Kategoria: Pistooli

Suomalaisnaiset rikkoivat 70 kiekkoa trapissa, Noora Antikainen 11:s

Noora Antikainen, Satu Mäkelä-Nummela ja Marika Salmi rikkoivat 70 kiekkoa naisten trapin maailmancupin kilpailussa Espanjan Granadassa perjantaina.

Orimattilan Seudun Urheiluampujien Noora Antikainen sijoittui parhaana suomalaisena 11:nneksi naisten trapin maailmancupin kilpailussa Espanjan Granadassa perjantaina. Hän rikkoi 70 (22+23+25) kiekkoa. Saman lopputuloksen (23+23+24) ampui myös Antikaisen seurakaveri, olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela, jonka sijoitus oli 12:s. Saman seuran Marika Salmi rikkoi myös 70 kiekkoa (24+23+23), jolla hän sijoittui 19:nneksi. Kilpailun ulkopuolella mqs-ampujana Mopsi Veromaa ampui tuloksen 72 (23+25+24).

Kilpailun voitti Slovakian Zuzana Stefecekova, joka ampui peruskilpailussa tuloksen 72 (25+22+25) ja rikkoi semifinaalissa 14 ja finaalissa 13 kiekkoa. Toiseksi sijoittui Kiinan Yi Wen Wang (72+13+12). Peruskilpailussa maailmanennätyksen, täydet 75 kiekkoa ampunut Yhdysvaltain Corey Cogdell jäi lopulta kolmanneksi. Finaaliraja oli 72 kiekkoa.

Miesten trap

Myös miehet aloittivat trapin kilpailunsa perjantaina ampumalla kaksi ensimmäistä sarjaa. Kolme viimeistä sarjaa ammutaan lauantaina. Ensimmäisen päivän jälkeen Jukka Laakso on sijalla 74 rikottuaan 45 (22+23) kiekkoa, Veli-Matti Matikainen sijalla 83 rikottuaan myös 45 (23+22) kiekkoa ja Mika Myllylä sijalla 84 rikottuaan 44 (20+24) kiekkoa. Varsinaisen kilpailun ulkopuolella mqs-ampujina Henrik Wejberg rikkoi 48 (24+24) kiekkoa ja Mika Bister 45 (22+23) kiekkoa.

Lauantain kilpailut

Lauantaina ammutaan siis loppuun miesten trap, jonka lisäksi käydään myös miesten ilmakiväärikilpailu. Urakkansa aloittavat myös pistoolimiehet, jotka ampuvat 50 m:n pistoolin karsintakilpailun sekä pistoolinaiset, jotka ampuvat urheilupistoolilla tarkkuusosan.

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.

ISSF:n kivääri-, pistooli- ja haulikkolajien maailmancup
3.-12.7. Granada, Espanja

Perjantain 5.7. tuloksia:

Naisten trap 75 kiekkoa + finaali:

1) Zuzana Stefecekova, SVK peruskilpailu 72 / uusinta 2 + semifinaali 14 + finaali 13, 2) Yi Wen Wang, CHN 73 + 13 + 12, 3) Corey Cogdell, USA 75 EWR + 10 + 11, 4) Fatima Galvez, ESP 73 + 10 + 11, 5) Ashley Carroll, USA 72 / 2 + 8, 6) Natalie Ellen Rooney, NZL 72 / 2 + 7 … 11) Noora Antikainen, FIN 70, 12) Satu Mäkelä-Nummela, FIN 70 … 19) Marika Salmi, FIN 70, mqs-ampuja Mopsi Veromaa, FIN 72.

Kivääri-, pistooli- ja haulikkolajien maailmancup Espanjan Granadassa 3.-12.7.

Tämän vuoden seitsemäs kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) maailmancup järjestetään Espanjan Granadassa 3.-12. heinäkuuta. Ensimmäinen kilpailupäivä on perjantai 5.7., jolloin ammutaan naisten trap. Kilpailut päättyvät torstaina 11.7. miesten skeetin kilpailuun.

