vuotias Törmälä laukoi 3 x 20 laukauksen kilpailussa 681,6 (581+100,6) pistettä. Törmälän voitto oli ylivoimainen, kun Saksan Amelie Kleinmanns laukoi EM-hopeaa tuloksella 678,5 (583+95,5).

– Tämä ei ollut niin iso yllätys kuin makuuasennon EM-hopea keskiviikkona, raumalainen Tiia Törmälä arvioi kilpailuaan heti finaalin jälkeen. Hän on ampunut uransa kolmannessa arvokilpailussa Granadassa jo kaksi mitalia: kultaa ja hopeaa. Pienoiskiväärin asentokilpailun finaali oli hänen uransa toinen arvokilpailufinaali.

– Näillä suorituksilla paikkasin ilma-aseiden EM-kilpailua. Sieltä odotin itse mitalia, mutta se finaali meni pieleen.

Tiia Törmälä ampui kuudenneksi ilma-aseiden EM-kilpailussa Ranskan Deauvillessä maaliskuussa. 40 laukauksen kilpailussa hänen tuloksensa oli 496,0 (395+101,0) pistettä.

Vakuuttava finaali

Tiia Törmälä lähti pienoiskiväärin asentokilpailun 10 laukauksen finaaliin toiselta sijalta kaksi pistettä Kleinmannsin perässä ja neljä pistettä Saksan Silvia Ambuehlin edellä. Hyvänä pystyasennon ampujana Törmälä paukutti hienon finaalisarjan 100,6 pistettä, ohitti saksalaisen kuudella laukauksella ja voitti lopulta ylivoimaisesti 3,1 pisteellä. Törmälän finaalisarja oli 10,2; 10,1; 9,6; 9,4; 9,7; 10,6; 9,8; 9,9; 10,5 ja 10,8 pistettä.

– En kuullut enkä edes pyrkinyt kuuntelemaan saksalaisen osumia finaalikuulutuksista. Sen kuulin, että joku ampui peräpäässä hyvin. Finaalissa laukaukset tulevat niin nopeasti, että jokainen laukaus pitää pyrkiä unohtamaan mahdollisimman nopeasti ja keskittyä seuraavaan, hän kertoi.

– Lähdin finaaliin ampumaan mahdollisimman hyvää sarjaa. En ajatellut ykköspaikkaa ollenkaan.

Kannattajiaan huudattanut Israelin Chen Tal aloitti finaalin kahdeksannelta sijalta ja nousi pronssille. Hän ampui kisan parhaan finaalisarjan 100,9 pistettä.

– Lopun 9,8- ja 9,9-osumat harmittivat ja päätin, että ammun viimeiset laukaukset todella hyvin. Alun ysit olivat mielestäni hyviä laukauksia. Yli sadan pisteen finaali pienoiskiväärillä on hyvä. Olen tyytyväinen finaalitulokseen.

Polvi teetti työtä

Useimmilla ampujilla polviasento on pienoiskiväärin asentokilpailun haastavin osuus. Se teetti työtä Tiia Törmälällekin, joka kahden asennon jälkeen johti Amelie Kleinmannsin kanssa tasapistein 387 kilpailua. Tiia ampui 196 pistettä makuulta ja 191 pistettä pystystä.

– Ammunta meinasi hajota kokonaan koelaukauksilla. Jouduin nousemaan kolme kertaa ylös, ennen kuin sain kunnollisen asennon. Juttelin puhelimitse isän kanssa ennen kilpailua ja hän muistutti, että asento pitää ottaa niin monta kertaa, että se on kunnollinen, Tiia kiitti valmentajanaan toimivaa isäänsä Mikko Törmälää.

– Polven 194 pistettä on uusi ennätykseni. Viime vuonna ammuin 193 pistettä MM-kilpailussa Zagrebissa. Silloin peruskilpailun tulos oli 572 ja sijoitus 14:s.

