Kategoria: Kivääri

Veikko Palsamäki teki ennätyksensä Hannoverissa

Veikko Palsamäki teki eilen Saksan Hannoverissa päättyneissä kansainvälisissä kilpailuissa ennätyksensä desimaalituloksin.

Veikko Palsamäki oli 24:s R6-kilpailun 50m kiväärin 60 ls makuun kisassa. Kilpailijoita oli kaikkiaan viisikymmentä. Palsamäki tähtäsi tulokseensa 609,8 sarjat 102,2+102,4+101,6+100,7+101,7+101,2. Se on hänen ennätyksensä desimaalituloksin.

– Paljon on parannettavaa, mutta kävihän tässä paremmin kuin vuosi sitten. Silloin olin vähällä keskeyttää, kun kivut niskassa ja kädessä kävivät sietämättömiksi. Onneksi minulle tehty operaatio vei kivut mennessään. Toipilasajan jälkeen harjoittelu tosin piti aloittaa ampumalla pöydän päältä. Se olisi luokkani ampujille mahdollista kilpailussakin, mutta kaikki, jotka pääsevät "normaaliin" makuuasentoon, siihen pyrkivät. Nyt se onnistuu minultakin, Haapajärven Ampumaseuran Palsamäki sanoi.

R6-kilpailun peruskisan parhaat olivat Iso-Britannian Matt Skelhon (626,8), Australian Ashley Adams (620,9) ja Espanjan Juan Antonio Saavedera (620,7).

Finaalissa voiton vei Ruotsin Jonas Jacobsson 207,5 (618,0). Hopealle sijoittui Saksan Natascha Hiltrop 207,5 (620,3,) Kultamitali ratkaistiin uusinnassa, jossa Jacobsonin ampui 10,3 ja Hiltrop 9,7. Kolmas oli Yhdistyneiden Arabiemiraattien Abdulla Sultan Alargani 186,7 (618,7).

Paralympia-ampujat siirtyvät Hannoverista Puolan Szczeciniin, jossa järjestetään tällä viikolla vuoden toinen maailmancup. Palsamäen lisäksi Suomea edustavat Minna Leinonen (Keski-Suomen Ampujat) ja Timo Keskisimonen (Raahen Ampujat). Leinonen voitti Stoke Mandevillen maailmancupin 27. maaliskuuta, ja Keskisimonen on ensimmäistä kertaa kansainvälisellä areenalla.

Teksti: Pirjo Peltola

Annika Sihvonen ja Katariina Laine tähtäsivät Suomen ennätykset

Kivääriampujat Annika Sihvonen ja Katariina Laine ovat tehneet uudet Suomen ennätykset Saksan Hannoverissa sunnuntaina päättyneissä kansainvälisissä ISCH-kilpailuissa.

– ISCH on tiimini osalta päättynyt. Kisat olivat hyvä alku ruutikauteen, sillä ne päättyivät kahteen esitykseen uusista Suomen ennätyksistä, valmentaja Marko Leppä sanoi tyytyväisenä.

Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustavan Annika Sihvosen 50m pienoiskiväärin makuun tulos oli 618,5. Marjo Yli-Kiikka tähtäsi viime vuoden heinäkuussa tuloksen 614,7.

– Onnistuin erittäin hyvin lukemaan tuulta. Keli oli ajoittain erittäin haastava, tyytyväinen Sihvonen, 21, sanoi. Kilpailun voitti Saksan Constanze Rotzsch (622,3).

Hämeenlinnan Ampumaseuran Katariina Laineen ampuma 50m pienoiskiväärin makuun tulos oli 614,2, eikä tilastoja tutkineen Lepän mukaan N20-sarjasta ole vielä noteerattu desimaalituloksia.

– Olen tyytyväinen, ainoastaan harmittamaan jäi yksi turha kasi. Kokonaisuutena reissu meni erittäin hyvin, ja minulle jäi sellainen olo, että tekee mieli lähteä harjoittelemaan lisää, Laine, 19, sanoi.

Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä ampui lauantaina 50m pienoiskiväärin 60 ls makuun kilpailussa tuloksen 616,6 pistettä.

– Kymppejä tuli hyvin, mutta ne eivät olleet riittävän keskellä, hän harmitteli.

Leppä sijoittui poikien sarjassa kahdeksanneksi. Finaalipaikka tuli kuitenkin yllätyksenä.  

– Näköjään haastava keli teki tepposia muillekin.