Aiemmin tänä vuonna on järjestetty kuusi ISSF:n maailmancupia. Meksikon Acapulcossa järjestettiin maaliskuussa haulikkolajien maailmancup. Kivääri- ja pistoolilajien maailmancup kilpailtiin huhtikuun alussa Etelä-Korean Changwongissa. Acapulcossa ja Changwongissa ei ollut mukana suomalaisia.

Kauden toinen haulikkolajien maailmancup oli huhtikuussa Arabiemiirikuntien liiton Al Ainissa, jossa kilpaili yksitoista suomalaista. Fort Benningin toukokuiseen maailmancupiin osallistui viisi kivääriampujaa. Viime kuussa kilpailtiin myös Saksan Münchenissä kivääri- ja pistoolilajien cupissa. Mukana oli kolmetoista suomalaista.

Suomella on kauden maailmancupeista kolme finaalipaikkaa, sillä kivääriampuja Juho Kurjen (5. ja 7. sijat) lisäksi Marjo Yli-Kiikka sijoittui kahdeksanneksi naisten pienoiskiväärin asentokilpailussa Fort Benningin maailmancupissa.

ISSF:n kivääri-, pistooli- ja haulikkolajien maailmancup
3.-12.7. Granada, Espanja

Aikataulu (ajat Suomen aikoja):

Perjantai 5.7.
10:00-15:50 Trap, miehet, päivä 1
10:00-17:30 Trap, naiset
18:30 Trap, naiset, finaali

Lauantai 6.7.
10:00-11:15 Ilmakivääri, miehet, erä 1
10:00-11:30 50 m:n pistooli, miehet, karsinta, erä 1
10:00-14:45 Urheilupistooli, naiset, tarkkuusosa
10:00-16:40 Trap, miehet, päivä 2
12:00-13:15 Ilmakivääri, miehet, erä 2
12:15-13:45 50 m:n pistooli, miehet, karsinta, erä 2
14:15 Ilmakivääri, miehet, finaali
18:00 Trap, miehet, finaali

Sunnuntai 7.7.
10:00-10:50 Ilmakivääri, naiset, erä 1
10:00-11:30 50 m:n pistooli, miehet
10:30-13:45 Urheilupistooli, naiset, kuvio-osa
11:30-12:20 Ilmakivääri, naiset, erä 2
12:30 50 m:n pistooli, miehet, finaali
12:45-13:35 Pienoiskivääri, makuu, miehet, karsinta, erä 1
14:00 Ilmakivääri, naiset, finaali
14:30-15:20 Pienoiskivääri, makuu, miehet, karsinta, erä 2
16:00 Urheilupistooli, naiset, finaali
16:15-17:05 Pienoiskivääri, makuu, miehet, karsinta, erä 3

Maanantai 8.7.
10:00-10:50 Pienoiskivääri, makuu, miehet
10:00-10:50 Ilmapistooli, naiset, erä 1
10:00-14:45 Olympiapistooli, miehet, osa 1
10:00-17:30 Kaksoistrap, miehet
11:30-12:20 Ilmapistooli, naiset, erä 2
12:00 Pienoiskivääri, makuu, miehet, finaali
12:00-13:45 Pienoiskivääri, 3×20 ls, naiset, karsinta, erä 1
13:30 Ilmapistooli, naiset, finaali
14:30-16:15 Pienoiskivääri, 3×20 ls, naiset, karsinta, erä 2
18:15 Kaksoistrap, miehet, finaali

Tiistai 9.7.
10:00-11:45 Pienoiskivääri, 3×20 ls, naiset
10:00-14:45 Olympiapistooli, miehet, osa 2
12:45-15:30 Pienoiskivääri, 3×40 ls, miehet, karsinta, erä 1
13:00 Pienoiskivääri, 3×20 ls, naiset, finaali
16:00 Olympiapistooli, miehet, finaali
16:15-19:00 Pienoiskivääri, 3×40 ls, miehet, karsinta, erä 2

