Kategoria: Kivääri

Frilander-Soini 35:s ja Riikka Parviainen 43:s asentokilpailussa Gwangjussa

Suomalaisampujien Universiadit Gwangjussa päättyivät torstaina naisten pienoiskiväärin asentokilpailuun, jossa Pauliina Frilander-Soini oli 35:s ja Riikka Parviainen 43:s. Frilander-Soini ampui tuloksen 57 (191+191+188) ja Parviainen 568 (186+197+185).

Suomalaisampujien kilpailut päättyivät tähän; Heidi Hämäläisen kahdeksas sija skeetissä oli ampujien osalta kisojen paras suomalaissijoitus.

”Saavuin koreaan hyvissä ajoin ja se oli hyvä että kerkesin tottua aikaeroon. Harjoitukset kulkivat kohtalaisesti. Kisassa minulla oli ihan hyvä tunne, pienet virheet koituivat ohilaukauksiksi. Tulokseni oli kauden paras ja olen siltä osin siihen tyytyväinen. Harmiksi finaalista jäin hiukan. Finaalipaikka olisi ollut aivan ammuttavissa. Kisa sujui paremmin kuin edellisenä päivänä olleet viralliset harjoitukset ja siihenkin olen tyytyväinen. Kokemuksena tämä oli todella hyvä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Ensi kerralla teen asiat entistä paremmin ja katsotaan mihin se riittää. On mukava päästä taas Suomeen ja pitää hieman taukoa ammunnasta”, Hämäläinen summasi reissuaan.

Hämäläinen kahdeksas skeetissä Universiadeissa

Heidi Hämäläinen jäi täpärästi skeetin finaalista Universiadeissa Gwangjussa. Hämäläisen tulos 64 (21+21+22) jäi vain yhden kiekon päähän viimeisestä finaalipaikasta karsimaan päässeiden tuloksesta. Hänen sijoituksensa oli kahdeksas.

Naisten ilmapistoolilla Tiina Jänkälä ampui tuloksen 362, joka riitti 44:nneksi.

Naisten kivääriammunnassa Pauliina Frilander-Soini, Katarina Långström ja Riikka Parviainen kilpailivat pienoiskiväärin asentokilpailun karsinnassa. Frilander-Soini ja Parviainen etenivät torstain peruskilpailuun, mutta Långströmin kisat päättyivät karsintaan.

"Itse tein tänään kauden toiseksi parhaan tulokseni ja olen tosi tyytyväinen. Kaikki kolme asentoa sujuivat tasaisesti, eikä ollut esimerkiksi niin, että yksi olisi mennyt superhyvin ja yksi todella huonosti, kuten monesti käy", Frilander-Soini sanoo.

Ampumaurheilussa Suomella on universiadeissa vahva viiden naisen edustus. Joukon konkarina toimii kokenut universiadikävijä, kivääriampuja Pauliina Frilander-Soini. Hänellä on takanaan kolmet universiadit kuten myös vankkaa kokemusta esimerkiksi opiskelijoiden MM-kilpailuista, joista hänellä on jopa yksi kultamitali vuodelta 2010 pienoiskiväärin makuuasentokilpailusta.

Gwangjussa Frilander-Soini toimii ampujien ”kapteenina”, sillä naiset ovat universiadeissa ilman valmentajaa.

"Viime vuonna olin opiskelijoiden MM:eissä ihan yksin ilman muita suomalaisia, joten tiedän, että omillaan pärjää", Frilander-Soini sanoo nauraen, ja lisää, että he ovat Heidi Hämäläisen, Tiina Jänkälän, Katarina Långströmin ja Riikka Parviaisen kanssa muodostaneet hyvän tiimin.

Frilander-Soinin lisäksi Långström ja Parviainen ovat kivääriampujia, kun taas Jänkälä edustaa maatamme pistooliammunnassa ja Hämäläinen haulikkoammunnassa. Vaikka naiset eivät ole joka päivä kyenneet parhaisiin mahdollisiin suorituksiin täällä Gwangjussa niin he ovat kuitenkin tyytyväisiä kilpailuihin ja niiden puitteisiin.

