Tekijä: Kustaa Ylitalo

Kultahippukyselyn tulokset: Nuoret ovat tyytyväisiä oman seuransa valmennukseen

Ampumaurheiluliitto toteutti keväällä kyselyn nuorille Kultahipputoiminnasta. Kultahipputoiminnalla tarkoitetaan alle 15-vuotiaiden ampumaurheilu- ja seuratoimintaa. Vastausten avulla kehitetään Kultahipputoimintaa enemmän nuorten toiveiden mukaiseksi. Kyselyyn vastasi 31 nuorta.

Kyselyn perusteella tärkeintä nuorille omassa ampumaharrastuksessa on uuden oppiminen ja kehittyminen, oma ampumaseura ja kaverit. Avoimissa vastauksissa korostui selvästi hauskuuden, ilon ja hyvän yhteishengen merkitys omassa harrastuksessa.

Seitsemänkymmentäyksi prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että heillä on tosi hyvät valmentajat, joilta he saavat paljon tukea omaan harrastukseensa. Kukaan vastaajista ei ollut tyytymätön oman seuransa valmennukseen, mutta muutama toivoi saavansa ohjausta ja valmennusta nykyistä enemmän. Nuoret toivoivat myös enemmän kisoja ja leirejä.

Osa nuorista koki haasteelliseksi siirtyä 15-vuotiaana Kultahippukisoista ylempiin sarjoihin ja toivoi, että 15-17 -vuotiaille olisi oma Kultahippusarja.

87 % vastaajista olisi valmis siirtymään sähköiseen kultahippupassin käyttämiseen. Vain vajaa 13% halusi edelleen paperisen painetun passin. Kultahippukisoja (aluekisat ja valtakunnallinen finaali) nuoret pitivät selvästi tärkeinä.

Katso yhteenveto koko kyselyn tuloksista tästä: Kultahippukyselyn 2023 tulokset

Lisätiedot:
Kustaa Ylitalo
Nuoriso- ja koulutuspäällikkö
kustaa.ylitalo@ampumaurheiluliitto.fi
p. +358 (0)40 8390 446

SAL-valmentajaverkoston webinaarissa keskustelua tärkeästä aiheesta

SAL-valmentajaverkoston toukokuun webinaarissa kuultiin puheenvuoroja ja käytiin keskustelua  valmentajan arvostuksesta ja osaamisesta

Ampumaurheiluliiton nuoriso- ja koulutuspäällikkö Kustaa Ylitalon alusti teemaa luennolla, jonka aikana webinaarin osallistujat loivat yhdessä ”hyvän ohjaajan mallikuvan”.

Webinaarin osallistujien mielestä hyvä valmentaja on mm. kannustava ja innostava, urheilijalähtöinen, ymmärtää valmennustyön kokonaisvaltaisen luonteen ja hän on sitoutunut ja motivoitunut valmentamiseen.

Keskustelussa nousi yllättävän vähän esiin valmentajan urheiluosaaminen tai lajitekniset taidot. Sen sijaan keskustelu pyöri enemmän valmentajan vuorovaikutustaitojen, itsensä kehittämisen ja itsereflektoinnin ympärillä. Ehkä tämä johtui osittain alustuksen luonteesta, jossa nostettiin esiin vahvasti urheilun ja valmentamisen eettinen puoli ja arvomaailma, mutta myös siitä, että ensiksi mainitut asiat ovat niin itsestäänselvyyksiä, että niitä ei koettu tarpeelliseksi nostaa tässä yhteydessä esiin.

Tutustu suomalaisten urheilujärjestöjen pelisääntö- ja eettisen toiminnan materiaaleihin netissä:
https://www.etoleyksin.fi/
https://suek.fi/
https://www.olympiakomitea.fi/uploads/2018/11/reilu-peli.pdf
https://terveurheilija.fi/harjoittelu/eettisyys-ja-pelisaannot/
https://www.kamppailijaeikiusaa.fi/

SAL:n antidoping- ja eettiset ohjeet:
https://www.ampumaurheiluliitto.fi/liitto/antidoping-ja-eettiset-ohjeet/

Suomalaisessa valmennusosaamisen mallissa ja kehitystyössä on jo pitkään nähty valmentaminen kolmen eri osa-alueen yhteissummana. Kyseinen malli pohjautuu pitkälti 2000-luvun merkittävien valmennusosaamisen tutkijoiden ja kehittäjien kanadalaisten Jean Coten & Wade Gilbertin työhön ja teorioihin.