Peruskilpailun kärki oli Sveitsin Manuel Lüscher (620,9), Ranskan Cyrill Amat (620,5) ja Alexis Raynaud (620,1). Kisaan osallistui 54 ampujaa yhdeksästä maasta.

Timo Nyströmille kultaa

Mikkelin Ampujien järjestämät näkövammaisten ampumakisat Mikkelin Karkialammella jatkuivat lauantaina 3.5.2014. Lauantain kilpailulajina oli ilmakiväärin makuukilpailu, josta odotettiin paikallisen seuran Timo Nyströmin voittoa.

 Suomen Timo Nyströmin peruskilpailu oli hienoa ammuntaa. Nyström puhkoi  napakympin kaikilla 60 laukauksellaan kooten yhteispistemäärän 640,3. Hän voitti peruskilpailun kymmenellä pisteellä ennen Itävallan Patrick Moorea. Kolmanneksi karsinnassa ylsi Iso-Britannian Michael Whapples ampuen 19 pistettä vähemmän kuin Nyström.

Palkintosijat määräävä finaalikilpailu alkoi Nyströmiltä kuitenkin takellellen miehen ampuessa paljon huonoja kymppejä. Sen sijaan Patrick Moor ampui säännönmukaisesti napakymppejä ja vaikutti siltä, että vuoristomaan edustaja karkaisi voittoon. 16. laukaus kahdestakymmenestä koitui kuitenkin itävaltalaisen tappioksi. Yksittäiseen finaalilaukaukseen käytössä olevan 30 sekunnin ampuma-ajan lopussa hän menetti tähtäyksensä kokonaan tauluun. Kiireellä hän etsi tähtäysäänen ja laukaisi heti sen ilmaannuttua. Osuma oli vain 8,3. ”Ääni vain katosi ja hätäännyin, mutta aina pitää yrittää loppuun saakka. Onneksi sain sentään kasin”, Moor kertasi tapahtunutta kilpailun jälkeen. Lopulta Nyström voitti 0,7 pisteen turvin.

 
Näkövammaiset halusivat kokeilla tänä vuonna ISSF:n sääntöjä mukaillen ja saada arvokasta kokemusta sääntöjen soveltumisesta heidän kilpailuissa. Poikkeamana sääntöihin on esimerkiksi tauluun suunnattava valopiste, jonka aseeseen kiinnitetty valoherkkä tähtäyskaukoputki paikantaa. Tähtäyskaukoputken ilmaisema paikkatieto muunnetaan edelleen ääneksi, jonka äänenkorkeus nousee aseen osoittaessa keskemmälle taulua. Toinen keskeinen poikkeama on, että kilpailu ammutaan ilmapistoolitauluun. Näkövammaisten ammunnassa on lupa käyttää myös avustajaa, joka ei kuitenkaan saa ladata eikä laukaista asetta.
 
Mikkelin Ampujien järjestämät Timon laaki ilma-asekilpailut ovat näkövammaisten ampumaurheilijoiden ilma-asekisat. Tänä vuonna jo 8. peräkkäiset vuosittaiset kilpailut järjestettiin kansainvälisenä kilpailuna, joihin osallistui suomalaisten lisäksi ampuja Iso Britanniasta, Itävallasta ja Tšekeistä.
 
 
Finaalitulokset (peruskilpailun tulos)

1. Timo Nyström FIN 211,1 (640,3), 2. Patrick Moor AUT 210,4 (630,4), 3. Michael Whapples, GBR 187,9 (621,5), 4. Mauri Rantamäki FIN 160,0 (610,9), 5. Martin Adamek CZE 135,1 (620,7),

Timo Nyström kolmas Mikkelissä

Mikkelin Ampujat järjestää näkövammaisten ampumakisat Mikkelin Karkialammella 1.-3.5.2014. Perinteiseen Timon Laakiin Mikkeliin on saapunut suomalaisten lisäksi ampujia Iso-Britanniasta, Itävallasta ja Tsekin tasavallasta. Yhteensä ampujia saapui paikalle kuitenkin vain viisi, kun Puolan isohko joukkue harmillisesti jättäytyi pois viimehetkellä.