Keskiviikko 10.7.
9:30-18:00 Skeet, miehet, päivä 1
9:30-19:30 Skeet, naiset
10:00-12:45 Pienoiskivääri, 3×40 ls, miehet
11:15-12:30 Ilmapistooli, miehet, erä 1
13:15-14:30 Ilmapistooli, miehet, erä 2
14:00 Pienoiskivääri, 3×40 ls, miehet, finaali
16:00 Ilmapistooli, miehet, finaali
20:15 Skeet, naiset, finaali

Torstai 11.7.
10:30-19:00 Skeet, miehet, päivä 2
20:00 Skeet, miehet, finaali
 

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.

Sotatytöille kultaa

Puolustusvoimien naisten kiväärijoukkue nappasi harvinaislaatuisen joukkuemestaruuden torstaina jatkuneissa 48. Sotilaiden Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa Ruotsin Skövdessä. Aiemmin eivät Suomen naissotilasampujat ole saavuttaneet joukkuekultaa sotilaiden arvokisoissa. Hämeen Rykmentin Urheilukoulussa palvelevat Riikka Parviainen, Annika Sihvonen ja Katarina Långström voittivat ilmakiväärin joukkuekultaa ennen Norjaa ja Ruotsia. Eroa Norjaan muodostui 3,2 pistettä ja Ruotsiin peräti 17,4 pistettä.

Riikka Parviainen kolmanneksi

Henkilökohtaisissa tuloksissa paras suomalainen, Riikka Parviainen oli kolmas tuloksella 408,2. Annika Sihvonen saavutti tuloksen 408,0 (4.) ja Katarina Långström 407,0 (5.). Ilmakiväärikilpailun voitti Norjan Hanne Skarpodde tuloksella 410,9 ja toiseksi tuli Ruotsin Anna Normann pistein 409,6.

Naisten joukkueen yrittämis- ja keskinäinen auttamistahto oli kilpailupäivänä erityisen hyvä, jopa niin hyvä, että se oli sotkea Parviaisen loistokkaan kilpailun jo ennen sen alkua. Kilpailun valmistautumisajalla Långström auttoi joukkuetoveriaan asettelemalla Parviaisen luodit valmiiksi pystytelineelle. Långström ei tosin tiennyt, että hän sotki siinä kaksia erityyppisiä luoteja keskenään. Onneksi virhe huomattiin ennen koelaukauksien alkua ja kilpailussa Parviainen ampui vain tarkempia luotejaan. Ja hyvällä menestyksellä!

Kultaa myös pistoolijoukkueelle

Miesten pistoolijoukkue nappasi maasto-ammunnassa joukkuemestaruuden reilusti ennen Norjaa. Henkilökohtaisessa kilpailussa Marko Räsänen sai hopeaa hävittyään kultamitalin uusinnassa Norjan Tor Jonassenille tuloksin 25 – 10. Molempien peruskilpailun tulos oli 215 pistettä. Kolmanneksi ylsi Norjan Pål Hembre pistein 207. Muiden suomalaisten tulokset olivat: Antti Jokinen 202, Petri Ylinen 198, Ville Nousiainen 188 ja Kai Jahnsson 175 pistettä.

Maastoammunnassa ammutaan yhteensä 50 kilpailulaukausta 5 – 10 eri tuliasemassa. Ampuma-asemissa olevien maalien yhteismäärä on vähintään 20. Ampuma-aika kullakin ampumapaikalla on normaalisti pistoolissa 1-3 sekuntia laukausta kohti. Ampumaetäisyys pistooliammunnassa on maksimissaan 80 metriä.