Valmentajan osaamisen kolme osa-aluetta:

  1. Valmentajan urheiluosaaminen (lajiosaaminen, ymmärrys fyysisen harjoittelun ja taidon kehittämisen periaatteista, pedagokiset taidot, organisointikyky jne)
  2.  Valmentajan ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot
  3.  Valmentajan metataidot (itsensä kehittämisen taidot, kyky arvioida ja kehittää omaa toimintaa jne)

Valmentajan osaamisesta siirryttiin webinaarissa valmentajan arvostukseen. Nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä.

Valmentajan työn ja valmentajien arvostus lähtee siitä, että meillä on seuroissa ja lajin parissa hyviä osaavia valmentajia, jotka myös osaavat itse arvostaa omaa osaamistaan, omaa lajiaan ja omia urheilijoitaan. Arvostus on aina jotakin, joka pitää ansaita, sitä ei voi vaatia.

Arvostuksen lisäämiseksi on tärkeää, että kaikki me ampumaurheilun ja valmennuksen parissa toimivat nostamme myös itse tietoisesti esiin valmentajien osaamista, valmennustyön vaativuutta ja valmentajien tekemän työn arvoa.

Urheiluseuratoiminta on Suomen suurin kansalaistoiminnan muoto ja suomalaisissa urheiluseuroissa toimii noin 80 000 valmentajaa, joista suuri osa tekee valmennustyötä vapaaehtoispohjalta ilman rahallista korvausta. Ilman valmentajia lasten, nuorten ja aikuisten urheileminen ja liikunnan harrastaminen ei olisi mahdollista nykyisessä laajuudessaan. Jokainen ampumaurheilun parissa toimiva valmentaja ja ohjaajakin on osa tätä merkittävää yhteiskunnallista ilmiötä.

Tänä päivänä ihmisten ajankäyttö on yhä haasteellisempaa ja samaan aikaan urheiluseuroissa harrastajien ja heidän vanhempiensa vaatimukset seuroista saatavaa ohjausta ja valmennusta kohtaan ovat kasvaneet. Miten sitten saamme uusia valmentajia ja ohjaajia houkuteltua mukaan seuratoimintaan?

Tulevaisuudessa ammattimaistuminen on melko välttämätöntä ja seurojen tulee kyetä maksamaan valmentajille rahallista korvausta valmennustyöstä. Tämä puolestaan vaatii seuroilta uudenlaista talouden suunnittelua ja toiminnan markkinointia, tuotteistamista tai palvelumuotoilua.

Vapaaehtoistoimintaa ammattimaistuminen ei kuitenkaan voi kokonaan korvata vaan tarvitsemme jatkossakin vapaaehtoistoimijoita seuroihin.

Yksi tapa lisätä valmennus- ja ohjaustoiminnan houkuttavuutta on nostaa sen merkitystä, arvoa ja hienoutta entistä paremmin esiin. Parhaimmillaanhan valmentaminen on erittäin antoisaa, opettavaista ja palkitsevaa myös valmentajalle itselleen. Tätä puolta on tärkeä tuoda esiin viestinnän eri keinoin niin seura kuin lajiliittotasollakin.

Seuroissa ja liitossa meidän on tärkeää miettiä myös sitä, miten pystymme osoittamaan arvostustamme lajin parissa toimiville valmentajille ja ohjaajille.

Kiittämisen ja muistamisen tasoja on useita ja kaikki ne ovat tärkeässä roolissa valmentajan arvostuksessa ja arvostuksen lisäämisessä. On olemassa monia erilaisia palkintoja huomionosoituksia, joita valmentajille voi hakea ja anoa. Kaikkein tärkein asia valmentajan työn arvostuksen osoittamisessa on kuitenkin henkilökohtainen kiittäminen. Siihen jokainen meistä voi osallistua lähes milloin vaan, eikä se maksa mitään. Muistetaan, että valmentajalla on väliä!