Perjantaina oli vuorossa ilmakiväärin pystyasentokilpailu finaaleineen. Näkövammaiset halusivat kokeilla ISSF:n sääntöjen soveltuvuutta mahdollisimman täysimääräisesti, koska he haluavat jatkossa paralympialaisiin, ehkä jo 2020- tai 2024-kilpailuhin. Poikkeamana sääntöihin on esimerkiksi tauluun suunnattava valopiste, jonka aseeseen kiinnitetty valoherkkä tähtäyskaukoputki paikantaa. Tähtäyskaukoputken ilmaisema paikkatieto muunnetaan edelleen ääneksi, jonka äänenkorkeus nousee aseen osoittaessa keskemmälle taulua. Toinen keskeinen poikkeama on, että kilpailu ammutaan ilmapistoolitauluun. Näkövammaisten ammunnassa on lupa käyttää myös avustajaa, joka ei kuitenkaan saa ladata eikä laukaista asetta. Muutoin ammunta näyttää varsin tavanomaiselta. Vammaisurheiluliitto VAU:n lajikoordinaattori, Petri Räbinä saattoi hyvin todeta, että näkövammaiset kykenivät suoriutumaan helposti ISSF:n sääntöjen määrittämällä tavalla. "Tästä on hyvä jatkaa kohden paralympialaisia", Räbinä totesi kilpailun aikana.

Mikkelin kaupungin tervehdyksen kilpailuihin toi nuoriso- ja liikuntatoimen päällikkö Antti Mattila. Mattila totesi, että Mikkelin Ampujat tekevät erittäin hienoa työtä niin normaalikuntoisten, kuin toimintarajoitteisten ampumaurheilijoiden saralla. Siksipä Mikkelin Ampujat onkin yksi arvostetummista ampumaurheiluseuroista Suomessa, Mattila mainitsi avauksessaan.

Kilpailun voitti Ison Britannian Michael Whapples, jonka ammunta näytti vakuuttavalta. Lataaminen, aseen nosto, karkea suuntaus, rauhoittuminen, pito ja laukaisu. Ja Whapplesin laukaus osui yleensä kymppiin. Hyvän laukauksen merkiksi britti näytti avustajalleen aina peukkua, ja usein lisänä oli vielä voiton riemuisa hymykin. Whapples kertoi ammunnan jälkeen, että on ollut syntymästään saakka huononäköinen. Vajaa kymmenen vuotta sitten hävisi näkö kokonaan kohta kaksi vuosikymmentä ammuntaa harrastanut 29-vuotias kertoi.

Suomen Timo Nyströmin peruskilpailun alku oli pienoista takertelua, mutta ammunta parani selkeästi loppua kohti. Finaalissa Nyström jätettiiin tylysti pronssille vain runsaan pinnan verran Itävallan Patrick Moorin vanavedessä.

Finaalitulokset (peruskilpailun tulos):
1. Michael Whapples, GBR 205,0 (614,0), 2. Patrick Moor AUT 200,5 (610,2), 3. Timo Nyström FIN 179,4 (598,2), 4. Martin Adamek CZE 122,6 (600,1), 5. Mauri Rantamäki FIN 110,6 (418,0).

Lauantaina 3.5 vuorossa on ilmakiväärin makuukilpailu (pöytätuki) finaaleineen. Peruskilpailu alkaa klo 10.00 ja finaali arviolta 12.30. Paikkana Mikkelin Ampuma-areena.
 

Katariina Laine avasi kauden ennätyksellään

Hämeenlinnan Ampumaseuran Katariina Laine avasi kilpailukautensa Saksan Hannoverissa ammutussa kansainvälisessä ISCH-kilpailuissa. Hän tähtäsi uuden ennätyksensä pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailussa.

Laineen ennätys kirjataan nyt numeroin 572 (190+197+185). Edellinen ennätys parani kahdella pisteellä.

– Olen todella tyytyväinen. Ammuin sekä ennätyksen että "polvienkat", Laine sanoi. Hän jatkaa kilpailuja perjantaina ilmakiväärissä

Muut tulokset ja lisätietoa: www.leppa.fi

Puheenjohtaja Pia Nybäck: ”Kaikki yhdessä tehokkaasti eteenpäin!”

Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Pia Nybäck. Kuvat: Lassi Palo
Pia Nybäck ja toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi.
Hämeen alueen Jarmo Pyyhtiä.
SAL:n liittovaltuusto kokoontui lauantaina Vantaalla.

”Olen ollut urheilun järjestötehtävissä mukana kymmenen vuoden ajan, ja minusta tuntuu vahvasti siltä, että nyt tehdään konkreettisia ja oikeita asioita ja viedään niitä tehokkaasti eteenpäin”, Suomen Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Pia Nybäck totesi lauantaina Vantaalla pidetyssä liittovaltuuston kokouksessa. Hän viittasi urheilun rakennemuutokseen, jossa myös SAL:n on syytä olla kuulolla.

Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Pia Nybäck hahmotti valtuutetuille nykytilanteen 95-vuotisjuhlavuoden ensimmäisen liittovaltuuston kokouksen avauspuheenvuorossaan. Hän nosti viime vuodelta esiin muutamia keskeisiä asioita, joista yksi on Me yhdessä -prosessi.

– Sitä on jatkettu aktiivisesti, ja seuroja pyritään auttamaan paitsi niiden päivittäisessä toiminnassa myös pidemmän tähtäimen suunnitelmissa. Myös koulutustoiminta on ollut aktiivista, hän summasi.

Huippu-urheilusta Nybäck totesi, että viime vuoden aikana ”kasattiin set-upia”, jonka ansiosta liiton ammattitaitoisilla valmentajilla ja vuosi sitten työnsä aloittaneella valmennuksen johtajalla Per-Ole Lindellillä on hyvät eväät viedä asioita eteenpäin.

– Talous on aina haastava, ja se on ollut yksi liittohallituksen pääaiheista läpi vuoden. Saimme kuitenkin taloudenkin maaliin suunnitelmien mukaan eli tulos oli runsaat 31 000 euroa ylijäämäinen. Se ei tullut itsestään eikä se ollut helppoa, mutta uskallan sanoa, ettei pahoja tekemättä jättämisiä jäänyt. Jouduimme priorisoimaan ja keskittymään tärkeimpiin asioihin.

SAL:n liittovaltuusto hyväksyi kokouksessaan vuoden 2013 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Ampumaurheiluliiton kulut olivat noin 2,1 miljoonaa euroa, ja liiton tulos oli 31 665 euroa ylijäämäinen. Toimintakertomuksen esitellyt toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi totesi myös, että ”elämme jatkossakin tiukan euron aikaa”.

Puheenjohtaja Nybäckin mukaan liiton lähtökohdat ovat viime vuoden jälkeen hyvät niin nuoriso- kuin seuratoiminnassakin sekä huippu-urheilussa.

– Mullistavia asioita ei ole, vaan viemme aloitettuja asioita eteenpäin. Lakiasioiden kanssa tasapainoillaan. Toivottavasti mahdollisuudet ampumaharrastuksen jatkumiseen ovat jatkossakin realistiset. Talous on tiukka, mutta meillä on sikäli hyvin ”pullat uunissa”, että ulkopuolinen rahoitus (OKM, Olympiakomitea ja Paralympiakomitea) on edellisen vuoden tasolla.

Nybäck katsoi asioita myös ”isommassa kuvassa” ja viittasi Valon ja Olympiakomitean äskettäin tekemään historialliseen päätökseen, jonka mukaan niiden kaikki operatiiviset toiminnot lähiaikoina yhdistetään.

– Se on iso rakennemuutos, mutta näin toimien rahat saadaan oikeisiin paikkoihin. Myös äskettäin julkistettu KPMG:n selvitys on konkreettinen esitys siitä, miten rajalliset resurssit saadaan tehokkaaseen käyttöön.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM), Valo ja Suomen Olympiakomitea tilasivat alkuvuodesta asiantuntijayritys KPMG:ltä selvityksen, jonka tavoitteena oli laatia ehdotus siitä, miten järjestäytynyt liikunta on tulevaisuudessa Suomessa organisoitu ja miten järjestäytyneelle liikunnalle asetettavat tavoitteet voidaan saavuttaa. Selvitys julkistettiin huhtikuun alussa.

Nybäckin mukaan KPMG:n selvityksessä on kaksi kohtaa, joissa myös SAL:n ”kannattaa olla kuulolla”. Toinen on aluetoiminnan kehittäminen ja toinen on liittojen välisen yhteistyön kehittäminen.

– Näiden pidemmän tähtäimen suunnitelmien perusteella maailmankuva ei näytä murheelliselta. Olen ollut urheilun järjestötehtävissä mukana kymmenen vuoden ajan, ja minusta tuntuu vahvasti siltä, että nyt tehdään konkreettisia ja oikeita asioita ja viedään niitä tehokkaasti eteenpäin.