Maastoammunnan pistelaskenta poikkeaa rata-ammunnasta. Ensimmäinen osuma yksittäiseen tauluun antaa viisi pistettä. Toinen ja sitä seuraavat osumat antavat enää vain kaksi pistettä. Voittajaksi selviää eniten pisteitä koonnut kilpailija. Tämän vuoksi menestyäkseen maastoammunnassa tulee kilpailijan osua mahdollisimman moneen tauluun.

Maastoammuntarata on sellainen, että maastoammuntataidon tärkeimmät osatekijät tulevat huomioiduiksi. Tällaisia tekijöitä ovat hyvän ampuma- ja aseenkäsittelytaidon lisäksi olosuhteiden hallinta, maaston ja etäisyydenarviointi sekä nopea päätöksentekokyky omasta toiminnasta.

Naisten ilmakiväärin joukkuetulokset
1. FIN 1223,2
2. NOR 1220,0
3. SWE 1205,8
4. DEN 1202,2

Pistoolin maastoammunnan joukkuetulokset
1. FIN 803
2. NOR 785
3. SWE 747
4. DAN 697

 

 

Sotilaat pika-ammunnan kultamitaleille

Suomen sotilaiden pistoolijoukkue uudisti viimevuotisen pistoolin pika-ammunnan joukkuemestaruuden Ruotsin Skövdessä jatkuneissa 48. Sotilaiden Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa. Joukkueessa ampuivat Marko Räsänen, Antti Jokinen, Kai Jansson, Ville Nousiainen ja Petri Ylinen.

Henkilökohtainen kilpailu ei mennyt yhtä lailla loistokkaasti, mutta Kai Jahnsson ja Marko Räsänen ampuivat hämärässä kelissä varsin mallikkaasti. Jahnsson sijoittui neljänneksi tuloksella 577 ja Räsänen viidenneksi tuloksella 575. Kilpailun voitti Tanskan Jan Truelson 586, toiseksi sijoittui Norjan Pål Hembre (579) ja kolmanneksi Norjan Tor Jonassen (578). Muiden suomalaisten sijoitukset ja tulokset olivat: 8. Ville Nousiainen 569, 10. Antti Jokinen 566 ja 11. Petri Ylinen 565.

Kiväärin pika-ammunnassa Suomen miehet sijoittuivat kolmanneksi Norjan ja Tanskan jälkeen. Miesten joukkueeseen kuuluivat Henri Häkkinen, Kari Pennanen, Juho Autio, Juha Rutonen ja Toni Matilainen. Henkilökohtaisen kilpailun voiton vei uudella sotilaiden pohjoismaisella ennätyksellä, 581, Norjan Odd-Arne Breknes. Suomalaisten tulokset henkilökohtaisessa kilpailussa olivat seuraavat: Juha Rutonen 563 (6.), Henri Häkkinen 563 (7.), Juho Autio 555 (9.), Kari Pennanen 550 (12.) ja Toni matilainen 544 (14.).

Kiväärinaisilla oli keskiviikon lajina sekä pienoiskiväärin makuun joukkue- että henkilökohtainen kilpailu. Suomen naiset jäivät mitaleitta. Naisten joukkueessa ampuivat puolustusvoimien urheilukoulussa, pian alikersanteiksi ylennettävät, Annika Sihvonen, Riikka Parviainen ja Katarina Långström. Henkilökohtaisessa kilpailussa Annika Sihvonen ampui mallikkaasti 587 jääden täpärästi pinnan hopea- ja pronssimitaleista. Katarina Långström ampui 582 (8.) ja Riikka Parviainen 577 (13.). Makuukilpailun voitti Ruotsin Anna Norman 592. Toinen oli Norjan Sie Anita Dramstad 588 ja kolmas Norjan Rikke Hallseth 588.

Pistoolin pika-ammunnan joukkuetulokset
1. FIN 2291
2. SWE 2242
3. DAN 2230
4. NOR 2206

Kiväärin pika-ammunnan joukkuetulokset
1. NOR 2282
2. DAN 2252
3. FIN 2231
4. SWE 2141

Urheilukiväärin makuukilpailun joukkuetulokset
1. NOR 1768
2. SWE 1748
3. DAN 1753
4. FIN 1743
 

Torstaina on vuorossa maastoammunnat sekä naisten ilmakivääri.