Valmentajien ansiomerkit ja muistamiset:

  • Henkilökohtainen taso: Urheilija, huoltaja tai muu lajin parissa toimiva, muista välillä kiittää valmentajaa henkilökohtaisesti!
  • Seurataso: seurat muistakaa kiittää valmentajia, nostaa heitä esiin viestinnässä!
  • Kuntataso – kuntien palkinnot (kunnat jakavat vuosittain liikunta- ja urheilutekopalkintoja)
  • Aluetaso: Liikunnan aluejärjestöjen ansiomerkit ja urheilugaalat (näihin voi ehdottaa palkittavia)
  • Lajiliittotaso: SAL:n ansiomerkit ja Grande
  • Valtakunnallinen taso: OKM:n ansiomerkit, Suomen Valmentajat jne
  • SEURAT, OLKAA AKTIIVISIA JA HAKEKAA PALKINTOJA VALMENTAJILLENNE!
  • Muistakaa valtakunnallinen Valmentajan päivä 25.9.!

Kiitos kaikille webinaariin osallistujille!

Lisätietoa SAL-valmentajista ja verkoston toiminnasta ja seuraavista tilaisuuksista löytyy täältä!
Lisätietoa valmentajan arvostus -teemasta löytyy Suomen valmentajien sivuilta.

Teksti: Kustaa Ylitalo

Kysely nuorille Kultahipputoiminnasta

Haluamme kuulla nuorten ajatuksia ja toiveita Ampumaurheiluliiton ja seurojen kultahipputoiminnasta. Vastauksesi ovat meille tärkeitä. Niiden avulla voimme kehittää toimintaa enemmän nuorten toiveiden mukaiseksi.

Kyselyn vastataan nimettömänä eli kukaan ei saa tietää, mitä juuri sinä vastasit.
Kyselyn tulokset julkaistaan myöhemmin keväällä SAL:n nettisivuilla.

Vastaa kyselyyn 30.4.2023 mennessä täältä!

Haku ampujien yläkoululeiritykseen on auki 7.5.2023 saakka

Haku 2023-2024 ampumaurheilijoiden yläkoululeiritykseen on auennut ja haku päättyy 7.5.2023.

Hakulomake löytyy Kisakallion nettisivuilta.

Yläkoululeiriesitteen löydät täältä.

Ampumaurheilun yläkoululeirityksiä järjestetään kaudella 2023-2024 Kisakallion Urheiluopistolla. Suomen Ampumaurheiluliitto suosittelee tavoitteellisesti harjoittelevia ampumaurheilijoita hakemaan mukaan yläkoululeiritykseen. Yläkouluvaihe on tärkeä osa Urheilijan polkua ja kasvua huippu-urheilijaksi.

Suomen Ampumaurheiluliiton yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa.

Valmennus toteutetaan käytännössä Kisakallion Urheiluopiston ja Marko Lepän yhteistyönä.

Yläkoululeirityksen keskeisimpiä tehtäviä on nuorten huipulle pyrkivien urheilijoiden valmennuksen tukeminen ja tehostaminen, urheilijoiden opiskelun tukeminen ja urheilullisen elämäntavan omaksuminen. Leirityksessä yhdistetään tavoitteellinen koulunkäynti ja motivoituneen urheilijan kilpaurheiluharrastus.

Leiripäivien aikana ammattilaiset auttavat urheilijaa kehittymään päivittäisessä urheilutoiminnassa, kun hän opettelee urheilijalle tärkeitä elämäntaitoja sekä hyvää harjoittelua.

Leirillä opeteltuja taitoja on tarkoitus toteuttaa leirien välisenä aikana jokapäiväisessä arjessa. Yläkoululeirityksen tarkoituksena on tukea myös urheilijan ympärillä olevaa tukiverkostoa, eli kehitystyötä tehdään urheilijan lisäksi yhteistyössä kodin, koulun ja seuran kanssa. Painopisteenä leiritysjärjestelmässä ovat elämäntaidot, koulu ja opiskelu sekä urheilullinen kehittyminen.

Lisätietoja ampumaurheilun yläkoululeirityksestä:
Nuoriso- ja koulutuspäällikkö
Kustaa Ylitalo, 040 8360 446
kustaa.ylitalo@ampumaurheiluliitto.fi

Leiritysvalmentaja
Marko Leppä, 040 5105323
info@leppa.fi

Unelmien Ampumaratapäivä toukokuussa äitienpäiväviikolla

Unelmien Liikuntapäivää ja Ampumaratapäivää vietetään toukokuussa äitienpäiväviikolla.