"Sunnuntaista asti on ollut joka päivä sellainen fiilis, että huomenna kyllä lähtee, mutta sitä kunnon onnistumista tässä yhä odotellaan", naurahtaa Riikka Parviainen.

"Minäkään en ole kisoissa saanut samaa ulos kuin treeneissä, vaan koko kausi on ollut aika vaikea", toteaa puolestaan Katarina Långström.

Kaikki naiset kuitenkin vahvistavat, että ampumaradat ovat olleet todella hyvät ja tapahtuman tunnelma omaa luokkaansa.

Lähde: OK Tiedotus

Universiadien aikataulu ja kaikki lajikohtaiset tulokset: http://www.gwangju2015.com/info/

Olympiakomitean universiadisivut: http://www.sport.fi/olympialaiset/universiadit/gwangju-3-1472015

Kilpailujen kotisivu: www.gwangju2015.com

Suomen joukkue: http://www.sport.fi/olympialaiset/universiadit/gwangju-3-1472015/suomen-joukkue

Suomen Olympiajoukkueen sosiaalisen median kanavat:

Facebook: OlympicTeamFinland

Twitter: @OlympicTeamFI

Youtube: OlympicTeamFinland

Instagram: olympicteamfinland

Practicalisteille menestystä Virosta

Kilpailijoiden suosiota nauttivat Estonia Open Rifle -kivääripracticalkilpailu ammuttiin 4.-5. heinäkuuta Etelä-Virossa.

Suomalaisille kilpailu toi hyvin menestystä. Alla kaikki suomalaismitalistit.

Open
1. Hannu Uronen FIN
2. Kim Leppänen FIN
3. Meelis Unt

Standard
1. Mario Merirand
2. Isto Hyyryläinen FIN
3. Timo Vehviläinen FIN

Open Lady
3. Marika Koskinen FIN

Standard Senior
1. Ilkka Kervinen FIN

Standard Team
1. Team Finland (Hyyryläinen, Vehviläinen, Elg, Käär)

Open Team
1 Uronen Precision Nordic (Uronen, Leppänen, Wolff, Jokinen)

Långström 21. sija toistaiseksi suomalaisampujien parasta antia Universiadeissa

Viisi suomalaisampujaa kilpailee parhaillaan Universiadeissa Gwangjussa. Toistaiseksi sijoituksellisesti parhaiten on onnistunut Katarina Långström, joka oli tuloksella 615,7 pienoiskiväärin makuukilpailussa 21:s. Samassa kilpailussa Riikka Parviainen oli 41:s ja Pauliina Frilander-Soini 42:s.

Naisten urheilupistoolissa Suomen edustaja Tiina Jänkälä sijoittui 32:nneksi pistein 557.

Naisten pienoiskiväärin makuukilpailun karsinnassa Thaimaan Sununta Majchacheep ampui universiadiennätyksen 625,9. Pauliina Frilander-Soini oli porukan 11:nneksi paras pistein 618,8.

Ilmakiväärillä Frilander-Soini oli 29:s (410,1), Parviainen 46:s (405,4) ja Långström 49:s (403,5).

Jänkälä oli 25 metrin pistoolilla 32:s pistein 278,0.

Suomalaisampujat Universiadeissa

Pauliina Frilander-Soini, Pieksämäen S. Ampujat, Tampereen yo, Tampereen UA
Heidi Hämäläinen, Sibbo Skyttegille, Savonia amk, Pohjois-Savon UA
Katarina Långström, Kyrkslätt skytteförening, Helsingin yliopisto, URHEA
Riikka Parviainen, Savonlinnan MAS, Itä-Suomen yo, Joensuun UA
Tiina Jänkälä, Sodankylän Ampujat, Lahden amk

Universiadien aikataulu ja kaikki lajikohtaiset tulokset: http://www.gwangju2015.com/info/

Olympiakomitean universiadisivut: http://www.sport.fi/olympialaiset/universiadit/gwangju-3-1472015