Liittovaltuusto vahvisti kokouksessaan myös vuoden 2015 talousarvion perustana olevat maksut. Jäsenmaksuihin ei tullut muutoksia, ja lisensseihin tulleet muutokset ovat ne, että vammaislisenssi poistettiin ja aikuisten lisenssi tulee kattamaan kaikki ikäryhmät alle 80-vuotiaisiin asti. Yli 80-vuotiailla lisenssimaksu on 16 euroa, joka ei sisällä tapaturmavakuutusta.

SAL päivitti viime vuonna strategiansa, jonka pohjalta määritellään kahden vuoden painotukset. Perusstrategia pysyy samana. Tällä hetkellä seurattavat kokonaisuudet ovat nuorisotoiminta, Me yhdessä -seuraprosessi, huippu-urheilu ja talous.

Ensi syksynä tehtävän seurakierroksen aikana keskustellaan toiminnan painopisteistä, jotta syntyy näkemys siitä, mitä pidetään tärkeimpinä. Lopullisen päätöksen kahden seuraavan toimintavuoden suuntaviivoista tekee SAL:n kokous kuultuaan liittohallituksen esityksen.

– Lyhykäisyydessään tavoitteemme ovat: enemmän ampumaurheilijoita, parempia ampumaurheilijoita ja sujuvampi arki seuroissa, Aarrekivi tiivisti.

Liittovaltuusto hyväksyi kokouksessaan myös muutoksia kilpailutoiminnan yleissääntöihin ja ohjeisiin. Practicalia, haulikkolajeja ja kasa-ammuntaa koskevat muutokset astuvat voimaan heti. Lisäksi päätettiin siirtyä ensi vuoden alussa M- ja N-sarjoihin sekä lopettaa Y24- ja N24-sarjat. Kivääriin ja pistooliin ei tule esitettyä yhtä yhteistä Y17-sarjaa, vaan M16- ja N16-sarjat.

Loput esityksistä työstetään linjausten mukaisesti lopulliseen muotoonsa liittovaltuuston syyskokoukseen hyväksyttäväksi. Nämä muutokset astuisivat voimaan vuoden 2015 alussa.

Suomalaiset ampumaurheilijat saavuttivat viime vuonna ISSF-/IPC-lajeissa neljätoista arvokisamitalia. Ei-ISSF-lajeissa tuli kaikkiaan 38 henkilökohtaista EM- ja MM-mitalia.

SAL:ssa on 302 jäsenseuraa, joissa on yhteensä 33 026 jäsentä.

Tulospalveluohjelman seurannasta

Liittovaltuuston kokouksessa kuultiin myös selvitys tulospalveluohjelman tilanteesta. Hallituksen nimeämän ja helmikuussa työnsä aloittaneen projekti- ja testausryhmän puheenjohtaja Mika Laine sanoi, että ohjelmassa on paljon hyvää, mutta keskeneräisiä asioita on myös paljon. Niitä ovat kilpailun valmistelu ja läpivienti, raportointi, valmentajanäkymä ja käytettävyys.

– Olemme ha
vainneet lukuisan määrän raportoituja virheitä ja löytäneet tukun lisää. Nykyversio ei ole valmis käyttöönottoon, koska siinä on toiminnallisia puutteita ja sen käytettävyys on heikko. Toimittajan ja SAL:n näkemykset valmiudesta ovat kaukana toisistaan.

– Ryhmä on yhteistyössä hallituksen kanssa varautunut kaikkiin vaihtoehtoihin. ”Askelmerkkejä” haetaan ja vastausta toimittajalle valmistellaan. Yhtään toteutuksen vaihetta ei ole hyväksytty, ja sovitusta hinnasta on maksettu alle puolet, Laine kertoi liittovaltuutetuille.

Pitkän keskustelun päätteeksi valtuusto päätti, että liittohallitukselle annetaan tarvittaessa valtuus purkaa sopimus toimittajan kanssa.

N- ja N20-sarjojen kiväärin MM-katsastus Hollolan EC:n yhteydessä

Hollolan Hälvälässä järjestetään kesäkuun lopussa Lapua Eurooppa cup 25/300m lajeissa. Kansainväliseen kivääri- ja pistoolikilpailuun odotetaan yhteensä noin 70 osanottajaa kymmenestä maasta.

Samassa yhteydessä järjestetään 50m kiväärin MM-katsastuskilpailu N- ja N20-sarjoissa.

Hälvälässä kilpailee 26.-29. kesäkuuta kaikkiaan noin sata ampumaurheilijaa, arvioi kilpailujen johtaja Marko Leppä.

Lapua Eurooppa cupin virallinen järjestäjä on Suomen Ampumaurheiluliitto.