EM-kisan peruskilpailun tuloksellaan 581 Tiia Törmälä jäi vain pisteen omasta ja alle 17-vuotiaiden tyttöjen SE-tuloksesta. SE-tuloksen hän ampui viime vuonna SM-kisassa Kontiolahdella.

– Toukokuussa Saksan Suhlissa ammutun nuorten kansainvälisen kilpailun jälkeen tiesin, että peruskilpailussa on ammuttava yli 580, jos aikoo ottaa mitalin. Minulla oli mitalitavoite EM-kisan asentokilpailuun.

Ammunnan EM-kilpailu, Espanja, Granada, 11.-21.2007.

Pienoiskivääri, tytöt, 3 x 20 ls + 10 ls:n finaali: 1) Tiia Törmälä Suomi 681,6 (581+100,6),

2) Amelie Kleinmanns Saksa 678,5 (583+95,5), 3) Chen Tal Israel 674,9 (574+100,9), 4) Nicole Ambuehl Sveitsi 671,6 (574+97,6), 5) Silvia Goebel Saksa 671,1 (577+94,1), 6) Joanna Ewa Nowakowska Puola 670,0 (575+95,0), 7) Tatjana Jakovleva Venäjä 688,6 (575+93,6), 8) Fredrika Jonsson Ruotsi 661,0 (574+87,0), …25) Pauliina Frilander Suomi 564 (makuu 192 + pysty 188 + polvi 184).

Lisätietoja: http://www.esc-shooting.org/result/2007/granada/1307/3x20_jw.pdf

Juha Hirvi 34:s pienoiskiväärin makuuasennossa

Juha Hirvi oli 34:s pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa EM-kilpailussa Espanjan Granadassa perjantaina 13. heinäkuuta. Kotkan Ampumaseuraa edustava 47-vuotias Hirvi ampui 590 (99+98+100+95+98+100) pistettä.

EM-kultaa ampui Italian Marco De Nicolo 701,7 (598+103,7) pisteellä. Hän johti jo peruskilpailun jälkeen.

Kisassa oli jaossa kolme olympiamaapaikkaa. Olympiapaikan ottivat EM-pronssia ampunut Norjan Espen Berg-Knutsen 700,6 (597+103,6) pisteellä, neljänneksi sijoittunut Ison-Britannian Jonathan Hammond 700,0 (597+103,0) pisteellä ja seitsemänneksi sijoittunut Tshekin Petr Smol 698,9 (597+101,9) pisteellä. Finaalissa ampuneista myös kahdeksanneksi sijoittunut Ruotsin Per Sandberg oli vailla olympiapaikkaa, mutta hän jäi ensimmäisenä ilman.

Juha Hirvi on jo ampunut Suomelle maapaikan 2008 olympialaisiin Pekingiin. Suomalaisampujilla on jo seitsemän olympiamaapaikkaa.

– Kisa oli vaikea koko ajan, vaikka tuuli ei ollut niin paha kuin karsinnassa. En jaksanut tehdä töitä tuulen kanssa yhtä hyvin kuin eilen. Välillä ammuin liian rohkeasti ja välillä olin liian tarkka, Hirvi kertoi kisan jälkeen.

– Flunssan takia syöty Burana-kuuri tuntuu vieneen voimat. Tänään aamullakin jouduin vielä ottamaan Buranan. Nyt on vetelä olo, mutta tauti tuntuu menevän parempaan suuntaan, vaikka kurkku onkin kipeä.

Juha Hirvi ampui eilisessä karsinnassa 592 pistettä, vaikka viimeinen sarja oli vain 96 pistettä. Tänään heikot hetket tulivat kesken kisan.

– Kyllä tänään olisi parempaan pitänyt pystyä, mutta nyt minusta ei ollut tekijäksi. Jouduin välillä nousemaan ylöskin, kun ammunta ei sujunut. Viimeisen sarjan satanen oli ihan väkisin tehty.

