Kesälajien urheilijoiden valmennus- ja harjoitteluapurahojen hakuaika on käynnissä. Niitä voi hakea maanantaihin 16. marraskuuta asti. (lisää…)
Sokeain viikko päättyy näkövammaisten valmennusleiriin
Meneillään olevan sokeain viikon teeman mukaisesti voidaan todeta, että Suomen Ampumaurheiluliiton jäsenseuroissa on myös näkövammaisia ampujia. Yleensä heidät tavataan jäsenseuratoiminnan lisäksi Suomen Ampumaurheiluliiton SM-kilpailujen yhteydessä järjestetyissä näkövammaisten vastaavissa kilpailuissa.
Tällä hetkellä aktiivisia näkövammaisia ampujia on neljä miespuolista henkilöä, jotka muodostavat samalla avustajineen Suomen näkövammaisten ampujien maajoukkueen. He ovat mikkeliläinen Timo Nyström (MA), vaasalainen Mikael Toiviainen (VA-VS), laukaalainen Esko Karmala (TiA) ja helsinkiläinen Jari Gusev (PAS). Näkövammaisten kilpailulajeina ovat ilmakiväärillä seisten ja maakuuasennosta 60 laukausta. Näkövammaisten ammunnassa ase suunnataan tauluun erityisen elektronisen suuntaimen avulla. Muutoin kilpailuissa noudatetaan lähes sellaisenaan ISSF:n kilpailusääntöjä. Myös finaalit kuuluvat kilpailuohjelmaan. Maajoukkue harjoittelee tällä hetkellä erityisesti helmikuussa Kisakalliossa järjestettäviin para-EM-kilpailuihin. Parhaillaan onkin meneillään viikonlopun mittainen valmennusleiri Tikkakoskella, jonka alkajaisiksi Karmala ampui makuuasennosta oman ennätyksensä 603,8 pistettä.

Kuva: Esko Karmala on uusin näkövammaisampuja
Sokeain viikolla ampujistamme Karmala ja Nyström ovat esiintyneet hienosti eri medioissa. Karmalan haastattelun YLE Keski-Suomessa voit kuunnella täällä ja Nyströmin Radio Suomi Mikkelin lähetyksessä täällä. Lisäksi Mikael Toiviainen on esiintynyt aiemmin keväällä Radio Vaasassa, kuuntele lähetys: Mikael_Toiviainen
Suomen Ampumaurheiluliitossa ja Suomen Paralympiakomiteassa on tunnistettu tarve keskustella näkövammaisten ampujien valmennus- ja kilpailutoiminnan integroimisesta yhteen lajiliittoon. Tällä hetkellä tavalliset ja liikuntarajoitteiset ampujat kilpailevat ampumaurheiluliiton puitteissa ja näkövammaiset paralympiakomitean suojissa. Molemmissa liitoissa asian valmistelu on lähtenyt myötämielisesti liikkeelle ajatuksella, että näkövammaisten lajit liitetään ampumaurheiluliittoon. Integroinnin pohdinta on tullut ajankohtaiseksi, kun kansainvälisessä toiminnassa liikuntarajoitteiset ampujat ja näkövammaiset ampujat ovat yhdistyneet kansainvälisen kattojärjestön alle. Heidän kilpailutoimintaa johtaa World Shooting Para Sport -organisaatio (WSPS), joka järjesti viime vuoden marraskuussa heidän ensimmäiset yhteiset maailmanmestaruuskilpailut Australian Sydneyssä. Kilpailuissa Nyström saavutti näkövammaisten makuuasennon maailmanmestaruuden ilmakiväärillä tiukan finaalikilpailun päätteeksi. Yhdistymiskehityksen myötä on tutkiskeltu näkövammaisten ampujien osallistumista myös paralympialaisiin. Kansainvälinen liitto onkin tehnyt ehdotuksen, että vuoden 2028 paralympialaisissa Los Angelesissa (USA) olisi mukana kaikki para-ammuntalajit. Tämän vuoksi integraatio tulee tarkoituksenmukaiseksi siinä vaiheessa, kun paralympiapäätös on tehty.
Turussa järjestetään SM-kilpailut rajatuin osanottajamäärin

Turussa järjestetään itsenäisyyspäiväviikonloppuna ilmakiväärin ja -pistoolin SM-kilpailut rajatuin osanottajamäärin. (lisää…)
Sakari Paasonen on kuollut