Kilpailujen kotisivu: www.gwangju2015.com

Suomen joukkue: http://www.sport.fi/olympialaiset/universiadit/gwangju-3-1472015/suomen-joukkue

Suomen Olympiajoukkueen sosiaalisen median kanavat: 

Facebook: OlympicTeamFinland

Twitter: @OlympicTeamFI

Youtube: OlympicTeamFinland

Instagram: olympicteamfinland

 

 

Kaaro ja Tattari SE-vireessä Salon Ampumakisoissa

Kotkan Ampumaseuran Kirsi Kaaro ja Hämeenlinnan Ampumaseuran Saana Tattari ampuivat naisten sarjassa SE-lukemat Halikossa viikonloppuna käydyissä 47. Salon Ampumakisoissa. Kaaron ennätystulos 50 metrin pistoolissa oli 549, Tattari ampui kiväärin asentokilpailun finaalissa 449,3.

"Peruskilpailu meni tuloksellisesti ihan alakanttiin. Ammunta oli hyvää, mutta ei osunut tarpeeksi hyvin. Finaalissa ammunta tuntui ja näytti hyvältä, ja olen iloinen, että onnistuin siinä. Ammunta oli helppoa, vaikka syke olikin vähän korkeammalla ja oli pientä jännitystä. Sain ampua rennosti ja hyvällä rytmillä", Tattari kertasi.

Omaa ennätystään peräti 22 pistettä lukemiin 549 parantanut Kaaro oli tyytyväinen päälajinsa sujumiseen.

”Ennätys parani ja se on tulosta hyvän vireen löytymisestä. Tässä on kyseessä tehdyn työn palkinnosta, jota olemme valmentajani Pertti Sinkon kanssa tehneet. Tietysti myös olosuhteet olivat hienot”, Kaaro hehkutti.

 Lisäksi muissakin sarjoissa ammuttiin viikonloppuna  SE-tuloksia: kiväärin makuukisassa M16-sarjassa ESF:n Cristian Friman ampui SE-tulokseksi 409,0, Y75-sarjassa RS:n Kauko Kaartinen 610,0 ja N18-sarjassa IMAS:n Marianne Palo 612,3.

Kivääri-, pistooli-, skeet-, trap- ja riistamaaliammunnassa nähtiin hyvät kilpailut muutenkin.

Salon 47. Ampumakisat 4.-5.7.2015

Kivääri
Miehet:

50m kivääri makuu 60 ls Finaali: 1) Mika Tikkanen LA 204,6, 2) Joni Stenström RS 203,6, 3) Juha Peltonen LeA 183,2, 4) Jaakko Björkbacka LehA 162,6, 5) Heikki Ranne SäSA 140,6, 6) Antti Puhakka HAS 120,8.
50m kivääri makuu 60 ls: 1) Heikki Ranne SäSA 615,1, 2) Joni Stenström RS 614,3, 3) Jaakko Björkbacka LehA 612,6.
50m kivääri makuu toinen 60 ls: 1) Jaakko Björkbacka LehA 616,1, 2) Joni Stenström RS 615,8, 3) Robin Stenström RS 612,2.
50m kivääri makuu 120 ls: 1) Joni Stenström RS 1230,1, 2) Jaakko Björkbacka LehA 1228,7, 3) Antti Puhakka HAS 1222,5.
50m kivääri 3*40 ls Finaali sarja M:1) Joni Stenström RS 443,3, 2) Jaakko Björkbacka LehA 441,0, 3) Aleksi Jarva PAS 430,9, 4) Antti Puhakka HAS 419,2.
50m kivääri 3*40 ls sarja M: 1) Antti Puhakka HAS 1155, 2) Jaakko Björkbacka LehA 1155, 3) Joni Stenström RS 1148, 4) Ville Nokipii P-HA 1130, 5) Robin Stenström RS 1123, 6) Aleksi Jarva PAS 1121,.
50m kivääri makuu 60 ls, Y75: 1) Kauko Kaartinen RS 610,0 SE, 2) Juhani Ahola KSA 594,4, 3) Erkki Ljungberg NorA 586,3.
50m kivääri makuu 40 ls sarja M16: 1) Cristian Friman ESF 409,0 SE, 2) Teemu Hartman SaSA 393,8, 3) Tuomas Tapper PAS 393,5.
Naiset:

50m kivääri 3*20 ls finaali: 1) Saana Tattari HlAS 449.3 SE, 2) Katariina Laine HlAS 444.1, 3) Emmi Hyrkäs Hahlo 431.0.
50m kivääri 3*20: 1) Katariina Laine HlAS 568, 2) Emmi Hyrkäs Hahlo 567, 3) Saana Peltonen KeuSA 567, 4) Saana Tattari HlAS 561.
50m kivääri makuu 60 ls, N18: 1) Marianne Palo IMAS 612,3 SE, 2) Henna Viljanen PAS 607,2, 3) Armi Häkkinen KuusA 598,0.

Pistooli:
Miehet:
50m pistooli: 1) Ari Huhtamäki RSA 541, 2) Jari Nieminen SäSA 534, 3) Rauno Hartikainen HVA 515.
25m vakiopistooli: 1) Janne Terkola SaSA 545, 2) Aleksi Pirttimäki PAS 543, 3) Rauno Hartikainen HVA 539.
25m pistooli 60 ls: 1) Aleksi Pirttimäki PAS 571, 2) Tobias Lindgren RS 554, 3) Jaakko Nousiainen SaSA 552.
25m Isopistooli: 1) Jari Nieminen SäSA 563, 2) Joonas Knuuti P-HA 558, 3) Marko Inovaara P-HA 552.
Naiset:
50m pistooli: 1) Kirsti Kaaro KAS 549 SE.
25m Pistooli 60 ls:1) Katja Liimatainen SaSA 558, 2) Therese Lindgren RS 556/12x, 3) Elina Silver TSA 556/10x.
25m vakiopistooli: 1) Kirsti Kaaro KAS 533, 2) Katja Liimatainen SaSA 525, 3) Therese Lindgren RS 497.

Trap:

Kansallinen trap 100 kiekkoa:
Naiset: 1) Jaana Raipela P-HA 75, 2) Kristiina Runsten P-HA 67 (2), 3) Sirpa Halminen MKMS 67 (1).
Miehet: 1) Pasi Saarinen KMY 95, 2) Marko Vierimaa RS 88, 3) Janne Ahlroos SaSA 87.

Skeet:

100 kiekkoa: 1) Jukka Tölli A-HA 93, 2) Sami Kutila L-HA 92, 3) Reijo Tallgren VihA 68.
100 kiekkoa, naiset: 1) Marja Mustakangas VihA 61.

Riistamaali:
50m villikarju, normaalijuoksut: 1) Heikki Lähdekorpi SA 588 (20), 2) Vesa Saviahde P-HA 588 (19), 3) Krister Holmberg RS 585 (20).
50m villikarju, sekajuoksut: 1) Lähdekorpi 395, 2) Saviahde 390 (20), 3) Jani Suoranta K-64 390 (18).
Hirvi, kertalaukaukset: 1) Sami Heikkilä K-64 388, 2) Tomi-Pekka Heikkilä K-64 387, 3) Lähdekorpi 383.
Hirvi, parilaukaukset: 1) Saviahde 374, 2) Suoranta 372, 3) Heikkilä 368.

 

Eemil Pirttisalo pronssille poikien trapissa, Lari Pesonen seitsemäs poikien skeetissä Junior Cupin viimeisenä päivänä

Suomalaisittain ISSF Junior Cup Saksan Suhlissa päättyi positiivisiin tunnelmiin.

Suhlin ISSF:n Junioreiden MC päättyi hienosti suomalaisten osalta. Trapissa Eemil Pirttisalo ampui oman ennätyksensä ja nousi 117 tuloksellaan pronssimitalille. Joukkueena Suomi sijoittui neljänneksi hyvällä tuloksella 343. (Pirttisalo 117, Vili Kopra 113 (22.) ja Niko Kopra (30.) 113 – oma ennätys.