Olympiakomitean koordinoima Unelmien Liikuntapäivä 10.5.2023 on kaikenlaisen liikkumisen kokeilu- ja pop up -päivä, joka rakentuu ihmisten omille ideoille, kokeiluille ja yhdessä tekemiselle yli raja-aitojen. Se on kaikenlaisen liikkumisen pop up -päivä, johon kuka tahansa voi osallistua ja järjestää tapahtumia.

Päivän tavoitteena on innostaa ihmisiä liikkumaan ja löytämään uusia tapoja liikkua.

Suomen Ampumaurheiluliitto ja Metsästäjäliito viettävät Unelmien Ampumaratapäivää äitienpäiväviikolla 8.-14.5.2023. Viikon aikana eri puolilla Suomea ampumaurheiluseurat, metsästysseurat ja muut ratojen käyttäjät järjestävät ampumaradoilla maksuttomia lajikokeiluita ja mahdollisuuden tutustua ohjatusti ja turvallisesti eri ampumalajeihin.

Liikkumisen iloa jaetaan Unelmien Liikuntapäivästä tunnisteella #unelmienliikuntapäivä! Seuraa Unelmien liikuntapäivän sometilejä, jotta pysyt ajan tasalla päivän tapahtumista ja uutisista.

Unelmien Ampumaratapäivän tapahtumat, tarkemmat ajankohdat ja paikkakunnat tulevat maalis-toukokuun aikana näkyviin tänne!

HUOM! Seurat käykää lisäämässä oma tapahtumanne kalenteriin täällä!

Tiedustelut: kustaa.ylitalo@ampumaurheiluliitto.fi

Lisätietoa myös: www.ampumaurheiluliitto.fi ja www.metsastajaliitto.fi

Tervetuloa ampumaradoille haastamaan itseä ja tutustumaan mielenkiintoiseen ja innostavaan lajiin!

     

Tukiammunnan ikämäärittelyyn muutoksia

Suomen Ampumaurheiluliiton nuorisovaliokunta on päättänyt muuttaa tukiammunnan sääntöjen ja kultahippukilpailujen ikämäärittelyä 

Tukiammunnassa ja kultahippukilpailuissa siirrytään noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa nuorten sarjojen ikämääritystä. 1.3.2023 alkaen tukiammunnan sarja määräytyy ampujan syntymäpäivän mukaan. Aiemmin sarja määräytyi syntymävuoden mukaan.

Sääntömuutoksella pyritään tasoittamaan eri aikana kalenterivuotta syntyneiden välisiä kehityseroja sekä tuomaan tukiammunnan sarjojen ikämäärittely samaan linjaan KY-sääntöjen ja nuorten sarjojen kanssa.

Vuoden 2023 Kultahippufinaaleissa noudatetaan sarjojen uutta ikämäärittelyä.
Päivitetyn sääntökirjan löydät täältä!

1.3.2023 alkaen tytöt ja pojat ampuvat ikäkausittain samassa sarjassa seuraavasti:

14-sarjoissa tyttö tai poika, joka on alle 15 vuotta kilpailun ensimmäisenä päivänä.

12-sarjoissa tyttö tai poika, joka on alle 13 vuotta kilpailun ensimmäisenä päivänä.

10-sarjoissa tyttö tai poika, joka on alle 11 vuotta kilpailun ensimmäisenä päivänä.

8-sarjoissa tyttö tai poika, joka on alle 9 vuotta kilpailun ensimmäisenä päivänä.

Lisäksi kultahippukisojen osalta Nuorisovaliokunta on päättänyt seuraavaa:

  • SAL:n Nuorisovaliokunta vahvasti suosittelee, että joukkuekilpailu ammutaan putoaviin taululaitteisiin kisan mielekkyyden ja seurattavuuden vuoksi. Suositus perustuu kokemuksiin elektronisiin tauluihin ammutuista joukkuekisoista.
  • SAL: n nuorisovaliokunta on vahvistanut uudet osallistumismaksut vuodelle 2023. Maksut ovat 1.3.2023 alkaen 20 euroa henkilökohtainen kilpailu/laji ja joukkue 25 euroa/joukkue.