Marko Räsänen hopealle sotilaskisoissa

Kainuun Rajavartiostossa palveleva Marko Räsänen otti hopeaa isopistoolikilpailussa Sotilaiden pohjoismaisten ampumamestaruuskilpailujen avauspäivänä Ruotsin Skövdessä.

Marko Räsänen ampui hienosti kilpailujen avauslajin isopistoolin saavuttaen tuloksen 579. Voiton otti tuttuun tapaan Norjan Pål Hembre (582) ja kolmanneksi ylsi Ruotsin Jonas Fyhrpihl tuloksella 577.

Tuloksellaan Marko Räsänen kiitti epävirallisesti Ampumaurheiluliittoa, koska se oli juuri nimennyt miehen ampumaan isopistoolia heinäkuussa järjestettäviin EM-kilpailuihin Kroatian Osijekiin. Virallinen kiitos tullee sitten noissa kilpailuissa.

Suomen sotilaiden taival alkoi muutenkin hyvin. Isopistoolijoukkue nappasi toistamiseen kultaa ennen Norjan joukkuetta. Joukkueessa ampuivat Räsäsen lisäksi Antti Jokinen, Kai Jansson, Ville Nousiainen ja Petri Ylinen. Vakiokivääri- ja naisten urheilukiväärijoukkue ottivat samaan aikaan toisaalla pronssia molemmat. Miesten joukkueeseen kuuluivat Henri Häkkinen, Kari pennanen, Juho Autio, Juha Rutonen ja Toni Matilainen. Naisten joukkueessa ampuivat puolustusvoimien urheilukoulussa palvelevat Annika Sihvonen, Riikka Parviainen ja Katarina Långström.

Isopistoolin joukkuetulokset
1. FIN 2325
2. NOR 2280
3. SWE 2257
4. DAN 2256

Vakiokiväärin joukkuetulokset
1. NOR 2325
2. DAN 2302
3. FIN 2289
4. SWE 2219

Urheilukiväärin joukkuetulokset
1. NOR 1720
2. SWE 1703
3. FIN 1701
4. DAN 1697

Kilpailut jatkuvat keskiviikkona pika-ammunnoin ja naisten makuukilpailulla. Torstaina on vuorossa maastoammunnat sekä naisten ilmakivääri.

SAL nimesi 40 urheilijaa kesän EM-kisoihin

Trap-ampuja Jukka Laakso tiistaina Hälvälän ampumaradalla. Kuva: Lassi Palo

Suomen Ampumaurheiluliitto (SAL) on nimennyt 40 urheilijaa heinä-elokuussa järjestettäviin EM-kilpailuihin, jotka järjestetään Kroatian Osijekissa ja Saksan Suhlissa.

25/50/300m lajien EM-kilpailut (kivääri ja pistooli) ovat Osijekissa 21.7.-3.8. Suhlissa kilpaillaan haulikon ja liikkuvan maalin EM-mitaleista 28.7.-8.8.

Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava trap-ampuja Jukka Laakso on EM-kisojen ensikertalainen.  Hän teki ennätyksensä (117) ensimmäisessä maailmancupissaan huhtikuussa Arabiemiirikuntien liiton Al Ainissa. Toukokuussa Nikosiassa oma ennätys jäi vain yhden kiekon päähän.

Juhannusviikolla Laakso, 35, palasi kisatunnelmiin Hälvälän ampumaradalla.

– Lähden jokaiseen kilpailuun tekemään uutta ennätystä. Sivusin ennätystäni kolmessa kilpailussa (Al Ain, Brno ja Mäntsälä), ja Kyproksella jäin siitä pisteen. EM-kilpailut olivatkin kauden päätavoitteeni, mikseivät nyt myös MM-kilpailut, jotka ovat syyskuussa Perussa.