Poikien skeetissä Lari Pesonen sijoittui hienosti seitsemänneksi, jääden kuitenkin valitettavasti ensimmäisenä ulos jatkokierroksilta. Pesonen ampui kilpailussa rikki 119 kiekkoa. Eetu Kallioinen sijoittui 12:sta ja Timi Vallioniemi 16:sta. Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui upeasti kolmanneksi, Yhdysvaltojen napatessa voiton ja Italian sijoittuessa toiseksi. Suomen ero kärkimaahan oli yhdeksän kiekkoa ja hopeamitalit joukkue hävisi vain kahden kiekon erolla.

Keskiviikkona ammuttiin myös ilmakiväärin ja ilmapistoolin sekajoukkuekilpailut. Näihin lajeihin ei osallistunut suomalaisia.

Kansainvälinen ISSF Junior Cup Saksan Suhlissa on päättynyt. Kertaa kaikki tulokset täältä.

Toiseksi viimeinen kilpailupäivä päätökseen Suhlissa

ISSF Junior Cup Saksan Suhlissa lähestyy loppuaan. Tänään tulessa oli paljon suomalaisia ampumaurheilijoita.

Poikien Skeetissä Lari Pesonen on edelleen hyvissä asemissa ennen kahta vimeistä kierrosta. Hän on tällä hetkellä 72 kiekon tuloksella seitsemäntenä.

Myös poikien trapissa Eemil Pirttisalo ampui hyvin tiistain kierroksella. Pirttisalo on kuudentena vain kahden kiekon päässä kärjestä.

Tyttöjen Skeet saatiin päätökseen tiistaina.  Niina Aaltonen oli 22. rikottuaan 55 kiekkoa.

Poikien pienoiskiväärin asentokilpailussa Sebastian Långström ampui 1136 pistettä ja sijoittui 39:nneksi.

Toiseksi viimeisenä kilpailupäivänä Suhlissa ammuttiin myös sekä tyttöjen, että poikien 25m pistoolikilpailut. Pojissa Joonas Kuusela oli 26. ja tytöissä Essi Anttila 51.

Junior Cup päättyy Suhlissa huomenna keskiviikkona.

Tuloksia voi seurata täältä. Aikataulu löytyy täältä.

Suhl Junior Cup – Lari Pesonen hyvissä asemissa poikien Skeetissä

Kansainvälisessä ISSF Junior Cupissa Saksan Suhlissa saatiin maanantaina positiivisia viitteitä suomalaisten ampumakunnosta.

Poikien Skeetissä Lari Pesonen on ampunut hienosti ja hän on kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmantena tähdättyään alas 49 kiekkoa. Kilpailun kärkipaikkaa jakavat täydellä 50 kiekon tuloksella Italian Valerio Palmucci ja Thaimaan Felix Raab. Viimeiset kolme kierrosta ammutaan huomenna. Muista suomalaisista Timi Vallioniemi on 14. ja Eetu Kallioinen 25.

Poikien Trapissa Eemil Pirttisalo on suomalaisista parhaassa tarkkailuasemassa ennen viimeistä päivää, yhdentenätoista. Hän on kolme kiekko kärkeä perässä. Niko Kopra on ennen kolmea viimeistä kierrosta 29., Vili Kopra 32. ja Patrik Nummela 52.

Naisten ilmakiväärikilpailussa paras suomalainen oli Armi Häkkinen. Hän tähtäsi 408,8 pistettä ja sijoittui 36:nneksi. Emmi Hyrkäs oli heti Häkkisen kannoilla 43. ja Henna Viljanen 62. Poikien ilmakiväärissä Sebastian Långström ei ollut viikon alkajaisiksi aivan parhaimmillaan ja ampui sijalle 58.

Poikien vapaapistoolissa Joonas Kuusela oli 48.

Kilpailujen etenemistä voit edelleen seurata sekä täältä, että täältä.

Mustaruudin SM-kilpailut 37. kerran

Mustaruudin SM-kilpailut pidettiin Sipoossa SSG:n radalla viikonvaihteessa.Ampumasuorituksia tehtiin 161kappaletta.