Lisätietoa: kustaa.ylitalo@ampumaurheiluliitto.fi

Ohjaajakoulutus Ylihärmässä siirretty joulukuulta tammikuulle

Suomen Ampumaurheiluliitto järjestää yhteistyössä Härmän Seudun Ampujien kanssa ohjaajakoulutuksen Ylihärmässä.

Koulutus on siirretty pidettäväksi lauantaina 28.1.2023

Osaavat ja kannustavat ohjaajat ovat seurojen ja koko lajin tärkeimpiä pr-henkilöitä ja elinvoimaisuuden ylläpitäjiä. Ohjaajien osaamiseen ja koulutukseen kannattaa myös seurojen satsata. Nyt on hyvä mahdollisuus rekrytoida ja kouluttaa niin uusia kuin vanhojakin ohjaajia ampumaurheilun perusasioiden ohjaamisen saloihin.

Koulutuksen kokonaiskesto on 16h. Kurssiin kuuluu itsenäisesti verkko-oppimisympäristössä opiskelu (8h) ja lajiosa (8h) käytännön harjoitteluna ampumaradalla. Ohjaajakoulutukseen voi osallistua kuka tahansa (yli 14v.), joka on kiinnostunut lasten ja nuorten tukiammunnasta, ampumaurheilukoulun toiminnasta ja ohjaamisesta.

Lajipäivän sisältö la 28.1.2023 klo 10.00-18.00
1. Turvallisuusasioiden huomioiminen
2. Kivääri- ja pistooliammunnan tukiammunnan perustekniikoiden opettaminen
3. Harjoitustapahtuman toteuttaminen

Lajipäivän kouluttajana toimii SAL:n hallituksen jäsen Jukka Salonen Keuruun Seudun Ampujista.

SAL:n uuden nuorisotoiminnan tukemisen linjauksen mukaisesti koulutus on maksuton alle 30-vuotiaille. Muilta maksu on 80€

Katso lisätiedot täältä ja ilmoittaudu mukaan 20.1.2023 mennessä!

Tervetuloa ohjaajan ja valmentajan polulle!

Tehoryhmävalmentajien haku kaudelle 2023-2024

Suomen Ampumaurheiluliitto hakee tehoryhmävalmentajia kausille 2023-2024

Tehoryhmä on Suomen Ampumaurheiluliiton (SAL) urheilijoille tarkoitettu valmennusryhmä. Tehoryhmätoiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea lahjakkaita nuoria urheiluampujia heidän harjoittelussaan ja valmennuksessaan. Urheilijat eivät vielä kuulu maajoukkueryhmiin, mutta tavoite on asetettu menestymiseen kilpaurheilussa.

Tehoryhmiä on tällä hetkellä viidessä eri lajissa: pistooli, kivääri, trap, skeet ja liikkuva maali.

Eri lajien tehoryhmien valmentajat on perinteisesti koottu liiton jäsenseuroissa toimivista ansioituneista ja meritoituneista valmentajista. Tehoryhmävalmentajana toimiminen on erinomainen paikka kehittää omaa valmennusosaamista ja kehittyä ja kasvaa valmentajana yhdessä lahjakkaiden ja motivoituneiden nuorten kanssa.

SAL haluaa nyt kartoittaa jäsenseuroissa toimivien valmentajien kiinnostusta liiton valmennustoimintaan ja tarjota nykyisten tehoryhmävalmentajien lisäksi mahdollisuuden myös uusille valmentajille päästä mukaan tehoryhmävalmentajarinkiin. Samalla tarkoituksena on tiivistää ja tehostaa tehoryhmien valmennustoimintaa ja lisätä yhteistyötä maajoukkue- ja tehoryhmävalmennuksen, mutta myös eri lajien valmentajien välillä.

