Opiskelijoiden MM-kilpailut on peruutettu koronaviruspandemian takia. (lisää…)
Ohjeita kilpailu- ja harjoitustoiminnan käynnistämiseen

Suomen hallitus päätti toukokuun alussa rajoitustoimenpiteistä koronavirustilanteen hallitsemiseksi, että kilpailutoiminta voidaan aloittaa erityisjärjestelyin 1. kesäkuuta alkaen. Aluehallintovirastot antoivat 19.5. omat päätöksensä ja ohjeensa koskien kokoontumisrajoituksia ja erityisjärjestelyjä 1.6. alkaen. AVIt voivat tehdä päätöksiä tartuntatautilain mukaan kuukaudeksi kerrallaan, joten tämänhetkinen päätös on voimassa kesäkuun ajan. (lisää…)
Kuusi olympiapaikkaa jaossa EM-Kisakalliossa
Lohjalla Kisakallion urheiluopistossa järjestettävissä ilma-aseiden EM-kilpailuissa on jaossa kuusi olympiamaapaikkaa Tokion olympialaisiin. (lisää…)
Liikunta- ja urheiluseuroille suunnatun korona-avustuksen hakuaikaa on jatkettu
Avustushaku alkoi 30. huhtikuuta ja päättyy 19. toukokuuta klo 16.15. (lisää…)
Kysely koronapandemian akuuteista vaikutuksista urheiluseurojen talouteen ja toimintaan
Valtion liikuntaneuvosto (VLN) tekee selvityksen koronapandemian akuuteista vaikutuksista liikuntatoimialaan Suomessa. (lisää…)
Viisi urheiluampujaa Puolustusvoimien Urheilukouluun
Puolustusvoimien urheilukoulun kesälajien saapumiserä IV/20 on valittu. (lisää…)
Kilpailutoiminta käyntiin kesäkuussa
Suomen hallitus antoi maanantai-iltana uusia linjauksia koronaviruksesta johtuviin rajoitustoimenpiteisiin. Tärkeimpänä ampumaurheilua koskevana linjauksena on, että kilpailutoiminta voidaan aloittaa erityisjärjestelyin 1. kesäkuuta alkaen. (lisää…)
Ympäristöasiantuntijat aloittivat työnsä

Suomen Ampumaurheiluliitossa aloitti toukokuun alussa kuusi uutta ympäristöasiantuntijaa. (lisää…)
Haku yläkoululeiritykseen Tanhuvaaran Urheiluopistolle päättyy 3. toukokuuta
Tanhuvaaran Urheiluopiston valmennuskeskus toteuttaa yhteistyössä Olympiakomitean ja Ampumaurheiluliiton kanssa 7.-9.-luokilla ja lukiossa tai ammattioppilaitoksessa opiskeleville suunnattua yläkoululeiritystä. Leirityksen tavoitteena on urheilijana kasvaminen ja monipuolinen sekä laadukas harjoittelu. Leiritys antaa hyvän pohjan perusasteen suorittamisen jälkeen ponnistaa esimerkiksi urheilulukio -maailmaan!
Lukuvuonna 2020-2021 toteutetaan lajiryhmittäin neljän leirin malli. Ammunnan lajiryhmään voivat hakea myös 2. asteella opiskelevat. Leirityksen tavoitteena on tavoitteellisen urheilijanpolun rakentamistyön aloittaminen ja sen kokonaisvaltainen tukeminen. Leireillä harjoitellaan 2 kertaa päivässä lajivalmentajan johdolla. Painopisteenä taito- ja lajiharjoittelu.

Ammunnan lajiryhmä haku Tanhuvaaran urheiluopistolle 3.5.2020 mennessä.
Hakulomakkeen löydät tästä.
Ammunnan yläkoululeiritys Tanhuvaarassa tästä.
Tutustu ammunnan yläkoululeiritykseen Tanhuvaarassa Leppa.fi sivuilla tästä.
Esittelyvideo myös tästä.
Yläkoululeirityksen esite Tanhuvaara 2020-21 (pdf)
Ampumaurheilun-Ylakoululeiritys-2021
Ruutilajien Kultahippufinaalit siirtyvät elokuulle
Vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi ruutilajien Kultahippufinaalien ajankohtaa on päätetty siirtää hieman eteenpäin heinäkuulta. (lisää…)