Mustaruudin Suomenmestaruudesta on kilpailtu vuosien varrella Orivedellä, Salossa ja Sipoossa. Nyt oli Sipoon vuoro.

Kovatasoisen kilpailun järjestelyt onnistuivat erinomaisesti Sibbo Skyttegillen ja kilpailunjohtaja Reijo Näätäsen (SSG) vuosien rutiinilla.

– Ensimmäisenä päivänä radalla oli sadetta ja vähän savua sekä sumua, mutta toinen päivä oli ihanteellinen. Taisi olla etelässä kesän kaunein päivä, Tapio Hautakangas (OrivA) summasi.

Kilpailun teknisen asiantuntijan Hannun Jyrän (SaSA) mukaan harrastus on ollut Etelä-Suomi-voittoista mutta nyt on nähtävissä lisää tulijoita Keski-Suomen suunnaltakin. Kaukaisin edustaja tuli Oulun Metsästys- ja Ampumaseurasta (OMAS).

Sipoossa nähtiin ainoat kolme kilpailijaa, jotka ovat osallistuneet jokaiseen SM-kilpailuun sitten lajin aloittamisen v. 1979. Nämä ovat Turun Seudun Ampujien Matti Lehto ja Veikko Ratsula sekä Salon Seudun Ampujien Pentti Kataja.

Pentti Kataja oli kisojen ikäpresidentti 83 vuoden ikäisenä.

– Minä olen ampunut jo 22 vuotta Y60-sarjassa, hän vitsaili.

– Mutta tämä on niin kivaa, ettei sitä malta lopettaa. Joskus on käynyt mielessä, että onkohan tämä syntiä kun se on niin mukavaa?

Toinen SM-veteraani Veikko Ratsula (TSA) kertoo samoin, ettei lopettaminen ole tullut mieleenkään. Hän on harjoittanut lajia alusta lähtien. Hänellä oli ampumataustaa jo ennestään pienois- ja isopistoolista.

– Nyt tuntuu siltä, ettei ole mitään aikomuksia lopettaakaan. Harjoittelu tälle vuodelle on jäänyt valitettavan vähiin, mikä kyllä heijastuu tuloksiin.

Oriveden Ampujien kivääriampuja Helene Hautakangas ampui oman ennätyksensä 93 pistettä. Naisena nallilukkokiväärin Whitworth Y-sarjassa hän peittosi kaikki mieskilpailijat.

– Totta kai tästä saa potkua harrastukseen jatkamiseen, säteili onnellinen Helene. Hän on harrastanut mustaruutiammuntaa vuodesta 2007. Edellinen oma ennätys oli vain viikon ikäinen.

Teksti: Pekka Suuronen

ISSF Junior Cup jatkui Suhlissa

Saksassa Suhlissa ammuttiin tänään ISSF Junior Cupin toinen kilpailupäivä. Vuorossa olivat tyttöjen pienoiskiväärin kolmiasentokilpailu ja tyttöjen sekä poikien ilmapistoolikilpailut.

Tyttöjen pienoiskiväärissä Emmi Hyrkäs oli 30. (570), Henna Viljanen 45. (564) ja Armi Häkkinen 49. (562). Kilpailun finaaliraja oli 578.

Poikien ilmapistoolikilpailun paras suomalainen oli tuloksen 558 ampunut Konsta Kivi. Hän jäi finaalipaikasta 15 pisteen päähän. Joonas Kuusela ampui sijalle 69.

Finaalipaikat jäivät suomalaisten ulottumattomiin myös tyttöjen ilmapistoolissa. Emma Numminen oli 61., Anna Anttila 64. ja Essi Anttila 70.

Junior Cupin kilpailut jatkuvat Saksassa keskiviikkon asti.

http://results.sius.com/Events.aspx?Championship=ISSFJuniorCupRiflePistolShotgun20150625SuhlGER

http://www.issf-sports.org/competitions/venue/schedule.ashx?cshipid=1783