Tehoryhmävalmentajan toimenkuvaan kuuluu:
– Vastata oman lajinsa tehoryhmän valmennustoiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta
– Vastata tehoryhmäleirien (3-4 / vuosi) suunnittelusta ja valmennuksesta
– Yhdessä liiton toimiston kanssa hoitaa viestintää tehoryhmäläisten suuntaan (mm. infokirjeet)
– Aktiivinen osallistuminen tehoryhmätoiminnan kehittämiseen ja valmentajaverkostotoimintaan
– Testi- ja valintaleirin järjestelyt yhdessä nuorisopäällikön ja muiden lajien tehoryhmien kanssa kootusti
– Tehoryhmävalintaprosessi yhdessä muiden tehoryhmävalmentajien kanssa
– Lajivalmennusleirin järjestäminen sekä niissä fyysisen harjoittelun ja testauksen hoitaminen
– Tehoryhmätoiminnan sisällön miettiminen, tavoite, päämäärä, ts. ”valmennuksen punainen lanka”
– Kilpailemisen sitominen tehoryhmätoimintaan

Tehoryhmävalmentajalle tarjoamme:
– Erinomaisen mahdollisuuden olla mukana valmentamassa ja kasvattamassa nuoria ampujia eteenpäin urheilijan polulla
– Mahdollisuuden kehittyä ja kouluttautua valmentajana ja olla osa liiton valmentajayhteisöä ja valmennustoiminnan kehittämistä
– Mahdollisuuden olla mukana oppimassa maajoukkueen leirityksissä
– SAL ei maksa tehoryhmävalmentajille palkkaa, mutta korvaa valmentajalle tehoryhmäleireihin ja muuhun tehoryhmätoimintaan liittyvät välittömät kulut kuten matka ja majoituskulut sekä maksaa leiripäivistä päivärahaa
– Liiton maajoukkue / tehoryhmäasusteen (verryttelyasu + T-paita)

Tehoryhmävalmentajilta edellytämme:
– Halua kehittyä ja kasvaa valmentajana
– Valmentajakoulutusta (vähintään VOK1-taso)
– Hyvää oman lajin valmennusosaamista ja kokemusta tavoitteellisten urheilijoiden valmentamisesta
– Kykyä kannustaa ja kehittää nuoria eteenpäin ampujan uralla
– Ymmärrystä urheilijana kasvamisen ja kehittymisen edellytyksistä

Tehoryhmävalmentajien lopullinen määrä vahvistuu, kun näemme kunkin lajin tehoryhmäläisten kokonaismäärän. Osassa lajeista tullaan mahdollisesti kokoamaan myös alueellisia tehoryhmiä.

Jos tehoryhmävalmentajan pesti kiinnostaa, niin täytä alla oleva hakemuslomake 30.11.2022 mennessä. HUOM! Hakuaikaa jatkettu 4.12.2022 asti!

Tiedustelut:
Valmennuksen johtaja: Ville Häyrinen; 050 302 300, ville.hayrinen@ampumaurheiluliitto.fi
Nuoriso- ja koulutuspäällikkö: Kustaa Ylitalo, 040 8390 446, kustaa.ylitalo@ampumaurheiluliitto.fi

Tehoryhmävalmentajien haku 2023-2024

Haku pistoolin tehoryhmään käynnissä

Nyt on aika hakea pistoolin tehoryhmään – hakuaika päättyy lokakuun lopussa.

Pistoolin tehoryhmä leirillä Kisakalliossa lokakuussa 2022
Pistoolin tehoryhmä leirillä Kisakalliossa 1.10.2022

 

Tehoryhmä on Suomen Ampumaurheiluliiton (SAL) nuorille (n. 15-24 v.) urheilijoille tarkoitettu valmennusryhmä. Tehoryhmätoiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea lahjakkaita urheiluampujia heidän harjoittelussaan ja valmennuksessaan. Urheilijat eivät vielä kuulu maajoukkueryhmiin, mutta tavoite on asetettu menestymiseen kilpaurheilussa.

Vanhoihin ryhmäläisiin ollaan suoraan yhteydessä. Uusia tehoryhmään haluavia kehotetaan hakemaan tehoryhmään. Hakemus tulee lähettää osoitteeseen juhani.f@gmail.com . Kerro hieman itsestäsi, tavoitteistasi ja tuloksistasi viimeisen vuoden ajalta. Laita tuohon myös syntymäaikasi ja edustamasi seura. Hakuaika päättyy lokakuun lopussa!

Tervetuloa mukaan, ota rohkeasti yhteyttä!

Lisätietoja:
Pistoolin tehoryhmän vastuuvalmentaja Juhani Forsman, juhani.f@gmail.com
Nuoriso- ja koulutuspäällikkö Kustaa Ylitalo, kustaa.ylitalo@ampumaurheiluliitto.fi, p. 040 8390 446