– Olen tällä hetkellä jopa hieman etuajassa, kun mietitään kuntoani. Nyt on pohdittava, höllätäänkö harjoitusmääriä vai lisätäänkö niitä. Kuntopiikki olisi hyvä saada heinä-elokuun vaihteeseen, jolloin EM-kilpailut Saksan Suhlissa järjestetään.

Laakso myöntää, että vuoden alku on ollut hyvä. Nyt hän vain toivoo, että noususuhdanne jatkuisi ja ”piikkejä” tulisi oikeassa paikassa.

– Jos käy hyvin ja osumia tulee, MM-kilpailut voivat olla mahdolliset. Ensin ovat kuitenkin EM-kilpailut. Pidän jalat tiukasti maassa. Tiedän omat kykyni, ja ne pitää vain ”kutitella” esiin oikeassa paikassa.

Suomen joukkueet

25/50/300m lajien EM-kilpailut, kivääri ja pistooli
Osijek, Kroatia 21.7.-3.8.

Kivääri (12)
Miehet: Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat), Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat), Kari Pennanen (Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura), Antti Puhakka (Kotkan Ampumaseura), Juha Rutonen (Sodankylän Ampujat)
Naiset: Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura)
Pojat: Olli Hahl (Mikkelin Ampujat), Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura), Joni Stenström (Raseborgs Skyttar)
Tytöt: Katarina Långström (Esbo Skytteförening), Annika Sihvonen (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura). Saana Tattari (Nokian Seudun Ampujat) ja Riikka Parviainen (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura) karsivat kolmannesta paikasta Salon kilpailuissa 6.-7.7.

Pistooli (5)
Miehet: Teemu Lahti (Lahden Ampumaseura), Marko Räsänen (Suomussalmen Urheiluampujat), Marko Talvitie (Lehtimäen Ampujat), Petri Ylinen (Kauhavan Ampujat)
Naiset: Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura)

Yleis- ja lajijohto
Juha Hirvi, joukkueenjohtaja, valmentaja (kivääri)
Pasi Wedman, valmentaja (kivääri)
Zeljko Todorovic, valmentaja (olympiapistooli)
Marko Leppä, valmentaja (iso- ja vakiopistooli)
Veijo Sivula, aseseppä/testaaja

Haulikon ja liikkuvan maalin EM-kilpailut
Suhl, Saksa 28.7.-8.8.

Haulikko

Skeet (7)
Miehet: Lauri Leskinen (Sibbo Skyttegille), Heikki Meriluoto (Pielaveden Ampuma- ja Metsästysseura). Kolmannesta paikasta karsivat Oskari Kössi (Sibbo Skyttegille) ja Timo Laitinen (Sibbo Skyttegille) Sako-Beretta -kilpailussa 29.-30.6. sekä Marko Kemppainen (Suomussalmen Urheiluampujat) Granadan maailmancupissa. Tuloksen on oltava vähintään 118.
Naiset: Marjut Heinonen (Oulun Seudun Haulikkoampujat)
Pojat: Pekka Heinonen (Suomussalmen Urheiluampujat), Eemeli Kurki (Ala-Hämeen Ampujat), Henri Sorvo (Lahden Ampumaseura)

Trap (7)
Miehet: Mika Bister (Kymppi-64), Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Veli-Matti Matikainen (Sibbo Skyttegille)
Naiset: Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille)
Pojat: Henrik Wejberg (Hyvinkään Metsästysampujat)

Kaksoistrap (3)
Miehet: Simo Köylinen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Sami Ritsilä (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)
Pojat: Juuso Ikävalko (Pieksämäen Seudun Ampujat)

Liikkuva maali (6)
Miehet: Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar), Sami Heikkilä (Kymppi-64), Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi-64)
Pojat: Mika Kinisjärvi (Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura), Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat), Jani Suoranta (Kymppi-64)