Hollolaan otetaan suomalaisia ampumaurheilijoita myös maajoukkuetoiminnan ulkopuolelta. Leppä kehottaa kiinnostuneita ottamaan yhteyttä joko häneen (pistooli) tai Juha Hirveen (kivääri).

Ilmoittautumislomake löytyy täältä (sivun alaosassa!)

Vesa Törnroos 22:s trapin maailmancupissa Tucsonissa

Vesa Törnroos Arizonan helteessä. Kuvat: Matti Nummela
Jukka Laakson hieno taistelu finaalipaikasta katkesi vaikeaan viimeiseen sarjaan.
"Kisat menivät miten menivät", Mika Myllylä sanoi.

Suomalaiset trap-ampujat päättivät kovan urakkansa Tucsonin maailmancupissa varhain lauantaina Suomen aikaa. Vesa Törnroos oli 22:s, Jukka Laakso 31:s ja Mika Myllylä 79:s. ”Arizonan aurinko sulatti pohjolan miehen, kirjaimellisesti”, Laakso sanoi.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) haulikkolajien maailmancup jatkui perjantaina Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa sijaitsevassa Tucsonissa. Miehet saivat kaksipäiväisen trap-kilpailunsa päätökseen varhain lauantaiaamuna Suomen aikaa.

Miesten trapissa oli mukana kolme suomalaista. Suomalaisittain parhaasta tuloksesta ja siten myös sijoituksestakin vastasi Lahden Ampumaseuran Vesa Törnroos, joka sijoittui 22:nneksi. Hän ampui tulokseensa 114 sarjat 23+22+23+23+23. Finaaliraja oli 118.

– Ampuminen oli mukavaa, ja se kulki hyvin, mutta pää taisteli turhan usein osumista vastaan, hän sanoi ja lisäsi, että ”lämpöä oli riittävästi” eli noin 35 astetta.

– ”Veskun” tulos jäi kauaksi hänen parhaastaan, mutta sijoitus on kuitenkin kohtuullisen hyvä, etenkin ensikertalaiselle, Ampumaurheiluliiton trap-lajien päävalmentaja Matti Nummela sanoi.

Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustavan Jukka Laakson kova taistelu finaalipaikasta katkesi vaikeaan viimeiseen sarjaan. Hän rikkoi 113 kiekkoa ja sijoittui 31:nneksi. Laakson sarjat olivat 25+22+24+23+19.

– Takki on nyt tyhjä. Arizonan aurinko sulatti pohjolan miehen, kirjaimellisesti. Viimeinen sarja oli täysi katastrofi. Vika päivä (kolme sarjaa) mentiin puolentoista tunnin eräväleillä, joka oli olosuhteisiin nähden minulle turhan nopea. Palautumisajat olivat siis minimaaliset, ja ampujien tilat olivat ulkoilmateltassa, hän sanoi kilpailun päätyttyä.

– Radan taustat olivat erikoiset ja hieman haastavat. Kiekko näkyi, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta pilviverho muutti tilanteen täysin. Eräskin nimimies eli Ranskan Stephane Clamens kiskaisi 19, kun ei nähnyt kiekkoa kunnolla. Oikeanväriset lasit olivat siis tärkeässä roolissa. Itse en tilanteesta kärsinyt kuin parin "pummin" verran, ja nekin tulivat ennen "sulamistani".

– Nyt vain katse seuraaviin kisoihin. Tämä ei jää tähän!

Laakso, 36, sijoittui viime vuoden EM-kilpailuissa 13:nneksi. Ne olivat hänen ensimmäiset kansainväliset arvokilpailunsa.

Mika Myllylä (Kymppi-64, Kangasala) sijoittui 79:nneksi. Tulos ei miestä miellyttänyt: 98 (18+20+20+23+17).

– Kisat menivät miten menivät, turha selitellä, hän kommentoi kilpailuaan lyhyesti.

Intian Manavit Singh Sandhu, 37, oli maailmancupin ykkönen, ensimmäisen kerran sitten vuoden 2010. Hän voitti kultamitaliottelussa Australian kaksinkertaisen olympiavoittajan Michael Diamondin 13-9. Peruskilpailun parhaan tuloksen ampui Irlannin Derek Burnett (123), joka sijoittui kilpailussa viidenneksi. Mukana oli 80 ampujaa.

Lauantai on Tucsonissa harjoituspäivä, ja sunnuntaina kilpaillaan kaksoistrapissa ja naisten skeetissä. Miesten skeet alkaa myös sunnuntaina, mutta jatkuu vielä maanantaina, joka on cupin viimeinen kilpailupäivä.