Menestyksekäs pistooliampuja Sakari Paasonen kuoli lauantaina 7. marraskuuta. Hän oli kuollessaan 85-vuotias. (lisää…)
Tule mukaan seuraavaan SAL:n Teams-seurakoulutukseen keskiviikkona 11.11.
Seuraava seura 2020 Teams-koulutus pidetään keskiviikkona 11.11. alkaen klo 17.30
Koulutuksen aiheina ovat ampumaurheiluseuran viestintä sekä OKM:n seuratuki 2021 ja ampumaurheiluseurat.
Tilaisuudet ovat tarkoitettu kaikille SAL:n jäsenseurojen jäsenille.
Ilmoittautuminen Suomisportin kautta. Ilmoittautumiset vaativat Suomisporttiprofiilin.
Profiilin voit luoda Suomisportissa.
Aiheet:
Viestintä ja seuran näkyvyyden kehittäminen paikallistasolla
– mediaviestintä, Facebook/Youtube/Periscope livelähetykset
– ampumaurheilun lajimielikuva ja mitä se on?
Heidi Lehikoinen
OKM:n Seuratuki 2021
– hakuaika 13.11.-18.12.2020
– OKM:n seuratuki 2021 ja ampumaurheiluseurat
Timo Rautio SAL
Tilaisuus pidetään vain Teams-koulutuksena.
Ilmoittautuminen tästä linkistä 11.11. klo 9:00 mennessä:
https://www.suomisport.fi/events/de975a48-ddda-4aa2-9d92-2adf3e718d5d
Lue lisää Seura 2020 koulutuksista tästä.
Olympialaisten ja paralympialaisten kultamitalista 50 000 euroa
Ampumaurheiluliiton hallitus on päättänyt, että olympialaisten ja paralympialaisten kultamitalista palkitaan 50 000 eurolla. (lisää…)
Tehoryhmävalinnat 2021 ovat käynnissä
Tehoryhmävalinnat kaudelle 2021 ovat parhaillaan käynnissä
Perinteisiä tehoryhmien testileirejä ei tänä syksynä järjestetä Kisakallion urheiluopistolla. Valinnat tehdään alue- ja lajikohtaisesti. Nykyiset ryhmäläiset ovat yhteydessä oman lajin alueen tehoryhmävalmentajiin 22.11.2020 mennessä.
Vastaavasti uusien tehoryhmävalmennukseen halukkaiden toivotaan olevat yhteydessä tehoryhmävalmentajiin 22.11.2020 mennessä.
Nykyiset tehoryhmät 2020 löytyvät tästä.
Tehoryhmät 2021 nimetään viimeistään viikolla 50.
Alustavat tiedustelut
Timo Rautio
puh: 040 8202300
timo.rautio@ampumaurheiluliitto.fi
Tehoryhmävalmentajat
KIVÄÄRI
Etelä-Suomi
Ari Mäkelä, arimake3@gmail.com
Lounais-Suomi
Jorma Lång, jorma.long58@gmail.com
Sami Koskela, samikoskela75@gmail.com
Pohjanmaa ja Lappi
Marko Mäkelä, markotapani.makela@pp.inet.fi
Pekka Lager, pekka.lager@gmail.com
Itä-Suomi
Mari Backman-Hyrkäs, mari.backman-hyrkas@itlahituki.com
Minna Parkko, minna.parkko@ksao.fi
PISTOOLI
Juhani Forsman, juhani.f@gmail.com
LIIKKUVA MAALI
Sami Heikkilä, ponsasami@gmail.com
HAULIKKO
Trap
Maija Hoppu, maija.hoppu@gmail.com
Skeet
Reijo Alkku, reijoalk@gmail.com
Valtakunnallinen ammunnan yläkoululeiri aloitti Tanhuvaaran urheiluopistolla

Ampumaurheilun valtakunnallinen yläkoululeiritys käynnistyi maanantaina tositoimin Tanhuvaaran urheiluopistolla. Lukuvuoden ensimmäiselle leirille osallistuu 11 urheilijaa valituista kolmestatoista. Nyt käynnistynyt leiritys on viides peräkkäinen vuosi ampumaurheilun osalta. Kaikki viisi leiritysvuotta on toteutettu Tanhuvaaran urheiluopistolla ja yksi samaan aikaa Kisakalliossa pari vuotta sitten.
Lauri Syrjä on osallistunut kaikkina vuosina kaikkiin leireihin. – Kyllähän tää on ollut sellaista, että on kannattanut lähteä mukaan. Olen oppinut tuntemaan monia ampujia ja olen saanut paljon eväitä kotiharjoitteluun. Täällä on ollut mukavaa, kun on päässyt treenaamaan porukalla, kun kotona tulee ammuttua yksin, kertoi Lauri.
Ensimmäisen leirin teemana on “maksimaalinen keskittyminen jokaiseen laukaukseen”. -Tällä teemalla haetaan tekemiseen heti laatua, määrän sijaan. Täällä tulee helposti ammuskeltua jos se sallittaisiin ja siihen en halua mentävän. Moni on vasta aloittanut kauttaan, joten on tärkeää toistaa vain hyviä suorituksia, hyvällä jaksamisella, kertoo leirin vetäjä Marko Leppä.
Lähde: leppa.fi
Emmi Hyrkäs tarkin Loviisassa

Emmi Hyrkäs laukoi ilmakiväärillään sunnuntaina helpon voiton Loviisassa. (lisää…)
Reetta Lustig ja Artjom Frojan tarkimmat Loviisassa

Poliisien Ampumaseuran Reetta Lustig saattaa pyrkiä takaisin naisten pistooliammunnan edustustehtäviin. (lisää…)