Yleis- ja lajijohto
Per-Ole Lindell, joukkueenjohtaja
Matti Nummela, valmentaja (trap)
Peeter Päkk, valmentaja (skeet)
Ville Häyrinen, valmentaja (liikkuva maali)
Pekka Maunula, valmentaja (kaksoistrap)

Maailmancup päättyi riemukkaasti: Henri Sorvo skeetin seitsemäs ja sivusi junioreiden ME:tä

Tyytyväinen Henri Sorvo Nikosian maisemissa. Kuva: Timo Laitinen

Henri Sorvo on ampunut hienosti skeetin maailmancupissa Kyproksen Nikosiassa. Lahden Ampumaseuraa edustava 19-vuotias nuorukainen sijoittui kisassa seitsemänneksi ja putosi kuuden parhaan finaalista vasta jännittävän uusinnan jälkeen. Sorvon peruskilpailun tulos 121 sivuaa junioreiden ME:tä.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) haulikkolajien maailmancup päättyi sunnuntaina Kyproksen Nikosiassa. Viimeinen kilpailu oli miesten skeet, johon osallistuivat suomalaisista Henri Sorvo (Lahden Ampumaseura) sekä Sibbo Skyttegillen kaksikko Oskari Kössi ja Timo Laitinen.

Luumäellä asuvan mutta Lahden Ampumaseuraa edustavan Henri Sorvon peruskilpailun tulos oli 121 (25+23+25+24+24). Hän pääsi sillä kolmen muun ampujan kanssa finaaliuusintaan. Sorvo ja Kreikan Efthimios Mitas kävivät tiukan kamppailun paikasta kuuden parhaan joukkoon, sillä Mitas voitti Sorvon lopulta 12-11. Norjan Ole Eilif Undseth ja Yhdistyneiden Arabiemiraattien Saif Bin Futtais olivat pudonneet jo aiemmin.

Sorvon peruskilpailun tulos sivuaa myös junioreiden ME:tä. Hän sijoittui kaksi vuotta sitten poikien EM-kilpailuissa pronssille ja MM-kilpailuissa kuudenneksi. Hänen paras maailmancupin sijoituksensa ennen tätä oli 83. sija, joka tuli viime vuoden huhtikuussa Lontoossa.

Nyt sitten rävähti oikein kunnolla.

– Hyvillä mielin olen, suoraan sanottuna, Sorvo sanoi sunnuntai-iltana.

– Oman parhaani tein, ja se riitti tuohon. Finaaliuusinnasta, ME:n sivuamisesta ja sijoituksesta ehkä suurin yllätys oli sijoitus. Päivä oli upea kaikin puolin!

– En ole pettynyt, vaikka en päässyt finaaliin. Uusinnassa olivat ammattimiehet vastassa. Putoaminen ei harmita, ja uusinta oli vain plussaa. Viime kausi meni melkein pohjassa rämpien, enkä saanut otetta. Tämä vuosi alkoi hyvin, ja nyt sain tästä lisää itseluottamusta.

Kilpailun aikana olosuhteet olivat lämpimät ja tuuliset.

Ampumaurheiluliiton skeetin päävalmentaja Peeter Päkk oli erittäin tyytyväinen Sorvon suoritukseen.

– Se oli huippusuoritus juniorilta. Hänellä on tulevaisuus edessään. Olen hyvillä mielin aina, kun nuoret onnistuvat. Loistava suoritus! Taso on kova, ja nyt Henri teki myös poikien MM-tulosrajan.

Sorvo ei vielä tiennyt, osallistuuko hän heinäkuussa Espanjan Granadassa järjestettävään maailmancupiin. Tavoite on nyt asetettu heinä-elokuussa Saksan Suhlissa järjestettäviin EM-kilpailuihin.

Sibbo Skyttegillen kaksikko Oskari Kössi ja Timo Laitinen ampui tulokset 115 (22+24+21+23+25) ja 115 (23+23+23+23+23), joilla he olivat sijoilla 42 ja 46.

