Aseet ja varusteet

Yleensä ampumakoululainen saa aluksi käyttää seuran ilma-aseita, joten omaa asetta ei tarvitse heti hankkia. Näin aloittelijat ja nuoret pääsevätkin harrastukseen mukaan ilman suurempia hankintoja. Ampuma-asuksi suositellaan aluksi aivan tavallista collage-asua.

 

Kuulosuojaimet kaikilla!

 

Kaikille ampumakoululaisille ja muillekin radalla liikkuville suositellaan kuulosuojaimia. Omat kuulosuojaimet ovat aloittelevan ampujan ensimmäinen varustehankinta.

Ilma-aseen laukausääni on melko vaimea, mutta toistuvat äänet voivat ajanmittaan rasittaa korvia. Parhaat suojaimet peittävät koko korvanseudun eli ovat niin sanottuja kuppisuojaimia.

Oman aseen hankinta

 

Ennen oman aseen hankintaa on hyvä kokeilla sekä pistooli- että kivääriammuntaa ja mahdollisuuksien mukaan muitakin lajeja. Kokeilemalla useampia ampumalajeja harrastaja löytää itseään eniten kiinnostavan lajin.

Ensimmäinen oma ase kannattaa hankkia käytettynä. Käytetyt aseet ovat yleensä hyviä ja huomattavasti halvempia kuin uudet. Jokaisesta seurasta löytyy varmasti joku joka osaa neuvoa aloittelijoita ja heidän perheitään oman aseen hankinnassa.

Aseen hankkimisessa on hyvä huomioida, että ase ei ole samanlainen varuste kuin jalkapallo tai nappulakengät, jotka kuluvat yhdessä kaudessa puhki. Aseen hankintahinta on suuri, mutta tällä hankinnalla voit harrastaa lajia kymmenenkin vuotta.

 

Aseiden säilytys, kuljettaminen, luvat ja vastuu aseesta

 

Aseita tulee säilyttää lukitussa tilassa ja panokset erillään aseesta. Paras säilytys- ja kuljetuskotelo on kovapintainen ja lukittava. Aseen haltija on vastuussa aseensa turvallisesta säilytyksestä. Asetta saa pitää mukana vain harjoitus- ja kilpailumatkoilla.

Yleisin aloittelijoiden käyttämä ase on ilmakivääri tai -pistooli. Niiden hankintaan ei tarvitse lupaa. Ruutiaseen hankkiminen edellyttää aina kunnossa olevia lupapapereita. Luvat myöntää kotipaikkakunnan poliisiviranomainen.

 

Hallussapitoluvan haltija vastaa aseestaan. Asetta ei saa lainata sellaiselle henkilölle, jolla ei ole vastaavanlaisen aseen hallussapitolupaa itsellään.

 

Kivääriampujan asut

 

Kivääriampujat käyttävät erikoisvalmisteisia ampuma-asuja, joiden tarkoitus on tukea ampuma-asentoa. Asu hankitaan yleensä silloin, kun aletaan kilpailla. Asuja voi ottaa käyttöön vaiheittain: ensin ampumatakki ja hanskat, myöhemmässä vaiheessa erikoisvalmisteiset housut ja kengät.

Kasvaville nuorille kannattaa hankkia käytetty asu. Istuma-asennosta ammuttaessa erikoisvalmisteisia asuja ei tarvita (eikä niiden käyttö ole edes sallittu alle 10-vuotiaiden kilpasarjoissa).