Hirvi ampuu EM-kilpailussa uudistetulla aseella. Hän vaihtoi pienoiskivääriinsä uuden Anschützin piipun touko-kesäkuussa, kun oikeaa ase-patruuna-yhdistelmää ei löytynyt.

– Nyt varusteet pelittävät. Ase on hyvä, vaikka ihan täydellistä luottamusta minulla ei siihen ole. Paras patruunaerä on vielä löytämättä, hän kertoi.

– Ammuin yli 105 pisteen sarjojakin tänään.

Juha Hirvi ja Henri Häkkinen kilpailevat pienoiskiväärin täysottelussa, 3 x 40 laukauksen kilpailussa, sunnuntaina 15. heinäkuuta. Hirvi on päälajinsa, täysottelun, vuoden 2000 olympialaisten hopeamitalisti ja vuoden 1998 MM-kilpailujen hopeamitalisti.

Ammunnan EM-kilpailu, Espanja, Granada, 11.-21.7.2007.

Pienoiskivääri, miehet, 3 x 40 ls + 10 ls:n finaali:

1) Marco De Nicolo Italia 701,7 (598+103,7), 2) Artem Hadjibekov Venäjä 700,7 (597+103,7), 3) Espen Berg-Knutsen Norja 700,6 (597+103,6) (otti olympiamaapaikan), 4) Jonathan Hammond Iso-Britannia 700,0 (597+103,0) (otti olympiamaapaikan), 5) Vitali Bubnovich Valko-Venäjä 699,7 (596+103,7), 6) Peter Sidi Unkari 699,0 (595+104,0), 7) Petr Smol Tshekki 698,9 (597+101,9) (otti olympiamaapaikan), 8) Per Sandberg Ruotsi 695,8 (596+99,8), …34) Juha Hirvi Suomi 590 (99+98+100+95+98+100).

Lisätietoja: http://www.esc-shooting.org/result/2007/granada/1307/60pr_m.pdf

Mårten Westerlund neljäs poikien liikkuvan maalin sekajuoksujen EM-kilpailussa

Mårten Westerlund ampui neljänneksi poikien liikkuvan maalin sekajuoksujen EM-kilpailuissa perjantaina 13. heinäkuuta Espanjan Granadassa. Raseborg Skyttaren 18-vuotias Westerlund ampui pronssimitalista uusinnan Tshekin Josef Nikliä vastaan. Nikl voitti 20-18.

– Harmittaa. Kaveri oli parempi, inkoolainen Mårten Westerlund totesi uusinnan jälkeen. Nikl ampui uusinnassa kaksi kymppiä. Westerlundin molemmat laukaukset napsahtivat ysiin.

– Olen ollut uusinnassa kymmenkunta kertaa urani aikana. Kyllä se aina jännittää. Koelaukauksia en nähnyt ollenkaan, kun aurinko paistoi niin pahasti monitoriin.

Ensimmäisessä arvokilpailussaan ampuva inkoolainen Westerlund johti sekajuoksuja ensimmäisen puolikkaan jälkeen. 20 laukauksella hän laukoi 192 pistettä ja oli pisteen johdossa. Kilpailun lopulta voittanut Puolan Michal Pasek oli vain pisteen perässä.

– Tiesin kyllä tilanteen ensimmäisen puolikkaan jälkeen, mutta en minä tulostaulua tuijottanut.

Toisella puolikkaalla Pasek paransi pisteellä ampuen 192 ja otti lopulta ylivoimaisen voiton. Myös Venäjän Andrey Sukhovetchenko (190) ohitti Westerlundin, joka ampui kovan paineen alla 184 pistettä ja putosi jaetulle kolmannelle sijalle. Sen jälkeen mitali oli tarjolla vielä uusinnassa.

– Ihan hyvä tulos ja sijoitus. Olen tyytyväinen, vaikka uusinnan häviö harmittaakin. En odottanut saavani näistä kilpailuista näin paljon, vaikka olenkin hyvässä kunnossa, hän sanoi. Hän oli eilen 60 laukauksen normaalijuoksujen kilpailussa seitsemäs.