Kuwaitin kokenut Abdullah Alrashidi voitti kultamitaliottelussa ruotsalaisen Henrik Janssonin. Viisikymppinen Alrashidi oli uusinnassa lopulta parempi 10-9.

Nikosian cup oli kauden seitsemäs maailmancup ja kolmas haulikkolajien cup. Mukana oli 380 ampumaurheilijaa 58 maasta. Suomesta kisoihin osallistui viisitoista ampumaurheilijaa. Suomella on aiemmista maailmancupeista kolme finaalipaikkaa. Kivääriampuja Juho Kurjen Münchenin 5. ja 7. sijojen lisäksi Marjo Yli-Kiikka sijoittui kahdeksanneksi naisten pienoiskiväärin asentokilpailussa Fort Benningin maailmancupissa.

Kauden viimeinen maailmancup on heinäkuussa Espanjan Granadassa, missä kilpaillaan haulikossa, kiväärissä ja pistoolissa.

ISSF:n haulikkolajien maailmancup
8.-17.6. Nikosia, Kypros

Tuloksia su 16.6.

Miesten skeet 125 kiekkoa + finaali:
Peruskilpailu: 1) Henrik Jansson Ruotsi 123, 2) Abdullah Alrashidi Kuwait 123, 3) Juan Jose Aramburu Espanja 123, 4) Luigi Lodde Italia 122, 5) Aleksandr Zemlin Venäjä 122, 6) Efthimios Mitas Kreikka 121/uusinta 12, 7) Henri Sorvo Suomi 121/11 (sivuaa junioreiden ME:tä), 8) Ole Eilif Undseth Norja 121/7, 9) Saif Bin Futtais Yhdistyneet Arabiemiraatit 121/5, … 42) Oskari Kössi Suomi 115, … 46) Timo Laitinen Suomi 115.

Semifinaali: 1) Alrashidi 16, 2) Jansson 15/uusinta 4, 3) Aramburu 15/3, 4) Mitas 14/uusinta 6, 5) Lodde 14/5, 6) Zemlin 14/1.
Pronssimitaliottelu: Juan Jose Aramburu Espanja – Efthimios Mitas Kreikka 16-15
Kultamitaliottelu: Abdullah Alrashidi Kuwait – Henrik Jansson Ruotsi 14-14/uusinta 10-9

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Etelä-Suomen alueleiri nuorille: kivääri ja pistooli, 6.-7.7. Hyvinkää

Etelä-Suomen alueen tuki- ja nuorten kivääriampujien  sekä pistooliampujien ruutiaseleiri 6-7.7.2013 klo:10:00-16:00

HyMAS:n radalla Hikiäntie 1462, Hausjärvi
 
Kiväärillä ammutaan nauhatauluihin, joten muistakaa ottaa matot ja kaukoputket mukaan.
Voi tulla leirille myös vain yhdeksi päiväksi.
 
Ilmoittautumiset 28.6.2013 mennessä, majoituksen osalta alla olevan viestin mukaan. 
Tukiammunta: Cindy Dufvelin dufvelic@arcada.fi
Kivääri: Ari Mäkelä ari.makela@pp5.inet.fi
Pistooli: Kimmo Loponen kimmo.loponen@kolumbus.fi
 
Radalla on samaan aikaan  pistoolin tehoryhmä.
 
Majoitusta on myös saatavista tehoryhmän ryhmämajoitustarjouksen puitteissa Rantasipi Sveitsistäwww.rantasipi.fi/hotellit/sveitsi
 
78e/vrk/2hh
68e/vrk/1hh
27e/vrk/lisävuode
sis. aamiasbuffet ja sauna
 
 
Hinnat ovat voimassa mikäli majoittuneita tulee väh. 11 henkilöä. Sitovat ilmoittautumiset majoituksen osalta 19.6. mennessä Kimmolle (kimmo.loponen@kolumbus.fi).