Tucsonin cup on kauden toinen maailmancup. Ensimmäinen oli Fort Benningissä maalis-huhtikuussa järjestetty kivääri- ja pistoolilajien maailmancup, mutta suomalaisia ampumaurheilijoita ei ollut siellä mukana. ISSF:n seuraava maailmancup on toukokuussa Kazakstanin Almatyssa (haulikkolajit).

Unkarissa järjestetään kesäkuussa haulikkolajien EM-kilpailut. ISSF:n joka neljäs vuosi järjestettävät kaikkien lajien MM-kilpailut ovat syyskuussa Espanjan Granadassa, ja siellä jaetaan mestaruuksien lisäksi ensimmäiset olympiapaikat Rio de Janeiron olympialaisiin 2016.

ISSF:n haulikkolajien maailmancup
8.-15.4. Tucson, Yhdysvallat

Tuloksia la 12.4.

Miesten trap 125 kiekkoa + finaalit
Peruskilpailu: 1) Derek Burnett Irlanti 123, 2) Aleksei Alipov Venäjä 121, 3) Manavit Singh Sandhu Intia 121, 4) Michael Diamond Australia 119, 5) Aaron Heading Iso-Britannia 118, 6) Rodrigo Bastos Brasilia 118, … 22) Vesa Törnroos Suomi 114, … 31) Jukka Laakso Suomi 113, … 79) Mika Myllylä Suomi 98.

Semifinaali: 1) Diamond 15, 2) Sandhu 14/uusinta 6, 3) Alipov 14/5, 4) Heading 14/2, 5) Burnett 13, 6) Bastos 12.
Pronssimitaliottelu: Aleksei Alipov Venäjä – Aaron Heading Iso-Britannia 12-10
Kultamitaliottelu: Manavit Singh Sandhu Intia – Michael Diamond Australia 13-9

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Marika Salmi avasi suomalaisten maailmancup-kauden 27. sijallaan

Marika Salmi Tucsonin maailmancupissa. Kuvat: Matti Nummela
Suomen trap-ampujat Marika Salmi, Jukka Laakso, Vesa Törnroos ja Mika Myllylä.

Marika Salmi on sijoittunut 27:nneksi trapin maailmancupissa. Yhdysvaltain Tucsonissa varhain perjantaina Suomen aikaa päättyneessä kilpailussa Salmi rikkoi 59 kiekkoa.

Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava Marika Salmi sai kunnian olla ensimmäinen suomalainen ampumaurheilija, joka kilpaili tämän vuoden maailmancupeissa. Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) haulikkolajien maailmancup alkoi torstaina Arizonan osavaltiossa sijaitsevassa Tucsonissa. Salmen lisäksi kisassa mukana on yhdeksän suomalaista ampumaurheilijaa.

Tucsonissa kilpailevat ensimmäisenä trap-ampujat. Naisten paremmuus selvisi varhain perjantaina Suomen aikaa. Miesten kaksipäiväinen kilpailu päättyy lauantaiaamuna Suomen aikaa.

Salmen tulos oli 59 (21+18+20), jolla heltisi 27. sija.

– Kelit olivat kohdillaan, ja lämpöä riitti myös ampumapaikalla, koska katoksia ei ollut. Radat olivat ihan jees, hän kertoi Tucsonista.

– Tulokseni sen sijaan ei paljon selittelyillä parane, Salmi sanoi.

Finaaliraja oli 66.

Kilpailun ykkönen oli Australian Laetisha Scanlan, joka voitti kultamitaliottelussa Ison-Britannian Sarah Wixeyn. Paremmuus ratkesi vasta uusinnassa, jossa Scanlan oli parempi pistein 1-0.

Peruskilpailun parhaan tuloksen 70 tekivät Scanlan ja Italian Deborah Gelisio, joka sijoittui lopulta neljänneksi. Mukana oli 37 ampujaa.

Miesten trapissa ammuttiin ensimmäisenä päivänä 50/125 kiekkoa. Kilpailuun osallistuu kolme suomalaista: Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Mika Myllylä (Kymppi-64, Kangasala) ja Vesa Törnroos (Lahden Ampumaseura). Heistä parhaiten aloitti Laakso, joka jatkaa kilpailua 19. sijalta tuloksellaan 47 (25+22). Kärkinelikko on rikkonut 49 kiekkoa. Törnroos on tuloksellaan 45 (23+22) sijalla 40, ja Myllylän tulos 38 (18+20) oikeuttaa 77. sijaan.