Ammunnan EM-kilpailu, Granada, Espanja, 11.-21.7.2007.

Liikkuva maali, pienoiskivääri, 40 ls (sekajuoksut), pojat:

1) Michal Pasek Puola 383 (191+192), 2) Andrey Sukhovetchenko Venäjä 378 (188+190), 3) Josef Nikl Tshekki 376/20 uusinnassa pronssimitalista (189+187), 4) Mårten Westerlund Suomi 376/18 (192+184), …14) Sami Heikkilä Suomi 358 (180+178).

Kaksoistrap, miehet, 150 kiekkoa + 50 kiekon finaali:

1) Daniele Di Spigno Italia 188/11 uusinnassa voitosta (140+48) (otti olympiamaapaikan), 2) Vitali Fokejev Venäjä 188/10 (142+46), 3) Steven Scott Iso-Britannia 186 (140+46), 4) Claudio Franzoni Italia 185/4 uusinnassa neljännestä sijasta (142+43), 5) Michael Goldbrunner Saksa 185/3 (142+43), 6) Mihail Leybo Venäjä 183 (141+42), …16) Mikko Mäkitalo Suomi 136 (42+44+47), …25) Simo Köylinen Suomi 129 (44+41+44), …27) Jussi Anttonen Suomi 128 (45+44+39).

Lisätietoja: http://www.esc-shooting.org/result/2007/granada/1307/rtv_jm.pdf

Jesse Peltomäki 15:s poikien urheilupistoolin EM-kilpailussa

Jesse Peltomäki oli 15:s poikien urheilupistoolin EM-kilpailussa Espanjan Granadassa perjantaina 13. heinäkuuta. Kuortaneen Kuntoa edustava 18-vuotias Jesse Peltomäki ampui 559 pistettä, kouluosassa 93+96+96 pistettä ja kuvio-osassa 92+90+92 pistettä.

Venäjän Leonid Ekimov otti urheilupistoolin EM-kullan huipputuloksella 585 pistettä. Hän jäi vain pisteen omasta ME-tuloksestaan ja voitti Saksan Christian Reitzin peräti kahdeksalla pisteellä.

– Kouluosan ensimmäinen sarja meni heti pieleen. Siihen tuli kolme kasia ja kaksi kymppiä. Kuvio-osa meni aivan pieleen, kuortanelainen Jesse Peltomäki totesi kisan jälkeen.

– En ole tänä vuonna hirveästi urheilupistoolia harjoitellut. Olen keskittynyt vapaapistooliin.

Peltomäki ampui urheilupistoolilla MM-kilpailussa viidenneksi tuloksella 574 viime vuonna Kroatian Zagrebissa. Hän oli urheilupistoolilla 13:s kaksi vuotta sitten EM-kilpailussa Belgradissa, joka silloin kuului Serbia-Montenegroon.

Peltomäki kilpaili vapaa- ja urheilupistoolilla EM-ammunnoissa Granadassa. Vapaapistoolissa hän oli 21:s tuloksella 531 ja jäi kauden parhaastaan pistettä.

– Tiedän, että pystyn parempaan, mitä täällä ammuin. Tietenkin siis teoriassa, kun en paremmin ampunut, hän sanoi.

– Ehkä minä en vain ollut riittävän hereillä kilpailuissa.

Ammunnan EM-kilpailu, Espanja, Granada, 11.-21.7.2007

Urheilupistooli, 60 ls, pojat:

1) Leonid Ekimov Venäjä 585, 2) Christian Reitz Saksa 577, 3) Olivier Gilquin Ranska 576, 4) Balasz Pal Unkari 574, 5) Laurent Stritt Sveitsi 574, …15) Jesse Peltomäki Suomi 559.

Lisätietoja: http://www.esc-shooting.org/result/2007/granada/1307/sp_jm.pdf

Mikko Mäkitalo 16:s EM-kaksoistrapissa, olympiamaapaikka Italialle

Mikko Mäkitalo ampui 16:nneksi ja oli paras suomalainen EM-kaksoistrapissa Espanjan Granadassa perjantaina 13. heinäkuuta. Salon Seudun Ampujia edustava 29-vuotias Mäkitalo rikkoi 136 (42+44+47) kiekkoa.

Orimattilan Seudun Urheiluampujien 30-vuotias Simo Köylinen rikkoi 129 (44+41+44) kiekkoa ja oli 25:s. Hänen seura- ja ikätoverinsa Jussi Anttonen ampui palasiksi kiekon vähemmän, 128 (45+44+39) kiekkoa, ja oli 27:s.

Kaksoistrapin voitti ja olympiamaapaikan otti Italian 32-vuotias Daniele Di Spigno tuloksella 188 (140+48). Hän uusi voitosta Venäjän Vitali Fokejevin kanssa ja voitti kiekoin 11-10. Di Spigno puolusti kilpailussa vuoden 2005 ISSF:n ruutilajien EM-kilpailun voittoa. Lisäksi hän on urallaan voittanut muun muassa vuosien 1999 ja 2002 MM-kultaa.

Di Spigno ja Fokejev uusivat edellisen kerran arvokilpailussa viime vuonna MM-kilpailussa Zagrebissa. Silloin Fokejev voitti kiekoin 4-3 uusinnan finaalipaikasta. Fokejev ampui finaalissa täydet 50 kiekkoa ja voitti MM-kultaa tuloksella 190 (140+50).

– Ensimmäinen sarja oli vaikea (42 kiekkoa). Kakkospaikalta sain vain yhden tuplan ammuttua. Toisen sarjan (44 kiekkoa) ammuin kakkosradalla, jonka seema oli ihan erilainen kuin eilen. Sillä radalla oli monella vaikeuksia (Anttonen ampui 39), kun matala kiekkoa oli paljon matalampi kuin virallisessa harjoituksessa, Mikko Mäkitalo kertoi.

– Minun kanssani samassa ryhmässä ampunut Fokejev taisi ampua neljä pummia viidellä ensimmäisellä paikalla. Sen jälkeen hän alkoi ampua kiekot toisessa järjestyksessä ja rikkoi kaikki. Viimeinen sarjani oli ihan ok.

Kaksoistrapparit kehuivat Granadan haulikkoradat "törkeän hyviksi". He ehtivät ensimmäisen kerran harjoittelemaan jo maanantaina.

– Treeneissä ammuin 45-48 kiekon sarjoja. Jokaisella radalla ammuin 47-48 kiekkoa, Mäkitalo sanoi.

– Viime vuonna ammuin täällä maailmancupin finaalissa 189 (144+45).

Kaksoistrap, miehet, 150 kiekkoa + 50 kiekon finaali:

1) Daniele Di Spigno Italia 188/11 uusinnassa voitosta (140+48) (otti olympiamaapaikan), 2) Vitali Fokejev Venäjä 188/10 (142+46), 3) Steven Scott Iso-Britannia 186 (140+46), 4) Claudio Franzoni Italia 185/4 uusinnassa neljännestä sijasta (142+43), 5) Michael Goldbrunner Saksa 185/3 (142+43), 6) Mihail Leybo Venäjä 183 (141+42), …16) Mikko Mäkitalo Suomi 136 (42+44+47), …25) Simo Köylinen Suomi 129 (44+41+44), …27) Jussi Anttonen Suomi 128 (45+44+39).

Joukkuekilpailu:

1) Italia 421/144 viimeiset sarjat (Di Spigno 140, Franzoni 142, Marco Innocenti 139), 2) Venäjä 421/142, 3) Saksa 409, …7) Suomi 393 (Mäkitalo 136, Köylinen 129, Anttonen 128).

Lisätietoja: http://www.gestgare.com/esc2007/default.asp?vedi=class&gara=5&anno=2007&year=2007&cship=400&categoria=IND%20MEN