Tucsonissa kilpaillaan sunnuntaina kaksoistrapissa. Viimeinen kilpailupäivä on ensi viikon maanantai, jolloin miehet saavat skeet-kilpailunsa päätökseen.

Tucsonin cup on kauden toinen maailmancup. Ensimmäinen oli Fort Benningissä maalis-huhtikuussa järjestetty kivääri- ja pistoolilajien maailmancup, mutta suomalaisia ampumaurheilijoita ei ollut siellä mukana. ISSF:n seuraava maailmancup on toukokuussa Kazakstanin Almatyssa (haulikkolajit).

Haulikkolajien EM-kilpailut ovat kesäkuussa Unkarissa, ja ISSF:n kaikkien lajien MM-kilpailut järjestetään syyskuussa Espanjan Granadassa. Siellä jaetaan maailmanmestaruuksien lisäksi ensimmäiset olympiapaikat Rio de Janeiron olympialaisiin 2016.

ISSF:n haulikkolajien maailmancup
8.-15.4. Tucson, Yhdysvallat

Tuloksia ja tilanteita pe 11.4.

Naisten trap 75 kiekkoa + finaalit
Peruskilpailu: 1) Laetisha Scanlan Australia 70, 2) Deborah Gelisio Italia 70, 3) Sarah Wixey Iso-Britannia 66, 4) Shreyasi Singh Intia 66, 5) Catherine Skinner Australia 66, 6) Carole Cormenier Ranska 66, … 27) Marika Salmi Suomi 59.

Semifinaali: 1) Scanlan 12, 2) Wixey 11/uusinta 2, 3) Skinner 11/1, 4) Gelisio 10/1, 5) Cormenier 10/0, 6) Singh 8.
Pronssimitaliottelu: Catherine Skinner Australia – Deborah Gelisio Italia 12-10
Kultamitaliottelu: Laetisha Scanlan Australia – Sarah Wixey Iso-Britannia 12-12, uusinta 1-0

Miesten trap, tilanne 50/125 kiekon jälkeen: 1) Stephane Clamens Ranska 49, 2) Michael Diamond Australia 49, 3) Manavit Singh Sandhu Intia 49, 4) Andreas Scherhaufer Itävalta 49, … 19) Jukka Laakso Suomi 47, … 40) Vesa Törnroos Suomi 45, … 77) Mika Myllylä Suomi 38.

Lisää tietoa aiheesta löydät täältä.

Lapua Eurooppa cup 25/300m Hollolassa kesäkuussa

Hollolan Hälvälässä järjestetään kesäkuun lopussa Lapua Eurooppa cup 25/300m lajeissa. Kansainväliseen kivääri- ja pistoolikilpailuun odotetaan yhteensä noin 70 osanottajaa kymmenestä maasta. Samassa yhteydessä järjestetään 50m kiväärin MM-katsastuskilpailu N- ja N20-sarjoissa.

Hälvälässä kilpailee 26.-29. kesäkuuta kaikkiaan noin sata ampumaurheilijaa, arvioi kilpailujen johtaja Marko Leppä. Edellisen kerran 25m pistoolin Eurooppa cup järjestettiin Hälvälässä kolme vuotta sitten. Cupin finaali oli Vierumäellä 2010. 300m kiväärin Eurooppa cup on järjestetty Suomessa viimeksi kymmenisen vuotta sitten.

Lapua Eurooppa cupin virallinen järjestäjä on Suomen Ampumaurheiluliitto.

– Olemme hakeneet maan parhaat voimat tekemään kisoja. Pääosa tuomareista on kotimaisia kansainvälisiä tuomareita. Tämä on heille hyvä paikka kehittää ammattitaitoaan. Kivääriammunnan johtajana toimii Aarne Markko, ja pistooliammuntaa johtaa Kalle Kangas, Leppä kertoo.

– Lapua on kummankin lajiryhmän pääsponsori. On myös sen etu, että Suomessa järjestetään EC-kisoja.

Hollolaan otetaan suomalaisia ampumaurheilijoita myös maajoukkuetoiminnan ulkopuolelta. Leppä kehottaa kiinnostuneita ottamaan yhteyttä joko häneen (pistooli) tai Juha Hirveen (kivääri).

Lisätietoja ja MM-katsastuksen ilmoittautumislomake löytyvät täältä.